Remebrance day'sta on täällä sittemmin muokkautunut kaatuneiden muistopäivä liittyen kaikkiin sotiin, joissa Australia on ollut mukana (viiimeisimpinä Afganistan ja Irak). Muistopäivänä ei varsinaisesti juhlita seppeleenlaskun lisäksi, vaan hiljaisesti muistellaan sodissa menehtyneitä. Asiaan kuuluu osallistua kadulla hyväntekeväisyyskeräykseen, josta muistoksi saa punaisen tekounikon. Red poppy on ollut kaatuneiden muistokukka 1. maailmansodasta lähtien, tarinan mukaan unikot olivat ensimmäisiä kukkia, jotka alkoivat kukkia Ranskan ja Belgian totaalituhotuilla Flanderin taistelukentillä. Jäljellejääneet ajattelivat, että unikot symboloivat kaikkea sitä verta, jota sodassa vuodatettiin. Silkkiunikoita alettiin Ranskassa myydä muistopäivänä jo 1921, jolloin tuotosta osa meni ranskalaisten orpojen auttamiseen, nykyään tuotto ohjataan sotaveteraanien hyväksi. On lähes kunnia-asia osallistua keräykseen ja 11. marraskuuta kadulla melkein jokaisen rintapielessä oli unikko, itsellänikin. Myös esimerkiksi tv:n uutistenlukijoilla oli omat kukkansa.
Tällä kertaa 11.lle päivälle sattui myös iloisempi ja riehakkaampi juhla, Perthin kaupungin perinteinen jouluvalojen sytytys. Tämän juhlan ajankohta ilmeisesti vaihtelee vuosittain, ja nyt se sattui tälle marraskuun toiselle perjantaille. Joulukoristeista kadulla ei täällä todellakaan ole pulaa, joka paikka notkuu enkeleitä, tonttuja, tähtiä ja rekiä. Joulukuusia on ilmestynyt jo lähes jokaiseen näyteikkunaan. Illan kruunasi todella näyttävä ilotulitus, josta en ennakkoon tiennyt, mutta joka sattui olemaan korttelin päässä parvekkeestamme. Eikun parkkiin parveketuoliin ja ihailemaan lähes vartin kestänyttä, hyvin suunniteltua ja toteutettua valoshow'ta. Upeita värejä ja valoja, vaikken voikaan olla ajattelematta, miten paljon rahaa ilotulituksissa palaa taivaan tuuliin. Mutta nautin kyllä show'sta silti.
Iloisilla aiheilla jatkaen. Työpaikallamme muuttuu nyt moni asia, kun 50-henkisestä virastosta lähes viidesosa on yhtä aikaa lähtemässä muualle töihin - mikä ei sinällään ole se iloinen uutinen, pikemminkin kurjaa luopua niin monista työkavereista kerralla. Omasta kymmenen hengen tiimistäni lähtee yhtä aikaa kaksi pomoa, ja heidän kummankin läksiäisiään vietettiin viime viikolla. Toisen juhlat juhlittiin tämän kotona nyyttärimalliin, eli kaikki olimme kokanneet jotain, ja herkut kannettiin yhteiseen pöytään. Lämminhenkinen ja iloinen läksiäislounas kesti puoliltapäivin aina neljään asti, mukana myös viinitarjoilu. Näin hartaasti syöminen ei ole täällä juuri tavallisempaa kuin Suomessakaan, ja moni vitsailikin, että muutuimme kertaheitolla italialaisiksi. Iltapäivä oli todella onnistunut ja oli mukava tavata työympyröiden ulkopuolella, vaikka työasioistakin puhuttiin. Toisen pomon juhlat olivatkin jo heti seuraavana päivänä työpaikkaa lähellä olevassa ravintolassa, tällä kertaa mukaan lounaalle oli kutsuttu lähes puolet viraston väestä eli yli 20 henkeä. Erikoista minusta on, että täkäläiset pitävät normaalina juhlimista kesken päivän eli lounasaikaan, ja suurin osa myös otti ruokajuomat juhlatunnelman mukaan eli olutta tai viiniä. Kuitenkin tilaisuuden jälkeen iso osa väestä - minä mukaanlukien - lähti vielä jatkamaan töitä, ja moni näytti pakertavan ainakin iltakuuteen saakka paikatakseen menetetyn työajan. Eli on tärkeämpää osallistua ja olla täysin rinnoin mukana, ja vaikka tehdä pidempää päivää, kuin jättää tulematta niskaanpuhaltavien työtehtävien paineessa.
Eilen kekkeröitiin vielä suomalaisten voimin, kun netin ja ilmeisesti osin puskaradionkin kautta kokoonkutsutut Perthissä asuvat suomalaiset tapasivat yhden meistä kotona. Toki täällä taatusti asuu tusinoittain muitakin, jotka eivät tapahtumasta tienneet/joista me emme tienneet. Paikalle etsiytyi kuitenkin kymmenen suomalaista sekä lisävahvistuksina suomalaisten aussipuolisoita muistaakseni kolme henkilöä. Lisäksi pihalla temmelsi kolme suomalais-australialaista tenavaa ja kaksi yhtä innokkaasti temmeltävää koiraa. Australialaisvahvistuksille pisteet siitä, että uskalsivat ja jaksoivat olla suomenkielisessä illanvietossa, yrittäen ymmärtää ja osallistuen sen minkä taisivat. Toki puhuttiin myös englantia, eli osa keskustelusta soljui jommallakummalla kielellä, osa kummallekin kielelle tulkaten, osa lauseista tuli puoliksi suomeksi ja puoliksi englanniksi... eli varsin vaihtelevassa kieli-ilmastossa. Yksi ausseista keräsi erityispisteitä ja aplodeja puhumalla suomea muutamia täysin selkeitä lauseita, hän olikin päässyt harjoittelemaan Suomen-lomalla juuri viime viikkoina. Ilta oli kaikenkaikkiaan onnistunut, tarjolla oli muun muassa maukkaita lihapullia, ihania graavilohi-kokojyväleipäsiä, sekä ehtaa Suomesta asti lennätettyä dippikastiketta. Täällä ei kuulemma myydä tai tunneta Estrella- tms. dippijauheita, joten illan emännän huomaavainen äiti postittaa niitä tarpeen vaatiessa. Muut innostuimme ideasta myös, osa oli ajatellutkin tätä ratkaisua mutta luopunut siitä luullen, että epäilyttävät jauhepussit jäävät tulliin takuuvarmasti. Ilmeisesti ainakin osa dipeistä pääsee läpi, joten Estrellaa postiin vaan!
 |
| Tällaisia torvensoittajaenkeleitä on pystytetty Perthin keskustaan joulutunnelmaa tuomaan. |
 |
| Joulunaika alkaa houkutella ihmisvirtoja keskustaan - vaikka keskusta on ihan vilkas muutenkin. Huomaa jouluköynnökset. Kuva kuningattaren vierailuviikonlopulta lokakuun lopusta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!