23.1.2016

Katsaus arkeen Perthissä - tammikuu

Olen ollut hetken blogikatkolla, koska aloitin vihdoin oikein olan takaa opiskelemaan. Todellisuudessa olen sitkeästi ja hiljaa vääntänyt ensimmäistä tieteellistä artikkeliani kasaan koko viime vuoden. Nyt tammikuun kuluessa hioin sen pakettiin ja lähetin kierrokselle kansainvälisiin journaleihin eli akateemisiin julkaisuihin, joihin mokoman on päästävä raadin läpi julkaistuksi, jotta meikäläisestä joskus tulee tohtorimiekan ja -hatun onnellinen omistaja.

Ensimmäisestä journalista artikkeli tuli bumerangina takaisin "liian vaatimattoman tieteellisen panoksen" vuoksi, mutta koska osasin odottaa hylsy(j)ä, en tästä lannistunut, vaan pakersin settiä paremmaksi ja lähetin seuraavaan. Tämä seuraava journal sentään otti tuotokseni harkintaan ja kuulen kuukauden sisällä, kelpaako se heille. Sormet ja varpaat ristissä odotan! Ensimmäisen jälkeen on saatava sama tulos aikaan vielä kahden muun artikkelin kanssa, eli ei se toki näin helpolla ole sujut.

Lisäksi minun on tehtävä 30 opintopisteen verran muita opintoja, joihin onneksi saan työkokemusta jonkun verran hyväksilukuina ujutettua mukaan. Artikkelin ja muiden vaadittujen esseiden parissa askartelu vie kirjoitusideat ja -mehut, joten tämä postaus on lähinnä "elossa ollaan" huokaus vapaampia kirjoitustoveja toivoessa.

Mitä muuta olen tehnyt, kuin elvyttänyt melkein vuosikymmen sitten maisterivaiheessa viimeksi tarvittuja yliopistotaitoja? Alla todistusaineistoa.

Bongasin pulun, joka maastoutuu mahtavasti katulaatoitukseen. Todellisuudessa tämä ei ole pulu, vaan pienempi kesykyyhky, joilla on todella kaunis kujertava lauluääni. Sitä mielelläni kuuntelin entisessä asunnossa, sillä näitä kyyhkyläisiä oli aina pihapuissamme. Nykyasunnon ikkunat ovat valitettavasti kauempana puista ja kyyhkyjen rauhoittava ääni ei enää aamuyöstä kuulu.


Kävimme Leedervillen kaupunginosassa syömässä lihapullia lihapullaravintolassa, nasevasti nimeltään the Meatball Bar. Paikka ei siis tarjoile mitään muuta ruokaa kuin erilaisia lihapullia, ja hyviä ovat. Yksi versio kasvispullia on tosin listalla. Meistä on puolivahingossa kehkeytynyt enemmän tai vähemmän vegetaarisia syöjiä, sillä kotona tulee usein laitettua ruokaa, johon ei tule lihaa (sen korvaavat pavut, munat tai esim. fetajuusto). Mutta kokonaan emme ole lihanmausta päässeet/luopuneet, ja lihapullat maistuivat taivaallisilta. Suosittelen!


Kävin Perthin eläintarhassa ihmettelemässä orankien maailmaa. Tämä tosin tapahtui jo joulun alla, sillä työpaikkamme pikkujoulut olivat eläintarhassa, kuten viime vuonnakin. Perthin eläintarhassa on toki kaikki Australian eläinnähtävyydet, mutta myös ilmeisen menestyksekäs orankien suojeluohjelma. 

Tiedän, että eläintarhoista ollaan montaa mieltä eivätkä ne kaikkia viehätä eläinten vankilana, mutta omasta mielestäni eläintarhat tekevät tarpeellista ja arvokasta suojelutyötä - kunhan joskus tulevaisuudessa toivon mukaan osaamme peräti elää niin, että muiden lajien elinympäristöjä ei olla jatkuvasti uhkaamassa ja salametsästämässä. Orangit lajina ovat kotoisin Australian naapurista Indonesiasta, joka on seuraava saariryhmä suoraan Australiasta pohjoiseen. Harmillisesti kuvaan ei sattunut yhtään orankia, makoilivat noissa tähystyskoreissa laidan takana. 


Kierrätin lampun. E inhoaa tätä Ikean halvinta riisipaperivalaisinta ja on halunnut siitä eroon päivästä 1. lähtien. Minusta lamppu on ihan kiva. Yritin jo kerran aiemmin myydä sen muun tavaran mukana muuton mutkassa, mutta ylläripylläri, kukaan ei halunnut maksaa kymppiä lampusta, joka Ikeassa uutena maksaa $9.90... Tästä opin, että ilmaiseksihan se on annettava, jos eroon haluaa. 

Lamppuun liittyy parisuhdetarina, sillä E todentotta on halunnut siitä eroon jo vuosia, kun taas minä tykkään laittaa jalkalamput päälle hämärällä kattolamppujen sijaan, enkä ole suostunut luopumaan tästä lampusta, ennenkuin meillä on uusi tilalla. Tästä saatiin kerran oikein riitakin aikaan, kun E ei voinut ymmärtää pakkomiellettäni viistoon valoon, kun sitä kattolampuistakin saa. Meikäinen itkua tuhertaen (pärskien...) siihen selittämään, että olen jo elänyt yli puolet elämästäni pimeydessä; maassa, jossa valoa ei näe kunnolla kuin kesällä. Haluan, että pimeä on tunnelmallista, ei pelkästään ankeaa ja masentavaa. 

E lupasi ritarillisesti hankkia minulle lisää valoa ja hänen makuunsa paremmin sopiva lamppu ilmaantui seuraavana päivänä. Paperivalaisin sekin, mutta eri mallinen. Näin meillä ylä- ja alamäessä...


Leivoin.

Kuten kuvasta näkyy, onnistuin tekemään varsin hienostuneen banaanipannarin. Resepti: yksi banaani, yksi kananmuna, reilu ruokalusikallinen tummaa kaakaota, ripaus sokeria. Yritin paistaa pannarin pannulla, jolla se nimensä mukaisesti kuuluu paistaa, ja siihenhän se jumahti öljyn puutteessa: paloi pohjasta, jäi raa´aksi sisältä. Pannari pellille (pannusta irti kaapien) ja uuniin valmistumaan. Pelasta mitä pelastettavissa on. Yksin sain syödä, sillä E tuli paikalle, totesi sanatarkasti että "didn't go like in Strömsö` (Suomen tapakulttuurista on jäänyt jotain mieleen) ja kieltäytyi syömästä, koska kuulemma näyttää jonkun jätökseltä. Kiitos. Ylä- ja alamäessä...

2 kommenttia:

  1. Haha repesin tolle Strömsölle... :D Hyvin oot opettanut :) Maistuuko toi banaanisetti hyvältä? Toihan olis hyvä aamupala. Täällä on myös Meatball Bar, en oo vielä käynyt, täytyy joskus kävästä! Tsemppiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja tsemppauksesta Anna! Joo, kyllä meillä osataan "ei menny niinku Strömsössä", olennaiset täytyy oppia :D maku on tosi hyvä ja yleensä ulkonäkökin on parempi, teen noita pannareita usein mutta tällä kertaa pannu/pannari kieltäytyi yhteistyöstä. Nimenomaan on hyvä aamupala!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!