Uusi vuosi, uudet kuviot. Hyvinkin kirjaimellisesti meillä, sillä harjoittelemme parhaillaan omakotitalon omistajuutta. Ei se ollutkaan niin iisi kakunpala kuin kokemattomana kuvitteli, nääs.
Kasvoin kerrostalossa, eikä minulla ole omakohtaista suurta kokemusta siitä, mitä talon huoltoon kuuluu. E puolestaan vietti ajan ennen opiskelija-asuntoloita ja kimppakämppiä vanhoissa ranskalaisissa maalaiskylien kivitaloissa, joiden kunnossapitovaatimukset tai -odotukset ovat hieman eri kuin nykyajan urbaaneissa asumuksissa.
Asuin ensimmäistä kertaa elämässäni omakotitaloissa täällä Australiassa ja niissä viime vuoteen saakka vuokralla. Vaikka vuokralaisen asema on Auslandiassa Suomea turvattomampi (vuokranantajalla on oikeus tarkistaa asunto neljännesvuosittain ja katkaista vuokrasopimus, jos kunnossapidon taso ei miellytä), toisaalta vuokralaisena elo on helppoa, koska melkein kaikki korjaukset kuuluvat vuokranantajalle. Tiskikone yskii, soitto vuokranantajalle. Oven lukko tai sarana temppuilee, soitto vuokranantajalle. Kohdevalon lamppu palaa, soitto vuokranantajalle. Ja tämä fiksaa (ainakin jos on lakien suhteen kuuliainen, toki epämääräisiä vältteleviä/väisteleviä/syyllistäviä vuokranantajiakin piisaa).
No. Enää meiltä ei soitella minnekään, paitsi putkiasentajalle, sähköasentajalle, sadettimen korjaajalle, kotihälytysjärjestelmän korjaajalle, internet-boksin asentajalle, rautakauppaan.
Emme tietenkään kädettömiä ole ja kotikin on melko uusi (rak. 2015), eli mitään kattotippuupäähän-tyylistä ongelmistoa meillä ei ole. Lähinnä pieniä kodinomistajuuteen liittyviä pulmia, kuten sen tajuaminen, että sisäovien karmit ovat maalattua metallia eivätkä puuta (tietenkin, termiittivaaran vuoksi), eikä niihin voi siten porata mitään. Olemme kuitenkin onnistuneet uppoamaan pariin astetta hankalampaan dilemmaan puolen vuoden kodinomistajuusjakson aikana.
Meillä on aussikodiksi tyypillinen makuuhuone, eli siihen yhdistyy kylppäri ja vaatehuone. Vaatehuoneessa puolestaan on erinäisten sähkölaitteiden päätauluja (en tiedä, mikä niiden virallinen nimi on), eli hälytysjärjestelmän sekä valokuitunetin. Eräänä iltana joku kuukausi sitten hälytysjärjestelmän hallintaboksi alkoi piipata. Eihän siinä sikäli mitään, mutta viiden minuutin välein 24/7 toistuva kuuluva piippaus sängyn lähistöllä aavistuksen haittaa unta.
Yritimme ensin itse. E koitti kytkeä järjestelmän pois päältä, ensin boksista, sitten kytkemällä sähköt pois koko kodista. Kummastakin seurasi pelkästään hälytyksen laukeaminen, eli meille ei murtauduta ainakaan niin, että kytketään kaikki pois. Hälytyksen virta tulee akusta, ja akun irrottaminen sekin aiheuttaa hälytyksen. Kun odottelin taaperon kanssa pihalla pelottavan ulinan loppumista, tajusin, että asentaja tähän tarvitaan. Sain sellaisen buukattua muutaman päivän päähän ja siihen asti kärvistelimme untatuhoavan piip-piip-piippauksen kanssa.
Asentaja tuli ja meni, laskutti satasen, vaihtoi akun. Täkäläiseen tapaan minkään sortin asentajia tai huoltoihmisiä ei pysty tilaamaan tiettyyn kellonaikaan, vaan he tulevat kun tulevat, esim. kolmen-kuuden tunnin aikaikkunan sisällä. Siksi Perthissä on tavallista joutua ottamaan vapaapäivä/etätyöpäivä siihen, että odottelee apuvoimia kotona. Näin tein itsekin.
Mutta. Asentajan mukaan akku ei ollut lopussa ja hän ihmetteli, miksi puolitäysi akku aiheuttaa piippausta. Kuitenkin kumpikin oletimme, että tällä se korjautuu ja häiriö oikenee.
Ei. Seuraavana yönä piippaus jatkui.
Kun syynäsin vaatehuonetta korvakuulolla niin tarkkaan kuin pystyin, tajusin, että piippaus ei ollut koskaan tullutkaan hälytysjärjestelmän taulusta, vaan valokuitunetin boksista. Siitä oli akku loppu (vaikka on verkkovirrassa myös).
Aamulla E osti uuden akun ja vaihdoimme sen itse, mutta tästähän boksi suivaantui eikä mennyt enää päälle oikein. Taas lisää odottelua, että pystyin soittamaan asiakaspalveluun, ja rasittavaa / aikaavievää setvimistä siitä, ovatko kaikki kaapelit oikeissa rei´issä ja mitä missäkin WLAN/whatnot-aukossa lukee. Asiakaspalveluihin soittaminen täällä on yhtä hauskaa kuin itikkaisessa rämeessä tarpominen, koska kaikilla on omanlaisensa aksentit eikä asioita yleensä saa setvittyä ilman tavaamista ja numerosarjojen luettelua, missä puolestaan hirmu helposti tulee väärinkuulovirhe.
No, vihdoin saimme tämänkin härvelin toimimaan ja olemme eläneet autuasta nettiaikaa huoletta nyt jo ainakin yhden kvartaalin. Seuraavaa ongelmaa ei kuitenkaan aiheuttanut netti, vaan vanhanaikaisesti viemäri.
Keittiön lavuaari meni tukkoon joku viikko sitten ja ostimme siihen ensiavuksi sekä käsipumpun että viemärinaukaisukemikaaleja. Putkeen upposi kaksi pulloa myrkkyjä ja pumppaustakin sai harrastaa kuntosalimalliin, ennenkuin lavuaari alkoi vetää. Välissä tietenkin myös purettiin U-putki viemärin alta ja putsattiin se. Ihmetytti kyllä, että miten lavuaari voi yskiä niin pahasti, kun putkenmutkassa ei ollut tukosta ollenkaan.
Yhtäkkiä tajusimme, että takapihamme terassilla oleva sadevesiviemäri tulvii joka kerta, kun käymme suihkussa tai käytämme astianpesukonetta. Ei vienyt tohtorinhatun omistavalta kuin muutama hetki tajuta, että kyseessähän ei olekaan sadevesiviemäri vaan jonkinlainen harmaavesien ylivuotoventtiili. En ole tällaista koskaan Suomessa tavannut, etenkään kenenkään terassilla. Mutta googlaus vahvisti epäilykseni ja tajusimme viimein, että olemme lapsen hiekkalaatikon ylivuotohiekoilla onnistuneet tukkimaan harmaavesien ylivuotokaivon.
Yritin joulun alla ja aikaan saada paikalle putkiasentajaa tukosta aukomaan, mutta en löytänyt alueeltamme yhtään kiinnostunutta yrittäjää. Joululoman läheisyys ja laskutuksen pienuus eivät inspanneet ketään. Tuumasta toimeen itse siis. Uudenvuoden päivänä varustauduin tiskihanskoilla ja soppakauhalla, valmiina taklaamaan tukoksen. E kuitenkin äkkiä totesi, että eivät riitä, ja oikeassa olikin, koska ylivuotokaivolla oli syvyyttä miehen käsivarren verran ja se oli todentotta aivan täynnä hiekka-lieju-tiskiallasmäskiä. Lemussa työskentelevä E melkein yrjösi kaivoon, mitä onneksi ei tapahtunut, koska olisi sekin pitänyt kauhoa käsin ulos. Taapero puolestaan olisi halunnut lotrata mäskisangossa, häntä ei näköjään haju hätkäytä.
Nyt kaivo onneksi taas vetää, vaikkakaan ihan puhtaaksi sitä ei saa, koska hiekkaa on arvatenkin valunut myös horisontaalisten tulo- ja poistoputkien suuntaan. Hiekkalaatikko siirrettiin taktiset kolme metriä ihan muuhun suuntaan.
Tällä hetkellä ainoa vaivamme ovat kaaliperhoset. Ne nimittäin munivat E:n kasvimaalaatikoihin, ja toukat syövät yrittelemämme yrttiviljelmät. Basilika on aivan rei´illä, korianteri ja porkkana vain hieman kärsineet, mutta avomaankurkut ne onneksi jättävät rauhaan. E:n koeviljelemien köynnöstomaattien ja perunan tilannetta emme vielä tiedä. E ei halua myrkyttää luomuviljelmäänsä ja metsästää toukkia käsin illan hämärässä. Kaikkea sitä tekee rakkaan harrastuksen vuoksi. Taaperolle tämä kuitenkin on hauskaa puuhaa, etenkin taskulampun kanssa "viidakossa" vaaniminen.
Ainiin toki omistamamme (pankin omistama) vuokrakämppä aiheuttaa tasaisesti pientä harmautta hiuksiin. Viimeksi siellä meni vessanpöntön vetomekanismi rikki ja se piti korjauttaa viikonlopputaksalla pikapikaa, koska vuokralaisia ei voi jättää - tietenkään - ilman toimivaa vessaa viikonlopun yli. Sitä ennen alakerran asunnossa oli vesivahinko ja vuokralaisiamme epäiltiin sen aiheuttamisesta. Siihen piti kustantaa kuntotarkastaja tsekkaamaan, ettei missään ole seinän sisällä vuotavaa vesiputkea (joka olisi ollut omistajina meidän vastuullamme). Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja syy oli ihan jonkun muun, huoh.
Oppia ikä kaikki, tekevälle sattuu, kuusen kurkottaa, mitä näitä on. Seuraavaa ongelmaa odotellessa :D Emme kuitenkaan pode pelkkiä ongelmia tietenkään, vaan myös rennosti lomailimme, juhlimme joulua sekä uuttavuotta, kuvat alla.
 |
| Denmark WA |
 |
| Onnea ja menetystä vuodelle 2022! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!