Meillä on ollut matka suunnitelmissa ensi kesälle, mutta koska parhaat hinnat saa ei-sesonkiajoille, ostaa pätkäytimme liput kuitenkin helmikuuksi. Hintaero on huomattava. Jouluksi kotiin pääsisi n. kahdella aussitonnilla per henkilö, kun nyt maksamme $1360/hlö eli 955€ menopaluulipuista.
Eihän tämäkään toki ilmaista ole, mutta parempi tarjous kuin muulloin. Tosin lento piti itse yhdistellä Jetstar - Finnair - Tigerair - palasista, sillä hakukoneiden valmiiksi reitittämä setti olisi ollut parisataa lisää per nenu.
Matkan suunnittelu alkoi tietenkin tärkeimmällä, eli kotijoukkojen informoimisella. "Tulossa ollaan!!".
Sen jälkeen iski pienoinen rimakauhu: mitä ihmettä minä tähän lomaan pakkaan sellaista, että saisin näytettyä kaikki parhaat, kiinnostavimmat ja mielekkäimmät puolet Suomesta? Entäs jos E ei tykkää koko maasta? Entä jos ei ole lunta? On vain ankeaa ja pimeää? Mitä Suomessa yleensäkin voi talvella tehdä? Ääkääkääk!
Suomessa käydessäni teen yleensä saman lenkin kolmen-neljän paikkakunnan välillä, jotta saan mahdutettua perheenjäsenet ja läheisimmät ystävät luuppiin. Niin on tarkoitus tälläkin kertaa. Sen lisäksi pitää tietysti käydä kokemassa Lappi ja ne toivotut revontulet, jos tuuri käy. Joulupukin maa on must-kohde (minulle, en ole koskaan käynyt :)
Kun aloin googlaamaan Suomi-turismia, ensimmäinen silmillehyppäävä asia on tarjonnan puute ja hintojen kalleus. Pienyrittäjien nettisivut ovat myös vuodelta käpylehmä, ja tähän kannattaisi todellakin panostaa ihmiset! Poroajelua-haku tuottaa suunnilleen kaksi yritystä koko Suomesta ja hinnat huitelevat taivaita.
Samoin villieläinten valokuvausta piilokojusta (karhuja, susia) tai huskyajeluja tarjoaa vain pari hassua yrittäjää. Hinnat jälleen tapissaan. Ymmärrän, että elanto on vaikea raapia sesonkiyrittämisestä, mutta emme me kaikki ole uusrikkaita venäläisiä. Jotenkin luulin, että Suomi kun on yhtä isoa erämaata ja metsän valtakuntaa, tästä tilanteesta ja maineesta otettaisiin kaikki irti. Emmekö itse näe metsää puilta ja tienestimahdollisuuksia, joita puissa kasvaa?
E ei ole yhtä kiinnostunut huskyista mutta kylläkin moottorikelkalla ajelusta. Tähän hätään onneksi ja toivottavasti löytyy joku innokas kelkkansa kanssa käyttämään meitä toisen ihmeellisyyden päällä: järvenjäällä. E ei ole koskaan nähnyt jäätynyttä järveä tai merta, ja odottaa tätä eksotiikan helmeä kuin kahdeksatta ihmettä. Jäälle kuulemma pitää päästä kävelemään, hiihtämään, luistelemaan ja sillä moottorikelkalla kurvailemaan. Jospa veljien komeroista löytyisi sopivat luistimet ja eräjormaserkulta se moottorikelkka.
Kaupunkikohteista Helsingin ja mahdollisten kyläilypaikkojen Tampereen ja Jyväskylän lisäksi mietin Turkua ja Porvoota. Turussakin olisi kyläilysyytä ja onhan se maan kauneimpia kaupunkeja. Näytin E:lle kuvia talvisesta Turusta ja molempien mielestä kaunista oli. Turun linnan kohdalla intouduin: tämä on Suomen vanhimpia rakennuksia, rakennustyöt aloitettu 1100-luvulla, Suomen suurin linna! Tähän E - täysin viattomasti ja lohduttaen:
"Ei hätää, meillä on paljon parempia".
No, E on kotoisin Ranskan ja ehkä koko Euroopan tunnetuimmalta linnaseudulta, Loiren laaksosta, ja kun itse kyläilin E:n perheen luona, vierailimme yhden viikonlopun aikana kuudessa toinen toistaan komeammassa linnassa. Eli ei ehkä lähdetä linnoilla kilpailemaan sittenkään.
Porvoota googlatessa E yllättäen kysyi, että onko tämä se maailmankuulu puukaupunki Rauma? Meikäläiseltä loksahti suu auki. Rauma maailmankuulu? Onhan se UNESCO:n maailmanperintökohde, mutta en silti tajunnut, että tästä Suomen rajojen ulkopuolella tiedettäisiin. Porvoo voittanee käyntikohdemanttelin sijaintinsa takia (tunnin bussimatka Helsingistä), ja vakuuttelin, että melkein yhtä hyvä on tämäkin.
Olen itse käynyt Raumalla ja ei tunnelmallisempaa asiaa olekaan, kuin vaellella talvikuuraisten vanhojen puutalojen reunustamilla kujilla 1700-luvun tunnelmassa ja poiketa johonkin persoonalliseen kahvilaan lämmittelemään. Toivon mukaan Porvoo tarjoaa tätä samaa reseptiä.
Muita mahdollisia vierailukohteita olisivat Tallinna ja Pietari. Itse tykkään kovasti Tallinnan vanhasta kaupungista ja myös siitä, että siellä käynti mahtuu kenen tahansa budjettiin. Lauttaliput lohkeavat kympillä, parilla. Sen sijaan Pietari on kauempana kuin muistinkaan. Neljän tunnin junamatka hintaan sata euroa suunta, päälle viisumit ja yöpymiset... ehkä hieman liian kunnianhimoista, kun olisi tosiaan koko Suomikin kierrettävänä ja aikaa rajallisesti. Ja kaikki sukulaiset ja ystävät kuulumistenvaihtoa odottamassa!
Katselimme netistä yleisesti talvikuvia Suomesta, ja yhdessä kuvassa oli jokin kummallinen rakennelma. E kysyi, että mikä ihme tuo on. Hyppyrimäki, infosin.
Mihin tarkoitukseen?
"No mäkihyppyyn" (ihmeissäni).
Miten päin tuosta hypätään?
Tässä vaiheessa en voinut pidätellä naurua. Ei ole totta, etkö ole koskaan nähnyt mäkihyppyä?
Kuvan mittasuhteet selvästi hämäsivät ja E ei saanut selvää, onko kyseessä lumilautakouru vai mikä ihmeen heittoränni. Etsin netistä mäkihyppyvideoita - joita ei siihen hätään löytynyt muita kuin "skijumping failure" aiheisia junnujen pyllähdyksiä.
Lopulta sain sen verran asiallisen videon ruudulle, että mäkihypyn salat saatiin avattua. E katseli ihmeissään.
"Ensin lasketaan tuo pitkä liuku, sitten ponnistetaan, sitten liidellään sata metriä, mutta miten tullaan alas? Onko heillä laskuvarjot?"
Silloin video pääsi siihen pisteeseen, jossa hyppääjä laskeutuu polvet joustaen rinteeseen.
"Hullu laji! Tuossahan voi loukkaantua pahasti! Hurjaa, liian hurjaa!" Oli koskenlaskua, kalliokiipeilyä ja milloin mitäkin villiä harrastavan tuomio.
Salaa ylpeänä selitin, että suomalaiset ovat aika hakoja mäkihypyssä. E ei kommentoinut. En tiedä, oliko järkyttynyt videosta vai mykistynyt ihailusta.
Talven on paras panna parastaan helmikuussa, jotta juttuni jopa kolmekymmenasteisista pakkasista eivät mene osastoon "niin varmaan ja muita kalajuttuja". Olen yhtä innoissani matkasta kuin E, koska sukuloinnin lisäksi pääsen näkemään tuon eksoottisen kolkan sellaisin silmin, joille kaikki on uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!