27.3.2017

Ulkosuomalainen ja suomenkieli

Parin kuukauden päästä tulee kuusi vuotta ja kuudesosa elämästäni täyteen perthiläisenä. Miten käy suomenkielen ulkosuomalaisen käsittelyssä?

Kirjoitan tätä blogia osittain siksi, että saan käyttää ja verrytellä kieltä. Tapaan suomalaisia Perthissä jotakuinkin kerran kuussa, joskus useamminkin, mutta en kuitenkaan viikoittain. Suomeksi jutustelu ei siis ole kadonnut minnekään. Lisäksi tietenkin juttelen suomeksi perheen kanssa ja viestittelen messengerissä Suomessa asuvien kavereiden kesken. Käytän suomea päivittäin somessa.

Kaikesta tästä huolimatta olen alkanut huomata pientä ontuvuutta suomenpuhumistilanteissa. Joskus oikea sana, sanajärjestys lauseessa tai sanonta ei vain tule oikein, kun mieli tuuttaa englanninkielistä versiota ensin. Ongelma on siis päinvastainen kuin asumisurani alkumetreillä Australiassa. Silloinhan usein tipahdin keskustelun rytmistä, kun en saanut äkkiä käännettyä suomalaista asiaani englanniksi asiaankuuluvaan muotoon. Perthinsuomalaisten kesken saatan heittää jonkun sanan tai sanonnan englanniksi suomen joukkoon, koska se ymmärretään eikä sitä pidetä ”hienosteluna”. Suomensuomalaisten kesken yritän tätä välttää viimeiseen asti, koska siitä helposti tulee tunne ”etkö muka enää äidinkieltäsi osaa, älä viitsi.”

Ajattelen pääasiassa englanniksi kaiken muun paitsi numerot. Ajattelen siis edelleen jonnekin soittaessani, että viisi kuusi nolla neljä, five six zero four sijasta. Siksipä oman numeron antaminen englanniksi saattaa edelleen tökkiä. Esim työnumerossani on sarja 220, jonka voi englanniksi sanoa double two zero. Sanoin sen double zero zero, mikä aiheutti hämminkiä ja hilpeyttä vastaanottajassa – jos kyseessä olisi triplanolla, se sanottaisiin triple zero eikä noin oudosti pätkien.

Toinen yhä onglemia tuottava asia on vokaalien a, e ja i tavaaminen. Kun minulle luetellaan vaikkapa sähköpostiosoite, jossa on kirjaimia ei, ai ja ii, en mitenkään saa vauhdista kiinni, että ne tarkoittavat a, i ja e. Ääntäminen ei vain tartu aivoon. Tämä on äärimmäisen noloa, kun joku yrittää puhelimessa tavata vaikkapa nimeä Aimee ja kirjoitan sen Eimey. Kuulin äskettäin, että tanskalainen kaverini, joka on asunut Perthissä kaksi vuosikymmentä, kamppailee saman dilemman kanssa, edelleen.

Eräs itseäni huvittava aivojeni temppu on, että kesken englanninkielisen mietiskelyn, syöveristä pulpahtaa yksittäinen suomenkielinen sana kuvaamaan, mitä näen, ihan kuin pikkulapsi kommentoimassa ympäristöä. Junassa joka aamu mieleeni pulpahtelee sanoja kuten räikeä, kaunis, oho, hieno, outo kuvaamaan kanssamatkustajien asuvalintoja. Olimme eilen katsomassa Perth Gloryn eli paikallisen jalisjoukkueen peliä puulaakitiimini kanssa ja mieleni halusi huutaa ”painetta kattilaan!” Onko tuo edes mikään oikea sporttisanonta suomeksi? Jotenkin myös ”verta kentälle” tuli mieleen (vaikka inhoan tappeluita ja aggressiivista pelaamista), kylläkin muodossa ”verta pakkiin”. Jestas. On tämä kun saa omia aivojaan lapsenvahtia.

Taivuttelen myös mielessäni suomenkieliset sanonnat uuteen muotoon, joskus tietenkin puhtaasti huvin vuoksi, mutta joskus siksi, etten muista, miten alkuperäinen menee. Konstit on monet, sanoi kissa, kun mummolla hankea aurasi. Englanninkieliset sanonnat kärsivät yhtä lailla. Kyseisessä jalispelissä kuvailin väliajan ohjelmaa kaverille, joka missasi sen vessassakäynnin vuoksi. ”Cheerleaderit tekivät hienoja kottikärryjä”, sanoin, vaikka tarkoitus oli sanoa ”kärrynpyöriä”.

Suomalainen joutuu pakosti oppimaan kohteliaampaa kielenkäyttöä Australiassa kuin mihin suomi luontaisesti taipuu. Kiitos, anteeksi, ole hyvä jne. ovat normaaleja elementtejä missä tahansa keskustelussa, ja esim. työpaikallani aloitetaan puhe ”excuse me,” eli anteeksi, että vaivaan, jos menee kysymään joltain jotain. Itse täräytin vain tyypin nimen puhutteluksi, ennenkuin tajusin, että pehmeämpää laskua vaaditaan.

Suomalainen somekeskustelu on mielestäni vuosien mittaan mennyt rumempaan ja rumempaan suuntaan, mutta myös normaali kanssakäyminen kasvotusten on aika karua, jos englanninkieliseen kommunikointiin vertaa. ”Mitäs sulle?” ei ole käypäinen puhuttelu aussikaupassa. Itseäni onkin jo pidempään mietityttänyt, miksi moni suomalainen kokee kohteliaisuuden ja iloisuuden teeskentelynä: eräs yleisiä valituksen aiheita ulkosuomalaisten ja matkailijoiden kesken on, miksi kaupassa kysytään hymyillen kuulumisia ”how are you”, vaikkeivät ne oikeasti kiinnosta? No siksi, että kanssakäyminen olisi miellyttävämpää ja kohteliaampaa – ne ovat syitä itsessään.

Kirjoittamiseen liittyen, sain seikkailukirjaluonnokseni takaisin editoijalta ja hän sanoi, että tarinan rakenteen rukkauksella ja henkilöhahmojen lujittamisella siitä tulee hyvä, jes. Tämä oli hyvä uutinen, koska pelkäsin hieman, että fiktionkirjoitus- eli luova englantini mahdollisesti on hieman uniikki sekoitus kahden kielen rakenteita ja sanontoja. Nähtävästi ei, ainakaan huonossa mielessä. Tosin suurin ongelmani kuulemma on yliselittäminen, eli liiallinen kuvailu, täytesanat ja varmistuksen varmistus, että lukija varmasti tajuaa missä mennään. Liekö tuota paljonkin tässä blogissa ongelmana? Toivon mukaan ei!
Siellä cheerleaderit pian heittelevät kottikärryjä.

9 kommenttia:

  1. Hieman samoja ongelmia Saksanmaalla. Jotkut sanat on vain helpompi heittää saksaksi tai lähinnä en yksinkertaisesti muista sanaa suomeksi. Toi kottikärry kuulostaa tutulta ihan kuin olisin joskus itsekin sanonut niin?!

    VastaaPoista
  2. Ainakin omasta mielestani wheelbarrow (kottikarry) oli ihan yhta hyva kuin cartwheel (karrynypyora) :D

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Olen luullut etta olen ainoa joka kamppailee a e, i:n kanssa ja se on todella noloa ja joskus olen vain todennut etta "anteeksi en osaa englanniksi aakkosia heheh" vaikka muuten melko sujuvaa englantia puhunkin. Voin muutenkin samaistua naihin melkeimpa kaikkiin kohtiin 3.5 vuoden Melbournessa asumisen jalkeen

    VastaaPoista
  4. Numeroiden ymmärtäminen ja tavaaminen ovat kyllä vaikeita vieraissa kielissä! Itse käytän suomea enemmän kuin saksaa (koska olemme kokonaan suomalainen perhe), mutta silti huomaan näin 4,5 vuoden jälkeen joidenkin saksalaisten sanontojen hiipivän puheeseeni. On helpompaa kommentoida keskustellessa nopeasti saksaksi genau (aivan niin) tai joskus vahingossa pyydän anteeksi saksaksi esim yllättävässä tilanteessa. Siis nämä juurikin myös suomalaisten kanssa.

    VastaaPoista
  5. Mullakin on suuria vaikeuksia noiden vokaalien a,e ja i ääntämisessä. Itse en edes yritä jättää niitä vain ääntämisen varaan, vaan esimerkiksi puhelimessa sanon "a like apple" ja niin edelleen, koska muuten vastaanottaja olisi varmaan aivan pihalla. Jos itse olen vastaanottaja, yleensä kirjoitan ne ylös väärin ja ihmettelen jälkikäteen, missä meni vikaan.

    VastaaPoista
  6. Hahaa, emme siis kukaan ole yksin aakkosten, numeroiden tai yllattavissa tilanteissa pulpahtavien automaattisanojen kanssa! Hyva tietaa :D

    VastaaPoista
  7. Huomasin itsekin, että monien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen suomen kieli alkoi hieman tökkiä, kun ei ollut juurikaan suomalaisia kontakteja, keiden kanssa puhua. Some kuitenkin auttoi pysymään vähän kartalla, millaisia sanontoja ja ilmaisuja ihmiset nykyään käyttävät, itse kun olin jumittunut niihin 10 vuoden takaisiin mainoshokemiin :) Nyt teen vaihteeksi töitä suomeksi suomalaisten kollegojen kanssa ja ai että on kiva kielikylpy! Englanti on kuitenkin edelleen pääkieleni ja välillä suomea puhuessa ilmaisut kääntyvät vahingossa todella tökerösti suomeksi tyyliin "ei see tee järkeä" tai vasta käyttämäni "olin työpaikkojen välissä", johon veljeni lempeästi kommentoi ettei se oikein tee järkeä suomeksi :D

    VastaaPoista
  8. Juu nuo on pahoja, kun pitaa kaantaa enkusta joku sanonta eika muista, mika se on suomeksi!

    VastaaPoista
  9. Kohteliaisuus on edelleen niin vaikeaa, ja varsinkin tuo how are you, edelleen menen suoraan asiaan... :)
    - Matleena

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!