27.11.2011

Tuttuja vai vieraita tapoja

Olen pohdiskellut, että kun nyt kerran vieraassa maassa asun, niin pitäisi huomata kulttuurieroja ja aussien tapoja, joita ei suomalainen ymmärrä. Eksoottisemmissa maissa matkailevat ja asuvat tutut ja tuntemattomat bloggaajat ja kolumnistit kirjoittavat kiehtovia huomioita maan tavoista, kulttuurista, uskonnosta ja kielestä. On pakko kuitenkin todeta, että täkäläinen meininki ei radikaalisti suomalaisesta poikkea.

Ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä ja heihin tutustuu nopeammin sen verran, että voi esimerkiksi kahvilla käydä yhdessä. Kuitenkaan ainakaan perthiläiset eivät ole mitenkään hyperpuheliasta sakkia ja muunmuassa keskustan päärautatieasemalla usein havahdun siihen, miten hiljaista siellä on, vaikka tila on täynnä populaa. Ihmiset juttelevat kyllä, mutta matalalla äänellä, meluamista ja turhaa äänen korottamista välttäen. Myöskään small talk ei ole täkäläisille mikään läpihuutojuttu, sillä usein tuntuu, että itse olen se aloitteentekijä ja jutunjatkaja, kun esimerkiksi kohtaan työkavereita kahvihuoneessa aamuisin. Ei täällä mitään tuppisuita olla, mutta ei myöskään amerikkalaiseen tai espanjalaiseen tyyliin vuolaita ja pidäkkeettömiä. Jos asteikolla ykkösestä kymmeneen stereotyyppiset suomalaiset (ja japanilaiset) ovat siellä ykkösessä ja amerikkalaiset kympissä mutkattomuus- ja jutustelumittarilla, perthiläiset ovat ehkä henkilöstä riippuen pykälissä 4-6. Tavallaan mukavaa, kun kukaan ei tunkeile eikä ole väärällä tavalla yltiötuttavallinen. Silti huomaan ihan aavistuksen pettyväni, kun täälläkin ihmiset istuvat bussissa vain niille penkeille, joiden toisella istuimella ei vielä istu ketään, ja tuijottelevat ikkunasta ulos koko matkan. Tosin on kyllä todettava, että jos jostain syystä jollekulle jotain sanoo, aina saa myös vastauksen ja ehkäpä mutaman lauseen verran jutustelua, yleensä hymyn kera. Eli tuntemattomille juttelevaa ei täällä pidetä outona tai älykääpiönä, kuten usein Suomessa tuntuu.

Tästä saa nyt helposti kuvan, että täkäläiset olisivat epäsosiaalisia. Ei suinkaan. Kun ihmisiin tutustuu, juttua yleensä riittää ja mukaan pyydetään vaikka minne, eli ns. piireihin kyllä otetaan, kun vain se ensijää aluksi murtuu. Eräs piirre, mikä taatusti tarttuu täällä, on nimien toistelu toiselle puhuttaessa. Mitään tervehdystä ei aloiteta ilman toisen nimen sanomista. Tämä on sikäli tukala tapa, että en vieläkään tiedä ihan varmaksi kaikkien 50 työkaverini nimeä tai ainakaan en sitä juuri sillä hetkellä muista, kun toisessa päässä kerrosta sijaitsevan osaston heppu, jonka olen nähnyt kahdesti aiemmin, kävelee pöytäni ohi ja huikkaa good morning Anu. Viime viikolla sattui kömpelö hetki, kun olin menossa työpaikan joogaan ja pukuhuoneisiin vievän käytävän mutkassa melkein törmäsin virastomme toimitusjohtajaan eli isoimpaan pomoon, mitä löytyy. Hän tietysti välittömästi tervehti minua nimeltä, mutta itse en saanut vastattua yhtään mitään, kun en ollut odottanut näkeväni häntä- auoin vain ääneti suutani. En ole mitenkään auktoriteettipelkoinen tai häkelly pomoetiketeistä (eli minä pieni mutteri virkakoneistossa en osaa edes puhutella Suurta Johtajaa), mutta kyseisen CEO:n kanssa jutellessa olen tähän saakka joka kerta möhlinyt jotenkin (sanonut jotain typerää/kieliopillisesti käsittämätöntä/sisällöltään vaikeaselkoista/huonon vitsin), ja siitä lie kehittynyt joku kierre ja paine, etten osaa hänen suhteensa olla ihmisiksi. No, pieniä ovat tällaiset murheet onneksi.

Ehkä yksi piirre poikkeaa selvästi suomalaisista tavoista ja se on ns. hyvän maun rajojen noudattaminen kaikissa työpaikkakeskusteluissa ja vitseissä, aina. Täällä ei kertakaikkiaan katsota hyvällä, jos joku erehtyy laukomaan vitsejä a) jostain etnisestä ryhmästä, b) seksuaalivähemmistöistä, c) naisista / miehistä jotenkin alentuvaan sävyyn, d) mistään, joka voisi loukata jotain ryhmää, vaikkapa uskontokuntaa. Toki sitä en tiedä, mitä ihmiset kotonaan juttelevat, tai onko juttujen sävy jotenkin ronskimpi ja rankempi muualla kuin valkokaulustyöpaikoissa. On omallakin työpaikallani muutamia henkilöitä, joiden huumorintaju on sen verran mustempi, että käytävällä saattaa kuulla vaikka seuraavaa - huumorilla tarkoitettuna tietenkin: "jos teet tässä projektissa virheen, sinua sietää läimiä sanomalehdellä pitkin korvia". Ero suomalaisiin vitseihin on kuitenkin siinä, että teksti ei mene näin: "jos teet tässä projektissa virheen, on todistettu, että naisen logiikalla ei näissä hommissa pärjää". En väitä, että joillain suomalaisista työpaikoistani satunnaisesti kuullut todella ronskit ja alatyyliset vitsit ja huulenheitot olisivat joku yleinen maan käytäntö, mutta kyllä täällä vältellään viimeiseen asti esimerkiksi minkään sovinistiseksi tulkittavan sanomista. Myös kaikki koskettelu - eli siis olalle taputtelu tai muu vastaava harmiton - on kaikenkaikkiaan pannassa, ettei mitään häirinnäksi koettavaa ilmenisi. Tasa-arvoon, käytöskoodeihin sekä eettisiin sääntöihin työpaikoilla uskotaan ja niitä noudatetaan. Mainittakoon, että allekirjoittaneen kuva päätyi koristamaan uusittua versiota oman työpaikkamme Code of Conductista eli eettisistä ohjeista - itse en tätä kunniaa vaatinut enkä edes asiasta tiennyt ennen muiden vinkkausta. Olin näköjään deletoinut kiireessä sen sähköpostin, jossa kysyttiin lupaani käyttää henkilöstökuvauksissa napattua otosta tämän ohje-esitteen kuvituskuvana. Siellä naamatauluni nyt kuitenkin komeilee, kultaisen käytöksen aapisessa.
Oudoista tavoista puheenollen. Tänään satuin näkemään osan jouluparaatista, jossa vihreisiin tonttupukuihin pukeutuneet puujalkakävelijät marssivat soittokunnan rinnalla. Perässä ajoi kuorma-auto, jonka kyydissä oli Petteri Punakuono-pukuinen heppu, selässä iso propelli. Kaiken edellä tanssi oheisia valkoisia kengurupukuisia, joiden selässä ilmeisesti suihkumoottorit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!