Kulttuurierot kotona - parisuhteen piristys

Keskusteluja kolmen kulttuurin kodissa - jossa kohtaavat vaikutteet suomalaisuudesta, ranskalaisuudesta ja myös australialaisuudesta.

Anu: Millaisia perinteitä teillä on Ranskassa? Onko mitään sellaisia, joita täällä Australiassa ei ole?

E: On, vaikka millä mitalla! Yksi, mikä tulee heti mieleen, on Galette des Rois Kuninkaiden päivänä eli Epiphany-päivänä*. Sitä vietetään joulun ja uudenvuoden jälkeen tammikuun 6. päivä. Ensin leivotaan tai ostetaan Galette des Rois kakku. Sitten koko perhe kokoontuu pöydän ääreen. Yksi leikkaa kakkua ja yksi perheenjäsen istuu pöydän alla sanelemassa, kelle kukin pala annetaan. Kakkuun on leivottu miniatyyri-Neitsyt Maria ja kenen palaan se sattuu, on päivän kuningas ja pitää paperikruunua päässä.

A: Hahahaaahahaa, vitsailet, eikö niin? Miksi pöydän alla? Haloo?

E: No tietenkin siksi, ettei tyyppi näe, missä palassa Maria on. Leikatessa se voi paljastua.

A: Omituisin kuulemani perinne hetkeen!

E: Niinkö? Entäs suomalaisten perinne, jossa istutaan pöydän ääressä kahvittelemassa ja syömässä tietynlaisia torttuja, puhumassa underground-runoilijasta?

A: Underground?

E: Niin, kuolleesta runoilijasta, josta kukaan ei ole kuullut suomalaisten lisäksi?

Touché... :D

[*Epiphany: loppiainen. Katoliset viettävät sitä sen muistoksi, kun itämaan tietäjät vierailivat vastasyntyneen Jeesuksen seimellä].

***

Sen jälkeen kun kävimme Suomessa kuukauden v. 2015, E:lle iskostui muutamia suomenkielen sanoja, joita hän yhä käyttää. Yksi on maitovara (kahvissa). Hän kysyy, how much maitovara. Varan merkitys on näköjään auennut muutenkin.

Ranskalainen tapa on annostella ruoka toisen lautaselle valmiiksi, eli isäntä/emäntä/kokki tarjoilee ruuan kaikille, ei niin, että kukin ottaa itse. Alkuun E latoi aina liikaa minulle, koska en tykkää syödä ähkyyn. Yritin myös itse ottaa ruuat - tai jos olin kokannut, odotin, että E ottaa itse, mutta tästä hän lähinnä häkeltyy, koska se on ranskalaisen silmiin epäkohteliasta. Vaikka olenkin selittänyt, että suomalaiselle kyse on vain käytännöllisyydestä.

Eräällä ruualla:

A: Muista, ei liikaa minulle. Laita vain puolet omasta annoksestasi.

E: Joo joo, tiedän. Karkkivara.

(Koska minulla yleensä on aina karkkipiilo keittiön kaapissa, josta napsin ruuan päälle parit salmiakit, mielestäni huomaamattomasti...).

***

E: Missä te ammutte ilotulitusraketit ja juotte shamppanjat itsenäisyyspäivänä? Silloinhan on varmaan kova pakkanen, eikä ulkona ole kiva olla.

A: Raketit? Ei me ammuta raketteja itsenäisyyspäivänä, sitä pidettäisiin epäkunnioittavana, luulen. Me katsotaan suoraa lähetystä tanssiaisista presidentinlinnasta, jossa presidentti ensin kättelee tuhat vierasta, ja arvostelemme vieraiden pukuja ja käytöstä.

E: Ai menevätkö kaikki jonnekin juhliin ja tanssiaisiin itsenäisyyspäivänä? Hienoa!

A: Eivät kaikki, vain ne muutamat harvat ja valitut, jotka on kutsuttu presidentinlinnaan.

E: Siis katsotte vierestä, kun muut pitävät hauskaa...?

A: Juu-u, se on tärkeä perinne. Yleensä päivällä tulee Tuntematon Sotilas telkkarista, sotaelokuva Suomi vastaan Neuvostoliitto. Se on aika masentavaa katsottavaa. Yleensäkin päivä on enimmäkseen hiljainen ja hartaan kunnioittava, ei riehakas.

E: ... (sanaton).

***

Kun kysyin E:ltä, mikä hänen mielestään on "räikein" kulttuuriero välillämme, hän pamautti miettimättä: tienylitys. Tässä on nimittäin kengässä hiertävä kivi, vaikka taipumista kummankin osalta on tullut.

E on sitä mieltä, että tien voi ylittää jalankulkijana (tai pyöräilijänä) juuri siitä mistä haluaa, koska onhan hän vapaa kansalainen ja itse vastuussa omista tekemisistään. Hänen mielestään esim. autojonon välistä puikkelehtiminen on ihan ok, koska tyhmäähän se on lähteä kiertämään kauas jonon eteen tai taakse suojatietä etsien. Sama jalankulkijan liikennevalojen kanssa. Ne antavat suuntaviivaa, mutta ovat todellakin vain kehoitus, eivät este.

Meikämanne suomalainen en pysty nielemään moista arvaamatonta ja vastuutonta käytöstä, vaan kyllä liikennesääntöjä tulee noudattaa ja punainen valo on suorastaan halvaannuttava. Olen kuitenkin tästä sääntöehdottomuudesta alkanut lipsumaan E:n vaikutuksen alaisena, sillä suomalainen ystävä visiitillä helmikuussa järkyttyi, kun piti seurata minua pitkin ja poikin teitä, vaikkei suojateitä näkynyt mailla halmeilla. Kuulemma ihan poukkoilijaksi ja riskinottajaksi olen muuttunut.

E puolestaan nykyään odottaa kanssani liikennevaloissa, jos näkee, että autoja lähestyy. Ennen hän olisi rynnännyt yli, nyt hän tietää, että vaimo ei hievahda, jos lähettyvillä on yhtään riskin paikkaa. En ole välttämättä niinkään huolissani siitä, että jäisin alle, vaan siitä, että saan sakot, tai pilaan liikennekulttuuria rakentamalla jalankulkijoille ja pyöräilijöille arvaamatonta, rasittavaa mainetta. E:n mielestä kukin on vastuussa omista tunteistaan (mikä totta onkin) ja jos jotakuta jurppivat toiset tienkäyttäjät, tämän on syytä vain hengitellä syvään ja päästä siitä yli.

Galette des Rois. Pyysin E:ä näyttämään, mikä näistä on oikea versio, ja hän tunnollisesti osoitti erikseen jokaista oikeaa kakkua. Ainoastaan oikea ylänurkka (säilykehedelmät) ei ole hänen alueensa perinteinen kuningaskakku.