16.7.2016

Älä hyppää raiteille, pilaat muiden päivän

Nyt kun Eurooppa ja sen reunat näyttävät olevan nyrjähtäneet raiteiltaan - Nizzan isku, Turkin kaaos - tuntuu siltä, että haluan kirjoittaa ihan muusta. Jostain astetta hyväntahtoisemmasta.

En tiedä, onko tämän päivän aihe kenenkään muun mielestä maailman arkipäiväisen hyvyyden merkkipaalu, mutta itselleni aihe on sivistyneen yhteiskunnan selkäranka. E on kanssani eri mieltä ja pitää aihetta holhoavuutena ja typeryksien paapomisena. Nimittäin kaikkialle ulottuva ohjeistaminen ja erilaiset motivoivat julisteet ja iskulauseet Australian julkisissa tiloissa ja työpaikoilla, sekä "awareness raising" eli valistuskampanjat.

Selitetäänpä. Täällä on todella yleistä, että esim. joukkoliikenteen käyttäjiä ohjeistetaan vähän joka asiassa. Varo rakoa metron tai lähijunan ja laiturin välissä. Pidä kaiteesta kiinni, kun kävelet portaissa tai ajat rullaportailla. Muista käyttäytyä siivosti junassa. Muista olla laittamatta jalkoja penkille. Muista, että kaikkia ei kiinnosta juuri sinun musiikkisi, joten pidä iPodit ja muut pienemmällä. Muista antaa istuin niille, jotka tarvitsevat sitä sinua enemmän.

Se, mikä tästä tekee ilahduttavaa, on muistuttelun tyyli. Aina kohtelias, aina huolehtiva. Suoria määräyksiä ja käskyjä ei näe juuri missään. Kun Perthin junissa oli juliste, jossa vihaisesti irvistelevä vauva julisti: "Stop! Tämä penkki on vain minulle ja vanhemmilleni!", tästä nousi haloo, koska ihmiset pitivät sitä liian määräilevänä ja aggressiivisena. Siis photoshopattua kuvaa vauvasta! Pyytää saa ja pitää, ei käskeä. Toiset pitää ottaa huomioon, mutta omaa tilaa ei saa vaatia kyynärpäätaktiikalla. Vaan kohteliaasti hymyillen, silmiin katsoen.

Ohjeistusten huipun näin Singaporessa, jossa metroasemilla on kylttejä: ennenkuin teet itsemurhan hyppäämällä raiteille, ajattele, miten monen ihmisen päivän pilaat sillä. Aika raju muistutus, ja kova oletus, että masentunut jaksaa vielä välittää tuntemattomienkin päivästä. Ilmeisesti kuitenkin toimii Singaporen kollektiivi- ja häpeänvälttelykulttuurissa?

Ajatus ohjeistuksen takana on (kuulemma Brittilästä periytynyt) logiikka, että ei voi odottaa tai vaatia tiettyä käytöstä, jos sitä ei ole selvästi pyydetty ja ohjeistettu ensin.

Ainakin julkissektorin työpaikoilla perehdytetään ihan joka asiaan, kuten missä ovat post-it-laput ja kuka on työturvallisuusvastaava, ja mikä on ko. työpaikan Code of Conduct eli millaista käytöstä töissä odotetaan. Koulutukset alkavat "yhteisten sääntöjen laatimisella" kuin ala-asteella, eli kirjoitetaan tauluun, miten käyttäydytään: kohteliaasti, otetaan muut huomioon, ei puhuta päälle, jne.

Huom, tietenkin riippuu työpaikasta, eli kyllä villin lännen mallejakin on, joissa käytännöt muuttuvat päivästä riippuen eikä kukaan tiedä, kuka vastaa mistä - ja päälle huutaa se, jolla on kovin ääni.

Omassa toimistossani on varoituslappu varoituslapun päällle, eli varo kiehuvaa vettä (kuumavesihanasta), muista venytellä ja pitää taukoja, ota yhteyttä tukinumeroon tai ammattiliittoon, jos koet olevasi stressaantunut, kiusattu tai muuten uupunut, jne. Muista kysyä kollegalta, miten tällä menee, muista tukea muita työtehtävissään, ja niin pois päin.

Käytännössä näitä lappuja ei muista lukea eikä niitä huomaa arjessa. Tai näin luulisi. Silti, huomaan omasta ja muiden käytöksestä, että ohjeiden läsnäolo painuu alitajuntaan ja vaikuttaa siihen, miten muita kohtelee.

Tietenkin aussitavat ovat perua laajemmasta kulttuurisesta mallista, jossa odotetaan tiettyä, kohteliasta käytöstä ja toisaalta siitä poikkeavaa (eli tylyä, aggressiivista, tms.) ei siedetä. Kuitenkin, sanat rakentavat maailmaa ja ilmapiiriä. Näiden odotusten ja oletusten jatkuva takominen kalloon muistuttaa alitajuntaa, että tätä odotetaan.

Manipulointia, holhousta vai sivistyneen yhteiskunnallisen ilmapiirin ylläpitoa?

Valistuskampanjat töissä ovat oma suosikkini, vaikka monet pitävätkin niitä rahan- ja ajanhukkana. Australiassa toimii tuhansia hyväntekeväisyysjärjestöjä milloin minkäkin asian korjaamiseen, ja monet näistä tekevät yhteistyötä julkissektorin kanssa: työntekijät lahjoittavat rahaa tietyn partnerijärjestön keräyksiin. Oman työpaikkani tämänvuotinen partneri on Lääkärit Ilman Rajoja - järjestö, jolle minunkin palkastani menee parikymppiä kuussa, vapaaehtoisena suoralahjoituksena palkanlaskennan järjestämänä.

Partnerijärjestö, samoin kuin monet muut, käyvät työpaikoilla puhumassa toiminnastaan ja aiheesta, jota yrittävät muuttaa tai parantaa maailmassa. Meille on esitelty mm. opaskoiria kouluttava järjestö, Punaisen Ristin veripalvelu, eturauhassyöpäjärjestö, diabetesjärjestö, CP-vammajärjestö, kystinen fibroosi- järjestö, aboriginaalien asemaa parantava järjestö ja mitähän vielä.

Toisin sanoen työntekijöitä kohdellaan kuin koululaisia, joille käydään esitelmöimässä kuin yläasteen huumevalistuskampanjoissa. Holhoavaksi tulkittava asenne saattaa ärsyttää, mutta itse olen sitä mieltä, että tiedon ja ymmärryksen lisääminen ei ole koskaan turhaa. Näin monen muun elämää vaikeuttavat tekijät tulevat suurempien massojen tietoisuuteen ja sitä kautta maailmaa muutetaan. Hitaasti, mutta varmemmin kuin ilman valistusta.

Oma työpaikkani näyttää olevan kärkikastia valistuksen yleisyydessä, mutta kyllä esim. E:n työpaikalla (kunta) on samanlaisia ajoittaisia esitelmiä, ja työpaikat kautta Australian osallistuvat hyväntekeväisyystempauksiin kuten Cancer Council-syöpäjärjestön Australian Suurimpaan Aamuteehen. Se on vuosittainen tapahtuma, jossa leivotaan vapaaehtoisvoimin kahvileipää töihin ja sillä hankitut rahat lahjoitetaan Cancer Councilille.

Enpä ihmettelisi, jos tämä kyltti on Australiasta. "Varoitus, tässä kyltissä on terävät reunat, älä koske kyltin reunoihin! Ps. silta on poikki."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!