Penninvenyttajan opas Perthiin

Netti antaa yha odottaa itseaan, mutta edistysta on ilmassa. Nettioperaattorin liittymamiehen pitaisi tulla jo tiistaina kytkemaan meidat takaisin world wide webiin. Hienoa. Jos siis oikeasti tapahtuu ja onnistuu. Raportoin miten kay. Nyt siis yha lounastauko-bloggauksen varassa tyokoneelta ilman suomikirjaimia.

Tuli mieleeni aihe, joka saattaa kiinnostaa ja auttaa ensi kertaa Perthiin ja Australiaan tulijoita, vaikka onkin ehka itsestaanselvaa settia taalla pidempaan oleskelleille tai useammin kayneille. Eli miten saastaa rahaa, kun Working Holiday - toilla tienatut, tai lomaa varten Suomessa saastetyt pennoset haluaisi venyttaa mahdollisimman pitkalle? Muutamia omakohtaisesti hyvaksi havaitsemiani systeemeja, olkaapa hyvat.

1) Ruoka. Kaikki tietavat, etta itse kokattu on halvempaa kuin ravintolasta ostettu ruoka. Mutta. Aina ei jaksa, huvita, innosta laittaa ruokaa, ei ole ideoita ja haluaisi vahan elaakin, sen pelkan makaroninmussutuksen sijasta.

Perthin suosituin backpacker-kohde on intialainen kasvisravintola Annalakshmi, loytyy Barrack Streetin paasta Perth Bell Tower'in kupeesta, sielta laiturilta, josta lahtevat Rottnestin lautat seka jokiristeilyalukset Swan Riverille. Annalakshmin tekee suosituksi se, etta se on buffet eli ruokaa saa ottaa lautaselle niin paljon kuin kehtaa ja saa mahtumaan, mutta siita maksetaan, mita jaksetaan. Itse pitaa siis maaritella sopivaksi katsottu summa ja se maksetaan pois lahtiessa ovella.

Ruoka on vapaaehtoisten paivittain kokkaamaa ja kasittaakseni se tehdaan lahjoitusaineksista: ruuan tarjoilu on osa hindujen elamankatsomusta - pida huoli niista, jotka eivat itse pysty. Ollaksesi hyva ihminen, maksa edes muutama gold coin eli kullanvarinen kolikko (1 ja 2 dollarin kolikot pienempien helyjen sijasta). Fiksu summa olisi $5-10 valimailla, mutta tiettavasti vahemmankin on annettu, kun on nalka ja rahat tiukassa. Ruoka on hyvaa ja maisemat ovat Perthin parhaat, jos syo joelle pain antavalla parvekkeella.

Toinen halpa vaihtoehto on food courtien eli lounaskojuhallien ratsaus lounasajan jalkeen. Lounas syodaan Perthissa valilla klo 12-14, ja kahden jalkeen alkaa jo nahda lounasannoksia tarjouksessa. Paras aika metsastaa paivan ylijaamaruokaa on klo 15-16, jolloin ruoka on viela lamminta ja kohtuullisen tuoretta, ja valikoimaa on jaljella.

Esimerkiksi lampimia lounasannoksia tyylia vietnamilainen, thaimaalainen, japanilainen, filippiinilainen ym. saattaa saada hintaan $5/rasia eli lautasellinen. Sama hinta sushin kanssa. Joskus laiskana paivana ostan kotiin pari tallaista settia illalliseksi. Alkuiltapaiva on myos elakelaisten suosima ruokailuaika, varmaan osittain eri elamanrytmin takia, mutta myos naiden pistamattomien tarjousten takia.

Halvimmat ruuat saa, kuten todettua, itse kokaten. Perthin edullisimmat ruokatarpeet saa joko yksittaisilta, yksityisilta 'etnisilta'- tai tuottajatoreilta, tahi Spudshedista, joita loytyy nykyaan kolme eri puolilta Perthia, tosin ei keskustan lahelta. Keskustaa lahin Spudshed on Innaloossa, joka puolestaan on myos Ikean kotiseutu.

Eli jos on asiaa Ikeaan, samalla reissulla kannattaa tayttaa myos ruokakaapit Spudshedissa. Ketju tuottaa suurimman osan tuotteistaan joko itse tai sopimusviljelijoilla, ja vaikkapa kilo tomaatteja irtoaa hintaan $1.50, kun Colesissa ja Woolsworthissa (paikalliset K- ja S-market) samasta saa pulittaa $4-6/kg. Spudshedin juju on siina, etta sielta ei saa ihan kaikkea haluamaansa, vaan joutuu joko tyytymaan kauden tuotteisiin ja mita sattuu olemaan tarjolla, tai shoppaamaan osan tarpeista muualta.

Itarannikolta loytyy enemman kilpailua ruokamarket-puolella kuin Perthissa: taalla ruokakauppoja on vain mainitut Coles, Woollies, IGA (kuin Spar tms.) seka se Spudshed, ja muutamia yksittaisia pienia useimmiten aasialaisten pyorittamia puoteja.

2) Liikkuminen. Perthissa on mahtava ilmasto pyorailyyn, mutta koska kaupunkirakenne on teksasinmalliin levallaan (eli kaikki on kaukana kaikesta), pyoraily on vasta viime aikoina alkanut lyoda lapi ja erillisia pyorateita on alettu rakentaa. Tanne tulijan kannattaa majoittua lahelle juna-asemaa ja/tai hankkia pyora ensihataan. Pyoria, kuten mita tahansa muutakin kamaa, saa Gumtree- osto- ja myynti-nettisivulta.

Bussit Perthissa eivat ole maailman luotettavimmasta paasta, eli ne saattavat myohastella vartinkin per linja, tai jopa jattaa kokonaan tulematta joinain paivina. Bussireitit myos kiertelevat kaikki tuhannet lahiot ennen paamaaraan saapumistaan, eli 10 minuutin automatka tai 20 minuutin pyoramatka vie helposti puoli tuntia tai kolme varttia bussilla.

Juna sen sijaan toimii hyvin - ainakin siella, minne se kulkee, koska lahijunareitit eivat kata lahellekaan koko Perthin metropolia, etenkaan uudempia asuinalueita. Perthilaiset tykkaavat urputtaa junista ja nyrpistella niille nenaa (kaikenlaista riffraffia niissa junissakin kulkee), mutta itsellani ei ole yhtaan huonoa tai pelottavaa kokemusta junista. Ne ovat 99% ajasta ajoissa ja niissa on tungoksen aavistus pelkastaan ruuhka-aikaan. Jos pystyy valttamaan tyomatka-aikoja, juniin mahtuu aina istumaan.

Junat ja bussit ovat ilmaisia Perthin keskusta-alueella nimeltaan Free Transit Zone. Jos olet aikeissa matkustaa tanne, googlaa tuo zone saadaksesi kasityksen, mihin asti se ulottuu. TransPerthin toimistosta rautatieasemalta seka nettisivulta saa myos alueen kartan.

Liikkuminen kannattaa laskea mukaan vuokraan tai majoituksen hintaan. Jos tarvitsee bussia tai junaa jatkuvasti, saattaa olla kannattavampaa majoittua Free Transit Zonella kuin maksaa joukkoliikenteesta joka paiva. Juna/bussi yhteen suuntaan maksaa n. $2.50 jo neljan kilometrin matkalla, ja hinta nousee etaisyyksien noustessa. Kalleimmillaan lahijuna maksaa noin kympin suunta, mutta silla paaseekin sitten kaukaisimpiin lahioihin 60 km paahan keskustasta.

Pidempaan oleskeluun Perthissa - seka pidemmille paivaretkille ym. reissaamiseen - tarvitsee lahes pakosti auton. Moniin WH-tyopaikkoihin (raksa ym. ruumiilliset tyot, joissa joutuu kuljettamaan tyokaluja mukana) auto on aaneenlausuttu tai -lausumaton edellytys. Mutta jos autoa tarvitsee vain satunnaisesti, auton vuokra tulee halvemmaksi kuin oman ostaminen, etenkin, jos rahat riittaisivat vain jatkuvasti hajoilevaan ja korjautettavaan tonnin ruppanaan. Auton rekisterissa pitaminen maksaa n. $50 per kuukausi, joka on laskettava hintaan mukaan.

Bayswater-vuokraamo esimerkiksi tarjoaa $25/paiva vuokrahintoja, jos autoa vuokraa pidempaan kuin pari paivaa kerrallaan. Bensat eivat kuulu hintaan. Etenkin useammalle hengelle jaettuna autovuokra saattaa olla reilusti halvempi kuin maksaa vaikkapa ohjatusta paivaretkesta, busseista, junista tms.

Uber on ilmeisesti nyt kovassa nosteessa ympari Australiaa ja kilpailee kalliiden taksien kanssa menestyksella. Itse en ole palvelua viela testannut, eli en osaa mainintaa enempaa kommentoida. Taksit ovat Perthissa olleet suorastaan vitsi, koska ne eivat laheskaan aina tulleet, vaikka oli tilattu, tai tulivat jopa puoli tuntia myohassa. Kaivosbuumin ollessa kuumimmillaan oli aivan yleista, etta joku nappaa soittamasi taksin nenasi edesta, koska on kiire lentokentalle kaivoslennolle.

Nykyaan tilanne on parempi, mutta taksit eivat ole kauttaaltaan petranneet palveluluotettavuudessa saati hintakilpailussa. Esimerkiksi keskustasta lentokentalle paasy maksaa taksilla mita tahansa valilta $30-45, ja matkaa kuitenkin on vain 15 km ja matka-aika alle 20 minuuttia.

3) Elamykset ja aktiviteetit. Koska itse saan hyvan mielen pitkaksi aikaa loytaessani hyvan tarjouksen, skannaan saannollisesti Scoopon- ja Groupon-nettisivuja ale-elamyksia hankkiakseni. Nama ovat hyvia lahteita etenkin off-season eli turistikauden ulkopuolisten diilien bongaukseen.

Delfiinisukellus, valasristeily tms. saattaa irrota jopa murto-osahintaan siita, mita se kuumimpaan turistiaikaan maksaisi. Kavimme esimerkiksi askettain delfiininkatseluristeilylla, joka kesti tunnin ja maksoi $10/hlö, kun sesonkiaikaan hinta olisi jopa viisinkertainen.

Sivustoilta loytaa valilla myos hyvia paasylipputarjouksia seka aamiais-, lounas-, tai illallispaketteja puoleen hintaan normaalista. Toisena esimerkkina ostin meille aamiaisen persialaisravintolassa muuttoviikonlopulle, jotta kaiken hassakan keskella ei tarvitse itkea sita, miten unohtui ostaa aahtoleipaa ja kahvipurkki on hukassa. Reilu keko maukasta aamupalaa kahvin kera maksoi sekin $10/hlö diilikupongilla, kun se olisi normaalisti maksanut kaksi kymppia per purukalusto.

Varoituksen sanana kuitenkin. Osa tarjouksista on rajusti liioiteltuja, eli sita OVH-hintaa on reiluin keuhkoin puhallettu ylospain -50% tarjousta varten.

Toisin sanoen monet tarjoukset - etenkin pakettimatkat - ovat itse asiassa normaalihintaisia, mutta niihin on vain latkaisty kirkuva puoleen hintaan - tarra. Pitaa siis ennakkoon tietaa, mita mikakin tavallisesti maksaa ja mika kuulostaa oikeasti edulliselta. Osa paikoista puolestaan alkaa mainostaa Scooponissa ym. vasta siina vaiheessa, kun ne ovat jo konkurssin partaalla huonon palvelun, huonon laadun tai vastaavien takia: palvelun voi siis saada tarjouksesta halvalla, mutta siita ei silti saa rahalle todellista vastinetta. Eli riskinottokykya joutuu venyttelemaan Scoopon-seikkailuissa!

Perthissa tapahtuu myos paljon kaikenlaista ilmaista tai edullista huvia etenkin kesaaikaan.

Weekend Notes on nettisivu, jonne listataan seka maksullisia etta maksuttomia tapahtumia. Etenkin vasta saapuneen kannattaa liittya myos kaikille mahdollisille postituslistoille, kuten Meetup-ryhmiin.

En itse erityisemmin innostunut Meetupeista sinallaan, koska joko ihmiset eivat olleet kovin innokkaita tutustumaan kaveripohjalta tai sitten ottivat lahestymisyritykseni iskuyrityksina (mita ryhmissa myos harrastetaan). Mutta Meetup-ryhmat meilaavat jatkuvasti uusista tapahtumista, joihin voi saamiensa vinkkien pohjalta suunnistaa itsekseen tai omalla kaveriporukalla, jarjestetyn nettiryhmatapaamisen sijasta.

Australiassa moni huvitus tapahtuu ulkoilmassa, eli piknikkeja, bbq-tuokioita ynna muita on helppo jarjestaa, koska hyvinhoidettuja puistoja on joka kulmalla ja niissa on useimmiten grillit ja wc:t tarjolla ajanviettoa tukemaan. Urheiluporukoita, holkkaseuraa ym. loytaa niitakin Gumtreesta ja ihan googlaamalla.

Weekendnotes.com/perth tarjoilee ilmaista tai puoli-ilmaista tekemista joka viikonlopulle.

Mika on kun ei onnistu?

Kirjoitin jo taman saman jutun kertaalleen kotikoneella suomiaakkosin, mutta en saa sita postattua, koska a) kotinetti on lamassa seuraavat kolme viikkoa ja b) tyopaikan koneelle ei voi tuutata tavaraa USB-tikulta tietoturvasyista. Siispa sama tarina uudelleen salakavalasti toissa lounastauolla naputettuna. 

Muutto on nyt paketissa sikali, etta olemme asuneet uudessa asunnossa viime lauantaista lahtien ja entinen kamppa on lopputarkastuskuntoon tyhjennetty ja puunattu. Vuokravakuuden takaisin saannissa saattaa kulua jopa kuukausi, koska taalla vuokravakuus (bond) useimmiten talletetaan bond administrator-nimisen julkisen tahon tilille, ei vuokranantajan tilille. Silla taataan, etta kumpikaan vuokraosapuoli ei paase kahmimaan bondia itselleen luvattomasti.

Uudessa asunnossa on kaikki muuten kohdillaan, mutta yksi asia riippuuroikkuu: keitton splash back eli miksi sita suomeksi sanotaan, se valitila ylakaappien ja poytatason valissa, joka yleensa on laatoitettu tai muuten pinnoitettu? Meilla siihen tulee iso yhtenainen lasi, jota ei siis ole viela asennettu, lukuisista lupauksista huolimatta. Sen piti olla paikallaan ennen muuttopaivaa – ei ollut. Sen piti asentua tassa viikon mittaan – ei asentunut. Olen jahdannut rakennuttajaa joka paiva ja eilen sain lupauksen, etta lasiurakoitsija ottaa minuun suoraan yhteytta. Ei ottanut. 

E antoi avaimensa rakennuttajalle taksi paivaksi, jotta asentaja paasee sisaan omin pain (yleisavain ei kuulemma enaa toimi, koska olemme jo muuttaneet sisaan). Saa nahda odottaako uudenkiiltava lasi paikallaan, vai lojuuko se yha rappukaytavassa, kuten tahan saakka. Emme uskalla itse siirtaa sita asuntoon, koska jos rikomme sen, joudumme ehka itse maksamaan uuden. On tama. 

Rakennusprojektit toimivat taalla ilmeisesti aika eri mallilla kuin Suomessa. Suomessahan kun rakennusliike, vaikka YIT, rakennuttaa jotain, he myos palkkaavat enemmiston tyontekijoista ja ovat vastuussa koko urakasta. Taalla rakennuttaja hoitaa pelkkaa talous- ja hallintopuolta, ja joka ikinen tehtava on ulkoistettu jollekin alihankkijalle. Meilla on tahan mennessa kaynyt touch up – guy, joka paikkaili laastikoloja sielta taalta. Eilen meille yritti tulla silicon guy, jonka tehtava on vetaa silikonieristeet sen keittion lasipinnan ymparille. Ei voinut, koska splash back – guy ei ole hoitanut hommaansa. 

Splash back guy on kaikkein epaluotettavin, josta rakennuttajakin jo puuskahti, etta eihan se pida lupauksiaan. No kiva juttu, kun olisi kuitenkin rakennuttajan tehtava paimentaa kaikkia kontraktoreitaan ja saada nama tekemaan edes jotenkuten saumatonta yhteistyota. Rakennusurakka on nyt viivastynyt 4kk alunperin luvatusta, mika ei lie paljoa kerrostalotyomaalla. Mutta sita rakennus yha taysilla on – tyomaa. 

Olimme ensimmaiset kolme paivaa ainoat asukkaat koko viisikerroksisessa rakennuksessa, ja parkkeerasimme autohallissa minne lystasimme. Eilen meille ilmestyi sentaan pari naapuria, kun vastapaiseen asuntoon seka ylakertaan naytti muuttavan joku. Vahan joka asia on rakennuksessa kesken, ja olen yllattynyt tajutessani, etta jokainen asunto valmistuu omaan tahtiinsa ja niiden myynti viimeistellaan yksi kerrallaan, ei koko settina. Muutama asunto, joihin olen kurkkinut, ovat aivan keskentekoisia, eika niihin taatusti paase viela pariin kuukauteen. En tieda miksi meidan asuntomme valmistui ensimmaisena – vaikuttiko asiaan sitkea myyjan pommitus, jota harrastin koko odotusajan, vai ihanko on sattuma pelissa. 

Roskiksia ei rakennuksessa viela ole eika niita ehka tulisikaan hetkeen, ellen olisi asiaa strata managementilta eli taloyhtion isannoitsijalta kysellyt. Han lupasi tilata roskikset kunnalta ja toimittaa ne paikalle ensi viikon alkuun mennessa. Nyt sailomme roskia parvekkeelle… 

Oma lukunsa on ollut netin organisointi. Koska rakennus on upouusi, eivat nettioperaattorit loyda osoitettamme systeemeistaan eivatka siten pysty liittymaamme avaamaan. Perthissa ei laheskaan kaikkialle saa laajakaistayhteytta, koska NBN eli national broadband network on viela tyon alla. Meilla on ollut naked DSL eli puhelinyhteysnetti ilman lankapuhelinta. No. Sen saaminen uuteen osoitteeseen onkin enemman painiskelua kuin tajusin. Koska operaattori ei loyda osoitettamme, aspa luurissa ehdotti ensin, etta hommaan jostain lankapuhelimen ja soitan silla heille, jotta osoite paikallistuu. 

En todellakaan halua ostaa lankapuhelinta, jota emme aio kotona kayttaa. Viimein loysin sellaisen lainaan, mutta mutta: ei voi soittaa, koska ei meilla ole aktiivista puhelinliittymaa! Se pitaisi erikseen avata Telstran tai muun toimesta, ja siita tietenkin maksaa kk-hintaa. Eli ei. 

Kolmen paivan (kanny)soittelun jalkeen selvisi, etta osoite loytyy kuin loytyykin, mutta lot-numerolla eli taloyhtion tonttinumerolla, ei asunnon numerolla (tontin nro on 26 rakennuksessa 122, mutta asunnon nro on 210 rakennuksessa 122; sekavaa). Taas mutta. Koska meilla ei ole aktiivista puhelinliittymaa, jonkun pitaa se fyysisesti avata, eli asentajan pitaa tulla rakennukseemme kaapeleita nyplaamaan. Tasta pitaisi maksaa $299. En suostunut, koska olemme olleet saman firman asiakkaita jo kohta kolme vuotta, eli en nyt tassa vaiheessa ala kalliita uuden asiakkaan kytkymaksuja makselemaan. 

Aspa lupasi, etta jos suostun ottamaan 24 kk:n maaraaikaisen sopimuksen – jota ei voi rikkoa ilman maksuja -, he eivat veloita kytkymaksua. En tastakaan ilahtunut, koska olemme jo olleet tuolla 24 kk:n sopimuksella aikamme ja nyt olemme kk-veloituksella. Aspa – paksulla venalaisaksentilla puhuva poika, jonka joka kolmas lause oli “rakastamme asiakkaitamme, haluamme, etta olette tyytyvaisia” – lupasi kysya pomoltaan neuvoa.

Pienen odottelun jalkeen aspa palasi luuriin ja selitti innoissaan: “me rakastetaan meidan asiakkaita ja me halutaan, etta ootte tyytyvaisia! Sain sulle tosi hyvan tarjouksen! Jos otat 24 kk sopimuksen, me EI laskuteta sulta 59 dollarin kytkentamaksua!” Siis ehem, asken liitynta oli ilmainen, jos otan sopimuksen, ja nyt ‘parempi diili’ tarkoittaa, etta ette veloita minulta 59 dollaria ekstraa, eli liitynta on ilmainen? Vaansimme tata luurissa aikamme, koska slaavi ei joko tajunnut tai halunnut myontaa, etta oli jo tarjonnut samaa. Lupasin miettia asiaa ja lopetin puhelun. 

Soittelin muutaman muun operaattorin lapi nahdakseni, onko jossain parempi tarjous, mutta ei. Kaikki veloittavat joka tapauksessa liittymisesta, lisaksi pitaisi ostaa jokaisen oma modeemi. Vastasin sahkopostitse slaaville, etta joo, otan tarjouksesi vastaan. Vastasin seuraavana paivana uudelleen, kun vahvistusta ei tullut. Ei vahvistusta vielakaan Soitin peraan. Ei toivoakaan paasta lapi. Jatin soittopyynnon. 

Sain viimein jonkun toisen puhelimeen. Uusi aspa sirkutti, etta he eivat olleet tienneet, haluanko liittyman vai en, joten he eivat olleet ryhtyneet sita kytkemaan. Vaikka meilasin kahdesti vahvistaakseni, etta haluan, kiitos. Voi pyha sylvi… No nyt kytkyurakka on nahtavasti kaynnistynyt ja aivan pian, jopa jo 20 paivan paasta, nettimme toimii! Hurraa tata WA:n nopeutta ja tehokkuutta! 

Toisaalta, veli viestitteli eilen Kolumbiasta ja tuskitteli kaiken vaikeutta, hitautta ja tokkimista. Kuulemma seitseman kuukautta Kolumbiassa saa kaipaamaan jonnekin, jossa asiat tapahtuvat kun luvataan, siten kun luvataan ja jonkun patevan ja asialleen omistautuneen toimesta. Eli on WA sentaan Kolumbiaa edella, hitusen. 

Onneksi hassakkaa paasee pakoon naapuruston kahviloihin veden aareen. Taalla nautiskelen useinkin tyonjalkeiset iltakahvit ja kakut, vaikka aussit eivat iltakahvittelua harrasta (kuten kuvasta nakyy). 

Kodin osto Australiassa

Nyt on prosessi paketissa, eli vajaan kahden vuoden odotus palkittu, asunto valmis, avaimet kädessä ja pakkaaminen vimmaisimillaan. Muutamme tänä viikonloppuna ja onneksi muuttomatkaa on vain korttelinväli. Olemme käyneet jo tiputtamassa muutaman kassilastin parina iltana, jotta viikonloppuna voidaan siirrellä isommat pakaasit ja huonekalut.

En ole ikinä ennen ostanut asuntoa/taloa, eli en osaa sanoa, miten paljon täkäläinen systeemi poikkeaa suomalaisesta. Mutta tälläviisiin se kuitenkin meni näin off-the-plan eli ennakkovaraus(?)ostona. Kun allekirjoitin kauppakirjan, rakennuksesta ei siis ollut olemassa muuta kuin kiiltäviä brosyyrikuvia, pohjakuva ja lista ominaisuuksista, mitä siellä tulee olemaan. Riskillä vaan lahjasika ja - hevonen säkissä, hampaita tarkistamatta, eli nimi alle ja deposit eli käsiraha myyjän trust fund - eli rahastotilille. Käsiraha odotteli nämä kaksi vuotta ko. tilillä panttina, ja keräsi tietämättäni korkoa, joka myös tilitettiin minulle (tai siis myyjälle loppupeleissä). Tämä oli kiva yllätys, koska säästin koron osuuden, $2500 lopullisesta ostohinnasta.

En suosittele off-the-plan-ostosta kellekään jännitykseen ja hermostukseen taipuvaiselle. Ja etenkin, jos ostoksen tekee ilman lakiapua, englanninkielen on sujuttava lakitekstien tulkkaamisen tasolle asti. Koska itse luen lakia päivittäin työkseni, uskalsin riskin ottaa. Mutta, kahden vuoden odotus ja pallottelu, tuleekohan siitä millainen tai edes minkäänlainen, ja sainko nyt rahoille vastinetta vai teinkö elämäni mokan, ei taatusti sovi kaikille. Monet varmasti myös haluavat ihan itse nähdä tilat, pinnat, huonejaot ym. ennen ostosta ja miettiä, minne mikäkin huonekalu sijoittuu ja miten rempataan. Itselläni tavoite oli saada mahdollisimman uusi (ei remppavaateita vuosiin/vuosikymmeniin) ja keskeisellä paikalla sijaitseva asunto, ja niitä ei Perthistä muuten löydä siedettävällä hinnalla kuin off-the-plan-riskin ottamalla.

E:llä ei ollut erityisempää mielipidettä asiaan, koska hän hullunrohkeasti luottavaisesti ajatteli, että minulla on asiaa kohtaan syvempää kiinnostusta ja tietoa, koska olin jo monta kuukautta googlannut tietoa off-the-plan asunnoista ja käynnistymässä olevista rakennushankkeista. Eli hänelle sopi, että meikäläinen melko yksikseen valitsee kodin.

Tein kohtuullisen määrän taustatyötä ennen päätöstä ja allekirjoitusta, koska kun nimi on paperissa, kauppakirja on sitova, eikä siitä pääse irti muuten kuin myymällä ostoksensa eteenpäin. Tutkin myyjän ja rakennuttajan mainetta, kävin katsomassa toista kerrostaloa, joka on saman rakennuttajan rakentama, ja syynäsin netistä kaikki sudenkuopat, joita prosessissa voisi vastaan tulla. Kaikenkaikkiaan tuntui, että uutta haluavalle, mutta kiireettömälle ostajalle asunto-osakkuus on riskittömämpi tapa rakennuttaa kuin omakotitalopaketin pystytys, koska jos rakennus ei ole neljässä vuodessa valmis, sopimus raukeaa, ja käsirahan (10% asunnon ostohinnasta) lisäksi mitään ei makseta ennakkoon: laina pitää ottaa ja potti maksaa vasta, kun asunto on todistettu asumisvalmiiksi rakennustarkastajan taholta. Eli jos on irrottaa tuo 10% sivuun muutamaksi vuodeksi eikä ole hoppu omaan, mitään taloudellisia paineita tästä ei kertynyt.

Kauppakirjat allekirjoitin omin päin, vaikka tässä(kin) vaiheessa voisi olla lakimies apuna, kuten monilla ausseilla on. Täkäläiset käyttävät myös paljon erilaisia broker'eita eli 'ammattineuvottelijoita', joiden tehtävä on ymmärtää raha-asiat ja vastuut asiakkaan puolesta, ja suositella parasta lainaa. Itse tapasin kaksi brokeria ennen lainaajapankin etsintää, mutta kumpikin vakuutti minut lähinnä epäpätevyydestään. Broker ei ole lakiasiantuntija eikä välttämättä edes finanssiasiantuntija, onpahan jonkun sortin sertifikaatti taskussa. Kumpikin tapaamani henkilö vähätteli lainasta koituvia kuluja asenteella "ei se siinä konkurssissa enää tunnu" ja tyrkytti suurempaa lainaa kuin tarvitaan: "et kai noin vähään tyydy, saisit tuplasti enemmän lainaa!"... *40 vuoden laina-ajalla*.

Koska brokerin tehtävä mielestäni on minimoida asiakkaan riskit ja kulut, en vakuuttunut, vaan etsin itse lainoittajan - en tiedä miten kutsua tällaista asuntolainoja myöntävää ei-pankkia (nimeltään State Custodians), koska en tiedä, voiko Suomessa ottaa asuntolainaa muualta kuin pankeilta. Heillä oli paras korkotarjous sekä pienimmät lainanhoitokulut. Lainan haku hoitui kätevästi netissä ja puhelimitse, ja kohtuullinen määrä paperityötä piti tehdä, mutta viisumin hankkineena mikään määrä paperityötä ei enää säikäytä. "Näinkö vähän, hahhhaahaha" on yleisin reaktioni nykyään kaikkeen byrokratiaan.

Lainanantajan lisäksi tarvitaan settlement agent eli kaupantekoagentti tai lakimies hoitamaan itse kiinteistöomistuksen siirto myyjältä ostajalle. Käsittääkseni ilmankin voisi operoida, mutta kaikki myyjät eivät suostu myymään, jos ostajalla ei ole settlement agenttia. Itselläni oli kauppakirjassa ehto, että kaupat eivät täyty ilman agenttia. Tämä ilmeisesti siksi, että agentin tehtävä on hoitaa kaikki paperityöt ajallaan ja varmistaa, että rahat ovat myyjän tilillä sovittuna päivänä. Jos hommia hoitelisi itsekseen, on olemassa riski, ettei osaa/muista pyytää kaikkia tarvittavia papereita kaikilta tarvittavilta tahoilta ja title transfer- päivä eli omistuskirjojen siirto myöhästyy.

Käsittääkseni Suomessa ei ole erikseen settlement agentteja, joka on siis kaupanteossa ulkopuolinen, kolmas osapuoli. Myyjän kiinteistövälittäjä kai hoitaa kaikki vaadittavat paperityöt Suomessa?

Paikallinen settlement agent löytyi myös netitse ja en koskaan edes henk.koht. tavannut agenttia, hoidin kaiken puhelimella ja sähköpostitse. Kaikki sujui jopa yllättävän hyvin ajallaan ja helposti. Agentti haalii kaupantekoon vaadittavia papereita ympäri pitäjää, mm. erilaisia dokumentteja ja todistuksia Landgate'lta eli maanmittausvirastolta, kiinteistöverotietoja, vesi- ja jätevesihinnaston, ym. Kaikista näistä pitää maksaa parista kympistä sataseen, mikä on mielestäni aika erikoista: julkiset virastot veloittavat mansikoita siitä, että ihminen kysyy, paljonko minun pitää teille tulevaisuudessa maksaa kiinteistönomistajana. En tiedä, onko tämä normikäytäntö myös Suomessa?

Agentti maksoi kaikkine kuluineen n. $1800 ja lainanantajan lakikulut olivat suunnilleen samat, jotka koituivat maksettavikseni.

Settlement day eli omistajuuden siirtopäivä ilmoitettiin minulle n. viikkoa ennen myyjän toimesta ja sitä seurasikin vimmaista toimintaa, että kaikki on tuolle päivälle valmiina. Settlement agent ja lainoittaja olivat muuten hoitaneet kaikki paperityöt viimeisen päälle, mutta: maksoimme käsirahan lisäksi toiset 10% kauppahinnasta omista säästöistä lainan sijasta, ja sain tietää lopullisen maksettavan summan (hakemamme lainasumma miinus kaikkien osapuolten kulut = mitä jää jäljelle, on maksettava osuutemme) vain kolme pankkipäivää ennen settlementtiä. Siitä seurasi vimmaista panikointia, miten saamme rahat kahdelta säästötililtä agentin tilille tiistaiksi, kun säästötileillä oli nostokatto $20 000 per pankkipäivä ja siirtoon saattaa mennä se 2-3 pankkipäivää hitaimmillaan.

Pienen kikkailun, säädön ja vääntämisen jälkeen saimme kuin saimmekin kaikki vaaditut rahat kasaan ja lähetettyä agentin tilille perjantai-iltapäivällä. Sain maanantai-iltana tiedon, että rahat ovat oikeassa paikassa ja tiistaina keskipäivällä koitti settlement. Saimme asunnon avaimet keskiviikkona ja muutto tosiaan tänä viikonloppuna, jännittäviä aikoja!

Tältä rakennuksen piti näyttää ja kyllä se hyvin lähelle tältä näyttääkin, miinus kasvit, jotka ovat vasta tulossa. Kuva (c) Limnios Property Group.

Kuka olen

Innostuin virtuaalihaastattelusta sen verran, että kävin kähmimässä uuden listaidean kivasta blogista nimeltään Englannin Elämää. Löysin jokunen kuukausi sitten facebookista ryhmän Ulkosuomalaisten Blogit, ja sitä kautta bongailen uutta kiinnostavaa luettavaa ympäri maapallon. Lisäksi muiden blogien lukulistoilta löytyy välillä helmiä, joita lisään omallekin listalleni. Englannin Elämässä viehättää kauniisti kuvattu arki ja positiivinen, kiitollinen ote elämään. 

Muita blogeja lukiessani olen tajunnut, että enemmistö meistä bloggaajista aloittaa tarinansa ihan keskeltä. Blogia on alettu kirjoittaa silloin, kun elämässä sattuu joku jännä käänne (ulkomaille muutto, oman talon osto, lapsen syntymä, häiden suunnittelu...) ja mitään taustoitusta tai esittelyä ei useinkaan blogissa ole. Omakin blogini alkaa kertarysäyksellä Perthiin saapumisesta, sen kummemmin perustelematta tai edes kirjoittajaa esittelemättä. Parin vuoden bloggauksen jälkeen älysin lisätä esittelysivun blogiin, mutta ainahan sitä voisi enemmänkin kertoa, että kuka täällä ruudun takana naputtaa. Itse ainakin tykkään lukea blogeja, joissa on sekä asiaa, luonnetta että riittävää henkilökohtaisuutta. 

11 Asiaa Minusta. Olen...

1. Olen hyvä suunnistamaan ja hahmottamaan asioita lintuperspektiivistä. Eksyn harvoin, koska tykkään opiskella karttoja (ai tuo katu on tuolla, oooo) ja kuljeskella kaupungilla tutkimassa, minne mikäkin kuja tai väylä vie. Tein Suomessa töitä rakennushistoriakonsulttina, mikä tarkoitti vanhojen rakennusten bongailua annetulta alueelta - maaseudulla tai kaupungissa - ja niiden arvottamista. 

Aikana ennen navigaattoria (tai siis meikäläisellä ei sellaista ollut) tilasin aina kunkin tutkittavan alueen kartan Maanmittauslaitokselta ennakkoon, painoin mieleen suurimmat tiet ja enimmät kääntymiskohdat ja puskin menemään kartta pelkääjän paikalla. Ajoin harvoin harhaan. Tosin silloin kun ajoin, olin enemmän kuin pulassa, koska kerran päädyin muuten autiolla alueella natsilippuisen raivoajan pihaan (mitä sä täällä vaanit ja kyyläät toisten pihoja!) ja toisella kertaa ajoin pikkuautolla jumiin saviselle kynnöspellolle. 

Uusnatsista pääsin nippanappa eroon näyttämällä bisneskorttia ja vakuuttamalla, että en työskentele Supolle, ja pellolta pääsin kahmimalla tieltä sylikaupalla soraa renkaiden alle. 

Ei ole ikävä tuota työpaikkaa. 

2. Olen teknologiavajavainen. Osaan käyttää älypuhelinta ja tietokonetta, koska pakko on, mutta en ole pätkääkään kiinnostunut niiden ominaisuuksista. Siksi paperikartat navin sijasta. Nykyään olen sentään siirtynyt jo sähköisten karttojen aikakaudelle. Uusien systeemien opettelu on jo nyt tuskaa, tiedä millaista kidutusta se on, kun ikää tulee vuosia ja vuosikymmeniä lisää, ja tekniikan kehitys vain kiihtyy. 

Sitten kun joskus mummona pitää soittaa holopuhelimella lapsenlapsille toiselle puolen maapalloa (koska he varmaan muuttavat jonnekin kauas, jos ovat sukuunsa tulleet), taatusti taon koko kojeen kumoon ja taas saadaan odotella holokorjaajaa puoli viikkoa. 

3. Olen näkökulmasta riippuen Hyvyyden ja Totuuden esitaistelija tai rasittava besserwisser. Olen innokas nettifoorumi-debatoija, koska uskon, että sanat rakentavat maailmaa koettavaksemme: millaisia sanoja ja sisältöjä näkee ja kuulee, sellaisen maailman olettaa normaaliksi. 

Olen pyytämättä pynttäytynyt haarniskaan ja jos jossain mölistään sortamislinjalla (ihmisten, eläinten, luonnon), olen siellä kärppänä rakentamassa puolustusta. E:n mielestä toimintani on sankarillista, mutta naiivia. 'Eivät ihmiset muuta mielipiteitään, sanoit sinä mitä vaan'. Ehkä eivät, mutta ainakin kahden vaiheilla olevat näkevät, ettei ihan jokainen nurkka ole kyynikoiden, rasistien, ilmastoänkyröiden tai trollien valtaama. 

4. Olen innostuja. Lähden lähes mihin tahansa uuteen ideaan mukaan, jos se on vetävästi esitetty. Innostus tosin on yhtä kestävää kuin tulitikku, eli kertaraapaisulla poltettu pois. Tästä seuraa, että jaksan olla innoissani samasta asiasta päivän pari, max. viikon, mutta sen jälkeen onkin jo vaikeaa. Selittää, miksi väikkäri takkuilee ja etenee parhaimmillaan nytkähdyksinä. Tikku kerrallaan. 

5. Olen uuden etsijä. Olen pohdiskellut tässä aikuistuessani paljonkin, että olenko vain pahemman luokan eskapisti eli arjen pakoilija, enkö siis pysty nauttimaan tästä hetkestä ja elämästä sellaisena kuin se on? Olen kuitenkin tullut kielteiseen lopputulemaan. 

Nautin monistakin asioista nykyelämässäni ja ilahdun arkisista asioista. Olen vain loputtoman utelias. Mitä on tuon kulman takana? Miten eletään tuossa maassa? Mitä nuo ihmiset tietävät, puhuvat, millaista elämää elävät, millaisia muistoja ja kokemuksia heillä on? Millaista tuo ruoka on? Mistä tuo kirja kertoo? Miksi? Missä? Kuka? Mitä? Milloin? 

6. Olen urheilullinen. Olen elämäni mittaan harrastanut sitä sun tätä, mm. yleisurheilua, suunnistusta, maastojuoksua, lentopalloa, pesistä, sählyä, ratsastusta ja jalkapalloa... 

Kummallista kyllä, en saa minkäänlaisia kiksejä kuntosalilla käynnistä ja siksipä en siellä juuri pyörikään. Tosin viiden minuutin kävelymatkan päässä meiltä on ilmainen kokoelma ulkokuntosalivälineitä puistossa, jossa on ihan kiva pumpata muutama rintalihasliike auringonlaskua ihaillessa. 

Urheilu on minulle tapa rentoutua ja tyhjentää pää. Kävelyllä tai uidessa ajatus virtaa ja uusia ideoita ja vaikka mitä romaaninpoikasia syntyy ihan itsestään. Joukkuelajeissa puolestaan viehättää kilpailullisuus ja lennosta vaadittu fyysinen ja henkinen ongelmanratkaisu - jos nyt saan pallon haltuuni, niin minne sen syötän seuraavan sekunnin sisällä, jotta tästä jotain rakentuu? 

7. Olen perso makealle ja vetäisin suklaalevyn päivässä, jos voisin. Mutta. Koska olen lyhyt, kertyvät kilot näkyvät välittömästi. Peili ja kiristyvät housut pitävät suklaalevyt enimmäkseen kaupassa. 

8. Olen ultratehokas, kun tarvitaan, mutta olen myös hyvä jumahtamaan tietsikan ääreen koko päiväksi selaamaan facebookkia, blogeja, Australian ja Suomen uutisia, Imgur-sivustoa (hassuja kuvia), horoskooppeja, julkkisjuoruja ja ties mitä diipadaapaa. Bloggauksen varjolla on hyvä pyöriä netissä tuntikaupalla, koska pitäähän näitä juttuja varten "tehdä taustatutkimusta". 

9. Olen semi-minimalisti. Tykkään siitä, että kotona ei ole liikaa clutteria eli sälää. Raikkoan säännöllisesti etenkin vaatekaappiani ja laitan kierrätykseen kaiken, mikä on roikkunut hengarissa turhan kauan käyttämättömänä. 

Suorastaan pidän muutoista, koska niissä joutuu pakosti ja armottomasti seulomaan, mitä kannattaa säilyttää ja mille ei taatusti löydy käyttöä jatkossakaan, jos ei viimeiseen kolmeen vuoteen ole esinettä edes muistanut. Matkustan yleensä vain käsimatkatavaroiden kanssa, koska en kuitenkaan tarvitse reissuilla kuin muutamaa vaatekertaa, ja inhoan kanniskelua ja raahaamista. Rinkka selässä reissaaminen olisi painajaiseni sen rinkan kantamisen takia, ei vähäisellä tavaramäärällä selviämisen takia. 

10. Olen tarjoushaukka eli rakastan hyviä diilejä. Ruokakaupassa ostan lähes pelkästään tarjoustuotteita, koska a) sydäntäni lämmittää säästää rahaa ja b) jostain kumman syystä tällainen käytännön ongelmanratkaisu ilahduttaa aivojumppana. Jos tänään ovat tarjouksessa tomaatit ja kurkku, mitä syömme? Tomaatti-kurkku-salaattia munakkaan kanssa? Uskon kauden tuotteisiin ja lähituotteisiin ekologisista syistä, joten siinäkin mielessä kaaliraaste on aika jees valinta jonkun fiinimmän hifistelyn sijasta. 

Vaatteet ostan lähes aina tarjouksesta, koska harvoin on niin kiire jonkun tavaran saannin kanssa, ettenkö voi odottaa, että ale alkaa. Jos samaa tuotetta ei ole enää jäljellä, ei mahda mitään. Elin tähänkin asti ilman sitä. 

Teknologiaan ei rahaa kulu, koska kohta 2). En voi käsittää, että nykyajan kännyköiden ei ole tarkoituskaan kestää vuotta pidempään. Ensimmäinen nokialaiseni palveli 5-6 vuotta, ennenkuin otti osumaa kiveen mökkipolulla ja piti päästää päiviltä. 

11. Olen mielestäni keskivertoa parempi kuski, kuten tilastollisesti 99% ihmisistä omasta mielestään. Se, että pikkuruinen Toyota ei aina mene taskuparkkiin ensimmäisellä neljällä yrityksellä, on vain sattumaa. 

+12: tykkään myös bongailla kiinnostavuuksia ympäristöstä, alla Perthin näkymiä.

Yllä ja alla: Perth City Farm meiltä kulman takana. Tuoretuotteita kasvattava ja niistä kokkaava kahvila, sekä farmers' market eli viljelijäin tori.

Vaikea sanoa, onko tämä onnistunut vai epäonnistunut esimerkki rakennussuojelusta. Kiva että viktoriaanisen ajan mökki säästyi, mutta aika lähelle on kerrostalo liimattu.

Ilmainen elokuvateatteri keskustassa. Jättiruudulta näytetään milloin urheilua, milloin lastenleffoja. Northbridge Plaza.

Ei-ilmainen elokuvateatteri: Perth Rooftop Cinema eli Kattokino. Tosi kiva ja tunnelmallinen paikka keskustan kerrostalon katolla, tosin sopii vain ekstralämpimiin iltoihin, muuten palelee. Tuo oma huopa. Auki vain kesäisin.

Siirtomaahienostelua eli high tea

Kaikenlaista sitä oppii kun vanhaksi elää. Täällä Perthissä kohtuullisen yleinen naisten "ylellisyys-ajanviete" on high tea, eli miksikähän tuon nyt kääntäisi, "fiini iltapäivätee"? Yllätys yllätys, alkujaan brittiläislähtöinen tapa on levinnyt sekä tänne Australiaan että Pohjois-Amerikkaan, ja nähtävästi sekä jenkki- että aussitee eroaa englantilaisesta juuri fiinistelyn puolesta. Me siirtomaalaiset olemme nimittäin siinä luulossa, että high tea tarkoittaa jotain luksusta, kun taas briteille se (Googlen väittämän mukaan) on ihan tavallinen iltapäivän ateria teen kera.

Kun aiheen historiasta luin, opin, että ennenmuinoin britit söivät vain kaksi ruokaa päivässä: aamupalan ja päivällisen. Ranskalaiset yläluokkaiset keksivät 1700-luvulla alkaa juoda iltapäiväteetä ja syödä mutustelupaloja teen kanssa - tapa matkasi pian lahden yli myös Englantiin.  Ranskikset vetelivät teetä ihan tosissaan, sillä nähtävisti eräskin prinsessa joi vähintään 12 kuppia teetä per päivä, ja joku ylevä herra peräti 40 kuppia.

High Tea Society tietää kertoa, että nykyisenmallinen iltapäivätee syntyi 1860-luvulla Englannissa yläluokan naisten vastineena herrojen bisnes- ja politiikantäyteisille pitkille lounaille. Aamupalan ja illallisen väliin jäi naisten kohdalla pitkä väli, kun miehet puhuivat politiikkaa kahviloissa pitkälle iltapäivään. Siispä eliitin naiset alkoivat järjestää teekutsuja keskenään. Itselleni yllätyksenä high tea'lla on jopa emansipoitunut eli (naisten) vapautusta ajava historia, sillä naiset pystyivät teekutsuilla keskustelemaan esimerkiksi politiikasta, mistä yläluokan naisten ei ollut herraseurassa sopivaa puhua tai edes olla kiinnostuneita.

Tapaa ei missään tapauksessa nykyään ole rajattu vain naisille, mutta kun ideana on maistella erisorttisia teelaatuja fiineistä perhoskukkakupeista ja mutustella suolaisia ja makeita pienenpieniä cocktail-paloja kuohuviinilasin äärellä rupatellen, kovin moni mies ei näihin tilaisuuksiin yleensä eksy. Olen nyt kahdesti käynyt high tea'lla kaveriporukalla ja asiakkaista yleensä 90% on naisia ja loput kymmenen prosenttia iäkkäämpiä pariskuntia. Joskus joku nuoriparikin on eksynyt paikalle treffeille.

Miten homma toimii? High tea'ta tarjoilevat erityisesti viikonloppuisin monetkin kahvilat ja hotellit, osa oikein erikoistuu niihin. High tea ei alkujaan tarkoita high samassa mielessä kuin korkea-arvoinen tai hieno, vaan ajankohtaa: iltapäivällä aamun sijasta. En ole perillä, mihin aikaan noin niinkuin perinteisesti tämä teekattaus pitäisi nauttia, mutta kahden maissa on näköjään paikallisten mielestä hyvä aika. Kahvilaan joko varataan pöytä tai vain pamahdetaan paikalle, ja sinulle tarjoillaan valmiiksi laadittu kattaus erilaisia suola- ja makeapaloja hienostelevilla tarjottimilla. High tea on tarkoitus jakaa, eli ruokaa tulee sen verran, että siitä riittää kahdelle, neljälle tai useammalle, riippuen siitä, montako "kauttausta" ostaa eli montako henkeä ilmoittaa.

High tea on mielestäni törkeän kallis siihen nähden, paljonko siellä syödään. Kullekin yleensä riittää kourallinen napostelupaloja, puolesta tusinasta tusinaan, tarjoilun runsaudesta riippuen. Teetä saa käsittääkseni niin monta kannullista kuin ehtii juoda, mutta vain rajattua määrää laatuja, ellei maksa ekstraa. Kummallakin osallistumiskerralla ostimme porukalla jaettavaksi alekupongin Groupon - tai Scoopon - nettipalvelusta, ja niitä käyttämällä hintaa kertyy max. $20 per pää. Tavallinen hinta on jopa kaksinkertainen. Mutta ihan maukasta tarjoiltavaa on aina tullut eteen. Tälläviisiin Sool Cafe Piano Loungessa tänään:

Jokaisen itseään kunnioittavan high tean vakiotuote, skonssit. En tiedä ovatko nämä ihan normileivoksia Suomessa kun itse en ole siellä onnistunut törmäämään, mutta ovat tosi hyviä: ilmavia, kuohkeita voipullan makuisia kakkaroita, jotka halkaistaan, ja päälle sivellään hilloa ja kermavaahtoa. 

High tea on mukavaa vaihtelua ja pientä arjen luksusta, jonka tosiaan noilla alekupongeilla raaskii itselleen silloin tällöin irrottaa. Pari tuntia ystäväporukalla jutustelua pienen haukkapalan ja sen kuohuviinin sekä teen äärellä on ajoittain enemmän kuin paikallaan. Tilaisuuden voi myös ottaa astetta enemmän tosissaan ja pukeutua ja laittautua fiinimmin, tosin tänään lähinnä viimaisen sadesään pakottamina kukin pölähti paikalle missä nyt parhaiten tarkeni. Villatakeissa, enimmäkseen.

Asiointi Australiassa - varaudu näihin

Kun Australiassa yrittää hoitaa mitään virallista asiaa, oppii äkkiä, että a) mikään ei tapahdu sujuvasti eikä ensi yrittämällä, koska "sori ei onnistu/meni pieleen/ei voi mitään, mutta no worries!", mutta b) asiassa kuin asiassa voi neuvotella, koska ihmisiähän me kaikki olemme hyvine ja huonoine puolinemme ja päivinemme. Näytekappaleet 1-4.

1) Töissä on taas menossa vuotuinen raportointiaika, koska Aussilassa tilivuosi päättyy 30. kesäkuuta ja uusi alkaa 1. heinäkuuta. Toisin sanoen kaikkien firmojen, järjestöjen ym. budjetit lasketaan ja raportoidaan tuolta ajalta kalenterivuoden sijaan, samaten nippu muutakin infoa. Koska työpaikkani on valvova viranomainen, valvomiemme firmojen pitää syytää meille jos jonkinlaista paperitukkua näin vuoden päätyttyä. Nykyään sentään suurin osa sähköisesti. Kun neljä vuotta sitten duunissani aloitin, kaikki tuli kirjepostina ja kuka himputti niitä lippulappuja mapittaa ja tuhansien kirjeiden mappeja säilyttää, kysyn vaan?

Onneksi samaa kysyivät muutkin ja nyt ollaan siirrytty 70-80%:sti sähköiseen asiointiin ja arkistointiin. Mutta. Olipa raportin tultava paperilla tai meilillä, pitää se jonkun ensin täyttää. Niinpä joka heinä- ja elokuu minusta tulee tietotekniikka-helpdesk, ja toistan kerta toisensa jälkeen puhelimessa asiakkaille, että "kun menet sinne meidän nettisivulle, niin siitä kohdasta vesi kun klikkaa, löytyy kohta lisenssinhaltijat, ja siitä alta löytyy ohjeet ja manuaalit, ja siitä skrollaat aivan alas ja löydät excel-taulukkopohjan, jonka täytät ja palautat sähköpostilla meille, kiitos". Ja joka ikinen kerta saan samat saatesanat: niin kun teiltä ei tullut tänä vuonna sitä raportointiohjetta... Vakiovastaus: rouva/herra hyvä, kyllä se tuli, lähetettiin toukokuussa kaikille kuten kaikkina muinakin vuosina. Taisi olla vaan hieman liian aikaisin näin heinä-elokuuta varten. Hehheh, no worries.

Olen nyt neljä vuotta peräkkäin ihmetellyt, että mikä on kun eivät näytä oppivan rutiinia: joka vuosi lähetämme kaikille ohjeet, joka vuosi pitää täyttää hyvin samankaltaiset paperit, ja joka vuosi puolet firmoista on yhtä kujalla siitä, että ai tällasiako meiltä vaaditaan, ei oo kerrottu, ei oo tiedotettu, en tienny että tuohon päivään mennessä, mittään ei oo kuultu! Jotenkin tuntuu, että jos Suomessa vaikka verottaja muistaa jollain ohjekirjeellä, niin kyllä sen saannin enemmistö muistaa ja yrittää hoitaa asiat kuntoon eräpäivään mennessä.

Täällä (pelkästään Villissä Lännessä vai yleisesti Australiassa, en tiedä?) ei yleisestikään sähköpostia aina lueta eikä siihen aina vastata, vaan asiat saa taottua perille soittamalla tai kasvotusten kertomalla. Sitäkin kannattaa toistaa useamman kerran, että varmasti viesti painuu aivoihin. Eli jos olet esim. töitä vailla, älä kysele sähköpostilla. Et tule koskaan saamaan palkkaa mistään, kun sähköpostitse ei pääse edes vapaaehtoistyöhön. Nimimerkillä kokemusta on. Ausseilla myös yleisesti on yhä lankapuhelin, eli älä ihmettele, jos nettioperaattori ensimmäisenä yrittää myydä puhelin- ja nettipakettia. Pitää osata pyytää naked DSL eli pelkkä laajakaista.

2) Asiakaspalvelutilanteissa voi tapahtua aivan älyvapaita mokia, joita suomalaiset aspat muistelisivat ikuisuuksia ja menettäisivät niistä kasvonsa ja yöunensa. Eivät vaan täkäläiset. Sattuu ja tapahtuu, ja rapatessa roiskuu. Yleisin moka on, että soittopyyntöösi tai sähköpostiisi ei koskaan tule vastausta, vaikka olisit ns. maksava asiakas. Joudut itse soittelemaan perään ja jahtaamaan oikeaa henkilöä. Toisiksi yleisin moka on, että et saa mitä haluat, mutta rahat sinulta otetaan silti. Joudut taas jahtaamaan ja vahtaamaan, että rahat palautetaan tai saat muun hyvityksen. Esimerkkejä:

Tilasin vuokravälitysfirman kautta vara-avaimen. Maksoin ennakkoon, kuten vaadittiin. $60 eli 40 euroa, ei ihan pieni hinta avaimesta. Avain piti teettää itärannikolla tilaustyönä ja se piti noutaa vuokra-agentilta, ei postitettu kotiin. Hain avaimen bussilla töiden jälkeen, sytkytin takaisin kotiin, työnsin avaimen lukkoon.... tai siis olisin työntänyt, jos se olisi mahtunut lukkoon. Se oli leikattu millin pari liian paksusta levystä. Ei ollut tullut mieleen mitata sitä alkuperäistä avainta kunnolla. Soitin hiilenä agentille, että mitä tämä tällainen palvelu on. Agentti viileänä vastaa, että ei ole hänen ongelmansa, pitää palauttaa avain ja tilata uusi. Tuleeko hyvitystä tai alennusta? No ei, koska eihän hän sitä avainta tehnyt eikä voi rahoja palauttaa. En myöskään voi suoraan asioida avainfirman kanssa, koska "turvallisuussyistä" tietoja ei anneta eteenpäin. Jaaha. Eikun takaisin bussiin palauttamaan avain, ja uusi - tällä kertaa toimiva - tuli puolentoista viikon päästä. No kiitos sentään että tuli.

Esimerkki 2. Käytin autoa määräaikaishuollossa, ja koska edellinen huolto oli puoli vuotta sitten, oletus oli, että hinta on yhä sama. No ei ollut. Puolessa vuodessa hinta oli noussut satasella. Työn jälki oli myös huonompaa, eli ns. pesty ja puunattu auto oli imurilla nippanappa sutaistu ja pellissä oli yhä pihkaa tai ties mitä jäämiä, joita olisi pitänyt aavistuksen enemmän kyhnyttää irti. Valitin asiasta, sillä en erityisesti ihastunut faktaan, että meitä laskutetaan enemmän, mutta tulos on kehnompaa. Hintaa en saanut tiputettua - kuulemma tietyn km-määrän huolto nyt vaan maksaa enemmän, tiedä sitten oliko klassinen 'naista huijataan autoasioissa'-keissi. Mutta sain sentään lahjakortin uuteen pesuun ja putsiin, kovasti pahoitteluja sekä lupauksen kilpailukykyisestä hinnasta (-10% kilpailijoihin verrattuna) seuraavalle huoltokerralle.

Freelancer-pohjalta työskentelevä E, samoin kuin veljensä, törmäävät tämän tästä väärin maksaviin työnantajiin, eli saatavat, veroprosentti tai superit eli työeläkemaksut on laskettu ja tilitetty väärin. Niitä saa itse vahtia silmät kierossa ja vaatia oikein laskettuja tunteja. Näissäkin luvataan asian hoitamista välittömästi, mutta mitään ei tapahdu, jos ei itse potki ja soittele perään. Eli kun ongelman bongaa, saa olla aika varma, että 2-3 soittoa vaaditaan asian korjaamiseen. Aluksi rasittavaa, lopulta siihen tottuu. Ainakin tietää, että tulos yleensä syntyy, kun vain on sitkeä.

Hieno esimerkki tästä perään soittelun välttämättömyydestä tapahtui männäviikolla, kun Transperth eli Perthin bussi- ja junayhtiö veloitti matkakortiltani kymmenen dollarin sakon, kun heidän laitteidensa mielestä piippasin korttiani väärin. Odottelin lauantai-iltana laiturilla junaa, piippasin kortin lukijaan, muutin mieleni odotusajan pituuden takia (juna myöhässä yli puoli tuntia) ja piippasin itseni ulos. Kympin sakko. Mitvit?

Menin seuraavana päivänä eli sunnuntaina Transperthin toimistoon valittamaan asiasta, ja siellä asiakaspalvelija totesi, että kympin sakko menee aina, jos odottaa junaa yli vartin ja sen jälkeen muuttaakin mielensä. Koska teoriassa olisin ehtinyt siinä ajassa hypätä junaan, ajaa jonnekin, hypätä ulos, nousta toiseen junaan ja palata lähtöpisteeseen, ja jos he eivät sakottaisi, olisin saanut moisen huviretken ilmaiseksi! Ajatella. Tästä hiillyin, sillä a) odotin junaa Transperthin vartijan katseen alla rehellisesti ja kiltisti ja b) ärsytti, että saman tien leimataan huijariksi, jos haluaa vääryydellä riistetyt rahat takaisin. Aspa lupasi palauttaa kymppini, mutta vasta, kun sanoin, että voin kyllä tässä soittaa Transperthin asiakaspalveluun ja pyytää jotain ylempää henkilöä luurin päähän. Palautus kuulemma saattaisi viedä vuorokauden. Kiitin ja lähdin. Sainko rahat?
No en.

Keskiviikkona laitoin vihaista - mutta asiallista - palautetta Transperthin valituslootaan, että mitä tämä tällainen pelleily on ja miksi asiakasta rangaistaan junan myöhästymisestä? Rahat kilahtivat kortille saman tien, mutta selityksen kera, että "yleensä rahojen palautus vie seitsemän arkipäivää". Ai, no miksi sitten ensimmäinen aspa lupasi ne vuorokaudessa, ja miksi sain ne heti valitettuani uudelleen? Opin tästä vain sen, että aina kannattaa sitkeästi pitää oikeuksistaan kiinni ja ottaa uudelleen ja uudelleen yhteyttä. Kyllä siellä joku lopulta antaa periksi.

Asia #2, jonka olen näistä oppinut, on aina antaa palautetta (melko) välittömästi ja ääneen tai kirjallisesti, ei suomalaiseen tapaan selän takana yksikseen tuohtumustaan mutisten. Olen jopa puoliksi päässyt yli suomalaisten helmasynnistä eli pelosta ilmaista negatiivinen mielipide kampaajalla, jos tulos ei ole toivotun kaltainen. Tosin kun viimeksi pyysin kampaajaa parantelemaan luomustaan, jossa otsatukka oli vino ja sivut erimittaiset, ja vastaus oli "ei tälle voi tehdä tän enempää kun sulla on tossa tollainen pyörre", annoin olla. Ja kuin kuka tahansa itseään kunnioittava suomalainen, vaihdoin kaikessa hiljaisuudessa kampaajaa.

3) Toisaalta, joustoa ja neuvotteluvaraa löytyy yllättävistä paikoista. Autan E:n keskimmäistä veljeä Vetassess-arvioinnin hakemisessa, eli ammattipätevyyden todistamisessa viisumia varten. Siihen tarvitaan ammattitutkintotodistus (virallisena käännöksenä tottakai, jos ulkomainen), kaikki relevantit työtodistukset sekä muut työpaikan varmistuspaperit, kuten palkkakuitteja, veropapereita, suosituskirjeitä ja simmottii. Ohjeistus on ankaraa, tyyppiä "jos et lähetä koko pakettia heti täydellisenä, emme ala kyselemään perään vaan hylkäämme hakemuksesi".

Täytin lomakkeet netissä ja lähetin hakemuksen liitteineen tulosteena perään, kuten ohje kuuluu. Pian sain soiton: olen hakenut vääräntyyppistä arviointia, joka ei käy viisumitarkoituksiin. No worries, luurista kuuluu, muutetaan kategoriaa lennosta. Mikä saisi olla? Harhaanjohtavasti viisumitarkoitukseen tehtävä pätevyysarviointi on nimeltään offshore assessment eli maan rajojen ulkopuolinen arviointi, vaikka maassa jo olisikin. Saan rastin oikeaan ruutuun virkailijan ohjaamana. Myöhemmin tulee uusi soitto: osa liitteistä puuttuu. No worries, lähetä skannatut paperit meilillä. Pian tulee kolmas soitto: maksu ei ole mennyt läpi. Selviää, että pankki on sulkenut luottokorttini, koska joku oli yrittänyt kaapata korttini tietämättäni (tästä lisää toiste). No worries, ilmoita uusi korttinumero, kun saat uuden kortin. Palataan asiaan!
Hyväksytty arviointi tuli viikossa maksun läpimenosta.

Tässä tapauksessa joustavuus johtunee enimmäkseen siitä, että pelkkä papereiden arvioituttaminen maksaa 600 aussirahaa ja seuraava pakollinen askel, tekninen haastattelu, kustantaa $1400. Hyvää bisnestä Vetassessille, koska ilman pätevyystodistusta ei ole asiaa viisumijonoon. Viisumihaku puolestaan maksaa vähintään kolme tonnia - eikä se summa sisällä pakollisia oheistilpehöörejä, kuten lääkärintarkastusta, rikosrekisteriotetta jii än ee.

4) Joustonvaraa saattaa löytyä sellaiseltakin taholta, joka ei halua riistää sinua puille paljaille. Kuten kerroin aiemmin, kävin kansalaisuustestissä ja sain siitä täydet pisteet. Sain pian kirjeen oikein Immigraatio- eli maahanmuuttoministeriltä, että onneksi olkoon, sinut on hyväksytty Australian kansalaiseksi. Mutta jotta kansalaisuus astuu voimaan, minun pitää osallistua kansalaisuusseremoniaan ja vannoa vala Australialle. Seremonian järjestää oma kotikunta, omassa tapauksessani City of Perth. Seremonioita ei ole joka päivä eikä viikkokaan, vaan kerran parissa kuussa. 

Tajusin äskettäin, että suomipassini menee vanhaksi syyskuun lopussa, ja meillä on suunnitteilla ulkomaanloma marraskuussa. No milläs matkustan, jos suomipassista on veto loppu, uuden saan vain Canberran lähetystöön lentämällä (ja siitä pitkän pennin maksamalla), ellen sitten ehdi nipin napin saada aussipassia? Sitä voin hakea vasta kun seremoniassa jaettava kansalaisuustodistus on räpylässä. Tuskailin, että aijaivoivoi tästä mitään tuu, kunnes kollega kuuli ja kehotti soittamaan City of Perthille ja kertomaan tilanteen. Hän tiesi omasta kokemuksestaan kertoa, että joskus seremoniaa saa nopeutettua, jos oikein kauniisti pyytää. Ai? 

Numero googlesta, luurin päähän erittäin avulias rouvashenkilö, joka välittömästi tilanteen kuultuaan lupasi yrittää järjestää minut seuraavaan seremoniaan 24. syyskuuta. Hän vakuutti, että jos vain siihen saavat minut, ehdin hyvin saada passin ennen marraskuun puolivälin matkaa. Varmistus seremoniapäivästä tuli seuraavana päivänä. Ensiluokkaista toimintaa. Eli mahdollisesti seuraava reissu tapahtuu Australian kansalaisena ja pääsen nopeutettuun passijonoon paluumatkalla, jee!*

*Tosin, nopeutuksessa ei ole tässä vaiheessa paljoa järkeä, koska E joutuu jonottamaan ulkkarijonossa vielä pitkälle ensi vuoden puolelle.

Paperinpyörittelyn sijasta täällä halutaan pitää hauskaa. Kuvituskuvat viimekesäisestä jättivesiliukumäki-tapahtumasta. Siinä yksi keskustan pääkaduista suljettiin viikonlopuksi, mäki päällystettiin muovilla ja tadaa, ennätysmäisen pitkä vesiliuku oli valmis. Ja eikun monituhatpäinen porukka vauvasta vaariin jonottamaan ja uimarenkailla laskemaan. Ei ollut ilmaista lystiä mutta ei ökyhintaistakaan. Muuten oli riehakasta, mutta mäki olisi saanut olla jyrkempi ja vauhti kovempi!

Ultimate Roomscape - pako murtovarkaan pesästä

Lauantaina käytiin sokkotreffeillä. Sokkoa ei tosin ollut partneri - joka siis tietenkin oli oma puoliso E - vaan paikka. Järjestin E:lle yllätystekemisenä uudenlaisen aktiviteetin, room escapen eli huonepako-pelin. Tällaisia tarjoaa Perthissä ainakin Ultimate Roomscape Malagan kaupunginosassa 20 min Perthin keskustasta pohjoiseen.

Pelin idea on tunnissa ratkaista kaikki annetut arvoitukset ja vihjeet, joiden avulla viimein pääsee "pakenemaan" huoneesta. Peli on sekoitus larppausta eli live-roolipeliä, kolmiulotteista palapeliä sekä päättelyketjua: vihjeen 1 ratkaisusta aukeaa vihje 2, jonka avulla löytyy vihje 3, josta johtavat jäljet vihjeeseen 4, ja niin päin pois kunnes viimeinen luukku (tässä tapauksessa huoneen ovi) aukeaa. Pelissä ei saa käyttää apuvälineitä eli kännykkää, nettiä tms, eikä myöskään kynää ja paperia. Pelkästään omat aivot, tiimityöskentely ja yritys-erehdys-uusi yritys vievät eteenpäin. 

Mikäli Perthissä pyörii porukkaa, jotka haluavat kokeilla samaa peliä, en uskalla kertoa vihjeistä saati ratkaisuista kovin yksityiskohtaisesti. Mutta yleiskuvauksena seuraavaa: 

Saavuimme paikan päälle kymmentä vaille, kuten oli ohjeistettu. Emme saaneet juuri mitään infoa siitä, miten peli pitäisi pelata tai mitä odottaa. Ainoastaan tiedon, että meillä on tunti aikaa ja saamme pelin mittaan pyytää kahdesti apua "pelimestarilta" jos tarvitaan. Mitään ei tarvitsisi yrittää avata tai siirtää väkivalloin ja voimalla, vaan kaikki tarvittava aukeaa helposti, kun saamme vihjeet ratkottua. Samoin mitään ei löydy katosta eikä myöskään kiipeilykorkeudelta, eli kaiken tarvittavan saisimme katsekorkeudelta tai alempaa. Siinäpä se. 

Peli pelataan omalla joukkueella, eli tässä tapauksessa me kahdestaan. Silmät sidottiin, meidät johdatettiin käytävää pitkin pieneen huoneeseen, ja kuulimme pimeässä lyhyen alustustarinan: meidän tulee ratkaista kaikki vinkit, jotta pääsemme ulos ja voimme todistaa olevamme mestarimurtovarkaan manttelinperijöitä.  

Pelinohjaaja otti silmäsiteet pois ja jätti meidät keskenämme pojottamaan n. 4x4m kokoiseen tilaan, joka oli sisustettu vanhanaikaiseksi herrasmiehen työhuoneeksi. Huoneessa oli työpöytä, työtuoli, kirjahylly kirjoineen, matka-arkku, sisustustakka (eli ei oikeaa tulta), manttelin päällä esineitä kuten kynttilänjalka, ekstratuoli, hattuteline ja huopahattu, sekä lipasto, jonka päällä oli kassakaappi. Yhtä seinää peittivät lattiasta kattoon taulut. Työpöydän päällä oli mystinen vihje, ja siitäpä piti sitten alkaa älyämään, että mitä tehdä seuraavaksi. 

Ensimmäiset vihjeet paukutimme kasaan helposti. Oma vahvuuteni on reaktionopeus, eli en hyydy paineen alla ja huomaan äkkiä muutoksia tai ns. silmäänpistävyyksiä ympäristöstä, pieniäkin. Olen myös huoleton nappien painelija, eli testaan kaikki laitteet "mitähän tästä tapahtuu" tyylillä, en ohjekirja kädessä. Niinpä löysimme äkkiä taulujen alta ym. numerokoodeja, salakirjoitusta ja muita mysteerejä, joita setvimme ja käytimme päästäksemme aina eteenpäin. Osa vihjeistä näkyy vain uv-lampulla, joka puolestaan menee päälle, kun saa säilön auki päästäkseen painamaan nappia; säilön avausta varten puolestaan tarvitsee numerolukkoon koodin, jonka saa vain etsimällä huoneesta jne. 

Yhdessä vaiheessa niskaamme tipahti kasa leluhiiriä kattoluukusta. Hivenen ehkä kirkaisin, mutta hillitysti - toisista huoneista kuului välillä räväkämpiäkin kiljaisuja. Hiiret osoittautuivat ensimmäiseksi todelliseksi tenkkapooksi, sillä niiden mukana leijaili uusi vihjelappunen, mutta sen runo ei auennut meistä kummallekaan. Osa hiiristä oli numeroitu 1-10, mutta niiden järjestäminen riviin tai värijärjestykseen ei tuottanut mitään uusia vihjeitä. Niinpä jouduimme käyttämään ensimmäisen kahdesta 'kilauta kaverille' - kortistamme. Pelinohjaajan opastuksella natiivienglanninkieltä vaativa runo vihdoin aukesi, ja jouduimme tekemään pienen matemaattisen päättelytehtävän, jolla hiiristä saatiin selko, ja saimme jälleen uuden kätkön auki. 

Tunnista oli käytetty ehkä 25 minuuttia, kun löysimme kulkukortin ja vahingossa myös sille sopivan piippauslaitteen. Piippiip!! Jee, päästiin ulos, vähänkö ollaan sankareita, ovi auki, mestarimurtovarkaan viitat päälle ja juhlat kattoon! Intoilin painamaan vihjesummeria kertoakseni, että voitimme pelin. Pelinohjaaja ilmaantui, mutta vain kertomaan, että ovi on ollut auki koko ajan, koska eivät he voi meitä oikeasti lukita sisään turvallisuussyistä. Kulkukortti avaa kyllä jotain, mutta ei ovea. Ällistelimme huoneessa hyvän aikaa turvakorttia piippaillen, kunnes viimein älysimme: salaovi. Toiseen huoneeseen. Joka oli peilikuva tästä ensimmäisestä huoneesta! Emme siis olleet lähelläkään ratkaisua. Ja olin hätähousuna tuhlannut viimeisen vinkkikerran, kun emme edes yrittäneet hoksata salaovea itse!

Olimme löytäneet ensimmäisestä huoneesta mystisiä, jättikokoisia palapelin paloja sekä irrallisia shakkinappuloita, joiden pohjassa oli niiden paikka: E5, G7 tai muuta vastaavaa. Löytyi myös shakkilauta. Otimme nämä mukaan ja aloimme haravoida huonetta nro 2. Löytyi lisää paloja ja nappuloita. Entäs sitten? E oli varma, että koko palapeli on vain hämäyksen vuoksi, kun taas itse ajattelin, että shakkinappuloilla mitään tee. Kumpikin olimme tietenkin väärässä. Huone 2 osoittautui paljon ykköshuonetta vaativammaksi, sillä jumimme tenkkapoohon heti ensimmäisen vihjelappusen kanssa: tässäkin huoneessa oli siis ensimmäinen vihje avoimesti näkösällä kirjoituspöydän päällä. Emme millään löytäneet, mitä lapun runo vihjasi meidän etsiä. Ja siinäpä sitten hinkutimme samassa pisteessä aivan liian kauan, samoja esineitä ympäri käännellen ja siirrellen, älynväläyksen toivossa.

Vaikka olimme jo käyttäneet kaksi vinkkiämme, kannustin E:tä pyytämään uuden vihjeen, jos vaikka heltyisivät - ja vaikka emme ehkä saavuttaisi mainetta ja kunniaa, saisimme sentään pelin loppuun. Saimme taas pelinohjaajan avuksi, joka näytti meille etsimämme salakätkön. Siitä saimme uutta virtaa ja vihiä suunnasta, jolla potkimme hienosti menemään seuraavat hetket, uusia kätköjä aukoen ja koodeja purkaen. E pääsi näyttämään kyntensä eli paneutuvan, kärsivällisen analyyttisyytensä ja strategiakykynsä, kun meikäläinen malttamattomana huohotti niskaan ja siirteli kynttilänjalkoja kuvitellen, että jotain hyötyä tästä vielä avautuu. Kunnes...

Aika loppui kesken. 

Olimme (turhaan) nakuttamassa aiemmin löytämällämme kirjoituskoneella, kun summeri pärähti soimaan ja pelinohjaaja ilmestyi pahoittelemaan, että ei nyt mennyt putkeen tällä kertaa. Hän kertoi, että vain 30% yrittäjistä läpäisee tämän kyseisen pelin ensimmäisellä kerralla. Mutta, vedimme sentään ykköshuoneen nappiin, koska läheskään kaikki eivät kuulemma koskaan löydä huonetta numero 2. Hän opasti meidät pyynnöstäni jäljellä olevien vihjeiden halki, ja voi pojat, en olisi ikinä ainakaan yksin älynnyt paria niistä. E:n kanssa kahteen pekkaan ja aivoon ehkä juuri ja juuri, jos meillä olisi ollut ekstratunti aikaa takoa yrityksen ja erehdyksen kautta, ja miettiä ihan rauhassa aikapaniikin sijasta.

Tässä kakkoshuoneessa muuten oli kuin olikin oikeasti lukittu poistumisovi ja sen pielessä koodilukko, jonka avaamalla olisimme voittaneet. 

Jälkikäteen kumpikin myönsimme itsellemme ja toisillemme, että otimme koko pelin ihan liian lunkisti asenteella "se on kuitenkin dumdum'eille eli pöljille suunniteltu". Australiassa ollaan niin turvallisuushakuisia ja rautalangasta vääntämisintoisia, että emme kumpikaan uskoneet, että mitään kovin haasteellista tai oikeasti vaativaa voisimme kohdata. Itse oletin, että kaikki vihjeet jotenkin syötettäisiin lusikalla, tai ainakin kaiken tarvitsemansa tiedon löytäisi ihan siltään huoneesta/huoneista. Pelissä kuitenkin tarvitaan myös yleissivistystä, matematiikan taitoja ja ennen kaikkea ennakkoluulotonta asennetta: mistä tahansa saattaa löytää mitä tahansa, ja moni vinkki vie kohteeseensa vasta mutkan kautta, ei suoraan. 

Vihjeitä pitää pystyä ratkomaan montaa rinnakkain, mutta toisaalta, uusia vihjeitä ei voi saada, ennen kuin entiset on ratkottu - koska uudet löytyvät esim. numerolukolla suljetusta kassakaapista. Eli pitää jaksaa yrittää uusista tulokulmista, jos ensimmäinen idea ei olekaan oikea. Peliä kannattaa itse asiassa pelata isommalla porukalla kuin kahdestaan, koska enemmän aivoja tarkoittaa enemmän ideoita ja ongelmanratkontapoweria. Jos joku on vailla team building - aktiviteettia työpaikalle, tai synttäriylläriä tärkeälle ihmiselle, tässä oiva vinkki. 

Mitä jäi käteen? Hauska tunteroinen ja hyvää jutunjuurta ja analyysinaihetta peliä seuranneelle brunssille aurinkoisella terassilla. Tunne, että ei me nyt ihan typerimmästä päästä olla. Toisaalta tunne, että hemmetti, pitää yrittää uudelleen (jotain toista peliä), jotta voimme todistaa itsellemme, että pystymme siihen! Ja iloinen vahvistus sille, että sovimme loistavasti yhteen, sillä pärjäsimme "lukitussa" huoneessa paineen alla ongelmia ratkomassa sulassa sovussa, toisiamme kaikin puolin täydentäen, riitelyn, nokittelun, ivailun tai keskinäisen kilpailun sijasta. Tämä peli kaikille avioon aikoville pakolliseksi testiksi, ennenkuin ovi alttarille/maistraattiin aukeaa! :D

Ultimate Roomscape, aulatila, jossa hermostuneena odotellaan koitosta. Hiljaista näin aamuvarhain avaamisaikaan. 

Mitä näiden ovien takaa paljastuu?

Wall of fame/shame. Kaikki pelaajat kuvataan pelin jälkeen ja itse saa kirjoittaa kuvatekstin polaroidiin. Monta oli onnistujaa, mutta niin myös floppaajaa. Itse päästiin shame-osastoon...