31.3.2012

Verkostoituminen Australiassa

Edellisessä postauksessa mainitsin hämmästeleväni henkilökohtaisten verkostojen tärkeyttä täällä. Varmasti verkostoista on hyötyä kaikkialla, enkä uskalla vielä väittää tätä piirrettä yleisaustralialaiseksi, mutta ainakin Perthissä tuttavapiirejä pidetään arvossa monessakin mielessä. Muutamia esimerkkejä:

Kun täällä tapaa uusia ihmisiä ja sattuu mainitsemaan, että harkitsee työpaikan vaihtoa tulevaisuudessa, yllättävän moni intoutuu antamaan vinkkejä omien kontaktiensa joukosta. Yleisimmin esimerkiksi kehutaan jotain tiettyä firmaa tai organisaatiota, jossa oma poika/tytär/serkunpoika/kumminkaima on töissä ja josta kyseinen henkilö on puhunut hyvää. Avuliaimmat saattavat kaivella kännykkänsä puhelinluettelosta yhteystiedot kyseiseen firmaan, esimerkiksi tutulle henkilöstöpäällikölle.

Toim. huom. uusille tulijoille: älä koskaan ala pumppaamaan tietoja muilta tai odota automaattisia palveluksia! On äärimmäisen epäkohteliasta ja myös itsekästä odottaa jonkun toisen järjestävän töitä tai vetelevän omista verkostonaruistaan sinun hyväksesi. Avunantoa tapahtuu, jos avulias osapuoli niin kokee haluavansa/voivansa tehdä.

Kumpikaan meistä ei vielä ole tätä 'taivaasta tipahtaneet kontaktit'-menetelmää käyttänyt, eli emme ole lähestyneet näitä vinkattuja kontakteja (koska on jo työpaikat). En siis uskalla vielä sanoa, mitä lähestymisestä seuraisi. Eli suhtaudutaanko tutun kautta tulleisiin yhteydenottoihin perustavanlaatuisen suopeasti, vaiko ei. Tosin monilla isommilla organisaatioilla on monipolvinen ja aikaavievä rekrytointiprosessi, eli jonojen ohi ei välttämättä hypi edes tällä keinolla. Toki arvokasta tietoa kyseisestä puulaakista ja erityisalasta varmasti saa helpommin sitä potentiaalista työnhakua varten.

Työpaikan kokouksissa olen pannut merkille, miten paljon ihmiset nojaavat työskentelyssä henkilökohtaisiin verkostoihinsa. Esimerkki: olen  mukana viisihenkisessä toimikunnassa, jonka tehtävänä on järjestää tietystä aihealueesta sekä epävirallista että virallista kurssitusta ja osaamisen lisäystä koko henkilöstölle. Kun tätä kurssitusta ideoimme ja pohdimme käytännön järjestelyjä (esim. keitä aihealueesta voisi pyytää puhumaan henkilöstölle), kaikki muut latelivat tulemaan nimiä omista verkostoistaan kuten WA:n nuorten lakinaisten yhdistys, WA:n graafikkojen liitto jne.

Itselläni ei yllättäen ollut heittää verkostohatusta mitään, koska en ole vielä ehtinyt verkostoitua. Suomalaisena tämä henkilökohtaisen - eli työpaikan ulkopuolisen elämän - yhdistäminen työntekoon tuntuu äkkiseltään liian privaatilta ja oudolla tavalla jopa aavistuksen laittomalta. Kai se nyt jonkunsorttista nepotismia ja suosimista on, eikö? Ilmeisesti ei, vaan ihan pelkkä kulttuuri- ja tottumiskysymys. Fiksuahan se epäilemättä on ja tämä on olettaakseni tapa, joka täällä on vain hyväksyttävä ja opittava, jos menestyä haluaa.

Valtaosa työkavereistani tuntee henkilökohtaisesti valvomamme alan eli vesi- ja energia-alan firmojen henkilöstöä, eli ovat tutustuneet joko työn kautta tai jo opiskeluaikoina. Täällä työkuvioihin myös kuuluu yllättävän paljon erilaista sosialiseerausta sekä oman firman sisäisesti, että stake holdereiden eli sidosryhmien edustajien kanssa.

Olin Suomessa kolme vuotta töissä isolla ympäristökonsulttiyrityksellä ja ainoat sosialiseeraustapahtumat olivat päivittäiset kahvitunnit tottakai, sekä firman pikkujoulut. Joskus joku yritti ideoida muunkinlaista yhteistä tekemistä, kuten kajakkimelontaa tahi muuta yhteishengen nostatusta, mutta käsittääkseni tämä tempaus toteutettiin kerran ja sekin ennen minun aikaani kyseisessä puodissa.

Voi olla, että nykytyöpaikkani on poikkeuksellisen aktiivinen järjestämään yhteistä tekemistä, mutta meillä on normitapana yhteinen hyväntekeväisyys-aamutee kahden kuukauden välein, staff social lunch eli yhteinen (itse kustannettava) ravintolalounas kerran kuussa, sekä epäviralliset after work drinks tarpeen mukaan, innokkaiden määrästä riippuen 1-3 kertaa kuussa. Myös muita tapahtumia, kuten erilaisia tempauksia on aika ajoin. Puulaakisarjaurheilua on tarjolla ympäri vuoden vähintään pari tuntia viikossa halukkaille osallistujille - lentopallojoukkueemmekin palasi taas kentälle jokunen viikko sitten.

Koska on selvästi hyödyllistä kuulua - ja mielellään otan osaa - erilaisiin verkostoihin, päätin tänä viikonloppuna liittyä pariin uuteen harrastukseen (mm. lukupiiri). Pohdinnassa on vielä, että pitäisikö liittyä Perthin Skandinaavien klubiin. Skandiklubin kontaktointi epäilyttää hieman, sillä käsittääkseni virallisten Suomiseurojen ynnä muiden jäsenistö on lähempänä seniori- kuin omaa ikääni. Eipä se toki sitä sano, etteikö voisi löytyä kiinnostavia henkilöitä silti.

Olen nimittäin havainnut, miten luokitteleva suomalainen yhteiskunta on iän suhteen. Tietynikäisiltä odotetaan tiettyä käytöstä ja toimintaa lähes pelkästään oman ikähaarukkansa kanssa, ja auta armias jos lokerostasi poikkeat. Suomessa esimerkiksi asumismuoto on pätevä ikäindikaattori: kimppakämpässä asuvat vain alle kolmekymppiset ja jos kommuunista sattuu tätä vanhempia löytymään, kyseessä on elämäntapaintiaani tai muuten vaan outo epäonnistuja, kun ei ole edes omistusasuntoa saanut hankittua.

Täällä asiat eivät ole näin mustavalkoisia ja kukin asuu missä tykkää tai sattuu - toki Perthin tähtitieteellisistä vuokrista paljolti johtuen. Iästä puheenollen: minulle selvisi vasta äskettäin, että kaikki kymmenhenkisen tiimini jäsenet pomoani lukuunottamatta ovat reilusti [jopa 10 vuotta] vanhempia kuin olin luullut. Koulutetut ja itsestään huolehtivat nelikymppiset menevät heittämällä kolmenkymppisistä, koska asenne, käytös ja ulkonäkö ovat nuorekkaampia - olematta silti naurettavia - kuin enemmistöllä vastaavanikäisistä suomalaisista. Sori nyt suomalaiset, tämä erä meni täkäläisille.

Ennen kuin uppoan syvemmälle Suomi- tai muunkaan kritiikin suohon, on turvallisinta palata harrastuspohdiskeluun. Taidan verkostoitumisessakin kallistua Suomesta tutun harrastuksen pariin, (sekalaisten) kielten opiskeluun. Löytyisi japanin keskustelukerhoa - tosin japanini on niin alkutekijöissään ja se alkukin ruosteessa, että vaatisi tuntiopetuspetrausta ennen keskusteluklubia. Myös intensiivialkeet ranskasta paukuttaneena voisin jatkaa tämän kielen polulla, tai vaihtaa pidemmälle ehtineen italian opiskelun espanjan alkeisiin. Kielikylpyyn ja verkostoja punomaan mars!
Verkostoiduin itseni ja patsaiden kanssa Cottesloen rannan Sculpture by the Sea-näyttelyssä toissaviikonloppuna. Alla muita näyttelykävijöitä eli uimareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!