8.11.2012

Pieleen menee - ja sitten ei taas menekään

On hetkiä, jolloin täällä on tuntunut että ei elämänkevät ja helkutin kuustoista sentään, tästä ei tuu sitten yhtään mitään, ei millään tempulla, kaikki on pielessä ja valoa ei ole missään tunnelissa. Mitäs läksin. Ja mitä sitten tapahtuu. Mahtavat täkäläiset tyypit astuvat esiin ja saavat elämän taas rullaamaan. Perthinsuomalaisten piiri - ainakin se, johon itse satun kuulumaan - on pieni ja tiivis, mutta sitäkin avuliaampi ja vieraanvaraisempi. Aussit puolestaan ovat kaikessa avussaan avokätisiä ja helposti lähestyttäviä. Kaikki, joille mistään ongelmistani olen koskaan kertonut, tarjoavat välittömästi ja avosydämisesti apua. "Tule meille vaikka yöksikin, jos tarvitset! Tule meille syömään, tule meidän juhliin, tule meille jouluksi, tule mukaan meidän viikonloppureissuun, tehdään yhdessä jotain kivaa, että elämä helpottaa ja olosta tulee iloisempi!" Uskomatonta lämminhenkisyyttä, johon ei ole Suomessa tottunut. Täkäläisittäin, thanks heaps for that eli kiitos kukkuroittain ja kasoittain!

Ausseille koti ei ole sellainen pyhättö kuin suomalaisille, johon ei helposti vieraita kutsuta tai jos kutsutaan, vasta sitten kun on päivän verran siivottu, tuuletettu ja leivottu pullaa, ja mieluiten viikon varoitusajalla. Ainakin täällä Perthissä koti myös jaetaan ihan eri tavalla kuin Suomessa, sillä asuminen kämppisten kanssa on aika tavallista myös aikuisiällä. Jopa pariskunnat asuvat kämppisten kanssa - Suomessa kun on aikuistumisen ja vakavasti otettavuuden merkki, että saa hommattua oman omistusasunnon, jossa asuu yksinään tai enintään siippansa kanssa. Osasyy ja draiveri tässä on taatusti järjettömät asumiskustannukset, joita on lähes mahdotonta yksin kantaakaan (normihinta uudesta keskustayksiöstä $450-500/viikko, anyone?). Iso tekijä kuitenkin on erilainen elämänasenne. Miksi ihmeessä kyhjöttää yksin yksiössä kun voi olla isommalla porukalla ja jakaa laskujen lisäksi muutakin elämäänsä.

Asuminen vieraassa maassa ja kulttuurissa tietää väistämättä yksinäisyyden ja irrallisuuden hetkiä. Kaikki muut tietävät kaikesta kaiken, ja itse et tiedä mistään mitään kuin hitaasti oppien. Kerryttämänsä piilotiedon määrän tajuaa vasta täällä totutuista kuvioista irrallaan. Suomessa tietää, milloin mennään Kelalle, milloin poliisille, milloin terveyskeskukseen (jos sinne joskus pääsee), milloin mihinkin virastoon ja miten siellä asioidaan. Täällä pitäisi yhtäkkiä päättää omista eläkesijoituksistaan (mitä periaatteessa kannatan), mutta onpa äkkiseltään hankalaa kun ei ole ennen koskaan seurannut minkäänsortin osakemarkkinoita tai rahastomenestyksiä. Kun vuokralaisena kohtaa ongelmia, on edessä tuhannenvimmainen tiedonhaku. Soittaako Vuokralaisnevuontaan, Kuluttajasuojaan, taloyhtiöön, kiinteistönvälittäjälle jolta asunnon vuokrasi, kerrostalon aulavahdille/vartijalle vai kenelle? Eipä sillä, eivät yllättävät pulmat Suomessakaan noin vain ratkea ja täällä sentään sitkeästi vaatimalla saa lopulta asiansa hoidettua, kun Suomessa taas useammin törmää kylmään virastobyrokratiaan: "ei voi mitään, ylempänä on päätetty, lautakunta on puhunut, minulla ei ole tähän asiaan valtaa vaikuttaa, valita lomakkeella XZY ja odota puoli vuotta."

Täysin yllättäen huomaan, että ainakin minulle vieraassa maassa verkostoituminen on jopa helpompaa kuin Suomessa. Omasta mielestäni tämä johtuu siitä, että Suomessa on aikuisiällä käytännössä mahdotonta tutustua uusiin ihmisiin, saati löytää ystäviä. Jos et hiekkalaatikolla, koulussa tai opiskeluaikaan raapinut kasaan riittävästi kavereita, jotka ovat vielä mukana näin kolmenkympin taitteessakin, se on voivoi. Harrastuksissa käydään harrastamassa, ja ei siinä jumpan jälkeen sukkahousuja jalkaan kiskoessa aleta juttelemaan henkilökohtaisia. Töistä mennään suoraan kotiin, koska pitää ehtiä käydä kaupassa ja saunoa ennen uutisia. Työkavereista saattaa hyvällä tuurilla löytää helmiä, mutta kumman usein työpaikkaan suhtaudutaan työpaikkana ja "ylimääräinen" vapaa-ajan kaveeraaminen on vähissä. Pikkujoulukin on puolipakko, jossa joko kiskaistaan änkyräkännit tai lähdetään etuajassa, kun ei jakseta niiden änkyräkännisten ääliömölläilyä.

Täällä puolestaan kohtaa jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa eli expatteja, muualta muuttaneita. Sama kohtalo ja kokemukset yhdistävät. Myös työpaikkaa vaihdetaan täällä tiiviimpään tahtiin kuin Suomessa, eli sosiaalinen piiri laajenee työpaikkojen vaihtojen sekä työhön muuten kuuluvan sosialiseeraamisen myötä. Työkavereista muodostuu Ihan Oikeita Ystäviä jostain syystä helpommin kuin Suomessa yleensä. Johtuneeko siitä, että ikähaarukkakin täsmää paremmin, eli en ole enää aina ja ikuisesti se toimiston nuorin, vaan samanikäistä porukkaa istuu viereisten tietokoneiden ääressä. Se on ainakin selvä, että elämä on reippaasti värikkäämpää näin toisessa maassa tasapainoillessa, sillä arkeen tulee ihan uudenlainen kerros jatkuvaa oppimista, ihmettelyä, tunnemyrskyjä suuntaan jos toiseen; sekä uusia tapahtumia, paikkoja, kokemuksia ja ihmisiä. Kaikista pieleenmenoista huolimatta:
olipa hyvä että läksin.
Perthin keskustaa.


1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus :) on hyvä etu saada lukea sun ajatuksia ja kokemuksia, niin on vähän hajulla mitä odottaa. Ystäviä voi saada vielä kolmenkympin jälkeenkin Suomesta. Ei ehkä sieltä jumpasta, mutta itse olen löytänyt tallilta hyvän ystävän ja tutustunut muutenkin kivoihin tyyppeihin, joista ajanmyötä varmasti tulisi ystäviä. Sinällään jopa harmi, että en ehdi heihin tarpeeksi tutustua nyt kun lähtö on jo ovella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!