Viimeksi kirjoitin kuulumisistamme vajaa kuukausi sitten, ja toisaalta tässä ajassa on tapahtunut paljon, toisaalta asiat pysyneet ennallaan. Olemme yhä ja jälleen Suomessa, epäonnisesti ajoitetun Italian-loman jälkeen. Matkasta nyt vain sen verran, että itse loma osui koronan alkurynnistykseen maassa, emme saaneet sitä peruttua, joten lähdimme kuitenkin: kyseessä oli "palkkio" itselleni, kun vihdoin ja viimein sain tohtorinväitökseni tehtyä ja tutkinto odottaa postissa, hurraah! Oloa olemme kuulostelleet jatkuvasti, käsidesiä ja saippuaa meni lotraten, terveen kirjoissa olemme ja tahdomme pysyäkin (puunkoputus).
Maaliskuu on viides kuukautemme irtiottoa. Tällä hetkellä vietämme hiljaiseloa veljeni tyhjässä asunnossa, kun hän on itse pidempään ulkomailla. Nähtävyyksientäyteisten kymmenen päivän jälkeen viikko rauhoittumista on paikallaan. Reissussa kävelimme päivittäin jopa viisitoista kilometriä, nyt olla möllötämme. Parhaillaan päivät täyttyvät hyvinkin normaaleista lapsiperheen rutiineista. Aamupala, leikkiä, puuhailua, aamupäikkärit, lounas, lisää leikkiä ja arjen askareita, iltapäiväunet (vauvalle, joskus vanhemmillekin), normioleilua, illallinen ja iltapuuhat. Välissä juodaan kahvia, selataan puhelinta, napostellaan, hoidetaan asioita. Peräti tapahtumaköyhää, mutta erittäin tarpeellista vastapainoa irtiottokuukaudelle neljä, jolloin tuntui, että koko ajan tapahtui tai oli saatava aikaan.
Helmikuu meni suurimmaksi osaksi väitöstilaisuuttani valmistellen. Valmisteluihin kuuluivat yleisölle tarkoitetun luennon laatiminen, henkinen valmistautuminen vastaväittäjän mahdollisiin kysymyksiin, sekä karonkan eli juhlaillallistilaisuuden järjestäminen vastaväittäjälle, ohjaajilleni ja parille läheiselle. Helmikuussa lähdin lähes joka aamu läppäri kainalossa puoleksi päiväksi kaupungille, lapsesta huolehtivat E ja isovanhemmat. Näin sain keskityttyä rauhassa sekä intellektuelliin puoleen että käytännön järjestelyihin, kuten tarjoilujen tilaamiseen. Yhdentoista kuukauden kotiäitiyden jälkeen - vaikka kotiäitiyttä onkin tullut vietettyä monien muiden kuin omassa kodissani! - "töihin" lähtö arkisin tuntui aivan mahtavalta ja stimuloi aivoja kuin pari pönikkää energiajuomaa. Toisaalta kotiinpaluu ilahtuvan lapsen luo on jotain vaikeastikuvailtavan onnellista.
Näin paperille pantuna elämämme kuulostaa oikein menestyksekkäältä ja onnelliselta, mitä se enimmäkseen onkin. Riidoitta ei kuitenkaan arjesta selviä ja kyllä on myönnettävä, että mitä enemmän reissaamme, sitä enemmän myös ärräpäitä ärähdellään. Etenkin Italiassa koronavaara lietsoi lisästressiä ja vaikka toisaalta matka oli mahtava kohteineen - Venetsia, Firenze, Rooma, Napoli - toisaalta on hienoa olla rauhallisesti takaisin kotona, stressin "ulottumattomissa".
Matkustaessa ja vauvasta huolta pidettäessä toisen vanhemman toimet, tavat, prioriteetit, olemus ja naamataulu alkavat välillä ärsyttää, etenkin kököttäessämme pienessä hotellihuoneessa ja vauvan parkuessa väsymystä/nälkää/pitkästymistä/päivän liikoja virikkeitä. En missään nimessä itse ole puhdas pulmunen ja oma meininkini varmasti ärsyttää yhtä lailla, kun niikseen tulee. Minulla on itsekin tunnistamani raivostuttava tapa olla liian ripeä ja suora, eli en odottele, että toinen ehtii itse älytä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Alan marttyyrinä vääntää jokaista hommaa, joka vastaan tulee, ja tasan minun tavallani tietenkin. Ja hyväähän siitä ei seuraa noin niinkuin yleiselle leppoisalle ilmapiirille...
Suomen-aikamme lähenee loppuaan, sillä meillä on ennakkoon ostetut maailmanympäriliput huhtikuun puolivälistä eteenpäin. Seuraavien kohteidemme pitäisi olla Espanja, Costa Rica, Meksiko, Kanada ja Etelä-Korea. Mutta nyt, maailmankirjojen ollessa mullin mallin pandemian vuoksi, ei vielä ole tietoa, mitä voimme ja mitä emme voi tehdä. Lisäksi aussidollarin arvo on alimmillaan sitten meidän Australiaan-muuttomme, eli matkabudjettimme on ottanut pienoisen kolauksen. Kirjoitan raha-asioista, budjetista ja yllättävistä menoista erillisen postauksen tuonnempana.
Saa nähdä, millaiseksi irtiotto tästä muokkautuu, missä käymme, mitä on jätettävä väliin - jos siis matkoja voi edes muuttaa. Italian-matkaamme ei voinut perua "vain" huolen vuoksi, nythän kaikkialle maahan ei enää saa matkustaa ja ainakin Finnair on perunut liudan lentoja. Minne reissumme vie seuraavaksi ja milloin, ei ole itsellemmekään juuri nyt selvää.
Siispä keskitymme nauttimaan Netflixin antimista ja perusarjesta.
 |
| Rooma <3 |
 |
| Rooman parhaita muistoja: kun puoliso ottaa vauvan mukaansa nähtävyyskierrokselle - itsehoitosetti äidille. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!