Ohhoijaa, maanantai ja olo aivan puhki. Mennyt viikonloppu oli varsinainen comedy of errors eli itkun ja naurun sekaista touhotusta, verenpaineet tapissa, pääasiassa muiden ihmisten osaamattomuuden/viitsimättömyyden takia.
Kaikki alkoi viattomasti ja ihan muulla aiheella. Pikku-N täytti kolme vuotta. Meillä oli juhlat buukattuna lauantaille, tapahtumapaikkana leikkikenttä/puisto, koska koronarajoitteiden takia kotiin ei tällä hetkellä saa kutsua kuin muutaman vieraan. Olimme ottaneet E:n kanssa oikein vapaapäivän perjantaille, jotta voisimme a) levätä, b) käydä ostoksilla juhlia varten, c) käydä Ikeassa 40min ajomatkan päässä hakemassa muutamia säilytyskaappeja, joita autotalli (siis E) kaipaa. Yhtenä ideana oli myös pieni vaellus, mikä on yhteinen harrastuksemme. No, aika pian selvisi, että lepo, rauha ja vaellus eivät mahtuisi samaan päivään kaiken muun lisäksi, koska:
Vuokraamme entistä kotiamme, kerrostalokolmiota. Täkäläiseen tapaan meillä on property manager eli vuokravälittäjä-isännöitsijä, joka hallinnoi asuntoa ja vuokrasuhdetta. Reilun kahden vuoden vuokraisännyysuramme aikana olemme vaihtaneet manageria kerran, koska edellinen ei vastaillut viesteihin/kysymyksiin ajallaan ja heillä oli myös valtava henkilöstövaihtuvuus, eli vuoden aikana asuntoamme hallinnoi neljä eri ihmistä. Tämä uusi manageri on tähän saakka vain kerännyt vuokraa, maksanut laskuja ja tilittänyt ylijäämää meille, eli vuokralainen hänen aikanaan vaihtui ensimmäistä kertaa nyt. Edelliset siis muuttivat pois helmikuun lopussa. Managerin tehtävä on ohjata poismuuttavat vuokralaiset siivoamaan asunto esittelykuntoon, mainostaa ja esitellä, ja hankkia uudet vuokralaiset. Mutta.
Perthissä on tällä hetkellä erittäin kuumat asunto/vuokramarkkinat, ja vapaita vuokra-asuntoja on alle prosentti. Meidänkin asuntoamme on käynyt katsomassa yli 50 ihmistä, mutta yhtään kukaan ei ole ollut kiinnostunut vuokramaan. Mielenkiinnon puutteesta yllättyneinä päätimme käydä Ikean-reissulla katsomassa, missä kunnossa asunto on - managerin mukaan kuulemma hyvässä ja vuoraakin voisimme pyytää $40 enemmän per viikko kuin aiemmin.
Luulimme, että suurin pulma olisi alaovesta sisään pääsy, koska emme olleet varmoja, onko tiedossamme oleva ovikoodi oikea. Voi tätä naiiviutta. Pääsimme helposti sisään, mutta asunnon ovella vastaamme löyhähti ensimmäisenä inha katku. Kuin sekoitus mädäntynyttä katkarapua ja kissanpissaa. Kävelimme järkyttyneinä sisälle ja kalustetussa asunnossa ensimmäiset näköhavaintomme olivat tahrainen sohva, ja sennäköinen parisängyn petaustpatja, että joku oli hikoillut aikamoiset koronakuumeläntit siihen. Kokolattiamatto oli pölyinen ja tunkkainen, ja kun hieman siirsimme huonekaluja, sängyn alta pullahti pölykoiria ja sohvan alta popkorneja sekä popkornipussin revennyt muovikulma.
Epäuskon ja pettymyksen vallassa otin kaikesta kuvat, kirjoitin valitussähköpostin managerille ja aloimme raivaamaan tilannetta: sohvanpäällinen kaikkineen pois, petauspatja roskiin, roskat roskiin. Yksi sohvatyynyistä paljastui revenneeksi alapuolelta. Haju ilmeisesti tuli pesemättömästä kokolattiamatosta, joten vaadin sen välitöntä pesetystä: managerin siis tulisi järjestää se ja laskuttaa vuokralaisilta, kuten vuokrasopimus sanelee.
Ajoimme Ikeaan etsimään uutta patjaa sekä sohvanpäällistä, sekä omaan kotiimme tarvittuja hyllyjä. No, eihän niistä mitään tietenkään ollut saatavilla, koska korona. Länsi-Australiassa on nyt kaksi vuotta ollut kaikenlaisia toimitusvaikeuksia, kuulemma koronan takia, vaikkei se ole osavaltiossamme näkynyt juuri lainkaan ennenkuin viime kuussa. Lennot ja rekkarahdit itä-Australiasta ja ulkomailta ovat olleet karsittuna minimiin Länsi-Australian koronamuurin eli rajasulun vuoksi. Kun kuljetuksia olisi voinut lisätä tämän kuun alusta lähtien, mantereen ainoa maankattava rautatie idästä länteen katkesi tulvan alle. Eli meillepäin ei tule oikein mitään tuotteita, joita ei kasvateta/tehdä paikallisesti. Ikean sohvanpäälliset eivät kasva Perthin puissa. Myös ruokakaupoissa on paikoin typötyhjät hyllyrivit ja vessapaperia meillä ei välillä ollut ollenkaan (onneksi edes nenäliinoja), koska ne olivat kaikista lähikaupoista loppu viikkoja putkeen.
Juuri kun saimme eteemme Ikean lihapullat, manageri soitti. Ja sen sijaan, että olisi pyydellyt anteeksi leväperäisyyttään, aloitti oikein mielenkiintoisen gaslighting-eli syyllisyyden siirron operaation. Kuulemma meidän odotuksemme ovat epärealistiset, vuokralaiselta ei voi vaatia parempaa standardia, koska asunto "oli tuossa kunnossa heidän muuttaessaan"(!), kokolattiamatto on "jo pesty" ja siitä on todisteena kuitti, jne jne. En ollut uskoa korviani, kun ihminen, jolle me maksamme omaisuutemme huollosta, alkaa syyttää meitä siitä, että odotamme häneltä tavallisenasteista työntekoa, sitoutumista ja ammattiylpeyttä.
Vaadin nähdä matonpesukuitin. Vaadin nähdä edellisen managerin tekemän kuntotarkastuksen vuokralaisten muuttaessa sisään. Kysyin, onko tämä tosiaan managerin mielestä ok taso ja onko hän itse käynyt asunnossa sisällä. Kuittia eikä raporttia "ei juuri nyt löydy arkistosta" ja kuulemma on itse käynyt, matto on pesty, kaikkihan on kunnossa juujuu. Vaati kaiken itsehillintäni, että en karjunut jannulle, että eikö sinulla aistit toimi, kun et silmillä näe ja nenällä haista, että asunto on kaikkea muuta kuin esittelykunnossa. Seuraavat väistely-yritykset managerin puolelta olivat: asuntoamme hallinnoi ihminen, joka ei ole enää heillä töissä, siivouksesta vastasi firma, jota he eivät enää käytä, ja kaikki vuokralaiseen liittyvät ongelmat ovat edellisen managerifirman syytä, jonka irtisanoimme vuosi sitten.
Vartin jankutuksen jälkeen lopetin puhelun, vaadittuani, että manageri lähettää siivousfirman paikalle uudestaan - siihen hän pitkin hampain suostui. Mutta kallein operaatio, matonpesu, ei siihen kuuluisi, koska kuitti on jo toimitettu, vaikkei sitä siis arkistosta löydy. Just joo.
Koska emme saaneet ostettua oikeita tarpeita, ajoimme kotiin pesemään sohvanpäälliset ja hankkimaan petarin muualta. Tähän mennessä olikin jo iltapäivä ja jumitimme ruuhkassa siihen saakka, kunnes oli aika hakea hektinen N hoidosta ja menettää kaikki tsänssit saada jotain muuta aikaan kuin muovailuvahaleikkejä naperon kanssa.
Meillä ei ollut tarkoitus tehdä mitään jättikekkeritä N:lle, mutta kuitenkin muutaman ystäväperheen kutsuminen tiesi noin 20 vierasta ja samalle määrälle tarjoiltavia. Lauantaiaamun työnjako eteni niin, että E piti muksun kiireisenä muualla (joka oli lähestyvästä synttärijuhlasta aivan hepakassa) ja itse shoppasin ruokatarpeet ja valmistelin tarjoiltavat. Innostuin värkkäämään cocktail-paloja ruisleivästä ja sehän oli vähemmän fiksu idea, koska 60 cocktail-palaa tuorejuustolla, kurkulla ja savulohella vei enemmän valmisteluaikaa kuin olin laskelmoinut. Synttärikakuksi keksin tehdä bostonkakun eli pullat ja kakku samalla vaivalla, mutta sekään ei ihan hetkessä syntynyt. Eli tähänkin päivään toivottu lepohetki meni kankkulan kaivoon oman kunnianhimon takia ja lähdimme suunnilleen suorilta jaloilta juhlapaikalle, kun pullakakku saatiin uunista ulos.
Koska Perthissä on pitkä matka kaikkialle (normiajo on puoli tuntia yhteen suuntaan yhtään minnekään), juhlat ajomatkoineen ja valmisteluaikoineen veivät jotakuinkin koko päivän. Kotiin palasimme iltakahdeksalta, ihan puhki, paitsi tietty N, jolla vain virta lisääntyi iltaa kohti jokaisen uuden avatun paketin myötä. Lopulta piilotimme paketeista muutaman "pahan päivän varalle", eli kunhan into hieman laantuu uusista jutuista, availlaan loput pikkuhiljaa.
Sunnuntai valkeni vähemmän virkeänä, silti eikun taas hommiin. En yhtään luota manageriimme, joten päätimme itse lähteä siivoamaan asunnon ja hoitamaan kuntoon sen, mitä voimme. Puunasimme pinnat ja päällystimme sohvan uudelleen, N:n tietenkin pyöriessä jatkuvasti väärässä paikassa eli aivan kulkureitillä/edessä/jaloissa, kuten kolmevuotiaiden käytössäännöt vaativat. Nuuskin kirjaimellisesti nokka maassa maton läpi paikantaakseni, mistä se karmea pissalemu leijuu. Matto haisi tunkkaiselta, mutta ei löyhkänlähteeltä. Kunnes tajusin siirtää jääkaappia ajatellen, että ehkä sen alle on tippunut ruokaa. Ja mitä löytyy: kahdeksan (!) ison tulitikkuaskin kokoista torakka-ansaa, joissa on sisällä haisevaa tuholaismyrkkyä. Heittelimme nämä roskiin ja tuuletimme asunnon kauttaaltaan, ja hajujälki parani huomattavasti jo sillä. Buukkasin myös matonpesun tälle viikolle, jotta päästään myrkkykatkuista eroon. Yhtään kuollutta torakkaa ei missään näkynyt, joten ansat olivat ilmeisen tarpeettomia, onneksi. Imuroimme asunnon kauttaaltaan ja kaikin puolin varmistimme, että se on vuokrauskunnossa. Laitoin sekä meiliä että tekstaria managerille, että tässäpä kuvia pölykasasta, joka matosta lähti. Ja velvoita vuokralaiset maksamaan pesetys kuten vuokrasoppari vaatii.
Maanantaiaamuna puhelin soi. Siellä on managerimme. Hän soittaa innoissaan, että asunnossa ei ole mitään hajua, ja se varmaankin vain johtui "pestystä matosta".
Meikällä kilahti. Aloin jotakuinkin huutaa, että mattoa ei ole pesty, sen näkee silmillä ja haistaa nenällä, ja että se vain nyt näyttää astetta puhtaammalta, koska imuroimme sitä eilen tunnin kuten kerroin. Ja haju tuli torakka-ansoista, joita hän ei ollut tupatarkastuksessaan (jota ei ilmeisesti siis koskaan tehty) edes huomannut saatu älynnyt poistaa. Managerin vastaus on: "Anu, en ala riitelemään tästä kanssasi. Matto on pesty ja emme voi veloittaa sitä uudestaan vuokralaiselta. Jos haluat sen pestä toistamiseen, oma on laskusi." Tässä vaiheessa tokaisin jannulle, että kuule etsin tänään uuden managerin, kiitos ja hei. Hän yritti tolkuttaa, että eiei, meillä on sopimus, sinun pitää maksaa sopimuskausi loppuun. Sanoin jäätä tihkuvalla äänellä, että luen tänään sopimuksen läpi tiheän kamman kanssa ja tutkin joka raon, miten saan sen päättymään asap. Kiitos hyvästi. Ja luuri korvaan.
Viiden minuutin päästä sähköposti kilahtaa. Siellä on manageri. Hän ehdottaa, että voimme katkaista sopimuksen tähän päivään, jos maksan tähän saakka kertyneet mainostuskulut $110.
Tässä vaiheessa laadin seikkaperäisen valitusmeilin jannun pomolle, managerifirman omistajalle, valokuvineen.
Taas viiden minuutin päästä postiluukku pimpahtaa. Omistaja laittaa viestin: olen pahoillani tapahtuneesta, tutkin perinpohjin, missä meni vikaan. Et ole meille mitään velkaa ja päätetään sopimus tähän päivään, normaalin kuukauden irtisanomisajan sijasta. Vastaan, että erittäin hyvä idea.
Tähän väliin selonteko, miten kannattaisi oikeasti menetellä, jos ei olisi näin kuohahtelevaa tyyppiä kuin meikäläinen. Älä missään nimessä mene väliin ja ala itse säätää ja siivota, kun lopputarkastus on yhä tekemättä. Nyt emme pysty veloittamaan vuokralaiselta mitään, koska emme enää voi todistaa, että jama oli mikä oli. Valokuvathan voisivat olla milloin vain otettuja, jos tästä siis päädyttäisiin oikeuteen tappelemaan. Eli malta mielesi ja vaadi, vaadi, vaadi oikeutta.
Itse kuitenkin sen verran sain mielenkuohuissa laskelmoitua, että menetämme vähemmän ottamalla tämän tappion takkiin (matonpesetys $135) kuin venyttämällä tilannetta epäpätevän ja valehtevan managerin kanssa - jokainen viikko ilman vuokralaista kun tarkoittaa tulonmenetystä meille. Eli parempi katkaista siteet ajoissa ja etsiä parempi, luotettavampi asianhoitaja kuin piiskata myllynkiveä eteenpäin.
Loppuun kevennys, mistä tuo comedy of errors- aloitus eli Ohukais- ja Paksukais-meno tuli mieleen, managerin toilailun lisäksi. Lauantaina olimme juuri saaneet pestyä sohvanpäälliset ja ripustettua narulle. Pikku-N opettelee parhaillaan vessassakäyntiä ja olen saanut hänet narrattua innostumaan asiasta niin, että hän saa pissata kuppiin vessanpöntöllä istumisen sijasta. Opin kikan serkultani ja jostain syystä tämä on pikkupojasta hirmu hauska juttu. E on opettanut N:lle, että hän saa kaataa kupin sisällön kukkapenkkiin, koska kasvit hyötyvät urea-lannoitteesta. No, alkoi sataa. N tipsuttaa menemään takapihalle kukkapenkkiä kohti kuppinsa kanssa. E tajuaa, että sataa - ja juuri pesemämme sohvanpäälliset kastuvat! Hän rynnistää ulos niitä pelastamaan, vahingossa tönäisee matkalla N:ää, joka hulauttaa pissat kupista - E:n upouuden teltan päälle, jonka tämä on pystyttänyt takapihalle sitä testatakseen.
Huoh. Yksi oikein, kaksi nurin, ja yksi askel eteenpäin, kaksi taaksepäin, vai miten se menee :D Huomenna tapaan uusia managereja, aloin oikein kilpailuttaa. Eteenpäin puuta koputtaen.
En halua laittaa kuvia likaisesta kämpästä, joten kuvitukseksi juhlateemaa. Synttärisankarin bostonkakku sekä juhlien jälkeen leluja nukkumassa, N:n laittamina. Paitsi lopussa kylläkin on ruutukaappaus valituskirjeestäni managerin pomolle. Saa hieman kuvaa, mikä kaikki meni vikaan.
