18.5.2017

Suomalainen suorapuheisuus - etu vai riesa?

Suomalaiset Australiassa-facebook-ryhmässä syntyi vilkasta keskustelua aiheesta: ovatko aussit huonompia työkavereita keskimäärin kuin suomalaiset? Uskoisin, että yleensä tällaisiin ketjuihin vastaavat ne, joilla on erityisen huonoja, tai hyviä, kokemuksia, ja ne keskitien kulkijat/kokijat eivät tule esiin. Tämä ketju kääntyi äkkiä siihen suuntaan, että suomalaiset kokivat aussit juoruileviksi, epäluotettaviksi ja jopa selkäänpuukottajiksi, kun taas suomalaiset (ja skandinaavit yleisesti) koettiin rehellisiksi, suorapuheisiksi ja luotettaviksi.

Itse ajattelen, että joka kansaan mahtuu laidasta laitaan käytöstä, eli en menisi kumpaakaan ääripäätä allekirjoittamaan. Erittäin epätieteelliseen otantaani perustuva muutaman henkilön jututus sai ajattelemaan, että ehkä Aussilassa näkyy Suomea enemmän luokkajako, eli paremmin koulutetut käyttäytyvät paremmin työpaikalla ja matalamman palkkatason työtehtävät ovat yhtä sotatannerta? Mene ja tiedä.

Mutta: keskustelu herätti pohtimaan, onko suorapuheisuus automaattisesti positiivista, ja tulisiko kaikkien oppia suorapuheisimmiksi, kuten me suomalaiset? Kiertely ja aiheiden välttely yleensä on ihmissuhteissa hankalaa, selän takana puhumisesta puhumattakaan (pun unintended). Mutta, onko se aina hyvä juttu, että lataa asiat kuten ne ovat?

Oma kokemukseni ausseista liippaa jotenkuten keskustelijoiden tuntemuksia, eli tosiaan vaikeista asioista ei puhuta välttämättä suoraan. Usealle kaverille on käynyt niin, että aussiperheenjäsenten kanssa on tullut jokin väärinymmärrys tai kärhämä – yleensä kulttuurieroista johtuen ja niinpäin, että aussit ovat tulkinneet jonkin suomitavan tai piirteen negatiivisesti – ja siitä on syntynyt vuosien poterosota tai jopa välien rikkoutuminen.

Toisaalta itselläni on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia ja täkäläiset kaverini ovat aina ystävällisiä, kohteliaita, avuliaita, rentoja ja valmiita hauskanpitoon, oli se sitten nauramista kahvin äärellä, jonkin uuden jutun kuten escape roomin kokeileminen, tai perjantain social drinks eli työnjälkeiset lasilliset. Vaikeista asioista ei täällä mielestäni jutella seurueessa, vaan pelkästään kahden kesken, jos silloinkaan. Esim. täkäläinen paras ystäväni on vain muutamalla sanalla maininnut vaikean lapsuutensa. Vaikka olemme tunteneet jo kuusi vuotta, ei hän koe sopivaksi puida tai terapoida hankalia tunteita kanssani, toisin kuin useimmat suomikaverini.

Luotettavuudesta sen verran, että todentotta Aussilassa luvataan asioita, jotka eivät tapahdu, ainakaan siinä aikataulussa tai toteutustavalla kuin oli puhe. Esimerkkejä kertyi uuden asunnon oston tiimoilta, kun tiettyjen elementtien asentaminen venyi eikä lupauksista huolimatta tapahtunut ilman jatkuvaa puhelinpommitustani. Ja, harva se viikko toinen jalisjoukkueeni kärvistelee pelaajien puutteessa, kun joku ei tulekaan peliin vaikka lupaa. Mitään ilmoituksia tai anteeksipyytelyjä ei tule, enintään jokin laimea "on kiirettä" tekosyy. Tähän on vain pakko tottua sikäli, että itse pitää asioista kiinni: esim. hätistelen ihmisiä tekemään, mitä lupaavat, tuntematta huonoa omatuntoa siitä, että vaikutan häiriköltä. Itse lupasivat.

Aussit kokevat suoraanpuhumisen helposti aggressiiviseksi, väittivät facebook-keskustelijat, ja voi siinä olla perää. Toisaalta, kun asiaa miettii, eikös se hieman sitä ole? Jos lataa esimerkiksi negatiivista palautetta töissä suorasukaisesti ja yhtään pehmentelemättä hampurilaisperiaatteella (yhtä kriittistä pointtia kohden kaksi positiivista), niin kyllähän siinä helposti vastaanottajalle tulee hyökkäyksenalainen olo. Olin itse ennen suoraanpuhuja #1, koska ajattelin,  että se on rehellistä ja minulla on oikeus olla, kuka olen. Sittemmin olen muuttanut käsitystäni hieman.

Ihmisten kesken asiointi on aina osittain fakta-, osittain tunnepitoista. Jollekulle pieni virhe töissä voi olla ohimenevä haitta, toiselle se on maailmanloppu – riippuu täysin katsantokannasta ja siitä, millaisia seuraksia kokee asialla olevan. Joku kokee vaikkapa tietyt äänensävyt ja ilmeet loukkaavina, toinen ei edes tajua aiheuttaneensa kränää. Toisin sanoen: miten minä asian näen, ei välttämättä ole lainkaan niin kuin miten toinen osapuoli sen näkee, ja kumpikin meistä voi olla yhtä aikaa oikeassa ja väärässä.

Ikävä kyllä mielestäni moni suomalainen suoraanpuhuja on joko tarkoituksella tai huomaamattaan piikittelevä tai besserwisseröivä. Vaikka itse kokisi, että jokin asia on fakta – vaikkapa se, että muutto ulkomaille on hyvän suomiuran typerä ja holtiton katkaisu – ei se tee asiasta faktaa toisinajattelevalle osapuolelle. Suoraanpuhumista käytetään myös peitenimenä loukkaamiselle, olipa se tahallista tai tahatonta. Sen sijaan, että pyydettäisiin anteeksi tölväisyä, asennoidutaan: ”mähän vain sanoin niinkuin asia on.” Toistan: harva asia on mustavalkoinen ja harvoin vain suoraanpuhujan perspektiivi oikea.

Oma suosikki-inhokkini suomalaisten suoruusajattelussa on, että omat negatiiviset tunteet saa heijastaa kaikkialle, kaikkialla. Milloin se purkautuu murjotuksena ja tiuskintana työpaikalla, milloin vihaoksennuksena somessa. Ei näin. Mielestäni on kypsän aikuisen merkki, että osaa hallita tunteitaan. Ei se ole peittelyä eikä valehtelua, että miettii, mitä kenenkin edes kuuluu ottaa vastaan. Miksi työkaverin pitäisi sietää sinun k-otsassa-päiväsi? Jos huono päivä johtuu työkaverista, puhu suoraan tai pääse asiasta yli passiivis-aggressiivisuden sijaan. Mielestäni Australiassa on ollut ehdottoman positiivista, että omissa työympyröissäni (olenko superonnekas?) ihmiset käyttäytyvät kohteliaasti tai edes neutraalisti – en näe sitä pinnallisena tai teennäisenä, vaan professionaalina.

Suoraanpuhumista kyllä myös arvostetaan, kun se tapahtuu oikeassa kontekstissa ja aussilaisittain kohteliaisuudella höystettynä. Sain usein hyvää palautetta entiseltä pomoltani siitä, että sanon kuten asiat ovat, ja otan myös palautteen vastaan väittämättä vastaan tai selittelemättä; "take it in the chin", eli pamauksena leukaan ja homma selvä katkeroitumatta,  kuten hän ilmaisi.

Itse käytän nykyään suoraanpuhumista taktisena keinona kommunikoinnin osana. Sen sijaan, että pamautan suoraan kaiken – tai siis niin, kuin itse tulkitsen ja näen – käytän ”napakkaa”, suorasukaista tyyliä vain kun sitä todella tarvitsee. Esimerkiksi, kun pitää pitää puoliaan jossain hankalassa tilanteessa, olipa kyseessä ”verotoimistosta” soittavan huijarin puhelun* torppaus tai sen selvittäminen, miksi töissä kävi joku töppäys.

En kannata sokerikuorrutusta, välttelyä tai kiertelyä, mutta olen myös ottanut omakseni viisaan lauseen, jonka jostain joskus bongasin: ”ihmiset unohtavat mitä sanot tai teet, mutta he eivät unohda, mitä sait heidät tuntemaan.”

Toisaalta, tähänkin pätee huomio, että kukin on loppupeleissä vastuussa omista tunteistaan: jos joku saa sinut jurppiintumaan, on vain itsesi vallassa päästä irti siitä tunteesta, t: Anun elämänviisausmeemilöt. You´re welcome.

Kommunikointi se on vaikea laji. Aina menee päällekkäin ja ristikkäin ajatukset.
*täällä on yleinen huijaus, että joku soittaa väittäen olevansa verotoimistosta perimässä verovelkaa, ja se pitäisi joko maksaa jonnekin epämääräiselle tilille tai lahjakortteina. Lahjakorttejahan verotoimisto on aina huolinut verosaatavina! :D

8.5.2017

Miksi aussit grillaavat?

Huhhuh, tuli hankittua typerin itseaiheutettu "sairaus". Kävimme lauantaina syömässä korealaisessa grilliravintolassa ja eihän tällainen 75%:sti kasvissyöjä yhtäkkiä kestäkään mättölautasellisia lihaa. Jaoimme neljän hengen kesken reilun kilon lihaa, osa raakana syötävää (sashimi-nautaa) ja siitä seurasi sellainen närästysten temmellyskenttä, etten pystynyt menemään töihin tänään kahden nukkumattoman yön päälle. Rennietä ja vissyä halaillen.

Korealainen ruoka voi olla myös kasvis- tai riisipainotteista, mutta intouduimme kokeilemaan itse grillattavaa lihavalikoimaa: taisi jäädä viimeiseksi kerraksi kyllä minulle! Lihassa itsessään tuskin oli vikaa, koska kukaan muu seurueesta ei potenut muita oireita kuin salaatinhimoa jälkikäteen.

Tuli ravintolassa mieleen erään suomitutun kommentti, jonka mielestä Australiassa ei ole mainittavaa ruokakulttuuria, koska aussien "omin" ruoka on joko briteiltä lainattua, grilliruokaa tai kaikkien täällä asuvien kulttuurien ruokien ja keittiöiden tarjontaa ja sekamelskaa. Itse olen kuitenkin päinvastaista mieltä. Australian ruokakulttuuri muodostuu juuri siitä, että saman kadun varrella on sulassa sovussa vaikkapa vietnamilainen, kiinalainen, japanilainen, korealainen ja indonesialainen ravintola, ja vastapäätä näitä saattaa olla ranskalainen kahvila macaroineineen, argentiinalainen grilli ja korealais-meksikolainen taco- ja nuudelikoju. Jos ei tästä löydy jokaiselle jotain, ja myös jokaiselle ravintolalle ja keittiölle uusia ideoita, niin ei sitten mistään.

Grillaus on perinne, joka on täällä varmaan jenkkilääkin näkyvämpää ja innokkaampaa. Vaalipäivinä täällä ei ole äänestyspaikoilla kahvi- ja pullakojuja, vaan democracy sausage- eli demokratiamakkarakojuja. Rautakauppaketju Bunningsin kauppojen edustoilla on lähes joka viikonloppu koulujen tai urheiluseurojen makkaramyyjäiset. Yleensäkin moni varainkeruutapahtuma ja community event eli vaikkapa naapuruston juhla perustuu paikalla grillattujen hot dogien ja makkaroiden myyntiin. Synttärit, perhejuhlat ja häiden jatkot vietetään usein puistoissa tai takapihoilla grillaten, ja useimmissa puistoissa on julkiset grillit kaikkien käyttöön ilmaiseksi.

Makkaramyyjäisten tai -tarjoilun nimi on sausage sizzle.
Netistä löytämäni tiedon mukaan aussit ovat kovia grillaamaan, koska se on paikallinen traditio sekä aboriginaalien että valkoisten uudisasuttajien keskuudessa (ruuanvalmistus avotulella), se on mukava sosiaalinen tapa kokata, ulkona syöminen sopii maan ilmastoon kuin nenä päähän, ja esim. makkaramyyjäisistä on muotoutunut perinne, jota vähän kaikkialla odotetaan, kun varainkeruuta järjestetään.

Grillaillessamme tuli puheeksi, että onko täällä Australiassa nyt virallisesti talvi vai mikä vuodenaika. Toisin kuin Suomessa, jossa vuodenaika vaihtuu silloin, kun sää sen sallii tai muuttaa, Australiassa on ns. viralliset päivämäärät eri vuodenajoille - ainakin Bureau of Meteorologyn mukaan (Ilmatieteen Laitos) siististi vuosineljänneksiin jaettuna:

  • talvi 1 kesäkuuta - 31 elokuuta
  • kevät 1 syyskuuta - 30 marraskuuta
  • kesä 1 joulukuuta - 28 helmikuuta
  • syksy 1 maaliskuuta - 31 toukokuuta
Talvi alkaa torstaina ja päätty torstaina.

Käytännössä tietenkin täälläkin sää sanelee, tuntuuko miltä vuodenajalta, ja isossa maassa sijainti ja paikallisilmasto vaikuttaa vaihteluun myös. Jos lämpötiloilla ja säillä mittaa, Perthissä yleensä toimisi mielestäni paremmin jako (ei päivän tarkkuudella...):
  • talvi kesä-elokuu (3kk)
  • kevät syys-lokakuu (2kk)
  • kesä marras-maaliskuu (5kk)
  • syksy huhti-toukokuu (2kk)
Listasta voisi erottaa kesäkesän, hellekesän tai tappokuuman kesän vuodesta riippuen, eli tammi-helmikuun, jolloin lämpötila yleisesti on +35-40 astetta, pahimmillaan +42-44. Siinä grillautuu itsekin mukavasti, ja vastaavasti ymmärtää, miksi  ulkona iltaisin kokkailu kutsuu ausseja enemmän kuin keittiön suljetussa tilassa pakertaminen. 

Australian ilmastosta puhuminen on hieman harhaanjohtavaa, koska ison  maan sisällä tilanne vaihtelee paikan mukaan. Australia Euroopan päälle skaalattuna. Maata riittää Etelä-Ranskasta Lappiin ja Turkista Kuolan niemimaalle.
Suomalaiset joskus kommentoivat, että ottavat paljon mieluummin pakkassäät kuin liian (tukalan) kuuman, ja sekin on ymmärrettävää. Itselleni kuumuus ei ole tuottanut tuskaa ensimmäisten parin vuoden jälkeen, keho osaa sopeutua ja vähentää hikoilua. Itselleni Australian ilmastossa on ehdottomasti parasta aurinko ja valoisuus, koska lyhyimmänkin päivän aikaan juhannuksena päivänvaloa näkee n. 11 tuntia (aamukuudesta iltaviiteen). 

Päivän mitta ei ole kesäisin yhtä monituntinen kuin Suomen kesässä, vaan maksimissaan täällä Perthissä aurinko nousee viideltä ja laskee vähän ennen kahdeksaa jouluna. Kesäpäivien "lyhyys" onkin itselleni ainoa miinus, jonka Australian ilmasto/maantieteellinen sijainti tuottaa. Pitkien välimatkojen lisäksi, tietenkin. Kylläpä tulikin hieman ikävä Suomen yöttömään yöhön, kun tätä kirjoittaessani tsekkasin päivän pituutta Suomessa nyt. Onneksi on taas kesäreissu tiedossa heinäkuussa, kuten varmaan 75%:lle ulkosuomalaisista - me sinivalkoiset muuttolinnut. 

Närästyksen syypää, massiiviset vadilliset pork and beef bellyä, kuvasta puuttuvat raakana syötävät naudanlihasuikaleet. Kiitos mutta ei kiitos enää koskaan. Pitäydyn grillatuissa herkkusienissä ja muissa kasvisherkuissa.

29.4.2017

Ei tietoakaan tutuista juhlista

Vappuviikonloppu! Vastahan oli joulu. Aika rientää.

Täällä Perthissä ei juhlita vappua lainkaan, paitsi enintään suomalaiset keskenään. Kun itse Perthiin saavuin 2011, täällä oli paljonkin aktiivista yhteistä suomitekemistä ja minäkin sitä osaltani järjestin, mutta nykyään on jostain syystä hiljentynyt. Ilmeisesti kukin viettää aikaa enenevässä määrin omissa piireissään, ja entiset aktiivit ovat kiireisiä uusien asioiden ja vakiintuneiden kavereiden parissa, joten Suomi-sosialiseeraus ja uusien tuttavuuksien solmiminen esim. vappujuhlien merkeissä ei ole enää tai juuri tällä hetkellä pop (tai juuri minä en vain tiedä siitä). Tosin Suomi-kirkko ja myös Suomi-koulu Perthissä järjestävät kohtuuaktiivisesti tapahtumia, kuten joulu-, laskiais- ja juhannusruokailut.

Juhlien ja vapaapäivien kannalta vuoden alkupuolisko on lempiaikaani, koska valtaosa WA:n arkipyhistä tapahtuu ennen vuoden puoliväliä. Täällä vietetään seuraavia pyhä/vapaapäiviä, päiväykset tältä vuodelta:

  • Uusivuosi 1 tammikuuta
  • Australia-päivä 26 tammikuuta
  • Työn päivä 6 maaliskuuta (tämä kuulostaa vapulta, mutta ei ole, eli tätä ei juhlita mitenkään).
  • Pitkäperjantai 14 huhtikuuta
  • Pääsiäismaanantai 17 huhtikuuta
  • ANZAC-päivä 25 huhtikuuta (Australian ja Uuden Seelannin armeijaveteraanien muistopäivä)
  • WA:n päivä 5 kesäkuuta

loppuvuodelle jää juhlia vain seuraavat:

  • Kuningatar Elizabethin syntymäpäivä 25 syyskuuta
  • Joulupäivä 25 joulukuuta
  • Tapaninpäivä 26 joulukuuta.

Erittäin kätevänä tapana täällä on melko yleinen käytäntö työpaikoilla (ainakin julkissektorilla), että jos pyhä sattuu viikonlopulle, niin sitä vastaavan päivän saa viikolla vapaaksi. Eli jos joulupäivä ja tapaninpäivä ovat la ja su, ovat seuraavan viikon ma ja ti vapaat. Koskaan ei siis menetä vapaita siksi, että ne ovat eri vuosina eri kohdissa kalenteria! Entisessä työpaikassani oli myös "joulukannustin" eli ne työntekijät, jotka vaivautuivat töihin joulun ja uudenvuoden välipäivinä, saivat vastaavan määrän päiviä ekstralomaa muulloin pidettäväksi. Tämä ei tosin ole yleinen käytäntö.

Australian eri osavaltiot voivat melko itsenäisesti päättää juhlapäivistä, ja joissain osavaltioissa on enemmän tai erilaisia juhlapäiviä. Kuuluisa esimerkki ovat Melbourne Cup - laukkakisapäivä ja AFL-eli aussijalkapalloliigan loppuottelun aatto, jotka ovat vapaapäiviä Victorian osavaltiossa itärannikolla. Muita esimerkkejä ovat Adelaide Cup, laukkakisa sekin; sekä "8-tunnin-työpäivän-muistopäivä" Tasmaniassa.

Englannin (ja siten myös Australian) kuningattaren synttäri on mielenkiintoinen lakisääteinen pyhäpäivä, koska sitä juhlivat kaikki osavaltiot, mutta yksikään ei oikeana päivänä eli 21. huhtikuuta. Sen sijaan enemmistö osavaltioista juhlii sitä kesäkuun toisena maanantaina, paitsi WA ja Queensland, jotka viettävät synttärit syys-lokakuussa: Queenslandissa 1. lokakuuta ja WA:ssa päivä vaihtelee riippuen siitä, mitä osavaltion hallitus päättää kullekin vuodelle.

WA on muokannut juhlakombon, sillä täälläkin kesäkuun alussa on juhlapäivä, WA-päivä, mutta kuningattaren synttäri on siirretty syyskuulle, jotta saadaan pyhäpäivä sille viikolle, kun Royal Show eli Kuninkaallinen Maatalousnäyttely pidetään (näin olen kuullut, mutten pystynyt vahvistamaan väitettä). Royal Show on WA:n eräs rakastetuimpia perinteitä, ja se on käytännössä tivolin, eläinnäyttelyn ja toritapahtuman risteytys, jatkunut jo vuodesta 1831, ja vetää yhä massoittain ihmisiä. Aikuiset menevät sinne joko muistelemaan lapsuutta tai omien lasten kanssa, ja lapset puolestaan intoilevat sekä eläimistä, että jättimäisistä karkkikasseista, joita torikojuissa myydään.

Juhlalistasta varmaan huomaa, että sellaisia Suomesta tuttuja juhlia kuin loppiainen, vappu, helatorstai ja juhannus ei tunneta. Ylipäätään täällä on harvinaista, että vapaapäivinäkään olisivat kaikki paikat kiinni, ja ainoastaan joulupäivä, tapaninpäivä ja ANZAC-päivä ovat pääosin suljettujen kauppojen ja ovien päiviä. Pankit, postit ja virastot sen sijaan ovat yleisesti kiinni pyhäpäivinä. Monet ravintolat ja kahvilat ovat auki, mutta niissä on yleinen ns. public holiday surcharge eli he veloittavat 10% enemmän kuin muina päivinä kattaakseen työntekijöiden palkkakulut.

Listaamiani vapaapäiviä ei kutsuta täällä vapaapäiviksi tai pyhäpäiviksi (pyhä kun viittaisi uskonnolliseen juhlaan), vaan public holiday'ksi eli yleiseksi lomaksi.

Miten noita juhlia juhlitaan? Hyvin vaihtelevasti. Joulunvietto on mielestäni lähempänä suomalaista juhannusta tai uudenvuodenviettoa kuin joulua, tosin joulukoristeilla höystettynä; juhannusta ei ole, pääsiäisenä on samat tiput ja puput ja suklaat kuin Suomessakin, mutta ei virpomisia tai trulleja. ANZAC-päivä on mielestäni lähellä suomalaista itsenäisyyspäivää hartaudessaan, veteraanien muistelussa ja veteraanijärjestöjen paraateissa. Australia-päivä on yhtä vappukarkeloa aussiväreissä ja loput päivät ovat sellaisia kuin niistä haluaa tehdä - riehakkaita tai rauhallisia, luonnonläheisiä tai shoppailuintoisia kunkin preferensseistä riippuen.

Kun tänne muutin, alkuun oli todella vaikea tottua siihen, että vuodenkierto ei samalla lailla rytmity vuosijuhlilla kuin Suomessa. Olen aina ollut perinteistä ja historiasta pitävä ihminen, ja vuosijuhlilla on ollut iso merkitys lapsuudessani ja myös myöhemmin. Täällä samaan fiilikseen ei kuitenkaan pääse mitenkään, koska vuodenaika ja ympäristö on väärä useimmille juhlille. Vappu yksin vappupilliä tuuttaillen ei ole kovin kummoinen, ja hikijoulu uima-altaassa ei ole koskaan samalla lailla harras, tunnelmallinen ja taianomainen kuin kynttilöiden valaisema lumijoulu.

Siispä en edes yritä väkisin viettää samanlaisia juhlia täällä kuin Suomessa, vaan otan ne sellaisina kuin Australia ne antaa tai millaisiksi ne täällä muodostuvat. Parhaassa tapauksessa pääsen ainakin silloin tällöin nauttimaan suomiperinteistä aidossa ympäristössä eli Suomessa, ja otan nämä aussiversiot täydennyksiksi perinnekokoelmaan sen sijaan, että yrittäisin itkua nyhertäen tehdä lapsuuden juhlia uusiksi (kuten joskus aiemmin yritin). Oppia ikä kaikki.

Yritimme kuitenkin juhlistaa vappua käymällä brasilialaisissa rantabileissä - ihan päiväsaikaan  - mutta mokoma tapahtuma ei mainostuksesta huolimatta löytynyt Scarborough-biitsiltä, joka on tällä hetkellä ison remonttisuman alla. Kurvasimme sen sijaan netistä löytämääni leipomoon, joka myy pelkästään cinnamon roll´eja eli korvapuustimaisia pullia, joita ostimme kerralla kuusi, E:lle neljä ja minulle kaksi. Ei olisi jäänyt enää munkeille sijaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka E totesikin sokerikoomassa tulleensa huijatuksi - hän siis tahtoi pelkästään sinne rannalle, mutta minua kiinnosti lähtökohtaisesti enemmän tuo korvapuustileipomo.

Spirals Cinnamon - leipomossa elämä on yhtä pullaa.

16.4.2017

Pääsiäistapoja Perthistä

Tuli juttutoive, että kertoisin Australian pääsiäistavoista ja perinteistä. Postauksiini tulevien kommenttien pohjalta olen huomannut, että Australia on iso maa - ja asiat vaihtelevat paljonkin maan sisällä, joten uskallan puhua vain Perthin seudun perinteistä. Eli mitä täällä Länsi-Australiassa tehdään ja tapahtuu pääsiäisenä?

1. Pääsiäisriehat. Lähes joka kaupunki, kaupunginosa, kylä tai ostari järjestää erilaisia pääsiäistapahtumia koko perheelle: tavallisin on pääsiäismunanmetsästys eli suklaamunien etsintä esim. puiston kätköistä. Ostoskeskuksissa on tarjolla vähintään kasvomaalausta ja usein jonkinlaista pääsiäispuuhastelua, kuten askartelua, keiju- tai pupuasuisten ohjaajien kanssa.

Koska pääsiäinen on täällä syksyn, ei kevään juhla, se yhdistyy myös sadonkorjuujuhliin. Lähikunnissa on parhaillaan mm. omenafestivaali ja kurpitsafestivaali, joissa isoimman hedelmän kasvattanut voittaa palkinnon. Syksyisyys ei kuitenkaan koristelussa näy, eli samat tiput, munat ja puput täälläkin merkkaavat pääsiäistä halloweenmaisen syksynlehti-värikirjon sijasta.

2. Hot cross buns eli ristipullat. Aussien pääsiäisherkku samassa mielessä kuin mämmi suomalaisille. Kyseessä on rusinapullan ja pehmeän vehnäsämpylän välimuoto, jonka päälle on tehty sokerivedellä risti. Pulla kuuluu halkaista ja lämmittää - mikro, uuni tai grilli käyvät kaikki yhtä hyvin - ja puolikkaat voidellaan voilla tai vaikkapa suklaalevitteellä. Maultaan ihan okei, mutta en ymmärrä intoilua. Toisaalta, en ymmärrä myöskään mämmistä intoilua, vaikka sitä jonkun lusikallisen syönkin Suomessa oikeaan aikaan ollessani. Makunsa kullakin!

3. Telttailu ja leireily. Siinä missä suomalaiset suuntaavat lomamökilleen tai laskettelemaan pääsiäisenä, wessit (länsiaussit) suuntaavat leirintäalueille ja/tai vaeltamaan "in the bush" eli puskaan, luontoon. Yleensäkin telttailu on todella suosittu harrastus Perthin seudulla ja kaupunkilaiset rynnistävät innolla ympäröiville merenrannoille ja metsiköihin, kun on yhtään aikaa, eli vaikkapa pitkä viikonloppu edessä.

Leirintäalueilla kalastetaan, uidaan, grillataan, ollaan vaan luonnossa ja perheen kanssa, ja hengaillaan muiden telttailijoiden seurassa. Sosiaalisuudessaan leirintäalue-elämä on aivan toista kuin suomalaisten mökkeily, jossa ideana on olla yksin omassa rauhassa oman järven rannalla tai erämaan kätköissä.

4. Suklaamunakisat. Tavallinen viihdemuoto niin töissä kuin kahviloissakin. Tiskillä on iso lasikulho tai tölkki täynnä erikokoisia suklaamunia, ja pientä maksua vastaan (esim. $1) saa arvata, montako munaa pöntössä on. Oikein - tai lähimmäs - arvannut voittaa koko kulhollisen itselleen.

5. Kirkko. Tätä ei voi väittää miksikään yleisaussilaiseksi tavaksi, koska maassa on niin monia eri kansallisuuksia, etnisyyksiä ja uskontokuntia. Mutta, täkäläisistä kavereistani moni käy kirkossa pääsiäisenä ja jouluna, aika samalla kaavalla kuin ns. perusluterilaiset.

City of Perthin eli meidän kaupunginosan alueella suurimmat uskontokunnat ovat katolilaiset, anglikaanit ja buddhalaiset, joita seuraavat muslimit, hindut ja erilaiset kristinuskon muodot (presbyteerit, baptistit jne.). Luterilaisia ei erillisenä ryhmänä tilastosta edes löydy, mutta saattavat kuulua "muut kristityt" kategoriaan väestönlaskennassa. Suurin maailmankatsomusryhmä ovat kuitenkin uskontokuntiin kuulumattomat, joita on yli puolet porukasta.

Täällä ei tunneta virpomista, mikä käsittääkseni on suomalaisen lisäksi ortodoksivenäläinen sekä skandinaavinen tapa. Täällä ei juuri kasva pajunkissoja, ja jos kasvaa, ne yritetään hävittää pikavauhtia haitallisena vieraslajina, joka valtaa alaa kotoperäisiltä kasveilta. Rairuohoa olen nähnyt kasvatettavan vain Suomi-koulussa ja suomalaisten keskuudessa.

Hauskana anekdoottina, E ei käsittänyt ollenkaan Facebookissa jakamaani pääsiäistervehdystä, jossa pajunoksaan on photoshopattu oikeita kissoja pajunkissojen tilalle - nähtävästi pajunkissat eivät ole Ranskassa mikään pääsiäisjuttu eivätkä pajunkissat edes ole kissoja nimeltään.

Alla kuvia pääsiäisenvietosta: lähdimme mekin kunnon aussien tapaan "puskaan" eli luontoon, ja kävimme kurpitsafestivaaleilla Dwellingupin pikkukylässä tunnin ajomatkan päässä Perthistä.
 







Eukalyptuksen kukkakotia rantakivikossa. 











11.4.2017

Lääkärissä soten jälkeen

Australiaan muuttajalle saattaa tulla yllätyksenä, että täällä ei ole ollenkaan terveyskeskuksia eikä neuvoloita.* Kaikki lääkäriasemat ja lääkärit ovat yksityisiä, paitsi julkisissa sairaaloissa työskentelevät. Täällä ei varata aikaa omalääkärille asuinalueen mukaan, vaan itse valitaan mistä tahansa paikasta lääkäri, jolle haluaa. Australia siis elää "sotenjälkeistä" aikaa. Miten homma täällä toimii?

*[Edit: neuvolaa paikkana ei ole, mutta kätilö tai sairaanhoitaja tekee kotikäyntejä tai ottaa vastaan apteekin tiloissa ja takaa käytännössä saman palvelun - näin minua ohjeistettiin Suomalaiset Australiassa-ryhmässä.]

Lääkärin taksa on joko kokonaan Medicaren eli täkäläisen kelakorvauksen piirissä (jos ko. Lääkäri on ”bulk-billing” medicarelaskuttaja), mutta ei aina: potilas maksaa omasta pussista, ja medicare-korvaus annetaan joko alennuksena saman tien, tai se haetaan rahanpalautuksena Medicarelta jälkikäteen. Saman tien annettava alennus on nykyään mielestäni yleisin systeemi. Täällä Perthissä normihinta lääkärille on n. $80 ja siitä saa takaisin vajaat puolet, euroiksi muunnettuna maksettavaksi jää n. 30-35e eli jonkin verran enemmän kuin suomalaisessa terveyskeskuksessa – ja täällä ei ole mitään vuosirajaa käyntimäärissä, jonka jälkeen ei enää makseta.

Valinnaisuudessa on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta, lääkäreitä on runsaasti ja valinnanvaraa piisaa. Ajan saa useimmiten samalle päivälle, tietenkin riippuen, onko valmis joustamaan ja käymään jollakulla muulla kuin aina samalla lääkärillä tai samassa keskuksessa. Täällä myös toimii kotikäyntipalvelu, jossa lääkärin voi soittaa kotiin illalla tai viikonloppuna, mutten ole tätä koskaan testannut. Toisaalta, koska lääkäriys on enemmän pisnestä, on myös potilaana hieman enemmän varuillaan, että tarvitaankohan tuota tai tätä hoitoa.

Esimerkki. Sattui jalispelissä yhteentörmäys minun varpaani ja vastustajan pelikengän pohjan kanssa, ja pelkäsin kivuista johtuen, että isovarpaani murtui. Kävin lääkärissä. Lääkäri sanoi, ettei pysty päältäpäin arvioimaan, onko hiusmurtuma vai ei. Hän antoi lähetteen röntgeniin sanoen: päätä itse, miltä tuntuu, ja jos kuvissa näkyy murtuma, tule takaisin hoidettavaksi. Koska kuvaus maksaa ekstraa, hän jätti potilaan päätettäväksi, tarvitsenko sitä ja raaskinko maksaa. Lääkärin ”määräysvaltaan” tottuneelle tämä oli kummallista ja jopa hermostuttavaa. Päätin lopulta käydä kuvissa (maksoi muistaakseni $80 medicarekorvauksen jälkeen), eikä niissä näkynyt murtumaa. Kokonaishintaa varvasvaivalle tuli noin $120 / 85e, vaikkei mitään hoitoa loppupeleissä saanut/tarvittu.

Esimerkki 2. E kärsii tenniskyynärpään kuuloisesta vammasta, mutta hän ei halua mennä lääkäriin, koska on varma, että siellä vain määrätään turhia hoitoja tai turhia fysioterapiakäyntejä. Hän ei ollenkaan luota siihen, että lääkärillä olisi potilaan etu mielessään, kun potilasta voi laskuttaa niin paljon kuin lystää. Tämä ei tarkoita, että lääkärit oikeasti tekevät niin. Mutta se tarkoittaa, että potilaita voi jäädä hoitamatta luottamuspulan takia. Kun terveydestä tulee bisnestä, monen on vaikea uskoa, että lääkäri varmasti aina ajattelisi ensimmäisenä potilaan kokonaishyvinvointia eikä lainkaan omaa elinkeinoaan ja tilipussiaan.

Töistä poissaoloon tarvitaan täälläkin lääkärintodistus yleensä 1-2 päivän jälkeen. Sen saa lääkärin lisäksi apteekista, mikä on toisaalta fiksua, toisaalta outoa. Kun vain kiltisti pulittaa $30, saa farmaseutilta huolellisen lakiteknisesti muotoillun todistuksen, että ”minulle esitettyjen oireiden perusteella potilas vaikuttaa olevan työkyvytön.” Apteekissa on nopeampi ja halvempi piipahtaa kuin lääkärissä, mutta ei siellä kyllä mitenkään tutkita, tiskin yli vilkaistaan ja kun vaan maksaa, se on siinä.

Hammaslääkärit ovat asiakkaan kannalta hankalia mielestäni. Täällä hammaslääkäri ei yleisesti ota uutta potilasta, ellei potilas otata röntgenkuvia hampaista ennen hoitoon tuloa, vaikka kyseessä olisi pelkkä hammaskiven poisto. En periaatteesta halua säteilyttää naamaani, jos ei ole pakko, enkä myöskään maksaa ekstraa mielestäni turhasta toimenpiteestä. Jos lääkäriä vaihtaa esim. kerran vuodessa, tulisi röntgenkuvatkin ottaa kerran vuodessa, jos sattuvat menemään hukkaan.

Tuttu hammaslääkäriopiskelija kertoi, että tapa on hammaslääkärien vakuutusvastuun kattamiseksi. Jos potilaalla on jokin piilevä vaiva, jota hammaslääkäri tietämättään pahentaa tai ei löydä ajoissa, siitä voi tulla iso korvausvaatimus. Tajuan, tavallaan, mutta silti röntgen on mielestäni yliampuvaa. Olemme nyt E:n kanssa käyneet samalla hammaslääkärillä tarkastuksessa jo vuosien ajan, koska hän ei vaatinut kuvia. Pelkkä vuositarkastus ja hammaskiven poisto maksaa $120-140, jonka vakuutuksemme kattaa melkein kokonaan. Mikään isompi remontti maksaakin sitten helposti tuhansia. Vakuutuksemme kattaa viisaudenhampaan poistot, muttei muita, koska vakutuusmaksu pomppaisi jopa 50% kuussa, jos siihen haluaisi sisällyttää isompia hammashoitoja.

Tavallaan on hyvä juttu, että potilas voi kilpailuttaa ja on valinnanvaraa. Toisaalta mietityttää, että jos tulee jokin vakavampi vakavampi vamma tai sairaus, paljonko siinä jätettäisiin potilaan vastuulle, pitääkö sitä hoitaa ja miten kattavasti? Kuulemma julkissairaalahoito on täällä hyvää eikä ketään jätetä heitteille. Toisaalta, tiettyjä operaatioita ei kuulemma tehdä helposti tai niissä käytetään ns. vanhanaikaisia menetelmiä uusien kalliimpien sijasta, koska julkisilla ei ole varaa kalleimpiin metodeihin. En tiedä, onko tämä kaukanakaan Suomen mallista, toisaalta.

Sote-keskustelua seuranneena mietin, että miten paljon suomalaisille tuossa uudessa mallissa aletaan myydä ns. turhia hoitoja, tai jätetään potilaan varaan päättää, tarvitseeko tämä tai raaskiko kustantaa jotain toimenpidettä. Mielestäni ei ole hyvä juttu, että erityisasiantuntijuutta vaativasta, jopa elämän ja kuoleman asiasta tulee markkinavoimien alaista toimintaa. Potilas ei mitenkään ole tasaveroinen lääkärin kanssa päättämään, mitä hoitoa tarvitsee ja mitä ei. Vapaiden markkinoiden kannattajat unohtavat, että pitkän yliopistokoulutuksen saanut lääketieteen asiantuntija ja vaikkapa Googleen diagnoosissa luottava kokki eivät mitenkään kohtaa siinä, mitä kukakin tietää ja pystyy päättämään terveysasioista informoidusti.

Onko hyvä vai huono juttu, että potilas saa päättää hoidostaan? En vieläkään tiedä.

8.4.2017

Elämän merkkipaaluja - tuplasti aikuinen

Täytän tänä viikonloppuna 18v+18v ja siitä loihe miettimään, mitä tässä tuplasti aikuistuessa on saanut elää ja kokea ja aikaiseksi. Ainakin sen ällistyksen, että miten voi olla 18v siitä hetkestä, kun täysi-ikäistyin ja sain ajokortin. Häh haloo nyteinatsaa. 10v saattaisin juuri ja juuri uskoa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaksi vuotta alkaa tuntua yhdeltä vuodelta ja puoli vuosikymmentä max. kolmelta vuodelta, kun taaksepäin katsoo.

Sama toimii eteenpäinkin, mikä on toisaalta hyvä. Edellisessä tylsässä työssäni kärsimätön minäni oppi suorastaan zeniläisen asenteen mestariksi, että hiljaa hyvä tulee, isompien juttujen saavuttaminen kestää vuosia, eikun muurahaismaisella sitkeydellä puskien eteenpäin. Siten monen vuoden urakka - esim sen useinmainitun väikkärin teko - onkin loppujenlopuksi pieni osa elämää.

Jos 18-vuotiaalle itselleni pystyisi antamaan vinkkejä, niin päällimmäiset olisivat: 1) sillä ei ole mitään väliä, pääseekö "oman alan töihin" ja 2) älä anna kenenkään lannistaa, kun on unelmista kyse.

Tietenkin on hyvä olla realisti, mutta realismi ei aina ole sitä, että kouluun-töihin-auto-omistusasunto-perhe, ainakaan kaikilla samassa järjestyksessä tai pelkästään Suomen rajojen sisällä. "Oman alan työt" puolestaan ovat niitä töitä, mitä saa, mihin oppii ja mihin kasvaa. Näin tuli taidehistorioitsijastakin ensin energia-asiantuntija ja sittemmin ihmisoikeusvalistaja, ohessa kaupunkisuunnittelun ja hyvän elämän tutkija. Ei nykymaailma toimi niin, että kaikki menevät opinnoista lompsis vain töihin ja pysyvät tismalleen samalla ladulla eläkkeelle asti.

Yritin kaivella muutamia virstanpylväitä 18:lta akuisvuodelta bloggaajaesittelymielessä ja päiväkirjamerkintänä. Kiva lukea kiikkustuolissa, jos tämä bloggerin alusta vielä silloin on olemassa saati silloisilla laitteilla saavutettavissa! :D

18v. Sain ajokortin. Hankin sen itse tienaamillani rahoilla Postin iltatöistä. Näpyttelin illat pitkät lukiopäivien jälkeen postinumeroita tietokantaan. En tiedä, miten edes työn sain, koska työhaastattelun testissä näppäilin joka numeron väärin, koska seurasin väärää numeroriviä, ja pisteeksi iin päälle kaadoin kahvit työhaastattelijan housuille. Ilmeisesti silloin oli työvoimapula.

19v. Valmistuin lukiosta ja hain ja sain opiskelupaikan Turun AMK:sta. YO-kirjoitusten jälkeen halusin eroon teorianpänttäyksestä, joten alakseni valikoitui kädentaitoja vaativa rakennusrestaurointi. Ensimmäisenä opiskelusyksynä oli kiva päristellä moottorisahalla hirsimökkityömaalla, raikkaassa ulkoilmassa. Aika pian kuitenkin teoria alkoi taas vetää puoleensa ja koulun arkkitehtuuri- ja taidehistorian kurssit viitoittivat, minne aloin haikailla.

20v. Lähdin ERASMUS-vaihtoon Budapestiin ja näen vieläkin unia tuosta kiehtovasta kaupungista. Unkari oli länsimaistunut vain vuosikymmen aikaisemmin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja se oli hyvinkin eksoottinen paikka erilaisuudessaan suomalaiselle, joka ei ollut Skandinavian lisäksi matkustellut muualla. Arkkitehtuurimielessä en montaa kauniimpaa paikkaa tiedä kuin Budapest, koska lempiaikakauteni 1800-1900-lukujen taitteen tyyli on niin kokonaisvaltaisesti säilynyt.

21v. Hain ja pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa ja historiaa. Sittemmin haalin listalle myös muita kulttuuri- ja ihmistieteitä, kuten sosiologiaa ja journalistiikkaa. Jyväskylästä löytyi mahtava kaveripiiri, vireä ja kaunis kampus ja kaikin puolin ihmisen parasta aikaa. Jatkoin AMK-opintoja rinnalla ja suunnattomalla henkisellä tuskalla sain nekin paperit plakkariin myöhemmin. Seuraavat viisi vuotta kuluivat Jyväskylässä iloisissa merkeissä, koska rakastan opiskelua ja uuden oppimista, ja tietenkin mahtava kaveriporukka auttoi asiaa myös.

26v. Hain ja pääsin Kanadaan vaihto-opiskelijaksi. Yritin päästä Torontoon, Vancouveriin tai Montrealiin, mutta paikka aukesi pikkukaupungista Saskatchewanin osavaltiosta. Preerialla asuminen ei vastannut mielikuviani Kanadasta ollenkaan jylhien havumetsien ja Kalliovuorten maana. Kanada jäi mieleen maana, jota haluaisin nähdä lisää, mutta jommallakummalla rannikolla (lännessä Brittiläinen Kolumbia, idässä Ontario) tai siellä Kalliovuorilla. Biisonit, alkuperäiskansojen kivipiirrokset ja maisemat ylipäätään preerialla olivat kyllä nekin näkemisen arvoisia.

27v. Valmistuin yliopistosta ja pääsin töihin rakennushistoriakonsultiksi Kuopioon. Ne AMK:sta tuskalla hankitut paperit ja YO-koulutus päälle takasivat vuosiksi mukavasti töitä yhden hengen mentävässä asiantuntijakolossa kattaen koko Itä-Suomen. Työnäni oli ajaa ympäri pitäjiä tunnistamassa ja valokuvaamassa suojelustatuksen ansaitsevia vanhoja rakennuksia. Tästähän ei moni omistaja kuitenkaan tykännyt, koska rakennussuojelu monesti nähdään lähinnä kiusana, ei koko yhteiskunnan hyötynä. Kun isokokoinen mieshenkilö isokokoisen koiran kanssa kävi lähes kimppuun erään maalaistalon pihassa, tajusin, että paras tehdä jotain turvallisempaa.

30v. Kypsähdettyäni lopullisesti Suomen ilmastoon, jatkuvien YT-neuvottelujen yrityskulttuuriin, yleiseen negailumarinaan ja yleiseen omaan harmistukseeni siitä, ettei elämäni ole jotain enemmän (mitä, en silloin tiennyt), päätimme irtautua takavasemmalle Suomesta silloisen kumppanini kanssa. Myimme ja lahjoitimme pois kaiken omaisuutemme, irtisanouduin vakityöstä, hankimme Working Holiday-viisumit ja ostimme liput Australian Perthiin. Harvassa ovat ne vapaudenhuuman hetket, kun myy aterimia ja kattiloita kirpparilla ja saa niistä viisi euroa lisää matkakassaan. Suosittelen.

31v. Pitkä parisuhde tuli tiensä päähän, osittain Australian elämänmuutoksen tönäisemänä, mutta enimmäkseen yhteensopimattomuuteen kaatuen. Harvassa ovat ne yksinäisyyden hetket, kun olet muuttanut uuteen maahan puolen maapallon päähän perheestä ja kavereista, muttet halua kertoa heille, missä mennään ja miten vaikeaa on, ettei kukaan hätäile ja huolestu, kun eivät voi kuitenkaan auttakaan.

32v. Tapasin E:n, kun olimme molemmat hankalassa paikassa henkisesti. Asuimme kumpikin tahoillamme kimppakämpässä eivätkä asumiskuviot kämppisten kanssa sujuneet ongelmitta: milloin oli mistäkin erimielisyyttä, kahnausta ja stressiä, lopulta rahasta riitaa. E ei meinannut alkuun löytää töitä ja rahaa kului silti elämiseen jatkuvasti, tuttu kohtalo monelle vastatulleelle. Hänen piti valita joko paluu Tahitille töihin merentutkimuslaitokseen, tai jäädä Perthiin tyhjän päälle työttömäksi minun takiani. Valinta on historiaa ja vaikka se olisi voinut mennä pahasti päärynänmuotoiseksi kuten enkuksi sanotaan, jotenkin tuostakin tsemppasimme parempaa kohti.

33v. Tuntui ensimmäistä kertaa, että Perth on kotikaupunki. Olin löytänyt kavereita sekä paikallisista että perthinsuomalaisista, ja elämä alkoi asettua positiivisiin uomiin kaikin puolin. Löysimme kivan vuokrakämpän suosikkialueeltani Claisebrookista Perthin keskustasta pari kilometriä itään, ja täältä ostimmme myöhemmin myös oman asuntomme.

Siitä eteenpäin elämä on rullaillut mukavasti eteenpäin, vuoteen 35 voisi vielä mainita työpaikan vaihdon ja vuoteen 36 toivottavasti tulee mahtumaan jokin kiva käänne tutkijan ja/tai kirjailijan ominaisuudessa - uusin yritykseni on osallistua novellikilpailuihin. Vuosi 36 alkoi tupla-18v.-teeman mukaisesti kasinolla yökerholla bilettäen, jossa en ole siis koskaan vielä käynyt. Tänään tuntuu aika samalta kuin 18v.-synttäreiden jälkeisenä päivänä. Pizza maistuu, kuten myös päiväunet.
Useampaan otteeseen.

Eve - yökerho Perthin kasinolla. 

lloinen synttärisankari yössä.

Hauskaa oli, mutta ei jaksaisi joka viikonloppu tai edes joka vuosineljännes!

31.3.2017

Vastaa kyselyyn - mikä on mielipaikkasi?

Vielä puuttuu 14 vastausta 300:sta, jos et ole vielä vastannut niin vastaathan, kiitos! Teen väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon täältä Perthistä käsin aiheesta: millaisista ympäristöistä ihmiset pitävät? Täällä moninaisten lukijoiden keskuudessa voisi saada mielenkiintoisia tuloksia, jotka voin julkistaa blogissa niiden valmistuttua. Kyselyä saa jakaa niin paljon kuin irtoaa! Valitettavasti vain englanniksi, mutta kysymykset ovat lyhyitä ja toivottavasti selkeitä. Vastaukset saa kirjoittaa myös suomeksi. Kyselystä voi voittaa hyvää mieltä ja tiedon siitä, että on edistänyt tiedettä :)

Linkki kyselyyn https://www.surveymonkey.com/r/2ZX673P

Kiitos kaunis!



27.3.2017

Ulkosuomalainen ja suomenkieli

Parin kuukauden päästä tulee kuusi vuotta ja kuudesosa elämästäni täyteen perthiläisenä. Miten käy suomenkielen ulkosuomalaisen käsittelyssä?

Kirjoitan tätä blogia osittain siksi, että saan käyttää ja verrytellä kieltä. Tapaan suomalaisia Perthissä jotakuinkin kerran kuussa, joskus useamminkin, mutta en kuitenkaan viikoittain. Suomeksi jutustelu ei siis ole kadonnut minnekään. Lisäksi tietenkin juttelen suomeksi perheen kanssa ja viestittelen messengerissä Suomessa asuvien kavereiden kesken. Käytän suomea päivittäin somessa.

Kaikesta tästä huolimatta olen alkanut huomata pientä ontuvuutta suomenpuhumistilanteissa. Joskus oikea sana, sanajärjestys lauseessa tai sanonta ei vain tule oikein, kun mieli tuuttaa englanninkielistä versiota ensin. Ongelma on siis päinvastainen kuin asumisurani alkumetreillä Australiassa. Silloinhan usein tipahdin keskustelun rytmistä, kun en saanut äkkiä käännettyä suomalaista asiaani englanniksi asiaankuuluvaan muotoon. Perthinsuomalaisten kesken saatan heittää jonkun sanan tai sanonnan englanniksi suomen joukkoon, koska se ymmärretään eikä sitä pidetä ”hienosteluna”. Suomensuomalaisten kesken yritän tätä välttää viimeiseen asti, koska siitä helposti tulee tunne ”etkö muka enää äidinkieltäsi osaa, älä viitsi.”

Ajattelen pääasiassa englanniksi kaiken muun paitsi numerot. Ajattelen siis edelleen jonnekin soittaessani, että viisi kuusi nolla neljä, five six zero four sijasta. Siksipä oman numeron antaminen englanniksi saattaa edelleen tökkiä. Esim työnumerossani on sarja 220, jonka voi englanniksi sanoa double two zero. Sanoin sen double zero zero, mikä aiheutti hämminkiä ja hilpeyttä vastaanottajassa – jos kyseessä olisi triplanolla, se sanottaisiin triple zero eikä noin oudosti pätkien.

Toinen yhä onglemia tuottava asia on vokaalien a, e ja i tavaaminen. Kun minulle luetellaan vaikkapa sähköpostiosoite, jossa on kirjaimia ei, ai ja ii, en mitenkään saa vauhdista kiinni, että ne tarkoittavat a, i ja e. Ääntäminen ei vain tartu aivoon. Tämä on äärimmäisen noloa, kun joku yrittää puhelimessa tavata vaikkapa nimeä Aimee ja kirjoitan sen Eimey. Kuulin äskettäin, että tanskalainen kaverini, joka on asunut Perthissä kaksi vuosikymmentä, kamppailee saman dilemman kanssa, edelleen.

Eräs itseäni huvittava aivojeni temppu on, että kesken englanninkielisen mietiskelyn, syöveristä pulpahtaa yksittäinen suomenkielinen sana kuvaamaan, mitä näen, ihan kuin pikkulapsi kommentoimassa ympäristöä. Junassa joka aamu mieleeni pulpahtelee sanoja kuten räikeä, kaunis, oho, hieno, outo kuvaamaan kanssamatkustajien asuvalintoja. Olimme eilen katsomassa Perth Gloryn eli paikallisen jalisjoukkueen peliä puulaakitiimini kanssa ja mieleni halusi huutaa ”painetta kattilaan!” Onko tuo edes mikään oikea sporttisanonta suomeksi? Jotenkin myös ”verta kentälle” tuli mieleen (vaikka inhoan tappeluita ja aggressiivista pelaamista), kylläkin muodossa ”verta pakkiin”. Jestas. On tämä kun saa omia aivojaan lapsenvahtia.

Taivuttelen myös mielessäni suomenkieliset sanonnat uuteen muotoon, joskus tietenkin puhtaasti huvin vuoksi, mutta joskus siksi, etten muista, miten alkuperäinen menee. Konstit on monet, sanoi kissa, kun mummolla hankea aurasi. Englanninkieliset sanonnat kärsivät yhtä lailla. Kyseisessä jalispelissä kuvailin väliajan ohjelmaa kaverille, joka missasi sen vessassakäynnin vuoksi. ”Cheerleaderit tekivät hienoja kottikärryjä”, sanoin, vaikka tarkoitus oli sanoa ”kärrynpyöriä”.

Suomalainen joutuu pakosti oppimaan kohteliaampaa kielenkäyttöä Australiassa kuin mihin suomi luontaisesti taipuu. Kiitos, anteeksi, ole hyvä jne. ovat normaaleja elementtejä missä tahansa keskustelussa, ja esim. työpaikallani aloitetaan puhe ”excuse me,” eli anteeksi, että vaivaan, jos menee kysymään joltain jotain. Itse täräytin vain tyypin nimen puhutteluksi, ennenkuin tajusin, että pehmeämpää laskua vaaditaan.

Suomalainen somekeskustelu on mielestäni vuosien mittaan mennyt rumempaan ja rumempaan suuntaan, mutta myös normaali kanssakäyminen kasvotusten on aika karua, jos englanninkieliseen kommunikointiin vertaa. ”Mitäs sulle?” ei ole käypäinen puhuttelu aussikaupassa. Itseäni onkin jo pidempään mietityttänyt, miksi moni suomalainen kokee kohteliaisuuden ja iloisuuden teeskentelynä: eräs yleisiä valituksen aiheita ulkosuomalaisten ja matkailijoiden kesken on, miksi kaupassa kysytään hymyillen kuulumisia ”how are you”, vaikkeivät ne oikeasti kiinnosta? No siksi, että kanssakäyminen olisi miellyttävämpää ja kohteliaampaa – ne ovat syitä itsessään.

Kirjoittamiseen liittyen, sain seikkailukirjaluonnokseni takaisin editoijalta ja hän sanoi, että tarinan rakenteen rukkauksella ja henkilöhahmojen lujittamisella siitä tulee hyvä, jes. Tämä oli hyvä uutinen, koska pelkäsin hieman, että fiktionkirjoitus- eli luova englantini mahdollisesti on hieman uniikki sekoitus kahden kielen rakenteita ja sanontoja. Nähtävästi ei, ainakaan huonossa mielessä. Tosin suurin ongelmani kuulemma on yliselittäminen, eli liiallinen kuvailu, täytesanat ja varmistuksen varmistus, että lukija varmasti tajuaa missä mennään. Liekö tuota paljonkin tässä blogissa ongelmana? Toivon mukaan ei!
Siellä cheerleaderit pian heittelevät kottikärryjä.

24.3.2017

Uutisvuoto Perth - mitä täällä tapahtuu?

Työnkuvani yksi osa nykyisin on lukea kaikki päivän uutiset: saan uutispalvelusta yhteenvedon kaikesta, mitä tv:ssä, radiossa ja paikallislehdissä uutisoidaan kunakin päivänä. Tämä on toisaalta kiinnostava ja hauskakin työ, toisaalta puuduttava. Ei uskoisi, miten moni uutislähde toistaa samat jutut kuin muutkin, ja hyvällä tuurilla sama juttu on uutisissa monta päivää ilman erityisempiä käänteitä.

WA:n osavaltiovaalien alla näin kaikki uutisoidut puoluekommentit ja vaalilupaukset, ja nehän vaihtelivat laidasta laitaan. Puolue A lupasi lisää laitureita jokivarteen, jotta perheet voivat onkia yhdessä (ja siten vähentää avioeroja ja lasten huostaanottoja, kuulemma. Toiveissa ainakin). Puolue B lupasi lisää eläinsuojia, jotta kotiväkivaltaa pakeneva puoliso tai lapsi voi viedä lemmikin jonnekin turvaan lähtiessään turvattomista kotioloista. (Perthissä ei käsittääkseni ole keskiverto-länsimaata enempää kotiväkivaltaa, mutta luonnollisesti vaalien alla perheiden hyvinvointi on yhtäkkiä arvossaan).

Puolue C lupasi uuden äänestyksen kesäajasta, jota WA:ssa ei siis ole käytössä. Siitä on äänestetty jo ainakin kaksi tai kolme kertaa ja ehdotus on aina torjuttu. WA:laiset eivät halua rukata kellojaan kaksi kertaa vuodessa, siitähän menevät kuulemma lypsylehmätkin sekaisin. Itse mielellään ottaisin kesä- ja talviajan käyttöön, koska talvisin pimeä tulee jo puoli kuudelta – aikainen ilta lyhentää päivän aktiviteetit. Puolue D puolestaan lupasi lopettaa hanaveden fluorauksen: idea, jota itsekin kannatan, mutta lopetin seuraamasta puolue D:tä sen jälkeen, kun he suureen ääneen julistivat, että ainoa oikea vesi tulee pullossa ja kaikki hanavettä juovat ovat muutenkin niin idiootteja, että sietääkin sitä fluoria lipittää. Hmm. Entäs se muoviroska, joka pullopantittomassa maassa kertyy...? Vesijohdot ja kotiin tuleva juomakelpoinen vesi ovat ylipäätään etuuksia, joista sietää pitää kiinni – läheskään joka maassa ei tätä luksusta ole.

Uutisia tänäänkin seuranneena bongasin seuraavat ongelmat, joita ei mielestäni Suomessa ole. Toisaalta, Suomessa on vastaavia kummallisuuksia, joita on vaikea selittää ulkomaalaisille. Kuten fakta, että suomalaisia hukkuu ennätysmäärin tiettynä päivänä vuodesta – puhun sinusta, juhannus.

Taloihin sisään rysähtävät tai jokiin uppoavat autot. Perthissä tapahtuu noin kerran kuussa, että joku humalainen tai muuten ajotaidoton rällääjä kolaroi jonkun omakotitaloon, yleensä tienristeyksessä, kun auto ei kääntynytkään toivotulla tavalla ylinopeudesta johtuen. Täkäläisten omakotitalojen pohjakaava on yllättävän yksioikoinen, eli usein (yksi) makuuhuone on kadulle päin, eteisen vieressä. Siispä pahimmillaan näissä onnettomuuksissa loukkaantuu tai jopa kuolee ihmisiä siihen, että joku ajaa päälle näiden nukkuessa omassa sängyssään. Itse olen vakaasti päättänyt, että jos koskaan ostamme omakotitalon, makkareiden on paras sijaita takapihan puolella.

Vaihtoehtoisesti Perthissä voi ajaa myös jokeen tai kanavaan, samoista syistä kuin edellämainittu. Tänään joku rysäytti laiturilta alas Mandurahissa, kanavakaupunginosassa, jossa omakotitalojen välillä on vesireittejä jokaisen omille veneille.

Katubandiitit. Nämä eivät ole tierosvoja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan ihmisiä, jotka rynnistävät kadulta toiselle ”verge collection” eli rojunkierrätysaikaan, mylläten toisten rojukasoja kaaokseen saakka. Perthissä kerätään isompaa jätettä kuten rikkinäisiä huonekaluja ja kodinkoneita kerran tai kaksi vuodessa niin, että ne dumpataan ilmoitettuna päivänä kunkin talon eteen odottamaan jäteautoa. Koska päivä on yleensä arkipäivä, ihmiset alkavat kasaamaan rojujaan ulos jo edeltävänä viikonloppuna.

Mitä pidempään kama lojuu ulkona, sitä todennäköisempää on, että muut saavat idean tulla penkomaan kasaa löytöjen toivossa. Löydöt ja kierrätys sinällään ovat hyvä juttu, mutta moni bandiitti levittelee roskat laatikoista hajalleen, jättäen talon omistajan siivoamaan kiinteistönsä edustan, jopa monta kertaa ennen keräystä. Myös riehakkaat lapset ja teinit ottavat mielellään tavaraa, kuten toimistotuoleja, käyttöön rullaillakseen katua ylös alas, mutta tavarat hylätään leikin loputtua minne sattuu. Ei hyvä.

Kun aikoinaan Perthiin muutin kesäkuussa 2011, silloisessa asuinlähiössä oli meneillään keräyspäivä, josta en tiennyt ennakkoon. Ehdin jo kuvitella, että näinkö sikoja tämä koko kaupunki on, että jätteet vaan dumpataan kodin edustalle ja avot, hyvä on. Näyttää nimittäin karmealta läävältä ja ghetolta ne keräystä edeltävät päivät. Jätteistä puheenollen, asuinkerrostalossamme on ollut ongelmana viime viikot, että ihmiset jättävät roskapusseja lojumaan parkkihalliin (kellariin) siinä toivossa, että siivoja kantaa ne roskikseen katutasoon, siitä huolimatta, että hallissa on kyltti kieltämässä moinen. Millä logiikalla ja etuoikeudella ajatellaan, että on jonkun muun tehtävä kantaa minun roskani minne kuuluu? Tämä ylimielinen tapa ei loppunut, ennenkuin joku avulias naapuri käänsi eng.kielisen kyltin kiinaksi. Sattumaa? Tiedä häntä.

Liukuportaat. Näistä olen aikaisemminkin urputtanut, mutta Perthissä jostain hämmentävästä syystä on liukuportaita jumissa vähän joka paikassa JOKA PÄIVÄ. Asiaa ei niin huomaisi, jos niissä saisi kävellä normaaliin tapaan, mutta ei. Jos liukuportaat eivät liu’u, ne ilmeisesti turvallisuussyistä blokataan välittömästi eli rajataan muoviaidoilla käyttökieltoon. Juokse siinä sitten rautatieasemalla etsimässä toista väylää lähijunalle, joka lähtee minuutin päästä.

Jos liukuportaat liukuvat, niissä ei osata etikettiä. Täällä liikenne on vasemmanpuoleista ja myös liukuportaissa seistään vasemmalla, jättäen oikea laita vapaaksi ohituksiin. Eikö siellä kuitenkin joka viides törötä tattina oikealla laidalla, onnellisesti tajuamatta, että blokkaa kulkuväylän. Yleensä vielä korvanapit korvissa, jotta kohteliaankuuluvat excuse met menevät täysin ohi. Erityisen outo käytös, joka itseäni hämmentää, on kävellä reippaasti puoliväliin saakka liukuportaita, ja sitten parkata portaalle keskelle väylää. Loppuuko niin monelta kunto kesken vai missä mennään?

Kotimurrot. Tässä aihe, joka itseäni aidosti hieman pelottaa. Kun Suomessa tapahtuu murtoja, on yleensä kyseessä mökkimurto tai murtautuminen silloin, kun omistaja on esimerkiksi pidemmällä lomalla. Täällä sen sijaan – paljolti huumeongelman sivuseurauksena – murtomiehet saattavat tunkea sisään väkivalloin ja aseistautuneena. Murtoja ei tapahdu jatkuvasti, mutta riittävän usein silti, että täkäläiset varustautuvat asiaan esimerkiksi hälyttimen ja/tai vahtikoiran hankkimisella sekä järjestämällä talonvahdin (eli esim. jonkun tutun kotiin asumaan) lomien ajaksi.

Kun asuimme paritalossa Carlislen lähiössä ennen nykyiseen asuntoon muuttoa, voin tunnustaa, etten nukkunut erityisen hyvin koko kolmen kuukauden pätkän aikana, jonka siellä vietimme. Carlisle on toisaalta uneliasta eläkeläisseutua, toisaalta sosioekonomiselta asemaltaan keskitasoa alempana, eli potentiaalista huume- ja murtoaluetta. Lähikadulla tapahtuikin väkivaltainen autovarkaus (omistaja uhkailtiin veitsellä sivuun ja auto vietiin nenän edestä) siellä asumisaikanamme. Kerrostalo tuntuu kaikin puolin turvallisemmalta, koska on aika epätodennäköistä, että yksikään murtomies löytäisi juuri meille naapureiden näkemättä. Tsekkasin muuten tämän kirjoitettuani, mikä on asuinalueemme rikollisuusprosentti, ja siellä tapahtuu vain 2% kaikista rikoksista Perthin kaupungin alueella ja todennäköisin rikos on graffiti tai autovarkaus. Eli ei kummoistakaan gangsta-menoa, onneksi.

Toisaalta, hyvä muistaa ja muistuttaa, että uutisten pohjalta maailmasta saa tarpeettoman synkän kuvan. Toki kaikki nämä uutisoidut asiat tapahtuvat, mutta niin tapahtuu miljoona hyvää ja kaunista asiaa maailmanlaajuisesti päivittäin, jotka eivät koskaan pääse uutisiin. Eli autoista, hanavesifluorista ja murtomiehistä huolimatta Perthiin kyllä uskaltaa tulla käymään tai asumaan!
Sitäpaitsi, jos Perthissä alkaa pelottaa, ei täältä pääse äkkiä pois. Eli paras purra hammasta vaan. Kuvassa keskimääräiset lentoajat lähimpiin metropoleihin Australian ulkopuolella. Perth City Snapshot 2016.

12.3.2017

Feikkiuutiset bloggarin näkökulmasta

Tämänkertainen aihe on ajankohtainen sekä maailmanlaajuisesti että minulle henkilökohtaisesti. Feikkiuutiset, väärän tai puolueellisen tiedon levittäminen, rasismi ja pelonlietsonta.

Itse näin bloggarina hämmästelen joka kerta, kun kuulen jonkun tutun kertovan (tai jakavan facebookissa) juttuja, jotka ovat peräisin tositotuus.com - tyyppisesti nimetyiltä "uutissivuilta". Bloggarina tiedän, miten monenlaisia blogialustoja on tarjolla, miten helppoa kenen tahansa on luoda oma sivusto, tehdä siitä aivan uutissivujen näköinen, ja alkaa suoltaa sivuille sisältöä sen kummemmin lähdeviittaamatta tai faktoja tarkistamatta.

Kun minulle sanotaan, että milloin mikäkin salaliittoteoria, muslimijuoni tai ilmastonmuuttumattomuuspropaganda "on totta, netissä oli ja näyttää todelta", en tiedä itkeäkö vai nauraa.

Olisin itse viimeiset kuusi vuotta voinut suoltaa mitä tahansa tuubaa ja valeita Australiasta, ja joku olisi senkin uskonut sillä perusteella, että "no se Anu kertoo omia henkilökohtaisia kokemuksiaan eli varmasti ne on totta". Uutisanalyytikot ja toimittajat puhuvat totuudenjälkeisestä ajasta, jossa totuus ei paina mittarissa, vaan se, miltä jokin uutinen näyttää ja kuulostaa, ja sopiiko se vastaanottajan maailmankuvaan. Jutuista tekee monelle "totta" se, että ne kuulostavat siltä, mitä itse uskoo jo valmiiksi syystä tai toisesta. Näin nämä asiat koetaan.

Jostain syystä vaihtoehtoisia uutisia lukevat ovat vakuuttuneita, että valtamedialla on agenda vääristellä totuutta, mutta bloggareilla ei voi olla mitään muuta agendaa kuin vain puhtaasti kertoa totuus.

Miksi olisi näin? Itse bloggarina tunnistan, että tavoitteitani ovat a) kertoa oma henkilökohtainen totuuteni siitä, miten asiat koen ja mitä elämässäni tapahtuu, mutta b) tunnistan myös, että tekstini ovat tietystä näkökulmasta, jota värittää persoonani, arvomaailmani ja valintani siitä, mistä haluan puhua. Eli jokainen meistä puhuu AINA jostain tietystä näkökulmasta ja arvoasetelmasta lähtöisin. Pahimmillaan vaihtoehtouutisbloggareilla on agenda, joko rahalla tai muilla sidoksilla ostettu, jossa muiden maailmankuvaa halutaan muuttaa rajusti ja huonompaan suuntaan - esimerkiksi syrjivämmäksi ja pelokkaammaksi.

Filosofian opiskelijana eräs viimeaikainen lause hyvästä elämästä ja hyvästä ihmisyydestä on leimautunut mieleeni:

Eettistä toimintaa on se, mikä lisää ihmiskunnan kokonaishyvinvointia, ja epäeettistä toimintaa on se, mikä lisää ihmiskunnan kokonaispahoinvointia. 

Simppeliä. Jos blogiteksti tai "uutinen" pyrkii jonkin ihmisen tai ihmisryhmän maineen mustaamiseen tai ihmisarvon alentamiseen, ei olla kovin eettisillä vesillä. Ammattitoimittajia sitovat eettisen tiedonvälityksen säännöt, eli heillä on kovempi motiivi ammattilaisuutensa säilyttääkseen raportoida vain sellaista, mille on oikeaa todistusaineistoa kuvitellun tai paisutellun sijasta. Huom. tämä ei tarkoita, etteikö väärinkäytöksistä tai rikoksista pitäisi uutisoida. Tietenkin pitää. Ero on siinä, miten uutisoi, ja mitä johtopäätöksiä vetää. Pidetäänkö kaikkia norjalaisia nykyään terroristeina Breivikin hulluuden takia?

Tästä päästään seuraavaan kysymykseen, eli yleistäminen, lokerointi ja rasismi. Onko oikein vai väärin niputtaa ihmisryhmät samanlaisiksi, jotta maailmaa on helpompi hahmottaa ja käsitellä? Näinhän kaikki teemme jossain määrin - suomalaiset ajattelevat olevansa tietynlaisia ja kun kaksi suomalaista juttelee suomalaisuudesta, sieltä löytyy yhteneviä oletuksia (vaikkakin myös eriäviä). Jos suomalaiset voidaan niputtaa yhdeksi porukaksi, miksei sitten somalit, muslimit, saksalaiset ja kaikki?

Täällä Australiassa kun aloittaa työt julkissektorilla toimistotehtävissä, ensimmäisellä viikolla täytyy tehdä kaksi kulttuuriaiheista perehdytystä: aboriginaalikulttuurin perustietous, ja monikulttuurisuuden perustietous. Ideana on, että koska maa on monikulttuurinen ja sisältää alkuperäisväestöä, kaikkien tulee tietää jotain siitä, miten tällaisessa maassa eletään sivistyneesti ja rauhanomaisesti yhdessä.

Koulutuksissa kerrotaan mielestäni fiksusti, että yleistäminen sinällään ei ole väärin (esim. ajatus, että suomalaiset tykkäävät saunoa, on yleistämistä, muttei pahanlaatuista sellaista). Siinä vaiheessa, kun yleistys tehdään ajatuksella "sinun tapasi ovat väärin, joten olet huonompi tai arvottomampi ihminen kuin minä, sinulla ei ole tai tulisi olla samoja oikeuksia kuin minulla", ollaan heilahdettu pahasti rasismin puolelle. Rasismia puolestaan ei toimiva yhteiskunta voi sietää, koska se johtaa syrjintään, väkivaltaan ja sitä kautta katkeruuteen ja koston kierteeseen.

Länsi-Australiassa käytiin eilen osavaltiovaalit ja ennakko-Jytky-hypestä huolimatta Aussilan Persut, Pauline Hanson- nimisen poliitikon One Nation (Yksi Kansa) puolue ei saanut yhtään paikkaa 59:stä alahuoneeseen, ja saattaa saada vain yhden paikan 36:sta ylähuoneeseen. Länsi-Australia ei välttämättä ole monessa mielessä mikään edistyksen mekka, mutta avoimesti rasistisen One Nationin vaalitappio osoittaa, että edes me Australian mittakaavassa hieman takapajuiset länkkärit emme usko hajottavaan, syrjivään ja pelkoa lietsovaan politiikkaan.

Luen nykyään työkseni raportteja ihmisoikeuksista, Australian elintasosta ja hyvinvoinnin kokemuksesta. Australia on monella mittarilla todella onnistunut valtio, mutta se ei syntynyt yhdessä yössä eikä täydellisenä. Nyky-Suomesta nyky-Australian erottaa assimilaatiopolitiikan eri yhdenmukaistamisen vaatimuksen lopettaminen. "Maassa maan tavalla" oli Australian virallinen linja 1950-luvulle asti, tarkoittaen valkoisen anglokulttuurin omaksumista: se oli pakollista myös aboriginaaleille, johtaen syrjintään ja raakoihinkin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Nykyään maan virallinen linja on fair go for all, reilu peli kaikille, kaikki omalla tavallaan, mutta lakeja noudattaen. Yhdenmukaistamisen sijasta eri kulttuuri-identiteettejä tuetaan - esimerkiksi Perthissä on pantu viime aikoina paljon rahaa China Townin eli kiinalaiskorttelien kunnostamiseen, ja paikallinen Veikkaus eli Lotterywest tukee apurahoin eri kulttuurien omaa toimintaa ja yhteisöllistämistä, kuten Suomi-koulua.

Täys-onnela ei silti tämäkään ole. Raporttien mukaan maahanmuuttajanuoret Australiassa kärsivät muita useammin masennuksesta; ja aboriginaalinuorista ja homoseksuaalinuorista jopa 25-50% yrittää itsemurhaa, koska he kokevat, etteivät kuulu joukkoon eikä heitä hyväksytä. Niinkin nuorten kuin 8-9-vuotiaiden syrjimiskokemuksia lukiessa miettii väkisinkin, että miksi, miksi on oltava näin. Joukosta pois jättäminen on pahimpia asioita, joita ihmiselle voi tehdä psykologisena kidutuksena.

Siksi minulla ei riitä mitään ymmärrystä feikkiuutisia tai arvomaailmoja (äärioikeisto, puhun sinulle) kohtaan, jotka pyrkivät lisäämään kahtiajakoa ja pelon lietsomaa juopaa ihmisryhmien välille.

Feikkiuutiset ovat toisaalta muuttaneet ainakin yhden ihmisen elämän - minun. Taas maanaintaina uuteen työhöni sisukkaalla ajatuksella not on my watch. Ei syrjintää, jos minusta riippuu.

Auttaisikohan tällainen "ei totta" - nappi Facebookissa? Toisaalta, sitä varmaan käytettäisiin väärin... ikään kuin totuus olisi huutoäänestys.

6.3.2017

Lumisokeus, raivonaapuri, iltatee ja merimetsot

Rakas päiväkirja,

Perthin helteet (+37 monta päivää putkeen) ovat pitäneet tehokkaasti sisätiloissa ilmastoinnin alla. Perinteisestihän perthiläiset vaeltavat ostoskeskuksiin tuulettumaan kesäkuumalla, koska siellä laulaa aina ilmastointi ja tiloissa oleskelu on ilmaista, ellei sorru heräteostoksiin. On toisaalta täysin päivänselvää ja toisaalta ironista, että Australiassa voi joutua samalla lailla sään saartamaksi kuin Suomessa - ei sielläkään huvita ulkoilla -30 pakkasilla.

Ei tosin passaa valittaa kuumasta, koska pian täällä taas käännytään syksyn suuntaan ja toukokuuhun mennessä säätilat muuttuvat viileänsateisiksi. Maaliskuun lopussa alkava syksy ja  syyskuun lopussa alkava kevät ovat lempiaikojani Perthissä, ja pian saakin nauttia passeleista +20-30 asteista parin kuukauden ajan.

Viikonloppuna yritimme aktivoitua moneenkin puuhaan, mutta ne tuli suoritettua nopeammin kuin oli aie, kuumuuden vuoksi. Loppuaika on mennyt em. ilmastoinnin alla löhöten.

Lauantaina kävimme pyörähtämässä Cottesloen rannalla, missä avautui vuosittainen Sculpure by the Sea - ulkotaidenäyttely. Tykkään ideasta ja käyn katsomassa veistokset joka vuosi. Tänä vuonna ei harmi kyllä oikein mikään tehnyt erityisvaikutusta, vaan tuli varman päälle pelattu olo. Oli muovipulloista tehty teos kommenttina merten roskaantumiselle - sellainen on esillä joka vuosi. Oli useampia merellisiä eli aaltojen liikettä imitoivia metalli- ja kiviveistoksia. Niitäkin on joka vuosi. Oli langalla rajattuja alueita "pohtimassa tilan, ulottuvuuden, massan ja kolmiuloitteisuuden rajoja" - sori, ei kovin uutta. Oli metallilangasta virkattuja palloja -  hienoja, muttei uutta. Oli pari humoristisempaa työtä kuten kirkkaanpunainen muovilonkerosolmu - ihan ok sekin, muttei pysäyttävä.

Olisin toivonut ainakin suurempaa kokoluokkaa, sillä isossa mittakaavassa eli monta sataa metriä pitkällä rannalla, aavan meren äärellä, toimisi todella hyvin jokin jättimäinen teos metri kertaa metri - kokoisten sijasta.

Rantsussa aika tuhlaantui a) E:n etsimiseen ja b) polttavan auringon pakoilemiseen. E lähti uimaan, kun minä hoidin asioita, ja eihän häntä rannan ihmismassasta löytynyt sitten mitenkään, vaikka rantakaistale tapaamiseen oli sovittuna. Puolen tunnin vaelluksen jälkeen sain itse soiton "missä olet?" Mies oli uinut ja odotellut minua vain muutaman kymmenen metrin päässä siitä, mistä jatkuvasti ramppasin ohi.

Palan herkästi ja olen siksi aikarajoitteinen rannalla olija, aurinkorasvapanssarista huolimatta. Ongelma ei ole pelkästään iho. Suomalaisenvaaleat silmät (vihreät) eivät meinaa kestää auringon pommitusta suojaavan pigmenttikerroksen (ruskea) puuttuessa. Minulle iskee helposti orastava lumisokeus veden tai vaalean hiekan äärellä, polaroiduista ja tummimmista mahdollisista aurinkolaseista huolimatta. Tunti keskipäivän auringossa rannalla teettää helposti pariksi tunniksi olon, että silmät vuotavat ja kirvelevät, ei meinaa nähdä, eikä pysty katsomaan mitään kirkasta. Eli jouduimme pakenemaan kotiin suljettujen verhojen taakse.

Seuraavana iltana teimme kuukauden hyvän teon, eli lähdimme jakamaan Vihreiden vaalimainoksia ensi lauantain osavaltiovaaleja silmälläpitäen. Sain suostuteltua E:n mukaan, koska 500:n lippusen jakaminen rivarialueella yksin veisi tunteja. Homma alkoi aluksi hauskasti, sillä jo pelkkä postilaatikoiden bongaaminen on oma harrastuksensa. Postiluukku voi olla piilotettu mihin vain: muuriin, aidantolppaan, aidan taakse, oveen tai koriste-esineeseen. Täällä ei yhtään_kellään ole standardimuovisia ämpärinvärisiä postilaatikoita rivissä, toistensa klooneina. Harmillisesti ei sattunut kännykkä mukaan, joten en saanut kuvia näistä salalaatikoista.

Siinä vaiheessa, kun tajusimme, että vähintään joka toisessa luukussa lukee "ei roskapostia", tunnelma lähti hieman vajenemaan. Teimme päätöksen, että vaalimainos ei ole perinteistä roskapostia, vaan valistusta, joten lippunen joka luukkuun vain. E sai tästä tuta kunniansa, koska eräällä sivukadulla äkääntynyt naapuri kävi lähes raiveliin kiinni: "ei roskapostia, etkö osaa poika prkle lukea!!"

Loppujen 250:n flaijerin jakaminen järkytyksen ja ärtymyksen sekaisessa hiljaisuudessa olikin sitten vähemmän hauskaa. E ei ole niitä ihmisiä, jotka pystyvät sulattamaan tai ohittamaan epäreiluina kokemansa haukut, ja häntä kaiveli pahasti se, että itse yrittää tehdä hyvää ja siitä saa lähes turpiinsa. En edes ehdottanut, että hakisin lisää esitteitä vaalipäälliköltä tänään jaettavaksi. Tuskin sekään Vihreitä auttaa, että roskapostiin suuttuneet kansalaiset jättävät äänestämättä heitä tämän törkeän rikkomuksen vuoksi...

Tämän päivän operaationa oli palauttaa ja lainata lisää kirjoja UWA:lta, University of Western Australia´lta. Tajusin vasta joku kuukausi sitten, että minulla on ulkomaalaisena tohtoriopiskelijana oikeus käyttää heidän kirjastoaan peräti maksutta. Olen siis tähän saakka ostanut tarvitsemani kirjat Book Depository-nettikaupasta ja printannut artikkelit netistä. Eli olen saanut luettua ehkä puolet siitä materiaalista, mitä tarvitsisin asialliseen väikkäriin. Mietinkin, että pitäisikö näin hitaalle sytytykselle edes myöntää tohtorinarvoa.

Toisaalta, mikään sprinttikisa väikkäri ei ole vaan maraton, suorastaan ultramaraton. Tavoitteenani on valmistua parin vuoden sisällä. Ohjaajani toppuuttelee - hänen mukaansa tärkeintä on hyvä tutkimus, ei kiirehtiminen. No hyvä, mutta jossain vaiheessa elämää varmaan motivaatio loppuu henkilökohtaiseen Iisakin kirkkooni, eli paras vaan vääntää jokin deadline mielessä.

Tänään mietin, että yhtä suomalaista traditiota todella kaipaan ja se on iltatee kaverin luona, tai iltakävely kaverin kanssa.

Kumpikaan ei näytä olevan erityisesti aussien suosiossa, tai sitten en vain ole tavannut iltapainotteista sosialiseeraamista harrastavia ihmisiä. Yleensä aussit tapaavat päiväsaikaan kahvien, brunssin tai lounaan merkeissä, tai sitten ravintolassa illallisella tai drinkeillä. Kotiin ei mitenkään jatkuvasti kutsuta, paitsi grillaamaan, yleensä isommalla porukalla.

Illan rupatteluhetki teen ja korvapuustin äärellä on asia, joka vuosia sitten taakse jääneenä opiskeluaikojen harrastuksena parhaiden tyttökavereiden kesken tuntuu kultaisen nostalgiselta ja jopa haikealta. Jos kukaan Perthissä kaipaa teetä ja sympatiaa, täältä löytyy seuraa :)

Kuvituksena jokapäiväisiä kohtaamisia eli läheisen lintulammen asukkaita. Merimetsoja, sorsia ja iibiksiä.






Iibis, Egyptistä tuttu viisauden ja kirjoitustaidon toteemilintu.

4.3.2017

Perthin kummat, osa liukuportaat, papukaijat ja kerrostalot

Jälleen lista hajahuomioita Perthin arjesta.

1) Perthiläiset liukuportaat ovat ihmeen heppoista tekoa, sillä keskustassa on jatkuvasti joku portaikko jumissa ja käyttökiellossa. Portaita on rautatieasemalla ja keskustan monissa kauppakeskuksissa. Jostain syystä portaisiin ei saa mennä, jos ne eivät toimi eli liu´u, vaan ne on kokonaan blokattu tietyömailta tutuilla muoviaidoilla. Etsi siinä sitten vaihtoehtoista reittiä ylös tai alas. Twitteristä löytyy tili nimeltään Perth Escalators are Broken, jossa hämmästellään viikoittain rikkinäisiä portaita. Eivät muuten ole Koneen tekemiä.

2) Jos Suomessa tuskaillaan aika ajoin tuhoeläinten kuten taimikoita syövien hirvien tai jänisten vuoksi, täälläpäin samaa tuskailua tuottavat papukaijat. Millaista näverrystä ja tuhoa saa koukkunokalla aikaan, on ihan uskomatonta seurattavaa. Seuraan työkseni uutisia joka päivä ja nyt viikon ajan on puheenaiheena ollut Geraldtonin corella-ongelma, eli maakuntakaupungin valkoiset kakadut. Niitä on siis yksiselitteisesti liikaa, jotta puut, nurmet ja istutukset pysyisivät kunnossa.

Jostain syystä valkoiset kakadut rakastavat puiden tuhoamista, eli ne nokkivat oksia irti niitä syömättä. Varmaan siinä joku lehti tai hedelmä menee suuhunkin asti, mutta enimmäkseen se näyttää olevan joko leikkiä tai reviirinmerkkausta. Tästähän ei keskivertokunta tai -kuntalainen tykkää, kun vero- tai omat rahat valuvat uusien puuntaimien ostoon.

3) Olen monta vuotta vastustanut kommentteja siitä, miten perthiläinen rakentaminen on huterampaa tekoa kuin suomalainen. Minua lähtökohtaisesti ärsyttää ajatus, että jokin muunmaalainen on automaattisesti huonompaa - näin siis olen ko. kommentit tulkinnut. Mutta ei. Kyllä on viimein härkäpäisimmänkin myönnettävä, että samaa kuraa ei Suomessa päästettäisi valvonnasta läpi. Esimerkkejä omasta kerrostalosta naapureilta ja taloyhtiön kokouksessa kuultuna:

Rakennus valmistui elokuussa 2015, eli tässä ei olla asuttu vielä kahtakaan vuotta. Meillä tippuu keittiönkaappien ovet saranoiltaan, koska ruuvit eivät pure lastulevyyn tai reiät oli porattu liian suuriksi. Luulimme tätä ongelmaksi, mutta ei, kun naapureihin vertaa.

Yhdellä naapurilla on ongelma, ettei makuuhuoneessa voi nukkua tärinän takia. Seinän taakse on ilman mitään äänieristyksiä asennettu jokin rakennuksen isoista kojeista, olisiko ilmanvaihtoon tai hissiin liittyvä moottori. Siellä se hurisee seinään kiinni asennettuna yötä päivää, aiheuttaen sellaista resonointia että oksat pois. Toisilla naapureilla ei ensin tullut vettä ja toisilla sähköä, kun oli unohtunut asentaa jotkut piuhan- ja putkenpätkät paikalleen.

Kaikkien uunit asennettiin kahteen kertaan, koska ensiasennuksessa oli käytetty vääränlaista johtoa, joka oli tulipaloriski. Asian huomasin minä (uuni pönötti kolosestaan ulkona eikä mennyt puskemalla paikalleen, vedimme sen ulos ja takaa paljastui köyhän miehen johtohässäkkä), hälytin sähköasentaja-lankomiehen paikalle. Lankomies varmisti epäilykseni, ja valokuvien höystämästä valituksestani johtuen koko talon uuniasennukset uusittiin. Eikä tämä vielä mitään.

Yksiltä naapureilta hajosi ilmastointi, alle kaksi vuotta asennuksesta, mutta valmistaja kieltäytyy korvaamasta tai uusimasta, koska naapureilla ei ole takuukuittia hallussaan. Takuukuitti on rakennuttajalla ehkä jossain, ei se tullut kaupan mukana - kaikki saimme vain käyttöohjeet. Rakennuttajaa ei tietenkään saa kiinni mistään: hän katosi kuin pieru saharaan siinä vaiheessa, kun kaikki pienet ja isot virheet rakennuksessa alkoivat paljastua.

Kirsikkana kakun päällä yhdeltä naapurilta tippui kuivausrumpu seinästä pesukoneen päälle, hajottaen kummatkin. Täällä on normitapa kiinnittää kuivausrumpu katonrajaan, eli se ei seiso minkään telineen tai tuen päällä. Kuivausrumpu tuli asunnon mukana. Nyt pienellä kauhulla katselen omaa kuivausrumpuamme - kauankohan tuo tuolla pysyy? [puunkoputus]

Naapurikerrostalo, melko uusi sekin, on parhaillaan korjauksen alla, koska seinästä uhkaavat tippua rappaukset ja betoniseinät ylipäätään näyttävät halkeilevan. Varmasti raju lämpölaajeneminen on ongelma täällä, kun lämpötilat helpostikin muuttuvat 20 astetta suuntaan tai toiseen päivässä (+20-> +40). Hivenen hirvittää - ei ehkä tämänhetkisen asunnon suhteen, sen verran latoivat rautaa rakenteisiin, ettei tämä tästä romahda - mutta mitä sitä uskaltaa jatkossa ostaa, jos tästä muuttaa?

4) Joukkoon upotakseen on äärimmäisen tärkeää olla menossa mukana, eli esim. työpaikan sosiaalisiin tapaamisiin on syytä rohkaistua mukaan. Kun edellisessä työpaikassani aloitin elokuussa 2011, olin niin vastatullut, etten juuri yrittänyt tutustua kehenkään, koska a) podin vielä kulttuurishokkia ja b) ajattelin, että tämä nyt on tällainen alkuportaan vaihe ja etenen tästä pian jonnekin muualle. Siinä vaiheessa kun ei ollut vielä tiedossa, jäisinkö ylipäätään Perthiin, ja kuvittelin hakeutuvani pian takaisin silloiselle omalle alalle eli kulttuurin ja kaupunkisuunnittelun pariin. Tutustumiseen meni hyvinkin vuosi, koska en itse suunnattomasti panostanut löytääkseni kavereita kollegoiden joukosta.

Nyt uudessa työssä aloitettuani on tunnelma aivan eri. Tajuan nyt, että mitä nopeammin tutustun ja kaverustun, sitä helpompaa kaikille työn sujuvuuden kannalta. Aussit eivät jaa elämää vapaa-aikaan ja työhön tai työrooliin samalla lailla kuin mielestäni monet suomalaiset tekevät, vaan usein kollegat ovat ne vapaa-ajan kaverit. Vähintäänkin töissä tulisi olla social and personable eli sosiaalinen ja mukava, helposti lähestyttävä tiimipelaaja.

Networking eli verkostoituminen on olennainen osa monen uraa, ja työpaikat usein löytyvät ja saadaan verkoston kautta. Uudelle tulijalle tämä tuntuu epäreilulta, mutta näin useamman vuoden kokemuksella ideassa onkin järkeä. On yksinkertaisesti helpompaa, jos työkaverit tuntee ennestään, ja tietää, että uusien tiimiläisten kanssa tulee toimeen. Sokkovalinnoista, joita julkissektori yrittää toteuttaa lain vaatimissa puitteissa, seuraa välillä aikamoisia hit and miss - tapauksia, kuten tyyppejä, jotka skarppaavat haastattelun läpi, mutteivät vakituisen viran saatuaan pane tikkua ristiin työnsä eteen, jättäen kaiken työkavereille. On nähty läheltä tätä.

Itsekin sain juuri työpaikkatarjouksen verkoston kautta, tietenkin heti sen jälkeen, kun aloitin uudessa työssä! No, hyvä tietää, että olisi varavarjo tarjolla, jos tämä ei lähdekään liitoon. Tiivistäen, vinkki kaikille uusille tulijoille: ole niin sosiaalinen kuin pystyt, ei vain muiden suomalaisten kesken, vaan kaikkien. Mene mukaan harrastustoimintaan, vapaaehtoistyöhön, työpaikan ja puolison työpaikan sosiaalisiin piireihin jne.

Olenkin tässä kolmen viikon mittaan ottanut osaa kaksille työpaikkadrinksuille, joita yleisesti perjantaisin järjestetään sekä täällä että Kanadassa, olen oppinut. Eli joko kokoonnutaan työpaikalle lasillisen ääreen henkilökunnan keittiöön, tai mennään yhdessä ulos syömään/juomaan parit/kumpaakin. Sain myös ensimmäisen lounaskutsun sähköpostitse kollegalta viime viikolla, ja elegantisti vastasin, että tämä taisi tulla minulle vahingossa - en siis uskonut, että minua kutsuttaisiin mukaan porukkalounaalle näin äkkiä. Daa, kämmi, koska vastauksella viestitin, että en itse ajatellut kutsujan olevan niin läheinen kuin hän ajatteli olevansa minulle... ja kutsu oli toden totta minulle.

Asia selvisi, menin mukaan, oli hauskaa :)

Alla perthiläisiä katunäkymiä kuvitukseksi.

Kas näin suojellaan rakennusperintöä. Aavistuksen ahdasta. 

Penkit jalkakäytävälle päin jalankulkijoiden ihmettelyyn. Hiljainen hetki sattui kuvattavaksi.

Perthissä suosittu ja yleinen viihdykemuoto, ulkoilma-elokuvateatteri.