Melbourne Cup Day!

Tänään oli uusi lempipäiväni joulun rinnalla, Melbourne Cup Day. Melbourne Cup on laukkakisa, joka pidetään nimensä mukaan Melbournessa joka marraskuun ensimmäisenä tiistaina. Taustafaktana sen verran, että kisaajina ovat maailman kovimmat täysiveriset laukkahevoset, pääsy mukaan kilpailuun riippuu mm. aiemmin voitetuista palkintosummista, menestyksestä muissa arvokilpailuissa - sekä tietenkin kohtuullisen mojovan osallistumismaksun pulittamisesta. Ilmoittautuminen Cup'iin vie yhteensä yli 50 000 dollaria. Koska suuri osa hevosista on kansainvälisiä laukkatähtiä, niiden ja niiden seurueiden eli hoitajien, valmentajan ja jockeyn tuonti maahan maksanee myös sievoisen summan. Kisattavan matkan pituus on reilut kaksi mailia eli 3200 metriä ja kilpa käydään ruohoradalla. Tämän vuoden palkintosumma oli rapiat kuusi miljoonaa aussidollaria sekä päälle mainetta ja kunniaa, ja vaatimattomasti 125 000 dollarin arvoinen, 18 karaatin kullasta muovattu palkintopysti. Melbourne Cup on varmaankin tämän maan pisimpiä yhtäjaksoisia perinteitä, sillä kisat on pidetty melkeinpä tauotta vuodesta 1861 lähtien.

Vaikka päivä herätti myös uinahtaneen heppahullun - harrastin lapsena periaktiivisesti hevosia -, pääjuoni suurimmalle osalle ausseja Cup-päivänä on vallitseva vapputunnelma ja iloinen rieha. Työpaikoilla ympäri maata järjestetään Melbourne Cup luncheon'eita eli Cup-lounaita, joko oman työpaikkani tapaan työpaikan kokoushuoneeseen buffettina kattaen, tai sitten kollegat ulos syömään vieden. Päivä eteni käytännössä niin, että vähän ennen puoltapäivää saavuttiin kreppipaperein koristeltuun kokoushuoneeseen ykköset päällä, aluksi tarjoiltiin kuohuviinilasilliset ja pian korkattiin ihanuuksia notkuva buffet-pöytä. Lautasille kertyi muun muassa poikkeuksellisen mehevää grillikanaa, erilaisia kotitekoisia salaatteja kuten viher- ja hedelmäsalaattia, sekä kuskus- ja perunasalaatteja. Lisäksi löytyi pastaa, erilaisia piiraita, kaksi isoa vadillista sushirullia ja mitähän vielä. Tietenkin jälkiruuat erikseen, paakaroituina suklaaruutuja/brownieseja sekä keikauskakkua tuorejuustokuorrutuksella. Juomaksi olisi ollut kuoharin lisäksi valkoviiniä ja olutta, mutta puolitoista lasillista kuoharia kesken työpäivän oli itselleni tyystin riittävä annos.

Ennen laukkakisan alkua olisi ollut mahdollista käydä lyömässä vetoa jossain virallisessa moneybet-paikassa (en ole yhtään perillä minkäänsortin vedonlyönnistä joten tästä en tiedä enempää), lisäksi järjestettiin toimiston sisäinen vedonlyönti eli yhden dollarin hintaan sai hatusta arvan = hevosen numeron. Voittoja jaettiin siten, että ensimmäiseksi, kolmanneksi ja viimeiseksi tulleiden hevosten numeroilla voitti eri summia, potti taisi vaihdella välillä $20-50. Vähintään voittohevosten veroisia päivän tärkeysjärjestyksessä ovat katsojien asut. Paikan päällä Melbournessa etenkin naisten asujen pitää olla viimeisen päälle ja pisteeksi iihin vielä näyttävä hattu. Myös Perthin kaduilla näki tänään kauniita mekkoja ja jakkupukuja, muutamilla innokkailla keikkuivat myös ne hatut tai muut pääkoristeet. Itse en tätä dress up - teemaa tajunnut ennakkoon ihan vaaditussa laajuudessa, mutta lähdin aamulla töihin omasta mielestäni särmänä ja simpsakkana jakkupuvussa - päällä mustaa, harmaata ja valkoista. Olen aiemmin (aluksi tahattomasti, sittemmin antaa mennä-asenteella) jonkun verran rikkonut toimistokoodia vastaan liikkumalla värikkäämmissä vaatteissa kuin muut, eli päällä ei ole läheskään aina liituraitaa, vaan kukkaishameita, ja kauluspaitojen sijasta siistejä trikoopuseroita. Nyt siis omalla mittapuullani panostin erityisesti toimistokoodin tyyliin. Kuinka ollakaan, heti aamulla useampi ihminen tuli sanomaan, että mitä on tapahtunut - missä ovat kaikki minulle ominaiset värit? Paras kommentti tuli eräältä iäkkäämmältä miespomolta: älä nyt sinäkin ala värisokeaksi niinkuin nuo muut (viittaus toimiston naisiin, joilla pikkumustat). Ensi vuonna päähän hattu, värikäs sellainen!

Ai juu, ne laukkakisat. Kilpailu oli itse asiassa kiinnostavampi kuin ennakkoon odotin, ja eliittihevosten menoa oli vaikuttavaa katsella kokoushuoneen screenilta, työkavereiden hurratessa ja kannustaessa ympärillä. Voi vain kuvitella sitä treenaamisen ja huolenpidon määrää, mitä hevosta kohti käytetään, jotta tälle arvokisatasolle pääsee. Voittajaksi selviytyi ranskalaiskilpuri Dunaden, omistajanaan sheikki ja jockeynaan pikkuruinen ranskalainen Christopher Lemaire, hän saapui maahan vasta eilen ja tänään voitti Cupin. Sitä en tiedä, onko sama jockey ratsastanut Dunadenilla paljon ennenkin, eli pitääkö jockeyn ja hevosen treenata hyvin yhteen, ennen kuin tällainen voittosuoritus saadaan aikaan. Dunaden puolestaan on ollut Australiassa jo hyvän tovin, karanteenissa ja tottumassa ilmastoon. Ensimmäiseksi Cupiksi tämänpäiväinen kisa oli ehdottomasti sopiva aloitus, sillä voittaja ratkesi vasta maalikamerakuvista - Dunaden ja Red Cadeaux-niminen englantilaisratsu saavuttivat maaliviivan melkein sekunnilleen yhtä aikaa. Itselleni ehkä suurin yllätys oli, että suomalaisiin raveihin tottuneena tässä kisassa ei juostu useampia lähtöjä, jotka olisivat huipentuneet siihen varsinaiseen kuningaslähtöön. Lähtöjä oli tasan yksi, ja kilpa oli ohi alle kymmenessä minuutissa. Ehkä laukkarataa ei voi käyttää montaa kertaa päivässä, ettei nurmi mene pilalle ja riskeeraa kalliiden luksushevosten jalkoja. Oma teoriani. Päivän tunnelma oli kuitenkin upea, ruuat maukkaita ja oli hauska nähdä työkavereita parhaimpiinsa pukeutuneina, erityisesti eräs tiukka naisjohtaja finanssipuolelta yllätti pinkillä sulka-harso-pääkoristeellaan. Kuin työpaikan vappu ja pikkujoulu yhdessä.

Tältä se näyttää, kun eliittihevonen voittaa. Kuva jostain aiemmasta Cupista [Google-kuvahaulla].

Suosittu aussijulkkis (laulaja?) Olivia Newton-John vasemmalla sekä itselleni tuntemattomia muita julkkiksia, näyttämässä  Cup-asumallia [Google-kuvahaulla].