1.11.2011

Melbourne Cup Day!

Tänään oli uusi lempipäiväni joulun rinnalla, Melbourne Cup Day. Melbourne Cup on laukkakisa, joka pidetään nimensä mukaan Melbournessa joka marraskuun ensimmäisenä tiistaina. Taustafaktana sen verran, että kisaajina ovat maailman kovimmat täysiveriset laukkahevoset, pääsy mukaan kilpailuun riippuu mm. aiemmin voitetuista palkintosummista, menestyksestä muissa arvokilpailuissa - sekä tietenkin kohtuullisen mojovan osallistumismaksun pulittamisesta. Ilmoittautuminen Cup'iin vie yhteensä yli 50 000 dollaria. Koska suuri osa hevosista on kansainvälisiä laukkatähtiä, niiden ja niiden seurueiden eli hoitajien, valmentajan ja jockeyn tuonti maahan maksanee myös sievoisen summan. Kisattavan matkan pituus on reilut kaksi mailia eli 3200 metriä ja kilpa käydään ruohoradalla. Tämän vuoden palkintosumma oli rapiat kuusi miljoonaa aussidollaria sekä päälle mainetta ja kunniaa, ja vaatimattomasti 125 000 dollarin arvoinen, 18 karaatin kullasta muovattu palkintopysti. Melbourne Cup on varmaankin tämän maan pisimpiä yhtäjaksoisia perinteitä, sillä kisat on pidetty melkeinpä tauotta vuodesta 1861 lähtien.

Vaikka päivä herätti myös uinahtaneen heppahullun - harrastin lapsena periaktiivisesti hevosia -, pääjuoni suurimmalle osalle ausseja Cup-päivänä on vallitseva vapputunnelma ja iloinen rieha. Työpaikoilla ympäri maata järjestetään Melbourne Cup luncheon'eita eli Cup-lounaita, joko oman työpaikkani tapaan työpaikan kokoushuoneeseen buffettina kattaen, tai sitten kollegat ulos syömään vieden. Päivä eteni käytännössä niin, että vähän ennen puoltapäivää saavuttiin kreppipaperein koristeltuun kokoushuoneeseen ykköset päällä, aluksi tarjoiltiin kuohuviinilasilliset ja pian korkattiin ihanuuksia notkuva buffet-pöytä. Lautasille kertyi muun muassa poikkeuksellisen mehevää grillikanaa, erilaisia kotitekoisia salaatteja kuten viher- ja hedelmäsalaattia, sekä kuskus- ja perunasalaatteja. Lisäksi löytyi pastaa, erilaisia piiraita, kaksi isoa vadillista sushirullia ja mitähän vielä. Tietenkin jälkiruuat erikseen, paakaroituina suklaaruutuja/brownieseja sekä keikauskakkua tuorejuustokuorrutuksella. Juomaksi olisi ollut kuoharin lisäksi valkoviiniä ja olutta, mutta puolitoista lasillista kuoharia kesken työpäivän oli itselleni tyystin riittävä annos.

Ennen laukkakisan alkua olisi ollut mahdollista käydä lyömässä vetoa jossain virallisessa moneybet-paikassa (en ole yhtään perillä minkäänsortin vedonlyönnistä joten tästä en tiedä enempää), lisäksi järjestettiin toimiston sisäinen vedonlyönti eli yhden dollarin hintaan sai hatusta arvan = hevosen numeron. Voittoja jaettiin siten, että ensimmäiseksi, kolmanneksi ja viimeiseksi tulleiden hevosten numeroilla voitti eri summia, potti taisi vaihdella välillä $20-50. Vähintään voittohevosten veroisia päivän tärkeysjärjestyksessä ovat katsojien asut. Paikan päällä Melbournessa etenkin naisten asujen pitää olla viimeisen päälle ja pisteeksi iihin vielä näyttävä hattu. Myös Perthin kaduilla näki tänään kauniita mekkoja ja jakkupukuja, muutamilla innokkailla keikkuivat myös ne hatut tai muut pääkoristeet. Itse en tätä dress up - teemaa tajunnut ennakkoon ihan vaaditussa laajuudessa, mutta lähdin aamulla töihin omasta mielestäni särmänä ja simpsakkana jakkupuvussa - päällä mustaa, harmaata ja valkoista. Olen aiemmin (aluksi tahattomasti, sittemmin antaa mennä-asenteella) jonkun verran rikkonut toimistokoodia vastaan liikkumalla värikkäämmissä vaatteissa kuin muut, eli päällä ei ole läheskään aina liituraitaa, vaan kukkaishameita, ja kauluspaitojen sijasta siistejä trikoopuseroita. Nyt siis omalla mittapuullani panostin erityisesti toimistokoodin tyyliin. Kuinka ollakaan, heti aamulla useampi ihminen tuli sanomaan, että mitä on tapahtunut - missä ovat kaikki minulle ominaiset värit? Paras kommentti tuli eräältä iäkkäämmältä miespomolta: älä nyt sinäkin ala värisokeaksi niinkuin nuo muut (viittaus toimiston naisiin, joilla pikkumustat). Ensi vuonna päähän hattu, värikäs sellainen!

Ai juu, ne laukkakisat. Kilpailu oli itse asiassa kiinnostavampi kuin ennakkoon odotin, ja eliittihevosten menoa oli vaikuttavaa katsella kokoushuoneen screenilta, työkavereiden hurratessa ja kannustaessa ympärillä. Voi vain kuvitella sitä treenaamisen ja huolenpidon määrää, mitä hevosta kohti käytetään, jotta tälle arvokisatasolle pääsee. Voittajaksi selviytyi ranskalaiskilpuri Dunaden, omistajanaan sheikki ja jockeynaan pikkuruinen ranskalainen Christopher Lemaire, hän saapui maahan vasta eilen ja tänään voitti Cupin. Sitä en tiedä, onko sama jockey ratsastanut Dunadenilla paljon ennenkin, eli pitääkö jockeyn ja hevosen treenata hyvin yhteen, ennen kuin tällainen voittosuoritus saadaan aikaan. Dunaden puolestaan on ollut Australiassa jo hyvän tovin, karanteenissa ja tottumassa ilmastoon. Ensimmäiseksi Cupiksi tämänpäiväinen kisa oli ehdottomasti sopiva aloitus, sillä voittaja ratkesi vasta maalikamerakuvista - Dunaden ja Red Cadeaux-niminen englantilaisratsu saavuttivat maaliviivan melkein sekunnilleen yhtä aikaa. Itselleni ehkä suurin yllätys oli, että suomalaisiin raveihin tottuneena tässä kisassa ei juostu useampia lähtöjä, jotka olisivat huipentuneet siihen varsinaiseen kuningaslähtöön. Lähtöjä oli tasan yksi, ja kilpa oli ohi alle kymmenessä minuutissa. Ehkä laukkarataa ei voi käyttää montaa kertaa päivässä, ettei nurmi mene pilalle ja riskeeraa kalliiden luksushevosten jalkoja. Oma teoriani. Päivän tunnelma oli kuitenkin upea, ruuat maukkaita ja oli hauska nähdä työkavereita parhaimpiinsa pukeutuneina, erityisesti eräs tiukka naisjohtaja finanssipuolelta yllätti pinkillä sulka-harso-pääkoristeellaan. Kuin työpaikan vappu ja pikkujoulu yhdessä.
Tältä se näyttää, kun eliittihevonen voittaa. Kuva jostain aiemmasta Cupista [Google-kuvahaulla].

Suosittu aussijulkkis (laulaja?) Olivia Newton-John vasemmalla sekä itselleni tuntemattomia muita julkkiksia, näyttämässä  Cup-asumallia [Google-kuvahaulla].

7 kommenttia:

  1. Huh, laukkakisojen aatelia! :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosiaan hienoa katsottavaa! Olisin mielelläni kyllä nähnyt useammankin lähdön, mutta laukkakisat eivät näköjään toimi niin.

    VastaaPoista
  3. Upeita hevosia ja hienot kisat, mut valitettavasti nämä hevoset eivät elä lajilleen tyypillistä elämää. Niitä pidetään 24/7 sisällä ja syötetään vahvoja rehuja, jotta ovat radoilla kuin pommeja.

    VastaaPoista
  4. Hmm... Nuoruuteni kilpahevosten kanssa tekemisissä olleena uskallan epäillä, että näitä(kään) hevosia ei kohdella kurjasti. Ei mikään kilpuri pysty tuollaisiin suorituksiin ilman päivittäistä liikuntaa eli paljon kovaa treeniä ja paljon rentoutusta (rauhallista kävelytystä).

    Tuskin saavat ihan yhtä vapaasti temmeltää laitumella kuin vähemmän ihmeelliset kanssahevoset, mutta mikä tahansa hevonen menee kramppiin/lihakset revähtävät äkkijuoksusta, samaten hevoset turhautuvat sisällä äkkiä ja kehittävät pakkoliikkeitä ym., joita taatusti näin kalliiden hevosten kohdalla vältetään. Eli en oikein usko tuohon sisälle lukitsemiseen. Rehu varmasti on valkuaispitoista ym. ravinnerikasta, samalla logiikalla kuin ihmisurheilijoillakin.

    VastaaPoista
  5. http://www.peta.org/issues/Animals-in-Entertainment/the-horseracing-industry-drugs-deception-and-death.aspx

    Tuolla linkissä pari faktaa laukkahevosen elämästä. Ei niin kovin mukavaa luettavaa. Mm. näin tuossa artikkelissa sanotaan: "Joseph Dirico, the owner of a filly who suffered a heart attack and died mid-race at Pimlico only days after the Preakness, said of her death, “I guess that’s part of the game.”(12) That sentiment was echoed by the general manager of Virginia’s Colonial Downs, where five horses died within eight days.(13) “We're upset when it happens,” he said, “but it's just part of the racing game."(14) At least six horses died at the track the year before.(15)"

    Eli tässä lajissa pääasiana on raha raha raha. Toki hevosista huolehditaan, niitä hoidetaan hyvin, ruokinta on tarkasti mietitty jne, mutta tosiasia on se, että hevoset pääsevät kerran päivässä ulos lyhyelle treenille ja ovat lopun ajasta tallissa. Tämä tosin ei ole ennenkuulumatonta ihan perus ratsastuskoulussakaan. Mm. Espoossa on talli, jossa hevoset pääsevät kerran viikossa pariksi tunniksi laitumelle!! Ja itse tällä tallilla muutaman tunnin ottaneena, kokemus oli, että moni hevonen on äkäinen, huonokäytöksinen ja säpsy. Myös mm. Saksassa monet hevoset eivät pääse ulos ja se on siellä ihan tavallista. Joten laukkatalleilla tämä lienee enemmänkin sääntö, kuin poikkeus.

    En tiedä missä kilpatallilla olet nuorena ollut, mutta esim. suomalaisia ravitalleja ja kansainvälisiä laukkatalleja (mm. Australiaisia talleja) ei voi edes verrata keskenään.

    VastaaPoista
  6. Karua luettavaa, oikeassa olet. Meno taitaa olla aika erilaista tallien kesken Suomessakin, vietin melkein joka paivan iassa 9-15 v. talleilla Keski- ja Ita-Suomessa (aluksi pienella yksityisella ravitallilla, sittemmin isommalla vuokratallilla, jossa paikkoja mm. este- ja kouluhevosille, joita hoidin).

    Kylla kummallakin tallilla hevoset olivat vahintaan kerran paivassa tilavassa aitauksessa tunteja, jotkut myos yota ulkona riittavan lampimalla. Kesalla osa hevosista oli lomalla eli laitumella yhteen menoon jopa 2-3 kk, vahaisella ratsastuksella lisaksi. Kylla noita Suomen kilpureita treenattiin joka toinen paiva ja sitten joka toinen paiva rennompaa ratsastusta tai kavelytysta.

    VastaaPoista
  7. Juu Suomessa vielä onneksi ajatellaan hevosen mielenterveyttä. Poislukien ne muutamat tallit, joissa hepat eivät saa tarpeeksi olla ulkona :(

    Itse käyn ratsastustunneilla tallilla, jossa hevoset ovat joka päivä 2-4h tarhassa ja kesällä niillä on kuukauden loma laitumella. Kerran viikossa on vapaapäivä. Niinä päivinä, jolloin on ratsastusta, on vähintään yksi vaativampi tunti, joten hevonen saa selkäänsä jotain muutakin kuin epätasapainossa hytkyvän aloittelijan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen välittömästi tarkistuksen jälkeen ja vastaan pian :)