19.2.2012

Vieraalla maalla

Olen ollut täällä liian vähän aikaa, jotta kärsisin varsinaisista kulttuuri-identiteettiongelmista. Olen yhä selkeästi suomalainen ulkomailla, joten en ole joutunut tosissani tai juurta jaksain pohtimaan, että mitäs jos joskus olenkin australiansuomalainen. Käsitykseni mukaan siis joskus vuosien päästä, kun elämä on kunnolla vakiintunut tänne. On ehkä omistusasunto, seuraan aktiivisemmin täkäläisiä uutisia kuin suomalaisia, on enemmän täkäläisiä tuttuja ja ystäviä kuin suomalaisia, ehkä jopa kaksoiskansalaisuuskin. Toki en tiedä, tapahtuvatko nuo asiat koskaan. Mutta kun viime viikkoina huomasin, että olen ylittänyt rajapyykin - ajattelen nykyään englanniksi enemmän kuin suomeksi, etenkin silloin kun Risto ei ole kotona -, alkoi identiteettikin kummuta pohdintaan.

Huomaan, että minulle suomalaisuus on ennenkaikkea mielenlaatu ja rakkautta suomalaista luontoa ja maisemia kohtaan, sen sijaan että se olisi joitain ulkoisia merkkejä tai aktiivista suomalaisuuden osoittamista. Seurasin tietenkin jääkiekkoa Suomessa (terveiset jääkiekkohullulle perheelleni!), erityisesti MM-kisoja, mutta en ole vuosiin osannut intoutua hehkuttamaan suomalaisuuden ylivertaisuutta, jos menestystä kisoista satelee. Saunoin ahkerasti, mutta täällä en ole käynyt saunassa kertaakaan enkä ole edes muistanut kaivata sitä. Jos nyt jollakulla täkäläistutulla sattuisi sauna olemaan vaikkapa jossain pihan perällä, niin kyllä minut saa testaamaan kutsua, toim. huom.! Ilman salmiakkia eläminen sen sijaan on temppu, joka ei minulta onnistu. Alakerran kioskista saa onneksi erilaisia hollanninlakuja kuten salmiakkisia kovia karkkeja ja - oi onnea! - liitulakuja, joten pysyn ammoniumkloridiannoksissa ja pärjään. Makkaraa en syönyt Suomessakaan, perunat ja maidon olen jo laulanut suohon tässä blogissa, itikoita ei ole ikävä kuten ei paarmojakaan. Kesämökkeily on aina ollut epäsäännöllinen harrastus ja mieluiten vain piipahdan mökillä saunomassa satunnaisina kesäiltoina ja yövyn ehkä yön-pari, mutten ole ikinä halunnut muuttaa kesäkuukausiksi mökille - etenkään perinteisen alkeelliselle kaivovesi- ja työleiri-huussimökille.

Olen bongannut muilta täkäläissuomalaisilta kuitenkin tapoja, joista itsenikin tunnistaa suomalaiseksi. Aika on ajanut esimerkiksi kansallispukujen ja tanhuharrastusten ohi, jotka olivat suosittuja identiteetinrakennuspalikoita joskus ennen sotia. Mutta kaikilla suomalaisillahan nyt muumimukeja ja muumi-esineitä olla pitää! Harmittaa katkerasti, että koska lähdimme maasta pelkkien matkalaukkujen kanssa, muumimukit jäivät Suomeen! RAAH. Onneksi ovat tallella vielä, ja ne pitää kiikuttaa seuraavalla Suomen-käynnillä oikeaan kotiinsa eli omaan astiakaappiimme. Muilla aussifinskeillä on ihania muumimukikokoelmia ja vaikka minkälaisia emaliuutuuksia. Mulle kans. Muumeista olemme ylpeitä, sekä siitä, että muumeista tykätään Japanissa. Harva australialainen on tosin niistä kuullut, kummallista tietämättömyyttä. Tove Janssonin luomuksista on kirjoitettu jopa väitöskirjoja ja kapinallisten, mutta hyväntahtoisten muumien on analysoitu olevan suomalaisen erikoisen mielenlaadun heijastuma (toiset tosin väittävät omaperäisyyden motiiviksi Janssonin suomenruotsalaisuutta). Janssonin peruja oleva graafinen, riisuttu mutta silti runsas japanilaishenkinen piirrosjälki kuitenkin jaksaa vedota meihin vuodesta toiseen.

Toinen - ehkä itsestäänselvä - tarve on kuunnella suomalaista, suomenkielistä musiikkia. Omalla kohdallani tarve on peräti yllättävä, sillä cd-hyllyyni ei ole koskaan kuulunut eikä vieläkään mahdu ns. perus-suomalaista (ei poliittisesti) musiikkia kuten vaikkapa Zen Café, Juice, Yö, Eppu Normaali, Neljä Ruusua, Dingo, Popeda, mitä näitä nyt on [pahoittelut kaikille erittäin vanhentuneesta Suomi-musiikkitietämyksestäni!]. Jostain kuitenkin on pulpunnut teini-iän suosikki Ultra Bra takaisin kuunteluun, CMX ei listoilta ole koskaan lähtenytkään, Emma Salokoski Ensemble hurmaa aina kuulaudellaan. Joskus saattaa mennä joku Leevi & The Leavingskin tai peräti Hassisen Kone, ehkä PMMP:ltäkin jotain. Oman kielen kuuntelu on taatusti kaikille ihmisille ja etenkin emigranteille tärkeää, mutta kyllä suomalaisessa musiikissa joku tietty melankolinen sielunmaisema on, joka kolahtaa erityisesti meihin pohjoisen kolkan kasvatteihin. Melankoliasta puheen ollen, katsoin tänään ensimmäistä kertaa elokuvan Äideistä Parhain, joka kertoo ruotsalaisperheeseen Skåneen lähetetyn suomalaisen sotalapsen tarinan. Koskettava elokuva sai vedet silmiin vähän väliä, mutta huomasin jossain vaiheessa nyyhkiväni ihan siitä syystä, että elokuvan viipyilevä, pohjoisten kesäiltojen ja -aamujen valo oli niin kaunista ja tuttua. Täällä paistaa lähes aina aurinko, päivä nousee ripeästi ja laskee yhtä äkkiä. Alkukesän valkoisia öitä, kesäaamujen pitkävarjoista valoa tai keskiyölle jatkuvaa hidasta auringonlaskua ei täällä ole. Ihmeellisiä asioita sitä huomaa kaipaavansa ja ottavansa osaksi omaa minäänsä.

Olen pannut merkille, että aussit suhtautuvat kahtiajakoisesti muualtatulleiden kulttuuri-identiteettiin. Toisia lähtömaa ja sen tavat kiinnostavat kovastikin, toisia ärsyttää, jos omaa muualtamuuttaneisuuttaan korostaa -"korostamiseen" voi tosin melkein riittää maininta siitä, että olen muuten kotoisin Suomesta ja puhun äidinkielenäni suomea. Vaikka se ääneenlausumatonta onkin, täälläkin ajatellaan, että maassa maan tavoilla ja olet nyt Australiassa, joten ala tykätä, sopeutua, puhua englantia tai häivy. Itse tasapainoilen sen kanssa, miten paljon kerron Suomesta, perinteistä ja tavoista, jotka ovat minulle tuttuja. On välillä jopa ärsyttävää tajuta, että täkäläisille kaikki piirteeni ja tekemiseni ovat henkilökohtaisia luonneominaisuuksiani, vaikka itse näen, että moni asia kumpuaa suoraan omasta kulttuuritaustastani ja siitä, mihin minut on kasvatettu suomalaisena. Kuten nyt vaikkapa se tiiviin, jatkuvan katsekontaktin väistäminen, oman vuoron odottaminen keskustelussa, hillitty tapa suhtautua julkisesti mihinkään tunnekuohuihin (eli en ala itkeä, huutaa, raivota tai myöskään totaalihysteerisesti nauraa kenenkään nähden), konfliktien ja tunnekuohujen välttely ylipäätään: en esimerkiksi ala inttää tai väittää - ainakaan julkisesti - esimiehelle vastaan, jne. Toisaalta on kiinnostava sosiaalinen eksperimentti seurailla muutosta omassa itsessään ja havainnoida, miten Australiassa asuminen minua muuttaa ihmisenä - koska väistämättä näin tulee tapahtumaan jossain mittakaavassa ja jollain aikavälillä. Seuranta ja raportointi jatkukoon!

Vaikka suomalaissukuisia on Australiassa noin 30 000, joskus tuntuu silti tältä. Pioneeri vieraalla maalla. Kuva (c)  e-conomics.fi - blogi.

6 kommenttia:

  1. Omia muumimukeja odotellessa olet aina tervetullut tanne kahville ja teelle nauttimaan meidan muumeista :) Yritan kovasti olla kasvattamatta valikoimaa, mutta vaikeaa on! :D

    VastaaPoista
  2. Thanks Noona, pistän muistiin ja taatusti tulen :) Valikoimanhan kuuluukin olla kattava, siitä se ihanuus koostuu!

    VastaaPoista
  3. Hetkinen, mikä vika niissä perunoissa oli? Olen selvästi missannut/unohtanut niistä avautumisen..

    VastaaPoista
  4. Perunoissa ei sinansa ole vikaa, mutta en vain tykkaa syoda niita joka ikinen paiva, aina, kaikkialla, ikuisesti. Perusateria kun usein kotona seka koulu-, opiskelija-, ja tyopaikkaruokalassa on mallia keitinperunat/muusi/uuniperunat + kastike tai joku muu lisuke. Kasvissyojille vielapa usein tyyppia perunat + joku kasittamaton juureslisuke, -kastike, -vuoka, tai -pata. Siis ilman proteiinin haivaakaan. Voi toki olla paikkakuntakohtaistakin!

    VastaaPoista
  5. *Add* Perunoiden ja maidon yhdistamisen mollausta olen harjoittanut pariin otteeseen tassa blogissa yokkimalla kesakeitolle, joka on ehdoton suosikki-inhokkiruokani.

    VastaaPoista
  6. Ok :) Onhan se niin että Suomessa perunaa on tarjolla aina ja kaikkialla, mutta niinhän se on kaikkialla missä on vahva perinteinen peruselintarvike - sitä ängetään sitten joka paikkaan.

    Peruna tuli vaan siitä mieleen että kokemukseni mukaan täällä on parempia perunoita kun Suomessa, lukuunottamatta ns. "uusia" perunoita joita ei täältä juuri löydy.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!