24.6.2019

Hitit ja hudit - luetuimmat blogitekstit 2018-19

Blogin tilastoja on mielestäni aina kiinnostavaa tutkia. Mitä tältä blogilta halutaan (lukukerroilla mitattuna) ei aina ole lainkaan sama, mistä itse arvelen ihmisten kiinnostuvan. Toisaalta taas jutut, joita itse kirjoitan suurella intohimolla, eivät välttämättä löydä juurikaan lukijoita. Tällaiset hitit ja hudit - postaukset ovat varmaan luontevimpia kalenterivuoden lopussa (mikä meni putkeen tai vikaan vuonna x, mitä tehdä toisin ensi vuonna), mutta eipä mikään estä tekemästä vertailupostausta keskellä vuottakaan.

Yllätyksettömästi blogin suosituimmat tekstit käsittelevät Australian ja Suomen eroja tai Australiaan muuttoa/maahan asettumista, koska nämä teemat ovat koko blogin kulmakivet. Kuitenkin muutkin aiheet vetävät käyntejä - tai eivät vedä -, tässäpä listaa viimeisen 12 kuukauden aikana suosituimmista ja vähiten kiinnostaneista jutuista.

HITIT TOP 5

1. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/08/kenen-on-vastuu-pussi-gate-nro-3.html

Muovipusseista on riittänyt minulla asiaa ja aiheella lukijoita. Kaikkein klikatuin juttu vuoden aikana on ollut selonteko siitä, miten muovipussien kielto on saanut perthiläiset takajaloilleen.

Kaksi suurinta ruokakauppaketjua, Woolworths ja Coles, saivat kimppuunsa vihaisten asiakkaiden ryöpyn, kun ilmaisia pusseja ei enää saakaan. Sen sijaan, että asiakkaat maksaisivat kiltisti 15 senttiä vahvemmista pusseista, kuten Suomessa on tehty aina, vinkuvat wessit ovat aloittaneet vihakampanjan tätä vääryyttä kohtaan. 

2. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/07/suomi-101-pakollista-tiedettavaa.html

Suomea ja suomalaisuutta jaksan ihmetellä varmaan maailman tappiin, samoin kuin maailman maita ja kulttuureja yleisesti. Niistä omimmista ja tutuimmista tietenkin riittää eniten asiaa.

E:llä on pitkä liuta ranskalaisia sanontoja, jotka eivät aukene minulle, yleensä mallia "hässäkkää kuin bordellissa" tai "laskee kuin koira kirppujaan". En kuitenkaan tässä pohdi varsinaisesti sanontoja, vaan erilaisia konsepteja, jotka ovat Suomessa tärkeitä ja kaikille tuttuja, suorastaan Suomen ja suomalaisuuden peruskurssikamaa. Varoitus, sisältää huumoria.

3. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/09/kuka-on-vastuussa-tekemisistasi.html

Pohdintani siitä, mikä on yhteisön ja mikä yksilön vastuu kunkin (vääristä) valinnoista, on kerännyt ilahduttavasti lukijoita; tärkeästä aiheesta kun on mielestäni kyse.

Oma arvioni Perthin seudun suomalaisista liikkuu missä vain välillä 200 - 1000 riippuen siitä, kuka lasketaan tai kuka haluaa tulla lasketuksi mukaan. Ovatko turistit suomiyhteisöä? Entä toisen tai kolmannen polven suomalaiset? Tai ne, jotka eivät koskaan osallistu mihinkään  yhteisiin juttuihin, kun heillä on omatkin paikalliset ei-suomalaiset piirit? Seuraa esimerkkitarina aiheesta, mikä on yksilön ja yhteisön suhde tilanteessa, jossa yksilö tekee idioottimaisen tai moraalisesti väärän päätöksen. 

4. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/09/pohjola-aussin-silmin.html

Miltä näyttää Suomi ulkosuomalaisen silmin, on ollut montakin kertaa juttujeni kohteena. Tällä kertaa tarkastelussa se, miltä "pohjola" näyttää aussin silmin.

Tässä yleisimpiä aiheita, joita täkäläiset ovat minulle ihmetelleet tai ihastelleet liittyen pohjoiseen ilmastoon ja ilmiöihin. "Pohjoinen" tässä tarkoittaa Kanadaa ja Pohjoismaita - läheskään kaikilla tapaamillani ihmisillä kun ei ole kokemusta juuri Suomesta, mutta monilla on takanaan reissu (tai haaveena matka) jonnekin Mystiseen Arktiseen Maailmaan. 

5. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/07/oletko-urapolveilija-uskalla-repaista.html

Elämäkerrallista katsausta siitä, mitä olen n. 15 vuoden työuran aikana puuhaillut. Sekä vinkkivitosia uranvaihtoon omasta kikkakuutospussista (hehheh miten nokkelaa sanailua).

Tutkitusti työelämä alkaa jurppia monia ikävuoden 35 paikkeilla, koska todennäköisesti siihen mennessä idealistiset ajatukset oman työn tärkeydestä/mielekkyydestä/sopivuudesta sekä silkka ilo palkansaannista alkavat menettää kultaustaan. Oletko sinä pohtinut alanvaihtoa?

HUDIT TOP 5

Uusimpien tekstien lukijamäärät ovat loogisesti vähäisimmät, koska ne eivät ole ehtineet kartuttaa käyntejä samalla tavoin kuin kauan sivulla olleet jutut. Jätinkin viimeisimmät kolme kuukautta tarkastelusta ulos jonkinlaisen reaalitilanteen paljastamiseksi. Vähiten kiinnostivat kesäkuusta 2018 eteenpäin nämä:

5. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2019/02/5x-puoli-miljoonaa-australia-uutisissa.html

Australian uutisten referointi saa minut silloin tällöin inspiroitumaan, mutta lukijoita ilmeisesti ei.

Blogini saavutti sille hiljaisesti asettamani virstanpylvään eli puoli miljoonaa lukukertaa, hip hip!
Vaikkei luku sinällään muuta mitään, on mahtava tietää, että laskennallisesti 10% suomalaisista on ollut kiinnostuneita jutuistani liittyen Australiaan, elämänmuutoksiin, maastamuuttoon, työnhakuun ulkomailla, jii än ee. Tällä kertaa ajattelin, lukijamäärää juhlistaakseni, tarttua teemaan puoli miljoonaa. Millaisia uutisia tai ilmiöitä liittyy Australiaan hakusanoilla "half a million Australia"?

4. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/seli-seli-miksi-ei.html

Liekö tämä postaus nimetty liian kryptisesti, sillä omasta mielestäni se on hauska (?) katsaus erilaisista verukkeita kehittävistä ihmistyypeistä: miksi jotain asiaa ei voi hoitaa, muuttaa tai ratkaista.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän ihmettelen, miten paljon ihmiset kehittävät itselleen erilaisia sääntöjä ja odotuksia, tai vastavuoroisesti henkisiä häkkejä ja esteitä. Eritoten hämmästelen sitä henkistä energiaa, joka kuluu kaikenlaisten selitysten ja syiden kehittelyyn, miksi jotain ei voi tehdä tai saavuttaa.

3. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/arboristina-australiassa-puut-ja-metsat.html

Jutut, joilla on omakohtaista kosketuspintaa vain harvoille, loogisesti keräävät vähiten lukijoita - niin myös tämä arboristin ammatinkuvaa seulova teksti. Yritin tosin valottaa myös perthiläisten suhtautumista metsiin ja puihin, mikä mielestäni poikkeaa paljon suomalaisten asenteesta.

Olen kirjoittanut paljon omasta työstäni, mutta vain sivunnut, mitä E puuhaa. Hänellä on mielestäni kiinnostava, ei ihan-tavanomainen työ; mitä tekee arboristi? Suomenkielisestä wikipediasta löytyy, että arboristi on puiden, puistojen ja maisemametsien hoidon ammattilainen.

2. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/vuosi-2018-yla-ja-alamaet.html

Hieman yllättäen oman elämäni vuoristorata ei ole kiinnostanut kauhean montaa, vaikka lähtökohtaisesti varmaan bloggarin elämästä haluaa tietää? Ainakin itseäni kiinnostaa, kuka siellä ruudun takana kirjoittaa, kun ottaudun seuraamaan blogeja.

Vuosi on lopuillaan ja nettisurffaillessa törmäsin erilaisiin reflektointisivuihin, joilta löytyy kysymyksiä menneen vuoden miettimiseen. Mikä toimi, mikä ei, mitä ilonaiheita elämässä oli, mikä oli haastavaa? Tykkään kaikenlaisten listojen laatimisesta ja asioiden pohdiskelusta, joten mikäs sen mukavampaa kuin kääriä pakettiin mennyt vuosi.

1. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/11/palmuoljysta-parempaan-maailmaan.html

Viherteemat ja ekoilu eivät ole syyt, millä tähän blogiin päädytään, vaikka blogin kuvauksessakin mainitaan "tavallinen vihertävä elämä". Tämä omasta mielestäni aiheellinen ja asiallinen postaus on jäänyt jo pitkään vähälle huomiolle, harmi.

Olen viime päivinä miettinyt paljon aihetta, miten rakentaa sellainen maailma, jossa epäeettinen ja epäekologinen toiminta olisi jos ei mahdotonta, ainakin nykyistä paljon vaikeampaa ja kannattamattomampaa. Itse uskon maailmaan, jossa eettisesti ja ekologisesti oikeat valinnat tapahtuvat puolivahingossa, järjestelmän osina. 

Lamington eli aussien "vastine" mokkapalalle. Kyllä näistä mokkis on hitti ja lamington huti, vaikka lamingtonkin menee paremman puutteessa.

23.6.2019

Perisuomalaista

Juhannusta juhlittiin Perthissäkin paikallisten suomalaisten voimin. Suomi-kirkon ja Suomi-koulun aktiivit yhdistivät voimansa nyyttäriperiaatteella toteutettua juhlaa puuhaamaan, ja juhlissa käytiin myös tiukka keppihevoskisa. Muitakin kilpailuja, kuten mölkky, olisi ollut tiedossa, mutta rankkasade sabotoi kaiken ulkotekemisen. Grillimakkaraa, perunasalaattia ja pinaattipannaria mutustaessa pohdin (taas kerran), missä kaikessa suomalaisuus näkyy.

Oma käsitykseni suomalaisuudesta alkaa kylläkin olla nostalgian kultaama ja värittynyt ulkosuomalaisuudella, eli tiettyjen juhlien ja ominaisuuksien korostumisella. Loppujen lopuksi aika harva suomalainen nykyään viettää juhannusta vaikkapa kirkonkylän seurantalolla buffetissa ja mökkitikkakisoissa, kun taas ulkosuomalaisille juuri tällainen juhlinta on ominta itseään. Enivei, tässäpä tämänkertaista suomalaisuuden ytimen perkausta.

Ilmakuvat

Tuskin on sellaista maalaistaloa Suomessa, jossa ei olisi omasta kotitilasta ilmakuvaa kehystettynä seinällä. Itse en oikein tiedä, miten tämä ilmakuvabisnes toimii, mutta olettaisin jonkun lähettävän ennakkoon tilauslomakkeita ja mainoksia postissa, että haluatko talostasi potretin. En tiedä sitäkään, vieläkö ilmakuvia otetaan, mutta vähintäänkin 1980-luvulle niitä on selvästikin räpsitty ilmatilassa ahkerasti. Myös kaupunkilaisilla (tai ainakin kirkonkyläläisillä) saattaa ilmakuvia olla, ja kuvasta onkin hauska muistella, missä marjapensaat olivat v. 1981 ja miten tuotakaan vajaa ei vielä silloin tontilla ollut. Ilmakuva on mieluiten männynvärisellä paneeliseinällä raanun vieressä ja samassa huoneessa tikittää äänekäs seinäkello.

Marjapensaat

Toinen perisuomalainen ilmiö, tosin ei vain Suomessa yleinen. Omakotitalon, eritoten maalaistalon ja ehkäpä rivarinkin pihaan kuuluvat marjapensaat, vaikkei talonväestä kukaan edes kauheasti tykkäisi punaviinimarjoista. On löydyttävä ainakin puna- ja mustaherukkaa, karviaista ja joskus joku vattupuskakin voi tontin rajalla olla - tosin vattuja osaavat kaikki jahdata avohakkuuaukioilta ja muilta sopivilta metsäaukeilta syksyisin. Yritteliäimmillä on myös pieni perunapenkki ja mansikkamaa. Raparperia ja ruohosipulia toki tupsukkeet myös.

Marjapensaita tietenkin on esimerkiksi ranskalaisilla, ja E:lläkin on lämpimiä muistoja mummolansa marjaherkuista. Sen sijaan Aussilassa en tunne ketään, jolla olisi vastaavaa omavaraisuutta. Täälläkin toki on kasvimaita, joissa kasvatetaan esimerkiksi köynnöstomaatteja, mutta marjoja jostain syystä ei. Marjojen vimmainen pakastaminen ja mansikoiden pilkkominen koko talvea varten ovat suomalaisuutta syvimmillään - muualla ostetaan tuontipakastemarjoja läpi vuoden.

Kylmäkellari

En ole niin perehtynyt menneiden vuosien aussitaloihin, että voisin varmuudella sanoa, kuuluuko niihin jonkinsortin peruna- tai muu maakellari. Lapsuudessani asuimme 50-luvun kerrostalossa, jossa oli erikseen tavaransäilytyskellari, pyöräkellari ja kylmävarasto juureksille, valtavine perunalaareineen. Ilmeisesti ajatus oli, että maaltamuuttaneet uuskaupunkilaiset voisivat säilöä perunaa sukunsa tilalta koko talven tarpeiksi asunnon alakerrassa. Tosin 80-luvulla perunat jo ostettiin kaupasta.

Sitä en tosin tiedä, onko 50-luvun kylmäkellarit nykyaikana remontoitu johonkin muuhun käyttöön. Kellarikerroksesta kerrostalossa tulee myös löytyä sauna, jos sellaisia ei ole asuntokohtaisesti. Täällä saunoja on vain luksus-komplekseissa eli fiinimpiä asuntoja sisältävissä kerrostaloissa. Eikä kiukaalle tietenkään saa heittää vettä eikä saunassa oleilla muutamaa minuuttia kauempaa "terveyssyistä".

Järvenranta

Suomi-leffojen klisee, ihastuneen nuorenparin kirmailu koivikossa järvenrannalla, kaikuu nykyajankin kesänvietossa. Tällä hetkellä Facebook-virtani on täynnä kavereiden juhannuspäivityksiä ja harvassa ovat sellaiset kuvat, joissa ei takana läiky kimmeltävä järvi (tai järvi auringonlaskussa tai -nousussa). Suomalainen loma kuuluu viettää veden äärellä ja kaikista mahdollista ajankohdista juhannus vetää eniten järvenrantaan. Toki Aussilassakin ihmiset tykkäävät lomailla rantamaisemissa, mutta vesielementti on valtameri ja tunnelma hiekkarantoineen ja sokaisevine aurinkoineen on aivan eri kuin rantalepikon suhina ja mökin saunapolun havunneulat jalkojen alla.

Samat naamat

Täältä kaukaa käsin suomalainen yhtenäiskulttuuri näyttäytyy entistäkin monoliittisempana, tälläviisiin: telkussa pyörivät samat naamat, olipa kyseessä huumoriohjelma, asiantuntijuus tai politiikka. Ei ihme, että monessa aiheessa tuntuu pinnalla olevan vain yksi näkökulma (Virallinen Totuus TM) kerrallaan, kun ohjelmiin haastatellaan aina samoja psykologeja/lainoppineita/ekonomeja/EU-meppejä/näyttelijöitä ja viihdyttäjiä. Toisaalta tämä samanaamaisuus antaa tiettyä turvaa, sillä vielä lähes vuosikymmenen jälkeen itsekin tunnistan yhä Suomen mediasta samoja puhuvia päitä, jotka siellä näkyivät ennen maastamuuttoani. On kuin olisimme kaikki yhtä suurta heimoa ja samat heimovanhimmat jakavat viisauksiaan vuodesta toiseen. Ilmeisenä riskinä on, että vastavirtaa tai eriäviä tuloksia ei välttämättä sitten kuullakaan.

Joka tapauksessa, hauskat juhannuksenjatkot kaikille maasta ja mielipiteistä riippumatta!

Kuva törkeästi pöllitty veljeni juhannustunnelmista.

20.6.2019

Jumissa

Kaikesta ennakkoon luetusta ja kuullusta infosta huolimatta vauva-arjen intensiivisyys on yllättänyt. Kolme kuukautta täyttänyt N on ollut vastasyntyneestä saakka vilkas, syliä vaativa ja helposti havahtuva vauva, eli vaikka hän nukahtaisikin, ei uni ole kovin syvää. Pidän jatkuvasti jotain taustaääntä päällä - yleensä Ylen Aamu-tv - jotta vauva tottuisi elämään ympärillään eikä hätkähtäisi joka kolausta. Joskus toimii, joskus ei. Juuri kun luulin, että alamme löytää jonkinlaista päiväunirytmiä, alkoi eteen tupsahdella esteitä kuin videopelin vaikeustasoja konsanaan.

Käyn joka päivä vaununlenkillä N:n kanssa ja vaunuihin hän onkin nukahtanut kiitettävästi alkuarastelun jälkeen. No, kun jokin asia rullaa hienosti, niin eikös juuri siihen iskeydy kapuloita rattaisiin. Kerrostalostamme hajosi hissi ja hajosikin perusteellisesti. Se on aiemminkin ollut usein epäkunnossa, mutta on tähän saakka aina korjattu vuorokauden sisällä. Tällä kertaa systeemistä paukahti jokin keskeinen osa, jonka saa vain Euroopasta tilaamalla. Mikään ei saavu Australiaan pikaisesti ja olemmekin odotelleet osaa nyt lähes kuukauden. Vaununlenkkejä hissilakko ei tykkänään tenännyt, mutta vaikeutti kyllä. Joudumme säilyttämään vaunuja kellarikerroksen varastokomerossa, jonne raijaan äkäisen vauvan monta porraskertaa. Kun N sitten lenkin jälkeen nukkuu auvoisasti, hän tietenkin herää vaunuista nostoon ja kailottaa protestinsa koko kerrostalolle - eikä taatusti nukahda enää kotona.

Vaunulenkkejä uhkaa hissilakon lisäksi se, että nyt kolmekuukautisena N ei yhtäkkiä viihdykään vaunuissaan. Vaikka hän edelleen nukahtaa niiden liikkeeseen, vaunuihin "joutuminen" on katkeran vastalauseen paikka. Ilmeisesti vaunuissa ei ole enää kivaa, kun niistä ei juuri näe ulkomaailmaa. Nyt lenkille lähtö ei ole enää odotettu päivän piristys, vaan viivyttelyn ja vastahakoisuuden aihe: ei nimittäin huvita äitiäkään, kun lapsi huutaa pää punaisena ensimmäisen vartin. Toivon hartaasti, että kyseessä on vain vaihe, joka menee pian ohi. Ensiapuna pitänee vaihtaa yhdistelmävaunujen koppaosa istuimeen, jossa saa katsella ympäristöä.

Jos vauva ei viihdy vaunuissa, looginen ratkaisu olisi kantaa häntä kantorepussa. Niinpä niin... tähän saakka yritykset saada N viihtymään rintarepussa ovat nekin olleet protestien pysäyttämiä. Eilen ensimmäistä kertaa N suostui asettumaan reppuun ja peräti nukahti sinne. Ilo lopahti kuitenkin lyhyeen, kun hän puolen tunnin jälkeen heräsi, eikä reppu enää kelvannut koko loppupäivänä. Toisaalta nukahtaminen todistaa, että se on mahdollista, joten jospa tämäkin asia harjoittelun myötä paranisi. Nopeuttaisi huikeasti lenkkejä laittaa vauva kantoreppuun ja unohtaa ne kömpelösti saatavat vaunut kellariin.

Nämä viime viikkoina tapahtuneet hidasteet ovat kukin ikävästi kaventaneet elinpiiriämme, koska kodista poistuminen tuntuu niin hankalalta. Vaikka käymme yhä joka päivä ulkoilemassa, olen mm. missannut pari neuvolan äiti-lapsi-ryhmän tapaamista, koska vauvan kiinnostus vaunuilla liikkumista kohtaan on ollut äänekkäällä miinuksella. Luulin jo, että pian tämä tästä helpottaa, kun...
itselleni pukkasi nuhan, joka on entisestään häirinnyt arjen sujuvuutta. Etenkin yöt ovat tuskaa, koska en saa itse nukuttua rykimiseltäni, ja yskänmekastus herättää myös vauvan. N:kin vaikuttaa tukkoiselta ja kipuilevalta, johon onneksi on auttanut lasten panadol. Kauhulla odotan ensimmäisiä vatsatauteja ja korvatulehduksia, kun jo perusnuha on tällaista pakerrusta.

Pisteenä väsyneen i:n päälle telkkari-tietokoneemme teki tenän. TV:mme siis operoi vain tietokoneen kautta ja jostain syystä masiina ei tänään toimi. Soitto E:lle töihin ei asiaa auttanut ollenkaan, koska eipä hänkään tiedä kaukaa käsin, miksi laite ei käynnisty, vaikka eilen pelitti. Nyt kaiutan Aamu-tv.tä kännykästä samalla kun kirjoitan tätä läppärillä. Pitänee katsoa Netflixin sarjat läppäriltä telkun ollessa tiltissä. Onneksi sentään nykykodissa on useampi vehje viihdettä varten, muuten iskisi kyllä aikamoinen epätoivo kotiin linnoittautuneena nuhapotilaana, nuhaa kitisevän vauvan vahtina.

Jospa tämä tästä! Parempaa huomista odotellen.

Onneksi aivan kulman takana on uusi kahvila, johon pääsee lyhyelläkin lenkillä hieman ihmisten ilmoille.

Perthin talvi voi olla täynnä jääkylmää viistosadetta, tai tällaisia peräti lämpimiä kirkkaita päiviä. Juuri nyt ollaan onneksi kirkkaalla puolella.

Elokuussa on tiedossa reissu Suomeen, tulevia pullakahveja fiilistellessä!

12.6.2019

Arjen pienet erot

Joskus näin vuosienkin jälkeen, tavallistuneen arjen keskeltä bongaa kulttuurieroja niin hyvässä kuin pahassa. Tässäpä muutamia viime aikojen päänvaivoja tahi muuten vaan pällistelyjä.

Puhelinvastaaja

Mielestäni puhelinvastaaja on, jos ei paholaisen niin ainakin penteleen pikkuserkun keksintö. Miksikö? En ikinä osaa käyttää sitä tehokkaasti, ja Aussilassa ilman puhelinvastaajatoimintoa ei tule toimeen tai siis ei odoteta tulevan toimeen. Töissä on pakko olla puhelinvastaaja valmiudessa ja viesteihin odotetaan aina vastausta. Sama kotikännyn kanssa. Onhan se teoriassa helpompaa vain puhua viesti luuriin kuin näpyttää tekstari tai meili, joita suomalainen suosisi. Mutta viestejä on rasittavaa kuunnella läpi, koska ainakin itse jään aina jumittamaan valikkoon kuuntelemaan samoja viestejä uudelleen tai vahingossa deletoin ne, mitä tarvitsin. Viesteihin myös odotetaan vastaussoittoa, eli erittäin harvoin pääsee pälkähästä tekstarilla tai meilillä, jotka voisi kirjoittaa milloin vain, toimistoaikaan soittamisen sijasta.

Eilenkin tajusin, että minulla on neljä kuuntelematonta viestiä jostain toukokuulta. Kelasin samaa ensimmäistä viestiä läpi uudelleen ja uudelleen päästäkseni seuraaviin, koska en tiennyt/muistanut, miten valikossa edetään. Ihmiset jättävät yleensä puhelinnumeronsa vastaajaan ja senkin takia samaa viestiä saa junnata useasti, että saa kirjoitettua sprintterinopeudella luetellun numeron ylös. Aussilassa on tapana sanoa toistuvat numerot muodossa double tai triple, tälläviisiin: 99 on double nine eli tuplaysi ja 999 on triple nine. Tuo double ja triple keskellä numeron sanelua aina hämää ja jään ihmettelemään, kirjoitanko luvun 2 tai 3, noei.

Home

Suhtautuminen homeeseen on aivan eri maata Suomessa, Australiassa ja Ranskassa. Aussit ja ranskikset eivät moisesta pikkuongelmasta kuin home hetkahda suuntaan tai toiseen, kun suomalainen tuulettaa, hinkkaa, hankaa, pesee ja spreijaa, jotta homeitiöt kukistuvat kylppäristä, huonekaluista, kokolattiamatosta... Perth on keskimäärin hyvin kuivan ilmaston paikka, mutta näin kesä-syyskuun sadekaudella tuppaa kosteutta kertymään sinne ja tänne. Meillä on joka vuosi homehtunut sisällä jotain talviaikaan, Ikean lastulevylipastoista vaatteisiin. Kylppärin saumoissa kukkii home (tai levä?) väistämättä, jos niitä ei säännöllisesti käsittele.

Home on meillä ikuisuuskina, koska E:n silmissä kyse on mitättömästä ja luonnollisesta asiasta, joka enintään hiukan häiritsee nenukkia. Minun mielestäni taas jos home saa jostain vallan, se esine lentää kaaressa pihalle, ettei haitta leviä muualle (jos siis ei pysty pesemään pois). Nuo yllämainitut lipastot jumittavat edelleen kellarikomerossamme, koska en suostu ottamaan homeen kukittamia lipastoja takaisin asuntoon, kun taas E:llä ei anna luonto periksi heittää roskiin "ihan hyviä" huonekaluja. Varmaan seuraavan verge collection - eli kadunvarsi-kierrätyskeräyksen aikaan mokomat rojut "varastetaan" komerostamme... kjeh kjeh.

Tosin huomaan itsekin pehmenneeni homeen suhteen. Kun täkäläiset suomiystävät kertoivat, että heidän asunnossaan on hometta kylppärissä, lähinnä hymähdin ja annoin käsittelyneuvoja kloorin tai valkaisuaineen avulla. Myrkkyjä, joita en aiemmin olisi kotiini huolinut ollenkaan.

Kadunylitys

Kun kysyin E:ltä, mikä on hänen mielestään suurin kulttuuriero välillämme, tuli vastaus viipymättä: jaywalking eli kadunylitys paikoissa, joissa ei ole suojatietä (tai punaisia päin kävely). E:n mielestä on jalankulkijan velvollisuus ylittää tie siellä, mistä nopeiten pääsee. Suojatie, ei suojatietä, suojatie 10 metrin päässä, ihan sama, tästä mennään jos siltä tuntuu. Suomalainen menee suojatien laitaan odottamaan vihreää ukkoa kuuliaisesti. E myös huolehti puikkii autojonon lomasta, jos autot ovat pysähtyneet valoihin. Itse uskallan moista erittäin harvoin, koska a) pelottaa alle jäänti ja b) en halua osaltani mustata jalankulkijoiden saati pyöräilijöiden mainetta. E nimittäin tekee tätä myös pyörällä.

Ilmeisesti olen kuitenkin ranskalaistunut tai aussilaistunut tässäkin, koska Suomessa vieraillessa kaverit pidättelevät hihasta, että älä nyt siitä pouki ja odota hyväihminen valojen vaihtumista.

Sovitusta kiinni pitäminen

Rasittavin piirre ausseissa mielestäni on, että etenkin sovitut tapaamiset ovat noin-ehdotuksia lukkoonlyödyn sijasta. Kavereiden kesken yleensä pidetään sovitusta kiinni, mutta tuntemattomien kanssa on liiankin jouhevaa, ilmaantuako paikalle vai ei. Pätee remppamiehiin, joukkuelajien harrastajiin ja paikallisella nettitorilla kauppaa tekeviin. Toisinsanoen jos vaikkapa ilmastointilaitteen korjaaja sanoo tulevansa kahdeltatoista, hän todennäköisesti tulee kolmelta. Jos tarvitset jalisjoukkueeseesi tuuraajan ja löydät hänet nettifoorumilta, hän ei taatusti ilmaannu tuhannesta lupauksesta huolimatta. Nettitorin ostajista ehkä 1% on täysin ajoissa, loput tulevat katsomaan myymääsi tavaraa vähintään puoli tuntia myöhässä (siitä erikseen ilmoittamatta saati anteeksi pyytelemättä), osa jopa kolmekin tuntia myöhässä tai ei koskaan.

Tähän kulttuuriin tottuneena itse kämmäsin hienosti lahjoittaessani lampun nettitorin kautta. Sen pyysi omakseen Perthiin vasta muuttanut aasialainen perhe (en tiedä mistä maasta tarkalleen). Ensimmäisellä kerralla he tulivat tyhjää kolkuttelemaan, kun en ollut itse sovittuun aikaan kotona - he eivät varmistaneet tuloaan uudelleen, joten en olettanut, että oikeasti tulisivat. Toisella kertaa perheen isä odotti sateessa vartin, kun olimme jälleen sopineet ajan, mutta hän ei soittanut ovisummeria tai laittanut viestiä ollessaan kerrostalomme alaovella; kuvitteli, että tulen sitten kun pääsen, koska aika oli sovittu ja hän ei halunnut erikseen häiritä!

ja tottakai se perusero: aussi tai ranskis innostuu parityöskentelystä uuden ihmisen kanssa, suomalainen vaivaantuu.

8.6.2019

Australia ranskalaisen silmin

Olen asunut Perthissä lähes päivälleen 8 vuotta ja kirjoittanut yhtä kauan huomioistani, mitkä asiat eroavat Suomen ja Australian välillä. Tuli vasta nyt mieleen kirjoittaa siitäkin, miten ranskalainen E näkee Perthin ja Australian. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Small talkin tärkeys

Vaikka ranskalaisetkin ovat mielestäni sosiaalisia ja puheliaita, aussien tapa rupatella eritoten töissä on yllättänyt myös E:n. Täällä ei kertakaikkiaan voi aloittaa päivää saati kokousta ilman, että ensin kysellään kaikilta kuulumiset ja jutustellaan niitä näitä vähintään viitisen minuuttia. Joskus tuntuu, että kokoukset ovatkin lähinnä kuulumisia varten ja eritoten perjantait eli toimistoissa tavallisesti casual Fridayt ovat yhtä kahvitaukoa. Casual Friday meinaa, että töihin saa tulla aavistuksen rennommissa siisteissä vaatteissa puvun sijasta.

No, riippuu tietenkin työpaikasta ja tehtävistä, mutta ilmeisesti sekä suomalainen että ranskalainen olettavat enemmän suorittamista, vähemmän rupattelua. Aussien mielestä taas ei ole mielekästä tehdä töitä, jos ei tutustu kollegoihin ja pyri osallistumaan näiden elämään ainakin kuulumistenkyselyn tasolla. Heille rupattelun puuttuminen on robottimaisen kylmää ja epäsosiaalista käytöstä.

Kiinnostus ja uteliaisuus

E:n mielestä aussit ovat ihan eri tavalla kiinnostuneita ulkomaailmasta ja ulkomaalaisista kuin ranskalaiset. Edellämainittu smalltalk on toki välillä tyhjänpäiväistä pulinaa säästä, mutta usein se on myös aitoa ja kiinnostunutta tutustumista toiseen ja toisiin kulttuureihin. Ranskalaiset reissaavat paljon, mutta niin tekevät aussitkin - mitään tilastotietoa minulla ei ole siitä, kummasta maasta matkaillaan tai muutetaan ulkomaille enemmän. Mutta mielenkiinto ja avoimuus uusia tuttavuuksia kohtaan on Australian parhaita puolia, vaikka toki täälläkin on sulkeutuneita yrmyjä sekä suoranaisia rasisteja.

Jättitalot erämaassa

E:n sanoin, aussit haluavat asua isossa talossa keskellä ei-mitään, kun taas ranskalaiset asuvat pikkuluukuissa keskellä äksöniä eli kaupunkien keskustoissa. Todentotta, yksi E:n parhaista ystävistä Pariisissa asuu Montmartren taiteilijakukkulan kupeessa elokuvista tutussa pariisin-kliseessä eli pienessä ullakkoyksiössä. Toinen puolestaan asuttaa astetta kummallisempaa vinttikomeroa: se on varmaan varastokopista muunnettu asuinkäyttöön, sillä siellä ei ole keittiötä, suihkua eikä vessaa. Vessaan täytyy vaeltaa neljä kerrosta alakertaan. Vuokra silti 500 euroa kuussa.

E itse on maalta kotoisin, muttei ihme kyllä kaipaa isosti tilaa tai omakotitalon omaan rauhaan. Perthissä on yleistä asua melko kaukana keskustasta, koska kaupunki laajenee yhä ja halvin rakennusmaa - siten kohtuuhintaisimmat omakotitalot - ovat kaukana reunamilla.

Juustoista pulaa

Juustot ja viinit ovat ehkä ei-niin-yllättäen asia, jossa E vertailee Ranskaa ja Australiaa. Aussilassa juodaan hänen mukaansa hyvin nuorta ja hapokasta viiniä, kun taas Ranskassa arvostetaan vuosia kypsytettyjä, syvempiä makuja. Juustovalikoima ei täällä mitenkään pääse lähelle E:n emämaan tuotteita: perusmarketista löytyy kyllä muoviinpakattuja brie- ja camembert-juustoja, mutta siinäpä se ranskanmaalta.

E ei voi käsittää, miksi juusto edes pakataan muoviin. Kuulemma aidoimmalta se maistuu paperikääreestä, jossa se saa hengittää ja mielellään myös hieman sulaa ennen syöntiä. Tietyntyyppistä makkaraa, saucisson, E myös haikailee, eikä sitä täältä saa kuin ranskalaisilta markkinoilta kerran vuodessa. Tai emme siis ole löytäneet oikeaa ostopaikkaa. Saucisson on hieman kuin salamia, mutta vähemmän suolaista ja omasta(kin) mielestäni makoisampaa, vaikken ole erityisesti makkaranystävä.

Bonuksena E:n ja minun välinen asenne-ero. En tiedä, voiko tätä yleistää ranskalaisiin ja suomalaisiin, vai onko vain meitä kahta koskeva juttu.

E:n mielestä on tärkeää, että tutustumme naapurustoomme, mukaanlukien lähikorttelien liikkeet ja niiden työntekijät. Hänestä on mahtava olla kanta-asiakas ja tuntea esimerkiksi ravintolan tai kahvilan omistaja. Minusta taas on tähän saakka ollut jotenkin noloa, jos minut tunnistetaan tai tilaukseni muistetaan - en osaa edes selittää, miksi ajattelen näin!

Nyt kun kuitenkin olemme asuneet samoilla kulmilla jo vuosia ja tutustuneet (E:n tapauksessa tavoitteellisesti, minun tapauksessani väistämättä) naapurustoon, onkin itse asiassa tosi kivaa ja juurruttavaa, kun voi moikkailla sinne, rupatella tänne. Etenkin vauvan kanssa liikkuminen irrottaa ihmisten kielenkannat, sillä vauvaan liittyen on helppoa aloittaa juttelu. Eilen lähikahvilassa sain pari macaronia ilmaiseksi tilaukseni päälle ja joku viikko sitten saimme ilmaisjuomat lähiravintolassa, omistajan kiitos kanta-asiakkaille. Tietenkään ilmaiset tuotteet eivät ole tässä pääasia, mutta mukava lisä kuitenkin.

Tätä emme täällä näe, Ranskassa kylläkin. Kuva: (c) aboutfrance.com

28.5.2019

Aussivauvan perustarpeet

Vauvan perustarpeet ovat tietenkin samat ympäri maailman: hoivaa, maitoa, syliä, kuivana ja puhtaana pitämistä. Mutta vauvatarvikkeet voivat poiketa paljonkin maittain. Minulla ei ole juurikaan kokemusta vauvanhoidosta Suomessa, eli en osaa suoraan vertailla. Ei tätä vauvakokemusta Ausseistakaan vielä valtavasti ole, mutta reilun kahden kuukauden jälkeen tällaisia havaintoja: tarpeellisimmat ja tarpeettomimmat vauvantarvikkeet, ainakin meillä.

TARVITUT TOP 4

Musliinikankaat tai -harsot

Nämä ovat vauvanhoidon ABC käsittääkseni Suomessakin ja ne muistan omien pikkuveljieni ja serkkujen lapsuudestakin 80-90-luvuilta. Harsoja saimme naapureilta ja tutuilta kierrätettynä, sekä babyshower-lahjaksi, eli niiden tarpeellisuus vaikuttaa hyvinkin jaetulta ajatukselta. Meillä niitä ei ole juurikaan tarvittu klassisiksi pukluliinoiksi, mutta niistä saa käteviä kevyitä kapaloita. Kapalointia opetetaan täällä kätilöiden ja neuvolan toimesta vauvanrauhoittelun perusaskeleena ja se näyttää toimivan hyvin. Poikamme N eleli ensimmäisen kuukauden lähes pelkästään vaippa-kapalo-käärössä, eli vaatteita aloimme hänelle pukea vasta ilmojen viilennyttyä huhtikuun lopulla. 

Trikoopeitot

Paksumpi versio musliinikankaista. Saimme lahjaksi useampiakin reilun neliömetrin kokoisia, joustavia trikoo- ja vohvelikankaita, joista ei oikein tiedä, onko ne tarkoitettu peitoiksi vai pyyhkeiksi; siksipä käytämme niitä kumpinakin tarpeen mukaan. Nämäkin käyvät loistavasti kapalointiin joko yksinään tai toisen päälle lämmikkeeksi. Pieneen tilaan kääriytyvät puuvillakankaat matkustavat helposti mukana myös vaunuissa tai vaippakassissa lisälämmikkeenä kun tarvitaan, vauvan makuualustana tai vaikka puklupyyhkeenä, jos muuta ei ole saatavilla. 

Bonds-potkupuvut

Aussifirma Bonds valmistaa rentoja ja helppoja, värikkäitä puuvillatrikoovaatteita, eritoten alusvaatteita, oloasuja ja vauvanvaatteita. Olen Wondersuit- eli Ihmepuku-potkupukuihin aivan ottautunut eivätkä muunlaiset vaatteet juuri kiinnosta: potkupuvuissa on nilkkaan saakka jatkuva kaksisuuntainen vetoketju, joten ne on tosi helppo pukea ja riisua sekä vaihtaa vaippa ottamatta koko pukua pois. Sen sijaan, että potkupukujen jalkateräosa olisi sukkamallia, niissä on käsi- ja jalka-aukoissa käännettävä resori jolla pukuun saa "lapaset" ja "sukat". Mielestäni tähän kiteytyykin aussielämä ja -ajattelu: aina tarvitaan mahdollisuus avojaloin olemiseen, jos sattuu olemaan vaikkapa hiekkarannalla! 
Bonds-pukujen kirjavat printit ovat mieleeni.


Pullosteriloija

En alkuun ollut lainkaan kiinnostunut hankkimaan mitään pullorekvisiittaa, pullonlämmitintä tms. keittiötasoa tukkimaan. Pääsääntöisesti rintaruokittu lapsi ei niitä paljolti käytäkään, mutta silti pulloakin välillä tarvitaan. Mikroon menevä muovikupuastia, jonka sisällä pullot höyrytetään steriileiksi, on kätevyydessään aivan mainio - ja saatiin lainaan kaverilta, joten rahaakaan ei tähän tarvekaluun palanut. 

TURHAT TOP 4

Pesulaput

Ausseilla on ihme fiksaatio pesulappuihin, eli pieniin froteekankaisiin neliöihin, joilla vauvaa pestään. Synnytysvalmennuksessa tuleville vanhemmille pidettiin kylveytysopastus kätilöjen johdolla. Kuulemma vauva tarvitsisi ainakin viisi erilaista pesulappua per kylpy: yksi yleisesti vartalolle, yksi pyllyä varten, yksi kasvoille, ja yksi kummallekin silmälle. Erillisiä pesulappuja silmille perusteltiin sillä, että muulle vartalolle tarkoitetut pesulaput voivat tuoda tulehduksen silmään ja jos toisessa silmässä sattuu olemaan tulehdus, ei se siirry toiseen silmään samalla lapulla hieromalla. No teoriassa järkevää, käytännössä ihme puljausta eri kangastilkuilla. Käsin peseminen ei jostain syystä ole täkäläisille luontevaa. Meillä pestään käsillä ja yhdellä lapulla, kyllähän nyt fiksu vanhempi älyää ettei pyllypyyhkeellä hierota kasvoja...

Muovilelut

Näin nuoressa iässä N ei ole ollenkaan kiinnostunut leluista, muovisista tai muistakaan. Häntä kiinnostavat kasvot ja puhe, peilit, värikkäät kuvakirjat sekä satunnaiset huomiot kotonamme, kuten nenäliinaboksi, ruukkubambu, seinillä olevat taulut ja parvekkeelle lasiovien läpi tuijottelu. Meillä ei paljoa leluja olekaan, koska olin kuullut muilta ja itsekin päätellyt, että lelut vauvalle voivat olla hieman turhia kiinnostuksenpuutteen vuoksi. Ne muutamat esineet, joita olen yrittänyt kilkuttaa ja vilkuttaa N:n nenän edessä eivät ole herättäneet mitään mielenkiintoa. Eri asia varmaan sitten, kun vauva kasvaa ja esimerkiksi Duplo-legot tai palapelit voidaan kaivaa esille.

Leikkimatto 

Mitään erillistä leikkimattoa ei meillä ole, sillä taittelin huopaa ison tyynyliinan sisään, jonka päällä N kellii lattialla. Anoppi ompeli tyynyliinan kivasta lastenkankaasta. Lisäksi olisi tarkoitukseen lahjaksi saatu tilkkupeitto, mutta koska vauveli ei tässä vaiheessa vielä paljoa kieri, pienehkö alusta riittää. Tämä on tietenkin debatoinnin aihe, onko lattia-aikaan tarkoitettu pehmyke leikkimatto vai ei, vaikka sitä ei sillä nimellä olisi ostettu/saatu. Mutta erillistä tällaista ei siis ole ollut tarpeen hommata. Siinä vaiheessa, kun N ryömii, jokin matto lattialla tuskin häntä pidättelee tai houkuttelee muutenkaan. 

Hoitopöytä

Meillä on 60-neliöinen kolmio eli aussilaisittain hyvin pieni koti perheellisille. Vaikka tänne toistaiseksi mahdumme ihan riittävän hyvin, mitään ylimääräisiä huonekaluja ei tee mieli hankkia. Siksi hoitopöytäkin jäi hommaamatta. Vauvanvaatteet ovat makuuhuoneessa lipastossa ja hoitopöydän virkaa toimittaa pesukoneen päällitaso, onhan se kätevästi kylppärissä roskiksen ja vesipisteen vieressä. Tasolle hommattiin Ikeasta pehmuke eli puhallettava laidallinen vaipanvaihtoalusta ja voila, se on siinä. Tosin ajatukseni pepunpesusta juoksevan veden alla, suomityyliin, jouduimme unohtamaan, koska pesuallas ei tarkoitukseen sovellu. Käytämme wet wipeseja eli kosteuspyyhkeitä kuten normiaussit. Niitä siis halusin välttää turhana roskana, mutta on niissä käteväkin puolensa. Ja käyttämämme bambukuituiset myös maatuvat nopeasti. 

17.5.2019

Ulkomailla asuminen itsekästä?

Onko ulkomaille muuttaminen itsekästä? Kodin, perheen, suvun, kavereiden, työpaikan, tuttujen ympyröiden ja selkeänä polkuna avautuvan tulevaisuuden jättäminen taakse omien mielitekojen tai seikkailunhalun vuoksi? Tämä kysymys tuli mieleen, kun luin Heinin ajatuksiaherättävän postauksen aiheesta, onko lasten kanssa muutto ulkomaille itsekästä.

Henkilökohtaisesti minua ei ole (ainakaan päin naamaa) syytelty itsekkyydestä, ei mielestäni edes silloin, kun vuonna 2011 julistin lähteväni maailmalle epämääräisen pysyvämmin kuin kahtena aiempana vaihto-opiskelijakeikkana. Koska muutostani on jo niin kauan aikaa, eivät muuton motiivit tai muuttoon suhtautuminen ole olleet enää aikoihin tapetilla puheenaiheina. Toisaalta, omassa mielessä nämä kysymykset pyörivät nyt, kun perheellistyimme, eli kyseessä ei ole enää kaksi aikuista elämässä omaa elämäänsä oman mielensä mukaan. Elämmekö itsekkäästi, jos "pidättelemme" lapsenlasta poissa isovanhempiensa ja muun suvun huomasta ja toisinpäin?

Ihan alkuun tulee mieleen, että mitä  ylipäätään on itsekkyys. Ainakin sitä, että tekee päätöksiä ja toimii oman mielensä mukaan, ottamatta muita lainkaan huomioon. Muttamutta. Missä menee itsekkyyden ja terveen itsenäisyyden raja? Tässä mielestäni on kysymys, jota jokainen meistä ratkoo koko elämänsä uudelleen ja uudelleen, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Itse olen hyvin nuoresta asti ollut sikäli itsenäinen, että minua eivät suuremmin liikuta muiden mielipiteet tai toiveet siitä, miten minun tulisi elää. Toki niitä kuuntelen ja otan huomioonkin tarvittaessa, mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kukin ratkoo omat päätöksensä itse ja en voi enkä halua ulkoistaa omaa elämääni naapurin mummon kissalle arvanheitoksi - minähän niiden päätöksieni kanssa elän, ei se kissan arpa. Siksi minkäänlainen lokerointi tai syyllistäminen ei ole ainakaan tähän saakka syvemmin purrut minuun, eli ajatus, että tulisi elää "kuten muutkin" tai tehdä tiettyjä päätöksiä siksi "koska kuuluu".

Mutta onko itsekästä, että minun päätökseni vaikuttavat suoraan niin moneen muuhun ihmiseen? Poikamme tulee kasvamaan kaukana suvustaan ja vaikka tarkoitus onkin vierailla Suomessa vuosittain ja toivottavasti saada suomivieraita meillekinpäin, ei se ole sama asia kuin samassa kaupungissa saati samassa pihapiirissä elo, kuten ennenmuinoin suvut asuivat. Tässä kohti tosin täytyy olla realisti. Nykymaailmassa harva asuu huutoetäisyydellä suvustaan. Jos mekin jotenkin Suomeen eksyisimme, todennäköisin asemapaikka töiden vuoksi olisi pääkaupunkiseutu. Sieltä käsin on toki helpompi vierailla korpi-Suomessa kuin Australiasta saakka, mutta tuskin joka viikonloppu tai edes kuukausi silloinkaan.

Minua kiehtoo kovasti, miten muut ratkovat tätä itsekkyys/itsenäisyys-dilemmaa, ja näkemiäni ratkaisuja ovat olleet:

  • Muutto takaisin alkuperäiseen kotimaahan väliaikaisesti, esimerkiksi välivuodeksi, tai johonkin projektitehtäviin. 
  • Muutto takaisin alkuperäiseen kotimaahan pysyvästi, mutta pysyvyys muuttuu pian väliaikaisuudeksi, kun käänteinen kulttuurishokki ja monet muut syyt saavatkin perheen taas lähtemään maailmalle. 
  • Muutto jonnekin kolmanteen maahan, joka on lähempänä sukua kuin senhetkinen asuinmaa. Tämä on meidänkin kohdallamme vaihtoehto, jos muuttoa jonain vuonna aletaan puuhaamaan. 
  • Elämän jatkaminen kuten ennenkin, mutta (lähes) jokainen loma vietetään Suomessa.
  • Elämän jatkaminen kuten ennenkin, ja Suomessa käydään silloin jos sattuu olemaan ekstrarahaa tai -aikaa, ehkä kerran puolessa vuosikymmenessä. 
Kääntöpuoli, jota itsekkyys/itsenäisyyskeskusteluissa ei aina puida, on se onko sukulaisten puolelta itsekästä odottaa kaikkien lähisuvun jäsenten pysyvän lähituntumassa aina. Modernissa maailmassa työelämä sanelee paljonkin, minne kukakin voi ja haluaa asettua asumaan. Aina työmahdollisuudet eivät kohtaa siellä, missä perheenjäseniä sattuu asumaan. Toisaalta läheskään kaikkia ei suoraan sanoen inspaa asua samalla peräkylällä tai pikkukaupungissa, jonne sattui syntymään - ja miksi pitäisi? Elämä on elämistä varten ja eläminen minulle tarkoittaa uusia asioita, oppimista, kokemuksia, elämänkatsomuksen ja mielipiteiden monipuolisuutta ja avartamista, ja noista kaikkia helpoiten kerryttää matkustelemalla tai muuttamalla. 

Itsekästä vai itsenäistä siis? Riippuu täysin tilanteesta ja näkökulmasta. Minun itsenäinen valintani on toiselle itsekästä, ja toisaalta minun toiveeni jotakuta toista kohtaan voi olla itsekästä minun osaltani, kun toinen vain haluaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eli puolensa ja puolensa tässäkin asiassa. Voep olla tahi voep olla olematta, kuten Savossa sanotaan!

Kuva: The Leader-lehti

5.5.2019

Vaunurallia kahvikoneita karkuun

Vauvan kanssa liikkuessa kaupungin kokee aivan eri tavalla kuin aiemmin. Jokainen kynnys ja portaikko on vaunuille jos ei este, niin hidaste. Joka kadunkulmassa perään tuntuu lähtevän vähintään yksi meluava prätkä, viritetty auto, pakoputkirikkoinen rekka sekä juuri kävelyvauhtia kulkeva, lehtipuhaltimen lailla huutava kadunputsausauto. Eihelvper - eikun jotain vauvaystävällisempää manailua.

Perth ei kai keskimäärin ole sen meluisampi kuin mikään muukaan iso kaupunki, ja oma lähitienoomme on hyvinkin rauhallinen. Valitsimme aikoinaan asuinalueen sen mukaan, että täällä on paljon lehteviä kävelykatuja, palvelut kävelyetäisyydellä, joenranta puistoineen vieressä sekä mielestämme kaunista arkkitehtuuria. Nyt asuinalueen valinta tilittyy bonuksina arkeen joka päivä, kun mittailen katuja vaunuja puskien. Muttamutta. Melua tahi muita esteitä kuitenkin piisaa näillä hiljaisillakin nurkilla, ja keskustaan lähtiessä enemmän. Esimerkkejä:

Kahvikoneet kahviloissa

Olen vuosien mittaan marmattanut samasta aiheesta useamminkin, nimittäin akustiikkasuunnittelun vajavaisuudesta Perthin kahviloissa, ravintoloissa ja baareissa. Täällä ei ilmeisesti ole kuultukaan akustiikkalevyistä tai pehmeistä tekstiileistä, sillä industrial- eli teollisuushenkinen sisustaminen on ollut jo vuosia in, kovine betoni- ja metallipintoineen. Kahvikupilliset tehdään täällä tilaus kerrallaan ja pavut jauhetaan kahvilassa. Kahvikone kuulostaa jotakuinkin suihkuhävittäjältä, tai betonimyllyltä täynnä soraa. Istu siinä sitten juuri nukahtanut vauva vaunuissa, kun kahvikone räjäyttää ilmolle Lordinkin hittejä kovemmat hevimetallit.

Lähijunavarikko

Asumme aivan lähijunapysäkin tuntumassa, koska inhoan ajan "tuhlaamista" työmatkoihin ja halusin maksimoida mahdollisuudet päästä töihin minimiajassa. Meiltä on keskustaan vain kaksi pysäkkiä. Lisäksi olemme free transit zonella eli meiltä keskustaan ja sen toiselle laidalle saa matkakortin haltijana matkustaa ilmaiseksi - ehdoton suosikkini julkisliikenneoivalluksista ja -sovelluksista missään päin maailmaa. Eli tähän saakka pelkkää voittajafiilistä. Mutta, lähijunavarikko talomme takana tietää sitä, että iltaisin ja öisin parkkeeraavien junien jarrut kirskuvat juurikin ikkunamme alla. Vaikka miten yritämme tottua, on yhä pakko sulkea ikkunat kun parkkeerausaika alkaa - - - ja jatkuu useamman tunnin. Krääk. Tai siis kriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik.

Kauppojen ja ravintoloiden taustamusiikki

Tämä on lähinnä trendikkäiden nuorille suunnattujen paikkojen ongelma, mutta miksi helvpeevelissä musiikin pitää olla kovemmalla kuin Ibizan tulisimmissa diskoissa? Joskus joudun kääntymään jo ovelta pois tajutessani, että täällä ei shoppaile erkkitiinakaan. Onko nuoremmalla polvella kenties kuulo alentunut jo varhaisella iällä, vai mistä moinen vimma luukuttaa hittejä neula kaakossa?

Olin itse ennenmuinoin levykaupassa töissä (silloin kun niitä vielä oli), emmekä edes siellä huudattaneet tuotteitamme samaan malliin. Jotkut kahvilat mielestäni yrittävät peittää juurikin sitä kahvikoneen melua taustamusiikilla, mutta tulos on aikamoinen kakofonia. Joskus olen pyytänyt musiikin vääntämistä pienemmälle; satunnaisesti pyyntöä totellaan, joskus on vastaan tullut tyly "ei taideta olla sun paikkasi sitten" tyyppinen hälläväliä-vastaus. Mitäpä siinä meikäasiakas muuta kuin kääntyy kannoillaan. Mummo mikä mummo, alkoi ikä kolmosella tahi kolme kertaa kolmosella.

Portaat, liukuportaat ja hissit

Vaikka aikoinaan rakennusalaa opiskellessani kävin esteettömyyssuunnittelukoulutuksen, olen nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa joudun omakohtaisesti etsimään ne reitit, joilla ei ole portaita. Heti ensimmäinen rasti on oman kerrostalomme ulko-ovella, jossa on portaat, ei ramppia, tosin invahissi löytyy. Mutta sen käyttöön tarvittaisiin jokin erikoislupa ja -avain, jota en ole saanut aikaiseksi hommata isännöintitoimistolta. Miten talossa vierailevien on tarkoitus päästä sisään, jos hissi toimii vain ennakkosopimuksella? Nitkutan vaunut porras kerrallaan ylös ja alas aina lenkille lähtiessäni. Perthin keskustassa on runsaasti liukuportaita sisä- ja ulkotiloissa, mutta toimintakunnossa ne eivät ole läheskään aina. Löytyypä liukuportailta jopa oma Twitter-tilinsä, @PerthEscalators, omistettu huonon tuurin vaivaamille, lähes aina käyttökiellossa oleville Perthin moniaille liukuportaille.

Alla asuinaluettamme.





Tavoitteena siis saada pidettyä tämä herra tyytyväisenä unten mailla vaunulenkeillä.

28.4.2019

Perthin plussat ja miinukset

Nyt kun vauveli on alkanut nukkua hieman ennustettavammassa rytmissä (vai liekö ennustettavuus pelkkää sattumaa ja muuttuu taas huomenna...) on hieman aikaa bloggauksellekin. 

Leikittelemme aina silloin tällöin ajatuksella, että jatkamme matkaa Perthistä jonnekin, siis muuttaisimme majapaikkaa, kaupunkia, ehkä maatakin. Minne tarkalleen? Päivästä riippuen kohteena voi olla Kanada, Uusi-Seelanti, jokin Euroopan maa (suosikkini on Norja, vaikka sen ilmasto hieman jarruttelee), tai muu kaupunki Australiassa. Joskus puhuttelee Melbourne, joskus Brisbane, joskus peräti pieni kalastajakylä keskellä-ei-mitään. Toistaiseksi emme ole tarttuneet tuumasta toimeen, sillä viihdymme Perthissä(kin) hyvin. Suomi ei pitkäaikaisena asuinmaana kiinnosta, mutta jokin lyhyehkö pätkä, 3-6kk, entisillä kotikonnuilla jossain vaiheessa saattaisi inspiroida.

Mutta asiaan. Miksi pysyä Perthissä, tai miksi lähteä hilppasemaan täältä?

MIINUKSET

Autokaupunki

Perthin kaupunkirakenne on hyvin hajanainen ja perustuu 1950-60-lukujen taitteen modernistiselle autokaupunki-ideaalille. Tuohon aikaan ajatus, että kiiltävillä autoilla kiidetään pitkin valtateitä, oli suunnitteljoita kovasti kiehtova, ja siksi Perthinkin paras joenrantamaisema "kruunattiin" monikaista- ja moottoriteillä. Kaupunki jatkuu n 40 km keskustasta sekä pohjoiseen että etelään (eli yht 80km) Intian Valtameren rantaa kaistaleena mukaillen. Jopa puoli miljoonaa Perthin kahdesta miljoonasta asukkaasta elää julkisliikenteen ulottumattomissa ja lähiöissä kiertelevät bussit ovat myöhästelystään ja hitaudestaan tunnettuja.

Itse muutimme lähiöstä keskustan laidalle jo vuosia sitten, koska bussittelu joka aamu ja ilta otti niin paljon hermoon allekirjoittanutta. Nyt pääsen töihin vaikka kävellen - tosin yleensä käytän tehokasta ja nopeaa lähijunaa - ja E pyöräilee työmatkat. Ihanteenamme olisi elää ilman omaa henkilöautoa, mutta Perthissä moinen Keski-Euroopan meno on silkkaa haihattelua.

Murrot

Varastokoppiimme on yritetty murtautua kolmesti ja murrossa onnistuttu kerran. Postiluukku on rikottu auki kahdesti. Joku pentele pölli Suomesta lahjaksi lähetetyn suomenkielisen vauvakirjan, jättäen vain tyhjän, vettyneen postituskuoren jälkeensä! Arvatkaa montako ärräpäätä pääsi, kun kovasti odotetun vauvakirjan kohtalo selvisi. Postilaatikot eivät täällä ole kerrostaloissa asuntojen ovissa, vaan kadunvarressa lokerikkona. Varastokopista menetimme kaksi E:n maastopyörää, omani jätettiin tylysti (kuitenkin onnekkaasti minulle) koppiin ilmeisen arvottomana.

Perthissä on kohtalainen huumeongelma ja se näkyy juurikin murtovarkauksina. Kerrostaloasujina olemme välttyneet asuntomurroilta, mutta useampi rivarissa tai omakotitalossa asuva tuttu on joutunut sellaisen kohteeksi. Hyvien ystäviemme kotiin murtauduttiin, kun ystävät olivat itse kotona yläkerrassa nukkumassa: tiili takapihan lasiovesta sisään ja varkaat itse perässä. Ystävät järkevästi linnoittautuivat makuuhuoneeseensa ja soittivat heti poliisit, sen sijaan, että olisivat yrittäneet hätistää varkaat tiehensä. Saaliiksi lähti lompakot ja käteistä, mutta onneksi henkilövahinkoja ei tullut - niistäkin ikävä kyllä saa joskus lehdistä lukea, kun huumehuuruiset varkaat puukottavat väliinpuuttuvaa isäntäväkeä tai naapureita.

Boom and bust eli nousukiidosta mahalaskuun

Perthin työpaikat ja taloustilanne ovat tiukasti sidoksissa kaivosalaan, joka on osavaltion pääasiallinen tulonlähde ja talouden veturi. Kaivosala kattaa myös öljyn ja kaasun pumppauksen. Yhteen alaan keskittyvä talouskasvu ei ole erityisen kestävä strategia missään, ja tällä hetkellä Perthissä onkin jonkinsortin taantuma ellei peräti täysimittainen lama kaivosalan sakkauksesta johtuen.

Keskustan liiketiloista lähes viidennes on tyhjillään ja jotkit ostoskadunpätkät tuntuvat peräti aavekaupungin lavasteilta. Töitä ei ole entiseen malliin tarjolla ja avoimiin paikkoihin on tukuttain hakijoita. E:n työpaikalle rekrytään juuri, ja E on seulonut ylikoulutetuista ja ylipätevistä hakijoista koostuvaa joukkoa ällistellen sitä, miten tohtorinpapereilla tai vuosikymmenen kokemuksella joudutaan hakemaan alku-uran paikkoja. Lamataipumus huolestuttaa tietenkin asuntovelallista tuoretta perhettä kuten meitä. Työ- ja uramahdollisuudet ovatkin suurin syy, miksi satunnaisesti vilkuilemme karttapalloa uusien ideoiden ja avausten perässä.

PLUSSAT

Ilmasto ja luonto

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Perthin ilmasto on aivan ihanteellinen ainakin meille. Ilmasto on maantieteellisesti puhuen välimerellinen tai samankaltainen kuin Kaliforniassa: kosteat, viileät talvet ja kuumat, kuivat kesät. Kevät ja syksy eli maalis-toukokuu ja syys-marraskuu ovat ideaalit vuodenajat sään kannalta - tavallisesti aurinkoista, mukavan lämmintä ja öisin sopivan viileää.

En alkuun ollut Perthin kuivankarun luonnon ystävä: täällä ei ole koskaan samalla lailla vihreää kuin Suomen kesässä. Valtalaji eukalyptuksen lehdet ovat nahkeapintaisia, oliivinvihreitä, kuivahkoja suikeroita, ja muukin luonnonvarainen kasvusto on enimmäkseen kuivaa käkkärää, piikkipuskaa ja karahkaa. Nyt luontoon totuttuani kuitenkin tykkään maisemista, etenkin aavoista, valkohiekkaisista merenrannoista, joita Perthissä riittää ja joissa saa olla hyvinkin rauhassa. Rannoilla on tilaa kaikille, toisin kuin turistien enemmän suosimissa kohteissa.

Letkeys

Perthiä kutsutaan suureksi maalaiskyläksi ja kahden miljoonan asukkaan metropoliksi tämä onkin hämmästyttävän kiireetön ja jotenkin hiljaisen oloinen. Ruuhka-ajat toki täälläkin on, mutta ruuhkat ovat maltillisia vaikkapa Sydneyyn tai Melbourneen verrattuna. Keskustassa on joskus jopa liiankin vähän ihmisiä makuuni, koska itse tykkään suurkaupungin sykkeestä. Arkisin sykettä on sen verran, ettei Perthin sydänkäyrä aivan littaannu, mutta viikonlopuiksi keskusta hiljenee, kun kaikki suuntaavat koteihinsa lähiöihin, tai niille aavoille rannoille tahi puskaan telttailemaan, retkeilemään ja latautumaan.

Perheystävällisyys

Jos autoilun pakollisuutta ei oteta huomioon, Perth on vallan mainio paikka lapsiperheille ja lapsille. Lapset (ja yleensä myös koirat) ovat tervetulleita käytännössä kaikkialle, myös iltamenoihin, konsertteihin, pubeihin, jne. Rannoilla riittää hiekkalinnatarpeita ja uimamaisterien temmellyskenttää, ja puistoja on joka kaupunginosassa ulkoiluun. Kaupunkirakenne sinänsä ei ehkä äkkiseltään vakuuta lapsiystävällisenä, koska esimerkiksi turvallisia pyöräteitä saa hakemalla hakea. Kuitenkin ihmisten asenne ja positiivisuus lapsia ja lapsiperheitä kohtaan on se, jossa perheystävällisyys eniten näkyy. Esimerkiksi itse viimeisillään raskaana taapertaessani sain lähes päivittäin kyselyjä tai onnitteluja ventovierailta, mm eräs laitapuolen kulkija huusi iloiset onnittelut puistonpenkiltä ja toinen (naispuolinen) tsemppasi toisena päivänä "jaksaa jaksaa mama, hyvin sä vedät!"

Miksi siis haikailla Perthistä pois? No, mitään todellista syytä ei olekaan, paitsi seikkailunhalu ja kokemusten nälkä. Jos on tänne asti päässyt Suomesta ja Ranskasta, päässee varmaan muuallekin - minne muualle vai lainkaanko muualle, jää tulevaisuuden näytettäväksi.

Perth turistikuvissa ja ihan todellisuudessakin. Mustat joutsenet ovat kaupungin tunnuslintu.
Miksi muuttaa pois alueelta, jossa talomme takana on perin ystävällisen henkilökunnan pitämä kahvila-viskitislaamo, jokaiselle jotain? Niin, nähtäväksi jää.

2.4.2019

Kuka on N? Blogin uusin kasvo

Päiväkirjamerkintänä: millainen on kaksiviikkoinen poikamme N? Äkkiseltään vastauksen luulisi olevan, että no, vauva. Onko vauvoissa eroja? En itse ole mikään vauva-asiantuntija ja ensimmäistä kertaa pitelin vastasyntynyttä oman lapseni rinnalleni saatuani. Mutta kiinnostavasti jo kaksiviikkoisella on omia metkuja - liekö vielä luonteepiirteitä tai pysyviä temperamentin ilmauksia, vai sattumanvaraisia reaktiota, jää nähtäväksi. Nämä piirteet huvittavat meitä N:n vanhempia.

Ranskalainen herrasmies

N on toisaalta kovasti maidon perään kuten kuka tahansa pikkuvauva, toisaalta hän ei ahmi sitä vaan pikemminkin maistelee ja nautiskelee kuin paraskin ranskalainen viiniasiantuntija. Pikku kasvoilta voi lähes lukea mietteet "hmm, tässä on hieman kukkainen jälkimaku, aavistus homejuustoa pohjalla, kirkas lähdevetinen koostumus yleisesti". Tämä maistelevuus ei ole kauhean kätevä piirre minua kohtaan, sillä aiemmin mainitsemani rintatulehdukset johtuvat paljolti siitä, että rinta ei tyhjene kunnolla. Minne se tyhjenee, kun asiakas keskittyy pikkusievään naukkailuun ja pöytään nukahteluun..? Sen sijaan, että ahmisi kuin "syö mitä jaksat" buffetissa, kuten hintatietoinen "ostin kun halvalla sain" normisuomalainen.

Suomalainen mäkihyppääjä

N:n suomalaiset juuret näkyvät hänen lempi-imu-asennossaan, mallia mäkikotka. N:n koko kroppa on pontevasti pitkänä ja suorana, käsivarret kehoa vasten painettuina, suu kohti maalia. Jos jalkapohjien alle saa esimerkiksi sohvan tai äidin reiden, siitä on hyvä tarmokkaasti ponnistaa jalkalihasten koko voimalla kohti luvattua maljaa, sitä maistelumaitoa.

Hainpoikanen

N:n nimi liittyy  mereen, koska isänsä on suuri mertenystävä ja jo yli vuosikymmenen sekä laite- että vapaasukellusta harrastanut. N yltää maineensa veroiseen ilmaisuun metsästämällä maidonlähdettä pää sivulta toiselle raivokkaasti heiluen kuin hainpoikanen saaliin perässä.

Urhea taistelija

N:n pahimmat vastustajat ovat vauvojen painajainen kaikkialla: hikka, sekä omat kädet. Hikanperhana uhkaa kesken syönnin etenkin kun hän on ottautunut hainpoikanen-touhotusmoodiin. Hikka harhauttaa N:n ajatuksistaan eikä raukka pysty keskittymään enää ruokailuun, vaikka toisaalta imeminen ja nielaiseminen näyttäisivät auttavan hikan taltutuksessa. Noidankehä on valmis - vauva turhautuu kahta enemmän, kun ei saa imettyä, toisaalta maidon rauhoittava vaikutus voisi viedä hikankin pois. Toinen vaaniva peijooni ovat omat pikku kätöset, jotka ilmaantuvat aivan tyhjästä maidonlähteen ja omien kasvojen eteen huitomaan ja maalia blokkaamaan, eikä niitä meinaa saada pois tieltä edes äidin tai isän avustuksella. Ei ole helppoa olla vastasyntynyt!

Kuva: meilläkotona.fi

1.4.2019

Haikaran tuoma eli synnytys Australiassa

Esikoisemme, poika N syntyi reilut kaksi viikkoa sitten ja nyt totuttelemme elämään kolmihenkisenä perheenä. Alku on ollut hankalaa siksi, että olen kerännyt koko sarjan vastoinkäymisiä oman terveyteni suhteen. N sen sijaan voi mainiosti ja porskuttaa kuin onnellinen vastasyntynyt ainakin. Isä-E puolestaan palasi tänään töihin (mielestäni varsin niukan standardi-)kaksiviikkoisen isyysvapaan jälkeen. Eli tänään olemme ensimmäistä päivää kaksin pärjäilemässä N:n kanssa.

Itse synnytystapahtumista sen verran, että poikamme tuli maailmaan kiireellä, kaksi viikkoa etuajassa. Synnytyksen ensioireista ponnistusvaiheeseen meni vain nelisen tuntia eli erittäin vähän ensisynnyttäjälle, ja tästä yllättävyydestä johtuen en ehtinyt saada minkäänlaista kipulääkitystä pyynnöistäni huolimatta. En ollut ollenkaan varautunut naturelliin synnytykseen ja olikin raakaa tajuta, että ennakkoon sovittua/luvattua epiduraalia ei tule. Ilokaasuputelista oli kaasut loppu ja imuuttelin sitä turhaan reilut puoli tuntia, kunnes tajuttiin, että eihän siellä edes ole ainetta. Seuraava pullo, jonka sain eteeni synnytyssalissa, sai lähinnä pyörryksiin. Siksi päädyin sisäänhengittämisen sijaan puhaltamaan kaasusuuttimeen, koska se auttoi edes jotenkuten keskittymään - taisin kehittää vahingossa omanlaiseni hypnobirthing- eli hypnoosisynnytys-metodin.

Poikarassumme jäi kylkiasennosta johtuen jumiin lantioluuni alle ja hänet jouduttiin vetämään ulos pihdeillä. Suoraan sanoen edes helvetin portit eivät kuvaa sitä tunnetta, kun lapsi runnotaan ulos nippanappa paikallispuudutuksen avulla. Viime metreillä annettu suonensisäinen kipulääkitys ja verenhukan estoon tarkoitettu lääkitys meni sekin poskelleen, sillä se täysin poikkeuksellisesti vuosi suonen sijasta käsivarteni kudokseen aiheuttaen massiivisen turvotuksen, eikä vaikuttanut kuten piti. Tästä kauhutarinasta huolimatta siinä vaiheessa, kun uunituore vauva nostettiin rinnalle, en enää välittänyt kivusta. Kaipa hormonit ja adrenaliini olivat elimistössä jo niin piikissä, että vauvaa lukuunottamatta kaikki muu huoneessa, myös oma keho ja sen kokema kidutus, hämärtyivät.

Julkissektorilla synnyttäjät pyritään kotiuttamaan hyvin nopeasti, jopa neljä tuntia synnytyksen jälkeen, jos kyseessä on kokenut äiti ja kaikki sujuu ongelmitta. Kaikki muut pyritään lähettämään kotiin 1-2 vuorokauden sisällä synnytyksestä. Me olimme vauvan kanssa sairaalassa kaksi yötä, koska minulle tehtiin verenhukan vuoksi verensiirto. Jossain vaiheessa laskin, että minulla oli yhdeksän reikää käsivarsien suonissa, kun niihin oli tökitty kanyyleja, jotka irtoilivat, tai eivät menneet kunnolla paikalleen, sekä otettu verikokeita. Lääkärit ehdottivat kolmatta yötä, mutta halusin itse kotiin lepäämään kunnolla. Minulla oli yksityishuone, mutta huoneessa ramppaa joku vartin välein - hoitajia, lääkäreitä, kätilöitä, siivoojia, ruuantuojia, remppamiehiä, fyssareita, jopa sairaalan omien tuotteiden kaupustelijoita (valokuvaus, muistoesineitä). Lopulta E asettui ovelle passiin ja päästi sisään vain sellaiset, joilla oli jotain relevanttia asiaa, kuten tsekata minun tai vauvan hyvinvointi.

Nyt parin viikon jälkeen minulla on sairaalajaksosta hiukan sumuiset mielikuvat väsymyksen, shokin ja verenhukan vuoksi, enkä tarkkaan muista, mitä kukakin ammattilainen puuhasi noin niinkuin tähän raportointia varten. Päällimmäisiksi tuntemuksiksi jäivät, että vaikka henkilökunta pääsääntöisesti vaikutti ammattitaitoiselta, ystävälliseltä ja tehokkaalta, oli heillä myös jatkuva kiire ja kaikilta sateli toisiaan kumoavia neuvoja. Oma synnytykseni lähti dominoefektinä menemään pieleen siksi, että vallitseva oletus oli, että ensisynnyttäjällä kestää ainakin tuplasti pidempään. Pyyntöjäni kivunlievitykseen ei otettu vakavasti riittävän ajoissa ja kun sitten tajuttiin, että on tosi kyseessä, oli liian myöhäistä.

Ärsyttävin piirre sairaalassa (jos kauhusynnytystarinaa ei oteta lukuun) olivat hoitajien ristiriitaiset käytännöt. Esim yksi hoitaja avusti meitä mukisematta antamaan tilkkasen korviketta N:lle, kun selvisi, että verenhukan vuoksi maidontuloni on viivästynyt. Seuraava parivaljakko työvuorossa, kätilö ja erityisen rasittava nuori besserwisser-kätilöopiskelija, suunnilleen repivät pullon käsistäni ja läksyttivät pullon käytöstä, koska vauvan pitää heti oppia imemään rintaa, ei pulloa, olipa äiti puolikuollut tai ei. Kolmas, oma kätilöni kätilöohjelmasta, puolestaan rohkaisi, että vauvat oppivat kyllä jopa viikkojenkin pulloruokinnan jälkeen rintaruokintaan, etenkin ammattimaisen lactation consultantin eli imetysspesialistin avulla. Olen tähän mennessä tavannut yhden spesialistin, ja tällä viikolla tapaan toisen, sillä ensimmäisen neuvot ja tulkinta tilanteestani eivät mielestäni olleet oikeat.

Ennen sairaalasta lähtöä kävimme imetysopastustunnilla E:n kanssa ja tapasin oman kätilöni, jonka juttusilla olen käynyt kerran kuussa raskauden puolivälistä asti. Oma kätilöni ei loppujen lopuksi edes osallistunut synnytykseen, sillä se sattui hänen vapaapäivänään. Lisäksi tapasin liudan lääkäreitä ja hoitajia, jotka tarkistivat kuntoni monta kertaa; sekä fysioterapeutin, joka puhui vatsalihasten ja lantionpohjan kuntoutuksesta. Fyssari antoi päällä pidettäväksi tiukan elastisen vyötäröputkilon, joka auttaa lihaksia ja kohtua palautumaan - ja onkin auttanut merkittävästi. Muita tarvittuja terveyspalveluja olivat ikävä kyllä after hours- eli kotikäyntilääkäri (tulee ilmaiseksi kotiin toimistoajan ulkopuolella ja tuo ensihätälääkkeet), kun sairastuin rintatulehdukseen kahdesti kahden viikon aikana; sekä rintatulehdukseen tarkoitettua ultraäänihoitoa antava fyssari. Näistä kaikki sairaalan palvelut olivat ilmaisia eli verovaroin/paikallisen Kelan kustantamia, ultraäänihoito ja imetyskonsultti yksityisiä.

Suhtautuminen isiin synnytyksen yhteydessä näyttää vaihtelevan. Meidän sairaalassamme - Perthin suurin ja tunnetuin julkinen synnytys- ja opetussairaala - isä ei saanut jäädä sairaalahuoneeseen yöksi, kuulemma turvallisuuskäytäntösyistä. Sairaala kun painii myös kotiväkivaltaongelman kanssa eli osa partnereista on kaikkea muuta kuin turvallista seuraa. Toisaalta hoitajat ja kätilöt rohkaisivat isän osallistumista ja E toimi niin aktiivisesti kuin pystyi synnytyssalissa ja jälkikäteen. Toisaalta osalla hoitohenkilökuntaa asenteet ovat jumahtaneet jonnekin 50-luvulle siinä, että äiti hoitaa vauvan, isä enintään hieman jelppii. Tämä oli erityisen läpinäkyvää, kun saimme child health nursen eli neuvolantädin kotiimme ensivisiitille. Hän käy muutaman kuukauden välein kunnes lapsi on vuoden ikäinen. Jo harmaantunut topakka rouva puhui jatkuvasti "äidin keittiöstä" ja "äidin pyykkivuoresta" ja miten isäkin niin "reippaasti auttelee". Olisi tehnyt mieli kivahtaa, että meillä keittiö ja pyykit ovat yhteisiä, ja E oli sitäpaitsi hoitanut lähes kaikki yösyötöt ensimmäisellä viikolla, koska itse olin käytännössä petipotilas ja zombi verenhukan ja rintatulehduksen vuoksi.

Blogin otsikko on taas sikäli harhaanjohtavan laaja, että a) synnytykset lähtökohtaisesti ovat kaikki erilaisia ja b) Australiassa voi synnyttää monella eri sektorilla, mm julkisessa sairaalassa julkisena potilaana, julkisessa sairaalassa yksityispotilaana, yksityissairaalassa, tai kätilöohjelmassa eli kotona tai kodinomaisessa keskuksessa. Itse olin kätilöohjelmassa, mutta synnytyksen oli alusta saakka tarkoitus tapahtua paikallisessa julkisessa opetussairaalassa. Lähes samaan aikaan yksityissairaalassa synnyttäneen ystäväni kokemus oli aivan erilainen ja positiivinen levon ja toipumisen, palvelujen, huolenpidon, opastuksen, tuen ym osalta, eli ehkäpä se aiemmin kritisoimani yksityinen äitiyskomponentti terveysvakuutuksessa on sittenkin hintansa väärti. Itse ensi töikseni toinnuttuani kilpailutin vakuutuksemme, jotta uudessa nyt on tuo  yksityispotilasmahdollisuus ja suunniteltu keisarinleikkaus yhtenä vaihtoehtona tarjolla, just in case. 

Nyt elämämme alkaa asettua uusiin uomiinsa ja itsellänikin on sen verran virtaa (Berocan ja kahvin voimalla), että sain vielä muistaessani tämän bloggauksen tuutattua ulos ennenkuin vauva taas herää.

Lie sanomattakin selvää, että elämämme on täysin mullistunut. Perheellistyminen ei ollut meille itsestäänselvä asia; itse pohdin sitä noin vuosikymmenen - haluanko lapsia vai en - sillä askel tuntui niin suurelta ja kaiken muuttavalta.

Jos olisin tiennyt, että meille tulee juuri N, en olisi epäröinyt.
Ensimmäinen (ja tähän saakka ainoa) ulkoilu reilun viikon iässä.


14.3.2019

Maailmankeittiö vs suomiruuat, osa 1: Australia

Innostuin kirjoittajakollega Sannan kanssa keräämään tarinoita ja kommentteja aiheesta ulkosuomalainen ruokakulttuuri maailmalla. Nettiryhmissä tekemämme kyselyn perusteella aihe herätti kiinnostusta, ja muutama bloggaaja/tarinankertoja ympäri maailman onkin jo ilmoittautunut projektiin mukaan. Ajatuksenamme on esitellä ulkosuomalaisten suhdetta ruokaan, eritoten suomalaiseen ruokaan, maailmalle muuton jälkeen ja uuden maan kontekstissa.

Miten tutut suomiruuat tuunautuvat, kun kaikkia tuttuja aineksia ei enää saakaan? Mitä ruokia on ikävä, mille jätetään mielellään ei-niin-haikeat hyvästit? Mistä uusista ruuista tulee vuosien mittaan tärkeitä oman kodin perinteitä; entä mitä suomalaisia perinne- tai kausiherkkuja halutaan ylläpitää ja valmistaa vaikka väkisin, kuten joulun juureslaatikoita Australian +45:n asteen helteissä? Miten uuden maan keittiö vaikuttaa omiin ruokailutottumuksiin?

Ensimmäisenä esittelyvuoron saa Suomalaiset Australiassa-someryhmä, jossa keskustellaan tasaisin välein suomalaisista ja australialaisista ruuista, sekä ruokien valmistuksesta. Maaliskuussa 2019 ryhmässä pohdittiin, mikä olisi erityisen australialainen ruoka lapsen kotitaloustunnilla valmistettavaksi.

Jälkiruuan osalta äänivyöryn sai pavlova: ”pavlova on suht yksinkertainen. Marenki ja sit päälle vaan hedelmiä ja kermaa :)”
Pavlova. Kuva taste.com.au
Muita vahvoja jälkkärisuosikkeja olivat lamingtonit eli suklaassa ja kookosrouheessa kieritetyt sokerikakkupalat, sekä fairy bread eli voidellut, nonparellikuorrutetut paahtoleipäpalaset. Myös bread puddingia eli leipävanukasta ehdotettiin – vaalea leipä liotetaan mössöksi muna-sokeri-maidossa ja/tai siirapissa ja paistetaan uunissa kuivattujen hedelmäpalojen höystämänä.

Yllä fairy bread (keksimuotilla leikattu), alla lamingtonit. Kuvat taste.com.au



Pääruuan pohdinta aiheutti enemmän hajontaa. Suosituin ehdotus oli “kengurua tai lihapiirakkaa” – tosin erittäin harva aussi syö kengurua säännöllisesti. Vaikka liha on vähärasvaista, terveellistä ja luomua, se on ehkäpä sitkeytensä vuoksi käytetyintä lähinnä turisteille suunnattuna kuriositeettina - - - sekä lemmikkienruokana.

Muina ehdotuksina kertyivät:
“Lammasta perunoilla ja höyrytetyillä kasviksilla”
“Vegemitea paahtoleivän päällä”
“Joku grillattava juttu - katkaravut?”
“Sausage rolls” eli makkararullat
“Ei varmaan lampaiseen, kenguruun tai rapuihin ole (koululla) varaa. Meat pie (lihapiirakka) ja pavlova just hyvät!”
“Juustohampurilainen punajuurella”.

Näin aussi nauttii burgerin, grillatun punajuuren kera. Alla: makkararullat eli lihatäyte lehtitaikinan sisällä, sekä sausage sizzle eli grillinakki paahtoleipään (joskus hodarisämpylään) kääräistynä. Alimpana aussilihapiirakka, paksua jauhelihakastiketta leivottuna lehtitaikinakuoreen.




Ruokien tarjollepanon osalta kommentoitiin, että lihapiirakkaan tai makkararulliin ei tarvita sen kummempia lisukkeita, pelkkä ketsuppi suoraan ruuan päälle tai lautasen kulmalle riittää.
Hajaääniä saivat myös aussi-hodari eli grillinakki taitetun paahtoleivän sisällä – joskus höysteenä on myös grillattua sipulia tai coleslaw´ta eli kaaliraastesalaattia -, roast eli pitkään kypsytetty naudanpaisti, sekä kinkku-juusto-tomaatti-kolmioleivät, aussilounaiden klassikko. Myös niitä kommentteja näkyi, ettei mikään aussiruoka ole varsinaisesti australialaista, sillä kaikki ruokakulttuurin osat on lainattu muualta: ensin Brittein saarilta, sittemmin eritoten Aasiasta ammentaen.

Suomiruokien osalta toistuva puheenaihe Suomalaiset Australiassa-ryhmässä on tuttujen ainesten korvaaminen täkäläisillä. Mikä on sopivin siirappimerkki joululaatikoihin, pipareihin tai saaristolaisleipään? Mistä saa olutmaltaita samaa saaristolaisleipää varten? Entäs ruisjauhoa? Vaikkapa kikherne- ja kookosjauhoa ovat kauppojen hyllyt pullollaan, mutta ehtaa, sataprosenttista ruista saa metsästää.

Aina ryhmästä löytyy joku tietäväinen, joka on bongannut oikean pussin jonkun pikkukujan terveystuotekaupasta. Parhaimmalla tuurilla oikeanlaista korvaavaa tuotetta saa perus-ruokamarketeista, Coles tai Woolworths. Kuitenkin esimerkiksi leipomiseen sopivaksi rouhittua kardemummaa tai raesokeria tuovat monet suomiaussit Suomen-lomiltaan mukanaan, koska niitä ei perusmarketeista löydy. Kardemummaa voi toki itse rouhia siemenkodista, ja raesokeria nuijia sokeripaloista, jos tiukka paikka iskee.

Ikuisuusaihe australiansuomalaisten keskuudessa on ollut, millä korvata maitorahka leivonnassa ja välipalana. Piimän ja rahkan kaltaisia tuotteita ei ole juurikaan ollut tarjolla, joten kukin kotikokki on testaillut erilaisia sekoituksia bulgarianjugurttia, kermaviiliä, raejuustoa, mascarpone-juustoa ja mitä kukin uskaltautuu resepteihinsä sisällyttämään. Nyt kuitenkin jo muutaman vuoden täkäläisten kauppojen hyllyiltä on löytynyt ehtaa maitorahkaa nimellä islanninjugurtti eli skyr. Halleluja! Kiitos Islanti!

Suomalaisille tärkeiden maito- tai maidonkaltaisten tuotteiden valikoima ylipäätään on rajusti kasvanut näiden 8 vuoden aikana, jotka olen maassa asunut. Nykyään maidottomia kookos-, ja mantelimaitotuotteita on useampaa merkkiä, kun tänne muuttaessani melkeinpä ainoa maidoton tuote oli kolme eri makua sisältävä soijajugurttisarja. Suomesta poiketen kaura- ja soijamaito eivät ole ne tavallisimmat maidottoman jugurtin lähteet, vaan juurikin kookos ja mantelimaito. Manteleita kasvatetaan täällä kotimaisesti. Kookoksiakin on Australian pohjoisrannikko väärällään, silti kookokset tuodaan pääasiassa Malesiasta ja Thaimaasta eli “lähi”maista. Kaurainnovaatiot eivät ole vielä tietään löytäneet tänne saakka, vaikka kauramaitoa aivan yleisesti käytetäänkin maidottomana vaihtoehtona kahvissa.
Tässä aussituote, joka ei kauan jääkaapissamme happane, vaan katoaa heti parempiin suihin: kookosmaito-mango-mousse. Hupaisasti suomalaissilmiin nimetty.