Suomi-ihmettelyä

Tajusin tuossa Suomen-lomalla, Don Rosan Roope Ankan Elämä ja Teot-sarjista lukiessani, mistä oma suomen kielellä leikittelevä blogitekstityylini on peräisin. Aku Ankasta. Tiedä sitten, onko tämä hyvä vai  huono juttu. Toivottavasti täällä on Aku-faneja paikalla. Onhan Aku toki edelleen kärjessä Suomen tilatuimpien viikkolehtien sarjassa, joten tyyli on osunut ja uponnut muihinkin kuin minuun, oletan. Elleivät sitten muut katso mieluummin kuvia kuin lue kuplia. Mutta asiaan.

Lensin eilen keskiyöllä takaisin Perthiin ja nyt keräilen järjellisen ajattelun palasia jet lagin kourissa. On se kumma, miten pökkyrään voi aikaero pistää, vaikkei kyseessä ole enempää kuin viisi tuntia näin kesäaikaan. Toisaalta ottaen huomioon, että sisäinen kelloni on vasta aamukahdeksan ja ulkoinen kello yksi iltapäivällä, muutama tunti sitten heränneenä olen elellyt kroppani mielestä aamun pikkutunneilla - ei ihme jos ei ajatus juokse. Ja heti bloggaamaan, mikä loistoidea!

Matkustaessa ihmettelin taas kerran, että:

1) Miksi oi miksi Finnair ei tarjoa maidotonta ruokavaihtoehtoa? Muslimit on sentään kiitettävästi otettu huomioon no pork eli ei porsasta-resepteillä (joita kaikki ruuat näyttävät olevan), mutta maitoa tulee joka rasiassa ja pussukassa. Myönnän, että en ehkä syynännyt Finnairin nettisivua riittävän tarkkaan löytääkseni erityisruokavalio-valikon, mutta ainakin koneessa maidotonta vaihtoehtoa pyytäessäni sain vastaukseksi eiooota. Maidoton ruokavalio löytyy jopa Aussilan halpalentoyhtiöltä Jetstarilta - jolla ruoka tosin maksaa erikseen.

2) Miksi oi miksi Suomessa jäädään seisomaan keskelle ostarin tms. kulkuväylää miettimään, että jäikö multa maito ostamatta tai pitäisköhän poiketa tossa Tiimarissa? Sama toistuu lentokoneessa. Kun muut yrittävät ulos käytävää pitkin, suomalaispariskunta pompsahtaa viime hetkellä kaivamaan laukkuja ylätellingistä, vaikka tämän olisi voinut tehdä yhtä aikaa muiden kanssa tai sitten sen jälkeen, kun jono on ohittanut. On täällä Perthissäkin runsaasti tientukkoja, mutta Suomessa vain ärsyttää enemmän, koska kukaan ei taatusti sano "anteeksi, pääsisinkö ohi", tai "anteeksi, minähän olenkin tässä tiellä". Sanotaan enintään se kuuluisa oho, yleensä ei mitään, eikä katsota päin. Ehkä tukkoilun ärsytystä Perthissä/Australiassa lieventää se, että katsotaan silmiin ja hymyillään. Excuse me tai sorry tulee suusta solkenaan ruuhkassa, ja ohitustilainteissa otetaan katsekontakti - ovathan he ihmisiä, eivät mieltä vailla olevia pökkelöitä (jollaisiksi tientukot on ohittajan näkökulmasta kylläkin helppo kuvitella).

3) Miksi oi miksi suomalaiset sietävät niin ala-arvoista kahvia? Useampikin kahvikuppi matkalla jäi juomatta, koska kahvilassa myytiin takahikiän huoltsikan tasoista pannunpohjasumppia tai vaihtoehtoisesti kuravedenlaihaa lirua. Ensimmäisessä kahvilassa jäin pöljänä seisomaan tiskille odottamaan vuoronumeroa tahi sitä kahvikuppia ohjeistettuani kassaneitiä, että "musta kahvi, ei maitoa eikä sokeria, kiitos". Kassaneiti vain nyökkäsi teollisuuskokoista pannua päin linjaston laidalla, vieressä pinossa kupit ja lusikat; kipoissa sokerit ja maidot. Harvoin on tuntunut niin passuuttajalta. Odotin, että kassaneiti omakätisesti toisi kahvin minulle pöytään, ja että kahvi olisi valmistettu kahvikoneella pelkästään minua varten!

No joo, sarkasmi sikseen, mutta tätä kylläkin odotin, Aussilan normiin tottuneena. Unohdin, että Americano-nimellä myytävä kahvi olisi ehkä ollut lähimpänä long black-kahvia, jota Perthissä juon, ja siksi fiksumpi tilausidea. Hyvät ihmiset suomalaiset, kannattaa kokeilla espressojauhettua laadukasta arabica-kahvia! Tämä ei ole hienostelua, vaan tiedä vaikka terveellisempää. Itselläni ainakin suomalainen kahvi alkoi - taas - huipata nuppia, ilmeisesti verenpaineeni ei aineesta tykännyt. Täällä tätä oiretta ei ole, en tiedä miksi. Liekö paahdossa tai papulaadussa niin isoja eroja?

4) Miksi oi miksi kaikki on niin kallista Suomessa? Kahvilateemalla jatkaakseni, hyvä ettei pankkikortti pudonnut sumppikuppiin kun huomasin maksavani 10,70€ kahvikupillisesta sekä sitruunamarenkitorttupalasta. Dollareina $13,50. Haloo, edes lounas ei maksa näin paljon Aussilassa eikä kyllä aina Suomessakaan. Vedetäänkö vielä mummonmarkatkin peliin - 55 markkaa vuoden 2013 vaihtokurssilla! Erehdyimme kaveriporukalla tosin turistialueelle kahvittelemaan, mutta minkä hyväntähen takia turisteilta nyhdetään kultapaikatkin suusta, eiväthän he tällaisella kohtelulla enää koskaan takaisin tule moiseen kiskurihintojen maahan?? Olen isoon ääneen julistanut/päivitellyt kaikille Suomessa, miten kallis kaupunki Perth on, ja alleviivannut sanomaani mm. vuokra- ja talonostohintoja ladellen. Helsinkiläisiltä sain vastaukseksi, että eikös tuo aika lailla pääkaupunkiseudun hintatasoa liippaa? Niinkö ja kääks, jos näin on. Mihin se rahastaminen siellä oikein perustuu, jos täälläkin on mukava asuntokupla pullollaan?

5) Näin kahden vuoden jälkeen kammoni sisäötököitä kohtaan on näköjään laantunut merkittävästi. Pyytämättäni ja yllättäen Perthissä tarjoiltu torakoiden siedätysmarssi on nähtävästi ollut *jollain merkillisellä tasolla* jopa hyväkin asia. Suomessa vessassa kohtaamani sokeritoukka ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota, aiemman ällötyksensekaisen liiskausvimman sijasta. Senkun katsoin, että onpas pieni ja harmiton. Pieni ja harmiton?? Tätä vauhtia muutun takamaiden Sheilaksi, joka korkkihattu päässä ja puukko hampaissa pölistelee punaista maata pitkin maiharit jalassa, kopsautellen olkapäiltään "hitusen häiritseviä" myrkkyhämähäkkejä, pytoneita ja tappajatorakoita.

6) miten hienoa voi olla, että on kaksi kotia. Perthiin tullessani ajattelin ensimmäisenä, että onpa lämmintä ja hyväntuoksuista. Ausseille viileä syksy-yö tuntuu suomalaisesta eksoottiselta, on täysin pimeää mutta lämmintä, aavistuksen kosteaa, sirkat sirittävät. Palmut huojuvat, kuten aina. Oi onnea. Mutta. Suomeen tullessani ajattelin ensimmäisenä, että onpa mahtavaa, ettei kukaan ajattele/kysy ensimmäisenä, että mistäs sinä olet kotoisin, kun aksenttisi on vieras? Joukkoon uppoaa tuosta noin ja voi rupatella niitä näitä tietäen, ettei jää sen kummemmin mieleen. Pidän sosialiseeraamisesta, mutten välttämättä jaksa selostaa elämäntarinaani jokaiselle vastaantulijalle (mitä nyt täällä blogissa huutelen koko maailmalle).

Aussilassa yleensä pääsen/joudun kertaamaan lähes jokaiselle uudelle tuttavuudelle - olipa se uusi työkaveri, tutuntuttu tai vaikkapa kampaaja - kuka olen, mistä tulen, miksi tulen, mitä teen Australiassa, kauanko olen ollut ja kauanko aion olla, viihdynkö, onko koti-ikävä, onko sukua Australiassa jne. Suomessa voi leppoisasti vain solahtaa olemaan, istua bussissa hiljaa, lukea kampaajalla lehteä leikkuun alusta loppuun, möllöttää mykkänä kaupan kassan edessä ja olla avautumatta yhtään mistään, kun kaveri esittelee oman kaverinsa. "Moi" riittää kanssakäymiseksi minulta heidän kuulumistenvaihtonsa ajan.
Superrentouttavaa!