Ulkona juhliminen on kuitenkin turvallisempaa kuin vaikkapa Suomen uutenavuotena (sikäli kuin hiostavan säätilan huomioi ja varautuu), koska täällä on laitonta myydä ja ampua ilotulitteita, ja myös alkoholinjuontia ulkona säännellään tänään. Erillisillä piknik- ja juhla-alueilla saa juoda vain välillä 18:30-20:30, ja määräksi on rajattu yksi viinipullo tai yksi sixpack per aikuinen. Raketit poksuttelee taivaalle ammattifirma, ja muut vain katselevat. Eipähän tarvitse pelätä, että jostain väkijoukosta ampautuu yhtäkkiä roomalainen kynttilä jonkun takaraivoon tai silmään. Tulenteko on myös tänään kielletty julkisilla paikoilla, eli edes tähtisadetikkuja ei saa polttaa, eikä puistoissa grillailla. Meillä oli toiveissa katsastaa tänään Kings Parkin piknik ja epäilemättä upeasti joen ylle levittäytyvät ilotulitukset, mutta helle pistää uudelleenarvioimaan ideaa. Eli vielä on mietinnän alla, mitä teemme ja missä. Asumme kivenheiton päässä joenrannasta, mutta harmillisesti ikkunat ja parveke ovat joelta poispäin. Muuten kotiparvekkeella vietetty ilta olisi ihan ykkösvaihtoehto.
Mutta pitipä kirjoittamani täkäläisestä juttelu- ja keskustelukulttuurista. Olen ollut hivenen allapäin tässä jokusen päivän ja tunnistin nyt vihdoin syyksi jälleen yhden kulttuurishokin oireen. Alustuksena kertaus edelliseen postaukseen: joudun ehkä vaihtamaan työpaikkaa seuraavan kuukauden sisällä. Toisaalta haluaisin pysyä nykyisessä työssäni, koska pidän paikan hyvää yhteishenkeä ja tiimiäni arvossa. Toisaalta olisi kivaa vaihtelua lähteä eteenpäin (työni on enimmäkseen rutiinien toistoa, eli joku luovempi homma tuskin olisi haitaksi). Tunnistin tunteen syyksi äsken, että kun viimeksi lähdin työpaikasta Suomessa, työkaverit olivat aidosti pahoillaan ja harmittelivat menettämistäni. Toki olivat myös iloisia ja kannustavia mahdollisuudestamme muuttaa Australiaan asti. Nyt kun edessä on ehkä lähtö työpaikasta, nykytyökavereista kukaan ei ole reagoinut juuri mitenkään, ei ainakaan surkutellen. Tästähän kehittyy äkkiä pinnan alle ajatus, että aijaa, eikö teistä kukaan välitä, olenko täällä vai enkö ole, vaikka olemme käsittääkseni ihan hyviä kavereita? Olen muutaman kollegan kanssa tekemisissä myös vapaa-ajalla siis. Nyttemmin olen hoksannut, että kyseessä on vain erilainen tapa ajatella ja ilmaista ajatuksia.
Täkäläiset suhtautuvat yleisesti ottaen positiivisemmin ja optimistisemmin asioihin, myös muutoksiin. Kaikki, joille olen työpaikkavaihdoksen mahdollisuudesta kertonut, ottavat sen niin päin, että eihän se ole vielä varmaa ja jospa onnistun sittenkin jäämään. No totta näin. Toisekseen täällä välit eivät katkea työpaikanvaihtoon, vaan yhteyttä pidetään silti, eikä vain luvata. Olen itse tutustunut pariin virastoni ex-työntekijään juuri yhteisissä työkavereiden järjestämissä illanvietoissa, joihin heidätkin on ilman muuta kutsuttu. Kolmannekseen, tapa puhua ja jutella on täällä aika erilainen verrattuna Suomeen - äkkiseltään paljon pinnallisemman oloinen, ennen kuin siihen tottuu. Täkäläiset rupattelevat enemmän lämpimikseen näin suomalaisen näkökulmasta, kun itse taas keskityn, painan muiden sanomisia mieleen ja punnitsen omaa puhettani, kun osallistun keskusteluun. Useammin kuin kerran olen huomannut, että eilisen sanomiseni ovat muilta jo unohtuneet, vaikka itse muistan kohtuutäsmällisesti, mitä kukin kertoi eilen. Juttelutapa on myös välillä jokseenkin hajamielisen oloinen, eli vastapuolesta näkee heti, ettei tämä erityisesti keskity. Suomalaisesta tällainen ignooraus on luonnollisesti loukkaavaa, vaikkei toinen sillä mitään pahaa tarkoitakaan. Toki myös ihan keskittyneesti ja tosissaan puhutaan, hieman aiheesta ja tilanteesta riippuen.
Onneksi Riston tietovarastosta/mielen tietokannasta löytyi kulttuurien välinen viestintä osat ABC, olen itsekin opiskeluaikoina käynyt jonkun "näin kommunikoit muiden kulttuurien kanssa"-johdatuskurssin. Kulttuuriset ajattelutavat jaetaan karkeasti kolmeen pääluokkaan, joita ovat yksiulotteinen, moniulotteinen ja reaktiivinen eli kuunteleva tapa. Suomalainen tapa on minusta yhdistelmä yksiulotteista ja reaktiivista. Yksiulotteinen (anglosaksinen kulttuuri, USA, myös Australia) on siis se suoraviivainen, luterilaisen työmoraalin mukainen meininki, että asiat tehdään aikataulussa ja puhetta seuraa teko. Keskustelussa tärkeää on osallistua ja saada oma mielipide esille, vaikkei se olisi erityisen punnittu tai kyseistä asiaa ei olisi edes koskaan ennen ajateltu. Moniulotteinen (esim. Afrikan, Lähi-Idän, Latinalaisen Amerikan ja Etelä-Euroopan maat) keskittyy enemmän ihmisiin, tapahtumiin ja tuntemuksiin, kuin sovittuihin aikatauluihin. Keskustelussa tärkeää on ihmissuhteiden ylläpito ja yhteyden muodostaminen. Reaktiivisessa kulttuurissa (monet Aasian maat, Suomi) kuunnellaan ja keskitytään, pannaan painoarvoa mielipiteille ja sanoille, ja puheeseen kuuluu taukoja, jotka osoittavat toisen puheen arvostamista ja oman vastauksen pohdintaa.
Itselleni käy varsin usein niin, että kun muotoilen vastaustani suomalaisittain äkkipikaa eli sekunnin-parin ajan, joku muu jyrää keskustelussa ja sanomiseni on jo 'vanhentunut' siinä vaiheessa, kun tulee seuraava sopiva rako se sanoa. Suomalainen kun odottaa sopivaa taukoa osallistuakseen, ja muut vaan painavat menemään vaikka toistensa puheiden päälle. Itse myös harkitsen, miten reagoida toisten puheeseen, jotta otan riittävästi huomioon toisen sanoman ja tunnetilan, kun taas muut saattavat käyttää perus-mmh-joojoo-sävyä vähän kaikkiin aiheisiin,olipa se neutraali tai surullinen. Iloisiin uutisiin sen sijaan reagoidaan paljon tunteikkaammin ja näyttävämmin kuin Suomessa, eli reippaasti ja aidosti iloiten ja huudahdellen, ei vain 'aijaa, no hieno homma'-hymähdyksellä. Että puolensa ja puolensa!
 |
| Tällaista hienoa nähtävää olisi illalla luvassa, mikäli ulos helteeseen uskaltaudumme ilmastoidun kodin ihanuudesta. Kuva (c) Tourism Council WA. |
 |
| Aina eivät tavat kohtaa, t. väkisin kättelin häkeltyneet japanilaisturistit muinoin museo-oppaana ollessani. |
Pakko raapustaa sananen tähän avaamaasi aiheeseen. Muutosvastarinnasta olen lähes täydellisen eri mieltä, niin paljon olen nyt nähnyt ja kuullut näiden kahden vuoden aikana. Se ilmenee täällä vain niin eri tavalla eli ei välttämättä näy niin "naama näkkärillä"-tyyliin kuin esim. Suomessa eli on itse asiassa hiljaista ja jo äidinmaidossa imetty ajattelumaailman muoto. Eli paikallinen asenne on monissa esim. erilaisiin infrastruktuuriin liittyvissä asioissa sellainen "hyvä näin, mitä sitä muuttamaan". Esimerkkinä mm. keskitetty väestörekisterijärjestelmä, lain takaama päivähoitopaikka kaikille, nopeat internet-yhteydet, toimiva kouluruokailu jne. Listaa voisi jatkaa ...Otetaanpa vaikka naisten todellinen vaikutusvalta/osuus poliittisessa päätöksenteossa naispääministeristä huolimatta lasikattoihin työelämässä törmäilystä puhumattakaan. Lasikatot ne löytyvät Suomestakin, mutta pidän mm. Sari Baldaufia edelleen loistavana esimerkkinä siitä, että lasikatot ovat aidosti rikottavissa ja että seurauksena voi jopa tulla listatuksi maailman vaikutusvaltaisimpien joukkoon. Jos nämä olisivat niin avoimia kaikelle uudelle ja asioiden kehittämiselle(kuin he haluavat antaa ymmärtää), niin meillä emigranteilla olisi kunnia-asia asua maailman kehittyneimmässä valtiossa ;).
VastaaPoistaValveutuneimmat ja aidoimmat tapaamani syntyperäiset ihmiset täällä ovat olleet niitä, jotka A) ovat kiertäneet muutakin kuin tahkoa eli matkustelleet tämän mantereen ulkopuolella B)joilla on/on ollut elämänkumppaninaan emigrantti C) A+B. Todennäköisesti kuulun itse siihen tyypilliseen suomalaiseen itseanalyysiin syyllistyvään joukkoon :D, joka arvostaa huomattavasti korkeammalle hyvän yleissivistyksen (joka koskee muutakin kuin omaa maata ja sen asioita)omaavia ihmisiä, niitä, jotka kykenevät kriittisesti, mutta samalla myös rakentavasti suhtautumaan/keskustelemaan omasta maastaan ja niitä jotka supliikki-ihmisinä taitavat samalla myös tuon kuuntelemisen jalon taidon. Syntyperäinen Aussi-partnerini on itsekin myöntänyt, että yksi hienoimmista ja opettelemisen arvoisista asioista, jota hän itsekin opettelee paikallisilta suomalaisilta ja jopa muilta eurooppalaisilta, on tuo kuunteleminen ja aidon kiinnostuksen näyttäminen. Itse opettelen tuon small talk-puolen kehittämistä. Myönnän, että se tyhjänpäiväinen hölpöttäminen edelleenkin aika ajoin ärsyttää, mutta sitä on oppinut sietämään, koska voi muuttaa vain itseään.
Mielestäni tärkeintä on havainnoida ja tiedostaa kulttuurierot ja huom "ei mennä pesuveden mukana" vaan fiksuna poimia hyvät hedelmät sekä kenties tarjota mahdollisuuksien mukaan omasta vasusta niitä hyviä hedelmiä "vastalahjaksi".
Kaiken kaikkiaan Australia on erittäin mukava paikka olla ja elää ja niin on Suomikin, kumpikin maa siis kaikessa erilaisuudessaankin.
Vaikka olette eri mieltä, saanko olla molempien kanssa samaa mieltä? ;) Veikkaan nimittäin että muutoshalukkuuden mielipide-erot johtuvat siitä että Anu taisi puhua enemmän henkilökohtaisella tasolla ja Marianne taas ainakin esimerkkien tasolla enemmän yhteiskunnallisista muutoksista.
VastaaPoistaEnne muutoksiin paneutumista, olen myös sitä mieltä että "aitoa" kuuntelua ja keskustelua on täkäläisten kanssa hankalampi ylläpitää - ei niin että se aina olisi Suomessakaan helppoa, etenkään yhteiskunnallisella tasolla missä on aina vain Yksi Totuus ja muut mielipiteet tehokkaasti marginalisoidaan.
Henkilökohtaisten elämänmuutosten kohdalla täällä ollaan kokemukseni mukaan joustavampia kuin Suomessa; esimerkiksi töitä vaihdetaan helpommin ja väestön liikkuvuuskin tuntuu anekdotaaliselta kannalta suuremmalta (en jaksanut kaivaa tästä tilastoja). Sosiaaliset piirit, kuten Anu totesi, eivät ole tiukasti työpaikkasidonnaisia vaan niihin ystäviksi muodustuneisiin ex-duunikavereihin pidetään ihan oikeasti yhteyttä.
Olen kuitenkin myös Mariannen kanssa samaa mieltä siitä että niin suurten yhteiskunnallisten muutosten kuin esim. yritysten isojen hankintojen kanssa Ausseilla on monesti hyvin vaikeaa. Yritykset ovat äärimmäisen pragmaattisia ja riskiä välttäviä hankinnoissaan; tämä ei suinkaan ole aina huono asia, mutta aiheuttaa myös sen että monessa esim. teknologian alueen alassa täällä ollaan jäljessä. Monesti halutaa "todistettu" business case hankinnoille, joka taas väistämättä tarkoittaa että jonkun muun on täytynyt tehdä ko. juttu ensin - ollaan väkisin poissa etujoukosta.
Tästä on hyvänä esimerkkinä juuri mainitut Internet-yhteydet, joskin näihin on onneksi NBN:n myötä tulossa ratkaiseva parannus. Toinen hyvä esimerkki on Telstran NextG (3G/4G-mobiili) verkko, joka taas kenties yllättäenkin on kehittyneempi systeemi kuin vastaavat Suomessa - mutta NextG-verkko onkin Telstran edellisen pääjohtajan, yleisesti vihatun amerikkalaisen Sol Trujillon ansiota, jonka kanssa tulikin monta kulttuurillista törmäystä aina valtion korkeimmille tasoille asti.
Sami tiivistikin sen, mistä postauksessani oli kyse, eli hlökohtaisista muutoksista, ei yhteiskunnan tason muutoksista. Mariannen huomiot on varmaan oikein päteviä noin isoon mittakaavaan vietyinä (ei täällä joka asiassa todellakaan millään kehityksen aallonharjalla olla).
VastaaPoistaToisaalta Samin huomio siitä, että omaa elämää ollaan valmiita äkkiäkin muuttamaan mm. työpaikanvaihdoksen, ja vaikka kaupunginvaihdoksen tai vähintään kaupunginosasta toiseen muuton osalta, vaikuttavat täkäläisille tyypillisiltä piirteiltä.
Tuo keskustelukulttuuri on asia, jota en varsinaisesti kritisoi, koska se on täkäläisten tapa ja siihen on epäilemättä syynsä. Kuitenkin kestää aikansa, että siihen tottuu - ja varmaan täkäläisetkin voisivat oppia meiltä sitä kuuuntelun ja keskittymisen taitoa. On tosin sanottava, että näköjään näin suomalaisena ilmaisin tuota harmistustani ihan liian lievästi täkäläisten silmiin, eli kukaan ei oikeasti tajunnut, että minua ärsyttää/surettaa mahdollinen työn loppuminen. Nyt kun siitä sanoin suorasukaisemmin parille paremmalle tutulle, niin kyllä he ihan kunnolla kuuntelivat ja asiasta keskustelivat ja tsemppasivat paremmalle tuulelle. Että en syyttele ignoorauksesta enää :)