1.1.2016

Suomalainen ja ranskalainen ne yhteen soppii

Kun suomalainen ja ranskalainen elävät yhdessä Australiassa, pakostikin välillä tupsahdetaan kulttuurierojen porteille. Ranskalaiset ja suomalaiset ovat riittävän lähellä toisiaan, jotta mullistavia tai dramaattisia eroja ei ole, lähinnä pieniä hymyilyttäviä tai hämmentäviä outouksia. Kuten.

Juhliminen. Ranskikset juhlivat heinäkuun 14:ttä päivää (Ranskan vallankumouksen vuosipäivä, Bastille-päivä) nähtävästi kuten suomalaiset uuttavuotta. Kyseessä on kansallinen rieha, jolloin paukutellaan papatteja ja räjäytellään raketteja, ja tietenkin syödään ja juodaan hyvin ja runsaasti. Kun tuli puheeksi suomalainen itsenäisyyspäivä, en oikein tiennyt, mistä päästä aloittaa. E kyseli, että missä te ammutte raketteja ja juhlitte skumppalasien kanssa kun on talvi, ja jouduin selittämään, että moista ei juuri tapahdu.

Suomen itsenäisyyspäivä on hyvin vakavahenkinen juhla, kun vaikkapa ranskalaisiin tai Australia Day´hin 26 tammikuuta vertaa. Kaikkinaiset karnevaalit, mesoaminen ja rieha, saati raketit, eivät suomalaisten itsenäisyyspäivään istu. E kysyi, että liittyykö päivään joitain rituaaleja. Tuntematon Sotilas telkkarissa, puolustusvoimien paraati, Presidentinlinnan juhlien ja kättelymaratonin kuvaus eivät selvästikään kuulostaneet hauskanpidolta epäuskoisen E:n korvaan...

Kun ranskalainen juhlii, pääasia on pitää hauskaa ja nauttia elämästä. Suomalainen juhla sen sijaan on usein harras ja perinteinen, kuten itsenäisyyspäivä, joulu tai pääsiäinen. Mihinkään niistä kun ei perinteisesti kuulu mikään räiske, mäiske, intoilu tai pöydillä tanssiminen. Vappu, juhannus ja uusivuosi sitten erikseen.

Ruokailu. Ranskalainen ruokailurytmi on suomalaisen silmiin kummallinen, ja päinvastoin. E ei söisi aamupalaa ollenkaan, ellen minä tuputtaisi. Minusta ei ole terveellistä lähteä raskaisiin ruumiillisiin töihin ilman ruokaa eli kunnon puurolautasellista.

Joku kahvileipä, kuten croissant, voisi aamukahvin kanssa mennä ilman nakutustani, jos meillä koskaan olisi tuoreita croissantteja. E ei ymmärrä päivän vanhoja croissantteja, eli niitä ei kannata ostaa huomiselle valmiiksi, pitäisi ostaa leipomosta samana aamuna. Hänelle päivän ensimmäinen ruoka on lounas, joka on melko tuhti, ja jos Ranskassa oltaisiin, sen ilmeisesti voisi nauttia viinilasin kera. Sen jälkeen on pitkä ruokailutauko aina päivälliseen saakka, jota ei näköjään tee mieli ennen iltaseitsemää-kahdeksaa.

Ideaalitilanteessa ennen päivällistä juodaan aperitiivi, jotta ruokahalu herää. Tätä ei tosin meillä ei-aito-ranskalaisessa kodissa aina tapahdu, koska suomalainen on terveysviranomaisten toimesta iskostettu paheksumaan jokapäiväistä alkoholia, vaikka annos olisikin pieni.

Suomalainen, ainakin naistenlehtien terveys- ja painonhallintavinkit alitajuntaan sisäistänyt henkilö, uskoo, että terveellinen ruokailuväli on enintään neljä tuntia. Syön aamupalan, lounaan, välipalan ja päivällisen, ja joskus iltapalankin, riippuen miten kevyesti söin päivän mittaan. Tästähän seuraa, että emme näin kolmen yhteisen vuoden jälkeenkään ole yleensä yhtä aikaa nälkäisiä. E:n mielestä syön koko ajan, vaikkakin vähän kerrallaan, ja sen on hänestä huvittavaa: kuin linnun ruokailua.

Mielestäni taas E syö kuin käärme, eli hotkaisee leuat nyrjäyttävän jättiaterian ja sitten sulattelee sitä loputtomiin. E on hienosti sisäistänyt suomenkielen sanan pala, ja hän usein kysyy, että taasko syön jotain palaa. Aamupalaa, välipalaa, iltapalaa, väli-välipalaa... Nykyään melkein mikä tahansa ruoka menee meillä nimellä pala. "Otetaanpa palaa".

Kieli. Puhumme keskenämme englantia, mutta sieltä täältä tarttuu toisen äidinkielen sanoja mukaan. E osaa joitain perussanoja suomea, ja käyttää niitä osuvasti. Naurettavaa on yksi hänen suosikkejaan, ilmeisesti pärisevä ärrä on hauska sanoa. Samoin ällöttävää on hauska lausua jostain syystä. Ensimmäinen E:n oppima sana oli maitovara, suomalaiselle tärkeä konsepti.

Itse yritän enemmän tai vähemmän menestyksellä ja keskittymisellä oppia ranskaa ensi huhti-toukokuun Ranskan-reissua varten. Perusasioita ymmärränkin, mutta normitahtisesta keskustelusta on todella vaikea erottaa yksittäisiä sanoja, etenkin kun E veljineen puhuu Pariisin-slangia, ei kirjakieliranskaa. E puhuu minulle nykyään pyynnöstäni ranskaa ainakin muutamia lauseita per päivä, eli ymmärrän perusjuttuja kuten "vahditko tuota pizzaa uunissa", "haluatko vettä" ym. arkikieltä. Vastata en tosin juurikaan osaa, muuta kuin je comprend un peu le francais, juujuu, ymmmärrän vähän.

Tajusin eilen, että pidän E:tä turhaan tiukkana opena, koska hän ei useinkaan ole tyytyväinen ensimmäisiin pariin-kolmeen lausuntayritykseeni vaan toistattaa, kunnes sanat tulevat täydellisesti. Kun tästä sanoin, hän huomautti, että itse teen aivan samoin suomen suhteen. Ällöttävää lausutaan kahdella ällällä ja kahdella teellä, ei älöttävää tai ällötävää. Samoin pikku ja pieni eivät kelpaa sanoina piku tai piini. Viimeksimainitut liittyvät jälleen kerran palaan... eli pikku pala, iso pala, tosi iso pala (meillä keskitytään olennaiseen!).

On muuten todella kinkkistä yrittää selittää joitain täysin arkisia termejä ja niiden eroja. Tuli puheeksi, että jos haluaa jotain asiaa vähän (esim. vähän kahvia), voiko sanoa pikku kahvi tai pieni kahvi? Pieni kahvi toimii, ainakin kahvilassa, mutta muutoin pitäisi sanoa vähän kahvia. Miten selität vähän ja pieni eron? Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, että vähän tarkoittaa jotain volyymimittaa (nestettä, kaasua, massaa tms.), kun taas pieni tarkoittaa kokoa. Pieni kahvi voi siis tarkoittaa kahvikupin kokoa, ei nesteen määrää sinällään.

Törmäsin itse samanlaiseen "ei voi sanoa noin" ranskan lauseeseen melkein välittömästi, kun E opetti, miten sanotaan "missä on": ou est...? Mutta mutta. "Missä on vessa" ei menekään ou est la toilette, koska ranskaksi kuulemma vessa on monikkosana (miesten ja naisten vessa(t)). Eli pitää sanoa ou sont les toilettes?

Yksilönvapaudet. Ranskalaisilla on maine barrikadeilla keikkujina eikä syyttä. Yksikään tuntemani ranskis ei katso hyvällä sitä, jos joku yrittää jotenkin rajoittaa hänen oikeuksiaan (tai sellaisiksi katsottuja asioita). Esimerkki. Pariisin terrori-iskujen jälkeen Ranskan poliisi kehotti kansalaisia pysymään sisätiloissa ja välttämään julkisia kokoontumisia, kuten mielenosoituksia. No, YK:n ilmastokokous pidettiin kuitenkin juuri Pariisissa. E arveli jo ennen kokousta, että paikalliset eivät taatusti pysy poissa kaduilta, ja oikeassa hän olikin. Mielenosoitus toki oli pienempi kuin suunniteltu, mutta tapahtui silti: 3000 ihmistä kokoontui Eiffel-tornin puistoon ja 20 000 jätti kenkänsä paikalle merkiksi, että he olisivat paikalla fyysisesti, jos poliisi ei vaatisi kokoontumiskieltoa.

Yksilö vs. yhteiskunnan säännöt  kolahtaa meillä joka kerta, kun pitäisi jalankulkijana odottaa punaisissa valoissa. E ei voi ymmärtää, miksi jalankulkijan pitää vitkutella valotolpalla, jos kerran autoja ei juuri nyt tule ja olisi turvallista ylittää? Suomalainen taas uskoo, että valo on meidän kaikkien turvaksi ja opiksi. E ei ollut uskoa silmiään, kun hän Suomessa näki, että valoissa odottelu ei ole vain minun kummallisuuteni: 95% suomalaisista odottaa punaisissa valoissa vaikka -25 asteen pakkasessa ja ilman yhtään autoa, koska laki.

Meillä on myös aivan eri asenne poliisia kohtaan. Olen leirissä "poliisi on ystävä ja aina luotettava, ei koskaan korruptoitunut", kun taas E on varma, että poliiseilla on sakkotavoite, joka heidän pitää päivässä täyttää ja sakottavat siksi pöljistä pikkurikkeistä. Täytyy tosin myöntää, että E on sattunut törmäämään juuri tällaisiin pikkurikesakottajiin, ja on mm. täällä Perthissä saanut sakot siitä, että ajoi risteyksessä aavistuksen liian pitkälle odottamaan omaa vuoroaan, eli olisi voinut teoriassa aiheuttaa haittaa muille risteyksessä ajaville. Omastakin mielestäni tästä olisi voinut antaa vain varoituksen...

Väittelykeskustelukulttuurin eroista olen kirjoittanut jo aiemmin ja tämä herättääkin helposti kitkaa, tosin ei E:n ja minun välillä. Mutta E:n perheen ja minun välillä kyllä... eli Ranskan-loma tulee taatusti olemaan ikimuistettava sekä hyvina muistoina että haastellisuudessaan :D

Tyyneys on valttia parisuhteissa. Ja kulttuurieroissa. Ja kaikissa ihmissuhteissa. 
Pariisin mielenosoittajat hengessä mukana. Kuva (c) Eric Gaillard/Reuters/CBC News.
Pariisilaiset ulkoilevat silloin kun haluavat, sanoi poliisi - saati terroristit - mitä vain. Kuva (c) David Johnson.

3 kommenttia:

  1. Suomi on kyllä niin vaikee kieli! Miun mies ei kyllä opi sitä varmasti ikinä. Osaahan se jo paljon sanoja mutta lausuminen on niin ja näin. Onneksi sentään miun ei tarvitse opetella uutta kieltä! Oon aina jostain syystä pitänyt ranskan kieltä tosi vaikeana, ääntämisen takia kai.

    VastaaPoista
  2. Oma mies on britti ja se repii kyllä loputtomasti iloa siitä miten helposti kyllä-sanasta tulee kyllä... Ei taida ikinä oppia :D Toinen on juurikin nuo liikennevalot, miksiköhän me suomalaiset ollaan niin tarkkoja niiden kanssa.

    Sun blogi on aivan mahtava ja löysin sen juuri oikeeseen aikaan kun poden Aussi-ikävää! Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
  3. Todentotta Anna, suomi on vaikeaa ja oppimista vaikeampaa mahdollisesti on sen opettaminen :D Ei nimittäin ole ihan helppoa yrittää selittää, miksi joku juttu sanotaan kuten sanotaan, suomenkieli on täynnä kummallisuuksia ja hämärää kielioppia.

    Kiitos kehuista Elina, tervetuloa mukaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!