Happier, healthier - onnellisempi, terveellisempi

Huomaan, että kirjoitan tänne usein paatoksella ja sitä on taas tiedossa, eli herkimmät varustautukoon provosointisuojilla. Olen taas kerran ihmetellyt, millainen yhden totuuden maa Suomi voi pahimmillaan olla - ja millainen painoarvo ns. asiantuntijasanomisilla on, sen sijaan, että ihmiset itse etsisivät tietoa ja vertailisivat sitä omien havaintojensa ja faktojensa pohjalta. Erityisesti asiantuntijauskossa mietityttää, että Suomessa ei näytetä huomaavan mitään eturistiriitoja asiantuntijoiden taustoissa. Esimerkiksi Valion johtaja voi ihan vapaasti ylistää mediassa maidon etuja ruokavaliossa tai ison leipomon pomo hiilihydraattipitoisen ruokavalion onnea, eikä kukaan tunnu epäilevän, että miksi omaa lehmää ojasta ajavat olisivat niitä vakaimpia, luotettavimpia tietäjiä?

Olen kummastuksella ja mielenkiinnolla seuraillut keskustelua, joka lähti Hesarista ja jatkoi omaa elämäänsä mm. Taloussanomien, Uuden Suomen blogistien sekä internetin keskustelupalstoille: aiheena lisäaineiden haitallisuus tai haitattomuus. Kummastuksella siksi, että kaikissa näkemissäni Hesarin uutisissa asiantuntijat vankasti puolustavat lisäaineita yleisesti, eivätkä tunnu uskovan, että ne voivat aiheuttaa ihan oikeita oireita. Oireet kuitataan mielestäni vähättelevästi "yksilöllisellä yliherkkyydellä", joka "ei ole syy lopettaa kyseisten aineiden käyttöä ruuissa". Samat tuntijat myöntävät, että esimerkiksi lisäaineiden yhdistelmiä ja niiden mahdollisia haittavaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu, ja "ettei niitä ole tarpeenkaan tutkia". Ai? Harvassa ovat minusta ne asiat, jotka voi purematta niellä ja tutkimatta väittää kivenvarmaksi. Uutisoinnin pohjanoteeraus oli mielestäni tämä 15 kysymystä ja vastausta - artikkeli, joka ei tarkemmalla luennalla vastaa yhteenkään kysymykseen, vaan puhuu asian vierestä. En ole lisäaineiden asiantuntija, mutta luotan silti maalaisjärkeen: mitä lähempänä luonnosta tullutta joku ruoka on, sitä turvallisempaa se on. Kemistien ja tutkijoiden väitteistä huolimatta en millään voi uskoa, että ihmisen elimistö on muutamassa vuosikymmenessä paremmin sopeutunut sietämään saati hyödyntämään vaikkapa atsovärejä, bentsoehappoa, nitriittiä/nitraattia, aspartaamia ynnä muita sen sijaan, että käytettäisiin ihan perusraaka-aineita ja mausteita.

Taatusti täälläkin on olemassa ja syödään jos minkälaisia kemikaalicocktaileja, mutta mielestäni niitä silti löytää Suomesta enemmän. Siellä myös puhuttavat enemmän (kuin WA:ssa) erilaiset ruokavaliot ja niiden haitat ja hyödyt. Täällä asia on jotenkin simppelimpi: syödään tuoretta, kohtuudella ja sitä mikä maistuu. Suomessa yhdet vannovat lautasmallin ja Pohjois-Karjala-projektin nimeen, toiset karppaavat ja laskevat jokaisen hiilarigramman, kolmannet ovat vegetaristeja mutta sitten pitääkin tietää, ovatko nämä kenties lakto- tai ovo-vegejä, vai peräti vegaaneja. Perthissä en ole erityisruokavalioihin törmännyt juuri ollenkaan. Ainakin tässä kaupungissa tuntuu olevan paljon harvemmassa esimerkiksi eettinen pohdinta siitä, onko oikein syödä lihaa ja pitää yllä lihantuotantoa. En varmaan liiku riittävän boheemeissa piireissä, sillä Suomessa yliopistolla aihe oli jokaisen huulilla ja kaikilla oli asiasta vankka (yleensä lihattomuutta kannattava) mielipide. Ihmisiä täällä kiinnostaa kyllä ruuan terveellisyys; monet syövät lounaalla ruokaisaa salaattia ja illemmalla jotain tukevampaa. Hyviä salaattibaareja löytyy food courteista eli ostoskeskusten -ja käytävien ruokapuodeista, samoin keitto-, tai pastapaikkoja. Olen ennenkin kertonut, että täällä ei juuri myydä eineksiä joitain pakastesettejä lukuun ottamatta. Sen sijaan erilaisia valmiita tai tilattaessa kokattavia maukkaita take away-annoksia löytyy moneen lähtöön, tosin niiden lisäainepitoisuuksista en tiedä - ainakin kiinalainen ruoka usein sisältää natriumglutamaattia eli aromivahvennetta, ellei toisin mainita.

Täällä myydään enemmän luomutuotteita, esimerkiksi luomulihaa ja -munia löytää etsimättä, samoin luomusoijatuotteita, kuten -maitoja ja -jugurtteja ja joskus peräti soijarouhetta, joka on kuitenkin osoittautunut yllättävän hankalaksi metsästettäväksi. Hedelmät ja vihannekset ovat pääasiassa lähituotantoa eli kotoisin Perthin ympäristöstä, lukuunottamatta Queenslandin banaaneja, Uuden-Seelannin kiivejä ja USA:n kirsikoita. Hedelmiä tuleekin tarjonnan kattavuuden takia syötyä paljon monipuolisemmin ja runsaammin kuin Suomessa, vaikka siihen sielläkin yritti panostaa. En tunne täältä ketään, joka noudattaisi jotain erityistä ruokavaliota. Yleinen linja näyttää olevan, että kaikkea kohtuudella ja oman maun mukaan. Jos jokin erityistoivelista on, niin vältetään msg:tä eli juuri natriumglutamaattia, ei syödä punaista lihaa tai valitaan pelkkää luomua, sekä vältetään liikoja hiilareita ja sokeria. Leivän päälle käytettävää voita on tarjolla margariinien rinnalla isompi valikoima kuin Suomessa, ja olenkin vaihtanut kokonaan voihin - hivenen kun epäilyttävät kaikki muokkaillut, notkistellut ja uudelleen kovetetut kasvirasvasekoitukset, vaikka terveellisiksi mainostetaankin.

Jotain täällä tulee tehtyä oikein syömisen kanssa, sillä olemme kumpikin laihtuneet jonkun kilon ihan huomaamattamme, vaikka aktiiviurheilemme saman määrän kuin Suomessakin: 1-3 kertaa viikossa. Normaalipainossa tosin oltiin sielläkin. Hyötyliikuntaa kertyy reilusti enemmän, sillä meillä ei ole täällä autoa, keskusta-alueella asuessa tulee käveltyä paljon, ja ilmastokin sallii/rohkaisee jokapäiväiseen helppoon ulkoiluun - kun vain muistaa joka-aamuisen aurinkorasvakerroksen.

Täkäläistä tuoretarjontaa, omnomnom. Kuva (c) www.halal-australia.com.au