1) Suomalaiset (naiset). En ole ikinä ennen huomannut, miten erityiset kasvonpiirteet on suomalaisilla, etenkin naisilla. Suomalaiset kun helposti niputetaan - ainakin muunmaalaisten toimesta - skandinaaveiksi, ja kuvaus on tyyppiä 'pitkä, vaalea, sinisilmäinen'. Pitkän nyt voi ainakin listasta karsia heti, koska muistaakseni keskipituus on nykyään 163cm naisilla ja 177cm miehillä, +/- pari senttiä.
Täkäläissuomalaisissa piireissä pyöriessäni olen pannut merkille, että meillä kaikilla naisilla on melko erottuvat, korkeat poskipäät ja aavistuksen vinot tai viistot silmät. Useimmilla silmien väri on vaalea eli siniset/harmaat/vihreät tai jokin näiden yhdistelmä. Suomalaisia miehiä tunnen täältä oman siippani lisäksi vain pari, tuttuja naisia on reilun tusinan verran. Täällä uusia suomalaisia tavatessa on kohtuullisen helppo bongata se kanssamaalainen aussien joukosta, vaikka suomalaiset eivät erotukaan esimerkiksi aasialaisten lailla.
2) Aasialaisista puheenollen. Huomaan itse tulevani täällä parhaiten toimeen aasialaistaustaisten kanssa. Töissä läheisimpiä tuttujani ovat vietnamilaistaustainen, sekä kaksi intialaista kollegaa. Tulen myös ihmeen hyvin toimeen erään kiinalaisen esimiesnaisen kanssa, vaikka muut pitävät häntä tökerönä rouva suorasuuna. Myös kadulla ja asiakaspalvelussa kohtaamani aasialaiset (erityisesti japanilaiset) ovat kaikki olleet oikein kohteliaita ja ystävällisiä.
Kaikki aussit eivät erityisemmin perusta mm. intialaisista ja kiinalaisista, johtuen tietyistä kulttuuri- ja hygieniaeroista. Suoraan maalta tai kyliltä tulevat aasialaiset kun eivät oikein osaa asua isossa kaupungissa, kerrostalossa, käyttää julkisliikennettä asiallisesti, tai huolehtia hygieniasta länsimaisin standardein (esim. sitä dödöä voi ihan rohkeasti käyttää, hellettä nyt kuitenkin on +40).
Itse olen kuitenkin tavannut vain korkeakoulutettuja / hyväkäytöksisiä intialaisia ja kiinalaisia, joten minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. Erityisesti intialaisten hillitty, sivistynyt asiakeskustelu ja kiinalaisten suorasukainen, muttei lainkaan pahantahtoinen keskustelutapa ovat itselleni tervetullutta vaihtelua aussien hyvää päivää kirvesvartta - small talkille.
3) Small talkista. Näiden kahdeksan kuukauden aikana olemme oppineet, että ristiriitaisesti ausseihin on sekä erittäin helppo että erittäin vaikea tutustua. Jonkinlaiseen ensikontaktiin pääsee helposti, kun jutella voi suunnilleen missä vaan ainakin muutaman kommentin verran. Bussikuskit tervehtivät aina, tavallisesti myös kaupan myyjät, jotka myös kyselevät kuulumisia ja tuttavallisimmat juttelevat muutaman lauseen piippaillessaan viivakoodeja. Työkavereiden kanssa vaihdetaan edes jonkinlaiset pinnalliset kuulumiset joka aamu.
Kun sitten toivoisi tutustuvansa pintaa syvemmältä ja löytävänsä ihan oikeita kavereita tai jopa ystäviä tuttujen sijasta, alkaa käydä mutkikkaammaksi. Ainakin tähän saakka tapaamani aussit ovat kaikki innokkaita juttelemaan niitä näitä vaikka loputtomiin, mutta kaikki syvällisemmät ja henkilökohtaisemmat aiheet kuitataan pikaisilla yhden sanan vastauksilla. Liekö aika ja paikka olleet vääriä (esim. työpaikan kahvipöytä), mutta kyllä suomalaisista työkavereistani tiesin huomattavan paljon enemmän ja tunsin heidät ihmisinä paremmin, kuin nykyiset aussituttuni. No, puute varmaan korjaantuu ajan kuluessa.
4) Turvallisuus. Aluksi tuntui, että Perthissä tehdään lehtijuttujen mukaan paljon väkivaltarikoksia, mm. asuntomurtoja (asukkaiden kotona ollessa ja väkivalloin) ja pahoinpitelyjä. Kun sittemmin älysin suhteuttaa juttujen määrän - pari uutista per päivä - kaupungin kokoon, ei rikollisuus tunnu niin runsaalta. Asukkaita kun on puolitoista miljoonaa, ja kyllä myös suomalaisen keskikokoisen kaupungin lehdessä on päivittäin vähintään yksi pahoinpitelyuutinen.
Kadut täällä tuntuvat paljon suomalaisia väyliä turvallisemmilta myös yöaikaan. Eräänä vertailulukuna laskeskelin, että Suomessa olen elämäni aikana soittanut hätäkeskukseen noin tusinan kertaa ja vähintään yhtä usein ollut vähällä soittaa, saadakseni apua jollekulle sammuneelle/loukkaantuneelle/tappelun keskeyttämiseen/itsetuhoiselle/liiallisen bileriehunnan keskeyttämiseen. Ja elelin todellakin ihan normaalia elämää, en missään ns. rajuissa piireissä.
Suomessa myös heräsi harva se viikonloppu ja välillä arkiöisinkin siihen, että kadulla jotkut riitelevät, tappelevat tai riekkuvat humalapäissään. Täällä kännihuutelua kuului ensimmäisen kerran viime yönä, kun olisi pitänyt saada laadukkaasti unta palloon IELTSissä pärjäämistä varten. Jos laskee, että hätäkeskussoittoja on kertynyt siitä lähtien, kun rippikoulusta pääsin, olen hälyttänyt Suomessa apua keskimäärin kerran vuodessa. Täällä ei ole ollut edes etäisesti tarvetta vielä yhtään kertaa. Toivotaan, että elo jatkuu yhtä auvoisana.
 |
| PMMP:n Mira Luoti saa nyt toimia malliesimerkkinä suomalaisnaisen kasvonpiirteistä. Vaikka meikki korostaakin silmien hienoista vinoutta, on se allekirjoittaneen mielestä ihan piirre sinällään finskinaisten ulkonäössä. Kuva (c) Iltalehti.fi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!