Kampanjakauden avaus

 Jos ongelmia ei arjessa ja elämässä muuten ole, niitä kannattaa hankkia tai aiheuttaa lisää. Kas näin. 

Olen välillä maininnut, että olen täkäläisten Vihreiden jäsen ja tämän vuoden alussa päätin, että aktivoidun nyt oikeasti ja alan peräti käymään kokouksissa ja avustamaan vaalityössä. Maaliskuun 2021 osavaltiovaaleissa avustin oman kotikuntani ehdokasta eli päivystin vaalikopilla esitteiden kanssa. Täällä on normitapa, että vaalipäivänä kaikki kynnellekykenevät puolueet lähettävät vapaaehtoisia jokaisen äänestyspaikan lähituntumaan - huom, pitää jättää vähintään 6 metriä väliä äänestyspaikan ovelle eli kenenkään naamalle ei tietenkään tungeta. 

Vapaaehtoiset jakavat oman puolueensa äänestysohjeita. Tämä siksi, että täällä äänestyslippuun ei piirretä vain yhtä numeroa, vaan äänestäjien tulee laittaa kaikki ehdokkaat tai puolueet paremmuusjärjestykseen. Puolueet tekevät keskenään diilejä, joiden pohjalta vaaleissa häviävät puolueet voivat ohjata itselleen tulleita ääniä jonkun muun hyväksi. Idea on, että kenenkään ääni ei "mene hukkaan", vaan jokainen ääni vaikuttaa jonkun valintaan. 

Harmi vaan, että läheskään kaikki äänestäjät (minä mukaanlukien) eivät ymmärrä, miten tämä flow oikeasti tapahtuu ja minne äänet lopulta menevät. Mutta mitäs pikkujutuista, kuten siitä, että Länsi-Australiassa parlamenttiin pääsi KesäaikaNyt-puolueen edustaja 98 äänellä, kun taas juurikin Vihreitä ja monien muiden pienpuolueiden edustajia jäi rannalle jopa kymmenillätuhansilla äänillä. Asiaa sotkee entisestään, että eduskunta on kaksikamarinen, ja ylä- ja alahuoneen tehtävät ja äänimäärät/äänestyskäytäntö ovat erit. Älkää kysykö miten. 

Enivei, tämän postauksen tarkoitus ei ole kammata Länsi-Australian politiikan takkuja, vaan kertoa rehellinen yhteenveto siitä, miten ei pidä toimia kampanjavapaaehtoisena. Kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Minusta tuli viime viikolla oman alueeni Vihreiden uusi somekoordinaattori, lähinnä koska a) olenhan milleniaali (just ja just) eli epäilemättä synnynnäisesti teknologiahaka (hah!), b) olen blogannut kymmenen vuotta eli jotain tuntumaa someen on (vaikka blogillani ei ole koskaan ollut kunnollista somestrategiaa saati kaupallista näkyvyyttä), ja c) kaikki muut viheltelivät seinille katsoen kun vapaaehtoista kysyttiin. 

Täällä on valtakunnalliset vaalit ensi toukokuussa. Tänään vietettiin alueemme Vihreiden kampanja-avaus grillauspiknikin parissa. Meitä järjestäjiä oli tusina ja kaikki olimme lupautuneet tuomaan jotain pöytään, sekä hoitamaan jotain tehtävää. Itselleni tietysti lankesi se somekoordinointi, ml. valokuvaus. 

Ensimmäinen moka lähti kehittymään jo eilen, kun unohdin laittaa kännyn laturiin yöksi. Tai itse asiassa aivan ensimmäinen moka syntyi jo viikkoja sitten, kun sovin samalle viikonlopulle kaksi tapahtumaa. Normaalisti pitäydymme max. yhdessä, koska Perthin välimatkojen ja taaperon kanssa päivästä tulee muuten päätöntä ryntäilyä ja säätämistä. 

Meillä oli aamulle sovittu tietyn kaveriporukan kesken aamiainen eräässä kahvilassa puoli tuntia meiltä pohjoiseen. Kahdeksan aktiivisen ihmisen saaminen saman pöydän ääreen on aina ihme, eli oli pakko ottaa se päivä, joka kaikille muille sopii. Kuin ihmeen kaupalla saimme itsemme ja taaperon paikalle (suoraan sängystä) kello yhdeksäksi ja olikin tosi kiva aamu kuulumisia vaihtaen ja ihanaa kahvila-aamiaista nauttien (yksi elämän lemppariasioita minulle). 

Olin täysin vakuuttunut, että grillipiknik eli BBQ alkaa kello 14. Olimme E:n ja muksun kanssa autoilemassa kohti ostoskeskusta klo 11.15, kun tajusin sentään tarkistaa asian. Alkamisaika klo 12, JUST! Eikun uukkari ostoskeskuksen parkkihallissa ja nokka kohti kotia, marketin kautta, jotta sain ostettua lupaamani BBQ-tarvikkeet. E fiksuna miehenä oli irtisanoutunut koko grillibileistä alkuunsa, voittaakseen opiskelu- ja hengähdysaikaa sunnuntaille. Tiputin hänet kotiin, jatkoin matkaa päikkäreitä torkkuvan taaperon kanssa. 

Ehdimme paikalle ympäristö- ja kierrätyskahvilaan klo 12.15 eli täkäläisittäin tismalleen ajoissa. Tietysti myös napero heräsi parkkeeraukseen, eikä nukkunut kello yhteen, kahteen, kuten olin toiveikkaasti laskelmoinut. Vaunut, reppu, ruuat, lapsi ulos autosta ja tositoimiin.

Tositoimet kestivät viisi minuuttia. Laittelin tuomiseni pöytään muiden kanssa, minkä jälkeen lapsi ei enää halunnut istua rattaissa vaan juoksennella ulkona leikkikentällä ja kanakoppien välissä. Sain sentään taaperon houkuteltua välillä sisälle tervetulopuheita kuuntelemaan, jotta sain napattua kuvan siellä, kuvan täällä. Kunnes. 50% akkua ei kestänyt edes autolatauksen kanssa sitä, että olin jo navigoinut eestaas Perthiä aamun. Zip, loppu, kaput. Loput kaksi tuntia juoksin naperon perässä ja väliajat palloilin hoomoilasena kuin mikäkin tumpunpeukalo. Sain sentään sovittua erään paremmin ja ammattimaisemmin varustautuneen kampanjoijan kanssa, että hän kuvaa ja toimittaa kuvat sitten minulle. 

En kuullut puheista mitään, en oppinut kenenkään nimiä, en voi tuottaa mitään järjellistä yhdellekään someseinälle. Ups.

Lopuksi keräännyimme kaikki yhteiskuvaan, jossa pidin taaperoa sylissä. Hän päätti kikattaen tehdä jekun ja vetäisi hiukseni naamani eteen, kun salama välähti. Kaikki muut hymyilevät ja hurraavat kuvassa, kampanjan somenäkyvyydestä vastaava on ironisesti hautautuneena omaan tukkapehkoonsa.

Onneksi tämä em. ammattilaiskampanjoija jo lähetti minulle kansiollisen kuvia, kunhan saan ylläpitäjän oikeudet sivullemme. Nimittäin edellinen somekoordinaattori lopetti jo kaksi vuotta sitten, eikä kukaan oikein muista, keneltä niitä yp-oikeuksia voisi kysyä. Ups, taas. 

Vaaleihin on vielä 8-9 kuukautta eli jospa siinä ehdin tsempata, vetreytyä ja terästäytyä tehokkuudessa!

Muina naisina hengailua kansanedustaja Brad Pettitin kanssa. Huomaa uber-tyylikäs taaperon reppu.

Etsi kuvasta allekirjoittanut. Yksi niistä paremmin onnistuneista otoksista.