Lähdimme koko perheen voimin joulunviettoon mökille "maalle", noin puolen tunnin matkan
päähän kotoa. Lomailu jossain muualla kuin kotona
tuntuu aina pidemmältä ajalta, ja oli muutenkin helpompaa majoittaa seitsemän ihmistä kolmen makkarin mökkiin kuin meidän kerrostalokolmioon. Olin puolikkaan päivän töissä jouluaattona ja
perjantai 27.12. oli myös normaali työpäivä, joten kovin kauas ei parin päivän
takia kannattanut ajaa, siksi valitsimme lomakohteeksi Swan Valleyn viininviljelyalueen ihan Perthin pohjoisnurkilla.
Pätkitystä lomastani huolimatta aaton ja välipäivien työskentely kannattaa, sillä niistä saa meidän puulaakissa kolme ekstralomapäivää ensi vuodelle, vaikka Suomen-reissuun käytettäväksi, jeh!
Pätkitystä lomastani huolimatta aaton ja välipäivien työskentely kannattaa, sillä niistä saa meidän puulaakissa kolme ekstralomapäivää ensi vuodelle, vaikka Suomen-reissuun käytettäväksi, jeh!
Mökki ei ulkoa mitenkään hurmannut: peltikattoinen ”puuvaja”.
Sisältäkin tilat muistuttivat lähinnä keskimääräistä suomalaista kesämökkiä,
eli joka paikka hivenen rempallaan ja kulunut, katonnurkissa hämähäkinseittejä
ja kaikki kalusteet enemmän tai vähemmän eriparia. Keittiö oli perustasoa,
onneksi toimiva hella, mikro ja astianpesukone löytyivät. Viheriöivänrunsas
puutarha oli, mutta erittäin hoitamaton sellainen.
Sisäpihan uima-allas sentään oli ihan luvatunkaltainen. Mökki oli yksi kuudesta, mutta vain yhdessä niistä oli meidän lisäksemme asukkaita, joten saimme yhteisuima-altaan privaattikäyttöön lähes koko visiitin ajaksi.
Mökkiin asettuessa
tuntui – kirkkaassa auringonpaisteessa ja helteessä -, ettei joulufiilistä ole ollenkaan. Harmittelinkin, että näinkö menee juhlamieli ihan sivu
suun. Aiemmin jo kerroin älynneeni alkaa kuvitella, että vietämme juhannusta
joulun sijaan ja tämä temppu toimi tunnelmanluojana. Mökillä luonnon helmassa, kuten asiaan kuului.
Ulkona vehreää, aurinko helottaa.
Tekemislistalla oli joulun varalle uimista, luonnossa kuljeskelua,
sulkapallonpeluuta, hyvä kirja, yleistä sosialiseeraamista ja yhteisiä
aterioita. Alkoi tuntua, että hyvinhän tästä joulusta selviää, vaikkei olekaan lunta,
kuusta, koristeita, joululauluja saati harrasta tunnelmaa. Etenkin, kun näin jälkikäteen kuulin, että joulu Suomessa on ollut pääosin lumeton ja joillain pihoilla haravoidaan, grillaillaan, poimitaan penkistä persiljaa ja ihmetellään hiirenkorvia! Jestas. Väärin on tuollainen säätila.
Juhlimme sekä eurooppalaiseen että australialaiseen malliin,
toisin sanoen vietimme sekä aattoa (ranskalais-suomalaisena tapana), että
joulupäivää (aussien pääjoulujuhla). Kaksi päivää herkkuruokia kuohuviinin kera,
eiköhän riitä täysimittaiseksi juhlimiseksi.
Aaton menu oli seuraava: täytettyjä hummereita,
graavilohi-avokado-mango-chili-kompottia, buffet eli runsas valikoima
leikkeleitä, juustoja, salaatteja ja valkosipulipatonkia; ja jälkiruuaksi
aussivakio pavlova eli marenkilevyistä ja kermavaahdosta koottu kakku, joka oli päällystetty reilulla keolla tuoretta mangoa, passionhedelmiä, mansikoita sekä
sekalaisia pakastemarjoja – ehdoton lempparijälkkärini!
Kallis herkku hummeri, jota maistoin ensimmäistä kertaa, ei
välttämättä avautunut itselleni, vaikka muut hehkuivat innosta tätä
erikoisuutta antaumuksella mussuttaessaan. E:n isäpuolen erikoisresepti on
halkaista hummerit kahtia ja täyttää niiden kuori eli selkä- ja pyrstöpanssari
seoksella, jossa on armanjakki(armagnac)-brandyssä kypsennettyä hummerinlihaa, sipulia, cheddar-juustoa ja mausteita.
Ruoka oli oikein maistuvaa, mutta itselleni tuli mausta mieleen lähinnä erityisen onnistuneet kala- tai katkarapupyörykät. En siis ihan
tajunnut, miksi maksaisin kaksikymppiä per hummeri, kun voin ostaa katkarapuja
tai kalaa halvemmalla? Kaipa en vain osaa erottaa mereneläviä toisistaan, kun
en ole niihin tottunut. Osteritkin menivät hukkaan kuin helmet sioille, kun
niitä työpaikkani joulujuhlissa maistelin. En vaan tajua, mauttomia lötköjä
olivat.
Joulupäivän menun muodostivat täytetyt grillibroilerit,
uunijuurekset, perunamuussi ja vihersalaatti. Kanan kotitekoinen täyte oli
kuulemma erityisen australialainen resepti – englantilainen alkujaan siis.
Jostakin tietynmerkkisestä makkarasta (jonka merkki jäi itselle pimentoon)
puserretaan sisällykset ulos kuoresta, sekaan survotaan korppujauhoa, salviaa ja
muita mausteita, täytetään tällä broileri ja tattadaa, valmista tuli. Broileri ottaa makua täytteestä ja
toisinpäin grillauksen aikana, oli hyvää namnamnam.
Jälkkäriksi joulupäivänä nautiskeltiin banofi- eli banaani-toffee(kinuski)-piirakkaa.
Se tehdään samalla idealla kuin juustokakku, eli pohjaksi murustellaan
digestive-keksejä ja sulaa voita, jäähdytetään jääkaapissa, päälle ladotaan
banaaniviipaleita, kinuskikastiketta ja kermavaahtoa, pinta koristellaan
kaakaoripauksin, nakataan vielä jääkaappiin jähmettymään ja voilá, valmista
syötäväksi!
Kumpaankin joulupöytään kuului olennaisena osana perinne,
joka on näköjään jokaisen joulukattauksen välttämättömyys: Christmas cracker
eli – mikähän tuo nyt suomeksi olisi – paukkukarkki? Crackereitä paukutellaan
myös työpaikan joulujuhlissa joka vuosi. Cracker on kuin joulupaperiin kääritty
puolikas talouspaperirulla, näyttää isolta käärepaperikaramellilta ja toimii
samalla idealla kuin kinder-muna, eli sisältää yllätyksen. Jokaisen lautasen
viereen on katettu cracker, eli jokaiselle yksi.
Pöydässä vierustoverit tarttuvat kumpikin crackerin eri
päästä ja vetävät kilpaa. Rulla katkeaa pamahtaen (sisällä on jonkinsortin
nallipanos), ja ulos poksahtaa kaikenlaista pientä tilpehööriä, mukaan lukien
aina silkkipaperi”kruunu”. Silkkipaperihattua on tarkoitus pitää joulujuhlan
ajan. Vakiokamaa crackereissä ovat myös paperisuikaleet, joihin on painettu
(erityisen huonoja) puujalkavitsejä, ja jotka on tarkoitus kunkin lukea
vuorollaan ääneen muulle pöytäseurueelle. Crackereista pullahtaa yleensä myös
sekalaista muovisälää; itse sain tänä jouluna eri crackereista kaksi settiä muovisia
viiksiä, jotka on tarkoitus nipistää kiinni sieraimiin.
Viime jouluna crackeristä paljastui minikompassi, ja muut
ovat tänä jouluna saaneet mm. minipalapelin, minipelikorttisetin, jojon ja
mitähän vielä. Yksi eniten kummastelua aiheuttaneista cracker-sisällöistä
nähtiin kaveriporukan joulunvietossa. Crackerista paljastui muovinen puolikkaan
tulitikun kokoinen tappi, jonka keskellä oli mutka. Arvuuttelimme porukalla,
että onko se a) tekokorvis, b) teko-nenäkoru, c) teko-huulikoru, vai mikä ihme.
Lopulta joku nokkela hoksasi, että se oli feikkinaula sormen ympärille
pujotettavaksi. Hehhe. Olipas hassu.
Cracker on hauska joulupöydän viihdyke, mutta en pysty olemaan
miettimättä, että on tosiaan jonkun työ syytää näitä muovihilurullia
tonneittain markkinoille. Ilo on kuitenkin vain muutaman minuutin mittainen, ja
kertakäyttöinen. Ehkä innostuisin crackereistä enemmän, jos sisältö olisi edes
jotain kierrätettävää, tai vaikkapa syötävää. Karkkeja niihin crackereihin,
kiitos!
Entä miten sujui E:n pikkuveljen tyttöystävän eli neiti kultakalan kanssa? Kiitos kysymästä, itse joulu meni ihmeen sivistyneesti eli lähestulkoon aikuismaisesti, ja iPhonen näpräilyä ruokapöydässä nähtiin tavallista vähemmän. Sen sijaan joulun jälkeen on nähty sellaiset teini-draamakuningatar-tantrumit eli kiukunpuuskat, että piti tehdä E:n kanssa vankka päätös olla päästämättä neiti kultakalaa enää koskaan meille sisälle, oli hataran suhteen jatko mikä hyvänsä. Porttikieltoon liittyivät myös E:n vanhemmat, jotka saivat enemmän kuin tarpeekseen kyseisen neidin kaikkiin meihin kohdistuvasta aiheettomasta tuittuilusta. Saadaan siis näillä näkymin viettää uudenvuodenjuhlat rauhassa ilman huomiohakuista hysteriaa - toivottavasti!
Yllä ja alla: joulupäivän ruokailua, grillibroileria uunijuuresten kanssa. |
Överitäyttävä banofikakku. Silkkaa kaloria koko setti, mutta hyvää! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!