5.2.2015

Suomi ulkomaalaisen silmin

Ensimmäinen päivä Suomessa takana ja heti listaamaan, mikä täällä on ihmeellistä ulkomaalaisen sekä ulkosuomalaisen silmin (ennenkuin unohtuvat). E ihmettelee ja otti kuvia näistä:

1. Lumi. E on tottakai nähnyt lunta ennenkin, sillä Ranskassakin sataa lunta ainakin joinain vuosina. Mutta kuulemma Helsingin veroisia lumikinoksia E ei ole nähnyt missään, ei edes hiihtokeskuksissa Alpeilla. Täällä on tällä hetkellä puolen metrin hanget, ja lisää leijailee parhaillaan taivaalta. Perjantaille on luvassa lumipyryä, ja E on varmaan ainoa aikuinen Suomessa, joka huudahti JES nähdessään säätiedotuksen. Muille pyry tietää huonoa ajokeliä ja lisää lumitöitä, E:lle se on tilaisuus kokea jotain aivan uutta ja saada hieno kuvasaalis.

2. Jäätynyt meri. Tämä tiettävästi ihmetyttää ulkkareita yleisesti, sillä miten suolainen merivesi voi jäätyä? Kun ajoimme eilen kohti Helsingin keskustaa bussilla, kummankin puolen siltoja näkyvä jäätynyt lahti ihmetytti E:tä niin, että hän räpsi innoissaan kuvia bussin ikkunoista. Ihmetys kasvoi eksponentiaalisesti, kun selitin, että ei, se ei ole järvi vaan meri. Sukellusopettajan seuraava miete oli: mitähän siellä alla on, millaisia kaloja ja millaisia näkymiä? Itse olen sitä mieltä, että jäänalinen vesi ei voisi varmaankaan tylsempi pimeydessään olla, mutta makuja on monenlaisia.

3. Helsinki yleisesti. E:n mielestä Helsinki on viehättävä kaupunki, joka hänen mielestään näyttää siltä, miten Venäjä kuvataan Hollywood-, kuten Bond-filmeissä. Varmaankin lumen, talvitopattujen ihmisten ja yleisen jäisen tunnelman takia. Helsingin uusklassinen ja jugend-arkkitehtuuri (1800-luvun alku/puoliväli, vuosisadan vaihde ja 1900-luvun alku) ovat kovasti E:n mieleen, kuten omaanikin. Sen sijaan yhtä yleisestä 1960-70-lukujen betoni- ja terästyylistä hän ei pidä, ja otti kuviakin muutamista rumista taloyksilöistä, joita on sinne tänne runnottu historian väliin keskustakortteleissa.

4. Lumiaura ja talvirenkaat. E ihmetteli, miksei kellään ole renkaissa ketjuja, vaikka lumen päällä ajetaan. Olen ennenkin selittänyt talvirengas-kesärengas-pakosta, mutta asia iskostui vasta täällä. E ei ole koskaan nähnyt nastarenkaita, koska talvi on Ranskassa pääasiassa sateinen, ei luminen. Niiksi päiviksi, kun lunta tulee, ihmiset pujottavat lumiketjut renkaisiin, kunnes lumi on sulanut teiltä. Lumiauroja näimme peräti kahdenlaisia: rekka-auton aurausterällä sekä tiekarhun. Kummastakin E otti innoissaan kuvia ja varmaan ovat harvassa ne hetket, kun aura-auton kuski päätyy jonkun (digitaaliseen) perhealbumiin.

5. Lounasbuffet. E pitää kovasti suomalaisesta ruuasta, joita hänelle ovat ruisleipä ja voileivät* ylipäätään; lohi, perunaruuat sekä erilaiset keitot ja juurespaistokset, muun muassa. Buffet oli E:lle mieleen, koska siinä saa testailla kaikkia makuja ja ruokaa saa koko rahan edestä. Lounasbuffet on minustakin erityisen suomalainen/skandinaavinen ilmiö, sillä muualla yleensä lounas tulee yhtenä annoksena tai enintään kiinalais-, intialais-, tai thaikkuruokavitriinistä valitaan kahta höystöä riisin päälle.

Ruotsalaiset ovat muuten tuotteistaneet buffetinkin, sillä Australiassa toimii Miss Maud's - kahvilaravintola, joka on erikoistunut voileipien ja etenkin voileipäbuffettien tarjoamiseen.
*voileipä eli meikäläisten juusto-kinkku-kurkku-mikäikinä-leipä on englantilaisittain open sandwich. Enkuille sandwich on kerrosleipä eli kolmioiksi leikattuja täytepaahtoleipiä.

Jälleen kerran Suomi aukeaa uusin silmin itsellenikin, kun olen ollut vuoden poissa. Tälläviisiin:

1. Tasa-arvo. Olen töissä mukana tasa-arvo-projektissa, jossa tavoite on lisätä naisten määrää johtoportaissa. Organisaatiomme hallituksessa ei ole, eikä ole koskaan ollut, yhtään naista. Myöskään ylimmässä johtoportaassa ei juuri naisia näy, ja keskijohtoonkin on naisia tullut vasta viime aikoina. Rekrytointipaneelissa on pelkästään miesjäseniä, nainen toimii sihteerinä. Tervehdys 1950-luku. Ja oma työpaikkani on sentään perthiläisittäin moderni ja edistynyt!

Tasa-arvon puute Perthissä on syväänjuurtunutta ennakkoasennetta logiikalla nainen jättää työt kun tulee äidiksi tai peräti jo silloin, kun menee naimisiin; ei niinkään naisten taitojen vähättelyä. Vaikka olen näitäkin kommentteja kuullut, että naisten ei ylipäätään pitäisi toimia johtajina, koska heistä ei ole siihen. A-ha.

Suomessa sen sijaan tasa- arvo näkyi samantien Finnairin koneessa. Stuertteina on miehiä ja naisia. Finnairin lentoemoja monesti parjataan, koska kaikki eivät ole missejä eivätkä välttämättä edes leveästi hymyileviä. Mielestäni ulkonäkö on kuitenkin toissijaista - työt töinä eikä missikisoina. Finnairilla homma toimii tehokkaasti, eli juuri niinkuin pitääkin, suomalaisen mielestä. Hyvä. Liekö saunakulttuuri tämänkin takana, eli meitä on kaikenkokosia ja -näköisiä joka tapauksessa, eivät kaikki ole huippumalleja. Joten mitäpä niin pinnalliseen seikkaan kuin ulkonäköön takertumaan.

Toinen välitön tasa-arvo-huomio tuli telkkarista. Suomalaiset poliitikot ovat miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Nuori nainen tai nuori mies ministerinä tai puolueen johtajana ei ole ennenkuulumatonta, vaan melko tavallista.

Oli poliitikkojen aikaansaamisista mitä tahansa mieltä, on tämä vaihtoehtoisuus ja monipuolisuus virkistävä tuulahdus Australian (tämänhetkiselle) linjalle, jossa ministereinä on pelkästään keski-iän ylittäneitä miehiä. Feminismiä arvosteleville/kyseenalaistaville: olisitko itse tyytyväinen, jos kaikki johtopaikat olisivat 99%:sti viisi-kuusikymppisten naisten hallussa? Tuntuisiko, että kyllä tässä varmasti kaikki äänet tulevat kuulluiksi ja kaikki näkökulmat tasapuolisesti käsitellyiksi?

2. Tyhmä kysymys on tabu. Tunnetusti suomalainen ei ryhmässä kysy, ei luennolla, ei koulutuksessa, ei paneelikeskustelun yleisönä. Muistan nyt, miksi ei. Lentokoneessa yhtäkkiä havahduin, että juomakärry meni ohi. Huikkasin stuertille, että saisiko tännekin teetä. Stuertti vastasi vinosti hymyillen: "no sinnepäin mä oon kyllä tulossa, että jos ihan ootat vaan." Iski nolo olo. Luulin, että tilaisuus oli jo mennyt ohi, kun se oli vasta tulossa kohdalleni. Miksei voisi hymyillen vastata kuten aussit: "hetki vaan, autan pian!"

Ei ole ensimmäinen eikä ainoa kerta, kun johonkin ajattelemattomuuteen/haksahdukseen vastataan ivalliseen sävyyn neutraalin tai iloisen sijasta. Suomalaiset, ei tarvitse välittömästi näpäyttää, jos toinen osapuoli on hetkellisesti pihalla. Kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä peliin, kiitos :)

Edellisestä kokemuksesta huolimatta suomalainen asiakaspalvelu on pääsääntöisesti reipasta ja iloista. Palvelua saa englanniksi ainakin Hesassa kaikkialla ja saman tien, minkä E:kin pani merkille. Kiitokset siitä, keep up the good work!

3. Netti.Yksi sana. Vau.
On se nopea! Sekä langaton netti kotona, että prepaid-liittymän mukana tullut kännykkänetti. Eikä maksakaan juuri mitään Down Underiin verrattuna. Meillä on kotona Perthissä kohtuullisen nopea netti, muttei suomalaisen veroinen sekään. Aussi-sim-kortin netti on onneton ja hidas, läheskään aina se ei edes yhdistä eivätkä kaikki palvelut kuten Whatsapp toimi mobiilidatalla, pelkästään wifillä. Aussit ovat tunnetusti jäljessä nettinopeuksissa, mikä nykymaailmassa on ihmeellistä hidastelua ja jälkeenjääneisyyttä. Ehkä joskus Perthissäkin päästään Helsingin tasolle nettinopeuksissa ja -hinnoissa. Sitä odotellessa.

Ja nyt ylös ja ulos lisää ihmeitä kokemaan!

Matkalla majapaikasta bussipysäkille. Lumi taustalla on E:lle ihme, ilme todistaa innon.
Ihme nro 2., tiekarhu. Kyllä tällä pelillä lähtevät tieltä lumet ja jäät. Ranskassa tiet suolataan, jos on pakko, yleensä ei ole, koska lunta tulee harvoin. Auraaminen julkissektorin palveluna on "perhanan hyvä juttu", E:n mukaan.
Suomalainen kirkko ja mittatikku. Kampin kappeli. Kovasti on erilainen kuin kirkot maailmalla, sekä ulkoa että sisältä. Skandinaavista minimalismia parhaimmillaan (tai pahimmillaan, mausta riippuen).

Pakollinen turistipose. E innostui jää- ja lumikasasta jopa kirkkoa enemmän. 
 Jäässä oleva meri. "Miten voi olla? Montako astetta pakkasta tarvitaan ja miten kauan, ennenkuin meri jäätyy?" En harmi kyllä tiedä. Kuten en vastausta moneen muuhunkaan E:n suomikysymykseen.
 E:n mielestä tähän kuvaan tiivistyy Suomi. Blondi kännykkä korvalla selviämässä jää- ja lumimaassa, eikä edes näytä palelevan, vaan hipsii minihameessa ilman hanskoja ja hattua! Superihminen.
 Perinneruokaa, jota pian maistelemme. Laskiaispullia.

Peli, jota E ei ole ennen nähnyt, mutta joka vaikuttaa kiinnostavalta. Testaamme tämän illalla serkun 9v. kanssa. Afrikan tähti on suomalainen perinne, jota ei muualla maailmalla juurikaan tunneta.

7 kommenttia:

  1. Hauskoja havaintoja! Kävin kerran työmatkalla Helsingissä espanjalaisen työkaverin kanssa pahimpaan loska-aikaan ja hän oli ihan fiiliksissään. Minusta Helsinki oli silloin ruma, kylmä, harmaa ja ankea ja hän taas räpsi innoissaan kuvia kaikista 70-luvun rumista taloista. "Kuinka eksoottista!" :)

    VastaaPoista
  2. Afrikan Tähti on käännetty 16:lle kielelle. Suosituin se on kuitenkin ollut Pohjoismaissa :)

    VastaaPoista
  3. Tyttäreni Perthissä asuva perhe oli joululomalla Suomessa. Lapset (10v) eivät olleet nähneet lunta viiteen vuoteen. Lunta toivottiin ja sitä saatiin eli lunta, jäätä, pakkasta ja kaikkea siltä väliltä. Ihanaa oli! Pääsimme myös todistamaan erään nuoren aussimiehen haparoivia yrityksiä luistimilla Helsingin Rautatientorin jääpuistossa.

    VastaaPoista
  4. Tyttäreni Perthissä asuva perhe oli joululomalla Suomessa. Lapset (10v) eivät olleet nähneet lunta viiteen vuoteen. Lunta toivottiin ja sitä myös saatiin eli lunta, jäätä, pakkasta ja kaikkea siltä väliltä. Ihanaa oli! Pääsimme myös todistamaan erään nuoren aussimiehen haparoivia yrityksiä luistimilla Helsingin Rautatientorin jääpuistossa.

    VastaaPoista
  5. E. taitaa olla kotoisin jostain etelämpää Ranskasta. Täällä pohjoisessa tuollaiset avopäiset ja korkkareilla jäällä seikkailevat naiset ovat jotain mielestäni kovin kuvioon kuuluvaa ja tyypillisen ranskalaista. Ei osata pukeutua sään mukaan. :P

    VastaaPoista
  6. Heippa! Löysin sun blogiin sattumalta. Kiinnostavia havaintoja. Itellä australialainen aviomies ja asuttu ollaan sekä Sydneyssä että Helsingissä. Nyt oltu melkein pari vuotta takasin Suomessa, vaikka paluumuutto on myös kovasti mielessä, mutta se riippuu ihan siitä miten miehen työ kehittyy. Jos saa pysyvämmän työsuhteen, jäädään vielä pidemmäksi aikaa Suomeen. Kuitenkin molemmilla ajatuksena palata loppupeleissa takaisin miehen kotimaahan. Aloitin itsekin blogin kirjoittamisen, mutta ainakin näin aluksi anonyymina :). Anyway, kiva lueskella sun ajatuksia samanlaisista aiheista. Tässä muuten linkki mun uuteen blogiin, jos kiinnosta: http://aussielandia.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista! Juu säänmukainen pukeutuminen on Suomessa tärkeää, ja silti ilman pipaa ja hanskoja viilettäjiä näkee.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!