12.2.2020

Paluumuutto Suomeen talveksi - kannattaako?

Oleskelumme Suomessa on nyt puolivälissä: miten on mennyt, mitä kuuluu? Pääsääntöisesti hyvin, vaikka elämään mahtuu aina pieniä vastoinkäymisiäkin. Eikun asiaan.

MENEE NAPPIIN

Isovanhemmat

Suurin syymme oleilla Suomessa näin kauan ovat isovanhemmat. Ennakkoon aavistuksen mietitytti, mitähän tästäkin tulee - muutto "takaisin kotiin" näin aikuisella iällä ei välttämättä ole mutkattominta maailmassa. No, todellisuudessa kaikki on sujunut oikein hyvin. Vauvaperheenä eläminen on aivan erilaista neljän aikuisen kokoonpanolla kahteen verrattuna!

Olemme ilmeisesti kaikki sen verran joustavia, että pikkuasioista ei kitistä ja sopu sijaa antaa - kirjaimellisesti jopa saunan eteiseen, jonne olemme joutuneet tekemään tilapäisen nukkumasopen E:n ja minun vuorotella, kun pikku-N ei juuri ikinä aina nuku öitään rauhallisesti. Pitää lie aupair hommata jollain poppakonstilla Australiaan. On se vaan niin paljon helpompaa, rennompaa ja stressittömämpää, kun ei ole yksin tai kaksin jatkuvasti vastuussa vilkkaasta ja seuraa vaativasta vauvasta, vaan apukäsiä on.

Ihan kitkatta ei tietenkään mikään koskaan suju, tosin meillä kitka on ollut hyvin pientä. Lähinnä haittaa ovat tuottaneet perheessä kiertävät sydäntalven taudit, sekä se, että E:n puolen suku ei ole ollut pelkästään ihastunut siitä, että olemme Suomessa kaksi kertaa kauemmin kuin Ranskassa. No, koskaan ei voi kaikkia miellyttää, tällä mennään.

Joulu

Olen viettänyt Suomessa viimeksi joulun vuonna 2011 ja odotukset olivat korkealla, tosin jännityskin, koska juhlimme ensimmäistä kertaa yhdessä minun perheeni ja E:n äidin kanssa. Joulua edeltävästä leudosta säästä huolimatta saimme kuin saimmekin valkoisen joulun, kaikkien riemuksi.

Anoppi painalsi takapihalle pyörittämään lumiukon ja muut jatkoivat lumirakentamista erinäisinä projekteina aina lumilyhdyistä niiden megaversioihin. N ei vielä osannut joulusta nauttia sen kummemmin, klassisesti kaikkein hauskinta taisivat olla rapisevat käärepaperit, vaikka itse joulupukkikin vieraili. Onneksi sopimus piti ja saimme (ja jaoimme) hyvin maltillisesti lahjoja. Nyt ei tarvitse huolehtia tai harmitella, miten saisimme kaiken matkaan jatkoreissuun tai kotiin Australiaan.

Kulttuurienvälinen joulunviettomme onnistui oikein hyvin ilman suurempia hämminkejä. Ainoana taisi olla anopin ihmettely, miten joka välissä on kahvitauko ja joka päivä saunotaan.

Vanhat kotikulmat

On ollut yllättävän helppoa minulle sujahtaa vanhaan tuttuun suomielämään. Itse asiassa paluu juurille on ollut hyvää terapiaa univajeen zombiuttamille vauva-aivoille. Ymmärrän nyt, miksi vauvat niin kaipaavat rutiineja ja toistoa. Kaiken kaaoksen ja uuden oppimisen keskellä on turvallista ja rentouttavaa, kun jotkut asiat ovat aina samalla tavalla. Entinen kotikaupunkini on nyt minulle tällainen perälauta, jossa ei tarvitse ajatella mitään tai tsempata mitenkään, kaikki hoituu kuin lihasmuistista.

N:n ensimmäinen synttäripäivä lähestyy ensi kuussa ja pojan kasvun myötä myös elämä on helpottanut, univaje lientyy pikkuhiljaa ja olemme kaikki löytämässä uudet luontevat roolit kolmihenkisessä perheessä kahden sijaan. Emmekä enää ole pikkuvauvan vanhempia, vaan taaperouteen valmistautuvan uteliaan seikkailijan vahteja. Omat haasteensa siinäkin, mutta pienen kanssa touhuaminen on myös mielekkäämpää nyt, kun hän leikkii, liikkuu, syö lähes samaa ruokaa kanssamme ja on oma pieni persoonansa. Pojan kanssa on mukavaa tavata sukulaisia ja suomikavereita.

Talviaktiviteetit

Vaikka talvi on ollut leuto ja paikoin aivan onneton, olemme onneksi löytäneet talvifiiliksen lumentulon myötä. E on päässyt lumilautailemaan, hiihtämään ja korkkaamaan Kuopion Ice Marathonin jääradan, kymmenen kilometrin luistelulla. Urheilulliselle tyypille lumi- ja talvilajeihin laajentaminen on ollut eksoottinen lisä aiempaan repertuaariin.

Oma huippuhetkensä oli, kun E sai ankaran jahtaamisen jälkeen napattua kuvia ja videota revontulista. Hän on toivonut näkevänsä niitä vuosia, ja ajoimme Rukalle asti moisia etsimään - tuloksetta. Koillismaalla oli sen verran pilvistä, että emme nähneet tähtiäkään, saati muita taivaanvaloja. Revontulet räpsähtivät taivaalle heti paluumme jälkeisenä yönä, ihan täältä Kallaveden jäältä nähtynä. E:n revontulisovellus hälyytti ja mies rynnisti pihalle iltayöstä järjestelmäkameran ja kännykän kanssa. Ja tulosta tuli! Revontulet olivat niin hienot, että pääsivät uutisiin asti.

MENEE NAPIN VIEREEN

Säät

Kuten todettua, talvi on ollut leuto koko maassa ja nytkin kirjoitan tätä sohjon ympäröimänä. Olemme jonkun verran liikkuneet Suomessa pituussuunnassa, eli olemme ehtineet nähdä sekä mustaa maata että korkeita kinoksia. Tammi-helmikuun taite on ollut aidosti talvinen, mutta nyt taas näyttää, että laskiainenkin menee ennemmin sulavettä katsellessa kuin pulkkamäessä.

Suomeen ei näköjään voi (enää nykyään?) tulla talveksi ajatellen, että pääsee valkoiseen pakkasihmemaahan. Ehkä pääsee, ehkä ei. Onneksi sitäkin on koettu ja kuviin tallennettu, mutta tammikuun totutut pakkaset olivat muisto vain eikä helmikuussakaan ole - vielä - pakkasmittari paukkunut. Toisaalta leuto talvi helpottaa lapsen kanssa eloa, koska vaunulenkit ja ulkona nukutus ovat iisimpiä järjestää. Toisaalta sorapeitteiset, lillivät jääkentät eivät hivele esteettistä silmää saati kohenna hämärässä kärsivää mielialaa.

Kaamosväsymys

Kun yhdestä väsymyksestä pääsee, toinen alkaa. Olen jo moneen kertaan maininnut pikkuvauva-arjen univajeesta, joka onneksi (kai?) alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Väsymystä vastaan on taisteltu niin rutiinein, kahvikupein, ulkoillen kuin vitamiinilisienkin voimin. Ulkoilu parantaakin fiilistä heti, kun ulkona kimmeltää pakkasaurinko ja hanget hohtavat.

Tätä ihanuutta on saatu kokea hyvin rajallisesti tänä vuonna, muuten on ollut tyytyminen hämäränhyssyyn. Toisaalta talvihorrosjakso on ihan tervetullutkin, koska väsyneelle lyhyet päivät ovat jotenkin armollisia. Ei tarvitse edes yrittää kauheasti mitään, kun heti lounaan jälkeen on ilta eli "ei tässä kerkee enää". Saa olla vaan, ottaa rennommin. Itse olen sietänyt sydäntalven pimeyttä yllättävänkin hyvin, vanhasta muistista ehkä, kun taas E:lle tilanne on ollut vaikeampi. Hän silminnähden latautuu auringossa, eikä koe pääsevänsä hereille oikein ollenkaan, kun aurinkoa ei näy pilvimassan takaa päivä- tai viikkokausiin.

Sekalaiset takapakit

Aina kun matkustaa, myös sattuu ja tapahtuu, rapatessa roiskuu. Olemme tähän saakka päässeet hyvin helpolla (puunkoputus). Lähinnä vastoinkäymiset liittyvät mainittuun sairasteluun, mikä on hidastanut ja vähentänyt sitä, mitä ehdimme ja jaksamme tehdä. Kolme kuukautta kestäneellä reissullamme N on ollut nuhassa kahdesti ja vauvarokossa kerran. Nuha on kiertänyt meilläkin. E on juuri toipumassa jostain ärhäkästä pöpöstä, joka kellisti hänet kuumeeseen useaksi päiväksi.

Takapakkeihin lukeutuu, että emme päässeet terveyskeskukseen E:n tilaa tutkimaan. Tai olisimme päässeet, muttemme menneet, koska laskutus oli niin epäselvää. Kuulemma suomalaisen hinnan saisi eurooppalaisella sairausvakutuuskortilla, jota kummallakaan meistä ei ole. Ilman korttia hinta voi olla jopa 190 euroa. Kummitteleva hinta sai meidät perumaan käynnin. EU-kansalaisuutta ei voi kuulemma todistaa pelkällä passilla ja aussien maksuton sairaanhoito on taattu vain opiskelijoille, Kelan sivujen mukaan.

Koska oleskelemme Suomessa yli kolme kuukautta, olen tehnyt muuttoilmoituksen väestörekisteriin. En kuitenkaan tiennyt, että ulkomaalainen ei voi vain lomakkeella ilmoittaa muuttaneensa, vaan tulee rekisteröityä henkilökohtaisesti maistraatissa, jotta kotikunnaksi merkitään suomalainen paikka ja saa käyttöönsä suomalaisen henkilötunnuksen mm. sitä terveyskeskusasiointia varten. Menimme vaaditusti maistraattiin, jossa odottikin paljon olettamaani "tiukempi" kuulustelu. Miksi olette Suomessa? Millä perusteella kotikunta tulisi olla Suomessa, miksi E:lle tulisi antaa suomalainen henkilötunnus? Ensin meiltä kysyttiin avioliittotodistusta, mitä emme tietenkään kanniskele mukanamme. Onneksi liitto on solmittu Suomessa, joten asia vahvistui maistraatin tietokannasta. Sen jälkeen E:n piti täyttää henkilötietolomake, jossa oli mm. kysymyksiä minusta ja lapsestamme.

En tiedä miksi, mutta tietojen kysely sai minut kummallisen hihittelyhermostuneeksi, ihan kuin olisimme jäämässä kiinni jostain rikkomuksesta. Tilannetta pahensi, kun virkailijan valvovan silmän alla E alkoi kysellä perusasioita minulta, kuten hääpäiväämme, miten toinen nimeni kirjoitetaan, ja N:n syntymäpäivää. Hänelläkin varmaan aivot raksuttivat tyhjää ja halusi varmistaa, että laittaa kaiken oikein. Emme olisi enempää voineet näyttää feikkipariskunnalta, joka yrittää vippaskonstein hyötyä Suomesta. Hikoilimme kuin emme olisi edes koskaan ennen tavanneet, vaikka liittomme on maistraatin kansiin kirjattu vuonna 2015 ja yhteinen lapsikin on rekisteröity suomalaiseksi v. 2019... :D

No, kannattiko lähteä Suomeen? Mielestäni ehdottomasti kyllä. On ollut mukavaa elää perusarkea oman perheen, suvun ja kavereiden lähellä. Olemme voineet seurata N:n samanikäisen pikkuserkun kasvua ja jakaa pikkulapsiarkea meistä kovasti välittävien kanssa. Jos kukaan ulkomailla asuva vanhempi pohtii samanlaista vetoa, oma suositukseni on sataprosenttisesti lähteä matkaan, jos se vain millään järjestelyillä onnistuu. Toiseen kotimaahan pääsee takaisin aina, lapsen vauva-aika on vain kerran.

Pääsimme Kuopion kaupungin kampanjaan mukaan, aitojen talvien puolesta tulevaisuudessakin.

Näitä on syöty. Paljon. Kuvasta puuttuvat irtokarkit ja salmiakki. Ne aina katoavat ennen kuvaan pääsyä.

Luonnonjäällä luistelemassa, upeaa.

Ruka ja kerrospukeutuminen. Rukalla oli ihan riittävä pakkanen ulkosuomalaisen/ulkomaalaisen sietokyvylle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!