Ulkona syömässä

Leppoisan sunnuntain ja hollanninlakujen eli salmiakinkorvikkeen mussutuksen kunniaksi ruokamokia. Nämä eivät ole varsinaisia epäonnistumisia, vaan pikemminkin odottamattomia tilanteita. Tykkään kovasti hyvästä ruuasta, mutta olen itse kohtalaisen surkea kokki, koska en ole ruuan laittamisesta kiinnostunut enkä koe tarpeelliseksi noudattaa ruokaohjeita. Jos johonkin tarvitaan salviaa ja sahramia, kai ne voi korvata oreganolla ja kardemummalla. Ai ei ole makaroneja laatikkoon? No pannaan riisiä tai kuskusta. Kyllähän vaaditut kananmunatkin voi jättää pois. Ruokia voi kypsentää ihan reippaasti yli annetun ajan, eikö? Ja niin pois päin. Täällä olemmekin innolla kokeilleet erilaisia ravintoloita, koska jos ruokaa saa ammatti-ihmisten laittamana, miksi itse tuherrella keittiössä ja saada aikaan tasoltaan miinusmerkkisiä viritelmiä.

Samasta syystä kuulun työpaikan staff social lunch - kerhoon, eli kiinnostuneet lyöttäytyvät yksiin kerran kuussa ja käymme jossain pöytävaratussa ravintolassa lounaalla. Näin tulee tutustuneeksi sekä ihmisiin että ruokiin, kenenkään (lapsiperheellisen tai muuten tiukka-aikatauluisen) ei tarvitse jäädä töiden jälkeen kaupungille ravintolareissua varten, ja lounasaika on sitäpaitsi halvempi kuin illallinen, joten kolme kärpästä yhdellä iskulla. Kaksi viimeisintä lounasta ovat olleet hivenen yllätyksekkäitä, koska en erityisesti tunne eksoottisempia ruokalajeja saati eri maiden ruokakulttuureja - suomalaisessa normikaupungissa kun eksoottisinta antia ovat kebabit ja aromivahvennerikas kiinalainen pikaruoka.

Lounas 1 oli italialaistyyppisessä paikassa, jossa valitsin rehvakkaasti maukkaankuuloisen carpaccion. Hieman olin ymmälläni, eikö annokseen kuulu lainkaan lisukkeita, koska menussa kuvailtiin vain lihaa. Ajattelin silti, että ehkä menu painottuu kuvailemaan sitä pääasiaa ja lisukkeena on jokin peruspasta, peruna, riisi tai vastaava. Kun kysyin vieruskaverilta, pitäisikö minun tilata erikseen jokin side dish, hän ei oikein ymmärtänyt kysymystä vaan kuittasi sen sillä, että ruokahan on kuvailtu siinä menussa ja tilaan ekstraa jos haluan ja jos en halua, niin en tilaa. Hmm, hyödytön vastaus. Tarjoilija kysäisi tilausta jättäessäni, että haluaisinko vaikkapa salaatin myös? Ajattelin, että en minä yksin ota alkupalaa kun eivät muutkaan ota, ja ponnekkaasti nou-nou salaatille. Pian eteen sitten kannettiin pizzalautasen kokoinen tarjottimellinen raakoja, ohuenohuita naudanlihasiivuja, maustettuna oliiviöljyllä, sormisuolalla ja tuoreilla kapriksilla. Oho. Tiedän kyllä, millainen on tartarpihvi, mutta carpacciosta en ollut ennen kuullut. Hyvinhän tuo alas meni kun esitin, että tottakai tiesin mitä olin tilannut, just sitä mitä olin aiiiina halunnut. Maukasta oli, vaikka olikin ensimmäinen kerta ikinä, kun olen syönyt raakaa lihaa.

Tältä näyttää carpaccio, että tiedätte a) varoa tai b) innolla tilata.
Kuva (c) Around the World Food and Drink - blogi

Lounas 2 syötiin kiinalaisravintolassa. Pidän aidosta kiinalaisesta ruuasta ja syön sitä aika usein lounaalla, mutta nyt hämmästelin, kun lounaskerhon väkimäärä tipahti kyseiselle ravintolareissulle normaalista 15:sta kahdeksaan. Muutama mutisi, ettei oikein pidä dim sumista. Olen sanan ennenkin kuullut, mutten ole näitä koskaan syönyt. Ravintolassa myös selvisi, miksen. Dim sumit ovat käytännössä erilaisia uppopaistettuja tai höyrytettyjä nöttösiä koreissa, joita erittäin kiireiset tarjoilijat työntelevät tarjoilukärryissä pitkin poikin ravintolaa. Ohikiitävistä kärryistä napataan haluttuja koreja, eli jostain pitäisi tietää, mitä missäkin on. Meidän seurueemme kiinalaisvahvistus hoiti emännöinnin ja latoi pyöreän pöydän keskelle, pyörivälle alustalle korin toisensa perään. Kaikki kävivät saman tien kimppuun ja myös lapioivat riisiä kuppeihinsa yhteisestä, lasten hiekkalaatikkoämpärin näköisestä muovipurkista. Yritin valita sellaisia nyyttejä, jotka jotenkin tunnistin. Osasta pursuili paistettuja lonkeroita ja pyrstöjä, toisista törrötti luu- ja lihapaloja (ilmeisesti silputtua possua). Nahkoineen ja luineen paistetut kananjalat jätin tykkänään rauhaan, samoin limaisennäköiseen riisitaikinaan käärityt sisäelinmöykyt. Mutustin koko lounaan paria pasteijaa, joiden täytteestä ei ole aavistustakaan. Jotain lihaisaa, toivottavasti ei aivoisaa. Jälkkäriksi nappasin innokkaana vaniljakreemimuffinin, joka ei sitä ollutkaan. Kreemi oli puoliraakaa munankeltuaista murotaikinakuoressa. Vihreä tee sen sijaan yllätti, sillä en yleensä pidä siitä. Nyt lipitin kiitollisena monta mukia, maukasta oli. Ai niin, jokin silakan näköinen uppopaistettu kala meni sentään kokonaisena alas, kun vain purin siltä ensin pään irti.

Dim sum - koreja. Kuva (c) Well Heeled - blogi.