27.12.2013

Kulttuurishokki, ero, karu arki, ja sitten... I have found the one

Jälleen on vuosi takana ja uusi siintää edessä. Pohdiskelin viime vuoden päättyessä kulunutta vuotta ja tänäkin vuonna ajattelin summata täällä vietettyä aikaa pakettiin. Miten meni, mitä opin, mihin nyt?

Ainakin voin sanoa, että jos haluaa elämäänsä ryöpytystä ja henkistä vuoristorataa sekä hyvässä että pahassa, kannattaa muuttaa uuteen maahan. Kulttuurishokki kuuluu asiaan, ja sekä rakastin että vihasin monia asioita Australiassa ensimmäisten puolentoista vuoden ajan ihan urakalla.

Vuoden 2013 kuluessa kulttuurishokki on jo haihtunut ja tunteet tasoittuneet, koska tämä on nykyään koti- ja arkiympäristö. Lähestulkoon mikä tahansa aussioutous on nyt normimeininkiä. Olen epäilemättä itsekin muuttunut ja paremmin sopeutunut uusiin tapoihin. Kuitenkin maastamuuton jälkijäristyksiä tuli koettua tämän vuoden alulle saakka pysyvän kodin puutteen muodossa.

Kuten tätä alusta saakka lukeneet tietävät, muutin Perthiin suomalaisen kumppanini kanssa. Pitkä parisuhde rysähti kuitenkin seinään ensimmäisen täälläolovuoden aikana. Näin jälkikäteen ajatellen maastamuutolla oli osuutensa asiaan. Ei siksi, että muuttaminen sinänsä olisi suhdetta hapattanut. Vaan siksi, että kun entinen tuttu ympäristö vedetään alta, oma minäkuva ja suhde toiseen muuttuvat myös väistämättä. Kuka minä olen, mitä elämältä haluan, mihin suuntaan olen menossa, onko tuo toinen matkalla samaan suuntaan, kuka se toinen oikeastaan on?

Normiarki rullaa jotenkin omalla painollaan Suomessa vaikka silmät kiinni tutuissa ympyröissä, mutta kun kaksi ihmistä heitetään selviytymään tuikivieraaseen maailmaan, taklaamaan odottamattomia ongelmia kulttuurishokin ja stressin syövereissä ilman minkäänlaisia tukiverkkoja, on itseään ja toista katsottava silmiin ihan uudella tavalla. Kun päälle heitetään vielä FIFO-työ, eli fly in-fly out-reissutyö, saadaan aikaan kunnon löylyt tunnemylläkkäsaunaan.

FIFO on tunnettu suhteentappaja, johon monen wessipariskunnan yhteinen matka on katkennut. Omassa tapauksessani FIFO ei ollut eron syy, mutta kylläkin silmien avaaja. Kun elelin yksikseni puolet vuodesta, tulin tulokseen, että näinhän on just hyvä ja paljon helpompaa – ilman sitä toista osapuolta. Erosimme kohtuullisissa väleissä vuosi tänne muuton jälkeen, erilleen kasvaneina. Aina ei mennä samaan suuntaan eikä kasveta yhteen, vaikka mitään yksittäistä pahaa ei suhteessa olisikaan.

Tämä on todellisuutta monelle, monelle muullekin tänne suuntaavalle toiveikkaalle nuorelleparille. Senkin takia, että näyttää olevan sääntö pikemmin kuin poikkeus, että working holiday – välivuosi täällä on enemmän yhden kuin toisen haave. Toinen puolisko seuraa joko uteliaisuudesta, välimatkan ja etäsuhteen pelon takia, tai seikkailuun rohkaistuna.

Kuulen usein tarinoita siitä, miten koti-ikävän repimä toinen puolisko lopulta päättää palata kotiin yksin, kun toinen vielä haluaa jäädä tutkimaan tätä mannerta tai jatkaa matkaa Aasiaa kiertämään. Tarina ei aina kerro, miten jatkossa käy: palataanko kotimaassa yhteen, tai palasiko se toinen seikkailija kotitanhuville ylipäätään.

Kaikki working holiday – vuotta suunnittelevat parit, kannattaakin jutella jo siellä kotisohvalla, että mitäs sitten, jos toinen haluaa takaisin kotiin mutta toinen ei. Neuvottelut eivät sitten iske aivan puun takaa jossain backpacker-hostellissa, kun univaje, rahanpuute, työpaikan löytämättömyyden stressi sekä yleinen kulttuurishokki ja nuhjuinen väsyneisyys reissaamiseen ottavat veronsa. Jäädäänkö, lähdetäänkö, vai jatketaanko eri teille ainakin väliaikaisesti? Tokihan näin ei kaikille käy, eli ei kannata lannistua ja jättää lähtöhaaveita kokonaan sikseen mahdollisten riskien takia.

Tämä on epäilemättä ankean ja mustamielisen kuuloinen neuvo pareille, mutta kannattaa kuitenkin pahimpaan varautumisen nimissä myös hieman pohdiskella, että miten pärjää uudessa maassa yksin, jos tiet eroavat. Itse pompahdin väliaikaiseen kämppiseloon, joka aluksi näytti toimivan hyvin, muttei sitten toiminutkaan, ja tämä souvi aiheutti unettomia öitä ja hammastenkiristelyä yli oman tarpeen.

Tänne reissaavat saattavat myös kompastua aivan uuteen pulmaan.

Himputtilainen, vastaan kävelee ”Se Oikea” - kuten itselleni kävi vuosi sitten.

Mitäs nyt?

Onni on tietenkin huikaisevaa ja elämä hymyilee, mutta on myös kysyttävä, että miten järjestellään kahden kulttuurin arki, minne mennään asumaan, miten suunnitellaan tulevaisuus? Nyt ei ainakaan tee mieli palata puolen maapallon taakse, kun elämän rakkaus sattuu olemaan täällä!

Oma tilanteeni on vähän eri kuin monen muun siinä mielessä, että E on samalta mantereelta kotoisin kuin minäkin, joten teoriassa joskus tulevaisuudessa saattaisimme palata Eurooppaan (ei tosin lähivuosina, jos ollenkaan). Mutta jos kumppani on true blue Aussie eli täältä kotoisin, niin pois muuttaminen, ainakin pysyvästi, on tätäkin epätodennäköisempää.

Kodiksi asettuminen Perthiin ei ole kylläkään itselleni ongelma. Olen kotiunut tänne jo niin hyvin, että kun viimeksi lähdin Suomessa käymään 8 kuukautta sitten, sattui Perthin lentokentällä silmiin turistikrääsää, jossa oli eukalyptuksenkukkien kuvia. Herkät eukalyptusprintit aukaisivat jonkun tunneportin, ja alkoi odottamatta ja nostalgisesti itkettää, että entäs jos en jostain syystä enää koskaan näe ihanaa Australiaani? Jestas, joku roti tähän tunnehtimiseen.

Helsingin lentokentän porontaljoilla ei toistaiseksi ole ollut samaa vaikutusta. Muttamutta, lisättävä on, että on ihana lähteä kotona Suomessa käymään hiihtolomalla kuuden viikon päästä!

Näköjään ihmisellä voi olla kaksi kotia.

Näin on hyvä.

I have found the one - löysin mitä etsin.
Pätee sekä Perthiin että E:hen.

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja mahtava blogi. Olisi harmi jos lopettaisit bloggaamisen, koska juttujasi on erittäin mukava lukea. Olen itsekin suunnitellut muttamista Australiaan opintojen jälkeen, ensin work & holiday-viisumilla ja näin edespäin. En kuitenkaan malttaisi millään odottaa opintojeni päätöstä, joten kysyisinkin onko Australiassa yleistä kouluttautua maisteriksi asti vai riittääkö kandin tutkinto. Opiskelen tällä hetkellä kauppatieteitä ja toivosin löytäväni tulevaisuudessa elämäni Australiasta.

    Olisi kiva kuulla enemmänkin englannin oppimisen vaiheistasi. Kuinka pääsit tasollesi, jolla pystyt työskentelemään vieraassa maassa? Suorititko esim. työharjoitteluja englannin kielisissä maissa? Opiskelitko Suomessa englanniksi, jos et niin kuinka suomen kieliseen tutkintoosi suhtauduttiin Australiassa?

    Kiitos kovasti blogistasi !

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitoksista ja kehuista! Motivoi aina kirjoittamaan, kun kuulee, etta tata luetaan ja teksteista tykataan :) Kiitos etenkin hyvasta ideasta, pitaakin kirjoittaa tosta kielitaitoasiasta ja myos ylipaataan tanne muuttamisen ensihetkista, eli mita olisin itse halunnut tietaa tanne tullessani!

    Taalla on aika harvinaista lukea maisteriksi asti, kandin papereilla parjaa ja usei(mmi)lla ausseilla on joku muu tutkinto, kuten certificate tai diploma, jotka ovat 1-2 vuoden mittaisia tai jopa lyhyempia perehdytyksia ammattiin.

    Working holiday, WH, on mita mainioin tapa tulla testaamaan tata paikkaa ja kokeilla, viihtyyko, tykkaako, sopeutuuko, loytyyko toita, tarvitseeko kielitaito viela hiomista (tosin taalla se kohenee akkia jos vaan kommunikoi ahkerasti), jne. Ainahan Suomeen paasee takaisin toita etsimaan, jos ei sitten taalla nappaakaan tai onnista.

    Tsemppia suunnitelmiin ja unelmiin!

    VastaaPoista
  3. *ausseilla on joku muu KUIN kandin tai maisterin tutkinto, eli certificate tai diploma usein, ammatista riippuen tottakai*

    Kandinpaperit kannattaa olla ennen pysyvamman viisumin hakua, koska tutkinnosta saa viisumia varten pisteita. Maisteria ei valttamatta tarvita, koska Master's degree ja Bachelor's degree luetaan samanarvoisiksi viisumipisteytyksessa kuitenkin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!