8.8.2016

12 h autossa - roadtrip Monkey Miaan

Meno- eli matkustusjalkaa kutkuttaa meillä kummallakin, mutta ulkomaille ei ole yhdessä asiaa, koska E:n passi on enää voimassa pari kuukautta ja uutta ei järkevästi saa, ennenkuin hänelläkin on plakkarissa Australian kansalaisuus tämän vuoden loppuun mennessä. Ranskan konsulaatin kanssa asiointi oli sen verran nihkeää aviopapereita hakiessa, että passitappelu ei jaksa innostaa, kun aussipassin saa haettua minkä tahansa postin kautta, kunhan kansalaisuus on. 

Seikkailuhinkua voi toki sammuttaa kotimaanmatkoillakin. Siispä road tripille. Kävimme pitkän viikonlopun verran Monkey Mia - rannalla, joka on Perthistä reilut 850km pohjoiseen (12 h pysähdyksineen). Rantoja on toki Perthissäkin ja Perthin ympärillä vaikka muille jakaa, mutta Monkey Mian erikoisuus ovat rannassa päivittäin vierailevat delfiinit, joita yleisö saa ruokkia. Lisäksi tämä Francois Peron- kansallispuiston eräs niemennypykkä on todella luonnonkaunis ja leireilijöiden suosiossa. Emme ole siellä ennen käyneet, joten auto täyteen retkeilyyn sopivaa kamaa ja konepelti kohti kohdetta. 

Kun Perthistä lähtee ajamaan etelään Margaret Riverin viininviljelyaluetta kohti, matkalla on pari kaupunkia (Busselton, Bunbury) sekä Margsin alueella viinitiloja, olutpanimoita, oliiviöljytuotemyymälöitä ym. nähtävää ja käyntikohdetta. Kun lähtee pohjoiseen, matkalla ei ole juuri mitään, bushin eli puskan lisäksi. Ainoa kaupunki reitillä on Geraldton, 35 000 asukasta; muuten matkalla on jotakuinkin yksi kyläpahanen per sata kilometriä. 

Huomasimme reissulla, että Monkey Miaan kannattaa lähteä aivan ensi töikseen Perthiin saavuttuaan, jotta siitä saa eniten irti. Reitin erämaamaisemat ja eristyineisyys ovat oma nähtävyytensä, mutta vain silloin, kun se ei vielä ole tuttua Perthissä asumisen ja monien muiden autoreissujen vuoksi. Samoin jylhät rantakalliot, turkoosi meri, sitkeäntuuhea rantakasvillisuus ja vaaleat hiekkarannat tekevät aivan eri lailla vaikutuksen, kun ne eivät jo ole osa jokapäiväistä elämää monen vuoden ajalta. 

Ajoimme Geraldtoniin torstai-iltana, pysähdyimme yöksi AirBnb:n kautta löytyneeseen taloon, ja jatkoimme Monkey  Miaan perjantaina. Takaisin kotiin ajoimme yhtä soittoa sunnuntain mittaan: alkuperäinen idea oli jakaa tämäkin ajo kahteen osaan Geraldtonin-pysähdyksellä, mutta "vain" viiden tunnin päässä kotoa tuntui, että no ajetaan samaan syssyyn ja päästään kotisänkyyn nukkumaan.


Yllä ja alla: Monkey Mian ja Perthin välimatka, ei näytä paljolta Australian kartalla. Alakuva paljastaa, että etäisyys on suunnilleen luokkaa Helsinki-Rovaniemi. Mukava viikonloppuajo. 

Jos AirBnb ei jo ole kaikille tuttu, kyseessä on "virtuaalimajatalo", eli ihmiset tarjoavat omia kotejaan (yleisimmin yhtä huonetta) yöpaikaksi netin kautta. Sekä isäntä että vieras arvioivat toisensa jälkikäteen ja arvostelu menee julkiseksi nettiin: näin taataan, että kokemukset ovat hyviä eikä kukaan joudu sietämään epäasiallista tai siivotonta kotia tai vierasta. Testasimme palvelua ensi kertaa ja hyvin toimi!

Saavuimme Geraldtoniin klo 23 aikaan ja emäntämme oli lupauksensa mukaan jättänyt avaimen sähkökaappiin ulko-oven viereen. Sisään avaimilla vieraaseen tupaan, oikea makuuhuone löytyi merkattuna, ja asetuimme taloksi koskaan tapaamatta talon asukasta. Hän oli jo nukkumassa kun saavuimme, ja lähti töihin ennenkuin heräsimme. Keitimme puurot ja kahvit kuten kotonakin, siistimme jälkemme ja jatkoimme matkaa, ovi lukkoon perässä. $40 eli kolme eurokymppiä pulitimme tästä pit stopista ja mahdollisuudesta nähdä (jälleen yksi) ehta aussikoti.

Tällainen rent a friend eli vuokraa tuttava on luottavaisuudessaan peräti koskettavaa ja ihmisten parhaita puolia korostavaa: me uskoimme, että saamme mitä tilaamme, ja emäntämme uskoi, että olemme kunnon ihmisiä vailla yösijaa (kirvesmurhaajien sijasta). AirBnb:n bonuksena saa nähdä aitoa elämää ja koteja ympäri maailman sieluttomien hotellien sijasta.

Eritoten 12 tuntia kestäneellä paluumatkalla (pysähdyksineen) oli aikaa paitsi laulaa ääneen - E yritti pitää tunnelmaa yllä radiotaajuuksien ulottumattomissa lallattamalla the Flight of the Concords- sketsiryhmän lauluja, joista kylläkin muisti vain muutamia pätkiä sieltä täältä... Aikaa jäi myös pohtia syntyjä syviä ja mm. muistella kaikkia aiempia autoreissuja. Tälläviisiin:

Vaikka olen arkielämässä vannoutunut julkisliikenteen käyttäjä, edustaa auto minulle vapautta ja seikkailuja.

Olen ajanut halki Skandinavian heti ajokortin saatuani 18-vuotiaana. Norjan vuonoja, Ruotsin nypitynsiistejä pihoja ja Tanskan hiekkarantoja ihaillessa tajusin lopullisesti, että veri vetää muualle kuin Suomeen. Maailma on täynnä kaunista, ihmeellistä ja erilaista nähtävää ja paras elämä (itselleni) on sellainen, jossa tätä aarrearkkua saa tutkia mahdollisimman vapaasti.

Olen ajanut halki Euroopan: Baltian maiden, Puolan, Itävallan, Italian, Ranskan ja Saksan, ja varmaan muutaman muun joita en muista tai joiden kohdalla nukuin, kun muut ajoivat. Tajusin, miten iso ja monipuolinen manner Eurooppa on, mutta toisaalta yhtenäinen ja ystävällinen: rajoilla ei tarvinnut pysähtyä, ja kaikkialla ihmiset suhtautuivat avomielisesti ulkomaalaisiin - onhan useimmilla keskieurooppalaisilla sukulaisia tai ystäviä muissa maissa.

Ranskalaisten perheenjäsenet saattavat työskennellä Belgiassa tai Sveitsissä, saksalaisten Alankomaissa, ja niin päin pois. On todella harmi, jos Iso-Britannian EU-ero saa aikaan dominoefektin, jossa tämä vaivalla luotu ja verellä maksettu (monissa sodissa ennen ja aikana toista maailmansotaa) yhtenäisyys vaarantuu.

Olen ajanut halki Kanadan preerian, keskilännen Saskatchewan-osavaltiosta Kalliovuorille kristallinkirkkaita turkoosijärviä ja kuulasta vuori-ilmaa ihailemaan. Preerian tasaisuudessa, viivasuorilla teillä tulee miettineeksi intiaanien tai korrektimmin first nations (ensimmäiset kansat) kohtaloa. He elivät vuosituhansia harmoniassa luonnon kanssa, pitkin preeriaa vaeltaen, ja nyt alue on pelkkää vehnäpeltoa, teitä ja rekkoja, jotka palvelevat pääasiassa öljyteollisuutta ja kulutushuumaa. Onko kehitys aina edistystä?

Vaikka en haikaile takaisin historian hämäriin, jolloin moni asia oli huonommin (lääketiede, tiede ylipäätään, naisten ja vähemmistöjen asema jne.), useinkin mietin, että nykymeno on vähintään päätöntä tietystä näkökulmista: rahan, tavaran ja kuuluisuuden palvonnan osalta. Donald Trump on tästä hyvä esimerkki.

Olen ajanut aavikon halki Egyptissä kahteenkin otteeseen: ensin Niilin varrella ja toisen kerran Siinain niemimaan kärjen poikki. Kolmen tunnin matkan Luxorista Assuaniin saa matkustaa vain convoy´ssa eli letkassa tai kulkueessa, jota saattaa poliisi. Toisaalta siksi, ettei kukaan jää haaksirikkoon rengaspuhkiautoon aavikolle, toisaalta siksi, että turisteja halutaan varjella mahdolliselta terrorismilta ja maata maineen menetykseltä.

Siinain kärjessä sen sijaan saa ajaa aivan kuten lystää, koska poliiseja on harvaanasutulla alueella vähän, ja todennäköisyys esim. tutkaan jäämisestä on mitätön. Tämä ei ole välttämättä ilon asia, koska kuskisi posottaa kahtasataa, kun on kiire lentokentälle.

Egyptissä opin, millaista on elää leimattuna kansana. Egyptiläiset (muiden arabien lailla) eivät esimerkiksi voi saada Working Holiday-viisumia eli nuorten suosimaa pätkätyö- ja reppureissausviisumia länsimaihin 9/11 tapahtumien jälkeen. Niinpä esimerkiksi nuori kuskimme, 19v. poika, ei pysty muuttamaan isosiskonsa luo Amerikkaan englantia opiskelemaan taatakseen itselleen turistioppaan uran Egyptissä.

Oma etuoikeutettu asema huimaa päätä, kun tajuaa, miten monella ei ole läheskään samoja mahdollisuuksia elämässä kuin meillä E:n kanssa, ja me olemme länsimaalaisittain ihan keskikastia! Eli aika onnekkaita ja rikkaita me suomalaiset, aussit ja eurooppalaiset ylipäätään olemme maailman mittapuulla.

Entäs se Monkey Mia? Oliko visiitin ja maineensa veroinen?

Monkey Mia on Department of Parks and Wildlifen eli ympäristöviraston delfiinitutkimusasema, mutta samassa pisteessä on myös RAC:n eli paikallisen autoliiton luksusleirintäalue, resort. Resortissa vierailusta tulee maksaa ympäristövirastolle luonnonpuistojen pääsymaksu $10/hlö, majoitusmaksun lisäksi siis, jos resortissa yöpyy. Rahalle saa kyllä vastinetta. Alue on pieni paratiisi, jossa ihmiset ja eläimet elelevät sulassa sovussa: delfiinit vierailevat rannassa joka päivä, ja pelikaaneja ja muita lintuja on tientukkeeksi asti.

Delfiiniruokinta tapahtuu niin, että ympäristöviraston oppaat tulevat rantaan kertomaan delfiineistä pienen tietoiskun kolme kertaa aamun mittaan, ja jokaisen varttituokion päätteeksi delfiinit saavat kalan, pari per pullonokka. Kaikki ruokittavat delfiinit ovat villejä aikuisia naaraita, jotka on valittu sillä perusteella, että niiden "delfiiniystaidot" ovat riittävän kypsät: ne etsivät ja saalistavat itse ruokansa, ruokkivat myös poikasiaan, eivät luota vain näihin ympäristöviraston almuihin eivätkä ole alkaneet kerjätä ruokaa turistiveneistä. Jos ruokintaan hyväksymättömät delfiinit yrittävät paikalle, näille ei vain anneta mitään. Oppaat tunnistavat delfiinit ulkonäöstä.

Ennen vuotta 1995 delfiinejä ruokittiin paljon auliimmin ja silloin jopa 90% niiden poikasista kuoli, koska emot eivät oppineet pitämään niistä huolta eivätkä poikaset oppineet pärjäämään itse. Delfiinin päiväannos on 10 kiloa kalaa, joten kala-pari ei vielä tätä rytmiä ja ruokahalua sotke. Eli jos matkustat Monkey Miaan ja haluaisit nakella ämpärikaupalla kaloja delffareille, muista, että se ei ole niille palvelus.

Jos ei ole koskaan nähnyt delfiiniä läheltä, Monkey Mia on mahtava paikka, jossa delfiinit tulevat metrin päähän ja niitä näkee laumoittain. Jos sen sijaan on tällainen hemmoteltu perthiläinen ja näkee delfiinejä jopa korttelikahvilan terassilta joessa leikkimässä, ei se ole aivan yhtä satumainen elämys.

Alla kuvia reitin varrelta ja Monkey Miasta. Monkey- eli apina-nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta epäilyksenä on, että olisiko se laivan nimestä 1700-luvulta, vaiko aussislangista 1800-luvulta: lammas - apina...



Lounastauko. Eväät esiin ja piknikille peräkonttiin. 
Tällaisia tennispallon näköisiä villejä kurpitsoja kasvaa teiden laidoilla.
Shell Beach eli simpukkaranta. Koko ranta koostuu simipukankuorista hiekan sijaan.











Majoitus. "Vain" $140 huone/yö, ei edes omaa kylppäriä vaan jaettu. Aikas hintava.. vaikka Monkey Mia hieno paikka onkin! 



Shown päätähdet saapuvat. Delfiiniemo ja delfiini-isoäiti poikasen kanssa, eli kolme sukupolvea. Ikää näillä oli muistaakseni 36 vuotta, 18 vuotta ja vuosi - opas tiesi kertoa.
Kaikilla oli  kiire delfiinejä katsomaan, kun ruokintatuokio alkoi.



Ympäristöviraston opas työssään.
Yleistöstä valittiin aina yksi henkilö antamaan yksi kala. Kukin delfiini sai max. kolme kalaa.
Katsoin, että jännästi ovat laittaneet kuivatun hämähäkin tuohon ilmoitustauluun. Kunnes hämähäkki lähti kipittämään. Urhean E:n käsi ja "ystävämme" huntsman, hyppäävä metsästäjähämähäkki.

E toivoo löytävänsä thorny devilin eli piikkiliskon. 

Muistutustaulu, että kissat ovat tuhoisia villipetoja Australian luonnolle eikä niitä saisi päästää irti.
Tyypillinen sää elokuussa Länsi-Australiassa.
Kävimme vierailulla vanhimpien esi-isien luona. Stromatoliitit ovat bakteerien muodostamia yhdyskuntia (nuo kivennäköiset möykyt), ensimmäisiä elollisia maan päällä. Ikää niillä on jopa kolme miljardia vuotta eli moninkerroin enemmän kuin dinosauruksilla. 
Huono sää, aika palata kotiin. 12 tunnin päähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!