17.4.2016

Näin toteutetaan unelma

Aiempaan postaukseeni Mitä sinä haluat elämältä? liittyen: seuraa erittäin subjektiivinen ohjeistus siihen, miten toteutetaan unelma, perustuen omiin ja kavereiden kokemuksiin, sekä Suomalaiset Australiassa - facebook-ryhmästä ammennettuihin huomiohin. Lista joko toimii tai ei toimi kaikille, mutta hei, mitä hävittävää testaamisessa on?

1. Tunnista unelma. Moni meistä elää jonkinlaisessa sumupilvessä, jossa vähän sieltä täältä ahdistaa ja ei tunnu hyvältä tai oikealta, mutta mikä se ratkaisu tuntemuksiin olisi, ei ole oikein selvää. Työ ei huvita tai ei tunnu mielekkäältä. Pomo on *****. Puoliso, koti, lapset, harrastukset, ura, elämä tökkii muuten vaan. Ahdistaa. Väsyttää. Ärsyttää. Ehkäpä vika ei olekaan ympäristössä tai muissa ihmisissä, vaan omassa itsessä. Eli siinä, ettei ole vielä tunnistanut, mitä oikeasti elämältään haluaa.

Itse elin vuosia Suomessa tässä kuvatussa sumupilvessä, ja vaikka päällisin puolin kaikki oli hyvin - minulla oli kodikas vuokrakämppä, ok parisuhde, perhe lähellä, aina töitä, vaikka työsuhteiden laatu olisi voinut olla pysyvämpi ja turvallisempi... silti ahdisti.

Itseäni ahdisti jo lähtökohtaisesti Suomi, eli ilmasto ja säätilat, sekä osin siitä johtuva negatiivinen, kyyninen tai muuten vain kettuuntunut ilmapiiri ja "ei kannata yrittää mitään (uutta ja erilaista), ei onnistu kuitenkaan" -yleisajattelutapa. Ennen Australiaan muuttoa olin muuttanut monta kertaa Suomen sisällä ja kahdesti ulkomaille, joten ulkomaille muutto sinällään ei pelottanut tai tuntunut ylivoimaisen hankalalta, päinvastoin se tuntui mahtavalta uudelta avaukselta ja seikkailulta.

Itse tunnistin omaksi unelmakseni maisemanvaihdon, uudet seikkailut, aurinkoisemman ja kesäisemmän ympäristön, sekä letkeämmän ilmapiirin, jossa on tilaa olla oma itsensä, millaiseksi se oma itse sitten vuosien mittaan paljastuu tai muotoutuu.

En myöskään tuolloin ennen vuotta 2011 tajunnut, miten paljon minua vaivasi alitajuisesti se, että Suomessa vähätellään ns. henkisiä tai pehmeitä arvoja kuten taidetta, filosofiaa, henkisyyttä, kauneutta, leikkimielisyyttä, onnellisuutta ja sydämen sivistystä. Ei Australiakaan mikään antiikin filosofian kehto ole, mutta jotenkin täällä vähemmän aktiivisesti tallataan ko. aiheita. Elämästä nauttiminen ja onnellisuus perheen, suvun ja ystävien kesken on ausseille tärkeää ja erilaisia elämänarvoja ja elämäntapoja hyväksytään laajempi kirjo.

2. Löydä suunta. Onnittelut, olet tunnistanut, mitä oikeastaan elämältä haluaisit, oli se sitten matkustelua, parempi parisuhde tai harmonisempi perhe-elämä, uranvaihto tai oman yrityksen perustaminen (tai jotain aivan muuta). Eli askel 1 on suoritettu. Mutta. Jälleen, moni meistä odottelee vuosia, että tilanne paranisi jotenkin itsestään. Ehkäpä pomo vaihtuu, tai työpaikkakiusaaja vaihtaa työpaikkaa, tai taloustilanne paranee, jotta uskaltaa ottaa yrittäjäriskin, tai iskee inspis kirjoittaa se kirja, josta olet aina haaveillut.

Voin kertoa. Ei vaihdu, ei muutu, ei iske - koskaan ei tule täysin turvallista, riskitöntä ja helppoa hetkeä tehdä jokin suurempi elämänmuutos. Tilannetta on pikkupakko itse aktiivisesti muuttaa.

Esimerkiksi ulkomaille muutto erittäin harvoin tapahtuu vahingossa tai tuurilla. Toki niitä onnekkaita on, joille työpaikka tarjoaa esim. ulkomaankomennuksen. Ja tässäpä päästäänkin asian ytimeen.

Kun tiedät, mitä tarkalleen ottaen elämältä haluaisit, on aika alkaa liikkua maalia kohti, joka päivä pienin askelin. Jokainen nettihaku, jonka teet löytääksesi enemmän tietoa asiasta, auttaa eteenpäin. Jokainen neuvo, jonka pyydät muilta jo päämäärässään olevilta tai sinne viitoittavilta, auttaa eteenpäin. Jokainen kerta, kun sanot unelmasi ääneen, auttaa eteenpäin, koska mitä useammille asiasta kerrot, sitä todennäköisempää on, että muut löytävät sinulle vinkkejä ja suuntia myös.

Ihmiset keskimäärin auttavat mielellään (paitsi latistajat, mutta heidät pitää vain oppia sivuuttamaan, jos jotain haluaa oikeasti muuttaa...) ja kertovat esim. lukemistaan artikkeleista tai löytävät kontakteja, joista voisi olla sinulle hyötyä. Unelman ajattelu ja siitä puhuminen auttavat sikälikin, että kun unelma raksuttaa alitajunnassasi, huomaat ympärillä uusia mahdollisuuksia ja keinoja kulkea sitä kohti - aivosi alkavat yhdistellä teemoja, joista voi punoa toteutuneen unelman. Itse esim. rahoitin Australiaan muuton säätiön apurahalla, jota hain ja sain tohtoriopintoihini (koska aiheeni liippaa australialaista kaupunkisuunnittelua).

Harmillisesti tämä vaihe on yhtä aikaa sekä hieno mahdollisuus, että pahin sudenkuoppa. Siinä vaiheessa, kun pelkkää tietoa hakee, käy helposti niin, että tieto lisää tuskaa: unelma saattaa alkaa näyttää mahdottomalta ja jää vain suunnittelun tai puheen asteelle. Tässä tulee vaihe, jossa karsitaan jyvät akanoista. Mutta. Ei ole olemassa montakaan oikeaa syytä, mikset juuri sinä olisi myös jyvä akanan sijasta, niin moni muukin on pystynyt samaan.

3. Askel kerrallaan - sisulla ja sinnikkyydellä. Tässäpä elämänkoulun luokka, jota itse olen kerrannut jo monta vuotta. Olen aina ollut kärsimätön ja malttamaton: tuhansista ideoista ja unelmista monet haihtuvat tuuleen, kun yhtäkkiä tajuan, miten monta viikkoa, kuukautta tai vuotta jonkin asian saavuttaminen vie. Mutta olen myös tajnnut sen, että harva iso(hko) muutos tai saavutus pystyy tapahtumaan yön yli - vauhdilla, eli unelmien toteuttamisessa on otettava käyttöön vuosien ellei vuosikymmenten aikahaarukka.

Esimerkki 1. Aloitin tohtoriopiskelut v. 2011, jätin ne kesken v. 2012 avioeron tuoksinnassa, mutta aloitin uudelleen v. 2015, kun elämäntilanne jälleen salli sen, että uskalsin taas pistää itseni likoon.

Kyllä, kiroilen toisinaan, että miksi menin hyppäämään uudelleen samaan porisevaan pataan, kun lähetän artikkeliluonnoksia ohjaajille ja ne tulevat bumerangina takaisin, punakynän viuhuttua. Ei lähelläkään valmista tai vakuuttavaa. Mutta ei auta, tiedonkeruu, tietojen kypsyttely ja eritoten oman ajattelun kypsyttely vievät aikaa. Jonkun mielestä olen nyt 5 vuotta tuhlannut aikaa, koska en ole jo valmistunut - ja näin itsekin ajattelin aiemmin. Mutta olen sittemmin tajunnut, että aika on suhteellinen mittari ja pääasia tässä tulisi olla mitä opin ko. matkan aikana, ei päämäärä sinällään. Mikä kiire tässä valmiissa maailmassa?

Esimerkki 2. Seuloin netistä tietoa Australiasta, Perthistä, työnhausta, viisumeista ym. vuoden-puolitoista ennen tänne muuttoa; permanent residency - viisumin hakuun kului kaikkine työvaiheineen aktiivista aikaa noin puolisen vuotta ja paloi rahaa neljä, viisi tonnia dollareina eli kolme-neljätuhatta euroa. Ei siis tapahtunut ilmaiseksi eikä helposti. Laskeskelin kuitenkin, että loppuelämän kattavana sijoituksena kyse on pikkurahasta, koska Australiassa tienaa vastaavan summan äkkiä ja nyt on tie auki asua Australian auringon alla aina.

Esimerkki 3. Rakastan tarinoita ja lukemista ja olen aina halunnut olla kirjailija, mutta tietenkään minulla ei ole ollut moiseen aikaa ja inspiraatiokin on odottanut itseään.

Puolitoista vuotta sitten tajusin, että koskaan ei tule sellaista hetkeä, että minulla olisi laajasti ja jaktuvasti ekstra-aikaa tai päivittäistä inspiraatiota kirjoittaa. Kirjailijaksi tullaan vain kirjoittamalla, joten tuumasta toimeen, joka päivä pari sivua kerrallaan. Nyt minulla on valmis Da Vinci-koodi-tyylinen seikkailu/trilleriromaani käsikirjoitettuna teemalla "mystinen arkeologinen löytö Suomen Lapissa", joka toki vaatii vielä editointia ja puhtaaksikirjoittamista ennen kuin alan lähestyä kustantajia.

Kaikkein tuskastuttavinta prosessissa ei ole ollut itse kirjoittaminen, joka jopa hieman yllättäen on hauskaa ja antoisaa puuhaa, kun siitä ei tee itselleen mörköä. Tuskastuttavaa on ollut oma asenne - epäonnistumisen pelko. Entä jos kirjasta tulee täysi susi? Entä jos se ei kiinnosta ketään? Entä jos sille nauretaan? Entä jos sitä ei julkaista? Entä jos saan murskakritiikkiä? Entä jos koko hommasta ei loppupeleissä tule mitään, ja hukkasin vain aikaa? Entä jos koko unelma ei ole saavutettavissa? Mutta...

Entä sitten? Sitten joko totean, että en ole Dan Brown. Tai todennäköisemmin: kirjoitan uuden. Olipahan harjoituskappale alkuun. Vain harjoitus tekee mestarin.

Elämässä ei ole käytännössä yhtään asiaa, joka on pomminvarma menestys jo syntyessään. Kyllä, on täysin mahdollista, että unelman tavoittelu on ajanhukkaa sikäli, ettei se koskaan toteudu. Mutta: jokainen unelma tai saavutus on prosessi, jota on joka askeleella varjostanut epäonnistumisen riski. Jos ei riskiä edes ota, ei taatusti voita. Tsemppiä unelman toteuttamiseen!

Näin toteutetaan unelma: kuvittele itsesi rakettiin. Ota suuntima, löydä maali. Laukaise raketti kohti maaliasi ja taita matkaa sitä kohti metri, merimaili tai vaikka valovuosi kerrallaan. Sisukkuus palkitaan. Tintin raketti Cottesloen Sculpture by the Sea - näyttelyssä 2016.

5 kommenttia:

  1. Kiitos, Anu, innostavasta kirjoituksesta! Hienoa, että olet päässyt määrätietoisuudella kiinni unelmiisi. Pidän peukkuja, että kirja saa hyvän vastaanoton sitten kun on aika lähettää se kustantajille.

    Itse olen saavuttanut elämässäni jo monta unelmaa. Nyt on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että muutos olisi tarpeen. Uuden unelman ääriviivat alkavat vähitellen hahmottua ja nyt olen siinä pohjustusvaiheessa. Katsotaan mihin se johtaa :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos päivi! Huomaan, että kirja ei todellakaan ollut valmis, sillä se on yhä työn alla ja tällä hetkellä ammattieditoijan syynissä. Sen jälkeen on mahdollisuus yrittää markkinoida sitä toden teolla agenteille ja kustantajille. Eli tästä se lähtee :)

    Tsemppiä oman uuden unelmasi toteutukseen!

    VastaaPoista
  3. Ihanan realistinen ja tsemppaava postaus! Ja kun aihe osuu ja liippaa vielä niin läheltä.. Onneksi olen päässyt jo 1 ja 2 vaiheiden ohi, vaikka siihen aikaa menikin. :D

    VastaaPoista
  4. Olipas loistava postaus! Tsemppiä! Hienoa määrätietoisuutta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kiitoksista ja tsempista! Samaten tsemppia itse kullekin omien unelmien toteutukseen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!