17.4.2016

Näin toteutetaan unelma

Aiempaan postaukseeni Mitä sinä haluat elämältä? liittyen: seuraa erittäin subjektiivinen ohjeistus siihen, miten toteutetaan unelma, perustuen omiin ja kavereiden kokemuksiin, sekä Suomalaiset Australiassa - facebook-ryhmästä ammennettuihin huomiohin. Lista joko toimii tai ei toimi kaikille, mutta hei, mitä hävittävää testaamisessa on?

1. Tunnista unelma. Moni meistä elää jonkinlaisessa sumupilvessä, jossa vähän sieltä täältä ahdistaa ja ei tunnu hyvältä tai oikealta, mutta mikä se ratkaisu tuntemuksiin olisi, ei ole oikein selvää. Työ ei huvita tai ei tunnu mielekkäältä. Pomo on *****. Puoliso, koti, lapset, harrastukset, ura, elämä tökkii muuten vaan. Ahdistaa. Väsyttää. Ärsyttää. Ehkäpä vika ei olekaan ympäristössä tai muissa ihmisissä, vaan omassa itsessä. Eli siinä, ettei ole vielä tunnistanut, mitä oikeasti elämältään haluaa.

Itse elin vuosia Suomessa tässä kuvatussa sumupilvessä, ja vaikka päällisin puolin kaikki oli hyvin - minulla oli kodikas vuokrakämppä, ok parisuhde, perhe lähellä, aina töitä, vaikka työsuhteiden laatu olisi voinut olla pysyvämpi ja turvallisempi... silti ahdisti.

Itseäni ahdisti jo lähtökohtaisesti Suomi, eli ilmasto ja säätilat, sekä osin siitä johtuva negatiivinen, kyyninen tai muuten vain kettuuntunut ilmapiiri ja "ei kannata yrittää mitään (uutta ja erilaista), ei onnistu kuitenkaan" -yleisajattelutapa. Ennen Australiaan muuttoa olin muuttanut monta kertaa Suomen sisällä ja kahdesti ulkomaille, joten ulkomaille muutto sinällään ei pelottanut tai tuntunut ylivoimaisen hankalalta, päinvastoin se tuntui mahtavalta uudelta avaukselta ja seikkailulta.

Itse tunnistin omaksi unelmakseni maisemanvaihdon, uudet seikkailut, aurinkoisemman ja kesäisemmän ympäristön, sekä letkeämmän ilmapiirin, jossa on tilaa olla oma itsensä, millaiseksi se oma itse sitten vuosien mittaan paljastuu tai muotoutuu.

En myöskään tuolloin ennen vuotta 2011 tajunnut, miten paljon minua vaivasi alitajuisesti se, että Suomessa vähätellään ns. henkisiä tai pehmeitä arvoja kuten taidetta, filosofiaa, henkisyyttä, kauneutta, leikkimielisyyttä, onnellisuutta ja sydämen sivistystä. Ei Australiakaan mikään antiikin filosofian kehto ole, mutta jotenkin täällä vähemmän aktiivisesti tallataan ko. aiheita. Elämästä nauttiminen ja onnellisuus perheen, suvun ja ystävien kesken on ausseille tärkeää ja erilaisia elämänarvoja ja elämäntapoja hyväksytään laajempi kirjo.

2. Löydä suunta. Onnittelut, olet tunnistanut, mitä oikeastaan elämältä haluaisit, oli se sitten matkustelua, parempi parisuhde tai harmonisempi perhe-elämä, uranvaihto tai oman yrityksen perustaminen (tai jotain aivan muuta). Eli askel 1 on suoritettu. Mutta. Jälleen, moni meistä odottelee vuosia, että tilanne paranisi jotenkin itsestään. Ehkäpä pomo vaihtuu, tai työpaikkakiusaaja vaihtaa työpaikkaa, tai taloustilanne paranee, jotta uskaltaa ottaa yrittäjäriskin, tai iskee inspis kirjoittaa se kirja, josta olet aina haaveillut.

Voin kertoa. Ei vaihdu, ei muutu, ei iske - koskaan ei tule täysin turvallista, riskitöntä ja helppoa hetkeä tehdä jokin suurempi elämänmuutos. Tilannetta on pikkupakko itse aktiivisesti muuttaa.

Esimerkiksi ulkomaille muutto erittäin harvoin tapahtuu vahingossa tai tuurilla. Toki niitä onnekkaita on, joille työpaikka tarjoaa esim. ulkomaankomennuksen. Ja tässäpä päästäänkin asian ytimeen.

Kun tiedät, mitä tarkalleen ottaen elämältä haluaisit, on aika alkaa liikkua maalia kohti, joka päivä pienin askelin. Jokainen nettihaku, jonka teet löytääksesi enemmän tietoa asiasta, auttaa eteenpäin. Jokainen neuvo, jonka pyydät muilta jo päämäärässään olevilta tai sinne viitoittavilta, auttaa eteenpäin. Jokainen kerta, kun sanot unelmasi ääneen, auttaa eteenpäin, koska mitä useammille asiasta kerrot, sitä todennäköisempää on, että muut löytävät sinulle vinkkejä ja suuntia myös.

Ihmiset keskimäärin auttavat mielellään (paitsi latistajat, mutta heidät pitää vain oppia sivuuttamaan, jos jotain haluaa oikeasti muuttaa...) ja kertovat esim. lukemistaan artikkeleista tai löytävät kontakteja, joista voisi olla sinulle hyötyä. Unelman ajattelu ja siitä puhuminen auttavat sikälikin, että kun unelma raksuttaa alitajunnassasi, huomaat ympärillä uusia mahdollisuuksia ja keinoja kulkea sitä kohti - aivosi alkavat yhdistellä teemoja, joista voi punoa toteutuneen unelman. Itse esim. rahoitin Australiaan muuton säätiön apurahalla, jota hain ja sain tohtoriopintoihini (koska aiheeni liippaa australialaista kaupunkisuunnittelua).

Harmillisesti tämä vaihe on yhtä aikaa sekä hieno mahdollisuus, että pahin sudenkuoppa. Siinä vaiheessa, kun pelkkää tietoa hakee, käy helposti niin, että tieto lisää tuskaa: unelma saattaa alkaa näyttää mahdottomalta ja jää vain suunnittelun tai puheen asteelle. Tässä tulee vaihe, jossa karsitaan jyvät akanoista. Mutta. Ei ole olemassa montakaan oikeaa syytä, mikset juuri sinä olisi myös jyvä akanan sijasta, niin moni muukin on pystynyt samaan.

3. Askel kerrallaan - sisulla ja sinnikkyydellä. Tässäpä elämänkoulun luokka, jota itse olen kerrannut jo monta vuotta. Olen aina ollut kärsimätön ja malttamaton: tuhansista ideoista ja unelmista monet haihtuvat tuuleen, kun yhtäkkiä tajuan, miten monta viikkoa, kuukautta tai vuotta jonkin asian saavuttaminen vie. Mutta olen myös tajnnut sen, että harva iso(hko) muutos tai saavutus pystyy tapahtumaan yön yli - vauhdilla, eli unelmien toteuttamisessa on otettava käyttöön vuosien ellei vuosikymmenten aikahaarukka.

Esimerkki 1. Aloitin tohtoriopiskelut v. 2011, jätin ne kesken v. 2012 avioeron tuoksinnassa, mutta aloitin uudelleen v. 2015, kun elämäntilanne jälleen salli sen, että uskalsin taas pistää itseni likoon.

Kyllä, kiroilen toisinaan, että miksi menin hyppäämään uudelleen samaan porisevaan pataan, kun lähetän artikkeliluonnoksia ohjaajille ja ne tulevat bumerangina takaisin, punakynän viuhuttua. Ei lähelläkään valmista tai vakuuttavaa. Mutta ei auta, tiedonkeruu, tietojen kypsyttely ja eritoten oman ajattelun kypsyttely vievät aikaa. Jonkun mielestä olen nyt 5 vuotta tuhlannut aikaa, koska en ole jo valmistunut - ja näin itsekin ajattelin aiemmin. Mutta olen sittemmin tajunnut, että aika on suhteellinen mittari ja pääasia tässä tulisi olla mitä opin ko. matkan aikana, ei päämäärä sinällään. Mikä kiire tässä valmiissa maailmassa?

Esimerkki 2. Seuloin netistä tietoa Australiasta, Perthistä, työnhausta, viisumeista ym. vuoden-puolitoista ennen tänne muuttoa; permanent residency - viisumin hakuun kului kaikkine työvaiheineen aktiivista aikaa noin puolisen vuotta ja paloi rahaa neljä, viisi tonnia dollareina eli kolme-neljätuhatta euroa. Ei siis tapahtunut ilmaiseksi eikä helposti. Laskeskelin kuitenkin, että loppuelämän kattavana sijoituksena kyse on pikkurahasta, koska Australiassa tienaa vastaavan summan äkkiä ja nyt on tie auki asua Australian auringon alla aina.

Esimerkki 3. Rakastan tarinoita ja lukemista ja olen aina halunnut olla kirjailija, mutta tietenkään minulla ei ole ollut moiseen aikaa ja inspiraatiokin on odottanut itseään.

Puolitoista vuotta sitten tajusin, että koskaan ei tule sellaista hetkeä, että minulla olisi laajasti ja jaktuvasti ekstra-aikaa tai päivittäistä inspiraatiota kirjoittaa. Kirjailijaksi tullaan vain kirjoittamalla, joten tuumasta toimeen, joka päivä pari sivua kerrallaan. Nyt minulla on valmis Da Vinci-koodi-tyylinen seikkailu/trilleriromaani käsikirjoitettuna teemalla "mystinen arkeologinen löytö Suomen Lapissa", joka toki vaatii vielä editointia ja puhtaaksikirjoittamista ennen kuin alan lähestyä kustantajia.

Kaikkein tuskastuttavinta prosessissa ei ole ollut itse kirjoittaminen, joka jopa hieman yllättäen on hauskaa ja antoisaa puuhaa, kun siitä ei tee itselleen mörköä. Tuskastuttavaa on ollut oma asenne - epäonnistumisen pelko. Entä jos kirjasta tulee täysi susi? Entä jos se ei kiinnosta ketään? Entä jos sille nauretaan? Entä jos sitä ei julkaista? Entä jos saan murskakritiikkiä? Entä jos koko hommasta ei loppupeleissä tule mitään, ja hukkasin vain aikaa? Entä jos koko unelma ei ole saavutettavissa? Mutta...

Entä sitten? Sitten joko totean, että en ole Dan Brown. Tai todennäköisemmin: kirjoitan uuden. Olipahan harjoituskappale alkuun. Vain harjoitus tekee mestarin.

Elämässä ei ole käytännössä yhtään asiaa, joka on pomminvarma menestys jo syntyessään. Kyllä, on täysin mahdollista, että unelman tavoittelu on ajanhukkaa sikäli, ettei se koskaan toteudu. Mutta: jokainen unelma tai saavutus on prosessi, jota on joka askeleella varjostanut epäonnistumisen riski. Jos ei riskiä edes ota, ei taatusti voita. Tsemppiä unelman toteuttamiseen!

Näin toteutetaan unelma: kuvittele itsesi rakettiin. Ota suuntima, löydä maali. Laukaise raketti kohti maaliasi ja taita matkaa sitä kohti metri, merimaili tai vaikka valovuosi kerrallaan. Sisukkuus palkitaan. Tintin raketti Cottesloen Sculpture by the Sea - näyttelyssä 2016.

10.4.2016

Mitä sinä haluat elämältä?

Vietin eilen synttäreitäni ja näin vuotta vanhempana ja viisaampana mielessä pyörii jos jonkinlaisia elämänopetuksia, joita tähän mennessä olen kerännyt. Seuraa hieman "diipimpää" pohdiskelua normibloggaukseeni nähden sekä elämänviisauksien jakoa tyyppiä life coaching: Anun Filosofointinurkka.

Olen viime aikoina miettinyt paljon hindujen käsitettä maya, illuusio.

Se tarkoittaa valheellista erillisyyden tunnetta, vaikka me kaikki olemme yhtä ja samaa. Hindujen mukaan yhden ja saman jumalallisen voiman ilmentymiä, ja länsimaisen fysiikan, biologian ja psykologian termein - olemme kaikki yhtä ja samaa universumia ja sitäpaitsi saman lajin edustajina itse asiassa aika samanlaisia pohjimmiltamme, näennäisistä eroista huolimatta. Kaikilla on unelmia, toiveita, pelkoja ja suunnitelmia, ja kaikki rakastavat jotakuta tai jotakin ja pelkäävät tai "vierastavat" jotakuta tai jotakin.

Maya eli illuusion tai näennäisyyksien verho on ollut mielessäni siksi, että näin "vanhemmiten" alkaa tajuta, millaisia illluusioita itse kukin rakentaa, sekä henkilökohtaisella tasolla että yhteiskunnan ja maapallon tasolla. Erityisesti:

Raha. Rahasta voisi kirjoittaa esseitä, sillä käytännössähän rahan ei tulisi olla muuta kuin arvon mitta ja vaihdon väline, mutta nykymaailmassa se on tuote, jota pankit myyvät lainoina.

Suomen Pankki (muiden tahojen mukana) myöntää, että pankit eivät välitä rikkaiden rahoja lainaajille, vaan luovat uutta rahaa kirjanpitokeinoin jokaisen lainan yhteydessä: kun ostat asunnon, pankilla ei ole holvissa odottamassa satoja tonneja, vaan he kirjaavat asuntosi taseeseen omaisuudekseen. Nyt he omistavat asunnon verran arvoa, jonka lainaavat rahana sinulle. Sama asunto siis on seka kiinteistönä että rahana pankin kirjoissa. Käytännössä siis lainaat itseltäsi, mutta pankki perii korot välistä ja näin tekevät jättivoittonsa.

Näin rullaa koko nykyinen talous, eli mikään raha, joka pankista lainataan valtion, yritysten tai yksityisten toimesta, ei ole sijoittajien tai rikkaiden säästöjä - talletusten välittämisen kieltävät jo pankkisäännöt.

Kun tajuaa, että raha syntyy velasta ja on itse asiassa myytävä tuote, rahan puute kuulostaa aika kornilta ongelmalta. Rahaa saa maailmaan niin paljon kuin sitä haluaa olevaksi lainata - ja lainoja voisi tuottaa myös oman maan keskuspankki (kuten tapahtuikin ennen EU:ta), jolloin valtio ei olisi jatkuvasti rahapulassa. Anyhow, tämä osa mayaa ei ole se, mikä eniten ihmetyttää, vaan se, miten paljon raha ohjaa käytöstä vauvasta vaariin ja yksilöstä kansakuntiin.

Kun nuori suunnittelee uravalintaa, hänen on väistämättä mietittävä, mikä tuottaa rahaa. Kun aikuinen/aikuisempi miettii työpaikan- tai alanvaihtoa, on hänenkin tehtävä päätös rahan mukaan. Bisneksiä perustetaan siltä pohjalta, mikä tuottaa, ja valtion budjetti laaditaan siten, että menoja olisi mahdollisimman vähän - vaikka siinä jäisivätkin köyhät ja heikot jalkoihin ja veneestä.

Raha ei kuitenkaan kerro juuri mitään siitä, mikä on arvokasta. Mietin pitkään oman tarot-bisnekseni perustamista toisaalta siksi, etten halunnut ottaa maineriskiä ja joutua naurunalaiseksi tarotiin liittyvien väärien mielikuvien takia (että se on noituutta tai hörhöilyä itsetutkiskelun ja taideterapian sijasta), toisaalta siksi, että tuskin sillä rikastun - hyvä jos hieman taskurahaa tienaan muun työn oheen. Mutta nyt kun homma pyörii, sitä onnentunnetta on vaikea kuvailla, kun auttaa jotakuta analysoimaan elämäänsä ja löytämään ratkaisuja, joita henkilö ei yksin jumissa olisi löytänyt.

Uskalsin, koska tajusin, että a) minunhan pitää tehdä juuri sitä, mikä itsestä tuntuu oikealta ja antaa kanavan auttaa muita, ja b) se, että joku maksaa (paljon) palvelusta tai tuotteesta, ei takaa, että palvelu tai tuote on arvokas. Maailman suurimpia rahantuottajia ovat asekauppa, huumeet ja ihmiskauppa, ja rahantienaus ei todellakaan noilla aloilla paranna saati pelasta maailmaa.

Raha, sen tienaus tai menetys sanelevat mielestäni aivan liikaa kaikkien elämää. Moni arkailee esim. välivuoden pitämistä tai downshiftaamista, koska ensinnäkin mietityttää, pärjääkö taloudellisesti, ja toisaalta niistä saa silmilleen sellaista kuraa Suomessa, että oksat pois. Jos ei ole joka hetki taloushyötyä maksimoiva muurahainen, on tallaamisen arvoinen.

Sen sijaan, että pohdittaisiin, mikä oikeasti on arvokasta - kuten uuden oppiminen, elämänkokemukset, kypsyminen ja viisastuminen ihmisenä - tuijotetaan vain rahakäppyröitä ja sitä, montako veroeuroa jää saamatta, jos Heikki ja Helinä lähtevät kiertämään maailmaa rinkat selässä vuodeksi. Se, mitä H&H voisivat oppia ja tuoda takaisin Suomeen uusina ideoina, energiana ja motivaationa ei näyttäydy kellekään, koska sitä ei voi välittömästi mitata rahassa. Mikä on logiikkana aivan päätöntä.

Sama pätee alavalintaan ja opiskeluihin. Tajuan, että jokaisen on pakko löytää se rahaa tuottava rako itselleen, koska ilman rahaakaan ei pärjää. Mutta nykymaailma muuttuu niin nopeasti, että alavalinta ei sanele loppuelämää läheskään samalla tavalla kuin aiempina vuosikymmeninä. Nykyään on uusia ammattikuntia, jotka eivät perustu opintoihin, kuten sosiaalisen media koordinaattori/johtaja (eli blogosfräärin, facebookin ja muiden erityisosaaja) tai ammattijärjestäjä eli kotien supersiivooja ja järkkäilijä, joten tietyn alan opinnot eivät takaa rahaa, ja toisaalta tietyn alan opinnot eivät estä rahaa.

Toisin sanoen: mitä opiskelee ja tekee työkseen, tai millä alalla uransa aloittaa ja millä lopettaa, eivät välttämättä linkity paljoakaan toisiinsa, joten oma motivaatio, into ja kiinnostus ratkaisevat paljon enemmän, väitän. Rahan asettaminen johtotähdeksi ei tuo onnellisuutta, olen oppinut omasta ja muiden elämästä.

Mayaa löytyy maailmasta enemmänkin kuin vain raha ja näennäiset erot/kuilut ihmisten välillä. Yksi on perinteet ja mihin on kasvanut.

Hämmästelen joka päivä sitä, miten moni lokeroi itsensä jumiin elämään, josta ei pidä, vain siksi, että olettaa muiden odottavan tätä häneltä.

Milloin pitäisi valita tietynlainen partneri, milloin työ, milloin elämäntapa/uskonto/perinteet/tavat ja käytös muuten. Joissain tapauksissa suku, ystävät, naapurit, työkaverit ja yhteiskunta painostavat elämään tietyllä tavalla - ehkäpä tienaamaan materiaa elämänkokemusten ja viisauden sijasta. Joissain tapauksissa nämä oletukset ovat ihan omassa päässä ja muutoksia ei uskalleta tehdä siinä pelossa, että mitä muutkin sanovat, jos alan elää kuten oikeasti haluan?

Kysymys, jota olen miettinyt jotakuinkin 20 vuotta kuuluu: mitä väliä, mitä muut sanovat?

Kukin on vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan, ja jos toisten odotukset eivät tee sinua onnelliseksi, miksi annat oman päätösvaltasi pois kritiikin tai naureskelun pelossa? Se on ihan kritisoijien oma ongelma, miten sinun elämäsi näkevät - ei sen tarvitse muuttaa sinun unelmiasi.

Kun viisi vuotta sitten kerroin Suomessa, että muutan pian Australiaan reppureissaajaksi irtisanouduttuani vakityöstä, sain kahdenlaista palautetta. Toisten mielestä päätös oli huikean jännä, kun taas toisten mielestä se oli vastuuttominta ja päättömintä haihattelua mitä löytyy. Kuka nyt jättää rahanansaintakeinon haahuillakseen maailmalla? Mitä siitäkin seuraa? Entä jos en löydä töitä? Entä jos en tienaa rahaa? Entä jos joudun palaamaan maitojunalla kotiin? Entä jos säästöni palavat reissaamiseen?

Entä sitten?

Minulla olisi silti kaikki ne kokemukset, opit, muistot ja ihmissuhteet, joita en olisi koskaan saanut nököttämällä tietokoneen ääressä toimistossa eläkkeelle saakka.

Unelmien aitouden mittaa mielestäni se, miten paljon vaivaa on valmis niiden eteen näkemään. Jos Kalle ja Kaisa haikailevat Suomesta muuttoa, mutta eivät saa sitä aikaan, koska on tämä oma talo tai hyvä vuokrakämppä, on työpaikat, on kaveripiiri, on sukulaiset, on tulossa tärkeitä sukujuhlia, on ylenemismahdollisuus; kun taas ulkomailla viisuminsaanti on epävarmaa, työpaikan saanti on epävarmaa, entäs jos menee pieleen... silloin maastamuutto ei ehkä ole Kallelle ja Kaisalle sopiva unelma.

Sen tunnistaminen, että itselle sopivat tietynlaiset unelmat ja toisille toisenlaiset, auttaa jo pitkälle. Ehkä elämää voisi silti virittää enemmän onnellisuutta tuovaan muotoon, kuten matkustella ja lomailla muuten enemmän, panostaa isommin onneatuoviin harrastuksiin, tai ottaa kaiken irti siitä, että saa asua lähellä sukua ja kavereita, kauniissa kodissa.

Millaisen elämän sinä haluaisit, jos raha ei olisi este?

Mitkä ovat tämän unelman keskeiset elementit? Itsenäisyys? Vapaus? Rakkaus? Merkityksellisyyden tunne? Haasteiden voittaminen? Rauhassa eläminen? Uusien asioiden kokeminen? Kiinteät suhteet läheisten kanssa?

Miten tuon elämän tai palasia siitä voisi saada ihan ilman rahamuutoksiakin? Mitä sellaista jätät tekemättä joka päivä, viikko, kuukausi tai vuosi, jota itse asiassa voisit tehdä, jos suunnittelisit ja budjetoisit toisin, etkä pelkäisi, mitä muut sanovat? Tai mitä sellaista teet säännöllisesti, mitä et oikeasti halua, mutta teet miellyttääksesi muita tai välttääksesi ongelmia tai kritiikkiä?

Olen kävelevä esimerkki siitä, että arkikin voi olla lähestulkoon juhlaa, jos vain tunnistaa oman onnellisuutensa lähteet ja elää niiden mukaan, välittämättä muiden mulkoilusta :)

Mihin lokeroon sinä istut elämässä, ja oletko siihen tyytyväinen? Tulisiko lokeroa muuttaa, laajentaa tai vaihtaa tykkänään toiseen? Tai astua ulos koko lokerointiviidakosta? Kansallismuseo, Melbourne, lasten taidenäyttely.