14.7.2016

Talvi Perthissä eli sisälle jäätyy

Talvi on taas Perthissä ja täällä on kylmintä neljään vuoteen: Perthissä kävi yöpakkasella 0.7 asteen verran ja syrjemmällä eli Perthin kukkuloilla elohopea hipaisi jopa puolitoista astetta pakkasen puolella. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta kaupungissa, jossa ihmiset ovat tottuneet +20-45 lämpötiloihin, kaikki alle kymmenen plusasteen on uutismateriaalia. Ja nollakelit sitäkin enemmän.

Ensimmäisenä vuotena Perthissä talvi oli järkytys ja shokki kylmän sisälämpötilan vuoksi. Olen tästä ennenkin kirjoittanut ja jokainen Australiassa asuva suomalainen on samasta valittanut vähintään kymmenen kertaa aussivuosiensa aikana, mutta kertauksen vuoksi ja uusille lukijoille: täällä ei harrastettu talojen eristämistä juuri lainkaan, ja paremmat eristykset ja tiiviimmät ikkunat näyttävät olevan viimeisen vuosikymmenen juttu. Sitä vanhemmissa taloissa falskaa ja vetää joka raosta, esim. oven alta, kun kynnys ei sitä kunnolla tuki, tai ikkunoista, joita yksinkertainen lasi ei jaksa lämmittää.

Asuminen uudessa kerrostaloasunnossa on paljastunut erittäin energiatehokkaaksi lämmityksen ja ilmastoinnin osalta. Kyllä meilläkin ilma viilenee yöllä, mutta lämpiää taas pian aamulla, kun nappaa ilmastoinnin lämmitykselle viideksi minuutiksi. Sitten tarkeneekin tupakeittiö-olkkarissa oleilla. Enää ei ole tarvinnut turvautua aiempien asuntojen konsteihin, eli kannettava sähkölämmitin mukaan vessaan aina siellä asioidessa; retkeilyyn sopivat fleecevaatteet monikerroksisina päällä sisällä, jne. Normipyjama ja huppari riittävät aamupalloiluun, mitä nyt välillä joutuu huopa päällä keittämään kahvia, kun lämmitin vielä lämmittää.

Tosin tänä aamuna käytin pikaisesti myös hätämetodia eli uuni päälle viideksi minuutiksi, sitten luukku auki, jotta tarkenin keittää kahvit keittiössä.

Näin 5+ vuotta aussilassa on vaikuttanut niin, että sisätiloissakin tuntuva vuodenaikojen vaihtelu on itse asiassa mukavaa. Ikuinen kesä alkaa - käsittämätöntä kyllä - kyllästyttää, jos ei koskaan koe mitään muuta. Perthin talvi on kylmimmillään kuin Suomen lokakuu ja ihan riittävän talvista ja pimeää näin Suomen talvea enimmäkseen inhoavalle (pimeyden takia). Päivänvaloa riittää talvellakin 11 tuntia, eli kun herää ennen seitsemää, ehtii hyvin pyydystää kaikki valonsäteet, joita päivästä irtoaa, vaikka pimeä laskeekin jo iltakuudelta.

Ausseille on edelleenkin suuri ihmetyksen aihe, miksi suomalainen ei pidä kylmästä. Heidän logiikkansa menee jotenkin niin, että jos on johonkin aina tottunut, kai siitä myös pitää tai ei ainakaan välitä. Selitän kerta toisensa jälkeen, että ei se kylmyys sinällään, vaan sisällä palelu, jota ei Suomessa käytännössä koskaan tapahdu. Sellaista taloa ei olekaan, jossa ei olisi lämmitystä, triplaikkunoita ja kunnon eristystä. Täällä puolestaan Salvos eli Pelastusarmeija kerää parhaillaan rahaa, jotta vähävaraiset saisivat lämmitettyä taloaan talven yli ja kodittomat jonkun suojan. Sähkö ja kaasu eivät ole halpoja, kun tupa vetää joka raosta niin, että lämmitysdollarit hukkautuvat harakoille.

Australiassa on laki, jonka mukaan sähköfirmat eivät saa katkaista sähköjä (ja lämmitystä, jos sähköllä), jos asiakas on todistetusti vähävarainen. Silloin pitää tarjota alennusta, valtion tukia, maksusuunnitelmaa jne. ja näitä siis itsekin työkseni valvon. Sen sijaan kaasun ei katsota olevan elintärkeä elementti, mikä on hieman ristiriitaista, kun monilla liesi toimii kaasulla, vesi lämpiää kaasulla, ja lämmittimenä voi olla kaasulämmitin.

Kaasu on sähköä halvempaa, joten kaasulämmittäminen olisi parempi vaihtoehto, kun on rahasta pulaa. Kaasulaskuihinkin saa osavaltiolta avustusta könttäsumman kerran vuodessa, mutta läheskään kaikki eivät tästä tiedä, vaikka kaasufirmoilla onkin velvollisuus asiasta kertoa, jos asiakas on todistetusti vähävarainen. Kaikki eivät halua paljastaa, etteivät rahat riitä - nähtävästi etenkin eläkeläisille on kova paikka hakea apua tai tunnustaa, että tiukilla ollaan.

Asuminen on yleisesti ottaen niin kallista Perthissä, että etenkin näin talvella huomaa, miten paljon kodittomia kaduilla on. Siksipä itsekin Salvoksen keräykseen osallistuin, koska mielestäni lämpimässä suojassa nukkuminen on osa perustavanlaatuisimpia ihmisoikeuksia fyysisen koskemattomuuden ja peruselintarpeiden täyttämisen ohella.

Viikonloppuisin eli kotona ollessa lämmitämme asuntoa pitämällä parvekkeen ovea auki, josta aurinko mukavasti porottaa sisään. Toinen tärkeä kikka on pitää kaikkien huoneiden ovet kiinni, jotta vain olkkaria täytyy lämmittää. Sekä aukoa ruoka- ja astiakaappien ovia mahdollisimman vähän, sillä uskomatonta kyllä, kaappeihin kehkeytyy kylmää ilmaa ja se virtaa sieltä ulos kuin jääkaapista, kun ovia aukoo. Ei ehkä koko huoneen lämpötilaan vaikuta, mutta tuntuu ikävältä, kun itse paistattelee lämmittimen hehkussa ja kurkottaa kahvikuppia häkellyttävästä kylmänhohkakaapista.

Kun siellä Suomessa ensi kerran tuskailette helteiden tai pakkasten kanssa, muistakaa, että siellä pääsee mihin tahansa sisätilaan sopivaan lämpötilaan suojaan, milloin vain. Kaikkialla ei sisätila auta :)

Parveke talviaamun auringossa. Tänään, kuten yleensä, on mukava poutasää. Lämpötila +7-9  aamusta ja iltapäivästä luokkaa +15-18 auringonpaisteesta riippuen. 
Ystävämme lämpöpuhallin puhaltamassa sänkyyn, että tarkenee nukahtaa.

5 kommenttia:

  1. Tätähän se tahtoo olla monissa maissa myös Etelä-Euroopassa. Itse kärvisteltiin Andaluciassa kuuden talven verran ja nyt Maltalla on ihan sama meno. Sitä ei tahdo Suomessa asuvat uskoa eikä käsittää, miten kylmä voi olla, kun sisälämpötila on 14 korvilla ja vielä hirveän korkea ilmankosteus. Asunto on talvisin kylmäkellari ja näin kesäisin sauna, kyllä on mukavaa asua Välimeren rannalla!

    VastaaPoista
  2. Samanlaista on meno myös Kaliforniassa. Talvella on sisällä kylmä ja jos asunnossa vain on A/C, niin sitten on kyllä kylmä kesälläkin. :D

    VastaaPoista
  3. Useinkin tuntuu, että ainoa paikka, jossa on talvella lämmintä sisällä, ovat Pohjoismaat! :D Edes Kanadassa ei ollut Australiaa lämpimämpää sisätiloissa ja siellä sentään on kunnon pakkaset.

    VastaaPoista
  4. Heips, teillä on kokolattiamatto, onko siitä apua? Onko se yleistä? Itse asun Amsterdamissa, täälläkin on yksinkertaiset ikkunat vanhoissa taloissa, vetää ja kylmä talvisin jos sellaisessa asuu. Tämä siis ei vaikuta millään tavalla korkeisiin vuokrahintoihin kun on asunto- ja talousbuumi meneillään. :-) Täällä on tosiaan paljon vanhoja tai huonolaatuisia kokolattiamattoja, joten rappukäytävissä on usein hieman homehtunut ilma ja sisällä se ei paljoa auta. Suomessa olen nähnyt moderneja kokolattiamattoja jotka kuulemma sopivat allergikoillekin. Täällä niitä ei vielä löydetty!

    VastaaPoista
  5. Moi Anon, meilla on kokolattiamatto, mutta en sanoisi, etta silla on merkitysta suuntaan tai toiseen. Eniten auttaa, etta meidan koti on australialaisittain pieni 60-nelioinen kolmio: kun laittaa makuuhuoneiden ovet kiinni ja lammittaa pelkkaa olkkaria reverse cycle air conilla (lammittava ilmastointi) niin parissa minuutissa saa takanlampoisen tunnelman.

    Kasittaakseni tiukkaan kudottu villamatto on allergikoillekin sopiva(?), mutta meilla on ihan perus/normi-polyesterinukkamatto. Ei halvin, muttei kalleinkaan. Toimii, kun sita imuroi usein lemmikkikotiin tarkoitetulla Dysonilla, jonka lemmmikittomina ostimme ihan polyn minimointia varten :) Tsemppia Amsterdamin ilmastoon ja mattojen kanssa painiskeluun (ei kirjaimellisesti! :D )

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!