7.3.2018

Kulttuurierot kaikkialla

Pari aihetta on pyörinyt mielessä jonkin aikaa, mutta kumpikaan ei ole oikein kokonaan hahmottunut kirjoitusmuotoon: perustavimmanlaatuiset kulttuurierot Suomen ja ulkomaiden välillä (jos näin laaja yleistys edes sallitaan), sekä muuhun maahan sopeutumisvaiheet mallia omakohtainen (höystettynä muilta kuulluilla elementeillä).

Ei näistä koskaan tule valmiita esseitä, jos ei vain tempaa härkää sarvista, joten aloitetaan ensinmainitusta. Muutaman huomion verran, millaisia kulttuurieroja voi olettaa kohtaavansa melkeinpä kaikkialla, ehkä lukuunottamatta ihan lähinaapurimaita?

Valtio vs yksilö

... eli mitä kenenkin sopii odottaa saavansa verovaroin ja mitä tulisi itse kustantaa ja hoitaa. 

Mielestäni monilla suomalaisilla on turhankin mustavalkoinen kuva siitä, miten asiat maailmalla ovat: joko eletään pohjoismaista hyvinvointivaltiota, tai amerikanmeiningillä kaikki maksetaan itse. Todellisuudessa yhteiskuntamuotoja on aivan joka lähtöön siltä ja väliltä, eikä yhden maan systeemi ole automaattisesti parempi kuin toisen, olipa se kummasta laidasta vain.

Australia asettuu jonnekin keskivälille sikäli, että täälläkin maksetaan veroja tai veroluonteisia maksuja, joilla kustannetaan kokonaan tai suurelta osin esim. neuvolaa vastaava toiminta, peruskoulutus, perusinfra, terveydenhuolto, eläkkeet sekä jonkinasteinen sosiaaliturva. Opintotukea saati maksutonta korkeakoulutusta, päivähoitoa tai vanhustenhoitoa on käsittääkseni turha odottaa missään osavaltiossa. Aivan perillä kaikista palveluista ja etuuksista en ole, koska osa niistä on osavaltiokohtaisia, osa maankattavia.

Itselleni on ollut silmiä avaavaa, että valtion roolista voi ajatella niin monella eri tavalla. Suomalainen on mielestäni melko ehdollistunut siihen, että joka asiaan on virasto ja lupa, mutta myös etuus ja avustus, eikä ketään heitetä kadulle kylmään. Omaa sydäntäni lähellä ovat eritoten maksuton korkea-asteen koulutus ja opintotuki, koska mielestäni maan tulevaisuus riippuu aivan suoraan koulutustasosta ja siitä, että kukin pystyy olemaan hyödyksi siitä riippumatta, paljonko vanhemmilla oli pätäkkää koulutuksen turvaamiseen. Näin homma ei kuitenkaan näyttäydy kaikille.

Olen Perthissä kuullut usempaan otteeseen, miten korkeakoulutuksesta täytyy tietenkin maksaa - mielellään paljon - koska muuten opiskelijat valitsevat jotain typerää kuten taidehistoriaa. Jota sattumoisin itse opiskelin. Ymmärrän toki argumentin, että ei kannata kouluttaa liikaa populaa liian esoteerisille aloille kuten nyt vaikka filosofeiksi (jota tällä hetkellä opiskelen), mutta en toisaalta ymmärrä ajatusta, että päätöstä ohjaa parhaiten se, mistä pitkin hampain raaskii maksaa kymppitonnien opintolainan. Onko siinä hirveästi järkeä, että jokainen haluaa MBA:n eli master of business - tutkinnon (kauppatieteiden maisteri), koska sittenhän sen arvo romahtaa, kun tarjontaa on liikaa, eivätkä muut alat kehity?

Olen ikävä kyllä oppinut, että vaikka syvästi arvostankin suomalaista koulutusta esiasteilta tohtoriksi, en enää nykyään kerro ausseille, että teen omaa väitöskirjaani suomalaiseen yliopistoon ilmaiseksi eli maksamatta lukukausimaksuja (joita siellä ei siis ole). Ilmaisuus kääntyy täkäläisten mielessä jonkinlaiseksi community college - eli kansanopistotasoksi, eikä tohtorinlakkitavoitettani oteta kovin vakavasti, kun sen maksuttomuus paljastuu. Hurjaa, harmillista, ja jotain, jota en osannut odottaa.

Valtio vs yksilö - keskusteluun liittyy myös se, miten tulisi elää ylipäätään, paljonko esim. tehdä töitä (verovaroja kerrytääkseen). Suomessa maksetaan suhteessa paljon ja saadaan paljon yhteisestä kassasta. Siitä seuraa kansallinen "oikeus" vahtia, että kaikki varmasti maksavat osansa. Olen aiemminkin maininnut, että Aussilassa ei kohtaa käytännössä ollenkaan samaa syyllistämistä kuin Suomessa erilaisista irtiotoista kuten downshiftauksesta. Perthissä on kohtuullisen tavallista pitää välivuosi myös aikuisena, ja vaikkapa lähteä matkustelemaan. Itse aloitin tämän vuoden alussa osa-aikaisuuden eli keskiviikot ovat vapaapäiviä - huikeaa jaksamisen kannalta, suosittelen kaikille kynnelle kykeneville!

Sukupuoliroolit 

... eli miten naiset ja miehet nähdään. 

Tässä on aihe, josta perusskandinaavi, etenkin feministi, saattaa saada kourallisen herneitä hengityselimiin monessakin maassa. Onneksi ei pahemmin Australiassa. Lasten kasvatuksesta ja esimerkiksi päiväkotien asenteista en osaa sanoa mitään, koska omakohtaista kokemusta ei ole, eli esimerkkini liittyvät vain nuoriin ja aikuisiin. Koulussa täällä erotellaan sukupuolet sikäli, että koulupuku on pakollinen ja se on erilainen riippuen jalkovälistä: tyttö - mekko/hame, poika - shortsit/pitkät housut. Kaikilla on kauluspaita tai pikeepaita, jakku ja usein kravattikin.

Pukeutumista lukuunottamatta aussien ja suomalaisten käsityksissä ei muuten ole suuria eroja, eli naiset voivat periaatteessa työskennellä millä alalla vaan, kuten miehetkin. Läytännössä ei näin ruusuisesti ole vielä Perthissäkään (ehkä vielä jonain vuonna tai vuosikymmenenä), vaan miesten ja naisten aloja yhä on, samalla linjalla kuin Suomessakin: tekniikka, liikenne ja rakentaminen, miehet - hoiva ja opetus, naiset. Muttamutta.

Perthissä on Suomea paljon tavallisempaa, että kun nainen jää äitiyslomalle, tämä ei palaa töihin joko ollenkaan (jos puolisolla on riittävän hyvä palkka) tai palaa osa-aikatöihin. Tänne muuttaessani näin asian arveluttavana, eli ihmettelin, miksi naisten urakehityksen oletetaan tyssäävän saman tien, kun lapsia syntyy. Nyttemmin on avautunut, että asiaan on monta syytä, osa "ideologisia", osa käytännön syitä (jotka tosin linkittyvät ideologisiin yhteiskunnan tasolla).

Australiassa mielestäni arvostetaan syvästi perheitä ja lapsia, ja keskivertoaussi viettää paljon mieluummin aikaa lastensa / perheensä parissa, kuin töissä. Tutut osa-aikatyötä tekevät naiset kertovat, että miksi ihmeessä he haluaisivat kokoaikatyöhön, kun kotona on paljon hauskempaa ja lapsiperheille on paljon kivaa tekemistä kaikkialla, kaiken aikaa. Nykyään myös jotkut isäihmiset tekevät osa-aikaa, koska Oikean Elämän koetaan olevan siellä kotosalla perheen parissa, ei uraputkessa. Osa-aikaisuus ei siis olekaan naisten aliarvioimista, jollaisena sen aluksi  näin, vaan useimmiten oma arvovalinta.

Tosin käytännön syynä tähän arvovalintaan usein on fakta, että päivähoito on Perthissä Suomen mittapuulla kallista, ja palkasta saattaa mennä jopa puolet päivähoitomaksuihin, palkkatasosta riippuen toki. Valtion päivähoitotuella kannattaa tehdä juuri ja juuri se 2-3 päivää töitä, jotta omaankin pussiin jää jotain: taktinen luku, jonka moni perhe valitsee.

Kotityöt

...eli kuka tekee ja mitä tekee.

Aihe liittyy sukupuolirooleihin. Australiassa mielestäni on pientä pohjavirettä siihen, että mies tekee ulkotyöt (pihatyöt, rempat, autonhuolto, grillaus) ja nainen sisätyöt (siivous, kokkaus jne), mutta tämä on ehkä enemmänkin vanhan kansan peruja, eikä mikään yleissääntö joka kodissa. Moni suomikaverini, nainen, on hoidellut remppaa yksikseen, esimerkiksi maalaustöitä, eikä  heille ole tullut asiasta kommenttia rautakaupassa eli tuskinpa ovat ainoita.

Omassa taloudessamme kotityöt ovat jakaantuneet kiinnostuksen/viitsimisen perusteella, eli E pesee pyykit ja imuroi, minä tiskaan ja pesen pinnat (pölyt, moppaus, vessa ja kylppäri). Kokkaus hoidetaan yleensä yhdessä, tai jompikumpi noukkii take away-ruokaa mukaan kotimatkalla. Pihaa ja ulkotöitä meillä ei ole, ellei parvekkeen satunnaista lakaisua lasketa. E:tä ei kiinnosta auto pätkääkään, kuten ei minuakaan muuna kuin työkaluna ja liikennevälineenä, eli sitä ei ole kai imuroitu tai pesty yhtään kertaa kolmeen vuoteen muulloin kuin vuosihuollon yhteydessä... Kyllähän tuo silti kulkee :D

Seurasin tänään Ulkosuomalaisten blogit - Facebook-sivulla keskustelua kotitöiden jaosta Vietnamissa (tiukat rajat siihen mitä mies ja nainen tekevät) ja siihen nähden Australiassa pääsee helpolla, kulttuurieroihin sopeutumisessa siis. Täällä kotitöidenkin osalta asenne on enimmäkseen laissez faire, no worries eli kukin tehköön tyylillään ja joka ei niitä halua tehdä ollenkaan, joko elää törkykasassaan tai palkkaa siivojan ilman mitään kateellisten kommentointia tai syyllistymistä. Ruokaa saa edullisesti maan 60 000:sta ravintolasta. Tilastollisesti Aussilassa on yksi ravintola 400:aa asukasta kohti, eli eiköhän jokaiselle löydy jotain sopivaa hinnan ja menun puolesta. Vertailun vuoksi, Suomessa on yksi ravintola 550 asukasta kohti.

Summa summarum, vaikka Aussilaankin muutto aiheuttaa kulttuurishokkia, ei tämä ole vaikeimmista maista lähestulkoonkaan sopeutumisen suhteen. Toista varmasti on sellaisissa maissa, joissa kaikki edellämainitut teemat ovat hyvin eri tavalla kuin Suomessa - niitäkin paikkoja kun löytyy monta.

Kuvituskuvina symbolisesti puunlatvaseikkailua ja nuorallakävelyä Tree Adventure - puistossa Dwellingupissa noin tunnin ajon päässä Perthistä.

Kulttuurierojen nuorallatanssija.

Kaverini korkeuksissa, kala kuivalla maalla vai suomalainen eukalyptusmetsässä?

E pohtii, tästä alas, 10 metriä pudotusta kulttuurishokin syövereihin.

Mitä ranskalainen edellä, sitä suomalainen perässä.

Ja toinen suomalainen ei tietenkään jää pekkaa pahemmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!