6.3.2017

Lumisokeus, raivonaapuri, iltatee ja merimetsot

Rakas päiväkirja,

Perthin helteet (+37 monta päivää putkeen) ovat pitäneet tehokkaasti sisätiloissa ilmastoinnin alla. Perinteisestihän perthiläiset vaeltavat ostoskeskuksiin tuulettumaan kesäkuumalla, koska siellä laulaa aina ilmastointi ja tiloissa oleskelu on ilmaista, ellei sorru heräteostoksiin. On toisaalta täysin päivänselvää ja toisaalta ironista, että Australiassa voi joutua samalla lailla sään saartamaksi kuin Suomessa - ei sielläkään huvita ulkoilla -30 pakkasilla.

Ei tosin passaa valittaa kuumasta, koska pian täällä taas käännytään syksyn suuntaan ja toukokuuhun mennessä säätilat muuttuvat viileänsateisiksi. Maaliskuun lopussa alkava syksy ja  syyskuun lopussa alkava kevät ovat lempiaikojani Perthissä, ja pian saakin nauttia passeleista +20-30 asteista parin kuukauden ajan.

Viikonloppuna yritimme aktivoitua moneenkin puuhaan, mutta ne tuli suoritettua nopeammin kuin oli aie, kuumuuden vuoksi. Loppuaika on mennyt em. ilmastoinnin alla löhöten.

Lauantaina kävimme pyörähtämässä Cottesloen rannalla, missä avautui vuosittainen Sculpure by the Sea - ulkotaidenäyttely. Tykkään ideasta ja käyn katsomassa veistokset joka vuosi. Tänä vuonna ei harmi kyllä oikein mikään tehnyt erityisvaikutusta, vaan tuli varman päälle pelattu olo. Oli muovipulloista tehty teos kommenttina merten roskaantumiselle - sellainen on esillä joka vuosi. Oli useampia merellisiä eli aaltojen liikettä imitoivia metalli- ja kiviveistoksia. Niitäkin on joka vuosi. Oli langalla rajattuja alueita "pohtimassa tilan, ulottuvuuden, massan ja kolmiuloitteisuuden rajoja" - sori, ei kovin uutta. Oli metallilangasta virkattuja palloja -  hienoja, muttei uutta. Oli pari humoristisempaa työtä kuten kirkkaanpunainen muovilonkerosolmu - ihan ok sekin, muttei pysäyttävä.

Olisin toivonut ainakin suurempaa kokoluokkaa, sillä isossa mittakaavassa eli monta sataa metriä pitkällä rannalla, aavan meren äärellä, toimisi todella hyvin jokin jättimäinen teos metri kertaa metri - kokoisten sijasta.

Rantsussa aika tuhlaantui a) E:n etsimiseen ja b) polttavan auringon pakoilemiseen. E lähti uimaan, kun minä hoidin asioita, ja eihän häntä rannan ihmismassasta löytynyt sitten mitenkään, vaikka rantakaistale tapaamiseen oli sovittuna. Puolen tunnin vaelluksen jälkeen sain itse soiton "missä olet?" Mies oli uinut ja odotellut minua vain muutaman kymmenen metrin päässä siitä, mistä jatkuvasti ramppasin ohi.

Palan herkästi ja olen siksi aikarajoitteinen rannalla olija, aurinkorasvapanssarista huolimatta. Ongelma ei ole pelkästään iho. Suomalaisenvaaleat silmät (vihreät) eivät meinaa kestää auringon pommitusta suojaavan pigmenttikerroksen (ruskea) puuttuessa. Minulle iskee helposti orastava lumisokeus veden tai vaalean hiekan äärellä, polaroiduista ja tummimmista mahdollisista aurinkolaseista huolimatta. Tunti keskipäivän auringossa rannalla teettää helposti pariksi tunniksi olon, että silmät vuotavat ja kirvelevät, ei meinaa nähdä, eikä pysty katsomaan mitään kirkasta. Eli jouduimme pakenemaan kotiin suljettujen verhojen taakse.

Seuraavana iltana teimme kuukauden hyvän teon, eli lähdimme jakamaan Vihreiden vaalimainoksia ensi lauantain osavaltiovaaleja silmälläpitäen. Sain suostuteltua E:n mukaan, koska 500:n lippusen jakaminen rivarialueella yksin veisi tunteja. Homma alkoi aluksi hauskasti, sillä jo pelkkä postilaatikoiden bongaaminen on oma harrastuksensa. Postiluukku voi olla piilotettu mihin vain: muuriin, aidantolppaan, aidan taakse, oveen tai koriste-esineeseen. Täällä ei yhtään_kellään ole standardimuovisia ämpärinvärisiä postilaatikoita rivissä, toistensa klooneina. Harmillisesti ei sattunut kännykkä mukaan, joten en saanut kuvia näistä salalaatikoista.

Siinä vaiheessa, kun tajusimme, että vähintään joka toisessa luukussa lukee "ei roskapostia", tunnelma lähti hieman vajenemaan. Teimme päätöksen, että vaalimainos ei ole perinteistä roskapostia, vaan valistusta, joten lippunen joka luukkuun vain. E sai tästä tuta kunniansa, koska eräällä sivukadulla äkääntynyt naapuri kävi lähes raiveliin kiinni: "ei roskapostia, etkö osaa poika prkle lukea!!"

Loppujen 250:n flaijerin jakaminen järkytyksen ja ärtymyksen sekaisessa hiljaisuudessa olikin sitten vähemmän hauskaa. E ei ole niitä ihmisiä, jotka pystyvät sulattamaan tai ohittamaan epäreiluina kokemansa haukut, ja häntä kaiveli pahasti se, että itse yrittää tehdä hyvää ja siitä saa lähes turpiinsa. En edes ehdottanut, että hakisin lisää esitteitä vaalipäälliköltä tänään jaettavaksi. Tuskin sekään Vihreitä auttaa, että roskapostiin suuttuneet kansalaiset jättävät äänestämättä heitä tämän törkeän rikkomuksen vuoksi...

Tämän päivän operaationa oli palauttaa ja lainata lisää kirjoja UWA:lta, University of Western Australia´lta. Tajusin vasta joku kuukausi sitten, että minulla on ulkomaalaisena tohtoriopiskelijana oikeus käyttää heidän kirjastoaan peräti maksutta. Olen siis tähän saakka ostanut tarvitsemani kirjat Book Depository-nettikaupasta ja printannut artikkelit netistä. Eli olen saanut luettua ehkä puolet siitä materiaalista, mitä tarvitsisin asialliseen väikkäriin. Mietinkin, että pitäisikö näin hitaalle sytytykselle edes myöntää tohtorinarvoa.

Toisaalta, mikään sprinttikisa väikkäri ei ole vaan maraton, suorastaan ultramaraton. Tavoitteenani on valmistua parin vuoden sisällä. Ohjaajani toppuuttelee - hänen mukaansa tärkeintä on hyvä tutkimus, ei kiirehtiminen. No hyvä, mutta jossain vaiheessa elämää varmaan motivaatio loppuu henkilökohtaiseen Iisakin kirkkooni, eli paras vaan vääntää jokin deadline mielessä.

Tänään mietin, että yhtä suomalaista traditiota todella kaipaan ja se on iltatee kaverin luona, tai iltakävely kaverin kanssa.

Kumpikaan ei näytä olevan erityisesti aussien suosiossa, tai sitten en vain ole tavannut iltapainotteista sosialiseeraamista harrastavia ihmisiä. Yleensä aussit tapaavat päiväsaikaan kahvien, brunssin tai lounaan merkeissä, tai sitten ravintolassa illallisella tai drinkeillä. Kotiin ei mitenkään jatkuvasti kutsuta, paitsi grillaamaan, yleensä isommalla porukalla.

Illan rupatteluhetki teen ja korvapuustin äärellä on asia, joka vuosia sitten taakse jääneenä opiskeluaikojen harrastuksena parhaiden tyttökavereiden kesken tuntuu kultaisen nostalgiselta ja jopa haikealta. Jos kukaan Perthissä kaipaa teetä ja sympatiaa, täältä löytyy seuraa :)

Kuvituksena jokapäiväisiä kohtaamisia eli läheisen lintulammen asukkaita. Merimetsoja, sorsia ja iibiksiä.






Iibis, Egyptistä tuttu viisauden ja kirjoitustaidon toteemilintu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!