11.2.2017

Wannabe-kirjoittajan arki

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa ihan arkielämästä: mitä tänne kuuluu, mitä teen, millaista on. Arjesta kirjoittaminen on uutena ulkosuomalaisena jännittävämpää, koska huomio kiinnittyy eroavaisuuksiin ja ihmettelyyn, mutta ehkä tällainen normalisoitunutkin arki voi olla kiinnostavaa - jääpähän päiväkirjamerkintä, mitä tapahtui helmikuun toisella viikolla 2017.

Aussit eivät muuten käytä viikkonumerointia kalenterissa, mikä on hämmästyttävää. Olisihan huikeasti tehokkaampaa sanoa, että viikolla 8, kuin viikolla, joka alkaa xx:s päivä sitä kuuta. Täällä ei myöskään tietääkseni ole lomakausia samassa mielessä kuin Suomessa, eli talviloman ja kesäloman voi pitää milloin lystää ja työnantajalle käy, ainakin julkissektorilla. Koulujen lomat tietenkin ovat rytmitetyt ja ne usein sanelevat perheellisten loma-ajankohtaa.

Asiaan. Heti kerrottuani arkiviikosta selviää, että tämä viikko ei ehkä ole edustava otos arjesta, koska olin vapaalla tai pikemminkin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömänä. Irtisanoutuminen edellisestä työstä astui voimaan viime perjantaina ja uusi työ alkaa ensi maanantaina. Koska uusi vakityö on putkessa, ei työttömyys ollut ongelma vaan onnenaihe. Paitsi että. Selvisi viimeisenä työpäivänä, että tietty julkissektorin etuus, long service leave eli pitkän palveluksen vapaa (LSL) saattaa osaltani olla menetetty etu, koska kahden työsuhteen väliin jäi viikon katkos.

Osavaltion työntekijät saavat joka seitsemäs vuosi 3kk vapaata täydellä palkalla tai 6kk vapaata puolella palkalla, itselleni LSL lankeaa kahden vuoden päästä. Nyt sain siis kuulla, että laskuri alkaa ehkä alusta, koska toivoton HR ei ollut älynnyt ohjeistaa minua tuosta katkoksesta. Siinä sitten itku kurkussa sekä minä, HR, osaston esimies ja uuden työpaikan HR syynäämme julkissektorin työehtosopimusta, joka sanoo: kahden palveluksen väliin sallitaan yksi työviikko väliä. No, HR lukee sitä niin, että kun työni loppuu perjantaina klo 16.30, minun tulisi aloittaa uudessa työssä ensi perjantaina 16.30 eikä vasta maanantaina. Ai helperjes kun fiksu tulkinta!! Tästä tulkinnasta emme päässeet yli eikä ympäri, vaikka minä ja pomo olimme sitä mieltä, että no ei voi tarkoittaa, kun HR ja uuden työpaikan HR olivat vakuuttuneita, että kyllä tarkoittaa.

Lopulta asia ratkesi, kun uusi HR vei asian uuden työpaikan toimitusjohtajalle, joka totesi, että laki sallii pienen jouston ja lopettakaa se panikointi: LSL ei jää rannalle ruikuttamaan vaan seuraa mukanani uuteen työhön. Huhhuhhei. Läksiäisdrinkit jo uhkasivat mennä kuoharilasiin itkemiseksi, mutta onneksi ei!

Tällä viikolla tapahtui muitakin muutoksia. Yhtä olen miettinyt jo kauan, mutten addiktioltani ole pystynyt asiaa muuttamaan. Nimittäin kahvinjuonti. Olen jo pitkään kärvistellyt vatsavaivojen ja iho-ongelmien kanssa: käsistä kuivuu nahka sellaista tahtia, että jos en kanna käsivoideputkiloa mukana kaikkialle, olen pian kuin suomuja karistava lisko. Maitoproteiiniallergiani ei auta asiaa ihottumineen, mutta se pysyy poissa maitoa välttämällä (ei ole muuten aina helppoa piilomaidon kanssa eikä Suomessa käydessä!). Iho on silti vihoitellut, ja löysin mahdollisen selityksen: kun suolistossa on jotain sinne sopimatonta, kehoon kehittyy lievä tulehdus ja se alkaa tuottaa histamiinia, joka puolestaan vaurioittaa ihoa. Mikäs sen äkäisempi tulehduttaja kuin kahvinperulainen. Olen nyt rajoittanut kahvinjuonnin yhteen kuppiin päivässä ja tadaa, kuin taikaiskusta käsien iho on ihan kuin normaalin ihmisen eikä zombin! Jos jollakulla on sama ongelma, sama ratkaisu saattaa auttaa, vinkvink. Korvasin kahvin teellä ja soija - chai lattella eli mausteteellä soijamaidon kanssa.

Aloitin luovan kirjoittamisen kurssin. Onkin fiksu idea ensin kirjoittaa kirja, ja sitten ottaa kursseja. No, ehkä auttaa näinkin päin. Kirjani muuten kävi agentin syynissä, muttei ole kuulemma vielä riittävän hyvä. Ammatti-editoija voisi asian rustata kuntoon ja harkitsenkin nyt, kannattaisiko ostaa palvelua. Agentti ja editoija eivät siis ole samaa firmaa ja editoija on oma ideani, ei agentin myymä. Vaikeinta on päättää, mihin kannattaisi keskittyä: yksi editoija ehdotti manuscript appraisal - palvelua eli käsikirjoituksen yleissyyniä, jossa käydään läpi henkilöt, juoni, yleiskuva ja teksti yleistasolla: kun taas toinen ehdotti copy editiä eli tekstin korjaamista virheiden poistamiseksi - hänen mielestään isommat editit tekee sitten kustantaja, jos sellainen löytyy. Itse arvelisin, että toimiva ja hyvin mukaansa tempaava kirja lie tärkeämpi, joten ehkäpä kallistun ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Kirjoituskurssi on yksityisen firman järjestämä, kuten kaikki luovat kurssit täällä. Tuskailen edelleen kansalaisopiston puutetta, sillä Suomessa oli jokasyksyinen rituaalini ja ilonaiheeni lukea läpi kansalaisopiston opas ja ilmoittautua kaikille kiinnostaville kursseille pilkkahintaan. Nyt maksan $300 eli parisataa euroa viiden viikon kurssista, 2h/viikko. Ei hinta mitään, mutta tähän mennessä sisältö ei ole päätähuimannut. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme tunnistamaan passiivin ja aktiivisen äänen, sekä 1. persoonan ja 3. persoonan kertojana, eli: mikä ero on "on tehty" ja "olemme tehneet" ilmaisuilla ja "minä tein" ja "Pekka/Petra teki" ilmaisuilla. Ehkäpä sisältö monikerroksistuu loppua kohden ja kurssilla on tarkoitus myös puhua julkaisusta ja julkaisukanavista. Niitä silmälläpitäen ilmoittauduin.

Jokapäivätasolla kirjoitin artikkelia, jonka yritän saada julkaistuksi akateemisissa ympyröissä, jotta 1/3 väikkäristäni valmistuisi. Artikkeliväitöskirja koostuu vähintään kolmesta julkaistusta artikkelista ja niitä sitovasta johdanto- ja päätäntö-osiosta. Aiheeni on, voivatko arjen esteettiset kokemukset (esim. kauniin naapuruston ihailu kävelyllä) vaikuttaa elämänlaatuun ja jos, niin miten (hypoteesini on, että positiivisesti). Ei näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta ole helppo tutkittava, koska a) elämänlaatu on vaikeasti määrittyvä aihe, b) mistä kukin tulee onnelliseksi tai tyytyväiseksi, vaihtelee henkilöittäin, c) tutkimustulokset voi debunkata eli kumota ja vedota muihin selityksiin, esimerkki: tutkin, mitä ihmiset julkaisevat somessa, ja päättelen, että tuossa kyllä on kuva kauniista asiasta eli kauneus on koettu merkitykselliseksi. Muttamutta. Samasta kuvasta voi myös vetää johtopäätöksen, että joku leuhkii rahoillaan (esim. kuva kauniista ateriasta), taidoillaan, buustaa sosiaalista imagoaan jne.

Kirjoitustyötä haittasi fakta, että tietsikkani kuoli. Puolitoista vuotta vanha Lenovon rupu vain päätti ollä käynnistymättä yhtenä aamuna. Eikun koneostoksille. Uuteen Aceriin piti tietysti hankkia MS Office, jotta voin jatkaa kirjoittamista. Open Officella kirjoittaminen kun deletoi tekstiin integroidut kaaviot ja kuvat, koska miksipä ei. Ostin MS Officen nettikaupasta. En saanut tuotetta. Valitin. Sain kuulla, että rahat palautetaan. Rahoja ei kuulunut. Käynnistin painostuskampanjan: arvostelin firmaa joka mahdollisella nettisivulla, myös facebookissa, ja raportoin heidät Australian cyber-poliisille eli internet-huijauksia tutkivalle taholle. Viikon jälkeen rahat tulivat, kun he tajusivat, että hulluhan se on. Muutin arvostelut neutraalimmiksi ja peruin poliisiraportin.

Tässä välissä, Wordin puutteen vuoksi, yritin kirjoittaa jossain, missä kyseinen ohjelma on tarjolla. St Georges pankki Perthin keskustassa tarjoaa ilmaista toimistotilaa, joten sinne ensin. No, siellä on wifi ja pöytä, muttei tietokonetta saati Wordia. Jatkoin Perthin kirjastoon. Siellä saa käyttää tietokonetta maksimissaan puolitoista tuntia per päivä. Aivan sama, onko sinulla tutkinto roikkumassa tai ei, pidempään ei siellä opiskella, piste. Seuraavana päivänä tajusin kokeilla WA:n osavaltion kirjastoa toisella puolen keskustaa. Siellä sai kirjoittaa 660 minuuttia per päivä, eli paljon opiskelijaystävällisempää. Hiljaista kirjoitusilmapiiriä ei kirjastosta oletuksistani huolimatta löytynyt, koska kirjastoon kerääntyy täällä enemmän tai vähemmän ongelmaista porukkaa riitelemään. Kirjasto on ainoita julkisia tiloja, joihin on kaikilla pääsy ilman ostopakkoa, ja nähtävästi ainoa internetin lähde monelle varattomalle. Eräs sankari äänitti dubstep-rap-videota kirjaston koneella ja webbikameralla.

Torstaihin mennessä oli selvää, että ei tästä mitään tuu, ja kun viimein sain rahat takaisin epäonnistuneesta MS Officen ostosta, päätin ladata sen suoraan Microsoftin sivulta ja avot, nyt pystyy taas nakuttamaan.

Sanoisinko, että tämä on tyypillistä arkeani? Jotakuinkin joo. Ensi viikolla sama uudestaan, miinus kirjasto ja tietsikan metsästys, plus uusi työ ja työpaikka. Asiaa piisannee, arvelen!

Kuvitukseksi arkikuvia. Perthin katuja, kahviloita, keskustaa ja Cottesloen rantaa (parin vuoden takaisesta Sculpture by the Sea eli Veistos Rannalla - vuosinäyttelystä).









6.2.2017

Kutsumattomat kämppikset

Tällä viikolla tehtävänäni on viimeistellä akateeminen artikkeli julkaisuun tarjottavaksi ja mikäs sen parempaa valmistelua kuin täysin asiaan riippumaton ja ehkä hivenen viivyttelytarkoituksissa aloitettu bloggaus. Kaikessa muussa mottoni on: älä koskaan jätä huomiseen mitä voit tehdä tänään, mutta jostain syystä väikkäriin liittyen motto on tasan toisinpäin. No, asiaan, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

Viime päivinä olen pohdiskellut, missä kaikessa oppii/joutuu oppimaan joustavammaksi näin Suomen "suoritan vaikka räntää sataa" - kulttuurista Australian aurinkopaistaa-noworries-kulttuuriin muutettuaan. Esimerkiksi näissä.

1) Hämähäkki kotona ei ole enää hysteriaan lietsova järkytys. Olen aina ollut hämähäkkikammoinen, mutta aavistuksen siedätyin työskennellessäni teininä mansikkapellolla, jossa pienet ruskeat lukit juoksentelevat kätten yli aina, kun mansikkapehkoihin kurkottaa eli koko ajan. Kesätienestien tarve voitti hämähäkkikammon.

En edelleenkään ole mikään tarantellojen halaaja, mutta jos hämähäkki on asiallisen pieni eli max. kokoa sormenpää, jalkoineen sallitaan muutama sentti lisää, en enää mene paniikkiin. Niin kauan kunhan minun ei tarvitse kyseistä otusta koskettaa tai yrittää saada sitä purkkiin. Mikään tuota isompi, esim. daddy long-legs eli seinälukki on jo liikaa. Puhumattakaan aussikammotuksista eli huntsman spidereistä, joista en todellakaan laita kuvaa. Googlaa joka uskaltaa.

Meillä Perthin keskustan laidan kerrostaloasunnossa ei onneksi ole näkynyt isoja kammotuksia, ja pienempien hämisten osalta olen pystynyt täysin tasaisella, rauhallisella äänellä ilmoittamaan E:lle, että hänen palveluksiaan hämiskuiskaajana tarvitaan - sen sijaan, että kirkuisin oopperaoktaavissa.

2) Torakka kotona ei sekään ole enää sydärin aihe, vaikkei todellakaan kuulu miellyttävimpiin yllätyksiin. Nykyisessä asunnossa ei ole torakoita näkynyt [koputtaa kaikkea mahdollista puista], mutta Queenslandin lomalla sain taas muistutuksen, että torakat ovat tämän mantereen menestystarina eli kaikkialle tunkeva ilmiö.

Ensimmäisenä iltana vessassa temmelsi keskikokoinen eli heinäsirkan kokoinen ruskea torakka. Näitä inhoan erityisesti, koska ne ovat juukelin nopeita ja nopeus saa kuvittelemaan, että kimppuunhan se tulee. Kuulemani mukaan myös vaaleanruskeat torakat ovat niitä "likaisia" eli viemäreissä viihtyviä, kun taas isommat ja pelottavamman näköiset mustat/tummanruskeat sikarimaisen pulleat torakat ovat ulkotorakoita ja yhtä vaarallisia tai vaarattomia kuin koppakuoriaiset yleensä. Torakka piiloutui fiksusti lavuaarin viemäriin ja suihkutin perään klooria - liekö oli vaikutusta, mutta ainakin torakka oppi olemaan ovelampi eikä näyttäytynyt enää.

Seuraavana iltana suihkukaapin saumasta puski esiin em. sikarimainen torakka eli musta ja iso mötikkä. Sitä en enää pystynyt sietämään, vaan jälleen kutsuin E:n jahtiin. Jahti oli nimensä veroinen, sillä torakanrutale piilotteli suihkukaapin liukuoven saumoissa (eli siellä yläreunan kourussa) ja E mutkattomaan tapaansa lopulta tökki sen esiin hammasharjan peräpäällä (raah, yäk). Mitäpä ei mies tekisi, jotta vaimo pääsee suihkuun ja lopettaa tärinän makuuhuoneen nurkassa mahdollisimman kaukana ensuite-kylppäristä.

3) Toukkia suihkussa oli uusi yllätys, ei iloinen eikä toivottu. Tämä on seurausta pidemmästä tarinasta: tykkään todella paljon viherkasveista ja puutarhoista, mutta valitettavasti viherpeukaloa minulle ei ole suotu ollenkaan. Yhden satsin viherkasveja parvekkeella onnistuin jo tappaamaan kastelun puutteeseen, ja ylipäätään valitsemaan sellaisia kasveja, jotka eivät siedä +40:een nousevaa kesäpaahdetta. Ostimme uuden satsiin, ja nyt parvekkeella kituuttaa sekalainen valikoima ruskistuvia, minun hellästi hoitamiani viherkasveja.

Samassa hötäkässä ostin myös sisäkasveja, joille kävi myöhemmin kalpaten E:n toimesta. Hän nimittäin keräilee luonnosta asioita, jotka hänestä ovat hienoja, ja kerran oli mukaan tarttunut banksian eli täkäläisen pensaskasvin siemenkota. Kota on kuin jättimäinen käpy, joka avautuu kävyn lailla. Kodasta tunki armeija pieniä kärpäsiä, jotka muitta mutkitta asuttivat kaikki sisäkasviruukut ja alkoivat tehtailla itselleen jälkeläisiä. Yritin häätää niitä joka konstilla, tuloksetta, ja lopulta ainoa ratkaisu oli tuho tai ulos. Heitin kaksi bambua roskikseen menetettyinä tapauksina, kolmannen laitoin parvekkeelle, jotta munivat perkeleet edes munivat muualla kuin lähellä ruokiani ym. Tämä oli liian vähän, liian myöhään.

Eilen löysin toukkafarmin suihkukopista: kärpäset olivat löytäneet shamppoopullojen ym. muovitelineen, jossa on makoisa pikku lätäkkö, kuin munimiseen suunniteltu. Entinen Anu suoraan Suomesta olisi shokin kourissa paennut kirkuen suihkusta, mutta Crocodile Dundee-Anu otti tyynesti muovikipon, kaatoi sisällöt lattiaviemäriin ja talloi luikerot avojaloin tainnoksiin. Minun suihkuani ette valloita, senkin rakettispagetit.

4) Home. Home suihkussa on normiongelma, eli se pitää suihkuttaa kuolioon parin kuukauden välein. Home ei onneksi liiku, eli sen kanssa ei tarvitse pelätä, käykö kimppuun vai ei. Talvella bongaamani orastava home patjassa on saatu kuriin kloorikäsittelyllä ja kosteussyöppö-purkilla, eli sängyn alla asuvalla muovirasiallisella kalsiumkiteitä, jotka imevät kosteutta huoneilmasta.

Torakat, hämähäkit ja muut pysyvät poissa, kun pidämme fly screeniä eli verkko-ovea orjallisesti kiinni parvekkeella. Jos Suomessa on tuttu huudahdus, "ovi kiinni, lämpö menee harakoille", täällä huudahdus on mallia "verkko-ovi kiinni, ennenkuin ötökkäarmeija suorittaa vallankaappauksen". Parvekkeella näkyi kerran epäilyttäviä papanoita kokoluokkaa hiiri, mutta sisään ei ole yksikään vielä päässyt. Ikuisen kesän maassa on siis ikuisen kesän ongelmat, eli tuholaiset eivät koskaan horrosta.

Australiaan muuttava pääsee osalliseksi Australian Selviytyjät - oman elämänsä tosi-tv:tä, halusi tai ei.

26.1.2017

Näin onnistut maahanmuutossa

Kolmeen maahan muuttaneena ja lähes kuusi vuotta viimeisimmässä asuneena uskallan sanoa, että jokunen käypä vinkki on taskussa kotiutumiseen. Jos haaveilet ulkomaille muutosta tai olet vastikään muuttanut, näiden sisäistämisestä saattaa olla hyötyä koti-ikävän, kulttuurishokin ja yleisen hämmennyksen taklaamisessa.

1. Kotiutuminen vie aikaa. Jopa vuosia. Älä "anna periksi" liian äkkiä, jos vain mitenkään voit odotella ja yrittää pikkuhiljaa soluttaa itsesi osaksi uutta maata, kieltä ja kulttuuria.

Itselleni toimii 4+4+4+4 - kaava: vie neljä yötä tottua uuteen majapaikkaan sen verran, että se alkaa tuntua normaalilta asumukselta. Vie neljä viikkoa tottua uuteen kaupunkiin sen verran, että tuntee perusreitit kuten tien tarpeellisiin kauppoihin, sekä suunnilleen suunnat, mitä missäkin on tai mistä mitäkin voisi kuvitella löytävänsä. Vie neljä kuukautta päästä yli ensimmäisistä kulttuurishokin aalloista, tai ylipäätään saavuttaa se niin, että kulttuurishokkia voi havainnoida ja käsitellä. Ja lopulta, vie neljä vuotta todella kotiutua, eli tuntea, että täällä on sosiaaliset ympyrät, tutut kuviot, miellyttävä olla. Kaava on pätenyt itselläni sekä Suomessa että ulkomailla tapahtuneisiin reissuihin ja muuttoihin. 

2. Et tule pitämään joka asiasta uudessa maassa, ja se pitää vain hyväksyä.

Ihmiset usein muuttavat ulkomaille joko jonkin uuden positiivisen asian perässä (työ, rakkaus, seikkailunhalu, kaipuu aurinkoon...) tai "joutuvat" ulkomaille jonkin itsestä riippumattoman vetovoimatekijän vuoksi (lähetettyinä työntekijöinä, vaikka tähänkin usein itse haetaan eikä vain päädytä). Muuton pääsyyt yleensä kuitenkin ovat halu ja into muuttaa, ja oletus, että uudessa maassa ovat asiat vähintään yhtä hyvin ellei paremmin kuin Suomessa. Aina näin ei ole. 

Vaikka järjen tasolla jokainen taatusti pohtii myös kauhuskenaarioita tai mahdollisia pettymyksiä, niiden kohtaaminen arjessa tunnetasolla on aivan eri asia kuin mielikuvissa. Ulkomaille muutto poistaa totutun kehyksen elämästä, ja itsestä (ja mukana muuttavasta kumppanista/perheestä, jos on) löytyy sekä positiivisia että negatiivisia puolia tiimellyksessä, jotka saattavat yllättää. Esim. saattaa järkyttää tajuta, ettei oma kielitaito olekaan niin hyvä, kuin kotimaassa ajatteli; itse ei olekaan niin joustava, kuin luuli; tai että uudessa maassa kohtaa rasismia, johon ei ole koskaan ennen törmännyt. 

Uuden maan tavat, byrokratia, ruokavalio ym. saattavat järkyttää, ärsyttää tai tuntua vääriltä, koska niihin ei ole tottunut - riippumatta siitä, miten paljon on aiheesta ottanut selvää Suomesta käsin. Jonkin asian läpi eläminen on aivan erilaista kuin siitä ennakkoon lukeminen/kuunteleminen, vaikka toki ennakkovalmistautuminen auttaa ja "pehmentää" muutosta. 

3. Kaikki eivät ole kiinnostuneita Suomesta ja sinusta. Tuskin meistä kukaan luulee, että uusi maa ottaa tervetulojuhlin ja fanfaarein lentokentällä vastaan, mutta kyllä sitä jotenkin alitajuisesti kuvittelee, että uudet tuttavuudet haluaisivat kysellä Suomesta ja siitä, miltä tämä uusi maa näyttää ulkopuolisen silmin. 

Vaikutelmien kysely näyttää olevan suomalaisten ominaispiirre ulkomaalaisia tavatessa, mutta muunmaalaiset eivät läheskään aina ole yhtä uteliaita: joko he eivät hoksaa, kehtaa tai halua kysyä, koska ei kosketa heitä. Sama tapahtuu myös toiseen suuntaan, eli läheskään kaikkia Suomeen jääneitä kavereita ja sukulaisia ei kiinnosta vuodatukset tai ihastelut uudesta maasta. Johtuu todennäköisesti siitä, että kutakin kiinnostaa itselle ajankohtaiset asiat, ja maanmuutto kuitenkin tapahtuu vain muuttajalle itselleen, vaikka muuttajasta muutto tuntuu kaikennielevältä aiheelta. Tästä kiinnostuksen puutteesta saattaa aluksi tulla tunne, että kukaan ei välitä, tai halua oikeasti ystävystyä.

Ei-toivotuksi itsensä tunteminen voi olla rajumpaakin, esimerkiksi silloin, jos ei meinaa löytää töitä tai sinua aktiivisesti arvostellaan ulkomaalaisuudesta - rasismia voi kohdata kuka vain, missä vain, myös suomalainen toisessa valkoisessa länsimaassa. Näinpä maahanmuutto myös aktiivisesti opettaa inhoamaan rasismia - ainakin näin on käynyt minulle. Ei ole kirjaa kansiin ja koiraa karvoihin katsominen, eikä ketään tulisi väheksyä etnisen taustan perusteella: jokainen on oma yksilönsä hyvässä ja huonossa. 

Neuvona: ei auta kuin vain jaksaa yrittää. Töitä löytää se, joka on sitkein, ei välttämättä se, joka on kyvykkäin. Uusia ystäviä löytää se, joka jaksaa seuloa läpi eri ihmisiä ja ryhmiä (työ- tai koulupaikka, harrastukset, MeetUp-tapaamiset, mammaryhmät, ym.), vaikka alkukuukausina tuntuisi, ettei omanhenkisiä persoonia ole tuhannen kilometrin säteellä. Itse opin maanmuutosta sen, että ystävystyä voi hyvin erilaisten ihmisten kanssa, ja kaveripiiriini kuuluu nykyään monia sellaisia ihmisiä, joihin en olisi tutustunut Suomessa omien ennakkoluulojen takia ("ei meillä ole riittävästi yhteistä"). Yllättäen niitä yhteneväisyyksiä löytyy pinnan alta, kun on riittävän avoin ja aidosti kiinnostunut. Toisaalta erilaisuudesta oppii, ja se sinällään voi kiinnostaa.

4. Mieti ennakkoon, miten "luutunut" olet. Mitä enemmän arvostat pysyvyyttä, päivien ja tapojen samankaltaisuutta, tiettyjä ruokia, tiettyjä harrastuksia jne., sitä vaikeampaa uuteen sopeutuminen on. Omaa luutuneisuuttaan ei välttämättä Suomen arjessa huomaa, koska se yksinkertaisesti on osa arkea, eikä näyttäydy omana luonteenpiirteenään. 

Esimerkki: Mari-Petteri elää elämää, jossa käy töiden jälkeen Prismassa ostamassa suunnilleen samat ostokset, käy sen jälkeen jumpassa/urheilemassa, menee kotiin katsomaan tietyt ohjelmat telkkarista, sitten nukkumaan ja toisto. M-P haluaa muutosta, koska elämä ei tunnu riittävän sisältörikkaalta. M-P muuttaa uuteen maahan ja itsensäkin yllättäen ärtyy siitä, ettei pääsekään tuttuun ruokakauppaan, jossa on tutut ruokatarpeet tutuilla hyllyillä, samaa harrastusta ei löydy uudesta maasta ja vaikka löytyisikin, ohjaajan/valmentajan ohjeita ei ymmärrä eri kielellä; joka paikkaan on vaikea päästä, koska liikennejärjestelyt ovat sekavat, ei ole autoa tai jos on, nelikaistaiselle moottoritielle ei uskalla lähteä ruuhkaan ajamaan. Telkkarista ei tule mitään katsomisen arvoista eikä ohjelmia meinaa ymmärtää ilman tekstitystä muutenkaan, koska kaikki puhuvat liian nopeasti/slangia/taustamusiikki peittää sanoja. 

Ulkomaille muutto tuottaa väistämättä tilanteita, joissa tavat, käytännöt ja ruoka ovat aivan erilaisia kuin koti-Suomessa, eivätkä ne aina tunnu paremmilta tai edes neutraaleilta, vaan oudoilta, vääriltä tai kertakaikkisen typeriltä. Mitä enemmän fiksautuu ajatukseen, että omat tottumukset ovat "ainoita oikeita", sitä vaikeampaa sopeutuminen on. Tämä fiksautuminen on helppo voittaa ajatuksen tasolla - kaikkihan meistä pystymme järjen tasolla ymmärtämään, että omat tavat eivät voi olla ainoita maailmassa -, mutta käytännössä ärsytys, järkytys tai häkellys voivat jopa yllättää voimakkuudellaan ja sitkeydellään.

5. Panosta kielitaitoon. Vaikka Suomesta lähtiessä osaisikin uutta kieltä loistavasti, harva osaa sitä kuitenkaan natiivin tasoisesti, ja tämä yleensä paljastuu vasta paikan päällä käytännön tilanteissa.

Itse kirjoitin enkusta M:n ylppäreissä, mutta opin vielä paremmaksi Kanadan vaihto-opiskelijakauden aikana. Silti Australiaan muutto toi mukanaan kieliylläreitä. Vaikka kielitaito ja sanavarasto ovat hyvät, keskusteluun mukaan pääseminen on vaikeaa niin kauan, kun sanomiset täytyy ensin kääntää suomesta eri kielelle - kun miettii omaa repliikkiään, keskustelu on jo edennyt toisaalle, ja siihen ei vain ehdi mukaan. Vei pari vuotta, ennenkuin aloin enimmäkseen ajatella englanniksi, ja vielä toiset pari, ennenkuin tunsin, että pystyn kommunikoimaan suomen veroisesti kaikissa tilanteissa. 

En myöskään Suomesta käsin hoksannut, miten laaja sanavarasto tarvitaan kokopäiväelämään eri kielellä. Harrastan eri urheilulajeja, mutten ennakkoon osannut sanastoa lentopallosta, jalkapallosta, sählystä, pilateksesta, joogasta... Työasiat, politiikka ym. vaativat omaa sanastoaan, ja etenkin henkisesti vaikeissa tilanteissa (paineen alla, tunnekuohun vallassa, loukkaantuneena jne.) puhuminen on yllättävän vaikeaa, sillä mieli tahtoo tuottaa vastauksen omalla kotikielellä, suomeksi. Aksenttini muuttuu paksummaksi rally englishiksi ja sanastoni typistyy silloin, kun olen tuohtunut, mikä ei auta esim. työpaikalla kokouksissa tai parisuhteessa riidellessä.

Kielitaitoa kannattaa siis aktiivisesti hioa ennen ja jälkeen muuton, esim. lukemalla uutta kieltä ja katsomalla mahdollisimman paljon elokuvia ym. ilman tekstitystä. Mitä enemmän pääset juttelemaan uudella kielellä, sen parempi - rohkeasti vain rokkaa syömään, koska jokainen puhehetki on uuden oppimista ja painuu alitajuntaan uusien sanojen muodossa. 

6. Oma identiteetti ja minuus nousevat keskiöön. Suomesta muuttaessa tajuaa, miten moni oma ajatus, tapa ja toimintamalli on suoraa seurausta kulttuurista, ja mitä oikeasti itse haluaisi tehdä ja ajatella.

Toiset kokevat itsensä vahvemmin suomalaisiksi ulkomaille muutettuaan, ja korostavat tiettyjä suomalaisiksi kokemiaan piirteitä, kuten rehellisyys, suoruus, aikaansaavuus ja tasa-arvo. Toiset navigoivat kauemmas niistä piirteistä, joita pitävät negatiivisina ja rajoittavina Suomessa: vetäytyvyys, hiljaisuus, kateellisuus, pessimismi. Monille suomalaiset tavat ja ruuat nousevat entistä tärkeämmiksi osatekijöiksi omaa identiteettiä, kun taas toiset luopuvat niistä tai miksaavat luovemmin uuden maan tapojen ja ruokien kanssa. 

Mielestäni maata muuttaessa ikäänkuin riisuuntuu ja oma minuus paljastuu vahvemmin alta, koska joutuu enemmän miettimään, kuka ja millainen olen ja kuka haluan olla - sen sijaan, että soljuu elämässä eteenpäin kuten kaikki muutkin, yhteiskunnan odotusten mukaan.

Uudessa maassa saattaa joutua enemmän suurennuslasin alle, koska on mamu (ei tuokaan osaa mitään oikein, kun ei ole täällä kasvanut), tai vaihtoehtoisesti saa paljon enemmän vapautta ja tilaa, koska on mamu (sillä on varmaan omat tapansa, selvä). Omalla identiteettillä voi myös "leikitellä" joustavammin, eli poimia sellaisia osia Suomesta, joita haluaa kultivoida, ja sellaisia osia uudesta/uusista maista, jotka kokee omimisen arvoiksi. Mielestäni tärkeintä on uskaltaa kohdata itsensä sellaisena kuin on, ja "muokkautua" suuntaan johon haluaa mennä, ripustautumatta Suomi-identiteettiin tai yrittämättä olla wannabe-uudenmaalainen suorilta. 

Ulkomaille muuton yksi hienoimpia asioita itselleni on ollut se, että siitä tulee näköalapaikka moneen suuntaan: suomalaisuutta pystyy katsomaan hieman ulkopuolelta, samoin kuin uutta maataankin. Asioita kyseenalaistaa enemmän, mutta myös havainnoi ja arvostaa hyviksi kokemiaan puolia eikä ota niitä itsestäänselvyyksinä: esimerkkeinä vaikkapa Suomen vanhempainetuudet ja opintoraha. Harvassa maassa on moisia ällistyttävän moderneja ja fiksuja systeemejä. 

7. Kasvat ihmisenä. Tässä on asia, jota en itse sen kummemmin ajatellut tai odottanut tapahtuvan, vaikka jälkikäteen katsottuna se on itsestäänselvyys. Tottakai elämässä kasvaa ja muuttuu ihan Suomeenkin juurtuneena, mutta väitän, että mikään ei laajenna maailmankuvaa ja tee kypsemmäksi yhtä vauhdikkaasti kuin uuteen sopeutuminen.

Kun kulttuuri, kieli, ihmiset, tavat ja ympäristö muuttuvat, sopeutumiseen ei auta muu kuin itse aktiivisesti hakea yhtäläisyyksia ja ehkäpä muokkautua itse, tai ainakin kaivaa niitä piirteitä itsestä esiin, jotka sopivat uuteen maahan. Esim. Australiassa muuttuu puolihuomaamatta sosiaalisemmaksi kuin Suomessa, ympäristön siihen kannustaessa. Tällä en tarkoita, että hiljaisuus ja ujous ovat jotenkin epäkypsiä, vaan sitä, että kun joutuu omalta mukavuusalueeltaan ulos, väkisinkin kasvaa eli laajentaa omaa olemisen repertuaariaan ja kykyjään. 

Tästä muutoksesta voi olla se seuraus, että asiat, joita toivot elämältä, muuttuvat: et esim. ehkä haluakaan muuttaa takaisin Suomeen työkomennuksen jälkeen - tai päinvastoin, et haluakaan jäädä uuteen maahan, koska se on liian kaukana suvusta ja kaikesta tutusta. Ehkä vaikeimpia asioita maahanmuutossa henkisesti on omien päätösten pyörtäminen: liian usein kuulee väheksyviä "maitojunalla takaisin" termejä, vaikka mielestäni on henkisesti vahvan ihmisen merkki, että uskaltaa elää kuten haluaa - kuten palata Suomeen, jos se tuntuu oikeimmalta ratkaisulta.

Maanmuutto opettaa, että meitä on täällä kaikenvärisiä ja -näköisiä, toimeen pitäisi silti tulla. 


Nämä papukaijat kerjäsivät päänsilityksiä kumartelemalla ja päästämällä vienoa "kriiiih" ääntä. Symppiksiä, kuin lentäviä kissanpentuja! Maleny Botanic Gardnenissa.

25.1.2017

Brisbane - Gold Coast - Sunshine Coast

Kävimme viikon lomalla itärannikolla, etelä-Queenslandissa ensimmäistä kertaa. Tässäpä listausta matkan koho- ja alhokohdista vinkeiksi ja varoituksiksi, jos sama suunta on mielessä.

Maleny Botanic Gardenin asukkaita. Jopa liiankin tuttavallisia!




Parasta reissussa

1. Sademetsät. Toisin kuin Länsi-Australiasta, Queenslandista löytyy sademetsiä, joita lähdimme asiaksemme katsomaan. Blogista on lie tullut selväksi, mutta olemme kumpikin luontoihmisiä ja pelkästään tämä sademetsien lumo sai meidät koko reissuun. Vierailimme Springbrook- ja Tambourine Mountain- luonnonpuistoissa, jotka kumpikin sijaitsevat Gold Coastilta muutaman kymmenen kilometriä lounaaseen. Gold Coast on puolestaan Brisbanen eteläpuolella sijaitseva Australian Miami tahi Florida rantapilvenpiirtäjineen ja surffaajineen (tosin missäpä päin Australiaa ei olisi surffaajia...).

Australian manner on aikoinaan, miljoonia vuosia sitten, ollut enimmäkseen sademetsien peitossa, kun nykyään niitä löytyy enää noin prosentin verran alkuperäisistä. Tähän ovat syynä sekä metsien hakkuut että ilmastonmuutos. Luonnonpuistot, joissa vierailimme, sijaitsevat kumpikin muinaisen (matalahkoksi kuluneen) vuoriston huipulla, sillä siellä sääolot ovat parhaat subtrooppisen kasvillisuuden säilymiseen: aina kosteaa ja tasaisen lämmintä.

Ehdimme jo pelätä, että sademetsät ovat mielikuvituksen tuotosta tai hypemarkkinoinnin aikaansaannos, sillä vaikka maisemat olivatkin Perthiin verrattuna huikaisevan vihreät, vuoriston ulkopuolella puusto oli samaa eukalyptusta ja viikunaa kuin Perthissäkin. Kunnes saavuimme riittävän ylös jyrkänmutkaisia vuoristoteitä. Opimme, että eukalyptukset itse asiassa uhkaavat sademetsiä valtaamalla niiltä alaa: eukalyptus pyrkii rohkaisemaan metsäpaloja tuottamalla öljyisiä paloarkoja lehtiä, kun taas sademetsille ei mikään ole yhtä tuhoisaa kuin metsäpalo - siksi sademetsäkasvien lehdet ovatkin huonoja syttymään. Alueella on käynnissä jatkuva hiljainen kamppailu, jossa sademetsien peruskasvi kuristajaviikuna pyrkii ottamaan tilaa eukalyptuksilta  kiertymällä rungon ympäri ja tukahduttamalla.

Kuten muihinkin luonnonpuistoihin Australiassa, sademetsiin on tehty luontopolkuja, joista voi valita lyhyitä tai pitkiä reittejä. Viiden kilometrin vaellukseen ylös ja alas rotkoa meni kaksi tuntia ja kaksi ämpärillistä hikeä kosteassa helteessä (+30). Metsä oli kuitenkin varjoisa ympäristöön nähden, ja reitillä voi myös uida vesiputouksen alla, kuten E rohkeana tekikin.





Tämä on saniainen, ei palmu.




2. Maleny Botanical Garden eli Malenyn kasvitieteellinen puutarha. Tämä puutarha on yksityishenkilön omalle tontilleen perustama paratiisivisio Malenyn kunnassa n. puolen tunnin ajomatkan päässä Sunshine Coastilta eli Brisbanesta pohjoiseen. Puisto on kiinnostava ja kaunis kombo ns. englantilaista puutarhaa eli hoidettua, kukkivaa puistoaluetta, sademetsäpolkua sekä lintutarhaa: tarhassa on monta sataa erilaista eksoottista papukaijaa, joista suuri osa on jopa liiankin kesyjä, eli ne lentävät taatusti olkapäälle tai pään päälle hiuspinnejä ym. ryöväämään. Korkealla huipulla sijaitsevasta puutarhasta on upeat näköalat yli Glass House Mountains - luonnonpuiston, jossa on sokeritoppamaisia vuoria laaksossa.

Kaikkein suurimman vaikutuksen teki se, että puisto on yksityishenkilön, eteläafrikkalaisen Frankin hengentuote - kokonaan hänen itsensä sekä pääsymaksujen rahoittama. Tapasimme omistajan sattumalta ja hän intoutui näyttämään meille puiston joka kolkan: kyyditsi meitä golfkärryllä sellaisiinkin osiin, jotka ovat vasta rakenteilla tai suunnitteilla. Frank aloitti puiston rakentamisen v. 2009 ja vaalii siellä mm. maailman harvinaisinta kävykkipalmusuvun jäsentä nimeltään Encephalartos woodii - kaikki maailman woodiit ovat klooneja samasta e-afrikkalaisesta kantakasvista ja yksi puolikasvuinen taimi on arvoltaan $50 000.

Oli todella inspiroivaa tavata ihminen, joka elää omimmannäköiseksi kokemaansa elämää ja haluaa tarjota pääsyn paratiisiinsa kaikille kiinnostuneille. Pääsymaksu $30 tuottaa katseltavaa ja kuvattavaa moneksi tunniksi linnuista kasveihin ja maisemiin. Frank ei kuulemma vielä tee voittoa puistollaan (ei ehkä koskaan), mutta se ei häntä lannista - tärkeintä on "luomistyö" ja luonnon arvostus. Suosittelen!

Sulphur crested cockatoo eli kultatöyhtökakadu pään päällä painaa ihan kiitettävästi ja sillä on terävät kynnet!
 

Arapapukaija ja E kavereina. Kyseinen ara yritti myöhemmin varastaa E:n kameran eikä meinannut päästää irti.







3. Ystävälliset ihmiset ja eläimet. Joko törmäsimme sattumalta puheliaisiin tyyppeihin, tai helleaalto irrotti myös ihmisten kielenkantoja, mutta siellä täällä vastaantulijat ja kaupan kassat halusivat vaihtaa muutaman sanan. Esim. hoverboardilla, lie suomeksi leijulauta, vastaantullut tyyppi huikkasi iloisesti ohimennessään "ihailette varmaan mahtavaa kypärääni?"- hänellä olikin hieno kumipiikkiharjaksella koristeltu pyöräilykypärä.

Brisbanen seudulla näyttää olevan water dragon´eita kaikkialla - kyseessä on oravan tai jopa pienen kissan kokoinen lisko, joka nimensä mukaan tykkää oleilla veden lähellä, mutta näköjään myös missä tahansa muualla. Niitä tuli vastaan sademetsäretkellä, mutta myös kahviloiden pöytien alta. E oli tietenkin biologin taivaassa saadessaan mahtavia lähikuvia. Muunkinlaisia liskoja vilisti siellä täällä: Australiassa asuu 400 skinkkilajia, ja se on vain yksi suku liskoja.

Näimme läheltä myös opossumeja ja brush tai bush turkey´ja eli pensaskalkkunoita, tämäkin Australian kotoperäinen laji, joita marssi kaikkialla puskista kotipihoihin ja teiden varsiin. Mikään em. lajeista ei ole tullut Perthissä vastaan, siispä into niitä kuvata oli katossa. Pensaissa roikkui usein giant wood spider´eita eli jättipuuhämähäkkejä, jotka ovat jalkoineen jopa kämmenen kokoisia. Näitä olen onneksi nähnyt aiemmin Balilla verkkojaan kutomassa ja tiesin, että ne välittävät vain verkosta ja saalistaan, eivät ihmisistä. Kummasti vanha araknofoobikko tointuu, kun Australiassa asuu, ja nyt pidän hämähäkkejä jopa mielenkiintoisina sydärin aiheuttajien sijaan - kunhan eivät tule iholle.

Water dragon, mikähän vesilisko suomeksi? Tämä yksilö asuu kahvila Maple 3:n terassilla vakituisesti ja on nimeltään King George eli Kuningas Yrjö lohikäärmeentappaja-legendan mukaan. Kokoa n. pienen kissan verran.

Tippuuko niitä muruja, häh?

Auringonlasku Sunshine Coastilla.

Brisbanen kity kentteriä eli kaupunginkeskustaa.
Brisbanen asukkaita, steampunk-kenguruja.
4. Brisbanen South Bank ja kulttuuritarjonta. South Bankilta eli Brisbanen läpi virtaavan joen etelärannalta löytyy kaikki hip ja cool Brisvegasissa, toisin sanoen ravintoloita, kahviloita, kulttuurikeskus (musiikkitalo, museo ja taidemuseo) ja hiekkaranta. Joen rannalle - mutta ei kylläkään jokeen - on rakennettu maauimala, joka on lavastettu merenrannaksi hiekan ja kasvien avulla: hauska perhekohde. Samoilta nurkilta löytyy myös "Epicurean garden" eli kaikille aisteille sopiva puutarha, josta saa poimia yrttejä ja vihanneksia syötäväksi.

Taidemuseo GOMA, Gallery of Modern Art, yllätti varsin positiivisesti. Perthissä on saanut tottua siihen, että museotoiminta on jälkeenjäänyttä ja näyttelyjen esillepano suoraan 80-luvulta. GOMAssa sen sijaan oli todella upea, onnistuneesti ripustettu (eli teosten "vuoropuhelua" korostava) näyttely uunituoretta taidetta nimeltään Sugar Spin, sokerikierre tahi hattara. Nykytaiteilijat näyttävät tykkäävän massiivisista, kolmiulotteisista teoksista, jotka levittäytyvät seinille ja kattoon, ja GOMAssakin oli linjan mukaan nähtävää joka kolkassa - teemoja kun nimetysti olivat valo, värit ja arkkitehtuuri eli rakenteet ja ulottuvuudet. Teen suosikkiteoksistani oman postauksen kuvineen myöhemmin, sen verran vaikuttavia viestejä oli taiteeseen kätketty.

Myös Brisbanen museon eli kaupungintalon näyttely puhutteli: kiinalaista mustetaidetta nykytaiteilijoilta. Brisvegasin kulttuuritarjonta oli siis odotettua kohottavampaa, vaikka kaupungin lempinimi viittaakin muoviseen kasinokulttuuriin.

Tylsintä reissussa

1. Liikennejärjestelyt. Translink eli kaupungin joukkoliikennefirma Brisbanessa järkytti sekä hinnallaan että hitaudellaan.

Majoituimme bed & breakfast -paikassa  neljä asemaa keskustasta pohjoiseen (Wilston), mutta menopaluu keskustaan maksoi meille kahdelle $19.60 eli reilut kolme dollaria enemmän, kuin koko päivän parkkeeraus keskustassa. Mitvit Translink, miten tämä edistää julkisliikenteen käyttöä ja poistaa ruuhkia? Matkakortilla matka olisi ollut halvempi, mutta matkakortteja ei tietenkään voi ostaa asemalta, eikä kioskiakaan löytynyt ensihätään keskeltä omakotitalolähiötä. Juna myös kulkee vain puolen tunnin välein. Translink, ei jatkoon.

Gold Coast - Brisbane - Sunshine Coast - akselilla näyttää aina olevan ruuhkia, ja Perthissä sujuvaan junaliikenteeseen tottuneelle ruuhkaisella moottoritiellä jumittaminen oli loman mälsimpiä puolia. Toki Perthissäkin saa pönöttää ruuhkissa, mutta ei ehkä ihan samassa mittakaavassa kuin Brissyssä.

Kirsikkana kakun päällä tai pikemminkin lasinsiruna viipaleessa oli Uber-kuski, joka pokalla vedätti meiltä tuplasumman: jouduimme tilaamaan Uberin, kun ukkosmyrsky ja flash flood eli pikatulva yllätti. Halusimme päästä takaisin autollemme parin kilometrin päähän. Kuski ei suostunut käyttämään navigaattoria tai Uberin ohjelmaa, vaan lähti ajamaan "tietämäänsä parempaa" reittiä pitkin, joka oli kolme kertaa pidempi kuin E:n kännykässä näkyvä Uber-sovelluksen ehdottama reitti. Myrskyssä autossa jumissa emme voineet juuri muuta kuin istua ja murjottaa. En voi ymmärtää, miksi kukaan haluaisi ehdoin tahdoin hankkia huonot pisteet (kuten Uberissa annetaan) muutaman ekstradollarin tähden - maksoimme $8 sijaan $18 ja kuski sai vain yhden tähden viiden sijasta. Buu.

Liikennöinti ei ollut rentouttavaa gondoliajelua, kuten tässä kiinalaisessa taideteoksessa Brisbanen kaupungintalolla.

2. Hintataso.
Perthiä kutsutaan kalliiksi kaupungiksi ja hintavertailu netitse osoittaakin, että halpaa lystiä ei perthiläisenä elo ole. Siksi oli yllätys tajuta, ettei elämä ole sen halvempaa idässä, ainakaan Brisbanen seudulla. Ravintolat, kahvilat ym. lomailutouhu maksoivat ihan sen saman kuin Perthissäkin, ellei jopa enemmän. Myöskään majoittuminen ei ole erityisen halpaa. Harrastukseni ja ilonaiheeni on metsästää hyviä diilejä ja onnistuin löytämään AirBnB:n Gold Coastilta hintaan $50/yö ja aamiaismajoituksen hintaan $70/yö Brisbanesta (hinnat kahdelle hengelle), mutta nämä olivat ainoat halvat ratkaisut ja joustimme sijainnissa, koska oli auto käytössä. Normihintataso olisi ollut kaksin- tai kolminkertainen.

Lomabudjetista sen verran, että lounasta saa tavallisesti sekä siellä että täällä haarukassa $10-20 ja illallista haarukassa $20-40, paikasta riippuen. Bensa maksoi nelisenkymppiä tankki ja tankkasimme kahdesti viikon aikana. Auton vuokra viikoksi vakuutuksineen oli n. $350 ja lennot P-kylältä B-kylälle rokottivat tiliä $460/pää/menopaluu. Euroiksi muuntaminen tapahtuu kertomalla summat x 0,75.

3. Hiostava sää. Brissyn seudulla on nyt pari viikkoa eletty tukahduttavaa hellejaksoa, joka ylittää jopa normaalin kesähikisään. En ole trooppisen kuumuuden ystävä, ja +35 astetta maksimaalisella kosteusprosentilla ei lämmitä mieltä, vaikka lämmittääkin kroppaa - keittää, suorastaan. Kun aamusta iltaan hikoilee kuin turkkilaiseen saunaan vangittu kalkkuna, alusvaatteet hikeä tirskuen, ei olo ole reipas eikä menevä. Meidät pelasti roadtrip-loma, eli fakta, että auton ilmastointi lauloi ja majapaikoissa myös pelasi ilmanvaihto. Vissyä kului pullotolkulla, koska hanavesi maistuu Brissyn seudulla mudalta eikä hanavesi muutenkaan auta nesteytyksessä, jos suoloja haihtuu joka minuutti.

Olimme ennen Brisbanen reissua leikitelleet ajatuksella, että ehkä joskus muuttaisimme itärannikolle juurikin B:n seutuville, mutta ilmasto-olosuhteisiin tutustuminen latisti tätä ideaa. Vaikka kohtasimmekin nyt varsin poikkeuksellisen säätilan hellejakson muodossa, ovat sään ääri-ilmiöt Australiassa yleistymässä, eikä mikään takaa, ettei ko. saunotus ole normikesä jatkossa subtrooppisella alueella. Perthin kuivanpaahtava kuumuus ei tunnu missään viikon höyrysaunan jälkeen!

Tuttuja eukalyptuksia löytyi myös idästä - näitä saamme ihailla Perthissäkin.

4. Odotusten täyttymättömyys
. Jostain syystä minulla oli Brisbanesta sellainen kuva, että se on todella ihmeellinen ja jännittävä kaupunki. Kun selvisi, että aika samasta muotista se on kuin Perthkin, oli tuloksena - ei nyt suorastaan pettymys, mutta kylläkin ihmetys. Jostain syystä itärannikon kaupungit ovat kansainvälisesti paremmin tunnettuja ja kiinnostavampina pidettyjä kuin tämä meikämannien Villi Länsi, mutta ei Perth loppupeleissä kauaksi jälkeen jää vaikkapa Brisbanesta asuinpaikkana: etenkin ilmaston puolesta Perth on helpompi valinta mielestäni. 

Toinen ylläri oli Byron Bay, New South Walesin puolella. Ajoimme tähän legendaariseen rannikkokylään sen maineen houkuttelemana, sillä Byron Bay - nimen tuntuu tietävän jokainen Australiassa reissaava. BB:stä jäi enimmäkseen mieleen ruuhka. Kylän keskusraitti on jatkuvasti tukossa autoja, sillä kaikki liikenne ohjautuu yhden keskustien kautta, mukaanlukien rannalle menevä eli pääsyy koko BB:ssä vierailuun. Mitään idyllistä, rauhallista tahi vilkasta ostoskävelykatua emme löytäneet, vaan kaikki terrassilla istuskelu ja shoppailu tapahtuu saman jumittavan autotien varressa, liikenteen melussa. Ei kiitos. Ihmettelimme ääneen, miksi Perthin rannoilla ei ole kovempi maine, sillä kotoinen Cottesloemme päihittää Byron Bayn mennen tullen - oikeastaan mikä tahansa ranta on Perthissä maailmanluokkaa, ja se onkin elementti, jota perthiläiset eivät aina muista arvostaa.

BB:ssä sattui myös pieni onnettomuus, sillä E sai snorklatessaan portugalinsotalaivan (Portuguese man o´war) lonkeroista osuman ja niistä jäi kirvelevät arvet ja huonovointinen olo koko päiväksi. Kyseessä on meduusan näköinen polyyppieläinyhdyskunta, eli myrkyllinen polttiaisolio, joka pahimmillaan tappaa, jos sen uhri on allerginen tai pienikokoinen (esim. vauva). Onneksi mitään vakavia seuraamuksia kohtaamisella ei ollut - näitä kelluvia öllöjä ei onneksi ole meidän puolellamme mannerta näkynyt.

Odotukset ovat kuitenkin kaikkien itsensä hallittavissa, eivätkä miinuspuolet olleet todellakaan maatakaatavia, pieniä kummastuksia lähinnä. Kaikenkaikkiaan reissu oli todella onnistunut ja lomasta jäi hyvä, rentoutunut mieli. Mikään kun ei ole mahtavampaa kuin löytöretkeily, uusien maisemien, paikkojen ja aktiviteettien löytäminen!

Kuvat yllä ja alla Maleny Botanic Gardenista.


3.1.2017

2017 ja uudet tuulet

Joulu on ohi ja piparkakkutalo syöty - kohti uutta vuotta 2017!

Joululoma rannan tuntumassa ja vain hieman vinoon päätynyt itselaukaisijakuva.

Joulukissa. Jouluvieraidemme "vauveli".

Joulukuusi, joka kestää Perthin hellejoulun. Omin kätösin ikkunaan teipattu.
Johan alkoi lyyti kirjoittamaan!

Sain tänä aamuna puskista puhelun, että hakemani työpaikka, joka oli jo kertaalleen mennyt sivu suun, on sittenkin minun! Täällä julkissektorilla voi tapahtua sellaista, että jos löytyy kaksi hyvää hakijaa, toiselle hyvälle kandidaatille luodaan paikka jollain kikkakolmosella. Virallista prosedyyriä täytyy silti noudattaa, eli minulle annettiin aiemmin virallinen rejection letter (hylkäyskirje) ja ykköskandidaatille virallinen offer letter (työpaikkatarjous). Nyt, kun prosessi on ohi, virasto voikin yhtäkkiä ilmoittaa minulle, että meillä on sullekin töitä ja lähetetään pian offer letter, vieläkö kiinnostaa?

Tästä kyllä vihjattiin jo hakuvaiheessa ja myös hylkäyssoiton saadessani, mutten uskonut – ajattelin, että yrittävät vain lohduttaa jollain ”meillä saattaa pian aueta jotain muuta sinulle sopivaa” diibadaaballa. Mutta, kerrankin oli puhe totta ja tarjous kyllä kiinnostaa!

Uusi työnantajani on osavaltion oikeusasiamiehen toimisto, joka vastaa myös monopoliasemassa olevien yritysten kuluttajasuojasta – täällä monopolialoja ovat sähkö, kaasu ja vesi. Työnkuvani on nimeltään ylempi tutkija (Senior Research Officer) ja uusi työ alkaa näillä näkymin alku- tai puolimatkassa helmikuuta. Jännittävää nähdä, onko homma yhtä mielekästä ja kiinnostavaa kuin paperilla kuulostaa.

Muitakin jännittäviä muutoksia on toivottasti ilmassa. Pian nähdään, mihin riittää suomalaisen mielikuvitus ja engkuntaito fiktion saralla. Olen tehtaillut kirjan, seikkailuromaanin nääs, ja seuraava pykälä on yrittää löytää kirjallisuusagentti. Opus on tällä hetkellä editorin eli kustannustoimittajan silmäiltävänä (maksullinen palvelu, huom.), että saisiko siitä vielä paremman hiomisella ja oikoluvulla, ennenkuin alan lähetellä mielikuvitukseni hedelmää tyrkylle aussiagenteille ja sitä kautta kustantamoihin.

Englanninkielinen kirja sijoittuu Suomeen Sallan seutuville ja kertoo aussisukeltajan ja suomalaisvoittoisen arkeologitiimin uurastuksesta, tavoitteenaan löytää selitys paikallisesta kraaterijärvestä löytyneelle mystiselle esineelle. Arvasinhan, että voin ratsastaa taidehistorian tutkinnollani vielä joskus kuin Dan Brown ikään! Toivottavasti teos nähdään joskus/pian/tänä tai ensi vuonna julkaistuna, kirjastoissa ja kirjakaupoissa, tai vähintään E-kirjana Amazonissa jos ei muuten. Vuoden 2017 mittaan urkenee uusi – jos ei ura, niin ainakin tietämys siitä, millaista on taistella tietään kohti julkaistun kirjailijan titteliä. Vääntö tullaan dokumentoimaan tähän blogiin, arvatenkin yksityiskohtaisesti. Pysykää kanavalla!

Joulu ja uusivuosi olivat myös uuden värittämiä.

Vuokrasimme jouluksi loma-asunnon Yanchepista, pikkukylästä (tai Perthin kaukaisesta suburbiasta) n. 60km meiltä pohjoiseen. Juhlakansaksi keräsimme E:n perhettä eli meillä lomailevan äidin, sekä veljen tyttöystävineen; ja liudan uudenpuoleisia ranskalais- ja suomalaiskavereita. Ideana oli lomailla biitsin tuntumassa. No, talo ei täkäläiseen tyyliin aivan vastannut mainostekstiään ja rannalle oli ajomatkaa kävelymatkan sijasta, ja merinäköaloista sai vain haaveilla (joita ei tosin tarkkaan ottaen ja toisella lukemalla tekstissä luvattukaan, mutta hieman siihen suuntaan annettiin ymmärtää).

Kaiken lisäksi talon varashälytin räjähti päälle ilta-yhdeltätoista, eikä omistaja ollut jättänyt mitään ohjeita, miten se kytketään pois päältä. Itsekseen sammunut hälytin alkoi uudelleen ulvoa vaille puolenyön, eikä hiljentynyt ennen kuin E:n sähköasentaja-MacGyver-veli kiskoi siitä piuhat irti. Hälyttimiin kuuluu täällä myös talon katolle tai ulko-oven päälle asennettu vilkkuva lamppu, jotta naapurit varmasti heräävät ja järkyttyvät/suuttuvat.

Seuraavana päivänä MacGyver asensi johdot takaisin, kun saimme turvallisesti koodin omistajalta haltuumme.

Tekevälle sattuu ja pieniä takapakkeja laskematta vietimme aattoa talon terassilla rannan sijasta, villahuopiin ja sängynpeittoihin kietoutuneina, kun Perthin normaali +40-joulu ei ilmaantunutkaan. Lämpötila jäi reilusti alle parinkympin iltahämärässä, ja hytinäksihän se olisi mennyt ilman huopia perthiläisissä joulutamineissa eli kesämekoissa ja shortseissa. Asiaankuuluvasti söimme itsemme ähkyyn mm. itse pyydystetyillä hummereilla (lobster tai crayfish, täkäläisittäin) ja muilla herkuilla, klassikkojälkkäri marenki-hedelmä-pavlova mukaanlukien.

Uusivuosi vietettiin samalla ähkylinjalla, tällä kertaa kerrostalomme kattoterassilla. Jälleen vieraina E:n perhettä sekä kokoelma aussi- ja suomalaiskavereita. Aussit tahattomasti huvittivat meitä suomalaisia kyselemällä mm., miten uusivuosi Perthissä poikkeaa suomalaisesta. Lähtökohtaisesti sillä, että lämpötilassa on vähintään 40 astetta eroa ja juhlat pystyy viettämään alusta loppuun ulkotiloissa. Toinen koominen kysymys oli, että osaammeko me kaikki suomalaiset suomea. Tähän tosin saattoi vaikuttaa kysyjän nauttiman juhlajuoman määrä, epäselvyys meidän suomalaisten aussivuosien määrästä (eli onko muutettu ihan lapsena) sekä fakta, että yksi suomalaisvieraista oli alkujaan ruotsinkielinen.

Juhlat onnistuivat mielestäni nappiin hivenen epäkäytännöllisestä vessajuna-järjestelystä huolimatta: kattoterassilla ei ole vessaa, joten E tai minä jouduimme säännöllisin väliajoin kokoamaan vessaan tahtovat samaan joukkoon kuin esikoululaiset konsanaan ja johdattamaan heidät hissillä kotiimme vessaan. Tästä onneksi saatiin huumoria aikaan koko illan mitaksi, eli naurun voimalla siitäkin selvittiin. Onnistuimme bongaamaan myös kasinon ilotulitukset keskiyöllä. Tosin näimme niistä vain puolikkaan – osa räiskeestä jäi piiloon kattoterassin kulmien taakse.

Kaikenkaikkiaan vuosi 2017 näyttää alkavan erittäin optimistisissa merkeissä sen suhteen, miten myönteiset uudet tuulet puhaltavat sekä minulle että E:lle. Hän nimittäin aloittaa parin viikon päästä työpaikan kustantamana arboristin tutkintoon opiskelun – nyt hän siis työskentelee ”epäpätevänä” ja pätevyys tuo mukanaan paremmat ura- ja palkkanäkymät. Onnekasta ja myönteistä vuotta 2017 kaikille täältä Perthin hivenen myöhästyneistä +40 helteistä!
Koala päiväunilla Yanchepin luonnonpuiston koalatarhassa. Kesäkuumalla ramasee. Ja muulloinkin.
Jouluaterian päätähti, hummeri, ja sen ylpeä pyydystäjä E.

Taistelu joulupöydän antimista.
Joulunaapuri. Kenguja löytyi Yanchepin luonnonpuistosta, myös siitä osasta, jossa luki "pidäthän portit kiinni, jotta kengurut eivät pääse tuhoamaan istutuksia". Kenguruita eivät aidat ja portit kiinnosta.