8.8.2015

Siirtomaahienostelua eli high tea

Kaikenlaista sitä oppii kun vanhaksi elää. Täällä Perthissä kohtuullisen yleinen naisten "ylellisyys-ajanviete" on high tea, eli miksikähän tuon nyt kääntäisi, "fiini iltapäivätee"? Yllätys yllätys, alkujaan brittiläislähtöinen tapa on levinnyt sekä tänne Australiaan että Pohjois-Amerikkaan, ja nähtävästi sekä jenkki- että aussitee eroaa englantilaisesta juuri fiinistelyn puolesta. Me siirtomaalaiset olemme nimittäin siinä luulossa, että high tea tarkoittaa jotain luksusta, kun taas briteille se (Googlen väittämän mukaan) on ihan tavallinen iltapäivän ateria teen kera.

Kun aiheen historiasta luin, opin, että ennenmuinoin britit söivät vain kaksi ruokaa päivässä: aamupalan ja päivällisen. Ranskalaiset yläluokkaiset keksivät 1700-luvulla alkaa juoda iltapäiväteetä ja syödä mutustelupaloja teen kanssa - tapa matkasi pian lahden yli myös Englantiin.  Ranskikset vetelivät teetä ihan tosissaan, sillä nähtävisti eräskin prinsessa joi vähintään 12 kuppia teetä per päivä, ja joku ylevä herra peräti 40 kuppia.

High Tea Society tietää kertoa, että nykyisenmallinen iltapäivätee syntyi 1860-luvulla Englannissa yläluokan naisten vastineena herrojen bisnes- ja politiikantäyteisille pitkille lounaille. Aamupalan ja illallisen väliin jäi naisten kohdalla pitkä väli, kun miehet puhuivat politiikkaa kahviloissa pitkälle iltapäivään. Siispä eliitin naiset alkoivat järjestää teekutsuja keskenään. Itselleni yllätyksenä high tea'lla on jopa emansipoitunut eli (naisten) vapautusta ajava historia, sillä naiset pystyivät teekutsuilla keskustelemaan esimerkiksi politiikasta, mistä yläluokan naisten ei ollut herraseurassa sopivaa puhua tai edes olla kiinnostuneita.

Tapaa ei missään tapauksessa nykyään ole rajattu vain naisille, mutta kun ideana on maistella erisorttisia teelaatuja fiineistä perhoskukkakupeista ja mutustella suolaisia ja makeita pienenpieniä cocktail-paloja kuohuviinilasin äärellä rupatellen, kovin moni mies ei näihin tilaisuuksiin yleensä eksy. Olen nyt kahdesti käynyt high tea'lla kaveriporukalla ja asiakkaista yleensä 90% on naisia ja loput kymmenen prosenttia iäkkäämpiä pariskuntia. Joskus joku nuoriparikin on eksynyt paikalle treffeille.

Miten homma toimii? High tea'ta tarjoilevat erityisesti viikonloppuisin monetkin kahvilat ja hotellit, osa oikein erikoistuu niihin. High tea ei alkujaan tarkoita high samassa mielessä kuin korkea-arvoinen tai hieno, vaan ajankohtaa: iltapäivällä aamun sijasta. En ole perillä, mihin aikaan noin niinkuin perinteisesti tämä teekattaus pitäisi nauttia, mutta kahden maissa on näköjään paikallisten mielestä hyvä aika. Kahvilaan joko varataan pöytä tai vain pamahdetaan paikalle, ja sinulle tarjoillaan valmiiksi laadittu kattaus erilaisia suola- ja makeapaloja hienostelevilla tarjottimilla. High tea on tarkoitus jakaa, eli ruokaa tulee sen verran, että siitä riittää kahdelle, neljälle tai useammalle, riippuen siitä, montako "kauttausta" ostaa eli montako henkeä ilmoittaa.

High tea on mielestäni törkeän kallis siihen nähden, paljonko siellä syödään. Kullekin yleensä riittää kourallinen napostelupaloja, puolesta tusinasta tusinaan, tarjoilun runsaudesta riippuen. Teetä saa käsittääkseni niin monta kannullista kuin ehtii juoda, mutta vain rajattua määrää laatuja, ellei maksa ekstraa. Kummallakin osallistumiskerralla ostimme porukalla jaettavaksi alekupongin Groupon - tai Scoopon - nettipalvelusta, ja niitä käyttämällä hintaa kertyy max. $20 per pää. Tavallinen hinta on jopa kaksinkertainen. Mutta ihan maukasta tarjoiltavaa on aina tullut eteen. Tälläviisiin Sool Cafe Piano Loungessa tänään:




Jokaisen itseään kunnioittavan high tean vakiotuote, skonssit. En tiedä ovatko nämä ihan normileivoksia Suomessa kun itse en ole siellä onnistunut törmäämään, mutta ovat tosi hyviä: ilmavia, kuohkeita voipullan makuisia kakkaroita, jotka halkaistaan, ja päälle sivellään hilloa ja kermavaahtoa. 
High tea on mukavaa vaihtelua ja pientä arjen luksusta, jonka tosiaan noilla alekupongeilla raaskii itselleen silloin tällöin irrottaa. Pari tuntia ystäväporukalla jutustelua pienen haukkapalan ja sen kuohuviinin sekä teen äärellä on ajoittain enemmän kuin paikallaan. Tilaisuuden voi myös ottaa astetta enemmän tosissaan ja pukeutua ja laittautua fiinimmin, tosin tänään lähinnä viimaisen sadesään pakottamina kukin pölähti paikalle missä nyt parhaiten tarkeni. Villatakeissa, enimmäkseen.


2 kommenttia:

  1. Hauska juttu, enpä ole kuullutkaan. Pitää järjestää oma high tea iltapäivä :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on tällä Margsilla duunissa aina perjantaisin pidempi "teetauko" (afternoon tea), jota varten joku aina valmistaa suolaista ja makeaa pikkupurtavaa. Itsekin pyöräytetty mustikkapiirakkaa ja voileipäkakkua tuota varten. Ihan hauska tapa tosiaan.

    Sellainenkin hauska väärinkäsitys on päässyt käymään tämän "tea" sanan kanssa, että eräs italialaista alkuperää oleva kollega ymmärsi sanan merkityksen hieman eri tavalla ja toi joka päivä omat teensä töihin, kun pomo oli kehottanut "bring your own tea", tarkoittaen siis että omat eväät mukaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!