Scorchio! Eli käristää

Tänään oli se pelätty päivä, lentopallomatsi kaupunkisuunnittelijoita vastaan. Kaupunkisuunnittelijat eivät olleet pelon aihe, vaan lämpötila. Jo viikon alussa tuli puulaakisarjan järjestäjiltä sähköposti, jossa kehotettiin varautumaan kuumaan säähän. Varuiksi tarjottiin aurinkosuojaa (vaatteet ja aurinkorasva), vettä ja liian rehkimisen välttämistä. Missään ei kuitenkaan ollut halaistua sanaa pelien perumisesta tai ajankohdan siirtämisestä. Siispä pelasimme tänään semifinaaleihin pääsystä vuoden toistaiseksi kuumimpana päivänä, ja vieläpä kuumimpana hetkenä päivästä. Mitäkö mittari näytti? Australian ilmatieteen laitoksen nettisivuilta jälkikäteen tarkistaessani Perthin keskustassa tänään klo 13 oli asteita +37,2.

Voin rehellisesti todeta, että peli oli rankin ikinä, vaikka pelasinkin joskus tosissani junnusarjassa. Silloin pelattiin kuitenkin sisätiloissa, ja yleensä oli myös aikalisä- ja vaihtopenkkimahdollisuus, jos kestävyys uhkasi lopahtaa. Tosin treenit kolmesti viikossa pitivät huolen, että kunto oli korkeammalla jo lähtöjäänkin. Tänään meillä oli poikkeuksellisen iso tiimi, koska tavanomaisen neljän-kuuden pelaajan sijasta paikalla oli peräti kahdeksan innokasta. Ilmeisesti aussit syttyvät urheilemaan vasta, kun elohopea kipuaa yli kolmenkympin. Tähän asti on nimittäin ollut vaikeuksia löytää halukkaita joukkueeseen. Todennäköisempi syy on kuitenkin aiempi menestyksemme, eli tämän päivän peli ratkaisi mahdollisuutemme päästä kiinni semifinaliin ja kultakantaan - tosin turnauksen voitosta ei seuraa kultaa vaan kunniaa, lahjakortit jonnekin, sekä peräti lounas itsensä Perthin madame pormestarin kanssa. Hmm. Tavoiteltava palkinto, totta maar. Vaikka kentällä on kerrallaan max. 6 pelaajaa per joukkue, vaihtopenkki oli kuitenkin itseltäni tiukasti poislukittuna: sekapeleissä on oltava vähintään kaksi naista per joukkue kentällä jatkuvasti, muuten tulee miinuspisteitä. Koska meitä naisia on joukkueessa tasan kaksi, kummankin osallistuminen kaikkiin peleihin, kaikkien pelien jokaisella minuutilla on - sanotaanko nyt, että rohkaistua muun joukkueemme taholta.

Ennen aloitusta kysyin varovaisesti muilta, että eikö näitä pelejä olisi fiksua perua, kai nyt joku helleraja täkäläisittäinkin paukkui? Vastaus oli ykskantaan, että sittenhän kaikki kesän pelaamiset ja urheilu pitäisi perua, koska lämpötila tulee seuraavat kuukaudet pyörimään +35-45 asteessa. Ai. Näin suomalaisen näkökulmasta puolilämpimän saunan lämpötiloissa pelaaminen pitäisikin kieltää, eli en oikein ymmärtänyt, miksi kesällä ylipäätään harrastetaan mitään urheilua. Kai tämä on sama asia, kuin miksi suomalaiset ulkoilevat vielä silloinkin, kun pakkasta alkaa olla lähemmäs -30. Aloin kyllä ymmärtää Suomeen päätyviä ulkomaalaisia, jotka kokevat ensimmäisen kerran kireämpää pakkasta. Shokki. Eihän tätä ihminen kestä, eikä ole tällaiseen tarkoitettu. Varusteeni eli pitkähihainen paita (palamisen estoon), lippis, aurinkolasit ja kaksi kerrosta +30-kertoimista aurinkorasvaa tekivät kuitenkin tehtävänsä, eli vältyin kauttaaltaan palamiselta ja enpä erityisemmin edes ruskettunut - en kyllä rusketu yleensä muutenkaan. Vaikka join ennen peliä litran, ja pelin aikana litran, silti 45-minuuttisen pelin viimeisessä erässä alkoi jo heikottaa. Onneksi siitä tokeni pelin jälkeen kylmällä suihkulla, lisäjuomisella (parin seuraavan tunnin aikana kaksi litraa vettä lisää), sekä suolaisen syönnillä - salaattiin vain mukaan suolakurkkuja, fetaa, aurinkokuivattua tomaattia ynnä muita suolakkeita. Muu ruoka ei houkutellut, helteessä ei vain ruoka maistu. Päälle kourallinen suolapähkinöitä, ja homma hoidossa.

Kun palasimme pelistä, eräs vanhempi naiskollega järkyttyi pahanpäiväisesti tajutessaan, että minäkin olin ollut pelaamassa, vaikken ole tottunut kuumuuteen. Kun yritin selittää, että joukkueen kapteeni S vakuutti minun pärjäävän kyllä ja ei tässä hätiä mitiä, nainen vain parahti: "Mutta S on Intiasta ja sinä olet Suomesta! Mitä oikein ajattelit? S on tottunut +45 asteeseen, mutta sinä et ole oleillut ikinä kauaa yli +25 asteessa!". No, perää noissa sanoissa kyllä oli. Kyseinen S kuuli keskustelun ja muisti kertoa, että hän ei esimerkiksi käytä ollenkaan aurinkorasvaa täällä. Ei kuulemma tarvitse. Hieman ruskeampi iho olisi varsin kätevä näillä leveyksillä, huomaan. S myös huolehti, etten vain tunne oloani sekavaksi, eihän koske päähän? Hän haki minulle pullollisen vettä, johon sekoitti teelusikallisen sokeria, että sokeritasapaino pysyisi kohdillaan. Muut työkaverit jakoivat auliisti vinkkejään siitä, mitä kannattaa huomioida tulevina kuumina kuukausina. Autoon mennessä on varottava rattia ja turvavyötä, sillä ne polttavat. Myöskään shortseissa ei kannata mennä ainakaan tekonahkapenkkiseen autoon, sillä kärähtävät takareidet ovat taattu ilmiö. Yleisen mielipiteen mukaan sitten alkaa olla kuuma, kun joutuu  nukkumaan keittiön laattalattialla itseään viilentääkseen. Kun lämpö nousee yli neljänkympin, kuulemma se alkaa jo tuntua keuhkoissa ja silmämunissa - tuntuu, että käristyy. Senhän toki suomalaisena tietää, että kireällä pakkasella hengittäminen sattuu ja silmät tuntuvat jäätyvän päähän. Enpä ollut ikinä ennen ajatellut, että keuhkonsa voi myös polttaa ja silmämunansa kiehuttaa ihan ulkona oleilemalla.

Juurikin tällaiselta tulipallolta aurinko tänään tuntui. Kuva (c) National Geographic.