1) Täkäläinen kokouskäytäntö. Riippuu taatusti työpaikasta ja -alasta, mutta jokainen Suomessa koskaan läpikäymäni kokous häviää tehokkuudessa kirkkaasti täällä kokemilleni. Itseäni on aina ärsyttänyt ankarasti kokoustaminen tyhjänpuhumisen takia, mitä useilla (suomalais)työpaikoilla ikävä kyllä harrastetaan. Harva valmistautuu ennakkoon, lukee ajatuksella agendaa, miettii valmiiksi puheenvuorojaan ja niin päin pois. Pahimpia ovat kokoukset, joihin sattuu besserwissereitä tai läpäniskijöitä (tavallisesti viidenkympin korvilla olevia miehiä), joiden ainoa tavoite on olla äänessä ja mieluiten ihailtuja - mitä nuorempien naisten silmissä, sen parempi. Ja ne nuoret naiset puolestaan tuskittelevat ääneti pääkopassaan, että eikö tuo tollo voi jo vaieta, jotta päästään asiaan ja etenemään listalla. Mitään tällaista ei ole tullut vastaan omien kahden täkäläistyöpaikkani kokouksessa, päinvastoin. Tehokkuuden ja osallistumisinnon tahti suorastaan huimaa päätä, vaikka olen itse sieltä aikaansaavemmasta päästä työtehon suhteen. Esiinnostettavia aiheita ja puheenvuoroja on mietitty ennakkoon, kukin haluaa kantaa kortensa kekoon eikä välttele vastuuta - päin vastoin tarjoutuu vapaaehtoiseksi, kun tehtäviä jaetaan. Kokouksella on selvä syy ja tavoitteena tietyt seuraukset/toimenpiteet, joiden odotetaan tapahtuvan muutamien viikkojen sisällä - ei vuosien, kuten etenkin Suomessa kuntapuolella aikajänne tuppasi olemaan. Onnen maa suorittajille tämä, huomaan.
2) Jälleen kerran, kommunikointierot. Jouduin ihan peilin edessä seuraamaan, että eikö minulla ole enää naamanilmeitä, kun tuntuu, etteivät muut pysy yhtään kärryillä äänensävyistäni tai tarkoituksistani. Tuli tässä viikolla puhetta läheisempien työkavereiden kanssa, että sanomisistani on kuulemma ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen vaihtelun puutteen takia todella vaikeaa erottaa, olenko tosissani vai en, ja olenko sarkastinen vai pelkästään ilkeä. Herrajjesta, minä olen luullut olevani suorastaan ylitsevuotavan ystävällinen, nokkela ja lähestyttävyydessä huippuluokkaa! Ja toden totta, kaikki omasta mielestäni perin näkyvät ilmeet [mitä tahansa väliltä iloinen - surullinen - hämmästynyt - tyrmistynyt - järkyttynyt - vihainen - vitsaileva - myötätuntoinen - ystävällinen] näyttävät peilistä katsoen melkeinpä samalta. Kyllä oma silmäni ne erottaa ja muut kouliintuneet suomalaisetkin selvästi, koska olen tähän saakka pärjännyt ilman vastaavia tulkintavaikeuksia. Pitää varmaan alkaa harrastaa näyttelemistä, jotta saan omat tarkoitusperäni ja tunteeni näkyviin täkäläisille asti. Hymyilemistä pitää myös lisätä kourakaupalla, vaikka olen täällä 9 kuukauden aikana hymyillyt leveämmin ja enemmän tutuille ja tuntemattomille, kuin varmaan koko aiemman elämäni aikana. Ja olen sentään aika iloinen ja positiviinen ihminen, en koskaan aiemminkaan ole kuljeskellut naama sitruunahapolla.
3) Syksy. Koko vuodenaika on minusta täällä tekaistu kaupan vaatimusten takia, jotta voidaan myydä syksymuotia ja syksymallistoja. Toki vuodenaika on vaihtumassa ja sen huomaa mm. jo hieman ruskeaksi käyvistä lehdistä ja öiden viilenemisestä - päivät ovat edelleen reilusti yli +30:ssä, öisin on vain viittätoista astetta - mutta en todellakaan näe samassa mittakaavassa kuin vaateketjut tarvetta villapipoille, hanskoille, neuleille, villakangastakeille ja saappaille. Jos täällä jossain palelee, niin se on muutamissa yli-ilmastoiduissa sisätiloissa. Itselläni, kuten lähes kaikilla muillakin, on työpaikalla neuletakki tai leveä huivi sitä varten, että kun iltapäivästä alkavat sormet kohmettua näppikselle ilmastoinnin huutaessa liian kylmällä, voi kietaista lämmikettä päälle ja pärjätä kotiinlähtöaikaan saakka. Toimiston yksinkertaisten ikkunalasien päällä saa myös kätevästi sormet sulamaan, jos rullaa lämmönestokaihtimet ylös hetkeksi. Ilman kaihtimia auringon porottama toimisto olisi kuin terraario. Käyn useimmiten lounaalla toimiston ulkopuolella sekä jaloitellakseni, että lämmitelläkseni. Ihana piipahtaa hetki auringossa keräämässä lämpöä pintaan - toki minulla on aina aurinkorasvaa kertoimella 30, vaikka pääosa päivästä kuluisikin sisällä. Ei ole mitään tarvetta hankkia vastaavaa maksaläikkäistä tai ylikesakkoista ihoa, jollaista täällä näkee vähemmän suojautuneilla.
Kesäpäivistä ehtii vielä nautiskella esimerkiksi Cottesloen rannalla Sculpture by the Sea-näyttelyssä, jonne aion tänä viikonloppuna suunnata. Kuvan teos Steve Croquett'in Shipwreck eli Haaksirikko. |
Kommentoin muuta kautta tullutta kysymystä, mistä arvelen kokouskäytäntöjen johtuvan. Ainakin näistä syistä:
VastaaPoistaAsenne: omalla työpaikallani ihmiset suhtautuvat yleisesti motivoituneemmin ja arvostavammin työhönsä kuin Suomessa, eli työmoraali on korkeampi ja omia ja työkavereiden saavutuksia pidetään arvossa. Suomessa työ on pakkopullaa (liekö yleismatalan palkkatason syytä?), ja paikalta häivytään tasan klo 16.00. Kokouksia pidetään turhana ajanhukkana, jotka vievät aikaa oikealta työltä. Näin onkin niin kauan, kun kokoukset ovat turhaa suunpieksentää ilman selkeitä ja seurattavia tavoitteita ja tavoitteiden laatukriteereitä (mitä firma hyötyy siitä, että tavoite x saavutetaan tavoiteajassa).
Sitoutuminen työhön on täällä toisella tasolla kuin Suomessa - työpaikallani töitä saatetaan tehdä kohtuuhyvillä mielin perjantaisinkin kuuteen, jos halutaan ja tarvitaan valmista. Ihmiset haluavat mieluummin tehdä hyvää jälkeä josta voi olla ylpeä, kuin häipyä heti kun hetki koittaa. Ylityöt menevät työaikapankkiin, eli kukaan ei kärsi siitä, että tekee pari tuntia ekstraa tänään koska ne voi ottaa ulos kun tarvitsee.
Esimiestyö: ihan eri tasolla kuin Suomessa. Ainakin virastossani on enemmän ja jatkuvaa pakollista johtamiskoulutusta työn ohessa. Pomot harjoittelevat erilaisten ihmisten kohtaamista, motivointia ja konfliktien ratkomista. Ei kaikki aina silti mene ruusuilla tanssien! Silti arvostan todella paljon nykypomoani, joka johtaa esimerkillä (tekee itsekin ns. suorittavan portaan töitä jos on tehtäväkuormaa), on vaativa mutta reilu, osaa joustaa tarvittaessa (vapaata saa jos tarvitsee) ja huomioi aina onnistumiset. Hän myös osaa antaa negatiivista palautetta siten, ettei puutu henkilöön/luonteenpiirteisiin tms. vaan pitäytyy tehtäväsuorituksessa ja faktoissa.
Osaaminen: en tiedä harjoitellaanko täällä kokouskäytäntöjä enemmän, mutta jotenkin kaikki osaavat paremmin perusasiat. Valmistaudu, hanki ennakkoon tietoa, mieti mitä annettavaa itselläsi on, ole valmis sanomaan asiasi kun hetki on, ole valmis keskustelemaan ja perustelemaan (ei inttämään, mollaamaan tai syyttämään), ja koko agenda käydään läpi siinä aikataulussa, joka kokoukselle on varattu. Ei venytetä eikä lähdetä etuajassa.
Yleishuomiona väittäisin, että suomalaiset keskittyvät töissä ihan liikaa henkilöön ja henkilökohtaisuuksiin - ideaa ei kannateta jos sen esittää väärä henkilö, ja omien tunteiden annetaan jyllätä päätöksenteossa, vaikka luullaan olevamme hurjan rationaalisia. Täällä on selkeämmin työroolit ja työkaverit tuntee lähinnä pinnallisesti, positiivisessa valossa. Se on sekä hyvä että huono puoli. Vaikea tutustua ystäviksi asti, mutta työt tulee tehtyä tehokkaammin, kun ei ole ystäväpiirejä tai kuppikuntia samassa mitassa kuin Suomessa.
Vitsit kun tan voisi allekirjoittaa kokonaan, mutta ainakin sairaalamaailma on aika epamieluisa paikka kokoustamiseen niin taalla kuin Suomessakin. Toki taalla sairaalamaailmassa aussit on piiiiieeeeni vahemmisto varsinkin hoitopuolella, britit tuo mukanaan omat auktoriteettijuttunsa ja aasialaiset istuu hiljaa, nain karjistettyna. :)
VastaaPoistaEnpä nyt kyllä voi minäkään yhtyä tuohon kokouskäyntäntökommenttiin, vaan tyydyn toteamaan että taidat olla päätynyt täkäläisestikin poikkeuksellisen valistautuneeseen paikkaan töihin ;)
VastaaPoistaMinä olen töissä valtiolla ja meillä kokoukset ovat hyvinkin tehokkaita (riippuu toki kuka sitä johtaa). Ja vaikka työpäivä loppuisi 7h ja 15min pakertamisen jälkeen, aika moni siellä kökkii helposti ilta yhdeksään ja menee viikonloppunakin töihin. Saldot leikkautuvat 3kk välein ja kaikki 40h yli menevät saldot katoavat. Ja tätä tapahtuu todella paljon. Minulla itsellä ei ole koskaan ollut ongelmaa saldojen kanssa, mutta monesti tuntuu, että tällä asialla kehuskellaan. Mitä enemmän saldoja, sitä parempi ja ahkerampi. Kukin tietysti tyylillään, mutta itse arvostan vapaa-aikaani niin korkealle, etten ilmaiseksi ala tekemään. Toki joustaa täytyy ja mm. pe itse heiluin labrassa vielä viiden aikaan, mutta sen takiahan liukumat ovat, että voi luistaa molempiin suuntiin tarvittaessa.
VastaaPoistaAiheesta lisää sunnuntain Hesarissa.
VastaaPoistaJyrki, ennen kun tässä edes kannattaa harkita Digilehden ostoa niin valaisepa vähän lisää; mistä aiheesta? Miten pitkä juttu? Onko netissä luettavissa? Kenen kirjoittamana?
VastaaPoistaE Työelämä -osiossa sivun juttu, josta puolet grafiikkaa. Ei ollut ainakaan aamulla netissä. Mykkäsen kirjoittama ja ei kovin häävi.
PoistaOk, kiitos! Meinasin että jos jutussa on kansainvälistä perspektiiviä niin voisi kiinnostaa katsoa, mutta jos ei ollut kummoinen niin ei maksa vaivaa (eikä rahaa).
PoistaNäitä juttuja ja artikkeleita ja kirjojakin palaverien tehottomuudesta ja niiden parantamisesta kun on ihan riittämiin nähty..
Otsikolla "Pahuksen palaverit".
VastaaPoistaOho, enhan ma uskalla vaihtaa tyopaikkaa koskaan jos onkin niin etta olen sattumalta loytanyt mantereen (planeetan?) ainoan tehokkuushelmen!
VastaaPoistaVirve, itsekin kauhistelen typeraa (mielestani Suomessa yleista) kaytantoa, etta ylitoita tehdaan ilmaiseksi. Kylla sen pitaa olla joko palkallista aikaa tai vapaaksi saatavaa, ennen kuin itse ylitoita teen.
VastaaPoista