Suomalaisena arvostaa - top 5

Olen tänä vuonna uppoutunut pitkälle yhteiskunnallisiin ongelmiin lähtien Australian (ylitiukoista) koronarajoituksista ja seilaten vähäosaisten arkeen tutkimustyöni kautta. Tässä vaiheessa vuotta alkaa tulla olo, että nyt sitä happea, ei kukaan jaksa pelkkiä ongelmia vatvoa. 

Ihan pyytämättä ja yllättäen pulpahti päähän lista asioita, joita suomalaisena erityisesti arvostan. Tietty lista voisi sisältää ihan kaikkea luokkaa järvimaisema, peruskoulu, yötön yö, tasa-arvo, hapanjuuriruisleipä, poliittinen vakaus, metsämarjat, meritokratia, kiurun liverrys, pehmeä vessapaperi ja viili, mutta nämä esittelyssä tänään. Ei paremmuusjärjestyksessä.

Suomen opettamat top 5 asiaa (kun omaa perhettä, ystäviä, kesää ja salmiakkia ei lasketa)

1. Kirjasto

Kirjasto on mielestäni ihmiskunnan parhaita keksintöjä sitten tulen, pyörän, lääkkeiden ja yleisesti teknologian ohella. Kirjasto on nykykaupungeissa viimeisiä paikkoja, joissa saa viettää aikaa maksamatta mitään, ostamatta mitään, tai hankkimatta laskutettavaa jäsenyyttä. Lisäksi kirjasto on täynnä kirjoja, joita olen rakastanut ihan pikkutytöstä saakka. Muistan, kun pääsin alle kouluikäisenä ensimmäisiä kertoja kirjastoon ja eihän sellaista mahtavuutta ollut missään (paitsi sittemmin hevostallilla ja aikuisempana matkustelussa). 

Lattiasta kattoon luettavaa, tarinoita, seikkailuja, opittavaa, aivan erilaisia näkökulmia ja kohtaloita kuin omani - toisaalta myös samanlaisia, antaen tunteen, että en ole yksin, kukaan ei ole yksin, vaan joku toinen muualla on kokenut jotain samaa ja ymmärtää, osaa sanoittaa kaikenlaisia tunteita ja avata aatteita. 

Kirjastoista on tullut myös etätyöpaikkani, ensin opintojen aikana ja sittemmin freelancerina ja tutkijana. Tietenkin se on myös ajanviettonurkkaus. Tuon N:n joka keskiviikko vapaapäivänäni kirjastoon, vaikka hän ei kirjoista vielä suuresti perusta, lähinnä juoksee hippaa hyllyjen välissä. 

Toisin kuin luulin, Suomessa ei ole maailman eniten kirjastoja väkilukuun suhteutettuna. Top 10-maat ovat melkein kaikki ns. entistä Itäblokkia (mikä sinällään mahdollisesti kertoo jaettujen resurssien arvostuksesta sosialistitaustaisessa kontekstissa). Mutta, Suomessa on lailla säädetty, että jokaisen kunnan pitää tarjota kirjastopalveluja ja yli 90% suomalaisista asuu max. 10km päässä kirjastosta, väittää lähde. Suomessa käydään kirjastossa ja lainataan kirjoja tuplaten verrattuna Australiaan. 

Kirjojen arvostusero Suomessa ja (Länsi-)Australiassa karahti kasvoille maanantaina, kun ajelimme E:n kanssa jättiostoskeskuksen ohi ja poikkesimme sisään, koska E halusi ostaa kirjoja. Ostarilla, jolla on 170 kauppaa, ei kuitenkaan ole YHTÄÄN kirjakauppaa. Tätä ei mielestäni voisi tapahtua Suomessa eikä Ranskassa, joissa kirjakaupat kuuluvat isojen ostoskeskusten perusvalikoimaan. Suomessa myös kirjasto saattaa olla ostarilla, täällä se on erikseen kunnan monitoimitalossa/palvelukeskuksessa.

2. Kansalaisopisto

Kansalaisopisto on harrastusmahdollisuus, jota kaipasin Australiassa alkuun kovasti. Täällä on erilaisia harrastusryhmiä ja käsityöpiirejä siellä täällä, mutta ei lainkaan samalla tavoin keskitetysti kuin Suomessa. Asuessani Jyväskylässä ja Kuopiossa sain muiden tavoin postista kansalaisopiston kurssivihkon, josta ympäröin kiinnostavat kurssit ja ilmoittauduin. Superkätevää. Opiskelin ranskaa, japania, italiaa, saksaa, piirustusta, maalausta, grafiikantekoa, mitähän vielä. 

Kävin kansalaisopiston kursseilla ala-asteikäisestä asti, joten mukaanlähtö tuli tutuksi ja arkiseksi elämänosaksi. Vaikka kansalaisopistonkin kurssit tuntuivat joskus hippasen hinnakkailta, ne ovat tosiasiassa äärimmäisen edullisia. Täällä olen selaillut erilaisia taidekursseja, mutta hinnat liikkuvat aina useammissa satasissa, kun kansalaisopistolta sai lukukauden muutamalla kympillä (tämä siis yli kymmenen vuotta sitten, voi olla muuttunut). 

Olen nyt elvytellyt harrastuspiiritoimintaa muuta kautta ja olen osallistunut naapuruston naisverkoston kautta mm. värianalyysiin (mitkä vaatetusvärit ja -sävyt sopivat minulle) ja olen menossa vero- ja eläkekurssille (ei kuulosta huikean jännältä, mutta on tarpeellista tietoa raha-asioiden skarpeimpaan hanskaamiseen). Muuta kautta löysin joulukranssin tekokurssin, joka on sopivasti nimipäivänäni joulukuussa (nimipäiväähän tosin ei täällä vietetä eikä ymmärretä). 

3. Omavaraisuuskulttuuri

Minulla oli paha dilemma tässä joku viikko takaperin, olin nimittäin hukannut parsimisvälineeni. Kyllä, kuulostaa 1800-luvun draamalta, mutta on elävää elämää aussifinskin kotiportailta vuonna 2021. Muuton jäljiltä ompeluneulat, nuppineulat ja lankarullat oli pakattu jonnekin pomminvarmaan piiloon, joten piti kipaista kaupasta uudet.* Sain kuin sainkin lempi-pellavaneuleeni vielä käyttökuntoon parin kulumareiän paikkauksella, ja lapsen muutamia vaatteita siistimmiksi kainalo- ja polvireiät tukkimalla. 

Perthissä, Australian Texasissa, ei ilmeisesti ole tapana korjata juuri mitään. Aina kun osallistun johonkin tavarankeräysprojektiin hyväntekeväisyysmielessä jälleenmyyntiä ajatellen, osa kamasta on reikäistä, rikkonaista, tahraista, pesemätöntä (näin kai Suomessakin). Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä verge collection eli kadunvarsikeräys paljastaa järkyttävät läjät puolirikkinäistä kiinankamaa naapurien autotallien ja kaappien perukoilta. Keräyksessä siis saa dumpata kaatopaikalle menevät rojut kadunvarteen, josta kunta siivoaa ne pois ennaltasovittuna päivänä. Keräys itsessään on kätevä, mutta ylikulutuksen todistaminen ottaa hiukan syämmestä joka kerta. 

Täällä ei voi mennä metsään marjastamaan ja sienestämään, koska a) ei ole jokamiehenoikeutta, b) emme tunne syötäviä kasveja ja c) se ei ole oikeastaan kenenkään harrastus, joten ei ole ketään, jota pyytää seuraksi ja opettamaan. Wessejä ylipäätään ei näytä suuresti kiinnostavan bush tucker eli aboriginaalien perinteisesti metsästä löytämä ruoka. Perthissä ei esimerkiksi ole yhtään ravintolaa, joka sellaista myisi tai mainostaisi, tai pyrkisi profiloitumaan asialla. Sen sijaan Suomi on pullollaan gourmet-ravintoloita ja pikkupaikkakuntien lounaskahviloita, joissa kuhafile, poronkäristys, puolukkahillo, lakkakiisseli ja tyrnijäätelö ovat joka menussa. Ja tuskin sellaista perhettä onkaan, jolla ei ole itsepoimittuja metsämarjoja pakastimessa talvella, tai vähintään naapurin/sukulaisen lahjoittamia.

En ole näiden kymmenen vuoden aikana maistanut vielä yhtään kertaa jotain sellaista kasvia/marjaa/hedelmää, joka kasvaa natiivisti pelkästään Australiassa. Tottakai täällä myydään liutana mangoja, banaaneja, macadamia-pähkinöitä jne joita maassa viljellään ja joita täällä on kasvanut tuhansia vuosia, myös alkuperäiskansan ravintona. En kuitenkaan tunne yhtään kasvilajia puskasta, josta voisin ottaa eksyessä evästä. No, tämä on korjattavissa vain omin voimin eli esim. löytämällä joku bush tucker-kurssi. 

*TIETENKIN paikallistin ne edelliset parsimatarpeet samana päivänä kun ostin uudet. 

4. Kirppari

Liittyy edelliseen. Kirppareita nyt luulisi olevan ihan kaikkialla ja tietysti jossain muodossa onkin. Muistan kuitenkin aikamoisen silmien avautumisen muuttaessani Budapestiin v. 2001, kun koko kaupungista ei tuntunut löytyvän yhtään kirpparia (tosin kielimuuri haittasi asiaa). Lopulta jostain kujien kätköistä löytyi vintage-vaateliikkeitä, jotka eivät kuitenkaan ole sama kuin ihan perustavaran myyntikirpparit. 

Suomalaiset rakastavat pöytäkirppareita ja se onkin yllättäen uniikki suomijuttu. En ole moiseen myyntitapaan törmännyt missään muualla. Eli on olemassa jokin halli tai alue, josta voi vuokrata pöydän, ja seistä siellä joko itse myymässä tai jättää tavarat henkilökunnan myytäväksi, kuitenkin itse tuotot keräten. Täällä maailmalla kirpparit yleensä ovat hyväntekeväisyysjärjestöjen reviiriä, ja vaatteet lahjoitetaan niille. Nykyään nettikirppari- tai netitse jälleenmyynti tietysti on mahdollista.

Aussien versio kirppareille on garage sale tai car booth sale eli autotalli- tai autonkonttimyynti. Edellisessä ladotaan kaikki myytävä esille esimerkiksi omaan autotalliin tai etupihalle, ja odotetaan, että naapurit tulevat ostoksille. Jälkimmäisessä parkkeerataan auto, kontti täynnä tavaraa, jonnekin tapahtumaan ja myydään suoraan siitä. Kumpikaan ei mielestäni vedä vertoja suomikirppareille, koska a) niitä pitää itse mainostaa eli viesti ei välttämättä tavota moniakaan, b) myyntiä on vain yhtenä päivänä eli jos tavara ei heti liiku, ei se liiku ollenkaan ja c) kaikki eivät halua levitellä omia kamojaan naapureidensa nenien alle, joskus anonyymius on kivempaa (vaikkei myynnissä mitään salaista olisikaan). 

5. Hammashygienia

Eilen hampaita harjatessa yhtäkkiä muistui mieleen joskus ala-asteella tehty tarkastus, jossa piti purskutella värjäävää nestettä, joka tekee näkyväksi plakin. Hammashoitaja katsoi suuhuni ja totesi, että aijai, ei ole tullut alahampaita harjattua kunnolla takaa. "Kaikki haluavat kiiltävän edustan, mutta pitää harjata yhtä hyvin kaikkialta". Muistan tämän ohjeen vieläkin, 30 vuotta myöhemmin, ja tunnollisesti hinkutan sähköhammasharjalla puhdasta, xylitolihammastahnalla tietenkin. Lapselle tilaan xylitolihammastahnaa ja -tabletteja Suomesta, vaikka niitä kuulemma saa täältäkin joistain korealais- tai japanilaiskaupoista (en ole itse nähnyt). 

Minulla ei ole yhtään reikää, hammasvikaa jne, ei E:lläkään. Samaan on yritys tähdätä myös N:n kanssa, vaikka tällä hetkellä taapero nippanappa hyväksyy harjauksen. Xylitolitabletti palkkiona motivoi kummasti. Äitini oli ilmeisen tarkka meidän lasten hammashygieniasta ja siitä suuri kiitos hänelle: en ole koskaan kärsinyt hammasongelmista, oikomishoitoa lukuunottamatta. 

Länsi-Australiassa hammasongelmat ovat järkyttävän yleisiä ja täällä törmää päivittäin aikuisiin, joilta puuttuu hampaita. Osasyy on ikävä kyllä huumeidenkäyttö. Täällä yleinen metamfetamiini aiheuttaa käyttäjilleen hammasmätää, ientulehdusta ja reikiintymistä, ja joskus hoitokeinoja ei jää muita kuin hampaiden poisto (potilailla ei ole läheskään aina varaa hankkia tekohampaita). 

Kuitenkin myös ruokavalio, tietämättömyys ja hammashoidon kalleus ovat syitä, miksi ihmisillä kirjaimellisesti mätänevät hampaat suuhun. Joidenkin raporttien mukaan ausseista vain puolet harjaa hampaat päivittäin, ja Australian suuterveyden taso on huonointa kehittyneistä maista. Täällä hammashoito ei ole ollenkaan julkisen terveydenhuollon piirissä eli sinne pääsevät vain ne, joilla on varaa tai yksityinen vakuutus. Kaiken yksityistäminen, mikä mahtava idea. Onneksi edes lapsille kustannetaan Medicaresta - paikallinen Kela - vähintään yksi tarkastus per vuosi ja meillä tietenkin on vakuutus, joka kattaa myös hammashoitoa.

En tunne täkäläistä koulusysteemiä, mutta Suomessa mielestäni homma hoidettiin (ainakin 1980-90-luvuilla) hyvin, koska meillä oli säännöllisiä hammashoitajien esitelmiä ja vuosittaiset hammastarkastukset. Xylitolia lobattiin voimakkaasti ja ilmeisesti hyvästä syystä. Täällä suuri enemmistö ei ole koskaan siitä kuullutkaan ja hammastahnat makeutetaan sorbitolilla. 

Suomalainen arvostaa myös kahvia ja pullaa... Kuvat Fremantlen ruotsalaisesta Fika-kahvilasta.