15.1.2012

Kings Park ja kasvitieteellinen puutarha

Vihdoin tuli kierrettyä Perthin tunnetuimpiin kuuluva paikka ja nähtävyys, Kings Parkin* Botanic Garden eli kasvitieteellinen puutarha. Lämpöä oli sopivasti, jossain +33 kieppeillä, mutta Perthille poikkeuksellisesti ilmankosteus oli yli 50%. Tämä sai ilman tuntumaan tukalammalta kuin yleensä, sillä kuiva ja kuuma on paljon helpompaa sietää kuin kosteantrooppinen. Emme silti enää lykänneet jo pitkään suunnitteilla ollutta reissua puistoon - etenkin, kun sinne on meiltä vain vartin bussimatka ja kävellenkin pääsisi helposti. Olemme toki puiston laitamilla ennenkin käyneet, mutta tuo kasvitieteellinen osio ja karri- ja marri(eli eukalyptuspuu)metsikkö ovat olleet tähän saakka näkemättä.

Kings Park on Perthin vastine New Yorkin Central Parkille, eli se on todella laaja ja kauniisti hoidettu viheralue aivan kaupunkikeskustan tuntumassa. Puisto on kukkulalla West Perthin päässä ja sieltä avautuu mahtavia näköaloja yli kaupungin ja Swan Riverin. Esimerkiksi täkäläisten iltauutisten taustakuvana, eli siellä uutistenlukijoiden selän takana, on valokuva maisemasta puistokukkulalta katsoen, esimerkki alla.


Suuressa osassa maailman isoja kaupunkeja, etenkin kuningaskuntavaltioissa, on vastaavia historiallisia puistoja. Nimensä mukaisesti puistot ovat yleensä olleet kuninkaanmaita, tavallisimmin metsästykseen tarkoitettuja. Perthin Kings Park on sikäli toisenlainen, että se on perustamisestaan vuodesta 1875 saakka ollut varattuna julkiseksi puistoksi. Neljänsadan hehtaarin kokoinen puisto sai nimensä vuonna 1901, kun kuningas Edvard VII nousi Britannian hallitsijaksi ja perthiläiset halusivat kunnioittaa kyseisen kuninkaan pojan visiittiä kaupungissa. Paras näköala Swan Riverin yli avautuu Mount Eliza-kukkulan näköalaterassilta, joka Perthin keskusta-alueen korkeimpia paikka. Kukkula on ollut ammoisista ajoista saakka - eli viimeisten 40 000 vuoden ajan - tärkeä kokoontumispaikka paikallisille aboriginaaleille, Nyongaar-heimolle, ja alkuperäiseltä nimeltään paikka onkin Kaarta Gar-up eli Kukkula veden äärellä. Kings Parkissa on kasvitieteellisen puutarhan lisäksi laajoja nurmikkoalueita ja suihkulähdelampi, muutamia kahviloita ja oleskelupaviljonkeja ja -katoksia, sekä suosittu lasten leikkipuisto ja runsaasti erilaisia muistomerkkejä.

Boab-puu pohjois-WA:sta, samansukuisia puita kasvaa noin 7000 kilometrin päässä lännessä, Madagaskarilla. Puiden esi-isä on jäänyt kummallekin seudulle muinaismantereen Gondwanan jakautuessa.
Upea kukkiva pensas, jonka nimeä en hoksannut ottaa ylös.
Yksi kasvisuosikeistani, banksia. Näitä samansukuisia kukkivia pensaita on runsaasti erilaisia, kaunein on punaisen tuuhean pulloharjan näköinen kevätkukkija.
Katselupaviljonki puiston törmällä Swan Riverin suuntaan.
Kings Parkissa käy vuosittain 6 miljoonaa ihmistä, eli paikka on kaupungin tärkein viher- ja virkistysalue. Kuulin töissä, että jossain vaiheessa Perthin kaupunki suunnitteli myyvänsä puiston maat hyvään hintaan gryndereille tonteiksi, mutta luojan kiitos moinen suunnitelma ei kantanut. Eräs kollega totesikin, että jos vastaavaa vielä ehdotettaisiin, se taatusti agitoisi hiljaisimmat ja laiskimmatkin kaduille marssimaan jänisräikkä kädessä ja vuvuzela hampaissa puiston säilyttämisen puolesta möykäten. Kings Park on suosittu ulkoilu- ja piknikpaikka, lisäksi siellä kuulemma vietetään häitä ja välillä on myös ulkoilmatapahtumia, kuten tapahtumalavalla Shakespeare in the Park - ryhmän näytelmiä, nimensä mukaisesti Mr. Viljami Säkinperän tuotannosta.
Uusi lisäys Kings Parkin kokemiseen on "lasisilta", noin 7 metrin korkeudessa puidenlatvojen tasalla kiertelevä reitti läpinäkyvin pleksikaitein.
Sillalta avautuu hienoja näkymiä, allekirjoittanut räpsimässä.
Silta kiertelee karri- ja marrimetsikössä.
Botanic Garden olisi näyttävimmillään kevätaikaan eli syys-marraskuussa, jolloin kukat, pensaat ja puut kukkivat värikkäinä. On alue kuitenkin kiinnostava myös näin keskikesälläkin, ja puistoon on sommiteltu eri Australian alueiden kasvillisuutta eri reittien varsille. Australia kuulostaa ja vaikuttaa kuivalle ja karulle paikalle, mutta kasvillisuutta ja lajeja tässä maassa riittää! Perthin kasvitieteellisessä tarhassa on nähtävillä noin kolmetuhatta lajia kaikista noin 12 000 Australian kasvilajista, eli suhteellisen kattava valikoima. Itselleni yksi parhaista paikoista oli eukalyptusmetsä, sillä lähestulkoon metsässä syntyneenä välillä tuntuu haikealta elellä paikassa, jossa ei oikeastaan ole mahdollisuutta vaellella oikeassa metsässä. Eihän tuo puiston metsä mikään erityisen tiheä tai suomalaisen metsän oloinen ole - eukalyptusmetsä on valoisa ja kuiva, maaperä on kaarnasilpun peitossa, ei ole juurikaan varvikkoa ja puut ovat korkearunkoisia, latvusto korkealla. Metsä ei myöskään yleensä tuoksu (mikä oli itselleni yllätys, kun eukalyptusöljyhän on vahvan tuoksuista! Ilmeisesti itse puu tai lehdet eivät siltään kuitenkaan juuri tuoksu, vain uutettu öljy tai vain tietyt lajit 700:sta olemassaolevasta eukalyptuslajista). Kyllä tällaisessakin metsässä vaeltaminen silti kelpaa, mainiosti.

Mikäli WA:n omaperäiset maisemat ja kasvillisuus kiinnostavat enemmältikin, oheisesta linkistä löytyy tutun kuvagalleria, upeita valokuvia Perthin ja koko osavaltion näkymistä: http://statigr.am/rasmusmoerch

Oleskelupaviljonki.
Eukalyptusmetsän varjoissa.
Kaunis punanuppuinen puu, ilmeisesti Illawarra Flame tree eli liekkipuu kukkimisen alkaessa.
Kings Park todellakin kirjoitetaan ilman heittomerkkiä, vaikka itse vänkäisin sen väkisin King's Park eli kieliopillisesti oikein Kuninkaanpuisto.

2 kommenttia:

  1. Kyllä eukalyptusmetsätkin tuoksuvat; eri lajien eroista en osaa tarkemmin sanoa, mutta ainakin täkäläiset eukalyptusmetsät ovat erityisesti sateen jälkeen lähes huumaavaan tuoksuisia. Eukalyptusmetsiäkin on kovin eri tyylisiä (luonnollisestikin kun lajeja tosiaan on satoja), ja veikkaan että kasvitieteellisen puutarhan metsät eivät välttämättä ole ihan 100% luonnontilassa..

    Mutta se kieltämättä ärsyttää näin kaupungissa asuessa että jos oikeaan metsään haluaa kävelylle, on sinne erikseen lähdettävä autolla. Suomessa melkein missä vaan metsään pääsee kun vähän jonnekin päin vaan kävelee ;)

    VastaaPoista
  2. Ai niin olisi pitanyt tarkentaa, etta kuivalla saalla metsat eivat tuoksu, sateella en ole kaynyt (tai siis taalla ei ole juurikaan satanut sitten elokuun, satunnaisia ukkoskuuroja lukuunottamatta). Siina olet oikeassa, etta luonnontilaisuus ei ehka ihan toteudu. Ja kylla sita aluskasvillisuuttakin metsissa on, lahinna erilaisia 1-2 m korkeita pensaikkoja, ei tuttuja varpuja ja sammaleita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!