Sittenkin perunaa

Seuraa kotikokkikulma ja oman onnistumisen ihastelua. Olen asiallisten ja perusteltujen itsekehujen vankka kannattaja, ja minusta Suomessa on se iso vika, että pitää aina olla niin pirkaleen vaatimaton. Ei saa erottua, ei saa näkyä, ei saa olla toisia parempi (ei kyllä huonompikaan) ja auta armias, jos vaikka tienaat enemmän. Johan siinä naapurit öisin heittävät tikkaa sinun kuvaasi. Mutta asiaan.

Työpaikalla vietetään huomenna monikulttuurisuuden päivää ja sitä juhlistetaan multicultural lunchilla: jokainen asiasta innostuva ja kynnellekykenevä tuo yhteiseen buffettiin jonkun omasta kulttuuritaustastaan tutun ruuan ja sitten kaikki syövät onnellisessa yhteisymmärryksessä. Ne jotka eivät kokkaa (tai osta jotain valmista ruokaa), maksavat pienen osallistumismaksun ja tarjoomuksien tuojat saavat syödä toisten ruokia ilmaiseksi. Yllätin itseni keksimällä välittömästi suomalaisen (helpon) ruuan - perunasalaattia sen olla pitää. Kyllä täälläkin perunasalaattia myydään, sitä samannäköistä majoneesipohjaista kuin Suomessakin, mutta omien maistelujeni perusteella se on yllättävän makeaa ja mitäänsanomatonta. Suomalainen versio on varmaankin venäläis- tai saksalaisvaikutteisesti aika etikkaista (ja sata kertaa parempaa, t: etikka-addikti), joten ajattelin läväyttää sellaista testattavaksi huomiseen pöytään. Äsken väsäilin ja namnam, tulipa hyvää!

Jos jollekulle ei avaudu, miksi itsetehty vappu- ja uudenvuodenpöydän perussetti saa jonkun näin onnelliseksi, syynä ovat erittäin harvassa olevat aiemmat erityiset onnistumisenhetkeni keittiössä. Mitäkö annokseen nakkelin? Keitettyä perunaa, omenaa, punasipulia, suolakurkkua ja kastikkeeksi kermaviiliä maustettuna etikalla, dijon-sinapilla, sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Majoneesin jätin pois, koska en siitä erityisemmin pidä ja dijon-sinapissa sitä paitsi on sitä tujaus. Ohjeessa olisi ollut valkopippurikin, mutta sitä ei marketin maustehyllystä löytynyt. Hupaisinta minusta on, että tarjolla tulee huomenna olemaan mm. itsetehtyjä italialaisia pikkuleipiä, vietnamilaisia ja kiinalaisia kevätrullia, japanilaista kanaa, sisilialaisia lihapullia ja mitähän vielä. Ja meikäläisen perunasalaatti on saanut osakseen eniten hypetystä, koska kaikkien mielestä on niin eksoottista päästä ensimmäistä kertaa maistamaan jotain suomalaista. Hieman tässä kerää suorituspaineita. Jääpähän itselle enemmän mussutettavaa, jos muut eivät pidä - edellyttäen, että kehtaan toisten puolisyötyjä annoksia käydä salaa keräilemässä omalle tarjottimelleni... Karjalanpiirakat olivat vaihtoehtolistallani nro 2, mutta niitä on niin työlästä vääntää etenkin pikkukämpän pikkukeittiössä, että päätin päästää itseni helpommalla. Ikean korvapuustit olisivat tietysti olleet vielä astetta helpompi aidan ali sieltä mistä matalin-valinta kiiretilanteessa.

Kivaa vaihtelua tällainen buffetti. Toimistomme* muutti helmikuun lopussa ja edellisen rakennuksen alakerrassa ollut kätevääkin kätevämpi ja edullinen kiinalainen lounaspaikka jäi kauas taa. Uuden toimiston sijainti on aiheuttanut, että lounaskuviot on pitänyt pistää uusiksi, enkä ole vielä löytänyt vastaavaa luottopaikkaa. Yhtä thaimaalaista kojua yritin, mutta sen kookoskana täysin poikkeuksellisesti ja odottamatta pisti päiväksi mahan sekaisin. Tuskin huonouttaan, ehkä ylenmääräisen aromivahventeen käytön takia. Ruokapaikan metsästys jatkuu jälleen torstaina, huominen onneksi pulkassa.

*Ai juu, on tykkänään unohtunut kertoa että tulin valituksi omaan työpaikkaani jota hain, onnea minä! :) Hakuprosessista - ja syystä, miksi minun piti hakea samaa työtä, jota jo tein - kerroin tammikuussa.

Tällaisessa kompleksissa pakerran päivittäin töitä nykyään, tosin kyseisen rakennuksen takapuolella. Kuva (c) Winward Structures. Muissa kerroksissa on mm. WA:n osavaltiovarainministeriö ja itse rakennus on kuulemma hieno maamerkki ja valmistuessaan kuuluisuus. Hmm.