20.12.2012

Living the dream

Vuosi lähenee loppuaan ja koska täällä ei paljoa joulutunnelmiin pääse (siis minä, muut kyllä – en vain osaa vielä tätä keskellä kesää talven keskeisimmän juhlan vieton jaloa taitoa!) niin aina voi ainakin tutkailla mennyttä vuotta ja pohdiskella tulevaa. Elämä on täällä asettunut raiteilleen, mutta kylläkin tyystin erilaisille ja uusille raiteille kuin mitä tännetulevalla lennolla kesäkuussa 2011 osasi aavistellakaan. Eräs käänne viime aikoina on ollut paluu kämppiselämään, kun edellisestä asunnosta oli vuokrannousun takia paras lähteä litomaan. Perthissä on kohtuullisen tavallista, että muutetaan säännöllisin välein, koska viimeisten vuosien kaivosbuumin aikana ahnastuneet innostuneet vuokranantajat repivät sellaiset tukut rahaa vuokralaisista irti mitä saavat, ja ”tarkistavat” vuokraa ylöspäin jopa pari kertaa vuodessa, huonoimmalla tuurilla. Niinpä asumiskuluja on pakko tarkkailla suurennuslasilla ja normiarki minullakin kuluu nykyään kämppis N:n kanssa. Iltaisin töistä tultua tulee juteltua sekä niitä näitä että syntyjä syviä, ja osuvimpia N:n lausumia on minusta ollut seuraava:  ”en ikinä tänne ulkomaille muuttaessani osannut ennustaa, miten paljon tulen elämästä ja itsestäni oppimaan”. Naulan kantaan ja alleviivaus tähän.

Vaikka blogissa hehkutankin Australian ihanuutta, kulunut vuosi on ollut varmaankin elämäni rankin, näin vaatimattomasti sanottuna. Aikamoista tunteiden vuoristorataa, sillä elämä uudessa maassa ei ole helppoa. Täällä on kohdattava kaikki samat arkivaikeudet, ongelmat, ärtymyksenaiheet, riidat, kriisit, huolet, työstressi ja laskut kuin Suomessakin, mutta osa ongelmista on vedetty potenssiin kymmenen ulkomaalaiskertoimen takia. Täällä on aika yksin, kun totutut turvaverkot ovat maapallon toisella puolella. Kaikkea ei osaa hoitaa eikä ottaa huomioon, koska ei ole kokemusta, ei tiedä oikeita termejä, ei tiedä minne tahoille ottaa yhteyttä ja milloin se viisumikin myönnetään vai myönnetäänkö ikinä..!! (onneksi kuitenkin alkuvalmisteluvaikeuksien jälkeen myönnettiin, ennätysajassa vieläpä). Kulttuurishokkikin heittää päälle juuri niinä hetkinä, kun sitä ei tarvitsisi, ja välillä tuntuu että enpä ole koskaan elämässäni ollut NÄIN onneton, näin kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta. Mutta. Satun olemaan uudisraivaajasielu, ja uuden päivän ja uusien asioiden ja mahdollisuuksien vetovoima kyllä kiskoo ylös hetkittäisistä epätoivon syövereistä. Huomenna on se paljon pelätty ja kohkattu Mayakalenterin mukainen maailmanlopun päivä, mutta antaa tulla vaan. Onhan noita maailmanloppuja nähty, kuten Y2K. Sellaista maailmanloppua ei olekaan, joka meikäläisen lannistaisi!
Vuoden viimeisen viikon lähestyessä, uskallan sanoa ääneen, miltä nyt tuntuu.

Mikään ei voisi olla paremmin.
Ostin äskettäin uuden kalenterin ihanaa paperitavaraa myyvästä (ruotsalaisesta, mistäpä muusta) Kikki K:sta ja kun päivitin aktiviteetteja kalenterin sivuille, tajusin, että kaikki kiinnostavat ja kivat asiat, joita päivälokeroihin kirjautui, ovat todellakin minun elämääni. Lähes joka päivälle ja illalle löytyy kivaa tekemistä, harrastuksia, tapahtumia, kavereita, puhumattakaan tammikuun ensimmäiselle viikolle vedetystä pitkästä viivasta nimeltään ”On holidays in Melbourne” eli lomalle lompsis Melbourneen! Samalle viikolle on muistiinpano-osioon kynäilty ”book flights to Finland”, pääsiäisloman valmistelut on syytä aloittaa viimeistään nyt. Kävin eilen lenkillä Kings Parkissa ja leudossa kesäillassa kävellessäni katselin auringonlaskun värjäämiä, korkeina kukkivia eukalyptuspuita ja niiden yllä syöksähteleviä lorikeettoja - värikkäitä ja äänekkäitä papukaijoja. Ruohomatto oli täynnä jacarandojen terälehtiä, kuin violetteja kirsikankukkia. Pitää välillä ihan pysähtyä ja hengähtää – se olen todellakin minä, omassa elämässäni, ja tällaista se on nykyään. Ihmeellistä.
Lorikeetta kuikistelee eukalyptuspuussa. Kuva (c) Wikipedia.
Kukkiva eukalyptus, yhdentyyppinen noin 3000:sta lajista! Kuva google-kuvahaulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!