Alkukevättä Australiassa

Kotona ollaan, huhhuh. Australiaan-paluu sujui sinällään logistisesti hyvin. E reissasi tänne ennen meitä töitä jatkamaan jo elokuun lopussa. Muksu ja minä kävimme vielä Suomen-kiekan toisaalta sukulointimielessä, toisaalta yliopiston työkuvioissa. Tutkijatiimilläni oli retriitti luonnontutkimusasemalla, ja se oli oikein virkistivä ja työintoa kasvattava sosiaalinenkin tapaaminen: me kun yleensä kohtaamme pelkästään Zoomissa, mikä ei voi korvata aitoa läsnäoloa. 

Logistiikasta puheenollen, lapsen kanssa oli ehdottomasti helpompi lentää Meksikosta Kanadan kautta Suomeen ja vasta sitten jatkaa (parin viikon tauon) jälkeen Australiaan. E:n reitti Cancun-LA-Singapore-Perth oli epäilemättä tehokas, mutta kaikki tuo yhteen pötköön olisi kyllä ollut hermoriekaleiden tuuleenlennätystä nelivuotiaan kanssa: 40 tuntia reissuamista näes. 

Minulla roikkuu vielä kerrottavaa Kolumbiasta ja muutenkin reissusta, mutta arkeenpaluu näin pitkän poissaolon jälkeen on imenyt kummasti mehut ja kirjoitusinspistäkin. Kun olemme eläneet kuin rusakot pellossa joustavilla aikatauluilla ja hyvin erilaisia kokemuksia keräten lähes puoli vuotta, arkirutiineihin totuttelu ja ihan toimistoaikaan sopeutuminen (Kanadassa työskentelyaikataulu oli melko vapaa) ovat kaikki kuin laskeutumista eri planeetalle. Anteeksi mitä, joka arkiaamu töihin tai kindyyn? Vain viikonloppuisin vapaata koko perheellä yhtä aikaa? Ei spontaaneja vaellusreissuja lähivuorille? Ei tutustumista meille ennestään tuntemattomiin tapoihin, kulttuureihin, historiaan, ihmeisiin? Ei kodinvaihtoa joka neljäs tai kuudes viikko, tai nopeimmillaan parin viikon välein? Mitäs täällä sitten tehdään... naputetaan tietokonetta, ok. Tottakai nämä ovat kaikki first world problems ja olemme pääsääntöisesti palanneet arkeen ihan mielellään, pysyvyyteen totutellen ja siitä nauttienkin. 

Paikalleen pysähtyminen toi oudon sivuelementin, nimittäin levottomat unet. Pikkujeppe näki painajaisia muutaman ensimmäisen yön aikaeron kourissa, ja heräsi itkien peläten, että on eksynyt tai joutunut meistä erilleen. Lapsi pärjäsi koko reissun täydellisesti, mutta kotiinpaluu ehkä antoi tilaa alitajuisten pelkojen pulpahtaa pintaan. Hän myös alkuun valitti, ettei koti tunnu kodilta, tämä ei voi olla oikeasti kotimme. Oli ressu jo niin tottunut siihen, että meillä on melkein jatkuvasti muita ihmisiä ympärillä: joku isovanhemmista tai veljistäni, muita läheisiä unohtamatta. Minä puolestani heräsin joka aamu ensimmäisen viikon aivan sumussa, tunnistamatta, missä olen ja miksi. Unissani pakkasin tai minulla oli kiire pakata, jotta pääsemme seuraavaan pisteeseen. Eli viimeisten viiden viikon rytmi oli liian tiukka siirtymineen (Meksiko-Kolumbia-Meksiko, Suomessa kolme eri majapaikkaa plus se retriitti). 

Kuitenkin, poissaolomme ajan tuntui kuin olisin hetkellisesti jäänyt eläkkeelle tai pikemminkin voittanut lotossa -- sain ja saimme tehdä elämässä ihan pelkästään sitä, mikä itseä kiinnostaa, tuntuu mielekkäältä, inspiroi ja palkitsee. No, ei tämä tavallinen arkikaan huonoa ole, ja siksipä ajattelin kirjoittaa ihan peruskuvausta arkipäivästä Perthissä nyt, kun kevät on päässyt kukkaan. 

Havahdun ennen kännykän kilkatusta verhon takaa kajastavaan valoon. Kello on 6:40. Olisin saanut nukkua vielä viisi minuuttia. Hyvällä tuurilla ehdin selailla uutisia, sähköpostit ja Instaa/Facebookia seitsemään. Muksu normaalisti herää 07:30 paikkeilla, paitsi silloin, kun olen itse tosi väsynyt ja kaipaisin pidempää loikoilua (silloin napero on ylhäällä taatusti ennen seitsemää) tai silloin, kun meillä on kiire ja häntä ei meinaa saada ylös edes kahdeksalta. Teen aamupalan meille kummallekin: yleensä tummaa paahtoleipää ja hedelmiä, minulle Earl Grey-teetä, lapselle appelsiinimehua. Välillä yritin tehdä "terveysmuffineja" aamupalalle, mutta ipana ei niistä pidä ja jouduin tuhoamaan tuotokset yksin. E lähtee töihin jo ennen heräämistämme, koska hän tekee 9-tuntista päivää ja saa vastineeksi yhden päivän joka toinen viikko vapaaksi. 

Nyt on se aika vuodesta, kun ensimmäinen heräämisen jälkeinen toimi on avata kaikki verhot ja laittaa Dyson-lämmitinpuhallin päälle olkkarissa. Verhotkin siis avataan lämmitykseen, jotta aurinko pääsee pian sisään. Meillä ei ole lämmitystä kuten pattereita, lattialämmitystä, ilmalämpöpumppua tms, joten ainut lämmönlähde on se ostettu sähköpuhallin oman ruumiinlämmön lisäksi. Tämä on täysin normijuttu Perthissä (edelleen käsittämättömästi), vaikka talvisin yöllä ulkolämpötila on nollassa ja näin syksylläkin +10-15 asteessa. Aamupäivästä voi avata ikkunat ja ovet, jotta talo lämpiää. Kyllä, täällä lämmitetään ristivedolla. 

Kun olen tiputtanut pikkujepen tarhaan eli kindyyn (päiväkodin esi-esikoulu), suuntaan lähiömme kirjastoon. Kirjoitan, luen, editoin, luen, kirjoitan ja viivyttelen 3-4 tuntia kirjastolla, kunnes en pysty enää istumaan koneella (vaikka pidänkin jaloittelutaukoja sekä lounastauon). Kotona keitän kahvit -- yleensä tosin kofeiinitonta pikakahvia, koska meillä ei edelleenkään ole kahvinkeitintä, se on nyt kylläkin tilattu ja postissa -- ja pidän välipala- ja huilitauon. Katselen yleensä dokumentteja joko YouTubesta tai striimauspalveluista. Joskus onnistun löytämään dokkarin, joka jotenkin liippaa tutkimusaihettani, jolloin teeskentelen, että katselu on osa työntekoa. Joskus tuijotan jotain ihan muuta irrottautuakseni; juuri löysin mielenkiintoisen sarjan Primeltä, joka kertoo englantilaisesta maaseudusta historian kuuluisien kirjailijoiden elämäkertojen kautta (Jane Austen ym). Telkkari auttaa jäähdyttämään aivot, ja yleensä vielä ehdin ja jaksan näpyttää jotain tunnin tai pari. Loppupäivän työaika kuluu tutkimukseen liittyvän kirjallisuuden lukemiseen. Pausseilla hoitelen sellaisia kotihommia, jotka on nopeaa suorittaa: tiskikoneen tyhjennys, pyykkikoneen täyttö, laskujen maksu. Jee. 

Jos päivä sattuu olemaan perjantai, työskentelen silloin toisessa pestissäni Australian osavaltiohallinnolla. Virastotyötä ei pysty glamouriseksi kuvailemaan, yrittipä miten päin vain. Sekin on lukemista, kirjoittamista, editointia, kirjoittamista, lukemista sekä viiveitä: jokin päätös ei ole vielä tullut, isopomo ei ole allekirjoittanut tai jotain tietoa ei ole vielä julkistettu. Selkein ero näissä kahdessa työnkuvassa on, että yliopistolla tutkin sellaista, mikä itseäni kiinnostaa, ja virastossa sellaista, mitä minulle osoitetaan. Niin ja virastohomma on 100x byrokraattisempaa, hitaampaa ja kuivempaa. 

Viimeistään kuudelta olemme kaikki kotona ja jompikumpi (yleensä minä, koska tykkään kokkauksesta) alkaa aterianvalmistukseen. Käyn pari kertaa viikossa ruokaostoksilla Aldissa -- täkäläinen Lidl -- ja I <3 Aldi. Minusta on jotenkin huojennuttavaa, että kauppa on kohtalaisen pieni, aina edullinen, eikä perusvalikoima vaihdu juuri koskaan. Siellä on tehokasta asioida, eikä valintoihin mene iäisyyttä. Tosin Aldin erikoisuus on ihan minkä tahansa sekalaisen kaman myyminen vaihtuvissa erissä, mikä toisaalta antaa metsästysvietille tyydytystä: olen kantanut sieltä kotiin kivat japanilaisteemaiset aamiaiskulhot, pitkävartisia villasukkia ja merino-aluspaitoja, sekä puutarhatyökaluja ihan muutamia mainitakseni, ruokakaupan valikoimista. Sieltä saisi silloin tällöin myös huonekaluja, remonttityökaluja sekä kodinkoneita. Kaupasta, jonka koko on perus-kortteli-S-market. Ainiin, ja Aldissa on hollantiviikot joka elokuu, silloin siellä myydään lavoittain salted licorice eli salmiakkia!

Iltaruokamme on yleensä jokin ruokaisa salaatti, tai proteiinia kasvislisukkein. Tänään ajattelin tuunata valmiista riisi-papu-kana-annoksesta pakastevihannesten kanssa wokkiruuan. Lapsihan ei näitä syö, se olisi ihan liian helppoa. Yleensä laitan jotain simppeliä hänelle erikseen: pastaa tai riisiä, kinkkua tai kanaa, itsetehtyä tomaattipizzaa tms. Porkkanatikkuja ja kurkkua kylkeen, tai omenaa, marjoja, mikä nyt olisi sen päivän monipuolisin setti. 

Ulkoilu on jäänyt näiden kahden kotiviikon aikana hieman vähiin, en vain saa aikaiseksi lenkkeillä päivän aikana ja illalla en jaksa. Nyt olisi ehdottomasti paras aika vuodesta olla ulkona, kun lämpötilat ja säät ylipäätään ovat optimaaliset: +18-28 päiväsaikaan ja joko helottavaa aurinkoa tai poutaa. Myrskytuulet ja viistosateet ovat jo jäämässä taakse. Perthin sadekausi kestää kesäkuusta syyskuuhun, mutta joinain vuosina se jatkuu marraskuulle. Perthin kevät voi siis olla rajusti myrskyisämpi kuin Suomen syksy. 

Kevätkukkien kukinta alkaa elokuun lopulla ja tällä hetkellä kukkaloisto on parhaimmillaan. Sitä ei kuitenkaan aina oikein tajua: Suomessa kukinta tarkoittaa yleensä erilaisia ruohovartisia kasveja, täällä enemmänkin puita ja pensaita. Osa kukista on todella näyttäviä, eksoottisia ja suuria, osa puolestaan aika vaatimattomia. Omia suosikkejani ovat pulloharjapuu, banksiat sekä Geraldton wax, joka minusta näyttää hieman jättikokoon suurennetulta kanervalta varpuisuudessaan ja haaleassa violetissaan. 

Viikonloppuisin yritämme aina tavata kavereita ja ylläpitää sosiaalista elämää. Minusta on ihan liian helppoa lipsahtaa rutiiniin, jossa koti-työt-kotityöt-harrastukset-velvollisuudet-lellit, tellit ja vellit vievät kaiken ajan ja lopulta tajuaa, että sosiaaliset piirit ovat kutistuneet ja ystävyyssuhteet rupsahtaneet. Siispä olen jo vuosia panostanut aktiivisesti siihen, että pidän yhteyttä yllä mahdollisimman moniin, jottei etääntymistä tapahdu ainakaan minun takiani. Tietysti joidenkin kanssa on välillä tiiviimmin, välillä harvemmin, elämäntilanteen mukaan. Mutta olen oikeasti onnellinen siitä, että meillä on täällä ns. vakiintuneet piirit, joiden seuraan, apuun, ystävyyteen ja huumoriin voi luottaa. 

Maahanmuuttajana tämä on melkeinpä pakkorako, koska minkäänlaista "valmista" verkostoa emme voineet saada: perhettä ja sukua ei täällä ole, paitsi tietysti E:n veli vaimoineen ja pian on myös tulossa perheenlisäystä eli naperomme saa serkun leikkikaveriksi! Tätä odotan innolla. Tämä ranskalais-japanilais-aussi-lapsi kuvaa hyvin nyky-Australiaa, eli lähes jokaisen tausta on ns. monikulttuurinen ja useista maapallon kolkista ja kielistä ammentava. Toki aboriginaaleja ei sovi unohtaa, päinvastoin.

Täällä äänestetään pian siitä (vihdoin), tulisiko perustuslakiin kirjata oikeus, jossa aboriginaaliedustusto voisi neuvoa Australian hallitusta heitä itseään koskevissa asioissa. Tietenkin lähestyvä äänestys on johtanut paniikinlietsontaan (apua saavatko aboriginaalit nyt jotain, mitä valkoisilla ei ole, ei käy kääk), mutta tulos nähdään muutaman viikon kuluttua. Tulevat sukupolvet tuskin tällaisesta riitelevät ainakaan yhtä hartaasti. Muksumme tarhassa lausutaan ennen ruokailua jotakuinkin tällaista: Täällä ovat ystäväni ja perheeni, taivas ja maa. Kiitos Noongar-kansalle, kun saamme kaiken jakaa. 

Geraldton wax-kukkapuska. Kuva: As Daisy Does-nettikauppa

Pulloharjapensaan kukkia (bottlebrush tree).

Yksi 170:sta tunnetusta erilaisesta banksiasta. Kuva Resources Ausplants.