Suomijoulun outoudet

Ulkomailta käsin moni itsestäänselvyys alkaa näyttää kummalta, tai ainakin vain yhdeltä vaihtoehdolta muiden joukossa sen ainoan oikean sijasta. Tällä kertaa tarkastelussa suomalainen joulu.

Olen aina ollut jouluihminen henkeen ja vereen, ja mielestäni se on kaunein, tunnelmallisin ja muistorikkain aika jota olla voi. Lapsuuden sukujoulut mummolassa ovat yhä lämpimin lapsuusmuistoni. Mutta. Suomesta muutettuani 2011 olen viettänyt siellä vain yhden joulun ja vaikka alkuun tuskastelin aussien helteistä "epäjoulua", vuosien mittaan Suomen joulu on alkanut näyttäytyä ihan uudessa valossa. Hivenen omituisessa nimittäin :D

Syistä että:

1) Ruokalista on aina sama. Luulin ennen, että kaikissa maissa on omat jouluperinteensä ja ruokansa, ja tokihan näin jossain määrin onkin. Mutta esimerkiksi ausseille jouluruoka on juhlaruokaa sanan yleismerkityksessä, eli kukin perhe ja porukka kokkaa mistä he itse pitävät, haluavat sinä vuonna kokeilla, tai pitävät juhlavana. Joulu ei keskivertosuomalaiselle ole kokeilujen ja uutuuksien etsinnän aikaa, vaan nimenomaan perinteissä pitäytymistä ja tuttuihin makuihin turvautumista. Myös aussifinskit yleisesti vääntävät piparit, lanttulaatikot ja kinkut, vaikka niitä saa paistaa +40 helteissä.

Jos suomalainen rukkaa joulupöytää, se yleensä tehdään samassa makuskaalassa kuin ennenkin. Esimerkkejä: piparinmakuinen juustokakku, rosollimainen punajuurilaatikko, bataattilaatikko lanttulaatikon sijaan. Ruokia ei siis tykkänään vaihdeta, vaan niitä vain tuunataan tai muokataan tutuissa makukehyksissä.

2) Juuresruokien suosio. Tietenkin lanttu-, porkkana-, ja perunalaatikko kumpuavat Suomen agraarimenneisyydestä ja lapsuuden muistoista. Mutta täällä maailmalla on todella vaikea selittää, miksi esimerkiksi porkkanalaatikko koetaan juhlaruokana. Siinä kun ei ainesten puolesta ole mitään fiiniä, erikoista tai juhlaan viittaavaa. On myös hämmentävää, että laatikoita ei syödä muulloin kuin joulunaikaan. Jos niistä kerran niin paljon tykätään jouluna, että jokainen kotitalous laittaa samaa pötyä pöytään, miksei vaikkapa perunalaatikko ole ihan normilisuke viikonlopun päivällispöydässä? Selitäpä tätä ulkkarille! Sama ongelma mämmin kanssa.

3) Joulupukin vuokraus. Anglokulttuurimaissa joulupukin näkee ostoskeskuksessa tai torilla joulun alla ottamassa vastaan lasten lahjatoiveita, mutta lahjat tulevat joulusukkaan tai kuusen alle yöllä salaa. Avaaminen sitten joulupäivän aamuna. Täältä käsin katsottuna suomalaiset pukkimainokset ovat koomisen ja koskettavan rajamailla: raitis, autoileva pukki vain 50e/h! (Jotenkin karmeaa, että lasten viihdyttäjän pitää mainostaa olevansa raitis...!).

Monilla suomalaisilla on pelottavan ja huvittavan välimaastoon sijoittuvia pukkimuistoja, joissa pukki on toilaillut känässä, tai ollut muuten liian pelottava ainakin pikkuveljen/-siskon silmissä. Joulupukki jouluvieraana ei itse asiassa ole mitenkään yleinen ilmiö maailmalla ja tämä onkin uniikki ja mukava jouluperinne hyvin onnistuessaan. Paljon vaikuttavampi, kuin salaa ilmaantuvat lahjat.

Tästä loihe mieleen, että jenkkilässä on uutisten mukaan poliisi hälytysvalmiudessa uhkaavien nettiviestien takia, jotka koskevat joulupukkitraditiota. Joku/jotkut ovat myrkyllisen sydämistyneitä siitä, että satuolento joulupukki saa kaiken kunnian perheenisien (miksei äitien...?) koko vuoden raadannasta, jonka tulosta ostetut lahjat ovat. Pukkeja on siis netitse uhkailtu väkivallalla. Just.

4) Muumit. Muumit on ilmiö, jota eivät suomalaisten lisäksi taida täysillä ymmärtää kuin japanilaiset kawaii - eli söpöilyperinteensä takia. Suomessa on täysin normaalia, hyväksyttävää ja jopa toivottua antaa muumiaiheisia lahjoja kaikille vauvasta vaariin - ne kelpaavat jopa teini-ikäisille. Aku Ankka saattaa lähennellä samaa suosiota Suomessa, mutta tällainen sarjis- tai piirroshahmon suosio on mielestäni maailman mitassa aivan omanlaatuistaan.

Muumeja on vaikea selittää ulkkareille, koska muumit eivät ole pelkkä lastenkirjahahmo. Nostalgian lisäksi muumit ovat suomalaisille graafista taidetta, elämänfilosofia, ja vertauskuva turvallisesta, onnellisesta elämästä. Kun muumien suosiota yrittää kuvailla, saa helposti vastaukseksi muisteluita vastapuolen omasta lapsuudesta ja tämän lempisarjishahmosta. Siinä sitten joutuu selostamaan, mikä ero on yksityishenkilön nostalgialla ja kansallistason nostalgialla - Suomessa kun lähes kaikki tykkäävät muumeista tai ainakin arvostavat muumilahjoja, koska suomalaiset tietävät, että muumituotteet ovat pääsääntöisesti hinnakkaita.

5) Itse tekeminen. Erittäin harvat tekevät itse lahjoja tai koristeita täällä Perthissä. En tiedä, onko kyse käsityötaitojen vai kiinnostuksen puutteesta, vai siitä, ettei tule mieleen, kun aina on ostettu valmista. Käsin tehtyjä tuotteita kyllä ostetaan artisaanimarkkinoilta, mutta harva näköjään itse harrastaa asiaa.

Luonnonmateriaalit ovat täällä erilaisia ja havuja ei edes ole saatavilla, joten torikojuja täynnä havukransseja ei edes voisi näkyä. Eukalyptusoksista ja joulukoristeista saa ihan näyttäviä köynnöksiä, mutta lehtipuun oksat tuskin kestävät käytössä samaa aikaa kuin havut, eikä niitä varmaan moni ostaisi. Siispä koristeet ovat käytännössä aina muovia. Samaten tarpeet ovat erilaisia kuumassa maassa ja esim. itse neulotut lapaset eivät löytäisi käyttöä.

Täällä ei myöskään ole kansalaisopistoperinnettä eli halpoja käsityökursseja, joilla tuotteita voisi itse valmistaa vaikkapa lahjaksi. Kansalaisopiston puute olikin alkuun yksi suurimpia kulttuurishokkeja - Suomessa oli jokavuotinen perinteeni käydä jollain kurssilla kieltenopiskelusta taiteeseen. Pitäkää kiinni näistä kansansivistys- ja harrastusmahdollisuuksista, suomalaiset!

6) Joulu "kuuluu" viettää perhepiirissä. Toisaalta on kaunis perinne, että jouluna kokoonnutaan perheen ja suvun voimin yhteen. Toisaalta on surullista, että ne, joilla ei ole perhettä tai sukua, jäävät helposti yksin. Miksi ihmeessä verisukulaisuus määrittää, kenen kanssa juhlitaan?

Käsittääkseni Suomessakin on yleistynyt ajatus, että esim. kaveriporukalla voi juhlia joulua siinä missä perheenkin kesken. Täällä Perthissä etenkin expattien keskuudessa on normaalia kerääntyä juhlimaan sillä porukalla, joka sattuu kasaan. Suomalaisilla usein on omia joulujuhliaan kaveripiirille, josta on muokkautunut paikallinen "perhe". Vaihtoehtoisesti juhlat voivat olla monen kansallisuuden kertymä, kun jokainen tuntee porukkaa hieman eri maasta ja kutsuu omia läheisiään mukaan.

Loppuun irrallinen huomio asiasta, joka on viime päivinä hyppinyt silmille somessa: (tuoreet) äidit harmittelemassa, miten "huonoja äitejä" ovat, kun jokin joulutraditio on jäänyt välistä tai lapsi ei saanutkaan itse tehdä pipareita.

PLIIS, lopettakaa se huonouden tunteminen!!

En ole itse äiti enkä voi tietää, miltä äitiys tuntuu, mutta ulkopuolisenakin ahdistaa ajatus, että äiti surkuttelee jotain aivan epäolennaista asiaa, jota lapsi itse tuskin edes hoksaa. Älkää antako muiden kritisoida tai tuomita - tehkää juuri sellainen joulu, perhe-elämä ja fiilis mikä itselle sopii. Huono äiti- kommentit ovat toki osin vitsi, mutta alta paistaa epäonnistumisen pelko. Jos lapsellasi on tänä(kin) jouluna vaatteet, ruokaa ja kohtuuriidaton joulu, olet täydellinen äiti tai isä.

Iloista ja/tai rauhallista joulua, kullekin toiveidensa mukaan!

Hyvää joulua!

10 kummaa Perthistä

Adventin kunniaksi avautumista Perthistä.

Viimeksi kirjoitin, miksi Australia on kotimaani Suomen sijasta. Tällä viikolla fiilikset eivät ole yhtä innokkaan tähtisilmäiset Auslandian hyväksi, syypäänä mikäs muu kuin maan takapajuisen naurettava netti. Meillä Perthin keskustan reunamilla kun ei ole kunnon nettiyhteyttä, vaan kuparipuhelinlinja, joka ei näköjään jaksa ylläpitää yhteyttä ulkomaailmaan. Kiroilultani olen ehtinyt miettiä 9 muutakin kummastuttavaa seikkaa Perthistä ja Australiasta. Ka olkaapa hyvät.

1. Internet on Australiassa keskimäärin vain aavistuksen Indonesian nettiä nopeampi ja kehittyneeksi länsimaaksi tämä on naurettavaa. Varmasti hyviä, luotettavia ja nopeita palveluntarjoajiakin on, mutta meitä "palveleva" Iinet on nyt viikon yrittänyt löytää yhteyttämme systeemeistään voidakseen selvittää, miksi nopeus on vain 1Mbps, kun se Perthissä keskimäärin on 7Mbps (whoppidoo) ja Suomessa puolestaan 16Mbps.

2. Internet bundle eli netin ja lankapuhelimen pakkomyynti yhdessä. Emme ole saaneet vaihdettua naked DSL:ää eli pelkkää laajakaistaa kellekään muulle palveluntarjoajalle, koska en halua maksaa lankapuhelimesta, jota meillä ei ole, emme käytä emmekä halua. Muut kohtuuhintaiset telcot Iinetin rinnalla suostuvat siis kytkemään sinut vain, jos sinulla on lankapuhelin, johon he voivat soittaa. Mitvit? Eikö sitä helkutin yhteyttä todellakaan löydä millään muulla keinolla kuin 140 vuotta vanhalla teknologialla, lankapuhelimella?

3. Sanat, jotka eivät tarkoita mitään. Ylilupaaminen on krooninen vaiva Auslandiassa kuten monessa muussakin maassa. Iinet esimerkiksi on nyt viikon luvannut, että ihan kohta selviää, kun he eivät todellisuudessa ole edes paikallistaneet yhteyttämme osoitetiedoista, laskutiedoista ym. huolimatta. Ei helvsaatper-nyt oikeesti.

4. Katoavat limet. Ei liity nettiin, mutta hämmentää. Meillä on parvekkeella kaksi limepensasta, joista toinen on tehnyt hedelmiä, kun taas toisesta katosivat hedelmät eräänä yönä. Parvekkeelle ei pääse varkaisiin mistään. Syövätkö varikset tai papukaijat limejä? Mitä nyt pistän gin-tonic´iini, jota tarvitsen päästäkseni yli Iinetin aiheuttamasta raivosta? Ps. onko lime lime suomeksi?

5. Kummat toimistotavat. Kun byroomme lähettää kirjeen jollekulle toisen viraston pääjehulle tai ministerille, jonka byroomme ylipamppu tuntee henkkoht, hän viivaa käsin yli standardi-alkupuhuttelun eli Herra/Rouva Sejase, ja kirjoittaa päälle henkilön etunimen. Tämä on virallinen versio kohteliaasta, lämpimämmästä puhuttelusta kuin muodollinen Mr/Ms Sukunimi-versio. Miksei sitä kirjettä voi alun pitäen osoittaa etunimelle, jos vastaanottaja on tuttu?

6. Valehtelu/totuuden muuntelu. Aijai kuin muistui mieleen toinen versio tuosta ylilupaamisesta. Aspat voivat myös valehdella, välttääkseen sanomasta, etteivät tiedä. Esimerkki. Palasin Tigerairin lennolla Melbournesta viikko sitten ja matkustajat jumittivat vartin koneessa sen jo parkattua, koska ovia ei aukaistu. Lopulta päästiin ulos pelkästään etuovesta, vaikka sisään tultiin myös takaovesta. Kun kysyin syytä, lentoemo väitti, että jokin mystinen Perthin kentän sääntö estää takaoven käytön. Aijaa. Kummasti sinne koneeseen menomatkalla mentiin MYÖS takaovesta. Jos koneen takaovi oli jumissa tms niin olisi edes sanonut, ettei tiedä syytä, sen sijaan että keksii lennosta syyn.

7. Pyörätiet. Perthissä on aivan yleistä, että erillisen pyörätien sijaan 30cm leveä pyöräkaista on maalattu nelikaistatien laitaan ja pyöräkaista kulkee moottoritien rampin poikki. Siis nyt oikeesti #2. Pyöräilyä harrastavatkin lähinnä hardcore-lycramiehet ja Iron Man-kisaan pumppaavat uskaltajat. Mielestäni pyörätie ei ole pyörätie, jos sinne ei uskalla laittaa mummoaan tai 8v- lastaan yksin pyöräilemään. Ei tuonne uskalla edes itse sekaan!

8. Luonnonoloja vastaan tappelu. Kaikki tietävät, että Australia nykymuodossaan on perustettu brittien toimesta alkuperäiskansojen maille. Britit, kuten muutkin siirtomaavallat, olivat erityisen kiintyneitä omiin seutuihinsa, mukaanlukien kasvillisuus. Perthissä on vasta nyt alkanut nousta ns. waterwise- ja native garden-ajattelu, eli idea, että kannattaisi kasvattaa sellaisia kasveja pihoilla, puutarhoissa ja kadunvarsilla, jotka sopivat paikalliseen erittäin kuumaan ja kuivaan ilmastoon - sen sijasta, että yrittää väkisin pitää laajoja ruohokenttiä vihreinä +40 helteissä.

9. Kalleus. Perthissä on käynnissä taantuma: työttömyys on korkeimmalla tasolla 15 vuoteen, keskustan toimistotiloista on tyhjillään 10% ja kauppoja lakkaa jatkuvalla syötöllä, kun asiakkaita ei enää riitä työttömyyden noustua (8%:iin). Hintatasolle ei sen sijaan ole tapahtunut mitään. peruskahvikuppi on yhä $4-5, lounas $12-15 ja ravintolaillallinen $35-50. Suomen hintoihin nähden tämä on toki yhä edullista ja keskimääräiseen ostovoimaan verrattuna ok, mutta Australian sisällä hinnat eivät ole kovin perusteltuja, kun vertaa itärannikkolle.

10. "Kaikki" ovat jatkuvasti reissussa. Ette usko, miten vaikeaa on pyörittää jalis(futsal)joukkuetta, kun viidestä hengestä on vähintään yksi jossain reissun päällä (lomalla tai työmatkalla) melkein joka viikko. Milloin on meno Eurooppaan, milloin Uuteen Seelantiin, milloin Japaniin, milloin Vietnamiin. Tai ihan vain itärannikolle. Huutelen joskus Facebookin Suomalaiset Perthissä-ryhmässä, löytyisikö ketään paikkaajaa pelaamaan, mutta jalkapallo ei näköjään ole kenenkään perthinsuomalaisen suosikkilaji. Tätäkin ihmettelen.

Ai niin, turhautumistani on tällä viikolla lisännyt tieto, että olin toinen kahdesta viimeisestä kandidaatista hakemaani työpaikkaan, mutta "valitettavasti ei tällä kertaa se valittu ehdokas". No kiitos, kyllä lämmittää, kun jouduin paljastamaan pomolle hakevani uutta työtä - kenenkään muun suositukset eivät kelvanneet työnhaussa kuin tämänhetkisen esimiehen. Reilu peli Ombudsmanilta eli oikeusasiamieheltä.

[avautuminen loppu]

Tällä viikolla on tuntunut paljolti tältä. 

Miksi Australia eikä Suomi?

Miksi juuri Australia asuinmaaksi? Jännä kyllä, tätä kysymystä ei juuri koskaan kohtaa suomalaisten taholta, eikä juuri aussienkaan. Täkäläiset kysyvät, miksi juuri Perth, koska itärannikon isommilla kaupungeilla Sydney, Melbourne ja Brisbane on maine kiinnostavampina vetovoimatekijöinä. Suomalaiset puolestaan ottavat melkeinpä annettuna, että jos Suomesta jonnekin muuttaa, niin aurinkoon.

Australia englanninkielisinä länsimaana ei myöskään näyttäydy liian eksoottisena, outona tai vaikeana paikkana, koska englanti usein on tutuin vieras kieli suomalaisille ja aussikulttuurin palasiin tutustuu katsomalla brittisarjoja. Aussi-tv-ohjelmiakin näkyy, joten jotain tatsia Australiaan on ihan suomalaisella sohvaperunallakin.

Mutta miksi juuri Australia, minulle ja meille? Australia oli itse asiassa vasta kakkosvaihtoehto itselleni, koska suunnittelin pitkään muuttavani vaihto-opiskelumaahani Kanadaan. Jossain kohti Suomen pitkää talvea tuli kuitenkin olo, että miksi samoihin ilmasto-olosuhteisiin, jos kerran lähdetään. Yksi veljistäni oli suunnitellut vakavissaan Australiaan muuttoa WH-viisumilla ja innollaan puhui minutkin innostumaan. Hän päätyi vuosien mittaan asumaan Kolumbiaan, ja minä puolestani Australiaan. 

E:n polku johti Australiaan vuotta myöhemmin kuin itse saavuin. Hän oli meribiologina töissä Ranskan Polynesiassa (Tahiti, Moorea, jne.), kunnes päätti ottaa härkää sarvista ja toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa asua Australiassa. Hänen kumpikin veljensä oli muuttanut Perthiin jo aiemmin, joten Perth oli E:lle luonteva valinta. Siitä hänet sitten nappasinkin matkaan melkein suoraan lentokentältä, kun toisiimme törmäsimme elämässä :D 

Nämäkään tarinat eivät vielä vastaa kysymykseen miksi. Ne kertovat miten. 

Australiasta on tullut kotimaa neljän jalaksen varaan ja takia: kulttuuri, ilmasto, luonto ja mahdollisuudet. Viidentenä itse asiassa voisi lisätä kielen. Rakastan englannin puhumista, vaikkei se aina ilman tuskia ja takelteluja olekaan onnistunut. Ilmaisen itseäni englanniksi vapaammin kuin suomeksi, koska englanniksi moni asia jotenkin psykologisesti soljuu helpommin kuin suomeksi. 

Edes englanninkielinen kiroilu ei ole yhtä uhkaavaa tai loukkaavaa kuin suomenkielinen (ja aussit myös välttävät sitä "sivistyneissä" yhteyksissä"), siksi en varmaan ahdistu eng.kielisistä facebook-uutisketjuista ja niiden keyboard warrioreista eli näppissotureista yhtä paljon kuin suomenkielisistä. 

En tiedä, johtuuko tämä siitä, että Suomessa keskustelukulttuuri on ylipäätään lapsenkengissään ja usein esim. hankalat poliittiset tai arvokysymykset lietsovat välittömän riidan tai mykkäkoulun, kun taas englanniksi on olemassa sanonta "let´s agree to disagree" eli sovitaan olevamme eri mieltä, jota suomeksi harvoin kuulee. 

Kulttuuri ja mahdollisuudet niputtuvat yhteen. Kyllä aussilassakin on typerää byrokratiaa ja sääntöjen viidakkoa, kuten missä vain. Mutta toisaalta arkielämä ja henkkoht. valinnat ovat aika vapaita, eikä niitä tuomita samalla paatoksella kuin monesti Suomessa. Onko lapsia vai ei, oma asia. Mitä haluaa tehdä työkseen, oma asia. Haluaako käyttää rahansa matkusteluun vai remppaan, oma asia. Haluaako ottaa vuoden vapaata kiertääkseen maapallon, oma asia: kukaan ei huuda, että tule heti takaisin maksamaan verosi TAI maitojunalla palaat kuitenkin, mikä on suosikki-inhokkini mielipiteistä, kun välivuodesta tai vuorotteluvapaasta puhutaan Suomessa. 

Ilmasto ja luonto niputtuvat yhteen myös. En alkuun juuri pitänyt Perthin aavikonreunaluonnosta. Tykkään paljon enemmän trooppisista, vehreistä näkymistä tai vaikkapa suomalaisesta lehtomaisemasta- ei sen kauniimpaa olekaan kuin juhannusasuinen lehtometsä! Kun taas Perthissä kasvillisuus on, etenkin rannan tuntumassa, kuivaa, varpumaista, tiheäkasvuista pensasta. Puusto on pääasiassa eukalyptuksia ja erilaisia pensasmaisia kukkivia puita: kaupungissa palmuja, viikunapuita ja plataaneja (plane tree, platanus), USA:ssa näitä kutsutaan sycamore treeksi - vaahteramaiset lehdet ja piikikkäät siemenkodat. 

Täällä asuessani olen tottunut maisemiin ja eläimistöön ja nyt ne ovat hyvinkin sydäntä lähellä. Australiassa on mielestäni maailman kauneimmat uimarannat. Vaikken ole kaikkia maailman rantoja nähnytkään livenä, kuviin vertaamalla huomaa, että täältä kyllä löytyy paratiisirantaa vaikka muille jakaa, palmuin ja ilman. 

Suomessa paras puoli on mielestäni luonto, sekä tasavertaiset perusmahdollisuudet kaikille koulutuksen ja peruselintason suhteen. Vaikka työttömyyskorvausten jne. taso ei ole aina riittävä, kuitenkin jotain turvaa annetaan ja yhteiseen kassaan maksetaan yhteisten etujen vuoksi. Myös sisukkuus, aitous, keskeliäisyys (Niksi-Pirkka) ja luonnonläheisyys ovat suomalaisissa plussaa. 

Näin Suomen itsenäisyyspäivänä ymmärrän vihdoin, miksi niin monia suomalaisia jurppii ja loukkaa se, jos Suomea arvostellaan. Itse olen aina ottanut aiheen niin, että eikö se nyt ole hyvä huomata, missä on vikaa, jotta se voidaan korjata ja tehdä maasta vielä(kin) parempi? Olen myös ollut jo vuosia - myös Suomessa asuessani - maan kärkäs arvostelija, mutten ilkeyttäni tai kiittämättömyyttäni, vaan parantaakseni sitä muuttamalla asenteita ja käytäntöjä. 

Muttamutta. Vasta Australiaan rakastuttuani tajuan, että maahan voi suhtautua kuin omiin läheisiin: "pahan" puhuminen loukkaa, koska jotain minulle tärkeää arvostellaan tai ei nähdä siinä samassa hyvässä valossa, jossa sen itse näen. Kuulin sattumalta männäviikolla, kun lasti suomalaisia turisteja kiipesi bussiin ja kovaan ääneen arvosteli paikallisia suomeksi - puolivitsillä, mutta kuitenkin. Aussit ovat hitaita, vähän tolloja, jäävät tientukkeeksi jne. Siis arvostelivat sen sijaan, että olisivat kohteliaasti pyytäneet päästä ohi. Suomeksi pölötyksessä on se riski, että paikalla onkin toinen suomalainen, joka ei ehkä näe pahanpuhumista yhtä huvittavana. 

Toisaalta tässä oli muistutus itselleni, että kukin pitää omaa tärkeää asiaansa - oli se maa, ihminen, eläin, aate - tärkeänä ja arvokkaana, eikä kärkevä arvostelu tai jyrkkyys mielipiteissä auta muuttamaan mitään. Se vain lietsoo vastakkainasettelua. Pitääkin löytää keino olla rakentavampi omassa Suomi-kriittisyydessäni, sillä se kuitenkin on yksi maailman parhaita maita monella mittarilla, ja paremmaksi voi tulla vain yhteishengellä, ei rikki repimällä. 

Hyvää syntymäpäivää Suomi ja suomalaiset, Suomessa ja kaikkialla!

Aussibyrokratia, kapula ja rattaat

Luulin jo, että viisumin, kansalaisuuden ja passin saannin jälkeen kaikki merkittävä paperirumba on takanapäin, mutta eiiiihän tok!

Sen jälkeen kun taklasin byrokratian ja sain itselleni PR- eli pysyvän viisumin, kansalaisuuden ja passin, olen auttanut E:n samalle tielle ja hoitanut PR-paperityöt myös hänen kahdelle veljelleen. Onneksi velijä ei ole enempää, koska ei yksi ihminen montaa kertaa jaksa samaa Immi-vääntöä ja sitäpaitsi jokaisen tilanne on ollut eri, eli eri PR-viisumit ja eri viisumisäännöt jokaiselle.

Tällä hetkellä odottelemme E:n kutsua kansalaisuustestiin, jotta hänkin saisi kansalaisuuden ja Australian passin. Paperit lähetimme pari kuukautta sitten eikä Immistä tietenkään kuulu pihaustakaan. Maahanmuuttovirasto on erittäin ennustamaton siinä, miten nopeasti tai hitaasti jokin asia hoituu. E:n keskimmäisen veljen viisumi tuli viikossa siitä, hetkestä, kun viimeinen liite hakemukseen oli toimitettu, mutta E:n kansalaisuushakemus on jumittanut jonkun pöydällä nyt ne pari kuukautta ilman tietoakaan siitä, milloin käsitellään.

Byrokratia on tällä viikolla kiehuttanut oikein urakalla, sillä meillä on vielä (ainakin) yksi paperiesterata ylitettävänä, nimittäin property title eli asunnon omistajuus.

Ostin asunnon seurustelumme alkumetreillä eli paperilla omistan sen yksin. Asuntolaina on kuitenkin kummankin nimissä ja maksamme puoliksi, ja avioeron sattuessa (mikä ei todellakaan ole näköpiirissä) E:n katsottaisiin omistavan puolet. Jotta E:n saisi papereihinkin mukaan, täytyy toimia seuraavasti:

- todistuttaa meidän kummankin henkilöllisyys Postissa.

- käydä pyytämässä stamp duty eli leimaveroarvio the Office of State Revenue´sta eli olisiko tuo Valtion Tulotoimisto? Tämä askel on järjetön, koska käsittääkseni leimaveroa ei mene puolisoiden välisestä omaisuuden siirrosta, mutta paperi näyttämään $0 pitää kuitenkin hankkia. Kiitos.

- pyytää pankilta suostumuskirje, että E saa omistaa asunnon, josta jo maksaa puolet ja jonka lainanhaltijaksi hänet on hyväksytty.

- täyttää omaisuudensiirtokaavake.

- maksaa hakemusmaksu ja jättää siirto- tai pikemminkin puolitusanomus Landgateen - en tiedä mikä tämä voisi olla Suomeksi, koska en tiedä, mikä taho Suomessa hallinnoi kiinteistöomistuksia?

Tästä syntyy kaikkien aikojen ikiliikkuja, koska:

- pankki ei suostu antamaan suostumuskirjettä, ennenkuin olemme täyttäneet omaisuudensiirtolomakkeen. Lomaketta ei kuitenkaan voi täyttää, ennenkuin meillä on pankin suostumuskirje.

- Posti ei suostu tunnistamaan E:n henkilöllisyyttä, ellei hänellä ole näyttää council rates - laskua eli onkohan tuo kunnallisverolappu? Council rates - lasku ei tietenkään tule hänen vaan minun nimelläni, koska minä olen virallinen omistaja. Lisätäksemme E:n council rates - rekisteriin hänet pitää identifioida postissa.

- Emme pysty käyttämään mitään muuta identifiointipalvelua kuin Postin, koska Landgate hyväksyy vain Postin. Yleensä henkilöllisyyden voi todistaa myös vaikkapa farmaseutti, opettaja tai julkissektorin työntekijä, jolla on viisi vuotta virkaa takana. Mutta tässä tapauksessa ei.

- Landgaten infolomake selvästi kertoo, että ei-kansalaisen ID-tunnistukseen kelpaavat dokumentit ovat aussiajokortti, Medicare- eli Kela-korttti sekä syntymätodistus. Posti ei usko, että syntymätodistukseksi kelpaa myös ulkomaalainen todistus, vaikka se Landgaten infolistassa lukee selvin sanoin. Tämä siksi, että Postin oma tietojärjestelmä ei hyväksy kuin aussi-syntymätodistuksen. Eli Landgate on värvännyt oman tomintansa toteuttajaksi tahon, joka ei halua tai pysty noudattamaan Landgaten ohjeistusta. Tästä  olemme nyt kaksi kertaa tapelleet Postissa, tuloksetta.

E on joutunut ottamaan vapaata töistä päästäkseen keskustaan kanssani Postiin vääntämään ja ihan oikeasti sieltä lähtee itku ja raivo kurkussa, kun järkähtämätön kerberos vain väittää, että "ei pysty ei kykene", kun itse osoitat dokumenttilistaa ja näytät kaikki tarvittavat dokumentit. Ei helvperkvitsaatjustjoo.

Ainoa väylä eteenpäin on nyt odottaa, että aussikansalaisuus vihdoin myönnetään ja E saa hakea paikallista passia, koska ulkkaripassi ei Postille kelpaa ilman sitä hänen nimellään olevaa council rates - lappua (joka muutenkin postitetaan vain kerran vuodessa, eli meidän pitäisi odottaa seuraavaa laskua kesäkuussa 2017??).

Postin "palveluhalukkuus" on tällä viikolla saanut näkemään punaista raivoa, koska virkailijat tuntuvat hakemalla hakevan syitä, mikseivät he voi käsitellä papereitamme. Ensimmäinen vastaus kaikkeen on ei, eikä tietokaan siitä, että he yrittäisivät esim. kysyä, mitä muita henkilöpapereita E:llä on, joista saisi sen pistebingon kasaan.

Viimeisin yrityksemme tyssäsi jo siihen, että olimme päivänneet lomakkeen kotona edellisenä päivänä ja sen olisi saanut päivätä vasta Postissa virkailijan silmien alla - miksi, en tiedä. Päiväystä ei tietenkään voi muuttaa viivaamalla yli, eikä Posti printata uutta lappua, koska virkailijalla ei ole tunnuksia printteriin / printteriä ei saa käyttää / printteri  ei toimi / lähin yleisöprintteri on kirjastossa kilometrin päässä.

Paras lopettaa tähän ennenkuin vahingossa paiskaan läppärin seinään Postia muistellessani. Iloisempia ja rennompia aiheita taas ensi kerralla, toivottavasti! Ainiin ja hyvää adventtia! Alla Perthin keskustan joulutunnelmia. Eukalyptuksen oksista ja joulupalloista tulee todella komeita koristeita muuten.

Blogitunnustus laatublogeille ja vinkkejä bloggaukseen

Sain Noonikselta Matka Maailmalle - blogista Blogger Recognition Awardin eli suomeksi tunnustuksen blogini laadusta, kiitos kovasti! Kyllä nyt kelpaa taas näppistä paukuttaa. Palkinto tuli tällaisin reunaehdoin:

Tunnustuksen säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

Käydään asiaan siis. 1. ja 4. on jo hoidettu joten eteenpäin, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

2. Kuinka aloitin bloggaamisen?

Aloitin kuten varmaan 90% prosenttia ulkosuomalaisbloggaajista, eli päiväkirjana itselle ja tutuille. Kun muutin Perthiin v. 2011, siihen aikaan ei mielestäni vielä ollut netti pullollaan matkabloggaajia, jotka ihan työkseen kirjoittavat juttuja ja tienaavat niillä. Nythän sellaiseltakin pohjalta voisi blogin aloittaa. Itse oletin, että tätä lukisivat lähinnä perhe, suku ja kaverit, ja välitän näin kätevästi kuulumiset ja "elossa ollaan" päivitykset kaikille kerralla.

Blogissa on se "huono puoli", että yleensä kuvittelen, että tutut ovat jo lukeneet kuulumiset enkä juuri kerro asioistani kasvotusten, ettei tule turhaa toistoa. Hämmästys on kova molemmin puolin, kun kaveri ei tiedäkään jostain viime aikojen käänteestä - eihän jokainen tätä blogia vahtaa viikoittain skuuppien toivossa :D

Kun tajusin kävijälaskurista, että pakosti täällä käyvät muutkin kuin sukuni, aloin kirjoittaa enemmän ulkosuomalais-maastamuutto-kulttuurieronäkökulmasta, antaakseni neuvoja, vinkkejä ja näkökulmaa muille samassa elämäntilanteessa oleville tai sitä suunnitteleville/toivoville.

Nyttemmin blogini johtotähdeksi on noussut "valistushenkinen" ihmettely, eli katselen maailmaa puoliulkopuolisen silmin ja yritän siten muistuttaa, että vieras, uusi tai outo ei tarkoita samaa kuin huonompi. Kaikilla meillä on muilta opittavaa ja omalta osaltani haluan kantaa korttani kekoon. Toivon, että blogini osaltaan rikkoo raja-aitoja tai luutuneita ennakkoluuloja esim. maahan- tai maastamuuton osalta, välivuoden pitämisestä, alanvaihdosta ja ulkomaalaisista ylipäätään.

3. Ohjeita aloitteleville bloggaajille

Oman blogifilosofiani kolmijalka on:

Kirjoita asioista, jotka itseäsi kiinnostavat sellaisella otteella ja kielellä, joka on itsellesi luonnollista. Fokusointi siihen, mistä lukijat tykkäävät tai millä saisi suurimman lukijakunnan (tai niitä matkablogisponsoreita), ei mielestäni tuota hyvää jälkeä, vaan huonosti naamioitua mainontaa ja teeskentelyä. Blogin pito on luovaa puurtamista eikä sitä jaksa, jos sisältö ei oikeasti itseä nappaa eikä jutuistaan ole innoissaan.

Kirjoita säännöllisesti. Mikään pakkohan ei ole kirjoittaa edes kerran vuodessa, mutta kirjoittaminen itsessään inspiroi kirjoittamaan lisää ja myös opettaa paremmaksi jutuniskijäksi. Sitä enemmän oppii sommittelusta, tekstin rytmistä, kuvituksesta jne. Lukijat löytävät blogin todennäköisimmin, jos blogissa on uutta sisältöä kohtuusäännöllisesti. Itse kirjoitin aluksi intoa piukassa parin päivän välein, nykyään kerran viikossa-parissa juttuideoista riippuen. Usein lukijoita kiinnostaa ihan tavallinen arki, eli mitään erikoisaiheita ei edes tarvita.

Lue muiden blogeja - lue ylipäätään. Bloggaajalle iskee väistämättä kuiva kausi eikä mikään tunnu irtoavan näppiksestä. Muiden blogeista saa uutta näkökulmaa ja aiheita, samaten lehdistä, kirjoista tai uutisista. Ei kukaan toimittaja tai kirjailijakaan istu eristettynä odottamassa, että taivaallinen inspiraatio iskee, vaan ammattilaiset aktiivisesti etsivät jutunjuurta ja "avautuvat" ideoille olemalla maalmassa mukana lukijana, kuulijana, tekijänä. Ohje toimii myös bloggarille.

5. Nimeä 10 blogia palkinnon saajiksi

Säännöllinen lukulistani ei ole laaja, siksi irtoaa vain puolet eli viisi blogia. Nooniksen Matka Maailmalle jo sai palkinnon, joten hyppään sen yli ja nimeän seuraavat loistavat blogituttavuudet:

1. Brazilandia. Sanavalmis, mainio Ronja bloggaa elämästään brasilialaisen aviomiehen Mauri(cio)n kanssa tämän kotimaassa.

2. Chez Helena. Ranskassa asuva toimittaja-perheenäiti kertoo arjestaan kauniisti ja viisaasti.

3. Lapinlahden Muuttolintu aka Oli ennen Onnianni. Savolaislikka USA:ssa. Rehellistä mustaa huumoria ja pikkulapsiperheen äidin arkea sekä parisuhteen byrokratiakitkaisen alun muisteluja.

4. Moottoritiellä on puuma. Indonesian pikkusaarelle Balin naapuriin muuttanut entinen IT-suorittaja, nykyinen rääväsuu kreisi cat leidi eli kissojen orpokodin pyörittäjä avautuu kaikesta.

5. Australiaan! Faktapitoinen ja -painotteinen tietopläjäys Melbournesta ja Australiasta yleisesti.

Kuvituksena yleisiä näkymiä normiarjestani eli lounaspaikkoja, kotia, kaupunkia...

Perthin keskustori Forrest Place rautatieaseman edessä ja joulurieha viikonloppuna. Alakuvassa perhetapahtumien normipalvelu eli ilmaista aurinkorasvaa. 

Ruisleipä! Tällainen tuli kaverilta lahjaksi, kotona leivottu! Voi että on hyvää!

Kahvikuppi. Hyvää kahvia. Suklaata. Tarvitseeko lisäperusteluja?

Ostettiin tällainen puska paikallisia kukkasia. 

Telkkaripöytämme kulmaa ja maailmalla napattuja pari-selfieitä. Taustalla äidin lähettämä keittiöpyyhe kehyksissä, oli liian hieno pyyhkeeksi.

Yllä ja alla. Melkein jokapäiväinen näky muodossa tai toisessa, lounaskahvila, yksi Perthin sadoista vaihtoehdoista. Halvempaa olisi syödä eväitä töissä, mutta tykkään jaloitella päivän mittaan ja syödä muutakin kuin tähteitä :D 

Meinasi unohtua: blogger recognition award kuva palkitsemilleni bloggaajille! Hyvä te ja me!

Parisuhteen monta kulttuuria

Sain Noonikselta Matka Maailmalle-blogista blogipalkinnon, josta pitäisi kirjoittaa oma postaus - se tulkoon seuraavaksi. Kiitos Noonis kunnianosoituksesta! Tällä kertaa kuitenkin asiaa monikulttuurisesta parisuhteesta, muttei niinkään kansallisuuksien vaan ristiin menevien tapojen eli henkkoht. kulttuurien aallokosta. Miten meillä pärjätään ja miltä tuntuu asua henkilön kanssa, jolla on seuraavat ominaisuudet tai tavat?

Laitesukeltaja

E on yhdeltä ammatiltaan laitesukellusopettaja, ja tekisi tätä hommaa freelancerina, jos oppilaat kattava vakuutus ei olisi niin kallis hankkia. Sukellusopetus on käypäinen ansaintamenetelmä halvassa maassa (esim. Thaimaa), mutta ei täällä Australian Perthissä, joka ei paikkana voi kilpailla itärannikon Suuren Valliriutan tai Kaakkois-Aasian korallikohteiden kanssa. Vakuutus vuodeksi maksaa enemmän kuin viikonlopputienestit olisivat, joten E sukeltaa omaksi huvikseen kavereiden kanssa.

Ennenkuin E:n tapasin, en joko ollut ajatellut sukeltamista sen syvemmin (pun intended) tai pidin sitä riskaabelina puuhana. Olen itse kokeillut kerran ja pääsin kuuteen metriin, ennenkuin jänistin ja keskeytin. Sinnehän hukkuu perketti. No ei tietenkään huku, jos käyttää laitteita oikein, eikä panikoidessaan tee tyhmyyksiä, mutta kerro se selviytymisvaistotilaan menneille aivoille. En voi ymmärtää, että toisen mielestä 60m veden alla on ihan normisyvyys ja myös laitteeton sukellus, vapaasukellus eli ranskaksi apnea voi olla sydäntä lähellä.

En ole enää peloissani E:n lähtiessä sukeltamaan, sillä tiedän lajista riittävisti älytäkseni, että a) sukeltamaan ei koskaan mennä yksin vaan diving buddyn kanssa, b) onnettomuuksia sattuu harvoin ja ne yleensä johtuvat kokemattomuudesta tai laitteiden väärästä käytöstä, ja c) panikointini ei auta mitään, koska kyseessä on E:n rakkain harrastus 15v. ajalta.

Sukeltajan kanssa asuminen näkyy niin, että suihku ja parveke ovat täynnä sukelluskamoja. Meillä on tarkoitukseen hankittu puutarha-arkku eli iso puukirstu parvekkeella, jonne varusteet voi säilöä, mutta sukelluskaudella eli kesällä kamppeet ovat enemmän tai vähemmän jatkuvasti levällään ja ne myös pitää huuhtoa suihkussa suolavedestä tultua.

Aviomme on suorastaan tähtiin kirjoitettu, koska lapsuudenperheessäni harrastettiin jääkiekkoa ja totuin siihen, että urheilukamoja lojuu jatkuvasti jollain kulmalla. Eli E:n varustemeri on vain jatkumoa tuttuun fiilikseen.

Arboristi eli puunhoitaja

E on nykyiseltä ammatiltaan arboristi (hankkii parhaillaan virallista tutkintonimikettä) eli kaupunkimetsuri: hän hoitaa, karsii, kaataa ja istuttaa puita kaupunkialueella.

Enpä ollut tämänkään ammatin riskejä ajatellut ennen E:n tapaamista: siinä keikutaan korkealla korinosturin nokassa moottorisahan kanssa, survotaan jättimäisiä oksia silppuriin tai sahataan sähkösahalla oman pään yläpuolelta - täysikasvuisen puun oksat painavat satoja kiloja, joskus jopa tonneja. Siksipä kulmien ja vektorien eli liikeen suunnan ja vauhdin laskeminen kuuluvat arboristin toimenkuvaan, että tietää, minnepäin sahata tai kaataa ja minne itse mennä, ettei jää alle (tai jätä mitään alle).

E on luonteeltaan seikkailullisemmasta päästä ja aluksi jännitinkin, että mitenhän käy töissä, koska osa työtehtävistä suoritetaan puussa, siis oksalle valjastettuna moottorisaha kourassa. Putoamisriski on todellinen, samoin se, että massiivinen oksa tai moottorisaha heilahtaa väärään suuntaan. Nykyään on helpompi hengittää, kun olen E:n kollegoilta kuullut, että hän onneksi ja vastoin oletuksiani onkin se maltillisin ja häntä pyydetään tiettyihin työtehtäviin, koska tiedetään, ettei E ota typeriä riskejä. Huhh, hyvä!

Arboristin tunnistaa high viz- eli huomiovaatteista, jotka säilyvät neonvärisinä vain kuukauden Australian haalistavan auringon alla. Arboristin kodin tunnistaa kaikkialle kulkeutuvasta sahanpurusta ja puusilpusta. E tulee kotiin joka päivä taskut täynnä tikkuja, lehtisilppua ja purua, koska sitä vaan kulkeutuu työpäivän mittaan joka saumaan ja mutkaan. Häntä on myös purrut milloin mikäkin koppiainen puunsa menetyksestä suuttuneena.

Jälleen, yhteiselomme on kohtalon johdatusta, koska lähisuvussani on puuseppiä ja näin ollen olen tottunut siihen, että töistä palaava mies on puupölyn peitossa ja haisee sahanpurulle ja moottorisahalle. Rikkaimuri on ystävämme ja E on onneksi noheva itse imuroimaan omat purunsa.

Ranskalainen

Onhan meillä myös tämä kansallisuuksien tuottama kulttuuriero, vaikka ranskiksen ja suomalaisen erot eivät maatamullistavia olekaan. Olen ise suomalaiseksi puhelias ja sosiaalinen, ja E taas ei ole pahimmasta huitojaselostaja-eteläeurooppalainen-päästä, vaan intoutuu elehtimään metrin kaarilla ja raikuvalla äänellä vasta pienessä sievässä.

Ranskalaisista ylipäätään minulla on hyvä kuva, johtuen siitä, että tuntemani ranskalaiset ovat omia sukulaisiani tai sukulaisten ystäviä, eli lähtökohtaisesti hyväntahtoisia. Pidän siitä, että ranskikset arvostavat sosiaalisuutta ja pitävät yhteyksiä yllä illallisten voimin. Tapaamillani franskeilla on myös lähtökohtaisesti hyvä itsetunto: heidän kanssaan on helppo jutella, koska he eivät ujostele mielipiteitään tai elämäntarinaansa. Hyvä omanarvontunto tosin monesti sekoitetaan ylpeyteen tai ylemmyydentunteeseen ei-ranskalaisten taholta.

Kotonamme kulttuurierot näkyvät ruuan ja vaatetuksen kautta. E arvostaa tyylikkyyttä ja on valmis maksamaan (minun silmissäni) paljon laadukkaista, hyvin leikatuista ja istuvista vaatteista. Itse ostan vähän sitä ja tätä rättiä, hinta johtotähtenäni eli mikä ei maksa liikaa on hyvä - shoppailenkin melkein pelkästään alennusmyynneistä ja -laareista. Ruoka-ajat meillä ovat melkoinen hybridi, sillä nälästä(ni) riippuen meillä syödään joko heti klo 17:30 töistä tultuani, tai vasta iltaseitsemän-kahdeksan aikaan eli E:lle sopivaan aikaan, jos minä syön välipalaa töistä tultua.

Vielä neljän vuoden jälkeenkin ruuan suhteen pääerot ovat: E:n mielestä on normaalia juoda lasi tai kaksi viiniä joka illallisella ja viikonloppuisin myös lounaalla. Illallisviinilasiin olen tottunut, lounaslasiin en, joten emme sitä juo. Minun mielestäni on normaalia juoda kahvia töiden jälkeen, E:stä iltakahvi on huvittava konsepti. E:n mielestä ruuat syödään eri annoksina: salaatti ensin, sitten pääruoka. Minun mielestäni ruuat pannaan samalle lautaselle lautasmallin mukaan - mutta kumpikaan meistä ei nipota tyylistään vaan hybridillä mennään tässäkin.

E: kulttuurissa ruuat syödään aina yhdessä ja se joka kokkaa, myös tarjoilee ja annostelee ruuan. Syömme yhdessä joka ilta ilman kännyjä tai telkkaria, ja voin kyllä suositella tätä ranskisten mallia toimivan parisuhteen perustaksi.

Musiikkia rakastava duracel-pupu

E on saanut synnyinlahjaksi ekstra-annoksen energiaa ja positiivisuutta, eikä ole juuri koskaan huonolla tuulella; tai jos on, se unohtuu äkkiä. E intoutuu kävelyllä käydessämme hyppimään ja juoksemaan, koska ekstravirtaa vain on. Hyväntuulisuus kuuluu myös hyväntuulisena musiikkina, jota ilman E ei elä. Meillä soi koko ajan musiikki silloin kun E on kotona. Yksinäni en kuuntele musiikkia ollenkaan ja onkin suoranainen ihme, että E:n musiikki ei rassaa minua vaan itse asiassa natsaa rajalliseen makuuni.

Musiikinluukuttajan kanssa asuminen näkyy siinä, että aina kun lähden autolla johonkin, minun pitää muistaa vääntää volyyminamikka minimiin ennen auton käynnistystä, jottei E:n jäljiltä täysille jäänyt radio räjäytä vaikkuja korvista ja hampaita suusta.

E myös osaa sujuvasti suomeksi sanan pienemmälle, koska se meillä kuuluu usein musiikkia rytmittämässä. Hän on nyttemmin oppinut minulle sopivan volyymin eikä sanaa tarvitse niin usein toistella. Kommunikoinnistamme musiikin suhteen kertoo eniten se, että E ei tiedä suomeksi sanaa isommalle tai kovemmalle, vaan pyysi kerran laittamaan telkkaria ei-pienemmälle.

Juhlatunnelmissa kaupungilla.

Bali.

Ylpeä saalistaja ja saalis.

Kuvassa näkyvät varusteet märkäpuvusta lähtien löytyvät joko meidän suihkusta tai parvekkeelta normipäivinä.

Egyptin nähtävyydet ja matkatoimiston mainosvideon mallit. Tuskinpa tätä kuvaa valittiin.

Suomessa.

Työhaastattelu ja työuran "helmiä"

Onkohan mitään tuskastuttavampaa, kuin odottaa tuloksia jostain, oli kyseessä pääsykoe, työhaastattelu tai terveyteen liittyvät koetulokset? Tällä hetkellä odottelen vaihtoehdon B tuloksia ja eihän tässä tule keskittymisestä muuhun oikein mitään.

Kävin eilen työhaastattelussa kiinnostavaan rooliin, senior research officer eli ylempi tutkija, (osavaltion) eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon. Se on taho, joka (myös Suomessa) tutkii, onko jokin viranomainen tai virasto toiminut oikein, vai soveltanut lakia väärin jossain päätöksessään. Tutkittavana voi olla mitä vain työttömyysetuuksien myöntämisestä vanhusten ja vammaisten kohteluun, sekä huostaanottopäätökset, viranomaisten toiminta kotiväkivaltaan puuttumisessa jne. 

Tämä jälleen todistaa, että aussien käsitys siitä, mihin korkeakoulututkinto alasta riippumatta soveltuu, on huikeasti joustavampi kuin suomalaisten. Maisterinpaperini ovat kombosta taidehistoria-historia-sosiologia-journalistiikka-visuaalinen media-kulttuurihallinto. Minulla ei ole lakitaustaa, mutta tutkijatiimiin kelpaisin silti - ainakin haastatteluun saakka. Parin viikon sisällä kuulen, pääsinkö ihan virkaan saakka. 

Haastattelu meni mielestäni verrattoman hyvin, kunnes aloin itse sabotoida itseäni vähättelemällä osaamistani - mikä helvatti siinäkin on, että suomalaisen on todella vaikea hehkuttaa tai kehua? Olen käynyt haastatteluissa vuosien mittaan silloin tällöin ja joka kerta olen itse pilannut tsänssini vähättelemällä itseäni. Eikö jo vihdoin voisi päästä tästä suomivaatimattomuudesta eroon?

Yritin tietenkin pikaisesti paikata tilanteen, mutta nähtäväksi jää, miten paljon hermostuspäissäni laukomat typerät vitsit vaikuttivat arvioon. Loppuun suunnittelemani hieno, suorastaan kyyneleet tirauttava puhe heikompien puolustamisesta ja oikeuden toteutumisesta jäi pitämättä, kun hätäpäissäni unohdin litaniani kysymykseen: miksi haluat työskennellä juuri oikeusasiamiehen toimistossa? Peukut ja varpaat pystyyn silti! 

Mietin haastattelun jälkeen työuraani tähän asti, eli mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä. Tässäpä muutamia esimerkkejä ennenkuin pääsin ns. uraputkeen tai pysyvämpiin työsuhteisiin. 

Levykaupan myyjä. Ironista sikäli, että en itse ole kummoinenkaan musiikkifani eli kuuntelen todella vähän musiikkia. On minullakin tietysti suosikkini bändien ja tyylien suhteen, mutta en ole koskaan ollut isossa livekonsertissa kiinnostuksen puutteen takia, enkä tykkää pienemmistäkään keikoista, koska mielestäni "levyltä kuulee paremmin": minua ei kiehdo keikan tunnelma, vaan lähinnä ärsyttää, että livemusiikki ja -laulu eivät ole yhtä "täydellisiä" kuin levylle miksatut. 

Tiedän musiikista pintapuolisesti riittävästi, jotta ko. työn sain - silloin kun cd-kauppoja vielä oli. Nythän ne ovat aikalailla menneen talven lumia. Tästä työstä on jäänyt päällimmäisenä mieleen, että mokailin kassan iltalaskun viikon ajan, koska kukaan ei kertonut, että kassasta tulee ottaa isot setelit turvaan muualle eli kassassa ei illalla ole yhtä paljon rahaa kuin myynti näyttää, jos päivän muut myyjät ovat tehneet työnsä oikein. 

Minulta oli siis joka ilta "hukassa" vähintään parisataa ja paniikki sen mukainen. Kunnes viikon päästä pomo vihdoin sattui paikalle kasvotusten kertomaan, että ei ole tarpeen jättää niitä itkunsekaisia lappuja kassaan, "luvut eivät täsmää emmätiiämiks!" 

Postinjakaja. Tässäpä työ, josta itse asiassa pidin. Olin Postissa töissä useaan otteeseen eri tehtävissä kesäisin ja jouluisin, joten nyky-Postin tila ja sen huono maine harmittaa. Postin lajittelu jouluna oli postikustillekin joulumieltä rakentavaa, onhan pino joulukortteja yleensä odotettu löytö postilaatikosta. Joulukuun aamujen töihin kävely idyllisessä lumisateessa on yhä parhaita joulumuistojani. 

Postin jakelu on fyysisesti raskasta hommaa, koska yhdelle reitille mahtuu tuhansia asuntoja ja jokainen katu ja rappukäytävä pitää omin jaloin harppoa, jotta pääsee joka postiluukulle. Kuntoa kohottavin kausityö ikinä. Postissa on/oli myös töissä mielenkiintoista porukkaa mielestäni: esim. luovia ihmisiä, jotka mieluummin tekevät "hanttihommaa" kuin tähtäävät uraputkeen, jotta heille jää riittävästi aikaa taiteen tai musiikin tekoon. 

Kaikenkaikkiaan ihmiset, jotka arvostavat ns. muuta elämää enemmän kuin työntekoa, näyttivät viihtyvän Postissa vakituisesti. Työ oli kohtuullisen hyvin palkattua vielä vuosikymmen sitten, ja päivät lyhyitä, jos reittinsä hoiti ripeästi. Nopeimmat jakajat pääsivät töistä jo 6h päivän jälkeen, kun me hitaammat puursimme sen 8-9h/pvä. Ah Posti ja iloiset (ajan reilusti kultaamat) opiskeluaikaiset kesätyömuistot!

Hevosten hoitaja. Tämä ei ollut koskaan rahapalkallista työtä, vaan palkkana oli ratsastus, kuten niin monille muillekin innokkaille esiteini-heppahulluille. Pyörin löytämilläni talleilla ikävuosina 8-14v. toivoen pääseväni tuohon himoittuun rooliin eli että saisin luoda lantaa ja rasvata valjaita, jipjip!

Ja niinpä pääsinkin. Jälkikäteen olen ihmetellyt omaa jaksamistani, koska pelasin vakituisesti myös juniorilentopalloa ja yläasteen alussa monta viikonpäivää kului niin, että sytkytin tallille bussilla suoraan koulusta, hoidin tallityöt ja ratsastin hoitohevoseni, sytkytin bussilla kotiin ja lähdin lentopalloharkkoihin. Yhteensä menossa 18h putkeen sitten kouluunlähdön - jestas mitä sitä jaksaa, kun on tohkeissaan jostain.

Kuvituksena täysin asiaan ja töihin liittymättömiä vapaa-ajankuvia, kesäistä Perthiä. 

Huipuimmat ja umpisurkeimmat nähtävyydet ja aktiviteetit

Mitä uutta ja jännää maailmallemuutto tai matkailu tuo mukanaan; ja mikä puolestaan paljastuu ajanhukaksi tai pettymykseksi? 

Siitä lähtien kun Perthiin muutin, olen kokeillut montaa harrastusta ja aktiviteettia, joita en Suomessa olisi päässyt testaamaan - ainakaan siihen aikaan ja niissä maisemissa, kun vielä keskisen ja itäisen Suomen katuja kulutin. Toisaalta, jokainen planeetan nähtävyys tai menomesta ei ole maineensa väärti, kuten Exploras-blogin Mira toteaa. 

Siitä loihe miettimään, että mitä olen itse viime vuosina kokenut, mikä on jättänyt erityisen hyvän tai huonon muistijäljen. Positiiviset - listalla erilaisia harrastusmuotoja ja kokemuksia nähtävyyksien sijaan, koska hyviä nähtävyyksiä on maailmassa kertakaikkiaan liikaa listattavaksi. Negatiiviset - listalla paikkoja ja asioita sekaisin. Otetaan negat ensin, niin juttu loppuu positiiviseen nuottiin murjotusnurinan sijasta.

Negatiiviset

Kommentoin Exploras-Miran listausta huonoimmista nähtävyyksistä ja hän kysyi, mitä itse valitsisin listalleni. Hyvä kysymys! Äkkiseltään mieleen ei tule yhtään täyttä pettymystä, jossa olisin ajatellut, että miksi tulin, miksi maksoin, mitä järkeä, huijasta ja rahanhukkaa. Yleensä minua kiinnostavat vähän kaikki paikat, jos ei muuten, niin siksi, että "miten tästäkin on voinut tulla maailmanluokan nähtävyys? Mitä muut tässä näkevät? Miten tätä on markkinoitu?" jne. 

Nähtävyydet ylipäätään ovat usein jotain muuta kuin odotukset tai valokuvat niistä, esim. Niagara on reunustettu räikeällä muovimarkkinahumulla, Eiffel-tornille päästäkseen pitää taistella reitti krääsäkauppiaiden ohi, ja krääsän ja tuputuksen määrä räjäyttää tajunnan millä tahansa Kiinan nähtävyydellä, paraatiesimerkkinä terrakotta-armeijan hauta Xi´an:issa, jossa koko haudalle ei pääse kävelemättä kilometrin mittaisen markkina-alueen halki. 

Mutta. Kaikessa on kiinnostava puolensa, ainakin jos on tällainen filosofiaan taipuvainen visuaalis-analyyttinen sosiologi tai toisinpäin. Minua esimerkiksi kiinnostavat rupuiset, pölyiset ja ankeat kotiseutu- ja muut pikkumuseot, koska ne kertovat, mitä sillä seudulla pidetään kertomisen ja näyttämisen arvoisena: mitä arvostetaan, mitä muistoja halutaan vaalia, ja mitä museon perustamisaikaan ajateltiin siitä, millainen näyttely olisi informatiivinen. Tästä syystä esimerkiksi viihdyin Perthin nyt suljetussa museossa (massiivisen uudistuksen ja remontin alla), kun taas E oli kyllästymistainnutuksen partaalla pölyisten vitriinien ja repsottavien, haalistuneiden nimikylttien äärellä.

Jos nyt kuitenkin jotain pitäisi valita ja nimetä, niin:

Huonosti hoidetut eläintarhat. Tiedän, että eläintarhat ylipäätään ovat kontroversaali eli tunteita nostattava aihe, mutta itse pidän niistä silloin, kun eläimet näyttävät viihtyvän. Arvostan eläintarhojen lajiensäilytystyötä ja minusta on tärkeää, että lapset ja aikuiset näkevät eläimiä livenä oppiakseen arvostamaan niitä (vaikka tajuan senkin pointin, että villieläimiä ei saisi pitää ihmisten viihdykkeenä). Safarityyppiset eläintarhat, joissa liikutaan laajojen alueiden halki, ovat lie parhaita. Top 1 - valintani huonoksi nähtävyydeksi ovat tarhat, joissa masentuneet eläimet nuupottavat pienissä, virikeköyhissä häkeissä. Niistä lähtee itku kurkussa, turhautuneena, ilon sijasta. 

Liika toisto. Tätä tietenkin kukin kontrolloi itse, eli kannattaako mennä samanlaiseen nähtävyyteen toisensa jälkeen? Jos siippana sattuu olemaan nimeltämainitsematon ranskalainen, jonka mielestä loma ei ole loma, jos ei ole omin silmin nähnyt jokaista Lonely Planetin kohdetta, asiaan vaikuttamisen laita on rajallinen. Kun olimme Egyptissä kiertäneet 10 päivää putkeen pyramideja, hautoja, museoita ja temppeleitä ja hieroglyfit tanssivat silmissä, päätimme lopulta, että nyt jotain muuta. Buukkasimme lennot sukellus- ja rantakohteeseen Siinain puolelle. Saatiin onnistunut loppuhuipennus lomalle.

Huono palvelu. Yleensä nähtävyyksissä ja turistikohteissa työskentelee pirteää ja ystävällistä kausiporukkaa, mutta mikä tahansa nähtävyys jättää huonon maun suuhun, jos se on huonosti ylläpidetty, viitoitettu tai ylihinnoiteltu. Yrmynaamoja ei kukaan kaipaa lippukassalle eikä oppaiksi, ja kaikkinainen likaisuus, repsottavuus ja kuluneisuus paikoissa, jonne se ei kuulu, eivät ilahduta. 

Egyptissä saimme jatkuvasti hätistää innokkaita opaskokelaita kannoiltamme, koska jokainen olisi tiennyt kaikista faaraoista kaiken, kun hinnasta sovitaan. Kiinassa puolestaan jäimme lippukassoilla jalkoihin, kun paikalliset pokalla rynnistivät ohi ja fyysisesti tönivät tieltään, kun vasta tiedustelimme hintaa englantia puhumattomalta turisti-aspalta. Balilla kahlasimme muovipussinrepaleissa ja muussa roskassa sellaisilla kaduilla, pelloilla ja rannoilla, joita ei joku innokas hotelli tai muu taho siivonnut turistien iloksi. 

Anekdoottina mainittakoon, että monien muiden kokemuksista poiketen Ranskassa olen kohdannut vain ystävällistä palvelua. Englantiini vastataan usein ranskalla, mutta onneksi ymmärrän sitä riittävästi pystyäkseni reagoimaan. Eli ylimielisyydestään tunnettu Pariisi ei pääse negatiivisten listalle :) 

Positiiviset (ei paremmuusjärjestyksessä, vaan siten, miten ne mieleen pulpahtivat)

Jousiammunta. Tätä voi varmasti Suomessakin harrastaa, mutta Aussilan plussa on siinä, että harrastusten kokeilu on pääsääntöisesti puoli-ilmaista. Yleensä aktiviteettipaikoissa on aina joku avointen ovien päivä, aloittelijan ale tai Scoopon-tarjoussivustolta löytyvä "tuu testaan" tarjous. Kävimme eilen E:n kanssa testaamassa WA Archery Centerin hintaan $10/hlö: sis. 1h teoriaa ja 1h ammuntaa. Ilmasto ja sää on täällä erinomainen, koska ulkona passaa ammuskella 6-9kk putkeen ennenkuin sateet ja tuulet vaikeuttavat sitä, ja talvisinkin on hyviä, aurinkoisia päiviä. 

Jousiammunta on mielestäni/mielestämme erittäin old school and cool eli on aika helvatan vaikuttavaa pystyä samaan kuin saraseenisotilaat 1400-luvulla. Mitä nyt tietenkin meidän jouskamme olivat kevyttä lasikuitua, maali paikallaan jököttävä polystyreenitaulu ja ammuntaetäisyys 10m - mitään hevosen selästä actionleffatähtäilyjä ei tuossa lajissa pysty harrastamaan ennenkuin vuosien treenauksen jälkeen. 

Alkeistunnin aikana ehti ampua n. 20 laukausta, joista yhden sain napakymppiin ja loput tauluun hajalleen, kolme-neljä nuolta sain noukkia maasta kaukaa taulun takaa. Hauskaa, viihdyttävää, jopa koukuttavaa, jos sattuu olemaan perfektionistiluonne eli haluaa täydellistää taitonsa.

Killing it.

Kyllä, olen Lara Croft nyt ilmiömäisten jousiammuntataitojeni ansiosta.

Kuumailmapalloilu. Tämäkään ei lie Suomessa täysin ulottumattomissa, mutta kylläkin hinnan kirossa. Kuumailmapalloilimme Egyptin lomalla Luxorin yllä. Kokemus jäi iäksi mieleen, koska lähtö on aamunkoitteessa auringonnousun aikaan (mahtavia kuvia), lento on Luxorin kuuluisimpien nähtävyyksien yllä (mm. naisfaarao Hatsepsutin temppeli, sekä etäällä siintävä Kuninkaiden ja Kuningattarien laakso hautoineen), korkealta näkee Luxorin kaupungin yllättävästä kulmasta ja saa hyvän ilmakuvan egyptiläisestä elämästä.

Lento sinällään on jännittävä - välillä jopa pelottava - , koska miten se pajukoppa voi kestää 16 hengen painon ja miten voimme olla varmoja, ettei kaasupulloista lopu kaasu kesken lennon? Palloilla voi vain viileällä ilmalla, koska pallon sisällä on oltava reilusti lämpimämpää ilmaa kuin

sen ulkopuolella. Siksi tämäkin kyyti loppui hyvissä ajoin ennen puoltapäivää, ettemme joudu kuumenevan aavikkoilman vuoksi vaikeuksiin. Mahtavat muistot ja kuvat jäi!

Suomalainen 1960-70-lukuinen arkkitehtuuri on ottanut vaikutteensa naisfaarao Hatsepsutin visiosta 3500 vuotta sitten.

Valmiina lähtöön klo 6.00.

Yllä Luxor kuumailmapallosta, alla Kairon reunaa lentokoneen ikkunasta.

Trapetsitaiteilu. Tätäkin lajia kokeilin uteliaisuuttani täällä Perthissä, Scoopon-tarjouskupongilla, milläpä muulla. Trapetsi ei ollut kävelynaru, vaan korkealle sijoitetut keinut/kiikut, joissa roikuttiin ja tehtiin temppuja, kuusi metriä turvaverkon yläpuolella. Tunnilla oppi tekemään voltin alas kiikusta, sekä perussirkustempun eli heittäytymään keinusta toisen käsien varaan roikkumaan. 

Vaativinta tunnilla oli jaksaa roikkua rautatangosta (hiertää käsiä ja polvitaipeita), älytä oikea ajoitus - jos keinut eivät kohtaa, ei sinne käsien varaan myöskään loikata mistään metrien päästä - sekä uskaltaa päästää irti. Kun alla on kuusi metriä eli kolmen talokerroksen verran tyhjää, ei turvaverkko näytä turvalliselta eikä tervetulleeksi toivottavalta. 

Trapetsitaiteilu on hauskaa, jännittävää ja itsetuntoa kohottavaa, etenkin jos on korkeapaikan kammoa (itselläni ei tosin ole) ja voittaa pelkonsa korkealla kieppuessaan. 

Kuvassa en ole minä, vaan joku taitavampi netin syövereistä.

Uusien ihmisten tapaaminen. Suomesta lähdettyäni - sekä Aussilaan asumaan että matkailemaan ympäriinsä - olen tavannut sadoittain ihmisiä, joista osa on ollut vain hetken tuttavuuksia, osasta on muodostunut vähintään hyvänpäivän tuttuja ja joistain peräti kavereita ja ystäviä. Kaikilla on verrattoman mielenkiintoinen elämäntarina mielestäni ja useinkin ajattelen, että pitäisi ryhtyä kirjailijaksi, jotta saisi tallennettua kaikki jännittävät tarinat, käänteet ja kohtalot - osa iloisia voittajatarinoita, osa traagisia surullisen ritarin muisteloita. 

Olen esimerkiksi tavannut Sveitsiin adoptoidun srilankalais-tytön, joka perusti oman yrityksen kaksikymppisenä, myi sen pois kolmikymppisenä ja budjetoi puolet voitosta missioon: matkusta yksin halki Afrikan ja Lähi-Idän maiden todistaaksesi, että ko. maiden asukkaat ovat kunnon ihmisiä siinä missä eurooppalaisetkin, ja että nainen pystyy reissaamaan näiden alueiden halki yksin. Sandra videoi ja valokuvaa matkansa ja on nyt matkustanut lähes 700 päivää Nigeriasta Turkmenistaniin ja Iranista Libanoniin. Itse en uskaltaisi, mutta toisaalta, se lie osittain todistaa, miksi Sandran missiota tarvitaan: miksi olen varma, että idea on huono? Kertooko se enemmän minusta, mediasta vai maista sinällään? 

Olen itse matkustelun myötä muovautunut paljon avaramielisemmäksi ja kiinnostuneeksi arvostelevan tai tuomitsevan sijaan. Aiemmin minun oli vaikea sietää vahvoja mielipiteitä tai maailmankuvaa (esim. jyrkän uskonnollinen tai ääripoliittinen), nyt ne alkavat kiinnostaa näkökulmasta "miksi?" Miksi ajattelet noin, mikset jotenkin toisin? Miksen itse ajattele samoin? Minkälainen elämä, persoona tai ajattelutapa tuottaa minkäkinlaisia arvoja ja asenteita? On tämä maailma jänittävä paikka ja elämä ihmisen parasta aikaa :D 

Mistä tuntee joulun? Perthissä näistä

Joulu lähestyy Down Underissa, mistä sen tunnistaa täällä Perthissä? No ainakin seuraavista kuudesta K:sta.

Kukkamekot

Eilen kehuin kollegan kukkamekkoa, punakukin ja vihrein lehdin koristettua valkoista hellemekkoa. Vastaus oli: ”eihän ole liian jouluinen?” Pari sadasosasekuntia raksutti, ennenkuin tajusin, että joulu on parasta hellemekkojen aikaa, ja puna-viher-valkoinen mekko on todentotta jouluinen aussin silmiin. Kevät on nyt alkanut ja parina päivänä lämpötila kävi +35:ssa, joten kesämekot kansoittavatkin nyt katuja ja työpaikkoja siellä missä ei ole työunivormuja.

Kukat

Kukkia ei näe pelkästään mekoissa. Paras kevätkukinta-aika alkaa olla ohi, mutta monet puut ja pensaat kukkivat joulun tienoilla komeimmin. Tänä vuonna violettien jakarandojen kukinta näyttää olevan myöhässä tai osin peräti epäonnistunut pitkän, kylmän kevään myötä – paljaita oksia näkee monin paikoin. Jakaranda kukkii runsain harsomaisin kukin liilana pilvenä. Tämä eteläafrikan tuontipuu on oma suosikkini Perthissä. Myös monet eukalyptukset ja bottle brush eli pulloharjapuu kukkivat nyt parhaimmillaan, tai ovat aloittamassa kukintaa. 

Länsi-Australiassa on aivan oma joulupuunsa, mistelilaji nimeltään Nuytsia (kuvia alla), joka kukkii jouluisin hehkuvana oranssina tulilatvana. Paikallisia kasveja ei kuitenkaan käytetä joulukoristelussa sen kummemmin, vaan kotien joulupuu on täälläkin (muovi)kuusi – tosin joulupöydän koristeena voi olla havumaisia rosmariinin oksia, kun kuusenoksia ei ole saatavilla.

Kulotus

Perthiä ympäröi paloarka eukalyptusmetsä ja metsäpaloja syttyy sekä Perthin kukkuloilla että satunnaisesti lähiöissäkin. Perthin keskusta on turvallista palojen suhteen, mutta jo 15-20km päässä keskustasta alkaa olla metsäpalovyöhykkeellä. Asukkaille sanellaankin täällä tarkat ehdot, miten omaa pihaa tulee hoitaa, ettei ”ruoki” tulipaloriskia – ei saisi mm. olla talon ylle kaartuvia oksia eikä lehti- ja oksaroskaa maassa. Metsä- ja puistovirasto kulottaa metsiä ja myös puistoja siellä missä pystyy, ja kulotukset usein tehdään näin talven lopulla, kun maasto on koko talven lionnut vesisateissa eikä palo ole niin herkkä leviämään käsistä. 

Olen aina tykännyt savuntuoksusta ja koti-Suomessa se herättää mielikuvia saunasta, takkatulesta, nuotiomakkarasta ja mökkeilystä. Täällä savunhaju tarkoittaa, että kyseessä on joko metsäpalo tai kulotus. Joskus savua ei haista, mutta horisontti muuttuu aavistuksen sumeaksi, mistä tietää, että jossain palaa. Tosin joskus savunhaju on vain jonkun grillaustapahtuman oheistuote: töissä haisee savu joka perjantai, koska työpaikan edustan keskusaukiolla on Hawkers Market eli ruokakojutapahtuma. 

Kärhämöinti

Helteet tuovat mukanaan muutakin negatiivista kuin palovaaran. Kuumuus usein nostaa huonoja puolia esiin ihmisistä, jotka kärvistelevät janon ja kuumuuden kourissa. Täkäläiset ovat toki tottuneet helteisiin, mutta mittarin paahtaessa välillä +35-45, alkaa tottuneempaakin lupsakoijaa jurppia. Tuntuu, että kesäisin näkee ja kuulee enemmän riitoja sekä kotikerrostalossa että kaduilla. Alkoholilla on osuutta asiaan, koska lämpimillä ilmoilla täälläkin pakkaudutaan ulos terasseille tai omille pihoille ja parvekkeille nautiskelemaan ja naukkailemaan. 

Alkoholia juodessa usein unohtuu se oikea nesteytys eli vedenjuonti, mikä ei hellehikoilussa ole oman olon, jaksamisen tai sietokyvyn parhaaksi. Joulun aikaa kutsutaan täällä yleisesti termillä silly season, pöljäilykausi, koska ihmiset ovat toisaalta hilpeällä juhlamielellä, mutta toisaalta tekevät juhlafiiliksissään ja pikkujoulupäissään typeryyksiä, esim. ajavat pikkujouluista kotiin autolla enemmän tai vähemmän kekkulissa.

Kekkerit

Liittyy edelliseen. Pikkujouluja vietetään täälläkin, mutta teema ja fiilis ovat lähempänä juhannus- tai vappujuhlia kuin joulunviettoa. Mitään erityisiä jouluruokia ei välttämättä ole, vaikka esim. työpaikkojen joulupöydässä voi tietyt perinneherkut olla, kuten joulukakku (kuivahedelmäkakku tomusokerikuorrutteella), jouluvanukas (rommilla kostetuttu kuivahedelmätaikina vaniljakastikkeella) ja/tai pavlova (marenkikakku kermavaahdon, marjojen ja mangon kera). 

Juhlia vietetään kaikkien mahdollisten sosiaalisten piirien kera, ja itselleni on kalenteriin kertynyt mm. seuraavat pikkujoulut: työpaikan (jotka missaan opintoihin liittyvän konferenssin takia), Women in Energy eli Energia-alalla työskentelevät Naiset-verkoston, jalkapallojoukkueen (x2 koska pelaan kahdessa eri joukkueessa), Suomi-koulun (jotka missaan em. Konferenssin takia), sekä yleisesti kaveripiirin. Perthin suomalaisille on lisäksi erillinen joululounas tiedossa Suomi-koululla/kirkolla, tarjolla tietenkin suomalaisia jouluherkkuja kuten puuroa. Aussien joulupöytähän voi koostua esimerkiksi sushista tai grillatuista katkaravuista.

Jonkun firman pikkujoulut Perthissä. 

Kimalle

Aussien joulukoristemaku on paljon lähempänä amerikkalaista kuin suomalaista, ja se näkyy pääasiassa vilkkuvan, kimaltavan, värikkään ja räikeän mieltymyksenä. Alkuun kauhistelin muovishokin partaalla näkyä, mutta nykyään olen asiaan jotakuinkin tottunut ja itseasiassa tykkään övereistä kulta- ja hopeakoristeista, jotka monimetrisinä roikkuvat kauppojen ja ostareiden katoista. 

Vilkkuvaloihin en vieläkään ole ihastunut, enkä varmaan koskaan tule olemaan. En vain tajua, miksi kukaan haluaa reunustaa omakotitalonsa tai parvekkeensa viher-sini-puna-neon-vilkkuvaloilla, jotka räpsyvät yötä päivää? Esimerkkikuva alla.

Ausseihin verrattuna suomalaiset ovat herttaisella tavalla metsäläisiä olki-, huopa-, ja havukoristeineen, mutta metsäläisyys ei ainakaan minusta lähde kulumallakaan, vaan muotoutuu entistä tärkeämmäksi osaksi minuutta: luonnon- ja luonnonmateriaalien arvostus kunniaan muovikrääsän sijasta, kiitos! Esimerkiksi em. luonnonkukkia voisi mielestäni paljon enemmän käyttää joulukoristelussa täällä tilpehöörin sijaan.

Jouluun liittymätön bonustiedote: Perthin keskustan Miss Mauds, ruotsalainen voileipäkauppa, ravintola ja hotelli, myy maukkaita, laadukkaita täytettyjä patonkeja hintaan 3AUD/kipale, kun ne ostaa klo 17 jälkeen. Samaan syssyyn saa suomalaisen veroisia pulleita kanelipuusteja hintaan 1,90AUD – kaksi zipaletta yhden hinnalla! 

Kauppa on työmatkani varrella ja nappaankin sieltä mukaan keveän illallisen kerran viikossa. Jostain syystä henkilökunta tunnistaa minut kanta-asiakkaana, mikä ei ole hyvä juttu: kohtaan lähinnä naljailua-vitsailua tarjousostoksistani. Johtuu ehkä siitä, että kerran jotakuinkin runnoin vartijan kumoon päästäkseni ostamaan vielä viimeiset patongit klo 17:31, kun kaupan sulkemisaika on 17:30... Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä Miss Maudsin kanssa, päinvastoin he varmaan toivovat että joskus ostaisin jotain normihintaistakin tarjoustuotteiden sijasta.

Miss Mauds - hotelli ja ravintola on tuotteistanut buffetin. Kyllä vain, ruotsinlaivaversiota ei muuten tunneta Perthissä, paitsi tässä yhdessä ravintolassa. Kahvila, josta tarjouspatongit saa, on saman rakennuksen eri kulmalla.