29.7.2014

Miksi ulkomaille asumaan?

Lukijalta tuli loistava juttuidea, joten saman tien aiheen kimppuun. Milloin tajusin tai päätin, että kotimaani ei tule aina olemaan Suomi?

Noh. Mitään yksittäistä valaistumishetkeä en elämästä muista. Lähinnä se on valjennut pikkuhiljaa eri maita kiertäessä, tahdilla "oho, täälläkin on näin paljon nähtävää".

Perheeni ei paljoa matkustellut kotimaan mummolalomia lukuunottamatta. Mummolan pikkukylän elämästä ja kesämökkisaunomisesta Suomen suvessa minulla on pelkästään ihania muistoja. Eli tämä kotiseutumatkailuun panostaminen ei sinällään minua tönäissyt (maan)rajan yli. Itse asiassa mummola on muun perheen/ystävien lisäksi ainoa syy, miksi tämä toisella puolen maapalloa asuminen joskus kaduttaa. Onneksi hyviä lentotarjouksia on löytynyt tahdilla kerta per vuosi.

Ensimmäistä kertaa todella haikailin ulkomaille, kun paras ystäväni 15-vuotiaana pääsi moneksi viikoksi sukuloimaan Teksasiin. Hän pyysi minuakin mukaan, mutta eihän meidän perheellä moisiin lentolippuihin ollut rahaa, enkä sitä kehdannut vinkua, kun oli kolme veljeäkin: jos yhdelle lapselle lentoliput Amerikkaan niin mihin tekemisiin/synttärilahjoihin jää rahaa pikkuvelijlle?

Kaverin loman aikana muistan istuneeni yksin keinussa pimeässä ankeassa syksyssä (nyt kun jälkikäteen mietin, miten pystyi olemaan pimeää ja kurjaa, kun minusta tämä Teksasin-loma oli kesäaikaan?), pohtimassa elämän kurjuutta. Mitä kaikkea ihmeellistä kaverini kokee loman aikana, millaista on lentää noin kauas, miten USA:ssa eletään, mitä kaikkea minulta jää näkemättä?

Ruotsinlaiva oli täysi-ikäiseksi asti ainoa ulkomaanreissu, jonka olin tehnyt. Laivamatkoistakin on pelkkiä hyviä muistoja. Kun risteilijään astui, ihmisvilinä, kiiltävät pinnat ja värivalot olivat aikamoinen ihme ja ihastus peräkylän kasvatille (vaikka yläasteelle mennessä asuinkin jo kaupungissa enkä ihan korvessa). Laivalla, samoin kuin meren rannalla yleensäkin, olo oli mahtava:
Tämä on vapauden reuna.

Minne kaikkialle tässä vielä pääseekään, jos lähtisi vain menemään?

Ruotsinlaivan tapauksessa Tukholmaan ja takaisin, mutta tajunnette pointin.

Kummitätini perheineen asui Australiassa pari vuosikymmentä sitten, ja lähetti synttärilahjaksi kuvakirjan Australian maisemista. Seuraavana vuonna sain aussislangikirjan. Ällistelin maapallon toista laitaa. Sanoista ymmärsin vain pintaraapaisun, koska enkku oli vasta alkanut kouluaikana. Mutta kuvat. Mielettömiä maisemia. Ayers Rock eli Uluru. Kenguruita. Huumaavansinistä merta ja valkohiekkaista rantaa. Valtavia, varjostavia viikunapuita. Queenslandin sademetsiä.

Kuvakirja ei kuitenkaan jättänyt mitään sellaista polttomerkkiä, että olisin tuona synttäripäivänäni tiennyt johdatuksenomaisesti: jonain päivänä. Kirja hautautui kirjahyllyyn perheemme ison kirjavalikoiman sisuksiin. Tallessa se on tosin vieläkin.

Ensimmäistä kertaa matkustin ulkomaille Tukholmaa kauemmas sitä kevättä seuranneena kesänä, kun täytin 18 ja sain ajokortin. Teimme silloisen poikakaverini kanssa kuningassuunnitelman ja toteutimme sen: ajetaan autolla Ruotsin, Norjan ja Tanskan halki.

Se rakkaus kipuili sittemmin ja kosahti omaan mahdottomuuteensa, mutta matka on yhä parhaita muistojani. Sellaista vapaudentunnetta en ollut koskaan ennen kokenut. Ota auto, pakkaa sinne teltta ja muita välttämättömyyksiä, taittele esiin kartta, valitse tie ja lähde ajamaan kesäyössä: ilman aikatauluja, ilman velvollisuuksia, ilman tarkkaa suunnitelmaa.
Mieletöntä.

Siitä koukusta se sitten jäikin päälle, kunnon porttiteorian lailla. Tätä on saatava lisää, nähtävä lisää tästä mahtavasta planeetasta, jolle on päässyt asumaan.

Seuraava mahdollisuus avautui pari vuotta myöhemmin, kun tajusin, että ammattikorkeakoulusta pääsee ERASMUS-vaihtoon. Syynäsin maita ja kouluja. Ensimmäisestä kohteestani, arkkitehtuurikoulusta Skotlannin Edinburghista tuli kieltävä päätös. Tervetuloa - vastaus napsahti Budapestin taideteollisuusakatemiasta. Wohoooooo!

En ole mihinkään kaupunkiin rakastunut niin päättäväisesti kuin Budapestiin. En tiedä, miltä kaupunki näyttää nykyään, mutta vuosikymmen sitten se oli arkkitehtuurimielessä turmeltumaton, neuvostoajoista huolimatta. Jotakuinkin koko laaja keskusta yhtä suurta 1800-lukua, timantteina kruunussa monet upeat art nouveau (noin vuodelta 1900) -rakennukset, joka on suosikkityylisuuntaukseni.

Meikäläisen salaista nörttiluonnetta kuvannee se, että kun muut erasmus-vaihtarit bilettivät menemään, minä vaeltelin valokuvaamassa Budapestin katuja peninkulmatolkulla ja otin tavoitteekseni kiertää kaikki kaupungin museot.

Kyllä parit biletkin kävin. Mahtavaa aikaa.

Budapestistä pääsee joka suuntaan edullisesti junalla. Vaihtariaikaan sai hyvin mahdutettua erinäisiä kierroksia yksin ja eri kaverikokoonpanoilla pitkin Unkaria sekä Romaniaan, Tsekkeihin ja Itävaltaan. Italiassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Puolassa, Venäjällä ja Balttian maissa olen sittemmin reissanut erikseen.

Seuraava pidempi jakso ulkomailla avautui, kun AMK:sta yliopistoon vaihdettuani ymmärsin, että saan samat vaihto-opiskelijaedut käyttööni uudelleen. Joku maksaa minulle siitä hyvästä matkat ja ylläpitoa, että menen ulkomaille asumaan (ainiintuota opiskelemaan myös), siis asumaan, elämään, kokemaan, näkemään!

Suomen valtio ja EU-rahasto, kiitos. Hain paikkaa Torontosta ja Vancouverista, en saanut. Päädyin Kanadaan preerialle Saskatchewanin osavaltioon, Reginan pikkukaupunkiin.

Onni onnettomuudessa sikäli, että isoissa kaupungeissa käy lomilla mielellään muutenkin, mutta Reginaan en olisi koskaan huvikseni lähtenyt. Eli se olisi jäänyt näkemättä. Meno on olettamani mukaan Amerikan keskilännen henkistä. Lava-autoja, grillailua, valtavia valtateitä, kaikkialle levittäytyvää omakotitalomattoa, maton ympärillä vielä paaaaljon laajemmalle levittäytyvää pelloiksi muutettua aavaa laakeaa preeriaa.

Luonnonpuistossa biisoneita, niin puhdasverisiä kuin nyt jäljellä on 1800-luvun massateurastusten jäljiltä. Ja kyllä, myös rodeo on etenkin naapuriosavaltio Albertassa suosittua. Farkut, flanellipaita ja joskus jopa stetsoni normivaatteina.

Budapestissä asuin reilut puoli vuotta ja Kanadassa toiset puoli vuotta. Koska minulla on pelkkiä hyviä kokemuksia ja muistoja kaikesta matkustamisesta, ei ole yhtään syytä, miksen haluaisi lisää samaa.

Lyhyet lomamatkat eivät totutun annostuksen jälkeen enää riitä, sillä a) lomilla ei ehdi tutustua kohdemaahan, -kulttuuriin ja kieleen kuin hätäisesti sipaisemalla ja b) aito kiinnittyminen paikkoihin ja ihmisiin vie kuukausia, ellei vuosia aikaa.

Itse en ensimmäisen puolen vuoden - vuoden mittaan erityisesti pitänyt Perthistä. Liian amerikkalaisen näköistä, missä on kaikki historia, kävelykadut, kaunis katukuva? Mitä on tämä 1970-luku-fiksaatio rakentamisessa ja kaikkialla hiekanruskeaa betonia?

Koska olen elämässäni muuttanut niin monta kertaa, tiesin kuitenkin, että kotiutumiseen menee vuosia. Eli turha lähteä ryntäilemään saman tien toisaalle Australiaan, ennen kuin katsoo nämä kortit loppuun. Tadaa, näin kolmen vuoden jälkeen Perth onkin ihan hyvä paikka, ihmiset mukavia, ilmasto ja luonto upeita, ja ne ankeat puoletkin (teksasinmallin kaupunkirakenne - paljon teitä ja autoilua) siedettäviä, koska jäävät plussapuolien varjoon.

Minulle Suomesta pois muutto ei ole siitä johtuvaa, että Suomessa olisi isosti vikaa.

Myönnän ja on kai tullut selväksi blogistakin, että kaikki puolet Suomessa eivät ole minua varten (eivätkä kai oikein ketään muutakaan): valittamiskulttuuri, kateelliset myrkkykommentit ja överiksi vedetty aikaansaamisen ihailu, eli "mökki on työleiri"-ajattelutapa ja se, ettei koskaan saa olla vaan, laiskotella ja ihailla kaunista räsymattoa tai tapettia kotonaan päivän ilman, että pitää tuntea syyllisyyttä.

Järkevyys ja tehokkuus vedetään Suomessa monesti ääripäähän, toisaalta kansankulttuurin- ja luonteen vuoksi, mutta enimmäkseen talousajattelun ja kaikkialla hääräävän byrokratian tuottamana. Kerros- ja toimistotalo on betonilaatikko tai peililasiboksi rakennutelinemäisillä metallihäkkyröillä kuorrutettuna. Hmm, maisemointia ja istutuksia ympärille? Ei. Miksi? Rahantuhlausta. Taidetta? Ks. edellinen vastaus. Liikkuva kahvi- ja pullakoju pyörillä kadunkulmaan? Ei, ei ole lupia. Väriä, iloa, elämyksiä, riemua, elämästä nauttimista? Lomilla ulkomailla sallittua joo, ei täällä arjessa ehdi. Sataa tätä räntääkin.

Mikään näistä ei kuitenkaan "pakota" muuttamaan Suomesta. Ennemminkin syy on siinä, että maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa kaikkialla muuallakin, kuin synnyinmaan maantieteellisten rajojen sisälle jäävällä palasella. En esimerkiksi tajunnut ennen Suomesta pois muuttoa, miten iloiseksi ja ylpeäksi tulee, kun huomaa, että pärjää toisella kielellä sujuvasti. Ja uutta kieltä on pakko hioa pitkähköjä aikoja, ennen kuin pystyy muuhunkin kuin jätskin tilaamiseen tai kulkuohjeiden kysymiseen.

Omakohtaisesti on auttanut se, että olen näkökulmasta riippuen harkintakyvytön tai valmis haasteisiin. Eli luonteeni tyrkkää minut hyppäämään uuteen pelkäämättä sitä, mitä kaikkea negatiivista hypystä voi seurata. Löytyykö töitä, löytyykö asunto, riittävätkö rahat, löytyykö kavereita, pärjääkö siellä, mitä jos ei onnistukaan? Ensimmäiseen viiteen: kyllä, kun vain on sitkeä ja yrittää. Ja kuudenteen kysymykseen. Jos ei onnistu, aina pääsee maitojunalla kotiin. Harkintakykyä kuitenkin on sen verran, että minulla on aina hätävararahasto säästötilillä ongelmien setvimiseen, oli myös vaihtariaikoina. Kiitos opintolaina.

Itsekin muuttuu tässä sivussa, kun oppii uutta ja ymmärtää taas vähän lisää elämästä, muista ja itsestään. Minulle kysymys "miksi haluat asua poissa Suomesta" on kääntynyt muotoon "miksi en haluaisi?"
Journey is the destination, matka on päämäärä. Ja jos matka vie tällaisille hiekkarannoille Länsi-Australiassa niin mikäs sen parempi!

27.7.2014

Kummallista

Sunnuntain ratoksi lista kummallisista asioista. Ei tärkeys- eikä maakohtaisessa järjestyksessä.

1) Miksi rullaportaissa on aina - aina - yksi tyyppi, joka pojottaa oikeassa laidassa reitin tukkien, kun muut seisovat jonossa vasemmalla laidalla jättääkseen ohituskaistan oikealle (tai toisinpäin)?  Jos edessä seisoo 50 ihmistä, kaikki oikeaan laitaan puristuneina, miksi tälle yhdelle tyypille ei tule mieleen, että seisoisi siinä samassa rintamassa? Onko avoimelta laidalta paremmat näköalat? Parempi mahdollisuus singahtaa mihin suuntaan vain rullaportaiden päässä? Onko olo muuten vaan kapinallinen tai uniikki? "Vitsit, meikä ownaa tämän kaistan!"

2) Miksi hississä sanotaan kiitos (ainakin Australiassa silloin tällöin), kun se pysähtyy omaan kerrokseen, ovi avautuu, astut ulos, mutta hissiin vielä jää porukkaa? Ai niinkuin kiitos kyydistä? Sorry mate, mutta hissi ajoi ihan itsekseen sinun oman napinpainalluksesi aikaansaamana, minä en asiaan juurikaan vaikuttanut saati sitä edesauttanut. Mutta kiitos itsellesi matkaseurasta kerrosten yksi ja kaksi välillä!

3) Miksi tulee aina vastattua automaattinen "you too" kaikkeen, mitä asiakaspalvelija viimeiseksi sanoo? Enjoy your lunch! You too! eikun.

4) Miksi hyvät ja kiinnostavat bloggarit lopettavat mitään sanomatta vuoden-parin bloggausuran jälkeen? Harva asia harmittaa nettiselailussa enemmän kuin se, että löydät uuden kiinnostavan blogin ja tajuat vasta myöhemmin, että sitä ei ole päivitetty sitten kesäkuun 2012. Viimeinen postaus vielä päättyy sanoihin: "ensi kerralla kerron, miten kävi." Ei tällaisia cliffhangereita! Heti ruotuun kertomaan, miten kävi heinäkuussa 2012!

5) Miksi niin monilla on kummallinen tarve edellyttää, olettaa ja painostaa, että kaikki muut tekevät kaiken tismalleen samalla tavalla kuin minä itse? Mainostajat nyt vielä menevät ilmiselvän oma lehmä ojassa-tilanteen takia: "nämä värit tarvitset vaatekaappiin tänä sesonkina!". Mutta että "et tiedä mitä todellinen onni ja elämä on ennen kuin sinulla on lapsia." Tai "mikset sinä itsekäs homo voi valita heteroutta elämäntavaksesi?" tai "olet nyt maassa x joten ala elää maan tavalla". No, laki ja järjestys ovat asia erikseen ja niitä on noudatettava yhteiskuntarauhan ja kaikkien viihtyvyyden takia. Mutta että henkinen pakko osallistua footy tippingiin (aussijalkapallon vedonlyöntiin)?

6) Miksi huumori on niin vaikeaa? Kun kirjoittaa yhtään mistään vaikeasta asiasta, yhtään kieli poskessa, jostain pompahtaa kommentoija: "jutussasi on virhe/sinä et tiedä mistään mitään". Miksi emoticoneja eli erilaisia hymiöitä ei ole vielä säädetty pakollisiksi korvaamaan kaikki muut välimerkit osoittamaan, mitä tunnetta kirjoittaja yrittää välittää tekstissä?

7) Miksi maailmassa ei vielä ole lakia, jonka mukaan kaikkien on pakko asua vieraassa maassa vähintään yksi vuosi elämästään? Miksi kansainvälinen yhteisö ei välittömästi toimi ja ymmärrä, että tämä vaihtovuosi toisessa kulttuurissa, kaukana omista tutuista poteroista ja rutiineista, avaisi silmiä ja mieltä ymmärtämään niitä seitsemää miljardia muuta ihmistä, jotka tätä palloa yhtä aikaa asuttavat? Mitä tekee YK? Eikö kukaan ajattele lapsia?

8) Miksi oliiveissa on kiviä? Eikö oliivi ymmärrä, että se voisi olla kuin mansikka ja pitää kaikki siemenensä pehmeinä pinnalla? Olisi kaikille helpompaa.

9) Miksi suomalaiset juovat niin kitkerää kahvia? Johtuuko tämä pula-ajan voikukkajuurikahvista ja korviketotuttautumisesta, joka on jollain metafyysisellä tavalla imeytynyt kaikkien nykyään elävien suomalaisten solumuistiin?

10) Miten on mahdollista, että kasa ainetta liikkuu hallitusti sinne tänne elektronisten signaalien mukaan silloin kun minä haluan? Eli siis minä itse?

11) Miksi kaikki ihmiset eivät ole eläinystäviä? Toiseen lajiin kuuluva olento - koira, kissa, orava, marsu, hevonen, tiikeri, delfiini - haluaa ja osaa kommunikoida kanssasi omalla tavallaan, miksi tällaista alien-kohtaamista ei osata riittävästi arvostaa? Miten saamme koskaan yhteyden niihin toisen planeetan alieneihin, jos emme ymmärrä ja arvosta oman pallomme ei-lajikumppaneita?

12) Kaikki muut ihmeelliset asiat maailmassa.

"Ihminen rakastaa ihmetellä, se on tieteen alkujyvä". Vanhanaikainen Men nykyaikaistettu sanalla People.

26.7.2014

Sinulle, suomalainen mies

Tästä tulee nyt yhdistelmä mahdollisesti arkaa aihetta ja Sohvi-tädin neuvonurkkaa, mutta antaa palaa.

Huumori on hieno asia, mutta vaikea laji. Täältä käsin alan enemmän ja enemmän ihmetellä, miksi monilla suomalaisilla (etenkin miehillä) näyttää niin usein olevan pinna kireällä, tai muuten vaan kovin aggressiivinen tapa ilmaista itseään.

Suomalainen huumori tyypillisesti keikkuu sarkasmin ja v*ttuilun rajalla, ja sarkasmin puolella sopivina annoksina se on hauskaa ja terävää. Kettuilun puolella pelkästään ärsyttävää ja liiallisuuksiin mennessään uhkaavaa. Kyllä, mieleni pahoitin, eikä siihen auta edes suomalainen sisu tai "mamikset leikistä suuttuu"-kommentointi.

Jos amerikkalaisia naurattaa - ainakin leffojen perusteella - pissakakkakompastelupieruhuumori, ja ausseja puolestaan aussistereotypioille kuten Crocodile Dundeelle naureskelu, niin suomalaisia näyttää naurattavan primitiivinen ote elämään: kännissä toilailu, Duudson-kipusekoilu ja viiltävät kommentit.

Havainto perustuu Suomen-lomilla kerättyyn dataan (julkisilla paikoilla kuultu ja nähty touhu), sekä nettiaineistoon eli suomalaisten uutisten kommenttibokseihin ja muihin nettifoorumeihin.  Myönnän, että keskustelupalstat eivät ole paras paikka minkään valtakunnan tutkimuksen tekoon, mutta olettaisin, että moderoidut uutissivustot nauttisivat jonkinsortin "yleisesti hyväksyttyä tasoa" mielipiteiden huutelussa. Silti sielläkin vihapuheen rajamailla käydään tuon tuosta - huumorin varjolla.

Seurailen ajankuluksi suomalaista huumorisivustoa Jylppy-galleriaa, mutta jouduin taas kerran itsemäärätylle jäähylle kiehumispisteen saavutettuani. Kuvat ovat moderoituja eli ne menevät valintaseulan läpi, mutta kuvia voi näköjään kommentoida just niinkuin huvittaa. Huumoriksi naamioitu rasismi ja seksismi on niin raa'alla tasolla, että keskivertohumanistia alkaa heikottaa.

Huolimattomasti peitelty - tai täysin avoin - neekerihuutelu sekä naisten määrittely sukuelintelineiksi ja väkivallalla ojennettaviksi kieroonkasvaneiksi feministeiksi eivät mielestäni täytä huumorin määritelmää. Tajuan, että käyttäjäkunnan ikähaarukka lie pääsääntöisesti 16-22v., mutta jonkinlaisia aikuisia näistäkin teinipojista kasvaa. Millaisia?

Kiitos, mutta ei kiitos. Amerikkalainen tai pikemminkin globaali Imgur-kuvagalleria vetoaa sekä kuvilla että kommenteilla nauruhermoon ja paljon laajempaan tunneskaalaan aina liikutuksesta räkänauruun, kuin Jylpyn tyypillisesti tuottama akseli lievä ärsytys - herne nenään - kiehumispiste. Imguriin, mars, ja Jylppy jäähylle iäksi.

Toinen hämmästelemäni ilmiö on joidenkin suomipoikien tarve haukkua ulkkarimiehiä, etenkin meille, jotka olemme päätyneet yhteen jonkun ei-suomalaisen kanssa. Itse en ole asiaa kokenut enkä toivottavasti koskaan koe, mutta esimerkiksi My Exploration - blogin symppis ja sisukas kirjoittaja Emma saa jatkuvasti törkykommentteja muutamilta kateellisilta, joiden mielestä suomityttö ghanalaisen kainalossa on heiltä henkilökohtaisesti pois.

Alkuun ajattelin, että en vain ymmärrä englanninkielen vivahteita samalla tavalla kuin suomen, ja en siksi huomaa esimerkiksi englanninkielisillä uutissivuilla ja nettifoorumeilla samaa pinnan alla kuplivaa jatkuvaa ketutusta ja kummallista vahvemman oikeudella ratsastamista (akat ja mamut hiljaa - kommentointityyliä). Toinen vaihtoehto on, että aussi-uutissivujen kommentointia moderoidaan tiukemmalla kädellä.

Yhteiskunnan sietokyvyn raja on kuitenkin aika erilainen Suomessa ja Australiassa. Täällä kerättiin viime viikolla parissa päivässä adressi (120 000 allekirjoitusta) autovuokrafirmaa vastaan. Wicked Campers-vuokraamon reppureissauspakujen kyljissä on "hassuja" letkautuksia kuten "läskejä tyttöjä on vaikeampi kidnapata".

Wicked Campers on ollut aiheesta ennenkin tapetilla ja he ratsastavat tällä kyseenalaisella maineellaan. Pyysivät kuitenkin julkisesti anteeksi ja lupasivat teipata piiloon typerimmät heittonsa. Suomalaisilla nettisivuilla näkee paljon raaempaa letkauttelua ja kukaan ei korvaansa lotkauta.

"Mitä saa sanoa ja tehdä ja missä" on usein veteen piirretty viiva.

Australian politiikassa syytetään aina vastustajaa ja suomitaan surutta vyön alle, kun taas Suomessa poliitikot pääsääntöisesti vetävät diplomaattisempaa linjaa. Suomessa ministerit eroavat täysin käsittämättömien pikkuhaksahdusten takia, kun taas vaikkapa WA:ssa poliitikkona jatkaa huoleti heppu, joka rattijuoppoili virka-autonsa lunastuskuntoon, teloen kolmen muun autot siinä sivussa. Ja tämä ei ollut herran ensimmäinen moka, vaan jatko-osa pitkässä ketjussa.

Sen sijaan kadulla, lehdissä ja (valkokaulus)työpaikalla ei täällä möläytellä läheskään samoja rimanalituksia kuin Suomessa.  On iso uutinen ja sanomalehdissä etusivun juttu, jos bussissa joku ääliö huutelee rasistisia kommentteja. Kansa on samantien vaatimassa ääliöltä anteeksipyyntöä ja tiukempaa linjaa siihen, mitä julkisessa tilassa hyväksytään.

Suomessa kommentit ovat tasoa: "onhan se ikävää, mutta ei kukaan ole vielä sanoihin kuollut. Ja on muuallakin rasismia."

Mielipiteiden kirjoa ja yleensä sitä likapyykki-ääripäätä puolustellaan Suomessa, ja joskus myös Australiassa, sananvapausperiaatteella.

Täällä sananvapaus nousi puheenaiheeksi muutama kuukausi sitten, kun lakivaliokunnan puheenjohtaja ehdotti, että poistetaan se lakipykälä, joka nyt tuomitsee rasistisen ja seksistisen vihapuheen. Poistoa ei tehty, koska niin moni nousi vastustamaan tällaista höllennystä.

Poistoa vaativilta unohtuu, että oikeus, mitä tässä yritettiin ajaa läpi, on itse asiassa oikeus kiusata.

Keneltäkään ei lakipykälän voimassa ollessa ole estetty mielipiteen esittämistä. On vain asetettu standardi, että mielipiteet pitää julkisissa tiloissa ilmaista neutraalilla (satuttamattomalla) tavalla; ja esimerkiksi mediassa pitää esittää faktoja, ei mutu-tuntumaan perustuvia rasistisia ja seksistisiä kommentteja. Millä tavalla tämä standardi on keneltäkään pois? Ei voi ymmärtää.

Suomalaisessa keskustelutyylissä ylipäätään - sekä livenä että netissä, yhtä lailla naisten kuin miestenkin harjoittamana - itseäni vaivaa negatiivisuuteen keskittyminen ja kritisointiherkkyys. Jos mediassa on hyvä uutinen, löytyy kommenttiketjuun aina useampi ihminen haukkumaan, että väärin toimittu, hyvistä tuloksista huolimatta.

Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen innoissani kertonut jostain suuresta uutisesta, kuten eeppisestä lomasuunnitelmasta, työkaverille/sukulaiselle/opiskelukaverille ja saanut vastauksesi: no jaa, näinköhän onnistuu, pieleen menee kuitenkin, miten sulla rahat riittää moiseen [vapaavalintainen muu kritiikin aihe]. Jos ei haukuta suoraan, niin huumorin varjolla voi aina hieman näpäyttää, ja laukaista jonkun terävän kommentin, joka on pinnalta tarkoitettu sarkasmiksi.

Mutta palatakseni suomalaisiin miehiin. Keskimääräinen suomalainen mies kummastuttaa itseäni. Tai tarkemmin sanoen se muotti, johon monet nuoret pojat elämän mittaan tipahtavat tai tungetaan.

Pitää käydä armeija. Pitää olla kovanahkainen. Pitää juoda paljon kaljaa. Pitää puhutella muita miehiä armeijasta opitulla tavalla: sukunimillä ja kirosanat perään. Ei saa itkeä. Ei saa tehdä mitään naismaista, kuten nauttia tanssimisesta, kauniista asioista tai hellyydenosoituksista. Ei saa näyttää tunteita, ainakaan julkisesti. Paitsi vihaa ja ärtymystä, jos ja kun sitä kokee. Viikonlopputappelu nakkikioskijonossa on normaali ilmiö ja puistojen kukkaistutukset revitään kännipäissä ryteiksi.

Humalassa sattuu ja tapahtuu. Humalassa on hauskaa vain hetken, sen jälkeen alkaa pinna kiristyä, nyrkit puristua ja/tai alkaa avautuminen kaikista vastoinkäymisistä ja kaltoinkohteluista, joita on elämässään kokenut. Koska niitä ei pysty koskaan muulloin kertomaan. Patoutuneita tunteita ja omanarvontunnon kanssa haparointia tuntuu olevan varhaislapsuudesta lähtien. Ei hyvä.

Suomalainen mies. Avaudu enemmän ihan selvin päin. Muustakin kuin kaikista ketutuksen aiheista. Miltä tuntuu, kaikkiaan, ja miksi? Miten omaa elämää voisi aktiivisesti parantaa? Auttaa moneen asiaan.

Ainut kehittelemäni selitys monen (nuoren ja vanhan) suomalaismiehen turhautuneisuudelle ja aggressiolle on ujous ja epävarmuus. Mitä ne musta ajattelee? Jos on sinut itsensä kanssa, ei ole mitään syytä dissata toisia ja yrittää pyrkiä jonkun kuvitellun sosiaalisen hierarkian huipulle "kova jätkä"-meiningillä.

Jokaisen tähän mennessä tapaamani suomalaispojan ja -miehen karun ulkokuoren alla on sykkinyt pohjimmiltaan hyvä sydän, joten ei ole yhtään syytä olla ujo ja epävarma. Ole oma itsesi vaan. Lepo.

Eräs seuraamani suomalaisen mediahypen kohde on Kill Arman - ohjelma ja sen facebook-sivu. Arman, alkujaan iranilainen räätäli, on noussut jonkinlaiseksi kultti-ilmiöksi sen jälkeen kun opetteli tappelemaan. Armanilla on paljon painavaa asiaa ja hän on suorasanainen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustaja. Altavastaajan puolella.

Silti sanoma pääsee vasta nyt läpi, kun Arman on todistanut olevansa kova jätkä. Tyylitietoisen mamun sanomisia ihmisarvojen puolustamisesta ei kukaan pitäisi mediahuomion arvoisena ilman tätä "voisin vetää sua pataan jos haluaisin"-statusta.

Ensin luulin, että Armania ihaillaan fyysisen suorituskyvyn perusteella. Vahvemman oikeus sanelee kärkipaikan hierarkiassa, ja sitä kuunnellaan, jolla on kovimmat nyrkit.

Sittemmin huojennuksekseni tajusin, että suomalaisten arvojen johtotähdestähän tässä onkin kyse.

Sisusta.

Armanilla on sisua, joten hän on ansainnut paikkansa mielipidevaikuttajana.
Piikit pystyssä ihan turhaan. (c) Milla Paloniemi.

24.7.2014

Täältä tullaan Suomi!

Tuli taas shoppailtua samaan improvisaatiomalliin kuin yleensä, tällä kertaa lennot Suomeen. Kummallekin, eli E:tä odottaa ensimmäinen Suomi-visiitti ja itse asiassa ensimmäinen kerta missään Englantia pohjoisempana.

Meillä on ollut matka suunnitelmissa ensi kesälle, mutta koska parhaat hinnat saa ei-sesonkiajoille, ostaa pätkäytimme liput kuitenkin helmikuuksi. Hintaero on huomattava. Jouluksi kotiin pääsisi n. kahdella aussitonnilla per henkilö, kun nyt maksamme $1360/hlö eli 955€ menopaluulipuista.

Eihän tämäkään toki ilmaista ole, mutta parempi tarjous kuin muulloin. Tosin lento piti itse yhdistellä Jetstar - Finnair - Tigerair - palasista, sillä hakukoneiden valmiiksi reitittämä setti olisi ollut parisataa lisää per nenu.

Matkan suunnittelu alkoi tietenkin tärkeimmällä, eli kotijoukkojen informoimisella. "Tulossa ollaan!!".

Sen jälkeen iski pienoinen rimakauhu: mitä ihmettä minä tähän lomaan pakkaan sellaista, että saisin näytettyä kaikki parhaat, kiinnostavimmat ja mielekkäimmät puolet Suomesta? Entäs jos E ei tykkää koko maasta? Entä jos ei ole lunta? On vain ankeaa ja pimeää? Mitä Suomessa yleensäkin voi talvella tehdä? Ääkääkääk!

Suomessa käydessäni teen yleensä saman lenkin kolmen-neljän paikkakunnan välillä, jotta saan mahdutettua perheenjäsenet ja läheisimmät ystävät luuppiin. Niin on tarkoitus tälläkin kertaa. Sen lisäksi pitää tietysti käydä kokemassa Lappi ja ne toivotut revontulet, jos tuuri käy. Joulupukin maa on must-kohde (minulle, en ole koskaan käynyt :)

Kun aloin googlaamaan Suomi-turismia, ensimmäinen silmillehyppäävä asia on tarjonnan puute ja hintojen kalleus. Pienyrittäjien nettisivut ovat myös vuodelta käpylehmä, ja tähän kannattaisi todellakin panostaa ihmiset! Poroajelua-haku tuottaa suunnilleen kaksi yritystä koko Suomesta ja hinnat huitelevat taivaita.

Samoin villieläinten valokuvausta piilokojusta (karhuja, susia) tai huskyajeluja tarjoaa vain pari hassua yrittäjää.  Hinnat jälleen tapissaan. Ymmärrän, että elanto on vaikea raapia sesonkiyrittämisestä, mutta emme me kaikki ole uusrikkaita venäläisiä. Jotenkin luulin, että Suomi kun on yhtä isoa erämaata ja metsän valtakuntaa, tästä tilanteesta ja maineesta otettaisiin kaikki irti. Emmekö itse näe metsää puilta ja tienestimahdollisuuksia, joita puissa kasvaa?

E ei ole yhtä kiinnostunut huskyista mutta kylläkin moottorikelkalla ajelusta. Tähän hätään onneksi ja toivottavasti löytyy joku innokas kelkkansa kanssa käyttämään meitä toisen ihmeellisyyden päällä: järvenjäällä. E ei ole koskaan nähnyt jäätynyttä järveä tai merta, ja odottaa tätä eksotiikan helmeä kuin kahdeksatta ihmettä. Jäälle kuulemma pitää päästä kävelemään, hiihtämään, luistelemaan ja sillä moottorikelkalla kurvailemaan. Jospa veljien komeroista löytyisi sopivat luistimet ja eräjormaserkulta se moottorikelkka.

Kaupunkikohteista Helsingin ja mahdollisten kyläilypaikkojen Tampereen ja Jyväskylän lisäksi mietin Turkua ja Porvoota. Turussakin olisi kyläilysyytä ja onhan se maan kauneimpia kaupunkeja. Näytin E:lle kuvia talvisesta Turusta ja molempien mielestä kaunista oli. Turun linnan kohdalla intouduin: tämä on Suomen vanhimpia rakennuksia, rakennustyöt aloitettu 1100-luvulla, Suomen suurin linna! Tähän E - täysin viattomasti ja lohduttaen:
"Ei hätää, meillä on paljon parempia".

No, E on kotoisin Ranskan ja ehkä koko Euroopan tunnetuimmalta linnaseudulta, Loiren laaksosta, ja kun itse kyläilin E:n perheen luona, vierailimme yhden viikonlopun aikana kuudessa toinen toistaan komeammassa linnassa. Eli ei ehkä lähdetä linnoilla kilpailemaan sittenkään.

Porvoota googlatessa E yllättäen kysyi, että onko tämä se maailmankuulu puukaupunki Rauma? Meikäläiseltä loksahti suu auki. Rauma maailmankuulu? Onhan se UNESCO:n maailmanperintökohde, mutta en silti tajunnut, että tästä Suomen rajojen ulkopuolella tiedettäisiin. Porvoo voittanee käyntikohdemanttelin sijaintinsa takia (tunnin bussimatka Helsingistä), ja vakuuttelin, että melkein yhtä hyvä on tämäkin.

Olen itse käynyt Raumalla ja ei tunnelmallisempaa asiaa olekaan, kuin vaellella talvikuuraisten vanhojen puutalojen reunustamilla kujilla 1700-luvun tunnelmassa ja poiketa johonkin persoonalliseen kahvilaan lämmittelemään. Toivon mukaan Porvoo tarjoaa tätä samaa reseptiä.

Muita mahdollisia vierailukohteita olisivat Tallinna ja Pietari. Itse tykkään kovasti Tallinnan vanhasta kaupungista ja myös siitä, että siellä käynti mahtuu kenen tahansa budjettiin. Lauttaliput lohkeavat kympillä, parilla. Sen sijaan Pietari on kauempana kuin muistinkaan. Neljän tunnin junamatka hintaan sata euroa suunta, päälle viisumit ja yöpymiset... ehkä hieman liian kunnianhimoista, kun olisi tosiaan koko Suomikin kierrettävänä ja aikaa rajallisesti. Ja kaikki sukulaiset ja ystävät kuulumistenvaihtoa odottamassa!

Katselimme netistä yleisesti talvikuvia Suomesta, ja yhdessä kuvassa oli jokin kummallinen rakennelma. E kysyi, että mikä ihme tuo on. Hyppyrimäki, infosin.
Mihin tarkoitukseen?
"No mäkihyppyyn" (ihmeissäni).
Miten päin tuosta hypätään?
Tässä vaiheessa en voinut pidätellä naurua. Ei ole totta, etkö ole koskaan nähnyt mäkihyppyä?

Kuvan mittasuhteet selvästi hämäsivät ja E ei saanut selvää, onko kyseessä lumilautakouru vai mikä ihmeen heittoränni. Etsin netistä mäkihyppyvideoita - joita ei siihen hätään löytynyt muita kuin "skijumping failure" aiheisia junnujen pyllähdyksiä.

Lopulta sain sen verran asiallisen videon ruudulle, että mäkihypyn salat saatiin avattua. E katseli ihmeissään.
"Ensin lasketaan tuo pitkä liuku, sitten ponnistetaan, sitten liidellään sata metriä, mutta miten tullaan alas? Onko heillä laskuvarjot?"
Silloin video pääsi siihen pisteeseen, jossa hyppääjä laskeutuu polvet joustaen rinteeseen.
"Hullu laji! Tuossahan voi loukkaantua pahasti! Hurjaa, liian hurjaa!" Oli koskenlaskua, kalliokiipeilyä ja milloin mitäkin villiä harrastavan tuomio.

Salaa ylpeänä selitin, että suomalaiset ovat aika hakoja mäkihypyssä. E ei kommentoinut. En tiedä, oliko järkyttynyt videosta vai mykistynyt ihailusta.

Talven on paras panna parastaan helmikuussa, jotta juttuni jopa kolmekymmenasteisista pakkasista eivät mene osastoon "niin varmaan ja muita kalajuttuja". Olen yhtä innoissani matkasta kuin E, koska sukuloinnin lisäksi pääsen näkemään tuon eksoottisen kolkan sellaisin silmin, joille kaikki on uutta.

19.7.2014

Oodi arjelle Australiassa

Ah Australian talvi. Viime viikolla riehui tornado Perthin etelälaidalla. En huomannut. Mikä tarkoittaa pelkästään sitä, että Perth on aika laaja.

Tornadoksi luokiteltu myrskytuuli repi kattoja irti taloista, hajotti aitoja ja kaatoi puita sähkölinjojen päälle. Täällä meillä keskustan tuntumassa kuului vain vähäistä sateen rummutusta, kerran välähtivät valot kaukaisen salamaniskun takia. Luin tornadosta vasta seuraavan päivän lehdestä.

Perthin talvi on monipuolinen sikäli, että säät vaihtelevat tornadouutisista Suomen kesään, siis siihen parempaan kesään kuin tänä vuonna nähtävästi on ollut.

Käymme viikonloppuisin uimassa, koska sauna. Ja uintikin on yllättäen kivaa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Mietin viime sunnuntain uimahallikeikalla, että on tämä talvesta "selviäminen" aika helpoksi tehty. Ilma oli lämpimään kallellaan kirkkaassa auringonpaisteessa, muutama auringonottaja loikoili ulkoaltaan reunoilla ja me loput polskimme hallissa lämpimässä (+30) vedessä.

E on vesipeto ja vaikka asuisi meressä, mutta itselleni vesi on aina aiemmin ollut pelkästään kylmää,  märkää ja ikävää. Tajusin puiston keskellä kauniissa maisemissa olevassa uimahallissa, että uintihan on peräti mukava harrastus, jos vesi on riittävän lämmintä.

Ensimmäisiä sekunteja vedessä ei tarvitse kärvistellä suonenvedon partaalla. Altaasta ei ole myöskään pakko nousta vähän väliä saunaan lämmittelemään. Joten olen yllättäen alkanut uimaan jopa kilometrin per kerta, mikä on mieletön suoritus koirasammakkoa uivalta narukädeltä.

Beatty Parkin halli on remontoitu ja siisti (viimeinkin löytyi hyvä), siellä on ihan ok sauna sekä riittävästi höyryä tupruttava turkkilainen sauna. Allashallin isoista ikkunoista paistaa kauniisti talviaurinko sisään, puiden latvoista siivilöityneenä. E ui mieluiten ulkoaltaassa: kuulemma mahtava fiilis, kun ilma on viileää mutta vesi lämmintä. Ei parempaa sunnuntaipuuhailua keksikään.

Männä maanantaina suuntasin pitkästä aikaa töiden jälkeen joogaan ja sielläkin yllätyksekseni huomasin, että lähes ulkoharrastuksesta on kyse. Yogavine on tilaremontin takia muuttanut liikerakennuksen alakertaan, puoliksi rempattuun tulevaan kauppaan. Julkisivu tilassa ei ole oikeaa seinää remontin takia, vaan jonkinlainen kyhäelmä puukehikkoa ja vilttejä/vuorivillaa. Seinäkkeen ylä- ja alareunasta paistaa päivä ja puhaltaa tuuli.

Ensin ajattelin, että miten tästä selviää, illankähmän viileässä. Mutta reipas, lihaskuntoa vaativa vinyasa-jooga lämmittää kyllä kun vauhtiin pääsee. Ja niinhän siinä kävi, että viileä oli itse asiassa parempi kuin liian lämmin. Loppurentoutusta varten oli joogeille viltit, joiden alla pärjäsi mukavasti viimeiset muutamat minuutit lattialla.

Joskus tulee pohdiskeltua, että olisinko voinut olla yhtä tyytyväinen elämääni Suomessa kuin täällä.

Vaikka miten päin asiaa kääntelen ja lasken E:n mukaan Suomen-elämään (jos muuttaisimme sinne), sekä huomioisin Suomessa odottavat sukulaiset ja ystävät, ei yhtälö taivu niin päin, että vaihtaisin kaiken tämän Perthin päässä pois.

Fakta on, että elinympäristönä Australia voittaa mennen tullen minkä tahansa Suomen kaupungin. Ei siksi, että Suomessa sinänsä olisi [mittavia] vikoja. Vaan puhtaasti vuodenaikojen takia.

Perthissä vuosi koostuu suomalaissilmin syklistä kesä (syyskuu-marraskuu) - paahtavat helteet ( joulukuu-helmikuu) - taas kesä (maaliskuu - toukokuu) - syksy (kesäkuu-elokuu).

Sisällelinnoittautumiskautta ei ole ollenkaan, eikä myöskään loskaa, hiekoitushiekan likaamia lumipenkkoja, räntää saati mitätöntä nelituntista valoisaa aikaa. Itselleni pimeän Suomi-talven halki selviytyminen on käynyt vuosi vuodelta vaikeammaksi ja valonpuute ahdistaa, teki mitä hyvänsä. Täällä helotuksessa ei tarvitse kaamosmasennusta potea.

En edelleenkään osaa sanoa, onko loistava ilmasto rennon meiningin takana vai mistä johtuu, mutta elämänmeno on paljon aktiivisempaa täällä harrastus- ja vapaa-ajanviettomielessä. Ausseille isoissa porukoissa touhuaminen on hyvin luontevaa ja grillijuhliin, tupareihin, piknikeille ja kissanristiäisiin kutsutaan kaikki kynnellekykenevät eri elämänpiireistä. Sukulaiset, työkaverit, opiskelukaverit ja naapurit hengailevat hyvässä hengessä keskenään erilaisilla kekkereillä.

Eilen osallistuin työ- ja joukkuekaverini järjestämiin iltamiin: ensin illallinen korealaisessa barbeque-ravintolassa ja sieltä karaokea veivaamaan kiinalaisen vegeravintolan yläkertaan. Tunsin entuudestaan kahdeksan hengen tyttöporukasta puolet, ja toiseen puoleen tutustuin siinä kimchin syönnin (korealaista chili-hapankaalia) ja Bon Jovin Living on a Prayerin kurkku suorana kailottamisen välimaastossa.

Myös ns. social sports ovat tärkeä osa aussikulttuuria. Esimerkiksi yliopistokampuksilla näkee joka ilta porukkaa urheilemassa ja pelaamassa milloin mitäkin. Netti-ilmoittelupalstoilla sunnuntaijalis ja muut joukkuelajit mainostavat jatkuvasti uusia pelaajia etsien.

Keilahallit, polttopallosalit, trampoliinikeskukset ja muut rentoa, hauskaa liikuntaa tarjoavat paikat ovat aina vähintään puoliksi täynnä. Vanhempi väki näyttää viihtyvän esimerkiksi lawn bowl- eli nurmikeilauskerhoissa sekä golf-klubeilla. Ne eivät täällä ole paremman väen paikkoja vaan avoimia kaikille kiinnostuneille.

Kaiken innokkaan tekemisen, sosialiseeraamisen, ulkoilun ja yhteisten harrastustemme takia en ole ollut yhtä hyvässä fyysisessä (ja ehkä henkisessäkin) kunnossa sitten teini-iän aktiiviurheilija-aikojen.

Tällaista fiilistä en helpolla pois anna.

Tuntuu ja näyttää, että aussit ovat askeleen edellä suomalaisia yhdessä asiassa. Elämä ei ole pelkkää suorittamista ja selviytymistä, sisukkuuden osoittamista, laskujen ja verojen maksua. Vaan elämästä voi ja osataan myös nauttia: häpeilemättä, murehtimatta, anteeksi pyytelemättä.

Jos joku vielä kaipaa vakuuttelua, miksi Australia on aika jees paikka, tämä mainos auttaa asiaan.
Ai näissä maisemissa? No miksipä ei. 

12.7.2014

Rakkaudentunnustus

Kaikkihan varmaan tietävät sanonnan: when life gives you lemons, make lemonade eli kun eteen tulee vastoinkäymisiä (sitruunoita), käännä ne parhain päin (purista mehuksi).

E:llä on ihan oma käytännön versionsa tästä. Kun elämä antaa sitruunoita, ota kaikki mitä saat, kaksin käsin. Kauho saalis kolmeen isoon jätesäkkiin, aja kotiin, hae innoissasi puoliso autohalliin katsomaan "yllätystä", paljasta autonkontillinen sitruunoita naama ilosta hehkuen, raahaa säkit kotiin ja ala kuoria niitä urakkatahdilla mehuntekoa varten.

Tällaista aloitteellisuutta ja tarmokkuutta ei voi kuin ihailla. Sitruunat tulivat kuulemma samana päivänä töissä kaadetusta sitruunapuusta. Arboristin työetuja. E hankkii kaiken muunkin tukkuhengessä, eli jos hän lähtee ruokakauppaan, kotiin palaa lasti kilon juustokimpaleita, kilon jugurttitonkkia, viiden litran oliiviöljypönikkä, kahden litran viinietikkapullo, kokoelma erilaisia hedelmiä kahden viikon tarpeisiin, sekä pakastemarjoja ja vihanneksia kaksi kauppakassillista.

E:n lähestymistavassa on kyllä puolensa, kunhan saa kaiken survottua pienen keittiön pieniin lokerikkoihin. Itse ostan ruokia yleensä tasan sen määrän, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsemme (ettei vain ehdi mennä pilalle). Mikä tarkoittaa, että tuote on ylihuomenna loppu, juuri kun aioin sitä syödä.

Touhupetterin kanssa asumisessa on huikeita etuja, joita en etukäteen tajunnut. Harvoin - jos koskaan - olen romanttisempaa elettä kohdannut kuin viikko sitten. Siis näin maalaisjärkevän suomalaismartan silmin.

Kävimme torstai-iltana Ikeassa shoppaamassa niitä kaivattuja pöytälamppuja (joita haeskelimme juhannusviikolla tuloksetta). En ole aiemmin tavannut miestä, joka rakastaa Ikeaa. E:lle Ikea on iso legolandia, josta voi hankkia kaikenlaista käytännöllistä rakenneltavaa edullisesti
- käytännöllinen ja edullinen ovat kaksi hänen lempiadjektiiviaan. Mukaan tarttui lamppujen lisäksi ekstraa kuten Ikeasta aina: keskikokoinen kirjahylly. Ideana oli, että kootaan se yhdessä viikonloppuna ja järjestellään huushollia muutenkin.

Kun tulin perjantaina töistä kotiin, oli E vapaapäivänään koonnut hyllyn valmiiksi, järjestellyt olohuoneen uuteen uskoon, käynyt läpi ja seulonut rankalla kädellä paperipinot ja sekalaiset "ehkä tätä joskus tarvii"-laatikot, ja vieläpä imuroinut päälle. Se kaikkein romanttisin ele odotti peremmällä asunnossa. Mies oli kuurannut kloorilla suihkukaapin!

Perthissä nimittäin on yleinen ongelma, että huonosti tuulettuvat kylppärit yrittävät talviviileässä ja -kosteassa homehtua. Olin muutamaa päivää aiemmin manaillut E:lle, että meidänkin kaakeleiden saumoissa näköjään pyytämättömät viherkukat kukkivat. Tadaa, sanottu eli tehty, E oli käynyt ostamassa klooria ja hoitanut ongelman pois päiväjärjestyksestä.

E ei suinkaan ole pelkästään käytännön mies. Hänessä on aimo ripaus rasavilliä Vaahteramäen Eemeliä, tai ehkäpä Viidakkokirjan Mowglia. Luonnonpuistovaelluksella hänen on pakko hypätä kaatuneen rungon päälle testaamaan, meneekö se poikki, jos sen päällä pomppii. Arpia on kertynyt lapsuuden toilailuista, kun alle kouluikäisenä piti viilettää päättömänä milloin missäkin.

Päättömyys on edelleen luonteenpiirre niinä hetkinä, kun metsässä puskasta ilmestyy jokin ihmeellinen Australian eläin, joka E:n on pakko päästä näkemään läheltä ja mieluiten ottaa käteen (jos elukka ei ole liian iso pyydystettäväksi). Aivan sama, minkälaisten jorpakoiden, kivikoiden tai piikkiaitojen yli pitää hyppiä, jotta kohteen saavuttaa.

Olen tähän ikään mennessä ja ex-kumppaneiden myötä oppinut, että parisuhteessa on kaksi kivijalkaa. Toisaalta se, että koko suhde on ystävyys-, yhteistyö-, ja avunantosopimus. Huumaava ihastuminen tai tulisinkaan rakkaus ei elä pitkään, jos jokapäiväinen yhteiselo tökkii, tai jompikumpi osapuoli heittäytyy vapaamatkustamaan kantamatta omaa puolikastaan kotitöistä, raha-asioista ja muista vastuista.

Toisaalta olen sitä mieltä, että ihastumisessa (ja sittemmin rakastumisessa) on paljon kyse siitä, millaiseksi oman elämänsä kuvittelee tämän toisen kanssa. Millaisia mahdollisuuksia suhteesta avautuu, kuka minusta voisi tulla ja millaista minun elämäni voisi olla juuri tämän ihmisen rinnalla?
Ja onko se sitten todellisuudessa sellaista kuin kuvitteli?

Mowgli-Eemelin löytäminen on Australiaan muuton ohella parasta, mitä itselleni on tapahtunut.

Eilen E tuli töistä kotiin ja oli matkalla kuullut radiosta suomalaisnäyttelijä Laura Birnin haastattelun. Innoissaan E selitti, että oli yrittänyt tunnistaa, onko minulla ja Lauralla samanlainen aksentti. Kuulemma samoja vivahteita on.

E: "Onko se totta, että suomalaiset pariskunnat käyttävät samanlaisia ulkoiluvaatteita?"
Ööh? Ai siis tuulipukuja? Aussijuontaja oli jostain syystä kysynyt tätä Lauralta.
Minä: "No joo, kyllähän sitä näkee, etenkin aikaisemmin se oli tavallista... mutta eikö kaikkialla tehdä samoin?" ihmettelin.
No ei todellakaan, kuulemma. E:n mielestä koko ajatus oli absurdi. Yhteensopivat vaatteet, hahahahaa!

Hetken mietittyään hän sanoi:
"Mutta jos täytyy, kyllä minä voin niitä käyttää.
Koska olet sinä. En kenenkään muun kanssa."
Naapuruston maisemia kauniissa talviväreissä. Kuva muuten vaan. 
Tästä se lähtee, kahdeksi viikoksi riittävän annoksen hankinta.
Tseh tseh, tule!

6.7.2014

Miniloma Fremantlessa

Kehtaako tällaista kirjoittaakaan, kun Suomessa on meneillään kylmin ja surkein kesä ihmismuistiin. Mutta Aussilassa asumisessa täysin voittamaton puoli on se, että täällä elää koko ajan lomamaisemissa.

Arki on arkea kaikkialla: töissäkäyntiä, ruuanlaittoa, laskujenmaksua, liian aikaisia herätyksiä. Mutta viikonlopuista saa Perthissä tehtyä minilomia, jos yhtään panostaa, eli lähtee kotoaan ulos.

Perthistä koilliseen avautuu Swan Valleyn viininviljelyalue, jossa voi kiertää viinitiloja juomienmaistelun ja lounastamisen merkeissä. Kivoja, persoonallisia, lämminhenkisiä kahviloita ja ravintoloita on joka kaupunginosassa ja monta katua suorastaan pursuilee kilpailevia aamiais-, kahvi- ja lounaskeitaita. Illallisellekin löytyy sadoittain vaihtoehtoja, mutta itse yleensä syömme ulkona mieluummin aamuun kuin iltaan painottuen, koska lounaaseen asti kaikki ruoka on puolet halvempaa.

Luonnonpuistoja ja ulkoilumaastoja on Perthin ympärillä lyhyen ajomatkan päässä puolen tusinaa, ja Perth hills eli kukkuloilla sijaitseva metsä on suosittu suunta perheretkille ja piknikeille. Kaupungin sisäiset viheralueet on moitteettomasti ja viimeisen päälle hoidettu. Kaikissa muissa puistoissa paitsi meidän läheisessä Wellington Parkissa viettää mielellään aikaa kukkaistutusten keskellä.

Ruohokenttä Wellington Park on enemmän tarkoitettu urheiluun, mutta on viime aikoina päätynyt enemmän ja enemmän kodittomien ja ei-aivan-raittiiden aboriginaalien majapaikaksi. Kuulemma kierrettä ruokkii tahattomasti läheinen Royal Perth Hospital, sillä syrjäseuduilta hoitoon tuleville ja heidän mukana matkustaville suvuilleen ei ole tarjolla halpaa majoitusta. Nukkuvat sitten taivasalla. Muualla sen sijaan puistot ja joenvarret ovat lapsiperheiden ja ystäväporukoiden piknik-tanhuvia.

Kesällä ulkoilmaelämä entisestään vilkastuu kahvilaterassien ja ulkoilmaelokuvateattereiden, sekä puistokonserttien myötä. Jos jossain voi nauttia ilmastosta, pitkästä lämpimästä vuodenajasta ja luonnosta täysin rinnoin niin täällä. Talvi on koleaa sadekautta, mutta mahtuu 3-4 kuukauden mittaiseen talveen myös mukavasti aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Kuten eilinen.

Sen vastapainoksi, että vietimme syksyllä (eli Suomen keväällä) monta viikonloppua sisälle linnoittautuneina työpaikkoja etsien ja työhakemuksia naputellen, olemme nyt innolla "lomailleet" joka viikonloppu. E nimittäin onnistui saamaan uuden kiinnostavan työn arboristina eli puuntrimmaajana.

Homma on vaativampaa miltä kuulostaa, sillä tiiviillä asuinalueilla isot puut pitää kaataa tai oksat poistaa niin, että mitään ei tipu aitojen, kattojen, autojen tai sähkölinjojen päälle vahingossakaan. Työssä yhdistyvät näppärästi E:n köysikiipeilytaidot (puuhun pitää usein ensin kiivetä turvallisella tavalla) ja conservation eli luonnonsuojelu, sillä puut pitää hoitaa niitä vahingoittamatta, vain vaaralliset oksat ja haarat katkoen.

Eilen lähdimme Fremantleen n. 15 kilometrin päähän Perthin keskustasta tryffelifestivaalien vetäminä. Freo on Perthin hippikeskus eli siellä asuvat ja aikaansa viettävät taiteelliset, spirituaaliset ja/tai ekoihmiset. Pikkuputiikkeja löytyy joka lähtöön tarot-korttien luennasta hamppuvaatteisiin, ja vegaanikahviloista suklaataivaisiin. Kaduilla katutaiteilijoita miekannielijöistä muusikoihin. Freo on rento, värikäs, omaperäinen, historiallinen ja kaunis satamakaupunki, ja siten myös turistien taattu keskittymä.

Freon sydän on sen kauppahalli vuodelta 1897. Hallin uusi siipi on varattu kaikenlaiselle markkinakrääsälle ja turistikamalle, ja toinen siipi puolestaan "enemmän paikallisille", eli hedelmä-, vihannes-, liha-, ja leipomopuodeille. Joukossa on kahvikojuja, tuorepuristettu mehu-tiskejä, pikkusuolaista ja pikkumakeaa myyviä vitriinejä ja valtavasti populaa, aina.

Kauppahallin edustalta rautatieaseman suuntaan avautuu nk. cappuccino strip, eli kahvila- ja ravintolakatu, jonne vilinä sitten hallista purkautuu ja toisinpäin. Katuterasseilla ja kahvilaparvekkeilla onkin mitä mainiointa nauttia ruuat ja juomat mukavasti lämmittävässä auringossa, markkinahumua katsellen.

Kävimme myös pyörähtämässä E Shed market hall'issa eli E-hallin markkinoilla Freon satamassa, merimuseon suunnalla. En ole paikasta ennen kuullut, vaikka olen Freossa käynyt lähemmäs tusinan kertaa. Tämä halli oli samalla lailla turistikrääsälle ja kaikenlaiselle toritavaralla omistettu kuin Freon vanha kauppahallikin, miinus ruokapuoli. Mutta asiakkaita oli vain muutama hassu harhailija käytävillä. Liekö paikka täydempi kesäsesonkiaikaan. Toivon mukaan, myyjien vuoksi.

Tryffelifestarit oli mainostuksesta huolimatta enemmän nimi kuin tapahtuma. Vanhassa kauppahallissa parilla myyjällä oli jotain tryffeliaiheista tarjolla, kuten corn on the cob - eli grillattuja maissintähkiä tryffelivoilla. Muuten tryffelitarjontaa ei näkynyt, eikä etenkään niitä jahtaamiamme ilmaisia maistiaisia. Kumpikaan kun ei edes tiedä, miltä tryffeli maistuu!

Yhtenä kohteenamme oli luomu- ja pientuottajakauppa Kakulas Sister, keskustassa sijaitsevan Kakulas Brothers- kaupan sisarliike. Sieltä kun saa esimerkiksi erilaisia papuja (mustapapuja burritoihin eli tortilloihin, oi oi!) irtosäkeistä kilohinnalla, ja montaa muutakin tarpeellista asiaa, kuten ranskalaisia juustoja. Herkkukaupan, Ruohonjuuren ja Punnitse ja Säästä-kauppojen risteytys, siis.

Kakulas-siskolta löysimme ranskalaista triple cream truffel cheese'a eli triplakermajuustoa tryffeleillä. No sellainen kassiin, kiitos! Seuraksi paketti espanjalaista tuhkassa pyöritettyä(!) vuohenjuustoa, ja suunta kohti Freon suosittua rantapuistoa Arthur Head Reserve'a. Matkalla nappasimme leipomosta mukaan patongin. Sitten nurtsille improvisoidulle piknikille. Lounas oli simppeli mutta hyvä. Kahta juustoa ja patonkia, sekä tuoretta avokadoa ja viinirypäleitä. Omnomnom.

Kun lähdimme hitaasti kuljeksimaan kohti autoa puolentoista kilometrin päähän, meidät pysäytti raivokas räksätys kadun toiselta puolen. Parvi mustavalkoisia kakaduja riekkui bottlebrush- eli pulloharjakukkapuissa, kaarnaa ja pikkurisuja irti repien. Ilmeisesti yrittivät löytää hyönteisiä kaarnaliuskojen alta. Kakadut ja muut papukaijat eivät ole todellakaan hiljaa parvissaan, vaan pitävät pahempaa möykkää kuin brittituristit humalassa.

Yritimme ottaa poikkeuksellisen isosta parvesta kuvia (n. parikymmentä lintua), mutta peijakkaan pollit hyppelivät ja pyrähtelivät niin vilkkaasti, että ei siitä mitään tullut. Tai juuri mitään. Paremmilla hermoilla ja varmemmalla kuvauskädellä varustettu E onnistui saamaan muutamia hyviä lähikuvia, kun omissa kuvissani on tyhjä oksa ja pois singahtavan kakadun pyrstösulat.

Auton luo päästyämme iski vielä viime hetken kuningasidea, eli entäs jos tempaistaan iltapäiväkahvit ja -kakut tuossa nurkalla luomu-vege- Ootong & Lincoln - kahvilassa? Massiivisilla kakkusiivuilla oli hintaa $7/kpl (5€) ja intouduimme ostamaan kummallekin oman. E:lle kirsikka-kookos ja minulle hasselpähkinä-suklaa. Jaoimme kakut hyvässä yhteisymmärryksessä. Mums.

En tiedä, sattuiko kassalle fiba vai olivatko kakut sulkemisajan tarjouksessa, mutta ostoksista veloitettiin yhteensä $16 eli saimme kahvit lähes ilmaiseksi. Yleensä kahvilla on hintaa minimissään $3,50 ja soijamaidolla ekstraa $0,50. Oli miten oli, kakkukahvit kruunasivat hienosti mainion miniloman.

Päivä ei suinkaan vielä tähän loppunut. Tiedossa oli illanistujaiset kaveriporukalla, bring a plate- eli nyyttärikestityksellä. Kotona paloittelimme täytteet hedelmäsalaattiin Master Chefin minuuttiaikataululla - enää puoli tuntia, ennen kuin pitää lähteä junalle! Minä pilkon banaanit, mansikat ja päärynät, hoida sinä kiivit ja appelsiinit, ja truuttaa sitten mansikkakastiketta päälle!
Yhteistyöllä se sujui, ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa junaan.

Nukkumaan pääsimme vasta 02:30 yöllä. Ja tämä siksi, että illanvietto koostui tiukasta shakkiturnauksesta (!). Kotiin ei raaskinut lähteä, ennen kuin viimeinenkin peli ratkesi. Meikäläinen sen väänsi voittoon espresson voimalla, kjeh kjeh.
Yllä: vegekahvila Ootong & Lincoln. Ehdottomasti käymisen arvoinen. 
Yllä: tällainen on usein katukuva Perthissä. Talo on korkean aidan tai muurin takana ja privaatin vehreän, rehevän puutarhan ympäröimä. 
Yllä: katukahvilatunnelmaa Freossa.
Yllä ja alla: kaikki vihannekset ja hedelmät kannattaisi hinnan puolesta ostaa toreilta ja kauppahalleista. Yleensä helppouden vuoksi sorrumme normimarketteihin (ovat lähempänä kotia). Alla E etsii parhaita avokadoja hintaan viisi kappaletta viidellä dollarilla, lyömätön tarjous. 

Yllä: triplakermajuusto tryffeleillä, nuuuuuuuuuh. Katosi parempiin suihin pian kuvan ottamisen jälkeen piknikillä.
Yllä ja alla: tällaisia vekkuleita ovat mustavalkoiset villit kakadut. Hirveä säksätys ja kriikuna niistä irtoaa.



Ainoa lentokuva. Itse onnistuin nappaamaan. 

4.7.2014

Se maailman tylsin aihe

Australiassa tili- ja verovuosi päättyy 30 kesäkuuta, ja vastaavasti alkaa 1 heinäkuuta. Tämä tarkoittaa, että veroilmoitus pitää väsätä ihan kohtsillään ja täällä se ei tule verotoimistosta esitäytettynä kuten Suomessa.

Ihan itse pitää kynäillä, tai siis naputtaa, kasaan. ATO, Australian Taxation Office on kyllä asian tehnyt mahdollisimman helpoksi selkokielistämällä nettisivunsa, ohjeensa ja sen varsinaisen sähköisen veroilmoituslomakkeen.

Mutta ilmoitussivuja on monta ja kaikkea ei meinaa ymmärtää. Meille ilmoitusten täyttö ei ole varsinaisesti vaikeaa, mutta kylläkin työlästä. Jos olisi osakkeita, sijoitusasuntoja ja muuta tulonlähdettä ja verovähennettävää, silloin voisi mennä mutkikkaammaksi.

Veroilmoituksen voi teettää myös veroammattilaisella, jollaisella viime vuonna asioin ihan nopeuden (ja äkillisen laiskuuden) takia. Kun veroukkeli veloitti vartin palvelusta per nenu satasen per nenu, tänä vuonna tehdään kyllä paperit omin käsin ihan uhallakin. Veroneuvojan palvelut saa tosin verovähentää tämän vuoden verotuksessa, että ei se hukkaan mene.

Verovähennettäviä asioita on muutenkin liuta ja varmasti kumpikin voisimme muutamia ekstrakymppejä ainakin puristaa, jos perehtyisimme kaikkiin mahdollisiin mutkiin ja kiemuroihin. Kumpikin luonnollisesti vähennämme ne normaalit, eli hyväntekeväisyyslahjoitukset, yksityisen sairausvakuutuksen sekä työvaatteet ja -tarvikkeet (koskee E:n töitä, ei minun).

Tietokoneet, kännykät, kamerat ja muut saisi nekin käsittääkseni vähentää, jos niillä tekee töitä eli ovat ansiotulon hankintaa varten. Toimistotyövaatteiden pesulakulut menisivät vähennykseen myös, jos sellaisia kuluja kertyy.

Itse kun olen tällainen suomalaisenrehellinen puuselkäranka (ei taivu lain väärälle puolen), en oikein osaa kaivella porsaanreikiä enkä paisutella saati keksiä vähennyksiä. Varmaan parempikin, eipähän joudu ongelmiin verottajan pistokokeissa koskaan. Veroilmoituksen jättöaikaa on lokakuun loppuun, mutta senkin jälkeen voi verot ilmoittaa jos erikseen asian neuvottelee.

Itse teen ilmoituksen aina heti kun voin, eli kun saan työnantajalta ns. payment summaryn (koko vuoden tilinauha-yhteenvedon), josta näen, paljonko olen jo maksanut veroja tänä vuonna. Veroprosentti katsotaan täällä verotoimiston taulukosta, eli työnantajani vähentää ne kysymättä verokorttia minulta. Kaikilla sen sijaan on oma veronumero, kuin ATO:n myöntämä sotu, joka tulee antaa työnantajalle työsuhteen alkaessa.

Vuosisumma tasataan veroilmoituksessa, eli joko maksan mätkyjä tai saan palautuksia sen mukaan, miten nappiin työnantaja on verottajan osuuden nipistänyt. Yleensä saan parisataa takaisin. Muissa kuin kuukausipalkkaisissa töissä sen sijaan voi saada jopa tonneja takaisin, jos tulot ovat jääneet vuoden mittaan pieniksi. Verottoman tulon alaraja on $18 200/v (12 000€/v) eli minimitoimeentulo turvataan verottamatta jättämällä, sosiaaliturvan maksamisen sijasta.

Täällä on aina kesäkuussa isosti mainostettu ale-sale-ale, eli joka paikassa tyrkytetään tavaraa ulosheittohinnoin verovuoden loppumista juhlien. Minulle ei ole valjennut, että onko tämä verovuoden loppuminen hyvä juttu asiakkaalle vai myyjälle. Eli saako asiakas veroetuja siitä, että ostelee kuin heikkopäinen vielä saman vuoden verotukseen, vai saako myyjä myynneistään veroetuja. Vai onko koko verovuoden päätös vain tekosyy kahden joulun välissä olevalle varastontyhjennyskampanjalle? Autommekin oli tarjouksessa kesäkuun alussa juuri verovuoden loppuun vedoten.

Todellinen veroprosentti on täällä pienempi kuin Suomessa. Oma veroprosenttini on näköjään n. 22% vaikka tuloni ovat puolitoistakertaiset Suomeen verrattuna. Ja kuten mainitsin, verovähennettäviä asioita on ihan eri kirjo. En tiedä erilaisista perhe-etuuksista ja vähennysoikeuksista, mutta käsittääkseni perheellisille on erilaisia verobonuksia tarjolla sen sijaan, että maksettaisiin lapsilisää.

Isompien rahakirstujen omistajat taatusti tietävät kikan jos toisenkin esimerkiksi jokaiselle pakollisen superfund'in eli eläkerahaston edullisimpaan mahdolliseen verottamiseen, sekä sijoitusasuntojen avulla verokikkailuun (negative gearing: kokonaisveroprosenttia voi pienentää, jos sijoitusasunnon lainakorot ylittävät vuokratuotot). Nämä kun ovat täysin laillisia toimia.

En todellakaan ole veroasiantuntija, mutta minusta verotus on täällä paljon simppelimpää kuin Suomessa. Palkastani menee tulovero ja sillä selvä. Mitään erillistä kunnallis- tai osavaltioveroa on tietääkseni maksa, tai sitä ei ole eritelty missään. Kirkollisveroa ei tunneta ja sille todennäköisesti naurettaisiin täällä - maassa, jossa ihmiset kuuluvat kuka mihinkin tuhanteen uskontokuntaan. Uskonnolliset yhdyskunnat saavat tulonsa lähinnä lahjoituksina ja omaa omaisuuttaan hoitamalla eli kiinteistö- ja osinkotuloina.

Kunnat keräävät ns. council rates eli kunnallisverot kertalaskulla, joka kuulostaa suomalaiselta kiinteistöverolta. Se määräytyy asuinalueen ja asumustyypin mukaan, ei tulojen mukaan. Sillä katetaan infrahuolto-, jätehuolto-, puisto-, ym. kulut. Osavaltiot keräävät veronsa ALV:eina ja muina tavaranliikkumiseen ja yrittämiseen liittyvinä veroina, ja ansiotulovero menee Australian valtiolle.

Eläkekertymä maksetaan erikseen palkan päälle työntekijän osoittamaan eläkerahastoon, eli sitä ei veroteta bruttopalkasta. Medicare levy eli sairausvakuutusmaksu on 1.5% tuloista tietyn (hyvän) tulorajan ylittämisen jälkeen, mutta sekin verovähennetään, mikäli maksaa yksityistä sairausvakuutusta.

Yksityinen vakuutus ei ole pakollinen, mutta itse laskeskelin, että meille tulee juuri ja juuri halvemmaksi maksaa yksityistä vakuutusta kuin tuota 1.5% ekstraprosenttia. Yksityistä sairausvakuutusta tuputetaan muillakin keinoilla, esim. sen hankkiminen muuttuu sitä kalliimmaksi, mitä vanhempana sen ensimmäisen kerran ottaa.

Yleislääkäriä ei yksityisvakuutus korvaa, mutta ekstrapalvelut kuten hammaslääkärin ja optikon kylläkin. Sairaalaa emme ole tarvinneet, joten en tiedä, kummalla puolen olisi järkevämpi hoidattaa itsensä - yksityisellä vai julkisella.
Sairaanhoitajakaverini vannovat julkisen nimeen.
Aussidollareita. Satasia en ole usein käsissäni pidellyt eli kuva ei ole omalta pöydältä. (c) Richard A. Brooks/AFP/Getty Images.

2.7.2014

Hyvien uutisten päivä

Tänään tulvi joka tuutista pelkkiä hyviä uutisia ja onnenkantamoisia.

Ensin kuulin, että sain hakemani kuukauden sijaisuuden toisesta tiimistä. En siis vaihda työpaikkaa, mutta kylläkin tehtäviä ensi viikosta lähtien. Jip! Parasta uudessa pestissä on, että se sisältää strategista suunnittelua (vaikkakin vain avustavassa asemassa), ja saan jättää lakipykäläpoliisin tehtäväni hetkeksi syrjään.

Toiseksi parasta on, että pääsen tekemään töitä erittäin kompaktissa kahden hengen joukkueessa, ja toinen henki ja uusi pomoni on yksi täkäläisistä parhaista ystävistäni. Tämähän natsasi just eikä melkein!

Seuraavaksi sain tiedon, että minut lähetetään tänä vuonna Sydneyyn konferenssiin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun saan työn puolesta matkustaa, sillä meillä yleensä vain isot pomot huitelevat pitkin maata ja me muut käymme enintään kotikaupungin seminaareissa. Nähtävästi olen nyt riittävän kauan kiertänyt tahkoa, jotta riskienhallinta-ammattilaisten verkostoitumiskokouksesta katsotaan olevan minulle ja tiimilleni jotain hyötyä.

Tässä uutisessa puolestaan parasta on, että en ole vielä käynyt Sydneyssä. Pääsen turisteilemaan, mutta säästän matkarahat, jepujee! Reissu on tosin vielä toimiston kirstunvartijan hyväksyttävänä, eli pääsen matkaan lokakuussa, jos budjetissa riittää rahaa. Kuulemma pitäisi riittää.

Töihin liittyi vielä kolmaskin tiedonanto, jossa eteeni tulvi yhtäkkiä muitakin koulutuksia ja esimies-pätevyyskursseja, joita kuulemma pääsen suorittamaan tulevan vuoden mittaan. Täällä työelämässä kouluttaudutaan paljon enemmän kuin Suomessa.

Suomessa mielestäni odotetaan, että työntekijällä on omasta takaa (korkeakoulu)tutkinto ja sillä mennään. Aussit tai ainakin perthiläiset luottavat paljon enemmän työssäoppimiseen, elämän mittaiseen kouluttautumiseen ja lyhytkursseihin. Alkuperäinen tutkinto ei välttämättä ratkaise kaikkea tai paina eniten vaakakupissa, kun ura etenee.

Neljäntenä uutispommina kuulin, että koomikko Ricky Gervais ottautui promoamaan No WA Shark Cull - kampanjaa ja jakelee nyt meikäläisen piirustusta pitkin twitteriä ja facebookkia. Käyhän huviksesi tykkäämässä (voit perua tykkäämisen sittemmin) Ricky Gervaisin facebook-sivusta: sivua alaspäin rullaamalla löytyy aiemmin julkaisemani 28 reasons in 28 days - kampanjajuliste.

Kun äsken tsekkasin tilanteen, siitä oli tykätty vajaat 10 000 kertaa, eli kyseessä on taatusti laajimmalle levinnyt hengentuotteeni ikinä. Ja mahtavaa peeärrää kampanjallemme! Suomalaisetkin voivat äänensä antaa asian puolesta. Kampanjajulisteesta löytyy linkki, josta pääsee allekirjoittamaan vetoomuksen täkäläiselle ympäristövirastolle (EPA).

Sitten vielä sattui sellainen lykky, että aamulla töihinlähtiessä satoi kuin vesitornista kaatamalla. Tämä ei ollut se onnenaihe, vaan se, että sade taukosi kuin ihmeen kaupalla tunniksi lounasaikaan, kun pelasimme viikottaisen touch rugby-puulaakimatsimme. Työpaikkajoukkueemme pelaa taklausvapaata rugbyä keskiviikkoisin, ja kukapa muu siellä sekajoukkueen laiturina eli wing-paikalla painaa kuin minä. Sää oli mitä parhain ja ulkoilu on aina keskellä päivää, keskellä viikkoa paikallaan. Tekee tosi hyvää muuten jäykistyville toimistoapinan lihaksille.

Luulin kruunanneeni päivän löytämällä naurettavan halvat lennot Exmouthiin, WA:n omaa "Suurta Valliriuttaa" eli Ningaloo-riuttaa katsomaan. Meillä on kaveriporukalla tarkoitus hankkiutua Ningaloohon uudeksivuodeksi, jos nyt vielä majoitus löytyy. Paikka on WA:n suosituimpia turistikohteita ja luonnonnähtävyyksiä, ja majatalot kuulemma täyttyvät puoli vuotta ennakkoon.

Tämä viimeinen tuurinpamaus kuitenkin tussahti räkäpäänä olemattomiin, sillä Skyscanner-tarjouslentoseulan kautta löytynyt mahtitarjous olikin jonkin sortin skämmi, huijaus. Ensin mainostettiin isoon ääneen meno-paluulippuja hintaan $254, mutta klikkauksen jälkeen ilmaantui ensin pahoittelu "ei ole tarjolla enää", ja sen jälkeen hinta päivittyi $630:een. Joopa joo, tosi hyvä tarjous, kun normihinta on kaksisataa suuntaansa.

No, muuten meni niin hyvin, että tämä viimeinen olisikin jo antanut aihetta epäillä omaa hereilläoloaan. Kyllä taas kelpaa :)
Kuvat eivät liity tapaukseen muuten kuin sekalaisina ilonaiheina. Kesäkukkasista tulevat kaikki iloisiksi - jos eivät tule, pitäisi tulla. Kotilammen mustajoutsenparilla on poikue, onnellisina polskivat.
  

1.7.2014

Kesä talven keskelle

Arjen onni on kiinni pienistä asioista. Kaikki sen tietävät, mutta harvat ehkä muistavat jokapäiväisessä elämässä. Itseltänikin oli unohtunut, miten paljon voi pientä muutosta arvostaa. Ostimme nimittäin lämmittimen. Oi onnea!

Aussitalot eivät tule pattereiden ja keskuslämmityksen kera, kuten suomitalot. Olen asunut täällä tähän mennessä kuudessa osoitteessa (väliaikaiset punkkausratkaisut eivät ole luvussa mukana), ja vain kahdessa on ollut lämmitys. Reverse cycle air conditioner toisinsanoen, "lämmittävä ilmastointilaite", eli olisiko tuo nyt ilmalämpöpumppu. Suomalaisseinustojen pattereita, saati lattialämmitystä, en ole nähnyt kenelläkään.

Olen jo useaan otteeseen urputtanut siitä, miten aussit eivät eristä talojaan, eivätkä myöskään pidä tupla- tai triplaikkunoita tarpeellisina. Kesä-, heinä- ja elokuussa yölämpötilat laskevat nollan ja +10 välille, ja sisälämpötilat hilaavat samaan suuntaan eristämättömissä oloissa. On uskomatonta, miten paljon yksilasisten ikkunoiden väleistä voi vetää, vaikka raot on teoriassa tiivistetty kumisella eristenauhalla. Kylmin loukko (pahimmillaan sisällä +14) oli nykyistä edeltänyt paritalonpuolikas nukkumalähiössä. Siellä ikkunanraoista tuuli siihen malliin, että verhot lepattivat, ja etuoven alla oli sormen mentävä rako. Siis siinä, missä suomitaloissa on kynnys.

Nykyisenkin asunnon etuoven alla on matala rako, mutta a) se sentään johtaa vain rappukäytävään, ei suoraan ulos ja b) olemme tukkineet raon köydenpätkällä, joka on juuri oikean paksuinen. Täällä myydään ihan asiaan tarkoitettuja ”hiekkamakkaroita”, eli täytettyjä kangaspötkylöitä, joita pidetään etuoven alaraon tukkeina. En tajua, miksei ovi voi olla lähtökohtaisesti tiivis, tai miksei alla ole kynnystä. Liekö joku hengittävyys- tai ilmanvaihtomääräys tämä?

Olemme viimeisen kuukauden tsemppailleet kotona paksut hupparit ja collegehousut päällä, kerrastoissa tottakai. Nyt kuitenkin meni viimein kuppi nurin kylmänsiedossa, kun tuntuu, että sängystä ei pääse aamuisin ylös ja töistä meinaa myöhästyä joka aamu vain siksi, että ei huvita raottaa ihanaa peittoa ja altistua makuuhuoneen jäisille hönkäyksille!

Kotitöiden tekeminenkin on lipsunut rästipuolelle. Olen normaalisti kovasti siisti ihminen, enkä tykkää siitä, että lattialla on ripauksiakaan hiekkaa, ruokapöydällä murusia tai kylppärin tasolla hammastahnaroiskeita. (E ei ole turhantarkka, mutta on onneksi sopeutunut meikäläisen siisteyskäsitykseen vain pienin mutinoin ja ”maniac”-tokaisuin...). Nyt kaikki siivoaminen tietää ekstra-ajan viettoa kylmälle altistuneena, kun mieluummin koteloituisi lämpimään talvipesään täkkien ja huopien alle. Tiskaus sentään vielä menee, koska siinä käsiä saa liottaa kuumassa vedessä.

Siispä vihdoin annoimme luonnonvoimille periksi – eikäkun, mehän nimenomaan panimme niille hanttiin! - käymällä ostamassa sähkölämmittimen. Ah mikä trooppinen kesätuuli! Värkki on käytännössä kuumailmapuhallin ja ei ole tietoakaan, paljonko se ahmii sähköä. Kyseisen mallin ostimme, koska siinä oli ekoasetus. Mitä se käytännössä tarkoittaa, emme tiedä. Myyjästä ei ollut iloa ollenkaan, sillä ensimmäiseen kysymykseen, ”mikä olisi kaikkein energiatehokkain lämmitystapa”, ukko vastasi vain: ”lämmittävä ilmastointilaite”. No kiitos. Jos meillä sellainen olisi kotona, emme kai olisi täällä elektroniikkaliikkeen lämmitinosastolla pienlaitteita pällistelemässä?

Häntä ei normaaliin WA:n tapaan kiinnostanut asiakaspalvelu pätkääkään, ja tietoja sai nyhtää hammaslääkärin pihdeillä. Liekö syynä asiointiaika lauantai-iltapäivä ja myyjän mielessä jo illan grillailu, futispeli ja oluttölkki, vai mikä maksoi. No, me maksoimme vajaan satadollarisen omasta supertehokkaasta, liikuteltavasta puhaltimestamme ja nyt kanniskelen sitä huoneesta toiseen sen mukaan, missä olen.

On luksusta herätä aamulla, kun voi napsauttaa lämmittimen puhaltamaan, ja uskaltautua täkkien alta, kun huone on leppoisan lämmin eli suomalaisittain normaalit +24 astetta. Sitten kannankin vekottimen mukanani keittiöön ja pistän puhaltamaan keittiönpöydän alle aamupalan syönnin ajaksi, ja kylppäriinkin sen voi parkkeerata. En ikinä Suomessa pitänyt lämmintä sisätilaa erikoisominaisuutena, mutta nyt olen oppinut arvostamaan sitä aivan uudella tavalla.

Täkäläiset ihmettelevät aina, kun suomalainen sanoo, ettei viihdy kylmässä. ”Mutta sinähän olet tottunut kotona siihen!”. No kun en ole! Ulos puetaan järkevästi päälle eikä siellä hengailla huvikseen, kun oikein pakastaa. Sisällä ei tarvitse palella niin, että ei koskaan kunnolla sula talviholotnasta.

Kertaakaan ei ole Suomessa tarvinnut illalla käyttää tietsikkaa kynsikkäät käsissä, kaksi kerrosta huppareita päällä, jotta kohmeiset sormet pysyisivät nappuloilla edes jotenkin. Eikä yöllä mennä vessaan puoliksi peläten, että kankku jäätyy renkaaseen kiinni. Suomi, tuo keskuslämmityksen ihmemaa. Olkaa onnellisia suomalaiset arjen luksuksesta!
Ollapa tällainen talvihuvila. Kuva netistä.