21.12.2018

Vuosi 2018 - ylä- ja alamäet

Vuosi on lopuillaan ja nettisurffaillessa törmäsin erilaisiin reflektointisivuihin, joilta löytyy kysymyksiä menneen vuoden miettimiseen. Alla lista vaikka itse kullekin vastattavaksi, kokosin sen parin eri sivun antimista: mikä toimi, mikä ei, mitä ilonaiheita elämässä oli, mikä oli haastavaa? Tykkään kaikenlaisten listojen laatimisesta ja asioiden pohdiskelusta, joten mikäs sen mukavampaa kuin kääriä pakettiin mennyt vuosi omaksi muistelukseksi ja muiden iloksi/infoksi/uteliaisuuden tyydyttämiseksi ;)

Vuoden 2018 mittaan minulla oli kolme eri työroolia vaikkakin samassa työpaikassa, jatkoin väikkärin loppuunvääntämistä (sen pitäisi olla esitarkastusvalmis parin kk:n sisällä) ja muutenkin vuoteen mahtui kaikenlaista, alla lisää.

1. Mikä meni hyvin?

Juurikin työkuvioiden vuoksi vuosi tuntui pitkältä ja välillä hankalalta, mutta toisaalta perusarki ja elämä menivät kaikenkaikkiaan hyvin. Onnistuin kyläilemään Suomessa kesäkuussa ja oli ihana nähdä ikävöimiäni sukulaisia sekä Suomen luontoa. Muitakin lomia mahtui mukaan ja erityiset ilonaiheeni tänä vuonna olivat ystävät, kirjoituspiirini joka kokoontuu vähintään kerran kuussa, sekä luonnollisesti E.

2. Kuka ansaitsee erityiskiitokset?

Oikeastaan kaikki läheiset ansaitsevat tunnustusta, eli perhe, ystävät ja sukulaiset - sekä työkaverit, joiden tuella jaksoin rankkoja jaksoja töissä. Mitään yksittäistä tekoa ei nyt muistu mieleen, mistä joku voisi saada erityisen kiiltävän henkisen mitalin; kaikki lähipiirissäni olevat ovat mukavia, luotettavia "kunnon ihmisiä" eli heille kuuluu ihan olemassaolonsa vuoksi virtuaalihalaus ja aplodikiitokset siitä, että olette elämässäni.

3. Miten kasvoin ihmisenä?

Kärsivällisyyteni kasvoi aivan ennätyslukemiin. Olen aina ollut sikäli impulsiivinen tyyppi, että innostun nopeasti, mutta myös kyllästyn nopeasti, eli aloitettuja projekteja ja idiksiä on kasapäin mutta lopetettuja ei läheskään yhtä montaa. En myöskään ole kauhean hyvä odottelemaan ns hitaammin syttyviä, eli jos joku ei ole heti ideoissani mukana, en jää perään kyselemään vaan jatkan yksikseen tai jossain muussa kombossa.

Länsi-Australian julkissektorilla 7 vuotta työskentely on opettanut kärsivällisyyttä jo ihan siltään (kaikki on hidasta ja asiat voivat junnata pitkään ennenkuin nytkähtävät eteenpäin). Väitöskirjan teko osa-aikaisesti yhtä pitkään on tuntunut Iisakin kirkolta, mutta opettanut, että tähän(kin) pystyy kun sisulla vääntää. Työni valitusten käsittelijänä on venyttänyt kärsivällisyyden toisaalta ääripinkeyksiin, toisaalta opettanut, että asiat eivät läheskään aina etene kuten minä haluaisin tai parhaaksi näen, vaan muilla on omat prioriteettinsä, ymmärsin minä niitä tai en. Hermoilu, hoputus tai muu sressaus ei asiaa auta, joten pakko vaan löytää sisäinen zen.

Puolivahingossa opin myös de-eskalointitaitoja - mikähän tuo on suomeksi, konfliktinliennytys? Eli empatia, rauhallinen äänensävy, rauhallisena pysyminen ja faktoissa pitäytyminen liennyttävät kiristynyttä tunnelmaa, kun loukatuksi osapuoleksi itsensä tunteva pitää saada tasoittumaan järkevään keskusteluyhteyteen pääsyä varten. Diplomaattiura tai Martti Ahtisaaren rauhanvälitysfirma, täältä tulen.

4. Huippuhetket?

Huippuhetkiin lukeutuvat lomat, joita tänä vuonna onnistuin puristamaan kalenteriin peräti kolme: alkuvuonna kävimme Thaimaassa, toukokuussa Japanissa ja kesällä visiteerasin Suomessa. Toisaalta myös arkeen mahtui huippuhetkiä. Tänä vuonna tein nelipäiväistä työviikkoa pyhittääkseni keskiviikot opiskelulle, ja voin todeta, että unelma-arkeani olisi jonkinlainen kombo tutkijan, journalistin, kirjailijan, bloggarin ja yliopisto-opettajan elämää.

Keskiviikosta tuli lauantain ohelle lempipäiväni, koska päivärytmini oli oman mieleni mukainen: aamusta kirjoitin väitöskirjaa, puoliltapäivin kävin lenkillä ja ulkona lounaalla ja kahvilla, ja iltapäiväksi palasin kotiin lukemaan tai kirjoittamaan lisää opintomatskua tai ihan jotain muuta, vaikkapa fiktiota, riippuen jaksamisesta ja kiinnostuksesta. Silloin tällöin onnistuin yhyttämään jonkun kaverin mukaan lenkille tai kahville, mikä oli lisäbonus mukavaan päivään.

Mielestäni mikään opinnäyte tai henkinen/älyllinen ponnistus ei etene pelkällä sitkeällä puurtamisella, vaan kaipaa vapaata ajatustenvirtaa ja aiheeseen päältäpäin liittymätöntä tekemistä ja luettavaa, joista voi kimmota uusia ideoita ja yhteyksiä ajatusten välillä. Näillä ainakin perustelin itselleni sen, että aussisarja Upper Middle Bogan tai Suomenkin telkussa nähty Tohtori Martin Netflixiltä kuuluivat myös keskiviikkoihin...

5. Mikä ei toiminut?

Työrooleistani yksi ei toiminut ja ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin sanomaan ääneen, että en pysty tähän. Tämä oli todella kova pala, koska minun on lähes mahdotonta myöntää (itselleni ja muille), että minulla ei riitä johonkin asiaan osaaminen/henkinen kantti/joku muu resurssi.

Vielä vuoden alussa olin tiimissä, jonka päätoimenkuvaa oli Oikeusasiamiehen "back office" palvelut eli keskityin taustatutkimukseen ja konferenssien järjestämiseen. Muttamutta. Länsi-Australian osavaltio runnoo parhaillaan läpi isoa säästöohjelmaa ja onkin saanut käännettyä 30 miljardia miinuksella olevan(!) osavaltiobudjetin miljardin ylijäämäiseksi. Tämä on kuitenkin tarkoittanut isoja leikkauksia julkissektorille ja minulle henkilökohtaisesti sitä, että minua on siirrelty tiimistä toiseen sen mukaan, missä on resurssipula, koska sijaisia ei pysty palkkaamaan.

Näinpä päädyin etulinjaan nimeltään Ratkaisutiimi, joka vastaanottaa valituksia aivan kaikesta liittyen julkissektorin toimintaan ja jonka tavoite on ratkoa ongelmat jopa alle viikossa (max 3:ssa kuukaudessa). Tahti on järjetön ja valitukset vaihtelevat naurettavista todella vaikeisiin - joku voi valittaa parin dollarin ongelmasta, kun taas toinen on vakuttunut, että lastensuojelu on syyllistynyt rikokseen ottaessaan häneltä lapsen huostaan.

Koska minulla ei ole sosiaalityö- tai valitustenkäsittelytaustaa, ongelmien ja konfliktien vyöry oli henkisesti liikaa ja päädyin hyödyntämään työnantajan tarjoamia psykologin palveluja. Siellä puolestaan kävi selväksi, että ei tarvitse kaikkea kestää tai niellä, ja psykologin rohkaisemana neuvottelin itseni toiseen tiimiin burn outin partaalta.

Heinäkuusta lähtien olen ollut Laki- ja Tutkintapalvelut-tiimissä, joka sekin ratkoo valituksia, mutta erityyppisiä. Esimerkiksi vankien ongelmien sijaan olen tutkinut kaavoitusvalituksia ja tahti ja asiointityyli ovat - eivät ehkä yllättäen - aivan erilaisia, paljon kestettävämpiä.

6. Mikä oli vaikeinta tai haastavinta?

Tuo yllämainittu, etenkin vankien kanssa asiointi. Oikeusasiamies valvoo myös vankien oikeuksia, mukaanlukien ihmisoikeuksia, ja heiltä tulevat valitukset otetaan aina tosissaan ja käsitellään huolella - kuten tietenkin kaikilta muiltakin tulevat. Vangit pääsääntöisesti käyttäytyvät kohteliaasti puhelimessa, koska puheluita kuunnellaan vankilan puolesta. Se ei kuitenkaan poista faktaa, että monilla heistä on elämänhallinnan kanssa ongelmia ja mahdollisesti addiktioita tai persoonallisuushäiriöitä, joten asiointi on puolin ja toisin ihan eri tason haaste kuin ns normaali-ihmisten kesken. Top 3 vaikeinta hetkeä liittyivät kaikki vankeihin:
  • kun jouduin kertomaan vankilassa olevalle, oppimisvaikeuksista ja traumoista kärsivälle isälle, että en voi tehdä mitään hänen - myös vankilassa olevan - poikansa hyväksi.
  • kun yritin lakiasioita osaamattoman tulkin välityksellä selittää englantia osaamattomalle vangille lakipykäliä, eli miksi hän ei saa korvauksia asiasta, josta niitä vaatii.
  • kun jouduin sanomaan erittäin väkivaltaiselle murhaajalle ei (=hän on väärässä ja vankila oikeassa kiista-asiassa). 

7. Millaisia elämänmuutoksia on edessä?

Ensi vuonna kaikella todennäköisyydellä elämä muuttuu aivan uusiin uomiin, mutta siitä kerron myöhemmin - tuntuu liian aikaiselta avautua aiheesta vielä.

8. Kenen kanssa haluat tai kannattaisi pitää enemmän yhteyttä tulevaisuudessa?

Kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa olen nytkin tekemisissä. Todennäköisesti ja toivottavasti lisään yhteydenpitoa vanhempiini ja sukulaisiin, sillä nyt helposti vierähtää pitkähköjäkin ajanjaksoja ilman puheluja, vaikka viestittelemme kohtuu-usein. Olen sosiaalinen luonne, vaikkakin aika ajoin introvertti eli tarvitsen myös yksinoloa. Yritän parhaillaan laajentaa sosiaalisia piirejäni ja löytää esimerkiksi lenkkeily- ja kahviseuraa naapurustosta.

9. Top 3 parasta kirjaa tai top 3 parasta sarjaa/elokuvaa vuoden mittaan?

Jaha, kysymyslistaa katsellessani tämä vaikutti helpoimmalta kysymykseltä, mutta miten muistaa kaikki vuoden aikaan luettu tai nähty?

Lukemistosta nousee muutama muistiin hyvin jäänyt kirja:

Lucy Atkins - The Night Visitor

Julkkishistorioitsija Olivia on löytänyt aarteen, päiväkirjan 1800-luvulta, jonka pohjalta hän aikoo kirjoittaa bestseller-elämäkerran. Oliviaa avustaa Vivian, sosiaalisesti kömpelö mutta älykäs vanhempi tutkimusavustaja. Tilanne ei kuitenkaan ole miltä näyttää, sillä kummallakin naisella on salaisuus, jota maailma ei saa tietää, tai kaikki romahtaa.

Elävästi kirjoitettu trilleridraama, jossa uskottavat henkilöt kamppailevat sekä sisäisten että ulkoisten ongelmien parissa ja tutkijuuskumppanuus on vain hiuskarvan varassa - kumpikin voi tuhota toisen uran ja elämän, jos salaisuudet paljastuvat.

Jane Harper - Force of Nature

Tyky-päivä Australian kukkuloilla saa dramaattisen käänteen, kun eräs firman johtajista, Alice, ei palaakaan tiiminsä mukana. Tiimin muut jäsenet ovat hysteerisiä eikä poliisi saa selkoa, mitä tapahtui, missä ja miksi. Eksyikö Alice? Onko tämän katoamisen taustalla jotain synkempää? Kun selviää, että Alice aikoi paljastaa firmaan liittyviä rikoksia, poliisin työskentely joutuu uudelle vaihteelle. Entä miten asiaan liittyy samoilla kukkuloilla vuosikymmeniä sitten piilotellut murhaaja?

Australian outbackia eli erämaata upeasti kuvaava, uskottava ja jännittäväksi rytmitetty kirja, joka tempaa mukaansa. Henkilöhahmojen suhde Aliceen on monitahoinen ja monimutkainen, ja työpaikan politiikka, kriisit ja kuppikunnat kuvataan elävästi. Whodunnit - eli kuka on syyllinen - trilleri parhaimmasta päästä. Sivujuonena kiinnostava tutkielma sosiaalisesta mediasta nykyteinien elämässä.

Roz Nay - Our Little Secret

Angela ja HP ovat olleet hyviä ystäviä lukiosta asti - enemmän kuin ystäviä, toistensa ensirakkaus. HP kuitenkin päätyy naimisiin australialaisen Saskian kanssa. Kunnes eräänä päivänä Saskia katoaa. Jättikö hän kotinsa, miehensä ja kuusivuotiaan tyttärensä? Mitä tapahtui? Miten Angelan ja HP:n menneisyys kytkeytyy katoamiseen? Missä meni vikaan, mitä tapahtui Saskialle?

Kirja on juoneltaan melko yksinkertainen, kuvaus lukio- ja yliopistoajoista, nuoruusajan ystävyydestä ja ensirakkaudesta, jonka uskoo kestävän iäti, vaikka totuus on toinen. Henkilöhahmot kuitenkin ovat sen verran uskottavia ja kiehtovia, että hivenen kliseinen teinidraama kiinnostaa - etenkin Angela, kertoja, on hyvin kuvattu ja kiehtovan monitahoinen hahmo. Onko Angela hyvä vai paha, uhri vai syyllinen? Loppuratkaisu ei ehkä tule aivan puskista, mutta on hyvin pohjustettu ja kuitenkin yllättää.

Sarjojen puolella nämä jäivät Netflixin ym tarjonnasta mieleen:

The Terror

Tositapahtumista ammentava draamatrilleri kertoo HMS Erebus- ja HMS Terror-laivojen miehistön kohtalon. Laivat lähtivät v 1845 etsimään Luoteisväylää eli reittiä Atlantilta Tyynellemerelle Kanadan pohjoispuolitse. Jo ensimmäisenä talvena pioneeriyritys alkaa mennä pieleen, kun laivat juuttuvat jäihin ja miehistö joutuu talvehtimaan arktisissa oloissa. Terror- eli Kauhu-nimi oli ikävä kyllä enne, sillä tilanne lipsuu huonosta pahempaan, kun jumi jatkuu paljon luultua pidempään.

Sarja pohjaa tositapahtumiin ja juonenkäänteet noudattelevat - tosin mukaillen - totuutta, mutta tarinaa on jännityksen lisäämiseksi maustettu yliluonnollisella, mikä kylläkin sopii sarjaan ja nostaa kierroksia. Laivan miehistö, olosuhteet, aikakauden luokkaerot ja arktinen luonto on kuvattu mieleenjäävästi ja sarja on pakko katsoa melkeinpä yhdeltä istumalta.

Peaky Blinders

Ensimmäisen Maailmansodan jälkeisiin vuosiin sijoittuva brittidraamasarja kertoo Peaky Blinders - nimisestä jengistä, joka hallitsi Birminghamin alamaailmaa ja vedonlyöntikuvioita. Tämäkin sarja ammentaa oikeasta historiasta, mutta tapahtumat ovat enimmäkseen fiktiota. Tarina seuraa jengin johtajan, Thomas "Tommy" Shelbyn elämää ja keplottelua pitää jengi kaupungin pelätyimpänä/vaikutusvaltaisimpana. Tommy on veljessarjansa fiksuin ja ovelin, mutta koko perhe täti ja miniät mukaanluettuina osallistuvat jengin toimintaan, myös puukoin ja pistoolein.

Mafiasarja ei äkkiseltään kuulosta aiheelta, joka itseäni suunnattomasti kiinnostaa, mutta aloimme katsoa tätä luettuani jostain, että Peaky Blinders on vuoden aliarvostetuin sarja. Tässäkin uskottavat ja moniulotteiset henkilöhahmot tempaavat mukaansa. Kukaan ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha ja kaikilla on luonteidensa mukaiset ja samaistuttavat motiivit. Suosittelen!

Dark

Saksalainen draamatrilleri pikkukaupungista, josta alkaa kadota lapsia ja teinejä jälkeäkään jättämättä. Yli kolmenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat palaavat kaupunkilaisten mieliin - joitain tapahtumat koskettavat erittäin henkilökohtaisesti ja lapsuuden ongelmat ja pahat teot palaavat kummittelemaan - kun selittämättömät katoamiset alkavat, taas.

Jos tykkäsit sarjasta Strangers Things, Dark kuuluu listallesi. Myös Twin Peaks-mäistä  pikkukaupungin kätketyt salaisuudet ja ihmissuhteet-menoa on runsaasti. Tarina on kerroksellinen, scifi-painotteinen ja tyylikkäästi kerrottu, ihmiset aidonoloisia muovisten Hollywood-tähtien sijasta ja Saksan maisemat ja jopa kieli toimivat sarjassa jotenkin painostavina elementteinä onnistuneesti.

10. Mikä yhteenveto tai otsikko kuvaisi parhaiten vuotta 2018?

Tunteiden vuoristorata. En ole erityisen ailahtelevainen tyyppi tunteellisesti enkä muista kokeneeni mitään mood swingejä sitten teini-iän, mutta tänä vuonna olen joutunut opettelemaan tyyneyttä, kärsivällisyyttä ja jaksamista ihan psykologin johdolla, kuten aiemmin mainitsin. Tällä hetkellä kuitenkin tilanne on reippaasti voiton puolella ja olen siitä ylpeä, että pidin oikeuksistani kiinni eli sanoin ei ja vedin rajat sinne, missä niitä tarvittiin - eli mihin saakka kannattaa työn ja uran vuoksi venyä, milloin lyödä liinat kiinni.

Autenttinen kuva vuodestani 2018. Nyt olen sentään taas pää ylöspäin.

Tänä vuonna...

Ihailimme Japanin nähtävyyksiä, joita olisi riittänyt vaikka vuoden mittaiseksi reissuksi.

Kiipeilimme puihin. E kiipeilee työkseen, minä huvikseni puunlatva-huvipuistossa.

Sisustimme. Eli minä työnjohdin, E toteutti.

Tein kotikaljaa Suomi-koulun joulumyyjäisiin. Yksi pullo jäi itselle ja ironisesti en itse tykkää yhtään kotikaljasta joten päätyi viemäriin...

Muistelimme Japanin postikorttimaista maisematäydellisyyttä.

Kävin ahkerasti brunsseilla ja kahvilla ja myös kirjoitin novelleja kirjoituspiirimme brunsseille saadakseni syyn brunsseilla.

Bongailimme graffiteja. Allekirjoittanut mittatikkuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!