Moni pohtii pidempää matkustamista tai peräti muuttoa ulkomaille kumppanin kanssa, joten ehkä tästä kokemusasiantuntijuudestani on jollekulle hyötyä. Vajaa vuosikymmen sitten muutin Australiaan silloisen suomalaisen siippani kanssa - se liitto päättyi eroon alle vuoden Aussilassa asumisen jälkeen. Sittemmin olen reissannut sinne ja tänne E:n rinnalla, tällä hetkellä olemme pisimmällä yhteisellä ulkomaanmatkalla yhdeksän kuukautta.
Australiaan muuttaa paljon nuoria suomalaispareja working holiday-vuodelle, ja kaikenikäisiä erilaisille työkomennuksille. Ei ole lainkaan tavatonta, että parisuhde ikävä kyllä karahtaa ulkomailla. Näin kävi itsellenikin, tosin ei missään tapauksessa vain Australian vuoksi; tuskin niin yksinkertaista on kenenkään parisuhteessa tai sen ongelmapuolissa. Mutta mitkä kaikki tekijät saattavat suhdetta kiristää, tässäpä itse huomioimaani listaa omasta ja muiden elämästä.
Tyystin erilaiset odotukset
Vaikka reissusta puhuisi päivät pääksytysten ennen sille lähtöä, voi kuitenkin matkalla ollessa huomata, että odotukset eivät kohtaakaan. Toinen saattaa kaivata paljon hitaampaa ja rauhallisempaa tahtia, kun taas toinen buukkaisi kaikki ekstremelajit ja -kokemukset. Tai toinen haluaakin lisätä tai poistaa matkakohteita ja nähtävyyksiä, kun toinen tahtoo pitäytyä laaditussa listassa ja suunnitelmassa.
Ylipäätään tien päällä odottaa monenmonta päätöstä, joita ei kotioloissa samalla lailla vyöry eteen. Mitä tehdään tänään? Minne mennään, millä, milloin, miten paljon se saa maksaa, missä syödään, mitä, minkä hintaista, jne. Normiarjessahan pariskunnatkin yleensä elävät myös erillistä elämää, eli kummallakin on omat työt ja/tai harrastukset, järjestötoiminta, kaverit ja mielenkiinnon kohteet. Suomalaisparien osapuolilla on hyvin usein myös omat tulot ja omat rahat.
Pidemmällä matkalla, oli kyseessä maailman ympäri reissaus tai uuteen maahan asettuminen, kaikesta tulee puoliväkisin yhteistä ainakin väliaikaisesti. Asutaan ahtaammin, mahdollisesti hostellihuoneessa tai kimppakämpässä. Joudutaan ehkä ensimmäistä kertaa sellaisen tilanteen eteen, että ollaan yhdessä 24/7 ja kaikki pitäisi tehdä, päättää, neuvotella ja toteuttaa yhteistyössä. Tämähän on peräti luonnoton tilanne normiarkeen verrattuna eikä ihme, että painetta voi puskea kummankin pääkoppaan. Jos luonteet, tavoitteet ja tavat ovat kovasti erilaisia, päädytään väkisinkin konfliktiin.
Etenkin Aussilaan muuttavien osalta olen pannut merkille, että usein matka on enemmän toisen puolison haave kuin toisen. Tottakai yleensä kumpikin on asiasta innoissaan, mutta muutto on huomattavasti tärkeämpi yhdelle ja/tai yksi rakastuu Australiaan palavammin, kun taas toinen potee koti-ikävää tai ei ainakaan näe Australiaa yhtä ihanassa valossa kuin se aussifani. Tällöin päädytään vaikeiden neuvottelujen eteen: lähdetäänkö koti-Suomeen milloin, jos ollenkaan. Working holiday-vuodelle tulevien alkumotiivi usein on pysyä maassa vuosi-kaksi, jonka jälkeen "asetutaan aloilleen" Suomeen. Kun toinen ei enää haluakaan palata, tai innostuu useammasta vuodesta pallon toisella puolen, voi suunnitelmien muutos tuntua epäreilulta koti-ikävöivästä osapuolesta - ja toisinpäin.
Prioriteetit eivät kohtaa
Tämä aiheuttaa ehkä eniten kitkaa omassa arjessani nyt, vaikka elämän suurten linjojen osalta prioriteettimme ovatkin samat.
Päivätasolla meillä on jokseenkin erilainen tapa hahmottaa asioiden tärkeysjärjestys. Englanniksi on olemassa termi triage, asioiden (erityisesti potilaiden) kiireellisyyden arviointi ja kiireellisyysjärjestyksen luominen. E:llä ja minulla on erilainen arki-triage, ja pikkulapsen vanhemmille tämä on omiaan lyömään löylyjä stressikiukaalle. Esimerkki: jos vauva itkee, minun ensimmäinen reaktioni on koittaa saada lapsi rauhoittumaan keinolla millä hyvänsä. Jos se ei onnistu nopeahkosti, ikävä kyllä turhaudun ja pahimmillaan saatan itsekin alkaa äksyillä ja/tai itkeä. E puolestaan ajattelee, että vauva itkee jo, turha ottaa siitä enää stressiä, paras tehdä se homma loppuun jota oli tekemässäkin ja sitten rauhoitella lapsi. Minulle tämä näyttäytyy hitautena toimia, kun taas E:lle minun tapani on tarpeetonta nollasta sataan-kiihdyttelyä.
Pienten tekojen osalta voi aina joustaa ja koittaa nähdä toisenkin näkökulma, mutta jos toiselle tärkeät asiat ovat aivan muita kuin itselle, ollaan helposti suossa. Reissun päällä tällaisia ovat erityisesti rahan- ja ajankäyttö. Meillä on onneksi hyvin samanlainen käsitys kohtuullisesta hintatasosta, joten raha-asioista ei suuresti tarvitse vääntää. Mutta olen tavannut niitäkin pariskuntia, joilla on joko täysin erilliset rahat aina erillisiin jääkaapin hyllyihin saakka, tai liiankin yhteiset, eli toinen vinguttaa toisen korttia ilman huolta huomisesta. Jos nämä saa toimimaan, kaikki propsit siitä. Mutta matkaillessa, matkan lisäämän stressin ja rahankulutuksen takia, voivat raha ja aika olla murheenkryynilauman pääpukarit.
Kulttuurishokki
Reagoimme kaikki eri tavoin uusiin tilanteisiin ja kulttuurishokki on hyvin tunnettu ja ymmärretty ilmiö - paitsi silloin, kun sen kourissa painii itse. Kulttuurishokkiin määritelmällisesti kuuluvat kuherruskuukausi, kriisivaihe, toipuminen ja sopeutumisvaihe. Oman huomioni mukaan tuohon kriisiaikaan usein kuuluu uuden maan tapojen ja systeemien jatkuva arvostelu ja niistä turhautuminen.
Jos uutta voi ihmetellä, pähkäillä ja manaillakin yhdessä, mieluiten huumorin kautta, hyvä. Mutta tilanteen on helppo lipsahtaa siihen, että vain toista ärsyttää (tai ärsyttää huomattavasti enemmän kuin toista), jolloin siippaa alkaa ärsyttää toisen ärtyminen. Etenkin, jos jommallekummalle tai kummallekaan ei ole selvää, miksi ärsyttää, on riitelyn kierre hienosti pamautettu lähtölaukalle.
Vaikka kulttuurishokista tokenisi, matkustaminen tuo esiin uusia puolia ihmisistä. Aina ei itsekään voi ennustaa, miten uusiin käänteisiin ja etenkin odottamattomiin vastoinkäymisiin tulee reagoimaan. Vielä vähemmän voi tietää, miten toinen niistä selviää. Joskus puoliso yllättää resursseillaan, joskus tähän pettyy, kun toiminta onkin jollain lailla negatiivista, vaikkapa saamatonta. Silloin joudutaan pohtimaan, onko käsillä yksittäistapaus, vai niin suuresti suhdetta haittaava luonteenpiirre/olemisen tapa, että eihän tästä mitään tulekaan.
Pelisääntöjen puute
Seurailen mielenkiinnosta erilaisia matkailupalstoja somessa ja joskus niissä esitetään jopa huolestuttavia kysymyksiä, kuten "sovitteko ennakkoon matkabudjetista matkakumppanin kanssa, vai onko epäkohteliasta ottaa raha puheeksi?" Häh? Tottakai rahasta on puhuttava ja nimenomaan sovittava. Ei varmaan ole yhtään niin riitaherkkää asiaa matkustaessa kuin raha. Jos toisen käsitys päiväbudjetista on vaikkapa kaksinkertainen toisen maksukykyyn nähden, ei tarvitse olla liikkeellä edes kolmea päivää, kun tilanne tulee kiehumaan yli.
Tässä kertautuvat odotukset ja prioriteetit, mutta luonnollisesti suuntaviivoista on sovittava ennakkoon, edes suunnilleen-tarkkuudella. Minne mennään, miten, milloin, paljonko saa maksaa. Erityisen fiksua olisi miettiä ennakkoon myös erilaisia poikkeustilanteita, kuten toisen sairastuminen, budjetin ylittyminen tai yllättävät isot muut muutokset matkaan. Esimerkiksi meillä on parhaillaan keskustelun alla, mitä teemme, jos koronatilanne pahenee maailmalla. Perutaanko - saammeko edes peruttua? Muutetaanko kohteita? Jatketaanko vain? Päätökset ovat vielä auki, koska tilanne elää päivä päivältä. Kiinassa sairastumiset ovat jo laskussa, joten hyvällä tuurilla pandemia laantuu piakkoin maailmallakin. Huonolla tuurilla ei. Kaikkia skenaarioita ei tietenkään voi ennakkoon harjoitella, mutta jotain yhteistä hajua niistä olisi hyvä olla.
Mikä avuksi?
Omakohtaisesti olen huomannut, että paras keino välttää isompia riitoja ja räjähdyksiä on - neuvottelutaidon lisäksi tietenkin - ettei kanna kaunaa. Mitä enemmän toisen mokia ja vikoja hautoo, sitä vaikeampaa niistä on päästä yli. Joskus luin, että tärkein ennusmerkki parisuhteen kestävyyttä ajatellen on, pelataanko siinä "pistepeliä": montako mokaa toinen tekee vs montako hyvää tekoa minä teen (tähän kuuluu, että taktisesti ohittaa toisen hyvät teot itsestäänselvyyksinä ja omat mokat pikkuvahinkoina). Kun suhdettaan pisteyttää näin, tien kiveäminen eroa kohti on reippaassa vauhdissa.
Toisen hyviin puoliin keskittyminen on kuitenkin yllättävän vaikeaa, kun puolison kännykänhukkaamisen takia myöhästyy jatkoyhteydeltä, joutuu maksamaan konnarin tarkastusmaksun junassa siipan ostaman vääränlaisen lipun takia, tai ei saa nukuttua öitään, koska partneri ei raaski käyttää enempää rahaa laadukkaampiin ho(s)telleihin. Huom, näistä kaikki paitsi yksi ovat keksittyjä esimerkkejä :D
Kypsä ihminen luonnollisesti myös itsereflektoi, eli miettii, mitä minä voisin tehdä toisin, jotta elo olisi sopusointuisempaa. Esimerkiksi meidän tapauksessamme minä jouduin myöntämään, että minun italiantaidoillani ei voikaan olla satavarma, pääseekö keskustan metrolipulla lentokentälle. Ei pääse. Sakot tulee.
 |
| Jokainen eurooppalaiskaupunki karttana. Alla jokainen amerikkalaiskaupunki. (c) Itchy Feet Comic |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!