2.9.2012

Kulttuurielämys

Eilen olisi ollut tekemisvaihtoehtoina tuopilliset suomiseurassa tai klassisen musiikin konsertti Perthin musiikkitalolla. Koska en ole oluen ystävä (varmaan muitakin juomavaihtoehtoja olisi ollut tarjolla) ja toisaalta olin varannut lipun jo ennakkoon, päädyin sinfoniaorkesterin konserttiin ex-lontoolaisen D:n kanssa. West Australian Symphony Orchestra soitti kokoelman klassista musiikkia nimellä Arabian Nights (Arabian Yöt), jossa kuultiin Beethoven'in Fidelio: Overture, Saint-Saëns'in Piano Concerto No 5 ja lopuksi mielestäni paras eli Rimsky-Korsakovsk'in Scheherazade. En todellakaan väitä, että tiedän juuri mitään klassisesta musiikista, saati tietäisin luettelemani säveltäjät Beethovenia lukuunottamatta - satuin vain pitämään itämaisvaikutteisesta viimeisestä osuudesta eniten. Syynä osin se, että rakastan Tuhannen ja yhden yön tarinoita karusta kontekstista huolimatta (prinsessa Scheherazade pelastaa henkensä kertomalla tarinoita ilta toisensa perään tuhat ja yksi yötä). Piano Concerto No vitosen soitti kansainvälinen pianotähti Stephen Hough ja jopa tällainen musiikkiummikko kuin minä pystyi näkemään ja kuulemaan miehen taidot. Mietin kyllä epäortodoksisesti, että kaveri olisi varmaan tosi kova konekirjoittaja. Mikä tahti sormissa!

Perth Concert Hall iltavalaistuksessa. Kätevästi lähes naapurissa, vain kahden bussipysäkin päässä (n. 500 m).  Kuva (c) Trip Advisor.
Lippuhinnat liikkuivat välillä $70-100, mutta D keksi buukata meille halpaliput kolmellakympillä nuppi choir stall'ista eli kuoroparvelta. Musiikkitalon nettisivujen kuvauksen perusteella kuvittelimme, että kuoropaikat ovat jossain syvennyksessä orkesterin takana emmekä näkisi paljoakaan. Kuuntelemaanhan sinne mennään, joten riski kannatti. Ja kannatti vielä kahta enemmän, kun paljastui, että paikat ovat itse asiassa orkesterista yläviistoon niin, että näimme lähestulkoon parhaiten koko katsomosta. Muu katsomohan näkee kapellimestarin seisovan selin yleisöön, mutta koska olimme orkesterilavan takana naama yleisöön päin, näimme kapellimestarin itse teossa eli pystyimme seuraamaan kaikkia ilmeitä ja eleitä. Koska itseäni kiinnostavat kovasti kaikki symbolit ja merkkikielet, kuten pelien säännöt ja tuomarointi,* oli huikeaa seurata näin tarkasti, miten kapellimestari orkesteriaan johtaa. 

Perth Concert Hall'in tiedottajalta saisivat ottaa oppia kaikki suomalaiset kulttuurilaitokset. Kaikille netitse lipun varanneille tuli ennakkoon infosähköposti, jossa kerrottiin mm. seuraavat taustafaktat: miten musiikkitalolle löytää; mistä löytyvät lähimmät ravintolat ennen tai jälkeen konsertin-illalliselle; mitä musiikkitalolla on tarjolla (ruuat ja juomat); mistä musiikki kertoo ja jopa linkit musiikkinäytteisiin, jotta teoksia olisi voinut kuunnella ennakkoon; sekä kutsu musiikkitalon kahviossa puolta tuntia ennen konserttia pidettävään puhe- tai infohetkeen, jossa asiantuntija valottaa kuultavan musiikin taustoja ja kertoo säveltäjistä. Vau, täyden palvelun talo todellakin, ja kaikki tämä sillä kolmellakympillä. 

Pohdiskelin luonnollisesti ennakkoon, että mitä sitä laittaa päälle. Suomessa olen tottunut, että teatteriin, oopperaan ja konsertteihin mennään ykköset päällä, jotkut jopa iltapuvuissa ja smokeissa. Arvelin, että semi-juhlava cocktailmekko korkkareilla on varmaan käypäinen. Onneksi tuli osteltua täydennystä vaatevarastoihin Suomen-reissulla, täältä kun on edelleen käytännössä mahdotonta löytää mitään sopivaa syistä a) mitoitus on epäinhimillisen kapeille, mutta pitkille naisille ja b) värimaailma kirkuu edelleen nounouta minun vaatekaappiini. Nyt valjut nude-, sinappi- ja seitkytluvun ruskeat värit on korvattu ehdoilla, räikeillä neonväreillä. Hmm, parannus vai ei, kas siinä pulma. Asun pohdiskeluun ei kuitenkaan kannata liikoja tuhlata aikaa ensi kerralla, sillä muu musiikkikansa oli pukeutunut laidasta laitaan. Oli pari iltapukua, ehdoton enemmistö smart casual-tyyppisissä eli suorat housut tai puolihame, neuletakki, kauluspaita... ja ehkäpä noin viidesosa sitten ihan-missä-sattuu-kotiasuissa, eli lähestulkoon verkkareissa. Toisaalta, eipähän tarvitse sen takia jättää kulttuurikokemusta saamatta, ettei ole vaatekaapissa päällepantavaa. 

Menen ehdottomasti uudelleen. Kolmellakympillä! Puoli-ilmaista etenkin Perthin normaalilla hinta-asteikolla.
Perthin musiikkitalon orkesterilava pianoineen. Kuoroparvi on lavan takana ja tämä kuvakulma on se, jonka sieltä näkee. Optimipaikat! Kuva (c) Outinperth.com.au
Arabian Nights - kokoelma oli kuultavana vain kahtena päivänä, tänä perjantaina ja launtaina. Perjantai oli loppuunmyyty ja lauantaille oli tyhjiä paikkoja jäljellä jokunen tusina, reilusta 1700:sta paikasta. Kuva (c) Perth Concert Hall.
*Jaksaa kiinnostaa loputtomasti se ihme, miten ihmiset onnistuvat sopimaan keskenään säännöt ja pitämään niistä kiinni, ja opettelevat merkkikielen sääntöjen välittämiseen. Katson eri urheilulajejakin usein siksi, että tuomarin työskentelyä ja pelaajien reagointia on niin kiehtovaa seurata. Kuin luonto-ohjelmaa katsoisi, hyvässä ja pahassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!