28.11.2011

Minä sydän Perth

Olen huomannut, että minua ärsyttää, jos joku ei pidä Perthistä. Tämä ei johdu siitä, että Perth olisi minusta ihanin tai oikeastaan edes top kympissä kaikista vierailemistani kaupungeista. Eikä edes siitä, ettenkö itse näkisi niitä tylsiä tai rumia puolia, joita tässäkin kaupungissa on.

Ehkä se johtuu siitä, että aina sitä jossain nahan alla loukkaantuu, jos joku tuttu tai vieras arvostelee sinun kotipaikkaasi. Ja se johtuu siitä, että minua lievästi ärsyttää myös Brisbane-, Melbourne-ja Sydney-hypetys. Kun ne ovat niiiin paljon kaupunkimaisempia ja menevämpiä, eläväisempiä ja viihtyisämpiä oikeiden ihmisten kaupunkeja kuin Perth!

Perthissä tyypillisesti enintään pyörähdetään pikaisesti working holiday-viisumilla maahan tullessa, ja jatketaan loppuvuodeksi surffaamaan ja sitä oikeaa elämää elämään itärannikolle, sivistyksen pariin. Sen toki myönnän tähän väliin, että asenne voinee muuttua siinä vaiheessa, kun itse näissä urbaanin elämän kimmeltävissä helmissä pääsen käymään - itsehän emme ole vielä itärannikolle asti ehtineet edes kylään. Eli blogipostaus voi tulevaisuudessa olla tyyppiä: miten olinkin näin sokea, enkä huomannut kaikkia näitä elämän etuja täällä idässä!

Mutta aivan enimmäkseen ärtymyspistelyn syy on siinä, että näin kainuulais-itäsuomalaisena saa aina Suomessakin selitellä, että kyllä vain, Kajaani on ihan oikea kaupunki, on siellä jopa 30 000 asukasta. Rokualla on ihanimmat hiekkarannat, hiljaisenkauniit jäkäläkankaat ja Oulujärvi lempeä. Ja Kuopio toden totta on isompi kuin Kajaani, Kuopiossa on lähes satatuhatta asukasta! Kuopiossa on vilkasta kesä- ja yöelämää ja tasokas yliopistokin, ei pelkkää kalakukon mussutusta ja villakalsarin myyntiä hyytävällä keskustorilla (kuten Hesari jokunen vuosi sitten suureksi raivokseni lehtiaukeamallaan kuvan kera esitteli). Ja Joensuu on oikeasti kaunis kaupunki nimensä mukaisesti joen varrella, upeita historiallisia rakennuksia keskustassa ja kodikkaita kahviloita, vehreitä puistopuita - ei pelkästään skinejä pieksämässä rikki kebab-putiikkien ikkunoita.

Tuntuu, että olen aina päätynyt jamaan, jossa niitä huomaamiaan pieniä viihtyisiä kodikkaita luonnonkauniita arkisella tavalla viehättäviä asioita saa puolustella sille suurelle maailmalle ja joillekin helsinkiläis-sydneyläisille, jotka eivät ole omasta kotipaikastasi koskaan kuulleetkaan ainakaan positiivisessa valossa. Rakas Perth, minä en sinua hylkää vaan seison vaikka yksin rintamassa ja julistan, että minä viihdyn täällä!

Olen aina luullut, että olen cityihmisiä, cityllä tarkoittaen New Yorkia. Eli että viihtyisin parhaiten välkkyvissä valoissa, menevässä työssä ura nousukiidossa, kiireisessä bisnesarjessa jakkupuku päällä kahviloissa ravaten, pilvenpiirtäjän kattohuoneistossa asuen. No pidän toki aktiivisesta työstä, jossa tapahtuu jotain edistystä loputtoman samojen papereiden pyörittelyn sijasta, ja pidän kahviloista, ja pidän jakkupuvuistakin. Tornitaloja pitää ehdottomasti olla, eihän se muuten ole city. Mutta näköjään ihan eniten pidän tällaisesta melkein-citystä.

Perth on riittävän iso, jotta täällä riittää valikoimaa ja vaihtoehtoja ruokapaikan, juomapaikan, kahvipaikan tai menopaikan suhteen (vaikka ne sydneymelbournelaiset ovatkin tästä eri mieltä). Täällä on vilkasta kulttuurielämää, jos vain viitsii etsiä. On pari ammattiteatteria, museoita ja gallerioita, on bändejä ja keikkoja, ja etenkin on pieniä käsityöläis- ja designputiikkeja lähes jokaisen vanhemman ja boheemimman suburbian keskusta täynnänsä - näillä tarkoitan mm. Subiacoa, West Leedervilleä, Mount Lawley'a ja Northbridgeä nyt ensin alkuun. Mutta tunnelma on kuitenkin kuin pikkukaupungista. Kiireetön, pingottamaton, rehellinen, jopa vähän juntti.

Kadulla ei ole niin justiinsa, mitä sattuu olemaan päällä (tai sitten en vain ole ihan kärryillä viimeisimmässä muodissa, joka koostuu erilaisista ruskeansävyisistä räteistä, mm. eilen näin pääaukolla rei'itetyn ja kulmista solmitun nenänliinan näköisen topin teinitytöllä). Ihmisiä kiinnostaa enemmän iltapäiväksi rannalle ehtiminen kuin jonkun projektin äääääärettömän tiukka deadline juuri tänään klo 16.05. Kaipa sellaisiakin tärkeitä henkilöitä täälläkin asuu, joiden elämä sekoaa, jos kello onkin 16.06 kun viimeinen raportti meilataan eteenpäin. Onneksi ne henkilöt eivät ole meillä töissä :) Saati sitten ne, jotka vaativat, että joka päivä tehdään ylitöitä tunti tai kaksi, uutterimmat toki kolme.

Perthissä on paikoin rumaa, myönnän. Rannan Esplanade-puistoa hieman pilaa, että sitä reunustaa melkein pelkästään 1970-lukuisia elementtitornitaloja. St Georges Terracella, pääbisneskadulla, on sulassa sovussa lasi- ja teräspilvenpiirtäjiä, muutama parisataa vuotta vanha kirkko tai hallintorakennus, sekä niitä hiekanruskeita betonikuutioita 1960-70-luvuilta. Väri sentään pirteästi hiekkapuhallettu hiekanruskea, eikä likaisenraitainen betoninharmaa, kuten Suomessa tavallisimmin. Osa asuinalueista on päässyt ränsistymään ja rähjäisiksi.

Kuitenkin Perthissä on myös kauniita paikkoja ja näkymiä, etenkin, jos harrastaa paikkabongailua kuten minä. Kurkistus kujalle, valokuva suoraan ylöspäin, siellähän roikkuu yllättäen Public Art - eli Julkista taidetta -ympäristönpiristysohjelmaan kuuluva reikäpellistä tehty "kattokruunu", kapealla kujalla kahden vaijerin väliin viritettynä taivasalla. Kaupungille on oivaltavasti ja hauskasti "piilotettu" patsaita, eli esimerkiksi historiallisia merkkihenkilöitä kävelemään kadulla tai viittomaan sisään rakennukseen.

Upein näköala levittäytyy tietenkin Swan Riverin ja Perthin pilvenpiirtäjäkeskustan yli King's Parkin puistokukkulalta katsottaessa. Erityisesti pidän Northbridgestä puistoineen ja pubeineen, pizzerioineen ja nupukivikatuineen. Pienehkö mutta viihtyisä, vesikasvein koristeltu vesialtaikko kivisine istumapenkkeineen pääkirjaston ja museon kulmalla virkistää mieltä ja jalkoja, jos kehtaa ohimennen uitella. Oheisesta linkistä suppea katsaus muutamiin kaupungin patsaisiin:
http://www.publicartaroundtheworld.com/Public_Art_in_Perth.html

Ps. Minulle saa milloin vain lähettää Perthin promotoimisstipendin, mieluummin rahana kuin kunniakirjana.
Lasia ja terästä, pikkukylät tulee perästä. Tämän tornitalon salaisista uumenista löytyy lähin ruokakauppani, keskustan Woolworths.
Historian arvokkuutta uhkuva kirkko sopusoinnussa 1970-luvun betonielementtitalon kanssa. Kirkon takaa, vierestä ja osin altakin kulkee yksi keskustan monista kauppakäytävistä.
Public Art-kohde, kaupunkitaidetta kujalla. Seinässä on värikäs maalaus ja kaiken yllä  reikäpelti-kattokruunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!