Koulun aloitus Australiassa

Perheessämme on takana puolikas kouluviikko, siis kokonaista kolme päivää koulumaailmaa eskarin aloituksen muodossa. Ja tämähän riittää kokemusasiantuntijuuteen, hehe! Tällä hetkellä todellinen faktatietämys Suomen ja Australian koulujen eroista on vielä alkutekijöissään, mutta joitain tuntemuksia ja tunnelmia siis mutua voinen vapaasti kirjoittaa. Perustuu näkemääni ja kuulemaani, sekä kevyeen googlaukseen. Alkuun huomio, että koulukäytännöt vaihtelevat jonkin verran osavaltiosta toiseen. Länsi-Australiassa pakollinen esikoulu alkaa sen kalenterivuoden tammikuussa, jona lapsi täyttää 5v vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Näinpä omassa tapauksessamme lapsi aloitti eskarin nelivuotiaana, viisivuotissynttäreihin on vielä pari kuukautta. Joissain osavaltioissa aloitus on vuotta myöhemmin. 

Kakkoshuomiona todettakoon, että tarttumapintani suomalaisiin kouluihin on todella ohutta. Omasta peruskoulutaipaleestani on jo yli kaksi vuosikymmentä, enkä nuorimman serkkuni lisäksi tunne ketään, joka olisi peruskoulua käynyt lähivuosina. Eli tässä vertaan hataraa käsitystäni aussikouluista vielä hatarampaan käsitykseeni suomikoulujen nykytilanteesta... älkää käyttäkö tätä minkäänlaisena päätöksenteon pohjana.

Hyppään kuitenkin tapani mukaan rohkeisiin väitteisiin, eli mitkä asiat tällä hetkellä koen miinuksina ja plussina muksumme kouluelämässä. Aloitetaan miinuksista, niin voi päättää positiivisiin. 

MIINUKSET

Kouluruokailu

Enpä olisi yläasteella uskonut, että joskus kirjoitan tekstin hehkuttaakseni suomalaista kouluruokailua. Toki silloinkin jollain tasolla tajusin, että maksuton kouluruokailu on etu. Läheskään kaikki ruoka ei minulle maistunut enkä vieläkään pysty syömään näkkileipää, koska söin sitä usein sellaisina päivinä, kun ruokalan valikoima ei vain mennyt alas (inhoan näkkileipää, vaikkakin rakastan hapankorppuja). En myöskään juuri koskaan kotona tarjoile porkkanaraastetta, koska koulun perussalaatti porkkana-appelsiini-rusina-setti oli mielestäni aika karmeaa. Mutta. Kahdentoista vuoden peruskoulu- ja lukioputkeen mahtui paljon myös niitä päiviä, kun ruoka oli vähintään ok ellei peräti hyvää. Ja nyt tajutessani kouluruokailun pointin vanhempien näkökulmasta, en voisi sitä enempää ylistää. 

Australiassa ei ole maksutonta kouluruokailua. Monilla kouluilla on kantiinit, joista voi ostaa syötävää, mutta ne eivät pääsääntöisesti tarjoa monipuolista, terveellistä buffettia kuten Suomessa, vaan jenkkimalliin pizzaa, nugettia, ehkä lihapiirakkaa. Suurin osa vanhemmista pakkaa lapsille eväät koko päiväksi (jos pakkaa). Meilläkin ensiostos kouluun oli lounas-kylmälaukku, jonka saa kylmäkallella säilymään viileänä luokassa. Koulussa ei siis ole jääkaappia lounaille, vaan ne pannaan lokerikkoon repun ja hatun kanssa. Tuskailin lounaan valmistusta ennakkoon enemmän kuin oli tarpeen, koska ajattelin, että lounaiden tulisi olla monipuolisia, maistuvia, terveellisiä jne. Jo nyt olen hyväksynyt, että jos kouluun lähtee täytetty voileipä ja hedemä- ja vihannesvalikoima vaikka useamman kerran viikossa, se riittää vaihteluksi. Syödään sitten illalla yhdessä monipuolisemmin. 

Mitä en sen sijaan käsitä/hyväksy, on lasten eriarvoisuus. Australiassa ajatellaan, että on vanhempien oikeus ja velvollisuus ruokkia lapsensa ja pitäytyä haluamassaan ruokavaliossa. Mielestäni taas Suomessa on oivallettu erinomaisesti, että on lapsille hyväksi oppia uusia ruokia koulussa, sekä ruokailu- ja käytöstapoja. Täällä välipala syödään luokassa, usein matolla istuen kuin piknikillä, eli mitään ruokailuvälinetaitoja siinä ei hanki. Vanhempien oikeus ruokkia lapsensa ei valitettavasti käänny automaattisesti velvollisuudeksi, eli jo tässä kohti koulupolkua olen huomannut, miten joillain lapsilla ei ole juuri lainkaan ruokaa mukana tai on esim kuiva nuudelipaketti: niitä sitten napostellaan kun ei muutakaan ole. Meidän koulumme yrittää tähän sikäli puuttua, että koulussa on kerran viikossa "aamupalaklubi" eli koulu tarjoilee papu-paahtoleipä-aamiaisen osallistujille, ja aamu- ja iltapäiväkerhossa saa jonkun pienen välipalan eli usein juuri paahtoleipää, ehkä hedelmiä. Nämä ovat kuitenkin maksullisia eli vain niille lapsille, joiden vanhemmat haluavat palvelun ostaa. 

Välitunnit

Käsittämättömästi koulussamme ei ole varsinaisia välitunteja. Suomessa ainakin ennen muinoin oli 45 minuutin opetustunnit ja välissä vartin tauko, toki tuplatunteja oli olemassa. Koulussamme täällä on kaksi leikkitaukoa koko päivän aikana, tosin ruokataukoja on lisäksi kolme: aamun välipala, lounas, ja iltapäivän välipala. Leikkitauot kestävät 20 minuuttia eikä minulle ole vielä selvää, ovatko ne tosiaan vapaata aikaa pihalla, vai onko se leikkiä, silti jollain tasolla ohjattua toimintaa luokassa. 

Kuvittelisin, että välitunteja ei ole, koska ison lapsilauman saaminen takaisin sisään ja oppimaan olisi hankalaa. Lapsemme eskariluokassa on 30 oppilasta, tosin siellä on myös kaksi opettajaa tai pikemminkin ope ja avustaja. Silti, muistelen kaiholla omaa vapaan leikin täyttämää lapsuuttani, jonka lähes kirjaimellisesti vietin metsässä. Metsää oli kotipihalla, metsää oli koulun pihalla, metsää oli kaikkialla. Täällä koulun piha on vielä tällä hetkellä lähes tyhjä, avara, kuuma ja polttava nurmikenttä, siitä lisää seuraavaksi. 

Koulukiinteistö

Koulumme on upouusi, se avautui viime vuonna. Eli kuvittelisi olevan hyvä ja hieno. Tavallaan se onkin sikäli, että kaikki tilat ovat siistejä, hyvässä kunnossa ja varmaan tarkoitukseen sopivia. Itse koulukompeksin suunnittelu on kuitenkin täysin oman järkeni vastaista eli viidensadan oppilaan koulua varten raivattiin noin neljän jalkapallokentän verran tilaa eukalyptusmetsään, siis kaadettiin alta aivan kaikki. Koulurakennuksia on ripoteltu sinne tänne, pääasiassa yhteen tasoon. Jokainen luokka-aste on erillisessä rakennuksessa, lisäksi toimisto, kirjasto, liikuntasali ja kaikki muukin ovat erillisinä rakennuksinaan. Samat toiminnot olisi voinut  mahduttaa jalanjäljeltään puoleen tai jopa kolmasosaan nyt vaaditusta tilasta. Arvelen yhteen tasoon rakentamisen johtuvan pääasiassa säästösyistä: on valitettavasti halvempaa raivata tieltä metsää kuin rakentaa kerroksia. Tosin se on oletettavasti perusteltu turvallisuudella: vähemmän kaatumisia portaissa ja evakuointitilanteissa on helpompaa päästä ulos. 

Itseäni tämä tuhlaileva tyyli ahdistaa, koska nyt koulun piha on paahtavaa kenttää sen sijaan, että se olisi mukavan intiimi ja ihmislapsen mittasuhteissa. Kompaktimpi ja varjoisampi rakentaminen ei ole mitenkään mahdotonta, sillä vanhemmat koulut seudullamme on mitoitettu aivan toisin ja rakennukset ovat yleensä puiden katveessa. Perthissä on valitettavasti yltiöturvallisuusajattelu viety aivan äärilaitaan ja esimerkiksi korkeita puita ei nykyään haluta yleisöalueille, koska niistä voi teoriassa tippua oksia. Niinpä meidänkin koulumme pihalla on puita, mutta ne ovat pensaskoossa pysyviä koristepäärynöitä harvassa kuin kanan hampaat, eli eivät tarjoa lainkaan varjoa, viihtyisyyttä saati -- hui -- kiipeily- tai leikkimahdollisuuksia. Tosin, koululle ollaan tänä vuonna rakentamassa uutta "luontoleikkipaikkaa", mitä se sitten tuleekaan tarkoittamaan. Eli ehkä tämä miinus ainakin hieman lientyy. 

PLUSSAT

Koulupäivän pituus

Koulussamme koulupäivä alkaa ja päättyy aina samaan aikaan. Kauttaaltaan aidatun koulunpihan portit avataan 8.30, jolloin lapset pääsevät luokkiin, tunti alkaa 8.40. Iltapäivällä portit avataan klo 14.45 ja lasten on oltava koulusta ulkona klo 15, jolloin portit suljetaan. Oma muksumme menee iltapäiviksi koulun kerhoon, jonne hoitaja käy hakemassa luokasta. Aivan paras palvelu, ja napero viihtyy siellä erinomaisesti, koska pääsee leikkimään ihailemiensa isompien lasten kanssa. 

Alkuun ajatellen koulupäivä tuntui lyhyeltä, koska eihän se kenenkään työpäivän pituutta vastaa. Täällä onkin tavallista, että äidit tekevät osa-aikatyötä tai lyhennettyä työpäivää, jotta ehtivät hoitaa koulumatkat eli school runs. Täkäläiset lapset eivät yleensä kulje yksin kouluun ennenkuin isompina, näkemäni mukaan ehkä 9-10-vuotiaina. Pienemmät viedään ja haetaan, usein autolla, lähiörakenteen laajuuden vuoksi. Koulun iltapäiväkerho on meille pelastava tekijä, koska se on kohtuuedullinen ja turvallinen ratkaisu pidentää lapsen päivä aikuisten työpäivän mittaiseksi. Kerhomaksu riippuu vanhempien tuloista, meille se on noin kympin päivä eli viitisen euroa.

Kun vertaan suomalaisiin alakouluihin, joissa päivien pituus vaihtelee viikon mittaan neljästä kuuteen tuntiin, on aussisysteemi vanhemmille helpompi järjestää. 

Koulupuku

Tässä toinen aihe, josta en olisi itse yläasteikäisenä uskonut kirjoittavani positiiviseen sävyyn. En teininä ymmärtänyt ollenkaan muiden maiden koulupukukäytäntöjä tai ulkonäön sääntelyä ylipäätään. Rajoittavaa! Sananvapautta loukkaavaa! Oman tyylin kehittämisen kieltämistä! No, nyt vanhempana olen täysin päinvastaista mieltä ja on loogista, että saman koulun kaikki oppilaat ovat kouluaikana ns samasta muotista tyylin, muodin tai asuvalintojen suhteen. Tavoitteena on rakentaa ryhmähenkeä ja se tapahtuu psykologisessa mielessä kaikkein nopeimmin samanlaisen ulkoasun kautta. Tätä tärkeämpää kuitenkin on kiusaamisen sekä mankumisen minimointi. Toki lapset voivat kiusata tai marista mistä vain, mutta ainakin nuorempia lapsia todennäköisesti hillitsee se, ettei jatkuvasti näe mitä muilla on tai ei ole. Kun koulussa ei voi erottua tai leuhkia merkkifarkuilla, tai käänteisesti ei joudu piilottelemaan kirpparivaatteitaan, on ainakin yksi lasten välinen känä ehkä aavistuksen minimoitu. 

Koulupuku on koulussamme kauluksellinen t-paita ja shortsit, talvella voi laittaa college-housut sekä takin. Pitkähihaista koulupaitaa ei ole olemassa, näköjään kylmällä säällä muut vanhemmat laitattavat t-paidan alle poolon tai päälle siistin neuletakin koulun väreissä. Meillä koulun t-paidat, takki ja pakollinen lierihattu piti ostaa koulun sopimustoimittajalta logolla varustettuna, housut ja kengät voivat olla mistä vain, kunhan ovat oikeaa väriä. Joissain kouluissa puku on sukupuolitettu sikäli, että tytöille on hame tai mekko, meillä vaihtoehtoina ovat tytöille shortsit, housut, hame tai housuhame. Housuhameen tarkoitus on mahdollistaa kiipeilevätkin leikit, mitä itse pidän hyvänä. Hintaa asuvalikoimalle tuli noin satanen dollareissa (60€), mutta samoja vaatteita voinee käyttää parisen vuotta. 

Muksumme on julkisessa koulussa, jossa kaikki kouluun liittyvät kulut on minimoitu. Yksityiskouluissa koulupuvut voivat olla paljon virallisempia ja kalliimpia, lisäksi pitäisi tietenkin maksaa lukukausimaksut sekä erinäisiä harrastus- ja vapaavalinnaisainemaksuja. Olen periaatteesta julkiskoulujen kannattaja, mutta ymmärrän myös niitä perheitä, joissa mieluummin valitaan yksityiskoulu joko lisätuen tarpeesta tai lahjakkuuksien vaalintaan. Toki on vanhempia, jotka valitsevat yksityiskoulun lähinnä statussymbolina. Jos on rahaa polttaa asti niin mikäs siinä, kai. 

Yhteisöllisyys

Tämä aihe saattaa tulevina vuosina lipsua miinuksenkin puolelle, riippuen siitä, paljonko osallistumista meiltä vanhemmilta odotetaan. Mutta näin alkuvaiheessa koulussamme vaikuttaa olevan hyvä henki, reilu meininki ja oppilaat ovat yleisesti ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä. Nappula on sopeutunut hienosti isompien lasten ryhmään iltapäiväkerhossa ja onnessaan kertoo joka iltapäivä, miten tänäänkin sai Pokemon-kortteja tai oli muuten huomioitu 9-10-vuotiaiden piirissä. Yhteistyökykyä, sosiaalisuutta ja kaverillista menoa kannustetaan aikuisten taholta, olipa kyseessä opettaja tai kerhon ohjaaja. 

Koulussamme on amerikan-elokuva-meiningillä vanhempainneuvosto (parents' council), jonka toiminnasta en juuri muuta tiedä kuin tiedotustehtäviä somessa, sekä varainkeruuta erilaisiin tarpeisiin. Koululla on ainakin kerran lukukaudessa eli neljästi vuodessa teemapäivä, johon vanhempien odotetaan osallistuvan jollain tasolla, esim. hankkimalla lapselle naamiaisasun. Omasta lapsuudestani en muista yhtään tällaista tapahtumaa. Vanhempien odotettiin osallistuvan enintään kerran vuodessa vanhempainiltaan sekä luokkaretkirahaston varainkeruuleivontaan. Äitini paistoi aina mokkapaloja, muistan. Niillä olikin paras menekki. Kaipa neljä kertaa vuodessa johonkin taipuu, mutten itse ole yhtään innokas yleishäärijä koulun tapahtumiin ja tarpeisiin. Toisaalta, toki on mukava tutustua edes hieman saman naapuruston koululaisten perheisiin. Ensimmäinen koulun vuosikokous on jo ensi viikolla, eli siellä saanen vihiä, millaista sitoutumista pääsemme välttelemään.

Ensimmäisen kouluaamun iloa ja jännitystä.