20.11.2016

Huipuimmat ja umpisurkeimmat nähtävyydet ja aktiviteetit

Mitä uutta ja jännää maailmallemuutto tai matkailu tuo mukanaan; ja mikä puolestaan paljastuu ajanhukaksi tai pettymykseksi? 

Siitä lähtien kun Perthiin muutin, olen kokeillut montaa harrastusta ja aktiviteettia, joita en Suomessa olisi päässyt testaamaan - ainakaan siihen aikaan ja niissä maisemissa, kun vielä keskisen ja itäisen Suomen katuja kulutin. Toisaalta, jokainen planeetan nähtävyys tai menomesta ei ole maineensa väärti, kuten Exploras-blogin Mira toteaa. 

Siitä loihe miettimään, että mitä olen itse viime vuosina kokenut, mikä on jättänyt erityisen hyvän tai huonon muistijäljen. Positiiviset - listalla erilaisia harrastusmuotoja ja kokemuksia nähtävyyksien sijaan, koska hyviä nähtävyyksiä on maailmassa kertakaikkiaan liikaa listattavaksi. Negatiiviset - listalla paikkoja ja asioita sekaisin. Otetaan negat ensin, niin juttu loppuu positiiviseen nuottiin murjotusnurinan sijasta.

Negatiiviset

Kommentoin Exploras-Miran listausta huonoimmista nähtävyyksistä ja hän kysyi, mitä itse valitsisin listalleni. Hyvä kysymys! Äkkiseltään mieleen ei tule yhtään täyttä pettymystä, jossa olisin ajatellut, että miksi tulin, miksi maksoin, mitä järkeä, huijasta ja rahanhukkaa. Yleensä minua kiinnostavat vähän kaikki paikat, jos ei muuten, niin siksi, että "miten tästäkin on voinut tulla maailmanluokan nähtävyys? Mitä muut tässä näkevät? Miten tätä on markkinoitu?" jne. 

Nähtävyydet ylipäätään ovat usein jotain muuta kuin odotukset tai valokuvat niistä, esim. Niagara on reunustettu räikeällä muovimarkkinahumulla, Eiffel-tornille päästäkseen pitää taistella reitti krääsäkauppiaiden ohi, ja krääsän ja tuputuksen määrä räjäyttää tajunnan millä tahansa Kiinan nähtävyydellä, paraatiesimerkkinä terrakotta-armeijan hauta Xi´an:issa, jossa koko haudalle ei pääse kävelemättä kilometrin mittaisen markkina-alueen halki. 

Mutta. Kaikessa on kiinnostava puolensa, ainakin jos on tällainen filosofiaan taipuvainen visuaalis-analyyttinen sosiologi tai toisinpäin. Minua esimerkiksi kiinnostavat rupuiset, pölyiset ja ankeat kotiseutu- ja muut pikkumuseot, koska ne kertovat, mitä sillä seudulla pidetään kertomisen ja näyttämisen arvoisena: mitä arvostetaan, mitä muistoja halutaan vaalia, ja mitä museon perustamisaikaan ajateltiin siitä, millainen näyttely olisi informatiivinen. Tästä syystä esimerkiksi viihdyin Perthin nyt suljetussa museossa (massiivisen uudistuksen ja remontin alla), kun taas E oli kyllästymistainnutuksen partaalla pölyisten vitriinien ja repsottavien, haalistuneiden nimikylttien äärellä.

Jos nyt kuitenkin jotain pitäisi valita ja nimetä, niin:

Huonosti hoidetut eläintarhat. Tiedän, että eläintarhat ylipäätään ovat kontroversaali eli tunteita nostattava aihe, mutta itse pidän niistä silloin, kun eläimet näyttävät viihtyvän. Arvostan eläintarhojen lajiensäilytystyötä ja minusta on tärkeää, että lapset ja aikuiset näkevät eläimiä livenä oppiakseen arvostamaan niitä (vaikka tajuan senkin pointin, että villieläimiä ei saisi pitää ihmisten viihdykkeenä). Safarityyppiset eläintarhat, joissa liikutaan laajojen alueiden halki, ovat lie parhaita. Top 1 - valintani huonoksi nähtävyydeksi ovat tarhat, joissa masentuneet eläimet nuupottavat pienissä, virikeköyhissä häkeissä. Niistä lähtee itku kurkussa, turhautuneena, ilon sijasta. 

Liika toisto. Tätä tietenkin kukin kontrolloi itse, eli kannattaako mennä samanlaiseen nähtävyyteen toisensa jälkeen? Jos siippana sattuu olemaan nimeltämainitsematon ranskalainen, jonka mielestä loma ei ole loma, jos ei ole omin silmin nähnyt jokaista Lonely Planetin kohdetta, asiaan vaikuttamisen laita on rajallinen. Kun olimme Egyptissä kiertäneet 10 päivää putkeen pyramideja, hautoja, museoita ja temppeleitä ja hieroglyfit tanssivat silmissä, päätimme lopulta, että nyt jotain muuta. Buukkasimme lennot sukellus- ja rantakohteeseen Siinain puolelle. Saatiin onnistunut loppuhuipennus lomalle.

Huono palvelu. Yleensä nähtävyyksissä ja turistikohteissa työskentelee pirteää ja ystävällistä kausiporukkaa, mutta mikä tahansa nähtävyys jättää huonon maun suuhun, jos se on huonosti ylläpidetty, viitoitettu tai ylihinnoiteltu. Yrmynaamoja ei kukaan kaipaa lippukassalle eikä oppaiksi, ja kaikkinainen likaisuus, repsottavuus ja kuluneisuus paikoissa, jonne se ei kuulu, eivät ilahduta. 

Egyptissä saimme jatkuvasti hätistää innokkaita opaskokelaita kannoiltamme, koska jokainen olisi tiennyt kaikista faaraoista kaiken, kun hinnasta sovitaan. Kiinassa puolestaan jäimme lippukassoilla jalkoihin, kun paikalliset pokalla rynnistivät ohi ja fyysisesti tönivät tieltään, kun vasta tiedustelimme hintaa englantia puhumattomalta turisti-aspalta. Balilla kahlasimme muovipussinrepaleissa ja muussa roskassa sellaisilla kaduilla, pelloilla ja rannoilla, joita ei joku innokas hotelli tai muu taho siivonnut turistien iloksi. 

Anekdoottina mainittakoon, että monien muiden kokemuksista poiketen Ranskassa olen kohdannut vain ystävällistä palvelua. Englantiini vastataan usein ranskalla, mutta onneksi ymmärrän sitä riittävästi pystyäkseni reagoimaan. Eli ylimielisyydestään tunnettu Pariisi ei pääse negatiivisten listalle :) 

Positiiviset (ei paremmuusjärjestyksessä, vaan siten, miten ne mieleen pulpahtivat)

Jousiammunta. Tätä voi varmasti Suomessakin harrastaa, mutta Aussilan plussa on siinä, että harrastusten kokeilu on pääsääntöisesti puoli-ilmaista. Yleensä aktiviteettipaikoissa on aina joku avointen ovien päivä, aloittelijan ale tai Scoopon-tarjoussivustolta löytyvä "tuu testaan" tarjous. Kävimme eilen E:n kanssa testaamassa WA Archery Centerin hintaan $10/hlö: sis. 1h teoriaa ja 1h ammuntaa. Ilmasto ja sää on täällä erinomainen, koska ulkona passaa ammuskella 6-9kk putkeen ennenkuin sateet ja tuulet vaikeuttavat sitä, ja talvisinkin on hyviä, aurinkoisia päiviä. 

Jousiammunta on mielestäni/mielestämme erittäin old school and cool eli on aika helvatan vaikuttavaa pystyä samaan kuin saraseenisotilaat 1400-luvulla. Mitä nyt tietenkin meidän jouskamme olivat kevyttä lasikuitua, maali paikallaan jököttävä polystyreenitaulu ja ammuntaetäisyys 10m - mitään hevosen selästä actionleffatähtäilyjä ei tuossa lajissa pysty harrastamaan ennenkuin vuosien treenauksen jälkeen. 

Alkeistunnin aikana ehti ampua n. 20 laukausta, joista yhden sain napakymppiin ja loput tauluun hajalleen, kolme-neljä nuolta sain noukkia maasta kaukaa taulun takaa. Hauskaa, viihdyttävää, jopa koukuttavaa, jos sattuu olemaan perfektionistiluonne eli haluaa täydellistää taitonsa.

Killing it.



Kyllä, olen Lara Croft nyt ilmiömäisten jousiammuntataitojeni ansiosta.
Kuumailmapalloilu. Tämäkään ei lie Suomessa täysin ulottumattomissa, mutta kylläkin hinnan kirossa. Kuumailmapalloilimme Egyptin lomalla Luxorin yllä. Kokemus jäi iäksi mieleen, koska lähtö on aamunkoitteessa auringonnousun aikaan (mahtavia kuvia), lento on Luxorin kuuluisimpien nähtävyyksien yllä (mm. naisfaarao Hatsepsutin temppeli, sekä etäällä siintävä Kuninkaiden ja Kuningattarien laakso hautoineen), korkealta näkee Luxorin kaupungin yllättävästä kulmasta ja saa hyvän ilmakuvan egyptiläisestä elämästä.

Lento sinällään on jännittävä - välillä jopa pelottava - , koska miten se pajukoppa voi kestää 16 hengen painon ja miten voimme olla varmoja, ettei kaasupulloista lopu kaasu kesken lennon? Palloilla voi vain viileällä ilmalla, koska pallon sisällä on oltava reilusti lämpimämpää ilmaa kuin
sen ulkopuolella. Siksi tämäkin kyyti loppui hyvissä ajoin ennen puoltapäivää, ettemme joudu kuumenevan aavikkoilman vuoksi vaikeuksiin. Mahtavat muistot ja kuvat jäi!

Suomalainen 1960-70-lukuinen arkkitehtuuri on ottanut vaikutteensa naisfaarao Hatsepsutin visiosta 3500 vuotta sitten.

Valmiina lähtöön klo 6.00.

Yllä Luxor kuumailmapallosta, alla Kairon reunaa lentokoneen ikkunasta.


Trapetsitaiteilu. Tätäkin lajia kokeilin uteliaisuuttani täällä Perthissä, Scoopon-tarjouskupongilla, milläpä muulla. Trapetsi ei ollut kävelynaru, vaan korkealle sijoitetut keinut/kiikut, joissa roikuttiin ja tehtiin temppuja, kuusi metriä turvaverkon yläpuolella. Tunnilla oppi tekemään voltin alas kiikusta, sekä perussirkustempun eli heittäytymään keinusta toisen käsien varaan roikkumaan. 

Vaativinta tunnilla oli jaksaa roikkua rautatangosta (hiertää käsiä ja polvitaipeita), älytä oikea ajoitus - jos keinut eivät kohtaa, ei sinne käsien varaan myöskään loikata mistään metrien päästä - sekä uskaltaa päästää irti. Kun alla on kuusi metriä eli kolmen talokerroksen verran tyhjää, ei turvaverkko näytä turvalliselta eikä tervetulleeksi toivottavalta. 

Trapetsitaiteilu on hauskaa, jännittävää ja itsetuntoa kohottavaa, etenkin jos on korkeapaikan kammoa (itselläni ei tosin ole) ja voittaa pelkonsa korkealla kieppuessaan. 
Kuvassa en ole minä, vaan joku taitavampi netin syövereistä.
Uusien ihmisten tapaaminen. Suomesta lähdettyäni - sekä Aussilaan asumaan että matkailemaan ympäriinsä - olen tavannut sadoittain ihmisiä, joista osa on ollut vain hetken tuttavuuksia, osasta on muodostunut vähintään hyvänpäivän tuttuja ja joistain peräti kavereita ja ystäviä. Kaikilla on verrattoman mielenkiintoinen elämäntarina mielestäni ja useinkin ajattelen, että pitäisi ryhtyä kirjailijaksi, jotta saisi tallennettua kaikki jännittävät tarinat, käänteet ja kohtalot - osa iloisia voittajatarinoita, osa traagisia surullisen ritarin muisteloita. 

Olen esimerkiksi tavannut Sveitsiin adoptoidun srilankalais-tytön, joka perusti oman yrityksen kaksikymppisenä, myi sen pois kolmikymppisenä ja budjetoi puolet voitosta missioon: matkusta yksin halki Afrikan ja Lähi-Idän maiden todistaaksesi, että ko. maiden asukkaat ovat kunnon ihmisiä siinä missä eurooppalaisetkin, ja että nainen pystyy reissaamaan näiden alueiden halki yksin. Sandra videoi ja valokuvaa matkansa ja on nyt matkustanut lähes 700 päivää Nigeriasta Turkmenistaniin ja Iranista Libanoniin. Itse en uskaltaisi, mutta toisaalta, se lie osittain todistaa, miksi Sandran missiota tarvitaan: miksi olen varma, että idea on huono? Kertooko se enemmän minusta, mediasta vai maista sinällään? 

Olen itse matkustelun myötä muovautunut paljon avaramielisemmäksi ja kiinnostuneeksi arvostelevan tai tuomitsevan sijaan. Aiemmin minun oli vaikea sietää vahvoja mielipiteitä tai maailmankuvaa (esim. jyrkän uskonnollinen tai ääripoliittinen), nyt ne alkavat kiinnostaa näkökulmasta "miksi?" Miksi ajattelet noin, mikset jotenkin toisin? Miksen itse ajattele samoin? Minkälainen elämä, persoona tai ajattelutapa tuottaa minkäkinlaisia arvoja ja asenteita? On tämä maailma jänittävä paikka ja elämä ihmisen parasta aikaa :D 

2 kommenttia:

  1. Mulle iski korkeanpaikankammo-puistatus-kylmät väreet ihan vaan lukiessa tuosta trapetsijutusta! :O

    Mun blogissa odottaa muuten tunnustus, ole hyvä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!