Parikymmenkerroksisten tornitalojen väliin, kymmenien metrien korkeuteen oli vedetty vaijereita, joille yhtäkkiä ilmaantui liukumaan, syöksymään ja tanssimaan turvaköysien varassa joukko enkeleitä valkoisissa puvuissaan. Tapahtumaidea oli perin yksinkertainen mutta toimiva. Tanssiessaan enkelit pyryttivät alapuolella ihailevan yleisön joukkoon tukuittain höyheniä, ja höyhenpyörteitä ja -tuiskuja tuotettiin erilaisin variaatioin koko puolituntisen, musiikinsäestämän esityksen ajan. Harvoin olen nähnyt yhtä haltioitunutta yleisöä, kun kaikenikäiset ihmiset huudahtelivat, nauroivat ja intoilivat yhteen ääneen, kun saivat katsella taianomaista tuiskutusta ja leijailua ja pyydystää höyheniä. Katsokaa, ihan kuin lunta! Miten ihanaa! Tapahtuman päätteeksi Perthin oikeustalon ja St Georgesin anglikaanisen katedraalin välinen aukio ja katutila muuttuivat spontaaniksi höyhendiskoksi. Lapset makasivat maassa ja kasasivat hyöheniä kummuiksi päälleen tai juoksivat heittelemässä höyhentukkuja toistensa ja ohikulkijoiden päälle, jotkut intoutuivat tekemään lumienkeleitä nilkansyvyisessä höyhenhangessa. Aikuiset hihkuivat ilosta, räpsivät valokuvia heitellessään uusia höyhenpöllähdyksiä ilmaan, osa tanssi dj:n pyörittämän popjazz-musiikin tahtiin. Akrobaattienkelit vaeltelivat tuhatpäisen yleisön joukossa ja pääsivät varmaan muutamaan sataan kotialbumiin milloin kenenkin kainalossa.
Perthiläiset marisevat usein, että kaupungissa on liian vähän elämää, kulttuuria, säpinää ja tapahtumia verrattuna itärannikon menomestoihin. Ei mitenkään vedä vertoja Melbournelle on melkein yhtä tavallinen lause kuin taidanpa juoda tässä aamukahvit. Perthiläisillä on selvästikin jonkinsorttista alemmuuskompleksia ja kaupunkia pidetään tylsänä, pienenä, hiljaisena junttilana. Osittain toki totta, mutta on tässäkin kaupungissa oma viehätyksensä ja kyllä täällä kuitenkin yritetään. Perthin kaupunki noudattaa tanskalaisen maailmankuulun arkkitehtitoimiston Gehl Architects'ien laatimaa elävöittämis- ja kaupunkikuvan kohentamisohjelmaa, ja mm. kaupunkikulttuurin ja ulkoilmatapahtumien lisääminen entisestään kaupungin kalenteriin on osa kehityssuunnitelmaa. En suoraan sanoen ole Suomessa nähnyt koskaan yhtä suureellista ja viihdyttävää taidetapahtumaa - etenkään pääsymaksutta -, kuin nyt Place des Anges. Parasta tapahtumassa oli täkäläisten kyky heittäytyä lapsenomaisen estoitta mukaan hullutteluun, ja ottaa ilo irti jostain niinkin yksinkertaisesta kuin seisomisesta höyhensateen alla musiikin soidessa.
Suomessa tätäkin todennäköisesti vängättäisiin enemmän suuntaan "mitä hyötyä siitä on kenellekään?". Entäs jos ei aina pohdittaisi niitä höytyjä, tuottoja ja tuottavuutta - ja sitä, kuka tämän kaiken maksaa -, vaan ihan vain puhdasta iloa ja hetkeen heittäytymistä? Kai siitä nyt jotain sosiaalisia hyötyjäkin saadaan, kun tuhannet lyöttäytyvät yhteen nauramaan ja tanssimaan hyvässä yhteishengessä, vieläpä ilman alkoholia ja tukuttain höyheniä hiuksissaan. Maksamisesta puheenollen. On ilmeisesti maan tapa, tai ainakin WA:ssa yleinen linja, että täkäläiset isot (kaivos- ja luonnonresurssialojen) yritykset sponsoroivat näyttävästi ja nähtävästi avokätisesti kulttuurin eri muotoja, esimerkiksi juuri taidetapahtumia; Perth Festivalia, muita teatteri- ja oopperaproduktioita, festivaaleja ja näyttelyitä. Samaa edistyksellisyyttä ja kulttuurin ja yritysmaailman kättelyä toivoisi jo vihdoin Suomeenkin. Täällä firmat ovat monessa mukana jo julkisuuskuvansa takia, ja isojen yritysten riskienhallintasuunnitelmiin kuuluu automaattisesti mm. PR eli imagosta huolehtiminen ja sen myönteisenä säilyttäminen. En tunne yritysmaailman salaisuuksia Suomesta kattavasti, mutta arvelenpa, ettei kovin moni ei-kansainvälinen firma ole vastaavaa juuri pohdiskellut saati aiheelle erillistä manuaalia laatinut.
 |
| Place des Anges, enkelten aukiolla. Kuvat (c) Perth Festival. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!